Trump on selvästi häviämässä kauppasodan Kiinan kanssa, jonka hän itse aloitti. Miksi?

Globaali politiikka

7. marraskuuta 2025

Yhdysvaltain talous on haavoittuvainen ja paljon riippuvaisempi Kiinasta kuin toisinpäin, mistä on osoituksena vuoden mittainen kauppasodan aselepo, josta Donald Trump sopi tapaamisessaan presidentti Xi Jinpingin kanssa.

Ben Nortonin  kirjoittama  osoitteessa https://geopoliticaleconomy.com/author/ben-norton/

Julkaistu 2. marraskuuta

Donald Trump on vaarassa hävitä itse aloittamansa kauppasodan Kiinan kanssa. Trumpilla oli tärkeä tapaaminen Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa Etelä-Korean Busanin kaupungissa 30. lokakuuta. Siellä he pääsivät uuteen sopimukseen, johon sisältyi vuoden mittainen aselepo.

Yhdysvaltain hallitus suostui poistamaan suurimman osan Kiinaan huhtikuun 2025 jälkeen kohdistamistaan ​​rangaistustoimenpiteistä, mikä käytännössä palautti tilanteen tammikuuhun, jolloin Trump astui virkaan toiselle kaudelleen.

Vaikka tämä ei ole kauppasodan loppu, Kiina on selvästi voittanut sen.

Kiinan voitto kauppasodan tässä vaiheessa vahvistaa sen "aseman globaalina taloudellisena supervaltana".

Financial Times (FT) huomautti , että ”toisin kuin lähes kymmenen vuotta sitten, kun Trumpin ensimmäinen kauppasota yllätti Pekingin täysin, paremmin valmistautunut ja taloudellisesti vahvempi Kiina on tällä kertaa onnistunut voittamaan aiemmin paljon voimakkaamman vastustajansa”.

Huhtikuusta 2025 lähtien Trump uhkasi asettaa pilviin asti korkeita tulleja maille ympäri maailmaa. Kiina on ainoa maa, joka on pystynyt puolustamaan itseään ja estämään Yhdysvaltoja pakottamasta sille epätasa-arvoista sopimusta.

Kun Trump otti lopullisen askeleen ja nosti Kiinan tulleja 145 prosenttiin, hän luuli Pekingin antavan periksi. Mutta sen sijaan Kiina vastasi samalla tasolla aidosti vastavuoroisilla tulleilla.

Tämä pelotti Washingtonia, ja Trump perääntyi.

Sama tapahtui, kun Trumpin hallinto tiukensi sirujen vientirajoituksia Kiinaan ja lisäsi monia muita kiinalaisyrityksiä Yhdysvaltojen yritysluetteloon, joka oli eräänlainen pakote.

Peking vastasi rajoittamalla harvinaisten maametallien ja magneettien vientiä Yhdysvaltoihin. Tämä huolestutti jälleen Washingtonia, sillä Kiina hallitsee harvinaisten maametallien maailmanlaajuista tarjontaa ja amerikkalaiset yritykset ovat erittäin riippuvaisia ​​niistä. Trumpin oli pakko perääntyä.

Siksi FT lainasi ranskalaisen BNP Paribas -pankin analyytikkoa, joka sanoi Yhdysvaltojen ymmärtäneen, että ”se on nyt tekemisissä tasavertaisen kilpailijan kanssa, joka voi aiheuttaa maalle merkittävää taloudellista vahinkoa – suhteellisen uusi tilanne Yhdysvalloille ja kehityskulku, joka ainakin meille vahvistaa Kiinan nousun globaaliksi taloudelliseksi supervallaksi ” (kursivointi lisätty).

FT kuitenkin varoitti, ettei tämä suinkaan ole kauppasodan loppu ja että osapuolten saavuttamat sopimukset ”olivat suhteellisen rajallisia ja sisälsivät enimmäkseen olemassa olevien rangaistustoimenpiteiden lykkäämistä niiden täydellisen poistamisen sijaan”, mikä ”tekee Yhdysvaltojen ja Kiinan välisistä lisäjännitteistä väistämättömiä”.

Zhao Minghao, tutkija Kiinan vaikutusvaltaisen Fudanin yliopiston kansainvälisten tutkimusten instituutista, selitti: ”Tämä huippukokous voi johtaa vain taktiseen liennytykseen eikä strategiseen uuteen alkuun Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteissa.”

Yhdysvallat tekee enemmän myönnytyksiä kuin Kiina

Bloomberg päätteli , että Yhdysvallat teki enemmän myönnytyksiä kuin Kiina Trumpin ja Xin tapaamisen jälkeen Etelä-Koreassa.

Osana sopimusta Yhdysvaltain hallitus suostui poistamaan Trumpin uhkauksen 100 prosentin lisätullista, alentamaan Kiinaan asettamiaan fentanyyliin liittyviä tulleja 20 prosentista 10 prosenttiin, poistamaan uudet kiinalaisyritykset Yhdysvaltain yritysluettelosta ja poistamaan satamamaksut .

Kiina puolestaan ​​suostui poistamaan harvinaisten maametallien rajoitukset ja rajoittamaan entisestään fentanyylin valmistuksessa tarvittavien kemikaalien vientiä (vaikka Peking oli jo tehnyt niin myöhemmin). Kiina aikoo myös jatkaa amerikkalaisten soijapapujen ostojaan (käsitellään tarkemmin jäljempänä).

Trump ja hänen liittolaisensa ovat väittäneet, että Kiina ostaa myös amerikkalaista öljyä ja kaasua ja mahdollisesti sallii sopimuksen TikTokista, mutta tätä ei ole vahvistettu; se on puhtaasti hypoteettinen väite.

Associated Press totesi myös, että Trump ei hyötynyt sopimuksesta mitään, ja raportoi: "Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen sopimus korjaa itse aiheutetun kauppasodan vahingot ."

AP lainasi Cornellin yliopiston ekonomisti Eswar Prasadia, joka kommentoi: ”On vaikea nähdä, mitä merkittäviä edistysaskeleita Yhdysvallat on saavuttanut kahdenvälisissä suhteissa verrattuna tilanteeseen ennen Trumpin virkaanastumista.”

Toisin sanoen Trump kävi aggressiivista kauppasotaa Kiinaa vastaan ​​kuukausien ajan, vain päätyäkseen takaisin lähtöruutuun tyhjin käsin.

Yhdysvaltain talous on riippuvaisempi Kiinan taloustilanteesta kuin Kiinan talous.

Tämä on varsin ironista, kuten Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent väitti huhtikuussa, kun Trump jyrkästi kiihdytti kauppasotaa, että Kiina oli "häviäjällä " .

Bessent, miljardööri ja Wall Streetin hedge-rahastonhoitaja, väitti Yhdysvalloilla olevan paljon suurempi vaikutusvalta Kiinassa ja että Peking antaisi pian periksi.

"Mitä menetämme, jos Kiina nostaa meille tulleja? Viemme heille viidenneksen siitä, mitä he vievät meille, joten se on heille häviävä käsi", hän sanoi.

Kävi ilmi, että asia oli täysin päinvastoin: Amerikan talous on riippuvaisempi Kiinan taloudesta.

Vuonna 2000 Kiina oli erittäin riippuvainen Yhdysvaltojen taloudesta. Tuolloin kauppa Yhdysvaltojen kanssa muodosti noin neljänneksen Kiinan kokonaiskaupasta.

Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana Kiina on kuitenkin merkittävästi vähentänyt riippuvuuttaan Yhdysvaltojen kanssa käytävästä kaupasta. Vuoteen 2023 mennessä sen osuus Kiinan kokonaiskaupasta oli enää noin 10 prosenttia.

Kun analysoidaan, mitä Kiina tarkalleen ottaen vie Yhdysvaltoihin ja päinvastoin, voidaan selvästi nähdä, että Yhdysvallat on riippuvaisempi.

Kiina vie maahan monia teknologisia tuotteita, joita Yhdysvallat ei voi hankkia muualta, kuten matkapuhelimia, tietokoneita, akkuja, koneita ja varaosia.

1980- ja 1990-luvut ovat ohi, jolloin suuri osa Kiinan viennistä Yhdysvaltoihin koostui matalan jalostusarvon tuotteista, kuten tekstiileistä, leluista ja kodinkoneista. Kiina on noussut erittäin nopeasti globaalissa arvoketjussa.

Toisaalta monet Yhdysvaltojen Kiinaan viemistä tavaroista ovat hyödykkeitä, kuten öljyä, kaasua, soijapapuja ja maissia, joita Kiina voi helposti ostaa muista maista.

Kiina on edelleen riippuvainen joistakin keskeisistä amerikkalaisista tuotteista, erityisesti edistyneistä puolijohteista – vaikka tämä onkin nopeasti muuttumassa (josta keskustellaan myöhemmin tässä artikkelissa).

Yhdysvallat vei aiemmin merkittävän määrän autoja Kiinaan. Kiinasta on kuitenkin tullut maailman suurin autonvalmistaja, ja useimmat maan asukkaat ostavat mieluummin autoja kiinalaisilta yrityksiltä, ​​jotka ovat paljon halvempia.

Trump ja Bessent uskovat, että nyky-Kiina on edelleen sama kuin 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin talous pyöri vähäarvoisten, työvoimavaltaisten ja kyseenalaisen laadukkaiden tuotteiden viennin ympärillä. Nuo ajat ovat kaukana takanapäin.

Kiinan hallitus käytti menestyksekkäästi teollisuuspolitiikkaa, valtion johtamia kehityspoliittisia toimenpiteitä ja huolellista yhdistelmää keskussuunnittelua ja säänneltyä markkinakilpailua kiivetäkseen nopeasti globaalissa arvoketjussa, luodakseen monimutkaisia ​​toimitusketjuja, edistääkseen teknologista omavaraisuutta ja lisätäkseen merkittävästi teollisuustuotantoa.

Tulokset puhuvat puolestaan: Kiina on nykyään maailman ainoa teollisuuden supervalta .

Itse asiassa, vaikka Kiina on tullut vähemmän riippuvaiseksi viennistä Yhdysvaltain markkinoille, yhdysvaltalaisista yrityksistä on tullut riippuvaisempia kiinalaisten välituotteiden ja muiden tuotantopanosten tuonnista.

Bessent väitti Kiinan olevan riippuvaisempi Yhdysvaltojen markkinoista, koska maalla on suuri kauppataseen ylijäämä. Suurin osa kiinalaisyritysten tuloista tulee kuitenkin kotimaisista ostoista.

Kyllä, Kiina tuottaa merkittäviä tuloja kulutuselektroniikan viennistä, mutta jopa tällä toimialalla suurin osa tuloista tulee kotimaisesta myynnistä. Kaikilla muilla merkittävillä Kiinan teollisuudenaloilla kotimainen liikevaihto muodostaa valtaosan kokonaistuloista.

Osa Kiinan viennistä menee edelleen Yhdysvaltojen markkinoille, vaikkakin epäsuorasti, uudelleenohjauksen kautta kolmansien maiden, kuten Vietnamin, Indonesian, Thaimaan tai Meksikon, kautta.

Näiden maiden yritykset usein lisäävät arvoa Kiinasta peräisin olevaan tuotteeseen ja vievät sen sitten Yhdysvaltoihin, missä sitä ei merkitä kiinalaiseksi tuotteeksi.

Kiinalaisen viejän näkökulmasta tämä ei kuitenkaan ole ongelma. Viejä haluaa vain myydä tuotteen eikä välitä, minne tuote päätyy myöhemmin.

Kiinan hallitseva asema harvinaisten maametallien toimitusketjussa pakotti Yhdysvallat keskeyttämään aggressiivisen kauppasodan

Yksi Kiinan voiton suurimmista ja tärkeimmistä opetuksista tässä kauppasodan kierroksessa on harvinaisten maametallien merkitys.

Kiina hallitsee täysin harvinaisten maametallien maailmanlaajuista toimitusketjua, mukaan lukien sekä kaivostoiminta että jalostus.

Kiinan osuus harvinaisten maametallien louhinnasta oli yli 60 % ja jalostuksesta noin 90 % vuonna 2024.

Nimestään huolimatta harvinaiset maametallit eivät itse asiassa ole niin harvinaisia; niitä löytyy monista paikoista ympäri maailmaa. Kiinan korvaamisen toimitusketjussa vaikeuttaa kuitenkin harvinaisten maametallien käsittely, joka on monimutkaista, työvoimavaltaista ja ympäristölle haitallista.

Yhdysvallat on yrittänyt kasvattaa rooliaan maailmanlaajuisessa harvinaisten maametallien teollisuudessa, erityisesti sen jälkeen, kun Trump aloitti kauppasodan Kiinaa vastaan ​​ensimmäisellä presidenttikaudellaan, mutta edistystä ei ole tapahtunut juurikaan.

Yhdysvalloilla kestää vuosia, ellei vuosikymmeniä, ennen kuin he saavuttavat merkittävää edistystä.

Kun Kiina vastasi Trumpin aggressiiviseen ja yksipuoliseen kauppasodan eskalointiin vuonna 2025 ja päätti itsepuolustukseksi rajoittaa harvinaisten maametallien vientiä Yhdysvaltoihin, se herätti hälytyksen paitsi Washingtonissa myös sotilasteollisessa kompleksissa.

Amerikkalaiset teknologiayritykset, erityisesti asevalmistajat ja muut Yhdysvaltain sotilastoimittajat, ovat erittäin riippuvaisia ​​Kiinan harvinaisista maametalleista ja magneeteista.

Yhdysvaltain hallituksen , muiden länsimaiden hallitusten ja sotilasteollisuuskompleksin suuryritysten rahoittama Kiinan-vastainen haukkamainen ajatushautomo Center for Strategic and International Studies (CSIS) julkaisi raportin, jossa varoitettiin, että "Kiinan uudet harvinaisten maametallien ja magneettien rajoitukset uhkaavat Yhdysvaltain puolustustarvikkeiden toimitusketjuja ".

Ironista kyllä, Yhdysvaltain armeija suunnittelee mahdollista sotaa Kiinaa vastaan , mutta se ei voi tapahtua ilman Kiinan harvinaisia ​​maametalleja.

Siksi Yhdysvaltain hallitus on viimeisen vuosikymmenen ajan investoinut resursseja uuden, Kiinan ulkopuolelle sulkevan kriittisten mineraalien toimitusketjun kehittämiseen.

Yhdysvaltain sotilasteollisuuskompleksin aikakauslehdet ja media kuitenkin myöntävät, että Yhdysvallat ei realistisesti voi kuroa umpeen harvinaisten maametallien tuotannon eroa.

Kuten yhdysvaltalainen medialähde National Defense asian ilmaisi: ”Yhdysvallat ei pysty lopettamaan riippuvuuttaan Kiinasta kotimaisen tuotannon avulla.”

Yhdysvaltojen "sirusota" kohdistuu Kiinaan

On korostettava, että syy siihen, miksi Kiina asetti rajoituksia harvinaisten maametallien viennille, oli vastaus Yhdysvaltojen hyökkäyksiin; se oli itsepuolustustoimenpide.

Trump aloitti kauppasodan Kiinan kanssa ensimmäisellä kaudellaan. Joe Bidenin demokraattihallinto kuitenkin jatkoi tätä kauppasotaa. Uusi kylmä sota – toinen kylmä sota – on Washingtonissa puolueiden välinen.

Itse asiassa Bidenin hallinto asetti merkittäviä rajoituksia teknologian viennille Kiinaan kieltämällä edistyneiden puolijohteiden ja sirujen valmistustyökalujen viennin.

Washingtonissa ajateltiin, että tämä olisi Kiinan akilleenkantapää. Amerikkalaiset imperialistiset strategit uskoivat, että käymällä teknologiasotaa Kiinaa vastaan ​​he voisivat estää maata kuromasta umpeen eroa huipputeollisuudenaloilla, erityisesti tekoälyn alalla.

Washington toivoi, että suuret amerikkalaiset teknologiayritykset Piilaaksossa saisivat tekoälyn monopolin ja että Kiina jäisi jälkeen.

Kauppaministeri Gina Raimondo jopa myönsi, että Yhdysvaltain hallituksen tavoitteena oli " hidastaa Kiinan innovaatiovauhtia ".

Tietenkin niin ei käynyt.

Aivan kuten Kiinan harvinaisten maametallien vientirajoitukset saivat Yhdysvaltain hallituksen investoimaan resursseja oman kriittisten mineraalien toimitusketjun kehittämiseen, sama on tapahtunut puolijohteiden kohdalla. Yhdysvaltojen puolijohdeviennin rajoitukset Kiinaan saivat Pekingin priorisoimaan oman kotimaisen siruteollisuuden kehittämistä.

Kiinan teollisuuspolitiikka edisti puolijohteiden paikallista tuotantoa. Ja se on ollut varsin menestyksekästä.

Huhtikuussa 2024 Raimondo varoitti: ”Noin 60 % kaikista uusista ’vanhoista’ siruista , jotka tulevat markkinoille seuraavien vuosien aikana, tuotetaan Kiinassa.” Vanhoja siruja käytetään useimmissa arkipäivän teknologioissa. Ne eivät ole edistyneimpiä siruja, mutta ne ovat paljon yleisempiä.

Yhdysvaltojen "sirusota" Kiinaa vastaan ​​johti siihen, että Peking lisäsi hallituksen kannustimia kotimaiselle puolijohdevalmistukselle, ja Kiina hallitsee nyt maailmanlaajuisia sirumarkkinoita.

Kyllä, Kiina ei ole kuronut umpeen eroa edistyneimpien sirujen kehittämisessä; Yhdysvallat on edelleen johdossa. Mutta Kiina edistyy nopeasti.

Siksi Peking päätti kieltää kiinalaisia ​​teknologiayrityksiä ostamasta siruja Nvidialta , amerikkalaiselta teknologiajätiltä, ​​josta on nyt tullut markkina-arvolla mitattuna maailman suurin yritys, koska sillä on monopoli edistyneimpien sirujen suunnittelussa. Kiina väitti Nvidian rikkovan maan kilpailulakeja .

Sen sijaan, että kiinalaisyritykset pysyisivät riippuvaisina Nvidian sirujen ostamisesta, Peking haluaa edistää kotimaista omavaraisuutta.

Kiina edistyy nopeasti ja on johtava yritys useimmilla maailmanlaajuisesti kriittisillä teknologia-alueilla.

Kiinan nopea edistyminen amerikkalaisessa "sirusodassa" osoittaa Pekingin teollisuuspolitiikan onnistumisen ja sen valtion johtaman pyrkimyksen kiivetä arvoketjussa ylöspäin ja tuottaa korkeamman lisäarvon tuotteita.

Tällainen teknologinen päivitys on Kiinan uuden viisivuotissuunnitelman ytimessä.

Kiinassa on markkinatalous, mutta se on sosialistinen markkinatalous , jossa tärkeimmät sektorit – talouden hallitsevat huiput – ovat valtion omistuksessa ja strategisilla teollisuudenaloilla käytetään edelleen keskussuunnittelua.

Kiinan kommunistisen puolueen viisivuotissuunnitelma vuosille 2026–2030 painottaa suuresti teknologisen kehityksen merkitystä.

Erityisesti uusi viisivuotissuunnitelma vaatii "poikkeuksellisia toimenpiteitä" läpimurtojen saavuttamiseksi edistyneessä sirutuotannossa.

Tämä ei ole pelkkää retoriikkaa. Jos tarkastellaan Kiinan aiempia suunnitelmia, useimmat tavoitteet on saavutettu.

Hyvä esimerkki on Made in China 2025 -aloite. Tämä suunnitelma julkistettiin vuonna 2015, kun Peking asetti tavoitteiksi tulla globaalisti kilpailukykyiseksi huipputeknologian aloilla.

Bloomberg totesi Kiinan menestyneen lähes kaikilla kohdennetuilla toimialoilla. Maa on jo maailman johtava viidessä keskeisessä teknologiassa ja on nopeasti kuromassa umpeen eroa seitsemässä muussa.

Tämän itse asiassa myönsi eräs länsimainen ajatushautomo, joka on erittäin Kiinan-vastainen.

Australian strategisen politiikan instituuttia (ASPI) tukee Australian armeija ja useat länsimaat rahoittavat sitä. Se on äärimmäisen jyrkkä ja levittää jatkuvasti Kiinan vastaista propagandaa.

Mutta ASPI julkaisi vuonna 2024 raportin, jossa todettiin Kiinan tehneen uskomattoman teknologisen ja tieteellisen edistyksen lyhyessä ajassa.

ASPI päätteli vastahakoisesti, että Kiina ”johtaa tällä hetkellä 57:llä 64:stä kriittisestä teknologia-alueesta” eli 89 prosentilla.

Tämä oli suuri askel eteenpäin verrattuna vuosiin 2003–2007, jolloin Kiina oli johtava maa vain kolmella 64:stä keskeisestä teknologia-alueesta eli vain 4,7 prosentin osuudella.

Jyrkässä ristiriidassa tämän kanssa tämä haukkamainen ajatushautomo valitti, että "Yhdysvallat on menettämässä rakentamaansa vahvaa historiallista etulyöntiasemaa".

Kaksi vuosikymmentä sitten Yhdysvallat johti 60:tä kriittisellä teknologia-alueella 64:stä eli 94 prosentissa.

Nykyään Yhdysvallat johtaa vain seitsemällä näistä 64 teknologia-alueesta eli 11 prosentilla vuosina 2019–2023 mitattuna.

Tämä on tektoninen siirtymä vain kahdessa vuosikymmenessä.

Kiina on tänä päivänä maailman kiistaton supervalta teknologian ja valmistuksen saralla, mikä on suurelta osin hallituksen suunnittelu- ja teollisuuspolitiikan ansiota.

Ja Kiina jatkaa kehittymistään. Maan uusi viisivuotissuunnitelma korostaa " teknologisen itsenäisyyden " merkitystä, kun maa kuroo umpeen eroa niillä toimialoilla, joilla se on vielä jäljessä.

Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että Yhdysvaltain hallituksen kauppasota ja teknologiasota Kiinaa vastaan ​​kääntyivät itseään vastaan.

Trumpin hallinto aliarvioi selvästi Kiinan ja päätti, että strategian muuttamiseksi tarvittiin väliaikainen aselepo.

Trump keskeyttää kauppasodan vuodeksi vuoden 2026 välivaalien lähestyessä

Financial Times kuvaili Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä sopimusta " yhden vuoden kauppalepoksi ".

Trump puolestaan ​​väitti tyypilliseen mahtipontiseen tyyliinsä, että se oli "fantastinen tapaaminen" ja että "asteikolla nollasta kymmeneen, jossa 10 on paras, tapaaminen oli arvosanaksi 12".

Tämä johtuu siitä, että Trump väittää aina voittavansa kaiken eikä koskaan myönnä tappiotaan (ei edes vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa). Hän ei halua myöntää häviävänsä kauppasotaa, jonka hän aloitti ensimmäisellä kaudellaan ja jota hän kärjisti jyrkästi huhtikuussa 2025.

Merkittävä tekijä, joka motivoi Trumpia hakemaan tätä vuoden mittaista aselepoa Kiinan kanssa, on vuoden 2026 Yhdysvaltain välivaalit.

Trump pelkää, että kauppasodan jatkuva eskaloituminen Kiinan kanssa kostautuisi Yhdysvaltain taloudelle ja vahingoittaisi republikaanien mahdollisuuksia välivaaleissa.

Pew Researchin kysely osoittaa, että republikaanit ovat erittäin epäsuosittuja . Suurin osa amerikkalaisista uskoo, että republikaaneilla on liian äärimmäisiä kantoja, eivätkä he usko hallitsevansa rehellisesti. (Kysely osoittaa myös, että demokraatit ovat erittäin epäsuosittuja. Molemmat puolueet kohtaavat laajalle levinnyttä epäluottamusta.)

Lisäksi mielipidemittaukset osoittavat Trumpin olevan erittäin epäsuosittu.

The Economistin kyselyn mukaan Trumpin nettosuositus oli -18 % 1. marraskuuta, mikä oli 285 päivää hänen toisen presidenttikausinsa alkamisen jälkeen .

Vain 39 % amerikkalaisista tukee Trumpia ja hänen politiikkaansa. Lähes 3/5 amerikkalaisista, 57 %, ei hyväksy Trumpia.

Trumpin tullit iskevät amerikkalaiseen työväenluokkaan ja kiihdyttävät inflaatiota

On ymmärrettävää, että useimmat amerikkalaiset eivät pidä Trumpista, koska hänen politiikkansa on vahingoittanut tavallisia työntekijöitä suuresti.

Trumpin tullien taakka on osunut suurimmaksi osaksi amerikkalaisten kuluttajien harteille.

Goldman Sachsin analyysin mukaan amerikkalaiskuluttajat maksavat nyt 55 prosenttia Trumpin asettamien tullien kustannuksista .

Trump on vuosien ajan väärin väittänyt, että muut maat maksavat tulleja. Se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, se on valhe.

Tullit ovat tuonnille määrättäviä veroja. Ne maksavat tuojat siinä maassa, jossa tullit on asetettu. Joten amerikkalaiset tuojat maksavat Trumpin tullit.

Yhdysvalloissa tulleja maksavat Kiinasta tavaroita tuovat yritykset, eivät kiinalaiset viejät.

Maahantuojat tyypillisesti siirtävät näiden tullien kustannukset asiakkaille korkeampien hintojen muodossa. Juuri näin tapahtuu Yhdysvalloissa.

Toisin sanoen Trump on korottanut Yhdysvaltain työväenluokan kulutusveroja tulleillaan. Tämä on eräänlainen regressiivinen verotus.

Samaan aikaan Trump on jyrkästi leikannut rikkaimpien amerikkalaisten veroja, mikä on käytännössä siirtänyt verorasitusta pääomasta työvoimaan.

Trumpin "Big Beautiful Bill" -lain veronalennuksista 69 % menee amerikkalaisten rikkaimmalle 20 %:lle. Vain 6 % menee köyhimmälle 40 %:lle.

Lisäksi tämä tapahtuu aikana, jolloin kuluttajahintainflaatio Yhdysvalloissa on ollut suhteellisen korkea.

Kuluttajahintaindeksi (CPI) oli 3 % syyskuussa 2025. Se on pysynyt jatkuvasti Yhdysvaltain keskuspankin, Federal Reserven, asettaman 2 prosentin inflaatiotavoitteen yläpuolella.

Kuluttajahintainflaatio on noussut huhtikuussa siitä lähtien, kun Trump asetti massiivisia tulleja eri maille ympäri maailmaa.

Kaikki tämä on syvästi ironista, sillä inflaatio oli pääsyy Trumpin voittoon vuoden 2024 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.

COVID-19-pandemian aikana toimitusketjujen häiriöiden vuoksi korkea inflaatio vaivasi maita ympäri maailmaa vuosina 2022–23.

Yhdysvalloissa kuluttajahintaindeksi oli korkeimmillaan 9 % kesäkuussa 2022. Tämä oli korkein taso useisiin vuosikymmeniin.

Useimmat inflaatiokriisin aikana vallassa olleet poliittiset puolueet ja johtajat hävisivät vaalit. Yhdysvallat ei ollut poikkeus.

Amerikkalaiset äänestäjät sanoivat talouden olevan tärkein kysymys vuoden 2024 vaaleissa.

Joe Bidenin hallinto ei hoitanut inflaatiokriisiä hyvin. Eriarvoisuus kasvoi räjähdysmäisesti Yhdysvalloissa; rikkaat rikastuivat paljon, paljon enemmän, kun taas köyhät ja työväenluokka kamppailivat.

Trump väitti ratkaisevansa talousongelmat ja laskevansa inflaation. Hän on epäonnistunut tässä surkeasti ja itse asiassa pahentanut ongelmia. Trumpin politiikka on hyödyttänyt ensisijaisesti miljardöörejä, kuten häntä itseään ja kymmeniä muita miljardöörejä, jotka ovat osa hänen hallintoaan .

Biden, Kamala Harris ja demokraattinen puolue eivät kuitenkaan ehdottaneet mitään työväenluokkaa tukevaa politiikkaa, joka ratkaisisi nämä talousongelmat. He eivät kyenneet tarjoamaan vaihtoehtoa uusliberalistiselle status quolle.

Trump voitti vaalit, koska hänen viestinsä oli yksinkertainen. Hän väitti ratkaisevansa nämä syvät, rakenteelliset talousongelmat muutamalla nopealla toiminnalla: syntipukkien etsimisellä maahanmuuttajista, joukkokarkotuksilla ja tullien asettamisella.

Tämä politiikka on vain pahentanut tilannetta.

Yhdysvallat menettää teollisuustyöpaikkoja

Trump väitti teollistavansa Yhdysvallat uudelleen ja palauttavansa hyvät teollisuustyöpaikat. Päinvastoin on käynyt.

Teollisuuden työpaikkojen määrä on itse asiassa laskenut Trumpin aikana.

Yhdysvallat menetti 42 000 teollisuustyöpaikkaa huhtikuun, jolloin Trump aloitti globaalin kauppasodan, ja elokuun 2025 välisenä aikana, Yhdysvaltain työtilastoviraston (BLS) tietojen mukaan.

Valmistajien keskuudessa tehdyt kyselyt ovat osoittaneet, että työpaikkojen menetysten pääsyy on Trumpin tulleihin ja kauppasotaan liittyvä äärimmäinen epävarmuus.

CBS News raportoi, että monet työpaikkansa menettäneistä työntekijöistä olivat valmistaneet hyödykkeitä, kuten autoja, kodinkoneita ja elektroniikkaa, jotka olivat suhteellisen hyvin palkattuja työpaikkoja, jotka tarjosivat vakautta työväenluokan perheille.

Trumpin tullit vahingoittavat amerikkalaisia ​​maanviljelijöitä, joista monet äänestivät häntä.

Trumpin kauppasota Kiinan kanssa vahingoittaa myös suurta osaa hänen äänestäjäkunnastaan: maanviljelijöitä .

Amerikkalaiset soijapavunviljelijät ovat erittäin riippuvaisia ​​Kiinan markkinoille suuntautuvasta viennistä.

Osana Trumpin ja presidentti Xi Jinpingin lokakuussa Etelä-Koreassa tekemää sopimusta valtiovarainministeri Scott Bessent ylpeilee, että Kiina on suostunut ostamaan 12 miljoonaa tonnia amerikkalaisia ​​soijapapuja.

Se saattaa kuulostaa paljolta, mutta se on itse asiassa suuri lasku edellisvuoteen verrattuna. Reuters raportoi, että Kiina osti viime kaudella 22,5 miljoonaa tonnia amerikkalaisia ​​soijapapuja.

Bessenttin mukaan Kiina suostui ostamaan 25 miljoonaa tonnia yhdysvaltalaisia ​​soijapapuja vuodessa seuraavan kolmen vuoden aikana. Tämä on kuitenkin alle Kiinan Yhdysvalloista ostaman keskimääräisen 28,8 miljoonan tonnin vuotuisen määrän ennen kuin Trump aloitti tämän uuden kauppasodan vaiheen huhtikuussa.

Kiina oli keskeyttänyt soijapapujen tuonnin vastauksena Trumpin aggressiiviseen ja yksipuoliseen kauppasotaan.

Todellisuudessa Kiina ei tee mitään myönnytyksiä Trumpin hallinnolle suostumalla ostamaan soijapapuja, vaan palaa yksinkertaisesti nykytilaan.

Koko tämän kauppasodan ajan amerikkalaiset maanviljelijät ovat kärsineet vakavista taloudellisista vaikeuksista ilman syytä.

” Kiinan kysynnän väheneminen maksoi amerikkalaisille maanviljelijöille – Trumpin poliittisen kannan keskeiselle tukipilarille – miljardeja dollareita tulonmenetyksinä, ja sopimus merkitsisi paluuta normaaliin kaupankäyntiin”, Reuters kirjoitti.

Tämä osoittaa jälleen kerran, että kun Bessent väitti Kiinan olleen "huonoja kortteja kädessään", asia oli päinvastoin. Kiinalla oli enemmän vaihtoehtoja kuin Yhdysvalloilla.

Kun Trump jyrkästi kiihdytti Yhdysvaltojen kauppasotaa, Kiina vastasi ostamalla merkittävästi enemmän soijapapuja Argentiinasta .

Kiina lisäsi myös soijapapujen ostojaan Brasiliasta , josta on tullut Kiinan tärkeä kauppakumppani ja liittolainen.

Brasilia on BRICS-maiden B-maa ja yksi Etelän johtaman globaalin järjestön perustajajäsenistä. Kiinan ja Brasilian kasvava kumppanuus osoittaa, että Pekingillä on vaihtoehtoja Yhdysvalloille.

Trumpin hallinto joi omaa Kool-Aidiaan ja luuli Kiinan olevan eristyksissä. Se oli sen virhe.

Tämä katastrofaalinen, itsetuhoinen episodi muistutti aavemaisesti Trumpin ensimmäistä kautta (2017–21), jolloin hän aloitti kauppasodan Kiinaa vastaan.

Lähes kaikki Yhdysvaltain hallituksen Kiinalle asettamista tulleista vuosina 2018–2020 saamat tulot menivät yhdysvaltalaisille maanviljelijöille tukimaksujen ja avustusmaksujen muodossa. Nämä muodostivat 92 % tullituloista .

Trump on väittänyt, että hänen tullinsa tuottavat Yhdysvaltain hallitukselle suuria tuloja – valehdellen samalla siitä, että nämä tulot tulevat amerikkalaiselta työväenluokalta, koska hänen tullinsa ovat regressiivinen vero tuontitavaroiden kulutukselle.

Mutta jopa suuri osa Yhdysvaltain hallituksen Trumpin ensimmäisen kauden aikana tulleista saamista tuloista palautettiin amerikkalaisille tukimaksuina, jotta voitaisiin yrittää kumota Trumpin kauppasodan alusta alkaen aiheuttamat taloudelliset vahingot.

Trumpin toinen hallinto on toistanut samaa itsetuhoista politiikkaa. Se on harkinnut 10 miljardin dollarin lisätukea amerikkalaisille maanviljelijöille , joihin Trumpin kauppasodat ovat iskeneet, aivan kuten se teki hänen ensimmäisellä kaudellaan.

Kaikkien näiden tietojen perusteella ei ole yllättävää, että Trumpin kauppasota Kiinan kanssa on epäonnistunut. Se on ristiriitainen, typerä ja itsemurhamainen, ja se perustuu valheisiin, jotka aliarvioivat karkeasti Kiinan taloudellista vahvuutta samalla kun toivottomasti vähättelevät Amerikan talouden syviä, rakenteellisia ongelmia.

 

 

 

 

 

 Israelin ja Iranin välinen sota: Miksi ja missä määrin

31. kesäkuuta 1404 Toimintakomitea

خرداد ۳۱, ۱۴۰۴ کمیته عمل

Israelin sota

Johdanto:

Kulunut vuosi toi mukanaan runsaasti kehityskulkuja: ennennäkemättömän rialin arvon alenemisen, Lähi-idän poliittisen kartan muuttumisen, aiemmin Iranin ja Israelin välisen sijaiskonfliktin eskaloitumisen suoraksi sotilaalliseksi yhteenotoksi, tekoälyn odottamattomat ja laaja-alaiset seuraukset talouteen ja sotaan, kaikenlaisen oikeistolaisen populismin elpymisen, aiemmin pyhänä pidetyn "neoliberalismin" pyhäkön korvaamisen iskulauseella "globalismin saasta" ja joukon muita muutoksia, jotka kaikki herättävät kysymyksen: Missä seisomme tässä hämmentävässä sekasorrossa ja mitkä ovat tulevaisuudennäkymämme? Nyt, viikko Israelin sodan alkamisen jälkeen Iranin maaperällä, tapahtumien tiheys ja nopeus ovat pakottaneet meidät tarkastelemaan alkuperäistä kysymystä hyvin lyhyesti ja ohittamaan sen päästäksemme tämän päivän sodan kysymykseen.

Tätä tarkoitusta varten artikkeli on jaettu kahteen osaan; ensimmäisessä osassa esitämme taustaksi yleiskatsauksen nykyiseen globaalihistorialliseen tilanteeseen ja hetkeen, ja toisessa osassa käsittelemme Israelin sodan Iranissa erityiskysymystä.

 Maailmanhistoriallinen hetki: Yleiskatsaus

Globaali taantuma

 Maailmantalous on pitkään ollut kasvua hidastavassa trendissä, ja Kiinasta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin kaikki kamppailevat sen seurausten kanssa tavalla tai toisella. Tärkeä huomio viime vuosien hitaan talouskasvun trendissä on se, että tämä tilanne on syntynyt huolimatta biljoonien dollarien avokätisestä elvytyspakettien ja elvytysbudjettien hyväksymisestä (sekä talouden että sotilaallisen alan osalta) ja uusien teknologioiden, kuten sähköautojen, uuden sukupolven sirujen, 5G-teknologian, kvanttilaskennan, bioteknologian innovaatioiden ja tekoälyn, ilmaantumisesta, joista jälkimmäinen yksinään on noussut uuden teollisen vallankumouksen asemaan ja on jo tuonut tähtitieteellistä vaurautta ja kannattavuutta korkean teknologian jättiläisille. Mutta kaikista näistä muutoksista ja kannustimista huolimatta hidas talouskasvu ei ole muuttunut, ja korkean teknologian sektorin ja muiden talouden sektoreiden vaurauden välillä on edelleen valtava kuilu.

Kaavio maailmanlaajuisesta BKT:n kasvusta vuosina 1980–2024 sekä IMF:n kasvuennusteet vuoteen 2030 asti 

· Osakemarkkinat ja johdannaiset

Samalla kun maailmantalous on matkalla kohti taantumaa, pörssit ja muut rahoitusjohdannaiset ovat tehneet historiallisia kasvuennätyksiä. Tällainen paradoksi johtuu rahoitusmarkkinoiden luonteesta: irtautumalla reaalitalouden sektorista ne voivat jatkaa itsenäistä olemassaoloaan, luoda omat sisäiset sääntönsä ja mekanisminsa sekä kukoistaa tulevaisuuden odotuksiin liittyvän spekulaation ja spekulatiivisten liiketoimien kuumenemisen varassa. Tämä on yhteenveto viime vuosien taloudesta; reaalitalouden taantuma ja rahoitusalan kupla. Lisäksi saman osakemarkkinoiden nousukauden päätaakka on tällä hetkellä suurten teknologiayritysten osakkeiden harteilla. Jos esimerkiksi otamme Yhdysvaltain pörssin globaalien pääomamarkkinoiden keskukseksi (jossa yli puolet maailman pääomasta on keskittynyt), näemme, että Nasdaqin (100 suurinta teknologiayritystä) markkina-arvon suhde Yhdysvaltain bruttokansantuotteeseen on noussut 40 prosentista 103 prosenttiin vuosikymmenessä.

Myös Yhdysvaltojen talouden 500 suurimman yrityksen joukossa kymmenen suurimman yrityksen pääomapaino on kolminkertaistunut vain muutamassa vuodessa, mikä on uusi ennätys viimeisen puolen vuosisadan aikana. Pääoman keskittymisen ja monopolin voimistumisen lisäksi tämä osoittaa, kuinka osakemarkkinoiden nousun päätaakka on langennut muutamien näiden superyritysten harteille.

 

 Kymmenen suurimman yhdysvaltalaisen yrityksen osakkeet maan 500 suurimmassa osakeindeksissä

Lisäksi tekoälyn mahdolliset tulevat vaikutukset työmarkkinoiden kiristämiseen entisestään [1] ovat herättäneet hälytyskellot syvenevästä taantumasta lähitulevaisuudessa.

· Näkymät finanssikriisille

Mutta kyse ei ole vain taantuman pitkittymisestä; näyttää siltä, että globaali kapitalismi on myös uuden finanssikriisin jakson alussa . Finanssipääoman liiallinen kupliminen suhteessa reaalitalouteen viimeisten viiden vuoden aikana on tehnyt tästä rakenteesta niin hauraan hiekkalinnan, että pieninkin jännite siinä soittaa romahduksen kelloa, joka muistutti vuotta 2008. Eri aikoina, kuten maaliskuussa 2020, maaliskuussa 2023, elokuussa 2024 ja huhtikuussa 2025, tämän romahduksen kello soi tämän hiekkarakenteen nurkasta, mutta hallitus pystyi murtamaan sen turvautumalla "pelastuspakettiin" ja muihin ratkaisuihin. Kaikki nämä paikkaukset ovat kuitenkin vain lykänneet kriisin puhkeamista tähän päivään asti ja jättäneet sen hedelmällisen maaperän koskemattomaksi. Olipa kriisin sysäys sitten Yhdysvaltain valtionlainamarkkinoilta [2] , Japanin nousevista koroista [3] , osakemarkkinakuplan puhkeamisesta (huipputeknologiayritykset) tai mistä tahansa muualta, tämän romahduksen kustannukset lankeavat maailman ihmisten maksettaviksi, kun se tapahtuu.

Paluu taloudelliseen eristäytymiseen

Tämän historiallisen hetken erityisluonnetta eivät kuitenkaan määrittele ainoastaan taantuman ja kriisin kaudet. Kilpailun kiristyminen , taloudellinen eristäytyminen [4] ja militarismi ovat kaikki kolme taantuman edellytystä. Kapitalismin historia on aina osoittanut taipumusta sisäänpäin kääntymiseen taantuman aikana. Esimerkiksi kolme tariffismin jaksoa Mellinin kaudella Ranskassa (1892), McKinleyn kaudella Amerikassa (1890) ja Bismarckin kaudella Saksassa (1879) tapahtuivat kaikki 1800-luvun lopun pitkäaikaisen taantuman aikana tai vastauksena siihen. Samoin 1930-luvun taantuma toi mukanaan aallon taloudellisen eristäytymisen politiikkaa Amerikassa ja Euroopassa (Smoot-Hawleyn tariffilaki Amerikassa, Mussolinin Italian, Ranskan, Saksan, Itävallan, Espanjan ja Englannin tullit tällä vuosikymmenellä olivat kaikki tämän historiallisen ajanjakson taantuman vaikutusten alaisia).

Kapitalististen voimien välinen taloudellinen kilpailu on nyt saavuttanut niin korkean tason, että esimerkiksi tekoälyn tai sähköauton käyttöönoton jälkijäristykset Kiinasta [5] voivat välittömästi johtaa sen amerikkalaisten teknologiayritysten osakkeiden laskuun, aivan kuten kiinalaisia teknologiajättejä, Huaweista ja TikTokista CATL:ään, vastaan ​​nostetut pakotteet tai oikeusjutut ovat kaikki osoitus tämän teknologisen kilpailun aggressiivisesta luonteesta.

 Tällä tavoin Trumpin tullikeskeinen lähestymistapa ei ole yksilöllinen, puolueellinen tai poikkeuspolitiikka, vaan pikemminkin jatkoa Yhdysvaltojen kahden puolueen politiikalle, joka on ollut voimassa ainakin vuosikymmenen ajan; kuten Kiinan teknologiateollisuudelle asetetut pakotteet ja samanaikainen 280 miljardin dollarin valtion tukien myöntäminen Yhdysvaltain siruteollisuuden tukemiseksi [6] Bidenin aikakaudella, Kiinan tuonnin 20 prosentin väheneminen vain yhdessä vuodessa (2023), sirujen vientikielto Kiinaan ja jopa painostus Eurooppaan ja Aasiaan vastaavien kieltojen asettamiseksi [7] , sekä kiinalaisten elektronisten ajoneuvojen tuontikiellon valmistelu [ 8] (olivatpa ne sitten Kiinasta tai niiden koottuja versioita Meksikosta ja Kanadasta) tapahtuivat kaikki Bidenin aikakaudella. Kiinalaiselle uuden energian teknologialle asetettujen pakotteiden lisäksi noin biljoonan dollarin valtion kannustimien ja tukien myöntäminen näiden teknologioiden kehittämiseen Yhdysvalloissa [9] toteutettiin uudelleen demokraattien valtakauden aikana (mikä jatkui Trumpin aikakaudella aurinkoakkujen ja kiinalaisten elektronisten ajoneuvojen erityistullien käyttöönotolla).

Euroopan puolella, vaikka liberalismi on edelleen vallitsevaa keskustelussa, 42 miljardin dollarin tukien osoittaminen eurooppalaisen siruteollisuuden tukemiseksi [10] sekä Euroopan komission amerikkalaisille teknologiayrityksille nostamat sarjaoikeudenkäynnit ja maksamat kymmenien miljardien dollarien korvaukset viittaavat samankaltaiseen lähestymistapaan kansallisten teollisuudenalojen vahvistamiseksi. Trumpin tariffipolitiikka on siis vain tehostettua ja poliittista selkeytystä lähestymistavassa, jota on viime vuosina yhä enemmän esiintynyt useimmissa suurissa kapitalistisissa maissa. Lyhyesti sanottuna tärkeimmät kapitalistiset voimat kilpailevat yhä enemmän keskenään, ja pakotteet, korvaukset, tullit, tietovarkaudet ja kilpailijoiden verotus ovat tulleet tämän kilpailuyhtälön uusiksi säännöiksi.

· Irtautuminen yksinapaisesta järjestyksestä

Mutta mikä tekee tästä historiallisesta hetkestä entistäkin erityisemmän, ei ole pelkästään taloudelliset olosuhteet ja kilpailun kiristyminen; vuonna 2008, vaikka Yhdysvaltojen talouskriisi levisi kapitalistisen maailman kaikkiin kolkkiin, yksinapainen järjestys ei ollut vielä murtunut tällä tavalla. Nyt sotilaallisen ja poliittisen taantuman lisäksi Yhdysvaltojen velkakriisi ja dollarin hegemonian heikkeneminen maailmankaupassa (joka paradoksaalisesti syvenee Yhdysvaltojen tullipolitiikan voimistumisen myötä) ovat saaneet aiemman yksinapaisen järjestyksen järkkymään, erityisesti talouden alalla. Tämä siirtyminen moninapaiseen järjestykseen on johtanut pitkäaikaisten liittoutumien epävakauteen, sijaiskonfliktien mahdollisuuden kasvuun, aggressiiviseen taloudelliseen kilpailuun, asevarustelukilpaan, kansainvälisten instituutioiden heikkenemiseen Yhdysvaltojen vaikutuksen alaisena, toimitusketjujen globalisaatioprosessin kääntymiseen, yhteenottojen ja kiistojen lisääntymiseen hallitusten sisäisten ryhmittymien sisällä (ja siten strategisen päätöksenteon johdonmukaisuuden puutteeseen) ja niin edelleen. Jälkimmäisessä tapauksessa Yhdysvaltain valtionvelkakriisistä on tullut niin syvä ja vaarallinen, että sen poliittinen heijastus on näkynyt viime aikoihin asti paljaimmassa muodossa Trumpin ja Muskin viimeaikaisissa kiistoissa, joissa he ovat olleet kaksi yhdistynyttä edustajaa samasta ryhmittymästä . [11] Joka tapauksessa tässä moninapaiseen järjestykseen siirtymisessä kaikki kapitalistiset voimat taistelevat kynsin hampain säilyttääkseen ja laajentaakseen vaikutuspiirejään.

Liuskeöljyteknologia ja paikkamme uudelleenmäärittely energiataloudessa

 

 Liuskekiven vaikutus Yhdysvaltojen öljyomavaraisuuteen 6 vuosikymmenen jälkeen (punainen käyrä: öljyn tuonti - sininen käyrä: öljyn vienti)

Yli vuosisadan ajan Lähi-idän kohtalo on ollut sidoksissa maailman energiatalouteen, ja sotilasmiehitys, sota, vallankaappaukset ja erilaiset hallinnonvaihtohankkeet ovat muokanneet alueen historiaa tavoitteenaan hallita sen öljyvaroja. Vaikka 2000-luvulla erilaiset vihreät teknologiat voisivat mahdollisesti muuttaa maailman energiatalouden dynamiikkaa, öljyn ensisijainen asema helposti saatavilla olevana ja halpana energialähteenä on edelleen keskeinen. Vuodesta 2010 lähtien liuskeöljyn uuttamisteknologia on kuitenkin vähitellen muuttanut Yhdysvaltojen asemaa maailman energiamarkkinoilla, paitsi tuoden Yhdysvallat öljyomavaraisuuden tasolle, myös tullen maailman suurimmaksi öljynviejäksi. Juuri tämä etu on mahdollistanut Yhdysvaltojen asettaa vapaasti öljysaartoja kahdelle maailman suurimmalle öljynviejälle (Iran ja Venäjä) ilman, että...

Maailman energiatalouteen ei kohdistuisi pienintäkään häiriötä, vaan myös Amerikan asema uutena ja ylivoimaisena toimijana öljynviennin alalla vakiintuisi.

Näillä selityksillä tilanteessa, jossa "Kiinan eristämistä" myydään sen kansalle tärkeimpänä talousstrategiana ja jopa "Yhdysvaltojen kansallisena turvallisuudena", ei ole yllättävää eikä kaukaa haettua, että uuden sotarintaman avaamista Iraniin (vaikka se tapahtuisikin sijais- tai epäsuorassa muodossa) pidetään osana Kiinan eristämisen pidemmän aikavälin palapeliä. Koska liuskeöljyteknologia antaa Yhdysvalloille suhteellisen immuniteetin energiamarkkinoiden häiriöille, se asettaa Kiinan (Lähi-idän öljyn, erityisesti pakotteiden alaisen ja alennetun Iranin öljyn, suurimpana ostajana) haavoittuvaan asemaan tällaisen sodan seurauksille.

Tämä on erityisen tärkeää, koska Irakin islamilaisen tasavallan aseistukseen, erityisesti ydinaseiden ja sijaisaseiden menettämisen jälkeen, kuuluu mahdollisuus kohdistaa iskut Persianlahden maiden öljyntuotantolaitoksiin ja häiritä Hormuzinsalmen tankkeriliikennettä merkittävänä puolustusvalttina. Toisin sanoen, jos tällainen skenaario toteutuu, Yhdysvallat, ilman liipaisintakaan ja pelkästään sijaisena toimien, horjuttaisi Kiinan energian toimituslähteitä ja toisaalta taantumaolosuhteiden ja OPEC-maiden liuskeöljyn tarjonnan kasvun vuoksi vähentäisi omaa ja Euroopan talouden haavoittuvuutta tälle häiriölle. Tämä taktiikka on ollut käytössä jo Venäjän öljypakotteiden jälkeen.

 

 Yhdysvaltain öljyn tarjonnan kasvava trendi verrattuna OPECiin

On tietysti lisättävä, että Amerikan öljyomavaraisuus ei tarkoita, että sen talous olisi äärettömän kestävä öljyn hinnannousuille. Eri arvioiden mukaan öljyn hinnan nousu, jopa yli 100 dollarin, olisi silti taloudellisesti hyödyllistä Yhdysvalloille, joka on maan suurin öljynviejä. Mutta jos tällainen nousu olisi äkillinen, hallitsematon ja ilman ennakkotoimenpiteitä, sen myöhemmät vaikutukset kotimaisiin bensiinin hintoihin ja inflaatioindekseihin voisivat olla haaste Yhdysvaltain taloudelle . [12] Lisäksi on pidettävä mielessä, että hallitsemattomalla öljyn hinnan nousulla olisi muita kansainvälisiä vaikutuksia ja se voisi entisestään erottaa Yhdysvaltojen liittolaisten, kuten Intian ja Euroopan, edut maasta.

Johtopäätös:

Olemme esittäneet kaikki nämä seikat päästäksemme kysymykseen siitä,  miten nykyinen historiallinen ja globaali hetki vaikuttaa Iranin yhtälöön ja kohtaloon? Vastaus on, että Iran on asetettu imperialististen interventioiden keskipisteeseen paitsi erityisen geopoliittisen sijaintinsa, maailman suurimman energiakeskuksen pullonkaulana olevan roolinsa ja useimpien alueen maiden vaikutusvaltansa vuoksi, myös Yhdysvaltojen epäonnistuneiden sotilaallisten ja sijaispyrkimysten vuoksi alueella ja sen ulkopuolella (Syyriasta, Irakista, Jemenistä, Libanonista Sudaniin ja Ukrainaan). Globaalit olosuhteet, suurvaltakilpailun kiristyminen ja Länsi-Aasian keskeinen rooli Kiinan energiantoimittamisessa sekä liuskekaasuteknologian edut voisivat mahdollisesti muuttaa Iranin maan (samanlaisen kuin Ukrainan) pitkäaikaiseksi ja monitahoiseksi imperialistiseksi sijaissodaksi. Riippumatta siitä, onko Israelin nykyinen sota salamannopea ja lyhyt vai pitkäaikainen ja syövyttävä, ja riippumatta sen tuloksista, yksi asia on selvä: tästä lähtien olosuhteet ovat valmiit ja avoimet imperialistisen puuttumisen jatkumiselle ja syventämiselle Iraniin; olipa se sitten poliittista tai sotilaallista, pehmeää tai kovaa.

Toinen osa

Bandar Rajain räjähdys: Alkusoitto Israelin sotilaalliselle hyökkäykselle Iranin alueelle

Yllättävin reaktio Israelin hyökkäykseen Iranin maaperällä on ollut sanan "yllätys" käyttö. Jos Israelin operaation tavassa ja ajoituksessa oli yllätyksen elementtejä, hyökkäys ei periaatteessa ollut yllättävä. Näiden kahden hallituksen välinen "varjo"sota oli viimeisen vuoden aikana saanut niin avoimen, julkisen ja suoran muodon ja oli poistunut hallitsemasta valtiosta ("tämä isku tuosta iskusta" tai niin sanotut voimankäyttösäännöt), että heti kun voimatasapaino siirtyi Iranin islamilaisen tasavallan vahingoksi ja se menetti tukikohtansa Libanonissa ja Syyriassa, kuva tällaisista päivistä Iranin maaperällä ei ollut kaukana odotettavissa olevasta. Konfliktin riistäytymisen taustalla ei ole pitkälti teatraaliset operaatiot, kuten "rehelliset lupaukset", jotka jarruttivat osapuolten välisiä vihamielisyyksiä, vaan pikemminkin sarja kahdenvälisiä häirintäoperaatioita, jotka olivat muuttaneet päivittäisen metsien, tehtaiden, vajan, siilojen polttamisen ja kybersabotaasin rutiiniksi kahden maan alueella ja jotka etenivät tasan vuosi sitten hallituksen korkeimman toimeenpanevan virkamiehen (Raisin ja useiden hänen kabinettinsa jäsenten) onnistuneeseen salamurhaan. Raisin salamurha jarrutti osapuolten välisten kasvavien konfliktien kärjistymistä, ja Mossadin tiedustelupalvelun ja toimeenpanovallan tason vaarantunne hallitsevassa koneistossa pakotti Islamilaisen tasavallan järjestämään sisäiset voimansa uudelleen (ns. "ryhmittymäsovinnon") ja lisäksi myymään tuloksen kansalle "kansallisen sovinnon" projektina. Joka tapauksessa Nasrallahin salamurha ja Assadin syrjäyttäminen olivat viimeinen pisara Israelin ja Islamilaisen tasavallan välisen voimatasapainon lopullisessa muutoksessa. Tästä eteenpäin J.A.:n tärkeimmät osat... alueella menetettiin: muistakaa JA:n sopimukset Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen kanssa Jinnah-liikkeen jälkeen, jotka johtivat amerikkalaisten sotilaiden koskemattomuuteen Irakin maaperällä ja myös Persianlahden maiden koskemattomuuteen hyökkäysoperaatioita vastaan. Nasrallahin ja Assadin syrjäyttämisen jälkeen Jemen oli nyt ainoa palanen JA:n alueellisessa pussissa, josta jälkimmäinen suurelta osin neutraloitiin Yhdysvaltojen ja Ansarullahin välisessä Ordibehesht 1404 -sopimuksessa (joka takasi koskemattomuuden muille kuin israelilaisille aluksille).

Kysymys kuului: Jos Iranin islamilaisen tasavallan valttikortti neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa oli aikoinaan sijaisvaikutus alueella, niin nyt kun "alueellinen JCPOA" on pakotettu sille voimalla ja ilman kustannuksia ja sen ohjuskapasiteetti on vahingoittunut, mikä kannustin sillä olisi jatkaa neuvotteluja, kun sen käyttämätön ydinasekapasiteetti voitaisiin neutraloida samalla tavalla?

Jos jätämme huomiotta realistisen käsityksen voimatasapainosta ja vaikka täysin sivuuttaisimme laajemman kuvan lännen ja idän välisten imperialististen kilpailujen voimistumisesta Iranin maaperällä, Bandar Rajaissa tapahtunut suuri räjähdys keskellä Iranin hallituksen ja Yhdysvaltojen välisiä neuvotteluja ei jättänyt epäilystäkään siitä, että tämä tapahtumasarja päättyisi sotaan Iranissa. On katastrofaalista, että tämän räjähdyksen jälkeen, joka johti satojen siviilien menetykseen Iranissa, häpeään joutunut Iranin hallinto selitti tämän rikoksen "ympäristöturvallisuuden laiminlyönnillä" verukkeena turvallisuusvallan puutteen ylläpitämisellä jatkaakseen häpeällisesti vallanhimoisia neuvottelujaan Yhdysvaltojen kanssa. Puhumattakaan valehtelevasta hallinnosta, joka on kuluttanut palestiinalaisten kärsimystä koko elämänsä ajan ja jonka olemassaolo on suurin propaganda Israelin kaunisteluun, vaikka se sanoisikin "päivä", ihmiset tulkitsivat sen kokemuksensa perusteella "yöksi" eivätkä silti uskoisi, että Israelin sormenjäljet olivat tässä rikoksessa.

Jotkut saattavat kysyä, millä perusteella väität, että Raisin koneen alasampuminen tai Bandar Rajain räjähdys olivat Israelin tekosia? Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet täällä , peiteoperaatioiden luonne on sellainen, että kansainvälisten oikeudellisten ja poliittisten seurausten vuoksi ei ole pienintäkään näyttöä siitä, että tämä operaatiosarja johtuisi molempien osapuolten hallituksista. Mossadin poliittisten salamurhien historian ja tyylin tuntemus sekä molempien osapuolten piireissä, virkamiehissä ja turvallisuusalan ajatushautomoissa vallitsevien keskustelujen ja yleisempien tietojen analysointi voivat kuitenkin tarjota lähes todellista tietoa molempien osapuolten keskinäisistä peiteoperaatioista. Vaikka Mossadin vastuun ottaminen näin laajasta poliittisesta salamurhasta kestäisikin vuosikymmeniä, Bandar Rajain tapauksessa tiedot eivät kuitenkaan olleet niin piilossa. Kaksi tai kolme kuukautta ennen tätä tapausta Financial Times [13] julkaisi kahden länsimaan tiedustelupalveluihin viitaten turvallisuusraportin, jossa todettiin, että natriumperkloraattia kuljettaneet alukset olivat matkalla Kiinasta Iraniin, ja arvioitiin, että nämä alukset telakoituisivat Bandar Rajaissa kolmen viikon kuluttua (maaliskuun alussa). Tämän turvallisuusraportin julkaiseminen oli kuin varoitus näiden alusten sotilasrahdin valvonnasta ja kohdentamisesta; niin paljon, että raportin verkkosivuston arkistossa jopa lukijat puhuvat artikkelin alla olevissa kommenteissa Mossadin tekemän lastiräjähdyksen kohteeksi asettamisesta ja sijainnista, merisabotaasin toteuttamisen esteistä (Kiinan osallistumisen vuoksi viejänä) ja spekuloivat räjähdyksen mahdollisesta sijainnista. Muutamaa viikkoa myöhemmin, ja vain päivää satamaräjähdyksen jälkeen, meriturvallisuusyritys vahvisti analysoimalla meritietoja, että Financial Timesin raportissa mainittu alus oli telakoitunut Bandar Rajaissa muutamaa viikkoa aiemmin, ja Associated Press vahvisti nämä tiedot itsenäisesti. On siis naiivia kuvitella, että kun sekoittimet ja rakettipolttoaine olivat pääasiallisten tuhottavien kohteiden joukossa vastauksena osapuolten viimeisimpiin avoimiin operaatioihin (Odeh Sadeq 2), niin tiedustelupalvelujen julkaisema turvallisuusvaroitus (merkittävässä virallisessa mediassa), jossa ilmoitettiin lastin ankkurointipaikan päivämäärä ja sijainti sekä sen arkaluontoisuus, ja sitten sen räjähdys, olivat kaikki täysin sattumaa. Tietenkin tämän vaarallisen lastin sijoittaminen ja tieto siitä, että se oli kohteen alla tavallisissa varastoissa (mahdollisesti turvallisuussuojelun verukkeella), ei tee G.A.:n roolista tässä rikoksessa yhtään sen vähäisempää kuin Israelin roolista. Mutta tämän räjähdyksen yksityiskohtien julkistaminen olisi voinut toimia varoituksena sodasta ja avata ihmisten silmät Israelin raakuudelle siviileihin kohdistamisessa. Mutta Iranin hallinto, joka on yhtä lailla Israelin lailla valehtelemisessa ja ihmishenkien käyttämisessä työkaluna, peitteli tämän rikoksen ja selitti sen varasto-onnettomuudella, jotta sen tyhjentyneen tiedustelu- ja turvallisuusjärjestelmän paljastuminen ei paljastuisi. Joka tapauksessa tämän suuren räjähdyksen sattuminen Yhdysvaltojen kanssa käytyjen neuvottelujen keskellä ei jättänyt epäilystäkään siitä, että Yhdysvaltain hallituksen ja Israelin välillä oli täydellinen koordinointi sotilaallisten keinojen käytössä Iranin maaperällä Iranin hallinnon polvilleen saamiseksi.

Onko edessämme täysimittainen sota vai kontrolloitu sotilasoperaatio?

Kuten totesimme, " kontrolloitu sota " (voimankäyttösäännöt) oli rikottu Raisin salamurhan jälkeen, ja tähän asti Iranin hallinnon epätasapainoiset reaktiot saamiinsa iskuihin ovat johtuneet sen heikkoudesta eivätkä (kuten "Obeh Sadeq" -operaatiosarjassa) sen pyrkimyksestä hallita sotatilannetta. Tämän seurauksena kohtaamme täysimittaisen sodan, joka on aloitettu Naton tahdolla ja tuella, tulipa Amerikka esiin kulissien takaa tai ei, ja on selvää, että sitä ei hylätä sodan keskellä ennen kuin se on päättynyt.

Mitkä ovat Israelin sodan tavoitteet ja tulevaisuudennäkymät Iranissa?

Netanjahun ja Trumpin tähän mennessä ilmoittamat ”vähimmäistavoitteet” ovat olleet Iranin ydinase- ja ohjuskyvyn täydellinen tuhoaminen. Kuitenkin ”hallinnonvaihdos”, ”täydellinen antautuminen” ja ”Lähi-idän ilmeen muuttaminen” on ajoittain esitetty tämän sodan laajempana visiona. Annamme tulkintamme ja analyysimme siitä, mitä kutsutaan Iranin ”hallinnonvaihdoshankkeeksi”. Ensinnäkin vaikuttaa ilmeiseltä, että Iranin ydinase- ja ohjuskyvyn tuhoaminen ilman poliittista takuuta siitä, ettei niitä palauteta, olisi epätäydellinen strategia Israelin näkökulmasta. Siksi, jos Netanjahu ei olisi nimenomaisesti sisällyttänyt Khamenein salamurhaa tavoitteidensa luetteloon, tällaisen toiminnan ajatus olisi vaikuttanut erittäin todennäköiseltä ja läheiseltä. Tästä eteenpäin tärkein kysymys on, millainen on tämän ”hallinnonvaihdoksen” määritelmä ja ulkonäkö Khamenein salamurhan jälkeisinä päivinä? Tähän kysymykseen vastattaessa on muistettava, ettei NATOlla, Israelilla eikä millään tämän järjestelmän ulkopuolisella hallituksella ole kykyä tai halua sijoittaa riittävästi maajoukkoja Iranin maaperälle nykytilanteessa; Tällä näkökohdalla on keskeinen rooli tämän sodan poliittisessa maisemassa.

Tulevat skenaariot

 "Hallintomuutos":

Tässä skenaariossa, joka on pantava sanan tiukassa merkityksessä "lainausmerkkeihin", ei ole merkitystä sillä, yrittääkö Israel itse salamurhata Khamenein vai syöttääkö jokin hallituksen ryhmittymä Khameneille "myrkkypikaria". Ei ole merkitystä sillä, onko tämä antautuminen vapaaehtoinen ja poliittinen vai fyysisen poistamisen kautta. Joka tapauksessa tärkein vallanperimysehdokas, joka seisoo varjoissa luovuttamassa valtaa, vastoin vallitsevaa propagandaa, ei ole Marylandissa (Pahlavi) eikä Tiranassa (Rajavi), vaan on tänään vallassa Teheranin sydämessä. Kahden vuosikymmenen ajan reformistisen ryhmittymän kunnianhimoinen suunnittelu ja poliittinen strategia ovat olleet sidoksissa Khamenein kuoleman jälkeiseen päivään. Tämä on organisoitunut voima. Hallituksen monikerroksinen talous-poliittis-sotilaallinen rakenne, johon kuuluvat poliisi, armeija, Iranin vallankumouskaarti, ulkoministeriö, seminaari, parlamentti sekä ulkomaiset ja alueelliset lobbausryhmät, on alhaalta ylös riittävän vaikutusvaltainen ja, mikä tärkeintä, ei vain vuosikymmenten ajan, vaan erityisesti viimeisen vuoden aikana ja Iranin ja Israelin välisten sotilaallisten vihollisuuksien huipulla, se on avoimesti edistänyt ja teorioinut kompromisseja ja sovintoa tämän hallituksen kanssa mediassa, ajatushautomoissa ja yliopistojen professuureissa. Jos aikoinaan "paine alhaalta, neuvottelu ylhäältä" oli strategia vallan tavoitteluun tässä ryhmittymässä, niin nykyään, kansan reformististen illuusioiden romahtamisen myötä, tämä strategia on muuttunut "paineeksi ylhäältä" ja nyt "poistamiseksi ylhäältä"; kuten Faezeh Hashemi aikoinaan käytti samaa ajatusta pitääkseen Trumpin ylhäältä tulevaa painostusta (Iranin sisäisen voimatasapainon tekijänä) hyödyllisenä [14] . Juuri kun tätä tekstiä kirjoitettiin, ja alle viikko sodan virallisen alkamisen jälkeen, IRGC:hen sidoksissa oleva Tasnim-uutistoimisto raportoi 19. kesäkuuta, että joukko entisiä hallituksen virkamiehiä, jotka luottivat joihinkin Qomin viranomaisiin, yritti päästä kompromissiin Israelin kanssa ja antoi heille asiasta turvallisuusvaroituksen. On selvää, että tällaisen skenaarion todennäköisyys ja ajoitus riippuvat täysin nykyisen sodan voimatasapainosta. Milloin ja millä ehdoilla tämä yritys siirtää pehmeää valtaa (ja muuttaa tämä niin kutsuttu "vähemmistö"-ryhmittymä absoluuttiseksi vallaksi) tapahtuu ja missä määrin Iranin hallinnon superstruktuuria laajennetaan, on toissijainen kysymys; se voi olla lyhytaikainen ja nopea tai pitkäaikainen ja suhteellisen kuluttavan sodan jälkeen; mutta joka tapauksessa näyttää siltä, että tällainen skenaario on tällä hetkellä halvin ja halutuin vaihtoehto Yhdysvalloille ja Euroopalle.

Kulutussota – Keskitetyn hallinnon pitäminen hajanaisena:

Tämä vaihtoehto näyttää olevan strategisista ja poliittisista syistä suotuisampi skenaario Israelille ja Netanyahulle [15] (ei välttämättä Yhdysvalloille ja Euroopalle). Maan pitäminen valtatyhjiössä ei ainoastaan käytännössä takaaisi sotilaallisen voiman palautumista (mille tahansa valtaan pyrkivälle ryhmittymälle), vaan se myös antaisi Israelille mahdollisuuden pidempään ja pitkäaikaisempaan väliintuloon Iranin sisällissotaan. Ei ole mikään salaisuus, että Israel on ollut konfliktissa Iranin poliittisten toimijoiden kanssa vuosia, reformisteista Pahlavisiin ja Mujahedineihin sekä Iranin nationalististen ryhmien ryhmittymiin, ja sillä on liikkumavaraa pitää sisäiset konfliktivoimat sodassa keskenään vuosia, kunnes kumpikaan ei ole tarpeeksi vahva vastustamaan toista.

Pelastusarmeijan ja passiivisen pasifismin kangastus

Kaikkina näinä vuosina, jolloin Lähi-itä oli tulessa, oli kuin Iranin kansa olisi erotettu muusta näkymättömällä muurilla. Iranin islamilainen tasavalta oli rakentanut aidan maan ympärille ja muuttanut rajan toisen puolen takapihaksi tai geopoliittisen kilpailun kentäksi. Näin ollen ihmisten ymmärrys Lähi-idän tapahtumista ja sitä hallitsevien taantumuksellisten voimien monimuotoisuudesta ei tullut heidän suorasta kokemuksestaan, ja he olivat vain koskettaneet heitä hallitsevan taantumuksellisen voiman saastaisuuden syvyyttä omalla lihallaan ja verellään. Heille "Palestiina" oli yhtä abstrakti kysymys kuin "Israel" ja "Saudi-Arabia". Tämä kysymys, samoin kuin Yleiskokouksen käyttämät keinot hyödyntää Palestiinan vuosikymmenten kärsimystä sisäisissä kysymyksissä, olivat muokanneet kansan yleistä ymmärrystä "Lähi-idän kysymyksistä" vain viittaamalla heidän kotimaiseen ja jokapäiväiseen viholliseensa, "Islamilaiseen tasavaltaan". Siinä määrin kuin se valitettavasti oli normalisoinut osan kansasta illuusion vapautumisesta ulkomaisesta sodasta; Mutta nyt kun sota on astunut porteista sisään ja sitä on raahattu eteenpäin, sodan luonne tulee tavallaan tuntumaan läheltä tälle ihmisryhmälle ja he kohtaavat sen todellisuuden. Sodan alkamisesta ei ole kulunut edes viikkoa, kun jatkuva stressi, räjähdysten, puolustusten ja ohjusten äänet, pelko infrastruktuurin osumisesta ja ruoan niukkuus yhdistettynä jo olemassa oleviin taloudellisiin ongelmiin romahduttivat illuusion vapauttavasta ulkomaisesta sodasta monille ihmisryhmille. Se, että ihmiset näkevät Israelin rumat kasvot ensimmäistä kertaa, eivätkä suoraan ja suoraan Yleisen eduskunnan puhdistavien kaiuttimien kautta, on saavutus itsessään; mutta edes Israelia koskevien illuusioiden ja ulkomaisten sotien vihan romahtaminen ei välttämättä käänny edistykselliseksi tietoisuudeksi ja toiminnaksi. Osa ihmisistä, jotka IRGC:n jatkuvan sorron vuoksi eivät ole kyenneet eivätkä oppineet harjoittamaan "toimijuuttaan" ja ovat väistämättä aina etsineet ulkopuolista pelastajaa vapauttamaan heidät suosta, huomaavat helposti, kärjistyvän sodan ilmapiirin vallitessa, palaavan "pahan ja vielä pahemman" kaksijakoisuuteen ja tällä kertaa puolustavan IRGC:tä ja Islamilaista tasavaltaa.

Reaktionääriset voimat, kuten monarkistit ja mujahedinit, jotka tänä päivänä tukevat ja jopa osallistuvat Israelin sotaan Iranissa, ovat unohtaneet, että Saddamin sodan aikana mujahedinit levittivät samanlaisia illuusioita, että "sota johtaa hallinnon heikkenemiseen, ja tämä on joka tapauksessa kansan edun mukaista"! Vaikka lopulta juuri tämä Saddamin sota näytteli korvaamatonta roolia Khomeinin vakauttamisessa vallankumouksen jälkeisissä olosuhteissa.

Sodan ja ulkomaisten hyökkäysten seuraukset ovat katastrofaaliset maan hajanaiselle ja organisoitumattomalle edistykselliselle liikkeelle, ja jos sota rapautuu ja pitkittyy, se voi hidastaa jopa tätä nuorta liikettä vuosikymmeniksi. Israelin hyökkäyksestä ei ole kulunut edes viikkoa, ja sotatilalaki on tosiasiallisesti voimassa suurimmissa kaupungeissa, ikään kuin kaduille olisi siroteltu kuolemanpölyä, kaikki ihmisten sosiaalinen toiminta on lopetettu, tarkastuspisteet ja Kalash-kivääreillä varustetut Basij-miliisin miehet on eristetty kaduilla, ja jokaista liikkuvaa seurataan ja häiritään millä tahansa verukkeella. Kuvat hyökkäyksistä ja afganistanilaisten häirinnästä kaduilla epäiltynä yhteistyöstä Israelin kanssa ovat yleistymässä, oikeudenkäynnit ja pikateloitukset ilman oikeudenkäyntiä ovat palanneet oikeusprosessiin, kaikki islamilaisen tasavallan vastaiset protestit tai vastustukset leimataan yhteistyöksi vihamielisen hallituksen kanssa, ja tänä aikana islamilaisen tasavallan virallisissa tiedotusvälineissä on julkaistu kymmeniä raportteja "Mossadin agenttien" pidätyksistä, joita yllättäen syytetään "negatiivisten uutisten levittämisestä" tai "kansallisen solidaarisuuden tuhoamisesta". Vaikka toisaalta ulkomailla taantumuksellisesta oppositiosta ja persiankielisestä mediasta kuuluu hurraa pommeille ja infrastruktuurin tuhoamiselle, toisaalta sisältä nousee rasismin ja lahkolaisuuden sävyttämä nationalismin löyhkä; ystävien, perheen ja naapureiden vakoilun viha ja rumuus murtuu kuten 1960-luvulla, ja sotaa pelkääviä ihmisiä kannustetaan etsimään vihollista vallan ja aseiden monopolin sijaan, vaan omistajiensa keskuudesta. Vallankumouksellisten voimien puuttuessa tällaisen tilanteen mahdollisuus on varmasti haitallista edistyksellisen liikkeen juurtumiselle Iraniin ja saa ihmiset tuntemaan itsensä tämän sodan kahden pahan puolen, Israelin ja Israelin tasavallan, armeijaksi.

Johtopäätös:

Maailmanlaajuinen pysähtyneisyys ja kapitalististen napojen välinen muuttuva voimatasapaino ovat ajaneet ne taloudellisen ja sotilaallisen kilpailun uralle, mikä on tehnyt entisistä blokeista epävakaita ja horjuvia. Yhdysvaltojen ja Euroopan väliset erimielisyydet viime vuosina, sekä Ukrainan sodan että tariffi- ja teknologiasodan alalla, ovat ilmentymä tästä imperialististen kilpailujen monipolarisaatiotilanteesta jopa aiemmin yhtenäisissä blokeissa.

 Jos puoli vuosisataa sitten Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisen kylmän sodan lopputulos ratkesi asevarustelu- ja avaruuskilpailun voitolla, nykyään kilpailun painopiste on siirtynyt strategiselle siruteollisuuden ja tekoälyn alueelle, ja kilpailun voittaja on se, joka saa yliotteen näillä uusilla teollisuudenaloilla. Siksi ainakin siihen asti, kunnes Yhdysvallat saavuttaa omavaraisuuden ja täydellisen eristäytymisen idästä tällä strategisella alalla, täysimittainen imperialistinen sota näyttää kaukaiselta (tällä hetkellä Yhdysvaltojen riippuvuus Taiwanista uusimman sukupolven sirujen valmistuksessa ja tuotannossa on edelleen ennallaan). Siihen asti epäsuorat, sijais- ja kulutuksella käytävät konfliktit sen vaikutusvallan alaisuudessa olevilla alueilla ovat kuitenkin uuden aikakauden sääntö. Valitettavasti Iranin kaksi vuosikymmentä kestäneet tavoitteet tulla alueelliseksi supervallaksi ovat asettaneet Iranin, tahtomattaan, näiden imperialististen konfliktien keskelle, ja liuskeöljyn Yhdysvalloille tarjoama etu on suurelta osin poistanut täysimittaisen sodan pelotevaikutuksen Persianlahdella. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tällaisen sodan puhkeaminen olisi sitä, mitä Amerikka tai NATO haluaa tänään ja tällä hetkellä; mutta sen esiintymisen makrokehys pitkällä aikavälillä ei ole kaukaa haettu.

Meillä ei ole epäilystäkään siitä, että vaikka sota onkin haaste Yleiselle hallitukselle lyhyellä aikavälillä, se on "siunaus" pitkällä aikavälillä. Tällainen pitkäaikainen sota on paras tilaisuus selvittää sisäiset tilit ja antaa uutta energiaa ja värvätä sotilaita Israelin raakuuden koettelemien ihmisten keskuudesta. Toisaalta pitkäaikainen sisäinen sota voisi olla myös yksi Israelin suositelluimmista vaihtoehdoista edellä selitetyistä syistä. Valitettavasti, jos jostain syystä – olipa kyseessä sitten tänään tai tulevaisuudessa – Naton halu aloittaa pitkäaikainen ja kuluttava sota Iranin maaperällä (vaikka se olisikin sijaissota), tulemme näkemään, kuinka Iranista (kuten Ukrainasta) tulee sotilaslaboratorio kaikille lännen ja idän suurvalloille, ja niiden sotilasyritykset tuovat maahan uusimman sukupolven sotilas- ja kybertuotteitaan kaikkialta maailmasta testatakseen niitä näiden ihmisten kehoilla; aivan kuten kaikenlaista drone-teknologiaa testattiin Ukrainan kansan kehoilla, jotta siitä tulisi standardisotaan perustuva taktiikka.

 Riippumatta siitä, kuinka kauan tämä sota kestää ja mihin tuloksiin se johtaa, näemme sen järjestäytyneen vallankumouksellisen voiman puuttuessa täydellisenä tappiona kaikille edistyksellisille ja demokraattisille liikkeille Iranissa. Tässä tilanteessa pidämme vallankumouksellisten voimien vähitenä velvollisuutena murtaa tämän sodan imperialistiset ulottuvuudet ja samalla säilyttää riippumattomuutensa kaikista siihen osallistuvista taantumuksellisista rintamista ja niiden haluamista vaihtoehdoista.

On monia muita tärkeitä kohtia ja ulottuvuuksia, mukaan lukien sotatilanne ja edessämme olevat tehtävät, joita olemme jättäneet käsittelemättä pakon sanelemana ja internetin epävakauden ja sen mahdollisen keskeytyksen vuoksi, mutta palaamme niihin myöhemmin.

[1] Tämä heijastuu jopa teknologia-alalla (teknologiayrityksissä), jotka ovat kokeneet vaurautensa ja kasvunsa huippunsa viime vuosina; niin paljon, että Yhdysvaltojen seitsemän suurimman teknologiayrityksen työvoiman rekrytoinnin keskimääräinen kasvu on laskenut edellisen vuosikymmenen keskimäärin 25 prosentista viime vuosina 2 prosenttiin.

[2] Nousevat tuotot joukkovelkakirjojen myynnin paineen alla, mikä voi jatkuessaan johtaa luottotappioihin ja konkurssiaaltoon.

[3]  Johtuen sen tsunamimaisesta vaikutuksesta ylivelkaantuneiden dollari-jenilainojen maksukyvyttömyyteen Yhdysvaltain finanssitaloudessa.

[4] Tämä viittaa hallituksen protektionistiseen politiikkaan, jota se harjoittaa keskuskapitalististen maiden kansallista teollisuutta kohtaan.

[5]  Deepsea eli uuden sukupolven BYD

[6] CHIPS- ja tiedelaki (2022)

[7] https://www.ft.com/content/a437c103-9544-4cfe-86f5-25c65f7f347c

[8] https://www.nytimes.com/2024/02/29/us/politics/biden-chinese-electric-vehicles.html

[9]  Näiden menojen kohdentaminen tehtiin inflaation vähentämistä koskevan lain (IRA), infrastruktuuri-investointeja ja työpaikkoja koskevan lain (IIJA) sekä CHIPS- ja tiedelain muodossa.

[10] Eurooppalainen sirulaki (2023)

[11] https://fi.wikipedia.org/wiki/Trump%E2%80%93Musk_feud

[12] Erään arvion mukaan skenaariossa, jossa öljyn hinta nousee 100 dollariin tynnyriltä, tavallisen bensiinin hinta nousisi 15 % 3,73 dollariin gallonalta ja kuluttajahintaindeksi (inflaatio) nousisi 2,7 %.

[13]  Financial Timesin raportti, päivätty (22. tammikuuta 2025 – 3. helmikuuta 1403) –

https://www.ft.com/content/f0bc9fcc-11b3-4615-bd24-163f8938f2a5

[14] Faezeh Rafsanjanin videohaastattelu Ensaf Newsille – Talvi 2020

[15]  Netanjahun korruptiotapauksen tutkinta ja monet häntä koskevat tutkimukset ja tutkinnat, jotka ovat olleet käynnissä 7. lokakuuta lähtien, on keskeytetty sotatilan vuoksi, kunnes hänet on syrjäytetty vallasta. Aina kun Netanjahu oli vallasta syrjäyttämisen partaalla (kuten viime kesänä ja tämän vuoden kesäkuussa), hän käynnisti sotilasoperaatioita uudella rintamalla suojellakseen itseään. Siksi makrotaloudellisten trendien lisäksi hänen henkilökohtaisia ja puolueellisia etujaan ei voida täysin sulkea pois yhtälöstä.