Euroalueen velkataakka kohosi uuteen ennätykseen

Talouselämä

22.10.2012

Sekä euroalueen että EU:n yhteenlaskettu valtionvelka nousi uuteen ennätykseen viime vuonna, ilmenee Euroopan unionin tilastoviranomaisen Eurostatin tilastoista (pdf).
Hyvänä uutisena luvuista kuitenkin erottuu alijäämän pienentyminen vuonna 2011 verrattuna vuoteen 2010.

Euroalueen avainluvut:

• Euroalueen velkasumma vuonna 2011 oli 8,22 biljoonaa euroa; vuonna 2010 vastaava luku oli 7,833 biljoonaa.
• Euroalueen valtionvelka nousi 87,3 prosenttiin alueen bruttokansantuotteesta; vuonna 2010 vastaava luku oli 85,4 prosenttia
• Euromaiden yhteinen budjettivaje pieneni 4,1 prosenttiin kansantuotteesta; vuoden 2010 luku oli 6,2 prosenttia.

EU:n avainluvut:

• EU-maiden velkataakka kohosi 10,433 biljoonaan euroon; vuosi 2010 9,826 biljoonaa.
• EU-maiden valtionvelka nousi 82,5 prosenttiin alueen bruttokansantuotteesta; vuonna 2010 80 prosenttia
• EU-maiden yhteinen budjettivaje - 4,4 prosenttia kansantuotteesta; vuonna 2010 6,5 prosenttia.

برخی مدعیان اقتصاد مقاومتی (سرمایه داری مقاومتی!)، واردکننده کالای چینی‌اند

 

91/07/30

خبرگزاری فارس

 یک کارشناس رسمی دادگستری راهکارهایی در مورد تحقق اقتصاد مقاومتی ارائه و بر لزوم جلوگیری از واردات کالای مصرفی و چینی تاکید کرد.(بلاگر: امیدوارم که این بار، کاروبارجامعه برای همیشه راه بیفتد. آمین! )

به گزارش خبرنگار اقتصادی خبرگزاری فارس، محمد کشوریان مقدم کارشناس رسمی دادگستری در امور اقتصادی و بازرگانی راهکارهای تحقق اقتصاد مقاومتی در کوتاه مدت را در یادداشتی ارائه کرد.

انکار واقعیت موجب تغییر واقعیت نمی شود. واقعیت را وقتی می‌توان تغییر داد که ابتدا کلیت آن را با تمام تلخی‌ها و ناملایماتش پذیرفته و آنگاه گام‌های عملی برای تغییر وضعیت موجود و حرکت به سمت وضعیت مطلوب برداشت.

واقعیت امروز اقتصاد کشور ما این است که فروش نفت به نصف و یا به گفته‌ای به یک سوم میزان عادی خود رسیده و آنچه هم فروخته می‌شود، به سختی ما به ازای ارزی آن قابل انتقال به کشور است.

قیمت اسمی دلار به بالاترین حد خود در 50 سال اخیر رسیده و صنایع کشور با مشکلات بی‏پایانی در تولید مواجه شده‌اند.

ظرفیت کاری بخش صنعت بسیار دورتر از ظرفیت کامل آنهاست و هر لحظه امکان توقف فعالیت تعدادی از این صنایع می‌رود.

مردم، نگران از وضعیت آتی قیمت ها و تورم روزافزون، متقاضی کالاهای مصرفی‌اند و هر کس تلاش می‌کند به فراخور وسع و امکانات مالی خود در ذخیره سازی خانگی کالاهای مصرفی اقدام نماید.

در مقابل برخی از مسئولان کشور، تحریم ها را عامل رشد اقتصادی و خودکفایی و نوعی نعمت برای کشور اعلام می‌نمایند و گاهی تصمیماتی اتخاذ می‌نمایند و نویدهایی می‌دهند که خیلی زود غیر واقعی بودن آنها برای مردم آشکار می‌شود و همین موضوع اعتماد عمومی به گفته‌های مقامات اقتصادی را متزلزل می‌نماید.

واقعیت اقتصادی و صحبت‏های برخی مسئولان، تناقضاتی در ذهن عموم ایجاد می‌نماید که برای آنان پاسخی ارائه نمی‏شود.

مردم از خود سوال می کنند، چگونه ممکن است صادرات نفتی به کمتر از نصف کاهش یابد، بسیاری از صنایع با نیمی از ظرفیت خود مشغول به کار باشند و آنگاه اقتصاد با شکوفایی و رشد همراه شود؟!

جنگ اقتصادی غرب با کشورمان که از مدتها قبل آغاز شده، این روزها شدت بی سابقه‌ای یافته، اما مقاومت و مقابله با این جنگ اقتصادی، بیشتر در مرحله شعار و تئوری‌پردازی باقی مانده است. نکته طنز این واقعیت در آن است که گاهی مشاهده می‌شود کسانی مدافع اقتصاد مقاومتی و نظریه پرداز آن شده‌اند که خود از جمله بزرگترین واردکنندگان کالاهای چینی به کشورند!

کسانی مدافع تولید ملی شده‌اند و از آن دم می‏زنند که از خرید کالاهای ایرانی ابا داشته و خودرو و لباس و کیف و موبایل خارجی را به محصولات داخلی(حتی مونتاژی آنها) ترجیح می‌دهند و از اینکه ترجیحات آنان که به نوعی بیانگر اعتقادات واقعی آنان است، در ملاء دید عموم قرار گیرد، دغدغه ای ندارند.

اقتصاد مقاومتی برنامه‌ای چند مرحله‌ای است. استراتژی کوتاه مدت اقتصاد مقاومتی با استراتژی بلندمدت آن در مواردی می تواند مغایر باشد.

به قول کینز(اقتصاددان انگلیسی و معمار حل بحران 1929اروپا) در بلندمدت همه ما مرده‌ایم. آنچه اکنون حائز اهمیت است، گذر به سلامت از کوتاه مدت است. بی تردید حمایت از تولیدات داخلی و اشتغال فعلی، ولو با قیمت‌های به نظر غیر اقتصادی، لازمه عبور سالم از بحران کوتاه مدت فعلی است.

*نقدینگی مهمترین مشکل اقتصادی کشور نیست

گفتار و رفتار تناقض آمیز عده ای موجب کاهش سرمایه اجتماعی کشور شده است. نشانه های این کاهش سرمایه را می توان در تعداد و مبلغ چک های برگشتی، تعداد شرکت های ورشکسته، تعداد بزهکاری و جرایم اقتصادی، تعداد پرونده های مفتوحه در مراجع قضایی و امثالهم مشاهده نمود.

امروز بزرگترین مشکل اقتصادی کشور ما نقدینگی 380 هزار میلیارد تومانی جامعه یا مطالبات معوق بانکی 60 هزار میلیارد تومانی یا خروج نقدینگی از بازار پولی یا تورم بالای 20 درصدی یا نرخ بیکاری دو رقمی و دیگر مشکلات ریز و درشت حوزه های صنعت و کشاورزی نیست.

* پائین بودن سرمایه اجتماعی مهمترین مشکل اقتصاد

مهمترین مشکل اقتصادی فعلی کشور، پایین بودن میزان سرمایه اجتماعی است. نقدینگی کشور در مرز 400 هزار میلیارد تومان قرار گرفته است. این حجم عظیم نقدینگی وارد هر بازاری که شود(اعم از بازار طلا، ارز، ملک، سرمایه و غیره) آن بازارها را دچار توفان و تلاطم می نماید و هنگام خروج از هر یک از این بازارها سرزمین سوخته‏‌ای برجای می گذارد که آباد نمودن آن مستلزم صرف زمانی طولانی و هزینه‌ای بالا است.

کسانی که انگشت اتهام مشکلات اقتصادی کشور را به سمت نقدینگی نشانه رفته‌اند، فراموش کرده‌اند که نقدینگی به خودی خود فکر و جان ندارد. این خود نقدینگی نیست که به بازارهای مختلف حمله می‏برد، بلکه این انسانهای مالک این نقدینه‌ها هستند که آنها را به حرکت در آورده و بازارها را به هم می‌ریزند.

اگر سرمایه اجتماعی کشور پرقدرت و چشمگیر باشد، آنگاه می‌توان از دارندگان این نقدینه‌ها درخواست نمود که دارایی‌های خود را در بخش مولد و مفید اقتصادی و نه در بخش‌های سفته‌بازی و سوداگری به گردش درآوند.

ملت هند درخواست رهبر معنوی خود(گاندی) مبنی بر استفاده از منسوجات هندی و تحریم منسوجات انگلیسی را به گوش جان پذیرفت و تجار این کشور همراستا با عامه مردم، پارچه های مرغوب انگلیسی را از مغازه ها جمع آوری نموده و در میادین شهرها به آتش کشیدند و به جای آن منسوجات با کیفیت پایین تر هندی را که حاصل تلاش خود بود جایگزین نمودند.

گاندی با دوک نخ ریسی ساده ای نخی آماده کرده و از آن لباسی برای خود مهیا ساخت و به این وسیله شیوه قناعت و ساده زیستی و البته مبارزه با استکبار اقتصادی را به ملت هند آموخت. این آموزش به قدری واقعی و قابل درک بود که مردم با عشق و علاقه فراوان آن را پذیرفتند و از رهبر معنوی خود تبعیت نمودند(تصویر دوک نخ ریسی نقش بسته در پرچم کشور هند میراث همین آموزش خودباوری گاندی به مردم هند است) و این به معنی سرمایه اجتماعی بال است.

سرمایه اجتماعی در هر کشوری با شعار افزایش نمی‏یابد، بلکه با تجسم آن در رفتار عملی رهبران کشور تبلور می‌یابد.

کسی که روحیه اشرافی‌گری دارد، نمی تواند الگوی مناسبی برای قناعت و ساده زیستی مردم باشد، حتی اگر سخنران و خطیبی قهار باشد و نطق‏های غرایی در مدح قناعت و مناعت طبع ایراد نماید.

کلام چنین شخصی چون فاقد صداقت است، قادر به نفوذ در روح و جان مردم و به جوشش درآوردن اراده آنان نیست.

اتخاذ سیاست‌هایی که منجر به افزایش سرمایه اجتماعی کشور شود، برنامه بلندمدتی است که در کوتاه مدت نیز باید به شدت مورد توجه قرار گیرد.

این سرمایه وقتی قابل اعتنا خواهد بود که در جان و روح مردم رسوخ نموده باشد، به گونه‌ای که حتی کودکان این سرزمین نیز آن را کاملاً احساس نموده و در تقاضاهای کودکانه خود برای خرید آدامس و شکلات و اسباب بازی، نوع ایرانی این کالاها را با غرور از والدین خود درخواست نمایند.

وقتی مسئولان ارشد نظام، رسانه‌های تصویری را به منازل خود دعوت نموده و زندگی ساده و مبتنی بر محصولات داخلی خود را در معرض دید عموم قرار دهند، آنگاه مردم عادی نیز به تبعیت از بزرگان، کالاهای ایرانی را بر محصولات مشابه خارجی ترجیح خواهند داد.

در آن صورت با چنین ملتی هر تحریمی محکوم به شکست خواهد بود. البته تولید کنندگان که خود بخشی از همین جامعه هستند، نیز باید مسئولیت پذیر باشند و این گونه نباشد که مصرف کنندگان به تنهایی ضربه‏گیر مشکلات بخش تولید شوند.

*تاریخ همیشه تکرار می‌شود

شرایط امروز اقتصادی کشور به نوعی شبیه شرایط اقتصادی کشور در سال های 1328 تا 1331 است.

در این دوره انگلستان با محاصره دریایی ایران و استقرار کشتی های جنگی مانع از فروش نفت کشورمان می‌شد.

دولتمردان انگلیسی در کمال وقاحت اظهار می نمودند، نفت صادراتی ایران، نفت سرقتی است (از نظر آنها این نفت متعلق به شرکت بی پی انگلیس بوده است)!

*اقتصاد مقاومتی نهضت ملی شدن نفت

در این دوره، کشور بدون اتکاء به درآمدهای نفتی و عمدتاً با ابتکارات دولت و  حمایت‌های قاطع مردمی به مدت بیش از دو سال اداره شد.

مرور مجدد تاریخ و بازخوانی دوران اقتصاد بدون نفت آن دوره، قطعاً نقاط قوت و ضعفی را آشکار خواهد نمود که می‌توان از نقاط مثبت و قوت آن درس گرفت و از تکرار نقاط ضعف آن پرهیز نمود.

اقتصاد امروز ایران به مراتب مقتدرتر از اقتصاد کشور در 60 سال قبل است و قطعاً راهکارهای بهتری برای بی اثر نمودن تحریم‌ها خواهد یافت.

*ماجرای پیرمرد کرمانشاهی و مصدق

گویا مصدق در خلال این دوره تحریم نفتی، بازدید از شهرهای غرب کشور داشته است.

در بازدیدی از کرمانشاه، پیرمردی نزد مصدق آمده و از رفتار بد ماموران مرزی و ژاندارمری گلایه می‌کند. پیرمرد اظهار می‌دارد که آقای نخست وزیر، اکنون ما کلی نفت داریم که قادر به صادرات آن نیستیم و از طرفی هم کلی نیاز وارداتی داریم که به دلیل کمبود ارزی قادر به تامین آنها نمی‌باشیم.

حال ما این نفت اضافی و بدون خریدار را به صورت حلب حلب به کردنشینان مرزی عراقی می‌فروشیم و در قبال این فروش، قند و شکر و چای از آنها می‌گیریم که هم فروشمان به نفع کشور است هم وارداتمان، اما ماموران مرزی به بهانه قاچاق بودن این کالاها مرتب ما را دستگیر کرده و آزار و اذیت می‌نمایند، آخر وقتی هر دو طرف

*خود تحریمی ممنوع

(خریدار و فروشنده) از این معامله سود می بریم، چرا خودمان خودمان را تحریم می کنیم؟

مصدق پس از صحبت‌های پیرمرد مدتی فکر کرده، سپس رو به مشاوران و مدیران اقتصادی که همراه وی بودند، نموده و گفته است: «ای آقایان دکترای اقتصاد، بروید اقتصاد را از این پیرمرد بی‌سواد یاد بگیرید» و همانجا دستور تسهیل مبادلات مرزی را صادر نموده است.

*ضرورت بازنگری در مقررات اقتصادی

تحریم‌ها به طور خاص تولید صنعتی کشور را هدف قرار داده‌اند که توفیق در آن به معنی رشد اقتصادی پایین، تعطیلی واحدهای تولیدی و بیکاری تعداد زیادی از کارکنان این حوزه خواهد بود.

رنج و مشکل عمده بخش صنعتی کشور تنها از تحریم‌های خارجی نیست، بلکه سیاست‌های غلط داخلی نیز بعضاً مکمل تحریم‌های خارجی شده و هر دو دست در دست یکدیگر فشار مضاعفی را بر اقتصاد کشور وارد می‏نمایند.

به نظر نگارنده در شرایط فعلی کشور، بازنگری در مجموعه سیاست‌های اقتصادی کشور ضروری است.

برای نگارنده قابل درک نیست، چرا به کالاهای اساسی همچون گندم، روغن و شکر، ارز با نرخ مرجع تعلق می‌گیرد، اما همزمان صادرات این کالاها مجاز بوده و حتی جوایز صادراتی به کالاهای استفاده کننده از کالاهای اساسی تعلق می‌گیرد؟!

گردآوری کالاهای اساسی از بازار داخلی توسط عده‏ای از تجار و صدور آن به کشورهای مجاور، تجارت سودآوری است که گفته می‌شود مدتی است توسط عده ای سودجو در کشور شایع شده است.

در حقیقت این تجارت به معنی فروش ارز دولتی در بازار آزاد است و تجارتی واقعی و به نفع کشور نیست.

اگر روغن کالایی ضروری برای خانوارهاست(که البته هست) و دولت قصد حمایت از اقشار ضعیف جامعه را دارد، به چه علت این حمایت باید همگانی و بی هدف باشد؟

*ارز مرجع چرا به شیرین و شکلات می‌رود

دولت خود را مکلف به تامین حداقل قوت مردم می‌داند، اما آیا دولت موظف به تامین آرد و روغن مورد نیاز بخش شیرینی و شکلات مصرفی کشور هم هست(کالاهایی که جنبه لوکس و فانتزی آن برکسی پوشیده نیست)؟ و بر فرض محال هم باشد، آیا دولت تکلیفی برای تامین کالاهای مزبور به نرخ ارز مرجع برای خارجیانی که این کالاها را از کشورمان خریداری می‌نمایند، دارد؟!

آیا ارزانی کیک و بیسکویت و ماکارانی صادراتی را هم باید دولت از بودجه ملت تضمین نماید؟

آیا نمی توان ارز مرجع برای کالاهای اساسی را قطع نمود و به جای آن از کارت‏های هوشمند برای تخصیص سهمیه کالاهای اساسی برای اشخاص استفاده کرد.

با استفاده از کارت‌های هوشمند نرخ این نوع کالاها واقعی شده و مشکلات دو نرخی بودن کالاها در داخل و صادرات آنها مرتفع می‏شود و نیازی به دستگاه های عریض و طویل نظارتی برای کنترل قیمت این کالاها نخواهد بود.

وقتی صادرات نفتی و مشتقات آن کاهش شدیدی یافته است، عرضه این محصولات به صنایع داخلی با نرخ‌های نزدیک به نرخ‌های جهانی و یا با نرخ‌های کشف شده در بورس کالایی کشور چه منطق و معنای می‌تواند داشته باشد؟

اگر تولید قیر در کشور بالاست، به چه دلیل کارخانجات تولید ایزوگام و آسفالت با کمبود قیر و یا با خرید قیر به قیمت‌های آنچنانی مواجه اند؟

آیا سیاست آزادسازی قیمت‌ها در این شرایط قابل پذیرش است؟ در حال حاضر حفظ اشتغال و ایجاد اشتغال جدید باید از مهمترین اولویت های دولت باشد، حتی اگر این حفظ اشتغال در شرایط عادی غیر اقتصادی به نظر برسد.

اشتغالی که بر مبنای تولید و تقاضای داخلی است، باید مورد توجه و حمایت قرار گیرد، تا کشور از این شرایط اقتصادی عبور نماید، آنگاه می‌توان بر اساس شرایط روز تصمیمات مناسب اتخاذ نمود. طرح‏های عمرانی که با تولیدات داخلی قابل اجرا هستند، باید با شدت تمام پیگیری شوند، نه اینکه به دلیل کمبود اعتبار به حال نیمه تعطیل درآیند.

ساخت جاده و ریل و پل و ساختمان بدون نیاز به کالاهای وارداتی قابل اجرا است، اما در همین حوزه‌ها هم رکود شدیدی مشاهده می شود.

باید توجه داشت که هزینه‏های ثابت برای شرکت‌های پیمانکاری چه فعالیتی داشته باشند و چه نداشته باشند، همواره برقرار است و اگر دولت بتواند تمام یا بخشی از هزینه متغیر آنها را تامین نماید و تعهد دهد که پس از سپری شدن شرایط فعلی، مطالبات آنان را بر مبنای نرخ عادله‌ای پرداخت خواهد نمود، مطمئناً بخش عمده‏ پیمانکاری کشور دست یاری به سوی دولت خواهد گشود و در مسیر سازندگی کشور نقش ایفا خواهد نمود.

نباید به همه فعالیت‌های اقتصادی به یک چشم نگاه کرد و تخصیص اعتبارات برای آنها را بدون در نظر داشتن شرایط اقتصادی و استراتژی تولیدی انجام داد.

*شرایط خاص، تصمیمات خاص و شجاعانه می‌طلبد

سخت گیریهای مالیاتی، گمرکی، بیمه‌ای و امثال آن برای واردات کالاهای اساسی و کالاهای واسطه‌ای و بخش تولید داخلی در شرایط فعلی بی مورد است.

لازم است برای واردات و تولید داخلی کالاهای ضروری معافیت‌های مالیاتی، گمرکی و بیمه ای وسیعی در نظر گرفته شود و برعکس برای واردات و صادرات کالاهای غیر ضروری محدودیت‌های جدی لحاظ نمود.

در شرایطی که کشور با کمبود منابع ارزی مواجه است، واردات 50 میلیون یورویی لوازم آرایشی، خودروهای لوکس، آدامس و شکلات، موز، اسباب بازی و امثالهم قطعاً موجب قحطی و مرگ و میر در کشور نمی‌شود.

واردات این نوع کالاها علاوه بر باد دادن منابع محدود ارزی، موجب کاهش سرمایه اجتماعی کشور نیز می شود و همدلی مردمی که لازمه عبور از وضعیت فعلی است، را کمرنگ می‌نماید.

اتخاذ این تصمیمات باید با شجاعت و البته به سرعت صورت گیرند و مجموعه قوانین و مقررات فعلی نباید سرعت تصمیم گیری‌ها را کاهش دهند.

دستگاه های نظارتی هم باید این نکته را مد نظر داشته و رعایت قوانین و مقررات را مقدم بر حسن جریان امور ندانند.

در این شرایط، قطعاً در مواردی حسن جریان امور مستلزم نقض برخی قوانین و مقررات خواهد بود، بنابر این نباید ترسی از نقض برخی مقررات داشت و با سخت گیری‌های بی‏مورد، جرات و جسارت مدیران خلاق در شکستن حصر اقتصادی را از آنان سلب کرد.

حتی شاید لازم باشد قوه مقننه اختیار قانونی خاصی برای دولت جهت اتخاذ تصمیم‌های اقتصادی تصویب نماید.

در شرایط فعلی هر سه قوه  باید تمام قد و با تمام قدرت در اقتصاد ظاهر شوند و با استدلال‌هایی همچون ضرورت واگذاری امور به بخش خصوصی، آزادسازی قیمت ها، نظارت بر اجرای قوانین و امثالهم صحنه مبارزه را خالی نکنند.

در وضعیت اقتصاد مقاومتی باید از همه ظرفیت‌ها و امکانات دولتی و خصوصی استفاده شود.

Antti & Esko euron kriisistä ja kuntataloudesta

By antti | Published: 19.10.2012

16.10. pidetty keskustelutilaisuus konkaripoliitikko Esko Seppäsen kanssa euron kriisistä ja kuntataloudesta. Mistä Eurooppaa runteleva talouskriisi johtuu ja kuinka eurokriisi vaikuttaa tulevaan valtuustokauteen? Entä mitä yhteistä on suurkunta-ajattelulla ja Euroopan talous- ja rahaliitolla? Mitä eurokriisistä ja valtioiden tekemistä virheistä voidaan oppia kuntatasolla?

Korkman: Rahoitusjärjestelmä muistuttaa merihirviötä

(Blogin huoltomies: Herra proffa! Tervetuloa tavallisten ihmisten maailmalle!! Minun äitinikin olisi varmasti jälkiviisaampi kuin "Te")

Sixten Korkmanin mukaan rahoitusjärjestelmä on paisunut niin valtaisaksi ja arvaamattomaksi, että ihmiset menettävät yöunensa sen vuoksi. 

 

Toivo Martikainen

18.10.2012

 

Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Sixten Korkmanin mukaan kansainvälinen rahoitusjärjestelmä muistuttaa Raamatun Vanhan testamentin merihirviötä Leviathania. Mytologian mukaan Leviathan syö auringon maailman loppuessa.
Korkman esitteli vertauskuvan uuden Talous ja utopia -kirjansa julkistustilaisuudessa tänään Helsingissä.
– Moderni rahoitusjärjestelmä on paisunut liian suureksi ja hallitsemattomaksi ja siinä on Leviathanin piirteitä. Järjestelmä on valtava, monimutkainen, sofistikoitunut ja samalla haavoittuva ja vaarallinen, Korkman sanoi.
Kun taloustieteellisessä keskustelussa on viitattu Leviathaniin, sillä on aiemmin tarkoitettu ylisuureksi paisunutta julkista sektoria. Nykyään Leviathan-vertaus on Korkmanin mukaan osuvampi finanssijärjestelmästä puhuttaessa.
– Rahoitusjärjestelmä pitäisi saada jotenkin aisoihin, jotta voisimme nukkua yömme rauhassa. Keinoja siihen ei tunnu kuitenkaan olevan, Korkman sanoi.

Hänen mukaansa erityisen vaikea ongelma on eräiden rahoituslaitosten paisuminen niin valtaviksi, että niitä ei yksinkertaisesti voida päästää kaatumaan aiheuttamatta vakavaa vaaraa koko rahoitusjärjestelmälle.
Näiden systeemisesti liian tärkeiden rahoituslaitosten joukkoon Korkman nimesi muun muassa Saksan Landesbankenit ja Deutsche Bankin, ja myös pohjoismaisen Nordean. Pankkien lainananto on ollut hänen mukaansa liian holtitonta ja aiheuttanut osaltaan kriisin pahenemisen.
– Esimerkiksi Kreikkaa on usein syytetty siitä, että sen velkataso on aivan liian suuri. Se on tietysti totta, mutta kuka oli niin tyhmä, että lainasi ne rahat Kreikalle, Korkman kärjisti.

Fiktiivitalouden painajainen iskee taas

Author: MTL

1 Sep

Kansantalouden tilanne euroalueen rintamalla kesälomien jälkeen näyttää erittäin synkältä. Euroalue on painumassa toiseen peräkkäiseen bkt:n laskuun. Laman arvioidaan kärjistyvän vuoden loppua kohden. Euroopan tilanne heijastuu Yhdysvaltoihin sekä Kaukoitään ja Kiinaan, jonka kohtalohetket riippuvat kriisin kehityksestä Euroopassa. Työttömyys euroalueella saavuttaa uusia ennätyslukuja, mikä tekee velkakriisistä vaikeamman.
Euroopan keskuspankki ei ryhdy rahan painantaan eikä eurobondien perustamiseen. Uusien apupakettien pumppaaminen suoraan valtioille tai pankeille on niin ikään poissuljettu vaihtoehto ja maanosan liittoutumiseen ylikansallisen ohjauksen mukaisesti ei ole kenelläkään pienintäkään valmiutta. Mikäli toteutuvat kaikki ne säästötoimet, joihin miltei maassa kuin maassa hallitukset ovat joutuneet turvautumaan, Eurooppa painuisi entistä syvempään lamaan.
Nykyisen kapitalismin kriisin erikoispiirre on, että yhtä aikaa se ilmenee historiallisesti rakenteellisena ja koordinoidusti maailmanlaajuisena kriisinä. Toinen tunnusmerkki on se, että vaihtoehtoja kriisin ratkaisemiseksi ei ole, ja keinot pelaamalla aikaa pidentää systeemin elinikää ovat vähissä. Järjestelmässä vallitsee yleinen epäluottamus jopa pankkipääomien kesken. Viimeinen tyrehdyttää rahahanat entisestään ja vaikuttaa lamaan syventävästi. Edellisten lisäksi Eurooppaa riivaa omaan valuuttaan liittyvät epäkohdat.
Kapitalismi ei pysty ratkaisemaan ristiriitaa yhteisen valuutan ja kansallisen talouspolitiikan välillä, ei ainakaan ilman edustuksellisen demokratian lopullista tukahduttamista, mikä tarkoittaa totalitarismia. Alkukesästä lähtien Euroopassa on keskusteltu instituutioiden uudistamisesta, uusista vakausmekanismeista ja yhteisestä pankkijärjestelmästä ja valvonnasta.

Sekään ei olisi mikään tae, nimittäin tähän asti talletusten takaaminen on ollut kansallisvaltioiden vastuulla. Siirtyminen ylikansallisten instituutioiden valvontaan siirtäisi sen vastuun niille, mikä olisi mahdoton tehtävä toteuttavaksi. Se tarkoittaa että jokainen kansallisvaltio yrittää lastata kriisin oman työväenluokan hartioille. 

Fiktiivinen pääoma ja sen loismainen luonne

Kapitalismia piinaavat myös uusliberalistisen ajan kansainväliset vitsaukset, eli fiktiivisen pääoman hillitön ja räjähdysmäinen kasvu. Viisi vuotta kriisin alkamisesta ja neljä Lehman Brothers–pankin konkurssista uusi jättiläiskupla on muodostunut ja uhkaa koska tahansa romuttaa järjestelmän raunioidensa alle. Uusi 500 biljoonan dollarin kupla jakautuu seuraavasti: 184 biljoonaa sijaitsee Euroopassa, 161 USA:ssa ja loput ympäri maailmaa. Ne ovat pankkijärjestelmän toimesta myytyjä johdannaisia. Kyse on uudesta fiktiivisen pääoman ”sukupolvesta”. Niiden summien takeeksi pankeissa on tallennettu vain 3,2 biljoonaa euroa todellista rahaa. Mikään yhteinen pankkijärjestelmä tai muu järjestely ei voi tätä aikapommia purkaa.
Uusi kupla koskee johdannaistuotteita, siis sopimuksia, jotka markkinoitiin pankkien toimesta. Sopimukset olivat vakuutuksia rahan tai valuutan viitekoron muutoksista johtuvista riskeistä. Viitekorko on pankkien tai pankkien ja investointirahastojen välillä sovittu rahan kustannushinta. Keskuspankkien pankki (BIS), Kansainvälinen Järjestelypankki on huolissaan fiktiivisen pääoman suunnattomista määristä. Pankkiiripiirit puhuvat johdannaisten painajaisen paluusta. Fiktiivisen pääoman ”vuoret” ovat kasautuneet pankkien taseiden harmaaseen vyöhykkeeseen. Mikäli jotkut kyseisiä sopimuksia markkinoivat pankit menisivät vararikkoon, tai eivät kykenisi korvaamaan asiakkaidensa menetyksiä, epäkohta uhkaisi romahtamisella kokonaisuudessaan pankkijärjestelmää.
BIS–pankin raportin varoituksesta huolimatta suurpankit jatkavat johdannaiskauppaa, sillä tämä on ainoa investointimuoto nykyisessä kapitalismissa. Pieni esimerkki näiden pankkien suuresta riskinotosta on sopimukset raaka-aineiden tai jalometallien johdannaisten markkinoinnissa. Vuosittain myydään kullan johdannaissopimuksia satakertaisesti suuremmasta arvosta kuin kullan koko maailman reaalituotanto on. Pankkien voitot tästä kaupasta ovat yhtä suuret kuin vuodessa tuotetun kullan arvo. Tämä tapahtuu ilman että pankit olisivat sijoittaneet penniäkään omaa rahaa, ja ilman että ne omistaisi unssiakaan kultaa. Saksan seutupankit ovat olleet erittäin aktiivisia tällaisessa taloustoiminnassa.

Pankkiunioni uhkaa pahentaa Euroopan velkapöhöä

Heini Karjanmaa

 

Jan Hurri

5.9.2012

 

Eurooppa kärvistelee rahoitus- ja velkakriisissä jo viidettä vuotta siksi, että taloudessa on edelleen rutkasti liian paljon kyseenalaista velkaa, ja siksi, että pankit ovat edelleen liian suuria kaatumaan ja liian heikkoja kärsimään tappionsa.

Analyysi

Kriisi jatkuu toisin sanoen aivan samoista syistä kuin se alkoikin – ainoastaan sillä erotuksella, että nyt talouden taakkana on vielä suurempi velkakuorma ja pankit ovat vielä suurempia kuin kriisin alkaessa.
Kriisi ei alkanut eikä jatku siksi, että Euroopassa tai muissakaan länsimaissa olisi pulaa rahoitusalan valvontaviranomaisista, tai että pankkitoiminnassa olisi pulaa sääntelystä ja määräyksistä.
Silti Euroopan unionin komissio valmistelee täyttä päätä ainakin euromaiden pankkivalvonnan suurta uudistusta, joka kyllä lisäisi ja muuttaisi merkittävästi rahoitusalan viranomaisvalvontaa ja sääntelyä mutta ei puuttuisi kriisin varsinaisiin syihin.
Komissio kutsuu useiden aloitteidensa kokonaisuutta "pankkiunioniksi", jonka avulla se uskoo ratkaisevansa pankkikriisin ja estävänsä uudet. Moiseen komission valmistelemat keinot lienevät kuitenkin liian laimeita.
Superviranomainen
pankkien vahtimiseen
Komissio tarkoittanee "pankkiunionilla" ainakin euromaiden pankkivalvonnan ja kriisinhallinnan keskittämistä yhdelle uudelle superviranomaiselle, joka valvoo pankkeja sekä torjuu ja tarvittaessa ratkoo kriisejä kaikkien euromaiden puolesta ja niiden kustannuksella.
Uuden pankkitoiminnan ylivalvojan tehtäviin kuuluisi etenkin kotimaansa ulkopuolella toimivien suurten pankkien määrääminen ja vahtiminen. Kansallisten pankkivalvojien tehtäväksi jäisi lähinnä pienten kotimaisten pankkien valvonta.
Komission esityksissä "pankkiunionin" piirteisiin kuuluisi pankkivalvonnan ja kriisinhallinnan lisäksi talletussuojan yhdistäminen koko euroalueen kattavaksi yhteiseksi järjestelyksi. Talletussuojan takaisivat kaikki euromaat yhdessä.
"Pankkiunioniin" kuuluisivat myös viranomaisten uudet välineet ja keinot kriisiin ajautuneiden pankkien pelastamiseen tai tarvittaessa jopa lopettamiseen.
Komission mielestä uuden superviranomaisen olisi luontevinta toimia euromaiden keskuspankin EKP:n yhteydessä. Tämän pitäisi vahvistaa rahaliiton keskitetyn rahapolitiikan ja yhteisen rahoitusjärjestelmän rakenteita ja perustaa.
Siitä komission hahmotelmat eivät sano sanaakaan, miten "pankkiunioni" puuttuisi kriisin varsinaisiin syihin saati taltuttaisi kriisin tai estäisi ainuttakaan uutta kriisiä.
Taloudessa liikaa
velkaa ja pankkeja
Länsi-Eurooppa ja suuri osa muuta "kehittynyttä" maailmaa ajautui nykyiseen velka- ja pankkikriisiinsä karkeasti pelkistäen kahdesta syystä, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa – ja joista kumpaankaan "pankkiunioni" ei puuttuisi:
1) Talouden eri osissa on vuosikymmenten mittaan kertynyttä velkakuormaa enemmän kuin liian suuria velkoja ottaneilla on kykyä tai halua maksaa.
2) Suurin osa talouden liian suuresta velkataakasta on tavalla tai toisella peräisin pankkien taseista, jotka näin ollen ovat pöhöttyneet liian suuriksi.
Nämä kriisin keskeiset syyt liittyvät läheisesti toisiinsa, sillä ne ovat saman ilmiön eri piirteitä. Liian suuri velkamäärä ja liian suuri määrä pankkien kehnoja saatavia yhdistyvät Euroopassa yhdeksi suureksi velkakuplaksi.
Velan ja pankkijärjestelmän erottamattomasta yhteydestä seuraa, että liian suuri velkamäärä tarkoittaa vääjäämättä liian suurta pankkijärjestelmää. Velkakriisi on vahvistanut, että velkaa on liikaa.
Jos velkamäärä on liian suuri, ja jos pankkijärjestelmä on liian suuri, olisi niitä kai ennemmin pyrittävä supistamaan kuin tehtävä niille lisää kasvualustaa. Silti juuri niin on käynyt Yhdysvaltain "pankkiunionissa" ja uhkaa käydä myös komission kaavailuissa.
Pankit paisuneet
kaksinkertaisiksi
EU-alueella on maailman suurin pankkijärjestelmä, suuri osa maailman velkaisimmista maista – ja tällä haavaa maailman ankarin velkakriisi. Kyse ei ole yhteensattumasta vaan saman velkailmiön eri ominaispiirteistä.
Komission mukaan EU-maissa toimii noin 8 000 pankkia, joiden taseissa on kaikista maailman pankkien veloista ja varoista 53 prosenttia.
Euromaiden pankkien taseissa oli EKP:n mukaan heinäkuun lopussa yhteen laskien 34 400 miljardin euron velat ja varat, kuten lainasaatavat, velkakirjasijoitukset ja muu varallisuus.
Tappioiden vastaanottamiseen kykenevää omaa pääomaa ja varauksia pankeilla oli vähän alle seitsemän prosenttia kaikkien saatavien määrästä.
Euromaiden pankkien taseet ovat rahaliiton perustamisesta lähtien kasvaneet yli kaksinkertaisiksi. Kriisin kuluessakin eli vuoden 2007 jälkeen ne ovat paisuneet melkein 17 prosenttia.
Euromaiden pankkijärjestelmä on taselukujen perusteella kasvanut rahaliiton perustamisesta lähtien vähän yli kuuden prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan euroalueen kokonaistuotanto on kasvanut niukasti yli prosentin vuosivauhtia.
Pankkijärjestelmän yhteenlaskettu tase on toki eri asia kuin euromaiden velkamäärä, mutta niitä on rahaliiton alusta asti yhdistänyt selvästi talouskasvua rivakampi kasvuvauhti.
Tilastojen perusteella euroalue on jo nyt eräänlainen pankki- ja velkaunioni – joskaan ei sellainen, jota komissio hahmottelee.
Euromaiden velkaisuus
kasvanut vauhdikkaasti
Saksalaispankki Deutsche Bank jakoi tiistaina kansainvälisille suurasiakkailleen laajan luotto- ja talouskatsauksen, joka tarkastelee kriittisellä otteella länsimaiden velkaantumista.

Pankin luottostrategien vuosittainen katsaus vahvistaa tuorein lukemin vailla pienintäkään erehtymisen vaaraa, että "kehittyneen" maailman velkakupla saavutti ennen kriisiä historiallisen mittakaavan, ja että kupla on nyt verrattomasti suurempi kuin kriisin alkuhetkinä vuonna 2007.
Yhtä helposti katsauksesta selviää, että suurin osa läntisen maailman velkataakasta rasittaa Länsi-Euroopan maita ja taloutta. Japani on Länsi-Eurooppaa velkaisempi, mutta moni euromaa samoin kuin Britannia on verrattomasti velkaisempi kuin Yhdysvallat.
Saksalaispankki tarkastelee talouden kokonaisvelkaisuutta eikä vain valtioiden velkamääriä. Euromaiden kokonaisvelka vaihtelee suuresti mutta useimmilla vanhoilla euromailla se on nyt 300–500 prosenttia suhteessa vuotuiseen kokonaistuotantoon. Rahaliiton alussa suhdeluku oli 200–300 prosenttia.
Velkaisuus näyttää kasvaneen voimakkaasti ja velkaantumisvauhti näyttää kiihtyneen rahaliiton perustamisen jälkeen. Ainakin osa tästä on euron ja euroalueen yhteisen rahapolitiikan seurausta.
Se on joka tapauksessa selvää, että euroalueen talouskehitystä ja rahavirtoja haukan lailla seurannut ja omilla toimillaan ohjannut EKP sen enempää kuin alituisia talouskatsauksia, -tarkastuksia ja -suosituksia laatinut komissiokaan ei ole halunnut tai kyennyt estämään euromaiden liiallista velkaantumista.
Eikä velkaantumista pysäytä "pankkiunionikaan".
Oliko Irlanti liian pieni
vai pankit liian suuria?
Komission ehdotukset "pankkiunionin" perustamiseksi ovat saaneet valistunutta kannatusta esimerkiksi sillä perusteella, että näin euroalue saisi yhtä tehokkaat keinot pankkien valvontaan ja kriisien taltuttamiseen kuin Yhdysvalloilla on.
Se onkin totta, että koko euroalueen laajuudella toimivia pankkeja on vaikea kunkin pankin kotivaltion yksin valvoa tai varsinkaan pitää pystyssä kriisin jo iskettyä.
Juuri liian suurten pankkiriskien takia aiemmin lähes velaton Irlannin valtio kaatui hätärahoituksen varaan. Samasta syystä eurovaltioiden vähävelkaisimpiin kuulunut Espanja on jo anonut apurahaa pankkiensa tukemiseen ja todennäköisesti hakee pian valtionkin hätärahoitusta muilta eurovaltioilta.
Mutta se lienee ennemmin tulkintaa kuin faktaa, oliko Irlannin valtio liian pieni vai olivatko irlantilaispankit liian suuria. Komissio näyttää tulkinneen, että pankit eivät ole liian suuria, vaan sen sijaan niitä valvovat valtiot ovat liian pieniä.
Niinpä komissio ei valmistele keinoja liian suurten pankkien pilkkomiseksi ja liian suureksi pöhöttyneen pankkijärjestelmän pienentämiseksi. Sen sijaan komissio valmistelee liian suurten pankkien ja pöhöttyneen pankkijärjestelmän valvomiseen ja tukemiseen riittävän vahvaa "pankkiunionia".
Niinpä "pankkiunioni" ennemmin tekee lisää tilaa pankkien kasvulle ja velkapöhön pahenemiselle kuin saattaisi alulle minkäänlaista velkadieettiä.
Juuri niin kuin Yhdysvalloissa on käynyt.
Miljardikupruja
pankkiunionissa
Yhdysvalloilla on kaikki ne keskeiset "pankkiunionin" piirteet, joita komissio haluaisi euromaillekin. Silti finanssikriisi alkoi juuri Yhdysvalloista. Silti Yhdysvallat on nyt velkaisempi kuin ennen kriisin alkua. Ja silti Yhdysvaltain suurimmat pankit ovat nyt vielä suurempia kuin ennen kriisiä.
Ihka oikean liittovaltion keinot keskitettyine pankkivalvontoineen kaikkineen ei ole helpottanut tippaakaan Yhdysvaltain talousviranomaisten kaikkien kriisitoimien jälkeen yhä pahempaa päänsärkyä.
Sen enempää Yhdysvaltain keskuspankki Fed, liittovaltion rahaministeriö kuin maan lukuisat rahoitusalan valvontaviranomaisetkaan eivät tiedä hölkäsen pöläystä maan suurimpien megapankkien taseiden sisällöstä saati kunnosta tai riskeistä.
Jättipankki JPMorgan Chasen viimekeväinen noin kahden miljardin dollarin yllättävä trading-tappio on täsmentynyt jo lähes kuuden miljardin dollarin tappioksi.
Pankin piti olla riskienhallinnan ylivoimainen kehittäjä ja osaaja koko maailmassa – mutta sen ylin johto ei tuntenut pankin omaa tasetta tai riskiasemaa. Miten valvoja olisi voinut tietää?
Ehkä eurooppalainenkin "pankkiunioni" nopeuttaisi ja kasvattaisi seuraavan kriisin vaatimia kriisitoimia. Mutta sillä tuskin on keinoja seuraavan kriisin estämiseen.
Ennemmin käy kuten Yhdysvalloissa: "Pankkiunioni" tekee suurpankeille tilaa kasvaa yhä suuremmiksi – ja samalla kasvattaa riskiä, että myös seuraava kriisi on entistä suurempi.

Pankkikriisi ja pankkiunioni

By antti | Published: 5.9.2012

Jan Hurrin tuoreessa artikkelissa käy ilmi Euroopan pankkikriisin syvin olemus:

1. ‎pankkijärjestelmä kasvanut euron käyttöönoton jälkeen 6% vuodessa, kun euroalueen kokonaistuotanto kasvanut 1% vuosivauhdilla
2. läntinen velkakupla oli huipussaan ennen kriisin puhkeamista 2007, velka vuonna 2012 sekä EU:ssa etät Yhdysvalloissa verrattomasti tätä suurempi
3. euromaiden kokonaisvelka (julkinen + yksityinen velka) suhteessa bkt:hen vaihteli rahaliiton alussa 200-300%, nyt 300-500% (irlannilla yli 1000%)
4. EU-maissa toimii noin 8000 pankkia, joilla kaikista maailman pankkien veloista ja varoista 53%
5. europankkien taseissa velkaa ja varallisuutta yhteensä 34 400 miljardia euroa, tappioiden varalle omaa pääomaa 2 400 miljardia (7%)

Johtopäätös:

1. pankkiunionin tehtävänä on pankkien valvonta, sääntely sekä talletussuojasta vastaaminen
2. pankkiunionin tehtävänä EI OLE pankkien pilkkominen tai pankkien taseiden puhdistus

Hur-raa!

Suojaa säästösi valuuttapaolta

Tarkoituksenani on ollut kirjoittaa eurokriisistä ja euroopan vakausmekanismista jo kuukausia mutta vasta Kreikan setelipainon käynnistys pakottaa minut olemaan ajankohtainen. Euroopan vakausmekanismista kirjoitti aikaisemmin myös Osmo Soininvaara.
En väitä, että tietäisin varmuudella euron kohtaloa, eikä taida oikeasti kukaan muukaan vaikka mitä väittäisi – Suomen pääministeriä myöten. Euro on ollut todella kiva asia kun olen voinut ostaa asioita ulkomailta maksamatta välityspalkkiota valuuttamuunnoksista. Nyt on silti aika varautua ja se todennäköisesti kannattaa vaikka euro ei kokisikaan weimartasavallan hyperinflaatiota. Euro on jo ylittänyt luottamuksensa vuoristoradan huipun ihmisten mielissä, ja nyt voidaan mennä vain alaspäin. Kysymys on vain siitä miten lujaa mennään.

Saksa, 1923. Tämä lopputulos  on epätodennäköinen. Se ei silti tee tilanteesta vähemmän vakavaa jos sinulla on eurosäästöjä. Saatat löytää tämän kuvan yläasteen historiankirjoistasi.

On aika sijoittaa euronsa toisiin, vakaisiin valuuttoihin tai kiinteään helposti likvidoitavaan (rahaksi muutettavaan) omaisuuteen. Älä säästä euroja käteisenä tai säästö- tai pankkitilille – se saattaa nimittäin tulla sinulle erittäin kalliiksi.

Euron pelastaminen on vaikeata jo siksi, että riittävän moni uskoo, ettei se onnistu ja käyttäytyy markkinoilla sen mukaisesti.
— Osmo Soininvaara blogissaan.

Tässä on kyse ensisijaisesti psykologisesta ilmiöstä, ei matemaattisesta. Matemaattisesti tarkasteltuna Kreikan kriisi ei ole kauhean vakava asia. Ihmisten mielissä se on. Se johtaa ihmisten markkinakäyttäytymisen muokkaantumiseen, koska keskimäärin ihmiset eivät käyttäydy markkinoilla rationaalisesti. Yritykset ovat siinä parempia ja ne, joilla on varaa palkata ihmisiä valvomaan varallisuuttaan.
Suosittelen muuntamaan kaikki paitsi kuukausittaiset käyttövarasi johonkin toiseen muotoon. Varhainen lintu saa madon, koska syksytalvella todennäköisesti kiihtyvä valuuttapako saattaa ajaa euron hitaaseen mutta varmaan laskuun Euroopan vakausmekanismista huolimatta ja nostaa sijoituskohteiden hintaa. Samalla yhteisiä verovarojamme käytetään yhä kasvavissa määrin eurosaldojen pelastamiseen syöksykierteeltä. Kun ihmisten mielissä luottamus euroon vakaana valuuttana katoaa, laskee myös sen kysyntä valuuttamarkkinoilla. Se johtaa vääjäämättä euron arvon laskuun, jolloin euro on vähemmän arvokas ja hinnat kaupoissa nousevat. Lopulta inflaatio syö säästösi.
EVM:n kaltaiset aloitteet ovat keinoja hidastaa euron kaatumista, joten odotettavissa ei välttämättä ole kaksikymmenkertaista inflaatiota, mutta se ei ratkaise perustavanlaatuisia ongelmia EMUn yksityisessä pankkijärjestelmässä. Historia ei toista itseään mutta se riimaa.

Lähde: Tilastokeskus

Valuuttakriisissä häviävät tavalliset kuluttajat, jotka säästävät epävakaata valuuttaa ja pääomasijoittajat voittavat voidessaan mm. ostaa inflaation köyhdyttämiltä epätoivoisilta omaisuutta pilkkahintaan helposti likvidoitavalla omaisuudellaan. Pankkikriisimme ei ole luonnonmullistus vaan pankkiyritysten pitkäaikaisen kepulikonstin tulos, jossa on voittajat ja häviäjät. Se on suoraa tulonsiirtoa veronmaksajilta yritysjäteille.
Euroinflaatio ei todennäköisesti tee lainoistasi halpoja, koska tulosi melko varmasti eivät nouse nopeammin kuin inflaatio lainaasi syö. Älä siis velkaannu lisää. Hoida mielellään velkasi pois, sillä korot saattavat lähteä nousukiitoon.

Älä osta:

• Hyödykkeitä, joiden kysyntä painottuu ”hyviin aikoihin”
  – esim. rihkamakoruja, taide-esineitä tai luksusasuntoja
• Omistuskohteita, jotka menettävät arvonsa nopeasti
  –. esim. elektroniikkaa
• Omistuskohteita, joita on vaikea muuttaa rahaksi nopeasti
• Maata tai metsää jos et tiedä mitään sen kaupallisesta arvokehityksestä

En aio käskeä sijoittamaan mihinkään tiettyihin kohteisiin, sillä en ota vastuuta mahdollisista virhesiirroistanne. Osakkeet ja rahastot, joihin eurokriisi ei vaikuta ovat yksi vaihtoehto. Asuntomarkkinat taas nauttivat Suomessa valtavasta kuplasta, joten se saattaa käyttäytyä valuuttakriisin aikoihin arvaamattomasti. Muissa valuutoissa voi säästää, ja mm. Sveitsin frangi ja Norjan kruunu ovat olleet suosittuja viimeaikoina. Jotkut seikkailunhaluisemmat investoivat erilaisiin kokeellisempiin kohteisiin kuten mm. sijoituskultaan ja -hopeaan. Rajuimmat kokeelliset ostavat Bitcoineja, joiden arvo on taas lähtenyt nousuun. Aika näyttää miten ne käyttäytyvät markkinoilla. Hulluimmat muuraavat kellarinsa täyteen sokeria.
Kun sinulla on pääomaa kiinni jossain arvonsa säilyttävässä kohteessa, voit euroromahduksen aikaan ostaa halvalla omaisuutta niiltä, jotka eivät pääomaansa kiinnittäneet. Ensin sinun tulee kuitenkin suojata säästösi romahdukselta.

PS: Sijoitusmetalleja ei yleensä lasketa verotettavaksi omaisuudeksi vaan irtaimistoksi, joten se ei vaikuta oikeuteesi esim. toimeentulotukeen.

Mitä investointipankkiirit itse asiassa tekevät? 

Investointipankkiireja on syytetty finanssikriisin käynnistämisestä, jättimäisistä bonuksista keskellä taantumaa ja heikkojen valtioiden ajamisesta kuilun partaalle. Mutta mitä he oikeastaan tekevät? Tätä uutiskanava NPR kysyi entiseltä investointipankkiirilta.

Taloussanomat

11.10.2012

– Sijoittajat ovat matkustavia kauppamiehiä (ja naisia), mikä selittää, miksi monet ovat niin häijyjä suuren osan aikaa, ex-investointipankkiiri Matt Levine sanoo. 
Levine työskentelee nykyisin Dealbreaker-taloussivustolle, ja vaikuttaa antavan mielellään haastatteluja myös muille tiedotusvälineille. Hän on kirjoittanut muun muassa NPR-kanavalle investointipankkiirien työnkuvasta.
Levinen mukaan investointipankkiirit ovat lyhyesti sanottuna "rahan kaupparatsuja". He kulkevat yhtiöstä toiseen ja myyvät palveluksiaan, eli rahanvälitystä.
Yhtiöt tarvitsevat jatkuvasti rahaa, ja varsinkin suuryrityksille tavallinen tapa saada sitä on lainaaminen. Yritysten ei kuitenkaan kannata alkaa itse etsiä lainanantajia, joten ne kääntyvät välittäjien puoleen. Välittäjien, eli investointipankkiirien.
Investointipankkiiri selvittää (tai Levinen mukaan ainakin yrittää selvittää), pitävätkö yhtiön taloustiedot paikkansa ja kuinka luotettava velallinen yhtiö oikeastaan on. Selvityksestä kirjoitetaan emissioesite, jota investointipankkiirit esittelevät mahdollisille lainoittajille, eli sijoittajille, jotka voisivat ostaa yrityksen velkakirjan.
– Muuten, "investointipankkiirit" työskentelevät investointipankissa, jotka työllistävät meklareita ja myyntihenkilöstöä, jotka hoitavat kaupat ja myyvät osakkeita ja velkakirjoja sijoittajille. Näitä ihmisiä ei normaalisti kutsuta "investointipankkiireiksi", Levine selittää.

Jos "rahan kaupparatsu" hoitaa työnsä hyvin, on emissioesite huolella laadittu ja rahan lainaajat ja tarvitsijat löytävät toisensa.
– Asiakkaiden mielestä yksittäiset pankkiirit vaikuttavat usein mielisteleviltä ja tarvitsevilta, Levine analysoi.
Levinen antama kuva investointipankkiirien työnkuvasta on yksinkertaisuudessaan viaton. Sopii kysyä, kuinka riskittömänä järjestelmää pitää esimerkiksi suurpankki JPMorganin pääjohtaja Jamie Dimon.

2012 Revolution - World Awakening (2011 Full Documentary)

Krugman, Keynes – ja EU

Kolumni Takavuosien talousnobelisti Paul Krugman ihmettelee tuoreessa kirjassaan, miksi maailmantalouden taantumaa ei ole hoidettu oikein.

Vesa Varhee

18.7.2012

Huhtikuun lopussa ilmestynyt taloustieteilijä Paul Krugman End This Depression Now! -kirja tarjoaa paitsi talouskriisin tiiviin historian ja katsauksen sen syihin myös oppaan ylös alhosta.
Samalla professori ihmettelee, miksi taloushistoriasta ei ole otettu paremmin oppia. Eurooppalaiselle lukijalle kirja tarjoaa oppaan Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän käytäntöihin ja antaa esimerkkejä siitä, miten lyhytaikainen poliittinen etu jättää kansakunnan pitkän aikavälin tarpeet toissijaisiksi.
Osansa saa myös media. Krugmanin mukaan media pyrkii liian hanakasti tarjoamaan tilaa kaikille näkemyksille, riippumatta siitä, miten relevantteja ne ovat.
– Tasapuolisuuden nimissä media varmaan kysyisi tähtitieteestä näkemystä myös maan litteyteen ja astrologiaan uskovilta, professori kärjistää.
Teos ei tuo paljoakaan uutta Krugmanin kolumneja sanomalehti The New York Timesistä lukeneille. Se kuitenkin sitoo vuosien kolumnit, ja niistä käydyn keskustelun, johdonmukaiseksi esitykseksi.

Keynes,
Keynes, Keynes

Krugmanin perusteema löytyy suoraan kirjasta, jonka taloustieteilijä John Maynard Keynes kirjoitti 1930-luvun maailmanlaman aikaan.
Keynesin Työllisyys, korko ja raha -kirjassa tekemä oivallus koski häiriötilannetta, jossa talouden kokonaiskysyntä ei riitä työllistämään kaikkea tarjolla olevaa työvoimaa. Teollisuus pyörii vajaalla teholla, koska tuotanto ei käy kaupaksi, ja uuteen tuotantoon ei – samasta syystä – investoida.
1930-luvun taantuman perussyy oli – raskaasti yksinkertaistettuna – 1920-luvun nousukausi. Ensimmäisen maailmansodan, Itävalta-Unkarin hajoamisen ja Venäjän vallankumousten aiheuttamat muutokset Euroopan taloudessa loivat tuotannolle kysyntää, jota täyttämään sodista kotiutuvat veteraanit riensivät.
Etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös talouden tuolloisessa suurvallassa Britanniassa, tuotanto kiihtyi ja kiehahti yli, kuten Wall Streetillä vuonna 1929. Pörssiromahdus ei kuitenkaan ollut taantuman syy vaan oire. Itse taantuman laukaisi itävaltalaisen Creditanstalt-pankin kaatuminen itäisen Euroopan uusista pikkuvaltioista syntyneisiin luottotappioihin vuonna 1932.
Creditanstalt aiheutti pankkijärjestelmään laajenevan tappioiden vyöryn, joka kiristi luotonantoa ja lisäsi yleistä epävarmuutta. Yksityisen sektorin investoinnit ja kulutus heikkenivät voimakkaasti, ja pääoman niukkuus nosti korkotasoa. Keynes esitti, että yksityisen kulutuksen ja investointien heikentyessä valtioiden tulisi lisätä julkisen sektorin toimintaa.
Keynes vertasi julkisen kysynnän lisäystä auton akulle annettuun virtasysäykseen, joka auttaisi moottorin käyntiin. Julkisen kysynnän lisäykset tulisi kuitenkin jättää tilapäisiksi. Talouden suhdannevaihteluita tulisi ohjata pääasiassa korkotasoa muuttelemalla, Keynes arvioi. Keynes ei kuitenkaan ollut suuren julkisen sektorin apostoli: elämänsä loppuvuosina hän pohti, olisiko julkisen sektorin optimikoko lähempänä 25 vai 30 prosenttia kansantaloudesta.
– Kaiken kaikkiaan kyse on magneetto-ongelmasta, eikä viasta itse moottorissa, Keynes kiteytti.
Krugman tarjoaa Keynesin esittelemää lääkettä maailmantalouden nykyongelmiin, jotka johtuvat liian pitkään ja liian kevyenä jatkuneen rahapolitiikan tuloksena talouteen syntyneistä vääristymistä.
Kevyellä rahapolitiikalla torjuttiin alun perin Venäjän vuoden 1998 maksuhäiriön jälkeen uhannutta luottolamaa. Liian pitkään jatkuttuaan se kuitenkin johti vuosituhannen vaihteen teknokuplaan ja vuodesta 2004 eteenpäin kuplaan ennen kaikkea kiinteistöissä. Talous kasvoi kestämättömän nopeasti ja ajoi itsensä henkihieveriin – hieman kuin liian löyhien ohjasten laukkaan innostama hevonen.
Rivien välistä voi löytää kritiikkiä Alan Greenspanin haluttomuudelle nostaa ohjauskorkotasoa ajoissa. Kun epäonnistuneet sijoitukset ja suuret velat painavat sekä yritysten investointeja että kotitalouksien kulutusta, jää talouden kokonaiskysyntä vahingollisen niukaksi. Siksi Krugman peräänkuuluttaa julkista sektoria kuluttamaan enemmän.

Politiikkaa ja
harhaluuloja

Krugman suomii koko esityksensä ajan Yhdysvaltojen republikaanipuolueen toimintaa. Hän muistuttaa, että Ronald Reaganin presidenttikaudella valtion osuus taloudesta oli selvästi suurempi kuin Bill Clintonin kaudella. Reaganin kaudella vaje ei kuitenkaan haitannut ainakaan republikaaneja.
Armoa eivät myöskään saa lainamarkkinoiden tuomiota pelkäävät, jotka pelottelevat Yhdysvaltojen korkotason nousevan, mikäli liittovaltion menoja ei välittömästi leikata.
– Markkinareaktiot osoittavat, että Yhdysvaltojen velanhoitokykyyn luotetaan, Krugman muistuttaa.
– Sitä paitsi menoleikkaukset eivät ole tasapainottaneet niitä toteuttaneiden osavaltioiden, kuten Kalifornian, taloutta. Epävarmoina aikoina ihmiset ostavat pullotettua vettä ja liittovaltion velkasitoumuksia, Krugman totesi Nobel-palkintonsa yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Professori ihmetteleekin, miksi vakavilta kuulostavat taloustieteilijät ovat – vastoin parempaa tietoaan ja historian todistusaineistoja – ajautuneet tukemaan republikaanien poliittisten tavoitteiden mukaisia linjauksia.
Krugman ei kuitenkaan välttämättä ole aivan täysin tukevalla pohjalla. Jonain päivänä hän saattaa herätä huomaamaan, että Kiina, Japani ja OPEC-öljyntuottajamaat eivät olekaan ostaneet liittovaltion velkasitoumuksia entiseen malliin tai että Japanin eläkerahastot alkavat väestön ikääntyessä vaatia rahojaan takaisin.
Hän on kuitenkin täysin oikeassa siinä, että esimerkiksi Yhdysvaltojen infrastruktuurin kohentaminen antaisi – 1930-luvun malliin – tilapäisiä julkisia töitä joiden tuloksena syntyisi myös verotuloja niiden kustannusten kattamiseen. 

Euroopan
erityispulma

Euroalueen erityisongelmana Krugman pitää eurojärjestelmän hajanaisuutta ja siitä syntyneitä väärinkäsityksiä. Hänen mukaansa markkinat ajoivat metsään kuvitellessaan, että yhteinen valuutta tekisi Kreikasta samanarvoisen luottoriskin kuin Saksasta tai Hollannista.
Hän muistuttaa, että Yhdysvaltojen liittovaltiorakenne pelasti Floridan Espanjan kaltaiselta kriisiltä: asuntokuplan puhkeaminen ei vaarantanut Floridan väestön eläkkeitä. Liittovaltio on voinut suoraan tukea Floridaa ja Kaliforniaa eri tavoin sekä antaa niille aikaa uudistaa rakenteitaan.
Euroopassa vastaavaa roolia on – pakon edessä ja mutkien kautta – hoitanut Euroopan keskuspankki (EKP). EKP on saanut jonkin verran sivustatukea myös Euroopan unionin (EU) komissiolta. Krugmanin mukaan euroalue tarvitsee toimiakseen liittovaltion ja ylikansallisia elimiä, kuten jo kehitteillä oleva pankkivalvontaviraston.
Kukaan uudelleenvalintaa tavoitteleva poliitikko ei nykyoloissa kuitenkaan sano "l-sanaa". Rohkeimmat puhuvat tiivistyvästä yhteistyöstä. Historiasta voi kuitenkin – jälleen kerran – löytää rohkaisevan esimerkin.
Saksa oli Napoleonin sotien jälkeen runsaan 30 osavaltion tilkkutäkki. Osa valtioista kulki Itävalta-Unkarin, osa Preussin talutusnuorassa ja osa kokonaan omillaan. Sata vuotta myöhemmin Saksa oli Manner-Euroopan kiistaton supervalta ja maailmanluokan tekijä.
Saksan tie suuruuteen alkoi 1830-luvulla, kun Pohjois-Saksan tulliliitto koottiin Preussin johdolla yhtenäiseksi talousalueeksi. Talous tehostui, tuotanto kasvoi ja Preussi voimistui.
Preussi löi Itävallan nopeassa sodassa vuonna 1866 ja jäi Main-joen pohjoispuolen kiistattomaksi johtajaksi. Tulliliitosta tehtiin Pohjois-Saksan liittovaltio. Etelään jäivät Baden, Württemberg ja Baijeri, jotka katolisina vierastivat Preussin ylivaltapyrkimystä. Etenkin Baijeri uskoi pärjäävänsä yksinkin.
Vuoden 1866 sotaa vastaisi nyky-Euroopassa ehkä Saksan päätös olla lähettämättä joukkoja Irakiin vuonna 2003. Se kertoi Yhdysvalloille Saksan ja EU:n haluavan päättää asioista ilman ulkopuolista veljellistä ohjausta.
Preussi muuttui Saksan keisarikunnaksi vuonna 1870 Ranskaa vastaan käydyn sodan jälkeen. Sota sai myös Etelä-Saksan valtiot liittymään yhteiseen liitovaltioon, joka on edelleen voimissaan muutamia rajamuutoksia lukuun ottamatta.
Nykyisessä EU:ssa Saksan ylivaltaa vierastaa eniten Ranska. Ranska kuvittelee olevansa Saksan kanssa tasaveroisessa asemassa. Talouden kriisi ja etenkin Ranskan valtiontalouden tila saattavat kuitenkin avata tien liittovaltiorakenteille sekä nykyistä liittoa tehokkaampaan ja määrätietoisempaan toimintaan pystyvälle Euroopalle.
Muussa tapauksessa riski siitä, että kohtalaisesti toiminut talousalue murenee hitaasti osiinsa ja jää suurempien pelureiden vaihtorahaksi, voimistuu edelleen – Yhdysvaltojen ja Kiinan eduksi.
Yhdysvaltojen tunnuslause on E pluribus unum – monesta yhdeksi. EU:n olisi syytä alkaa pohtia, miten se olisi sovellettavissa paikallisesti etenkin Yhdysvaltojen ja mantereen välillä tasapainoilevaan Britanniaan. Muuten edessä saattaa olla pakko opetella, mitä divide et impera (hajota ja hallitse) on kiinaksi.
Toistaiseksi kriisin hoito antaa syytä optimismiin. Tarpeen vaatiessa päätöksiin on ehdottomasti kyetty. Vaikka eteneminen on ollut tuskallisen hidasta ja poukkoilevaa, muutokset saattavat tapahtua nopeastikin. Esimerkiksi ranskalaisten pankkien tulevia tulosilmoituksia kannattaa seurata etenkin luottotappioiden ja sijoitusriskien osalta.