Maailman "v a r j o p a n k k i e n" arvo nousemassa hämmästyttävälle tasolle - maailman kansantuote jää pian kakkoseksi

Talouselämä

19.11.2012

Maailman "varjopankkijärjestelmän" arvo nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, 67 000 miljardiin dollariin eli noin eli 52 000 miljardiin euroon.

Arvion julkisti sunnuntaina finanssialan järjestö Financial Stability Board.

Varjopankkeja on pidetty osasyyllisenä finanssikriisin pahentumiseen. V a r j o p a n k e i l l a viitataan hedge-rahastojen, pääomasijoitusyhtiöiden ja muiden vastaavien sijoitusyhtiöiden muodostamaan joukkoon.
FSB vaati raportissaan varjopankkien tiukempaa sääntelyä. Raportista ilmenee, että samaan aikaan kun perinteisten pankkien sääntelyä kiristetään, varjopankit ovat menestyneet hyvin.
Suurin varjopankkijärjestelmä on Yhdysvalloissa, arvoltaan 23 biljoonaa dollaria, mutta euroalue on lähes yhtä suuri 22 biljoonalla ja Isossa-Britanniassa 9 biljonalla. Euroalueella varjopankkijärjestelmä on kasvussa.
Zero Hedge -verkkosivusto asettaa lukuja mittasuhteeseensa: varjopankkien 67 biljoonan dollarin arvo on lähes yhtä suuri kuin maailman bruttokansantuote, 60 biljoonaa dollaria. Euroalueella varjopankkijärjestelmän arvo on 11 prosenttia suurempi kuin euroalueen markkina-arvo.

                                                                                                                                                           

V a r j o pankkien arvo saavuttamassa maailman bruttokansantuotteen

Kansainvälistä finanssisektorin politiikkaa monitoroiva FSB, Financial
Stability Board kertoo euroalueen varjopankkitoiminnan kasvaneen nopeasti.

Toimittaja: Riikka Söyring
20.11.2012, Verkkomedia

Sveitsin Baselissa pääpaikkaansa pitävä rahoitusmarkkinoiden vakautusfoorumi FSB julkaisi 18. marraskuuta raportin "Global Shadow Banking Monitoring Report 2012", jossa tarkastellaan varjopankkitoimintaa (NBFI, non-bank financial institutions) ja sen laajuutta eri maissa.
Suurin varjopankkijärjestelmä on Yhdysvalloissa, arvoltaan 23 biljoonaa dollaria euroalueen ollessa lähes yhtä suuri 22 biljoonalla. Ison-Britannian markkinaosuus varjopankkimarkkinoilla on 9 biljoonaa. Euroalueen varjopankkeihin on siirtynyt varoja noin 17,2 triljoonaa euroa vuonna 2011.
Yhdysvaltain osuus prosenteissa oli 44% vuonna 2005 kun se vuonna 2011 oli tippunut 35 prosenttiin. "Kadonnut osuus" on siirtynyt euroalueelle ja Isoon-Britanniaan.
Varjopankkitoiminta on kasvanut FSB:n mukaan tasaisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Verrattuna normaalin pankkitoiminnan kokoon varjopankkitoiminta on suhteessa suurinta Hollannissa (45%) ja Yhdysvalloissa (35%), euroalueella suhdeluku on 30 prosenttia.
Verrattaessa varjopankkien arvoa bruttokansantuotteeseen (bkt) huomaa, kuinka huikeista summista on kyse. Euroalueella varjopankeissa olevat varat edustavat 111 prosenttia euroalueen bkt:sta eli varjopankkien arvo on 11 % suurempi kuin euroalueen markkina-arvo (Hollanti: 490% bkt:sta, Iso-Britannia: 370% bkt:sta).

"Maailmanlaajuisesti varjopankkien arvo on 67 biljoonaa dollaria, mikä on lähes yhtä paljon kuin koko maailman bruttokansantuote, 60 biljoonaa dollaria."

Toimittajan kommentti:

Varjopankeilla tarkoitetaan sellaisia pankkien rinnalla toimivia sijoitusyhtiöitä kuten hedge- ja sijoitusrahastot, private equity, teollisuuskonsernien finanssiosastot, pankkien omat SIV -lumepankit (Structured Investment Vehicle), johdannaismarkkinat, pankkien taseiden ulkopuoliset erillisyhtiöt, eläkerahastot, jne, joita ei valvo eikä sääntele kukaan. Myös riskit ovat korkeampia kuin perinteisessä pankkitoiminnassa, FSB huomauttaa.
Varjopankit tarjoavat rahoitusta pienyrityksille.
Edellinen, vuoden 2008 kriisi syntyi ja kehittyi juuri tämän varjopankkitoiminnan katveessa. Suuri osa kansainvälisten suurpankkien kirjaamista tappioista on ollut tavalla tai toisella alun perin peräisin näistä rahoitusmarkkinoiden valvomattomista varjoista, minkä takia taas suurpankkeja oli "pakko tukea" veronmaksajien rahoilla.
Rahoitusmarkkinoiden ongelmat voimistivat taantumaa, josta euroalue yhä yli kolme vuotta myöhemmin kärsii sekä aiheuttivat yrityksille vaikeuksia. Seuraavassa vaiheessa talouden ja yritysten ongelmat heijastuivat takaisin pankkeihin kasvavina luottotappioina, mikä aiheutti taas uusia tukitarpeita.
Valtiot joutuvat maksumiehiksi ja sen kautta leikkaamaan omaa talouttaan, mistä taas seuraa monta asiaa, mutta ei ainoatakaan hyvää.

V a r j o p a n k k i järjestelmä

Turkka, Anssi 

 

Yhdysvaltojen pankkijärjestelmästä ja erityisesti niin sanottu varjopankkijärjestelmä kytkey-tyy olennaisesti finanssikriisiin. Yhdysvalloissa rahoituslaitokset voidaan jakaa kahteen ryh-mään, talletuspankkeihin ja valvonnan ulkopuolisiin investointipankkeihin eli varjopankkeihin. 1930-luvun pankkikriisin jälkeen pyrittiin luomaan vakaa pankkijärjestelmä. Tallettajien ra-hoille haluttiin turvaa ja keinottelua pyrittiin estämään. Tämän pohjalle rakennettiin ankara lainsäädäntö. 1980-luvulta lähtien alettiin kuitenkin muokata kokonaan uutta pankkijärjes-telmää, josta käytetään nykypäivänä käsitettä varjopankkijärjestelmä. Tähän järjestelmään kuuluvia instituutioita ei kutsuttu pankeiksi, vaan ne olivat erilaisia riski- ja sijoitusrahastoja ja investointipankkeja, jotka siis toimivat kuin pankit, mutta niitä ei säädelty pankkien ta-voin. Rahoitusalan sääntelyä purettiin järjestelmällisesti 1980-luvulta lähtien yhdysvaltain hallitusten toimesta. Usein sääntelyn purku oli suoraa seurausta finanssiyritysten tehokkaasta lobbauksesta. (The Financial Crisis of 2007–2009 : Causes and Remedies, 2009.)

Talletuspankkien perusidea on se, että ne toimivat tallettajiensa rahoilla ja niiden luotonanto on siksi hyvin tiukasti säänneltyä. Talletuspankki saa antaa luottoja vain noin kymmenkertai-sen määrän sen omaan pääomaan nähden. Toisin sanoen näiden liikepankkien riskinottomah-dollisuuksia rajoitetaan. Investointipankkien osalta tilanne on varsin toinen. Parhaissa tapauk-sissa investointipankit velkaantuivat jopa 50-kertaisesti omaan pääomaan nähden. Toisin sa-noen jokaista oman pääoman dollaria kohden niillä oli 50 dollaria velkaa. Riski oli näissä ta-pauksissa siis valtava. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut niin kauan kuin markkinat olivat kasvussa. Varjopankkitoiminta ja valtava velkavipu olivat erittäin kannattavia nousukauden aikoina, mutta katastrofaalisen tuhoisia kun markkinat kääntyivät laskuun. (The Financial Crisis of 2007–2009 : Causes and Remedies, 2009.)

Viime vuosien nousukauden aikana Yhdysvaltain varjopankkijärjestelmä kasvoi todella nopeas-ti. Viiden suurimman investointipankin yhteenlaskettu taseiden loppusumma vuoden 2007 alussa oli noin 4000 miljardia dollaria. Vastaavasti liikepankkien puolella viiden suurimman pankkiyrityksen yhteenlaskettu tase oli noin 6000 miljardia ja koko pankkijärjestelmän noin 10000 miljardia dollaria. Soppaa hämmentämässä on vielä varjopankkien niin sanotut taseen ulkopuoliset erillisyhtiöt, joilla pankit piilottelivat riskejään. Tästä huomaa nopeasti varjo-pankkijärjestelmän valtavan kokoluokan ja sitä kautta sen tuoman vaikutuksen, kun se yhtäk-kiä niin sanotusti pyyhkäistiin maton alle kriisin iskiessä. Markkinat ovat lähestulkoon kadon-neet, kaksi suurista investointipankeista on mennyt konkurssiin ja kolmas on yhdistetty suuren liikepankin kanssa. (Krugman, 170.) 

Kuvio 3: Luo ja hajauta - malli sekä sen kannustinjärjestelmä (Suomen Pankki 2009). 

Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin rahoitusmarkkinoilla vallitsevan kehityksen. Tavallisesta rahoituksen-välitysmallista on suurelta osin siirrytty niin sanottuun originate and distribute – malliin eli suomeksi puhuttuna luo ja hajauta. Tällä tarkoitetaan sitä, että normaalisti pank-kien taseessa olevia luottoja kootaan erilaisiksi arvopaperi-kokonaisuuksiksi ja myydään niitä eteenpäin sijoittajille. Samalla siirretään riskiä pois pankeilta ja vastuuta vieritetään eteen-päin ketjussa. Joka portaalle siirryttäessä välikäsi kerää toiminnastaan palkkion. Loppujen lopuksi luottoriski rakentui niin vaikeaselkoiseksi, että kukaan sijoittajista ei tajunnut mitä salkussaan kantoivat. Tähän soppaan osasyyllisenä ovat luottoluokittajat, jotka arvo- papereiden paketoimisen jälkeen antoivat niille parhaan arvopaperin suosituksen, keräten tietysti konsultoinnista palkkion. Moraalista ei ollut tietoakaan ja riskeistä ei tarvinnut välittää, koska tavaraa valutettiin niin sanotusti ketjussa alaspäin. Arvopapereiden paketoimisesta kerron seuraavassa kappaleessa lisää. (The Financial Crisis of 2007–2009 : Causes and Remedies, 2009.)

Suomi yhtä lähellä ydintä kuin Bulgaria ja Romania

Heini Karjanmaa

 EU:n talouspolitiikan "kova ydin" on komission talous- ja raha-asiain pääosasto, jonka ennusteet ovat koko unionin talousohjauksen perusta. Suomi ei ole tämän ytimen sisäpiirissä vaan niin kaukana laitamilla kuin mahdollista. Suomea paimentaa sama yksikkö kuin Bulgariaa ja Romaniaa. Kauniita maita kumpikin, mutta tuskin EU:n kovinta ydintä. Se siitä henkseleiden paukuttelusta.

Jan Hurri

18.11.2012

Euroopan unionin (EU) talouspolitiikka ja sen suuret linjaukset perustuvat keskeisiltä osin keskusjohtoiseen suunnitteluun, seurantaan ja ohjaukseen. EU:n talouspolitiikan perusta ovat EU:n komission säännöllisesti laatimat talousennusteet.

Analyysi

Komissiossa koko unionin ja joka ikisen jäsenmaan talouspolitiikkaa tutkii, seuraa, ennustaa, suunnittelee ja ohjaa talous- ja raha-asiain pääosasto DG ECFIN (Directorate General for Economic and Financial Affairs).

Muodollisesti jäsenmaat toki vastaavat edelleen itsenäisesti omasta julkisen talouden hoidostaan ja muusta kansallisesta talouspolitiikastaan. Mutta unionin suuret talouslinjaukset ja jäsenmaiden "itsenäisen" talouspolitiikan kauko-ohjaus ovat tiiviisti komission näpeissä.
EU:n talouspolitiikan kova ydin ja todellinen sisäpiiri ei olekaan pitkään aikaan ollut Berliinissä tai Pariisissa eikä varsinkaan Helsingissä. Se on yhä tiiviimmin Brysselissä – ja tarkemmin sanottuna se on juuri komission ECFIN-pääosasto.
Kyseinen pääosasto on komission suomalaissyntyisen varapuheenjohtajan ja talousasioista vastaavan komissaarin Olli Rehnin alaisuudessa. Hän edustaa kuitenkin unionia eikä suinkaan Suomea.
Pääosaston johdosta tai Suomen talousohjausta sivuavista tehtävistä ei löydy muitakaan suomalaisia.
Suomen talous- ja raha-asioista vastaavassa yksikössä ei työskentele tiettävästi ainuttakaan henkilöä, joka olisi suomalainen saati osaisi puhua, lukea tai kirjoittaa suomea, ruotsia tai saamea.
Sisäpiirissä
vai laitamilla?
Suomen talouspoliittinen johto on kriisin mittaan mielellään tulkinnut Suomen kuuluvan Euroopan yhä harvempien AAA-maiden kovaan ytimeen. Samoin Suomen johto on korostanut, että Suomen on syytä pysytellä talouspolitiikan sisäpiirissä eikä jäädä laitamille.
Tämän sisäpiiriajatuksen mukaan Suomen on parempi ottaa aktiivisesti osaa suurten talousuudistusten ja -linjausten valmisteluun ja päätöksentekoon kuin vain totella muiden tekemiä päätöksiä.
Suomen kuulumista "euron ytimeen" on korostanut esimerkiksi eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb, kuten hän teki esimerkiksi elokuussa isännöimillään suurlahettiläspäivillä Helsingissä.
Jos komission ECFIN-pääosaston rakenne kertoo mitään EU:n talouspolitiikan kovan ytimen koostumuksesta, ovat suomalaispäättäjien AAA-uho ja sisäpiiriajatukset aiheetonta henkseleiden paukuttelua.
Toki Suomikin löytyy ECFIN-pääosaston rakennekaaviosta, mutta laitamilta eikä suinkaan sisäpiiristä.
Pääosaston rakenteen ja työnjaon perusteella Suomi näyttää olevan yhtä lähellä unionin talouspolitiikan kovaa ydintä kuin Bulgaria ja Romania.
Jäsenmaiden talouden seuraaminen ja ohjaaminen on jaettu pääosaston valmisteleville yksiköille jäsenmaat ryhmiksi jakaen. Suomi kuuluu samalle yksikölle kuin Bulgaria ja Romania.
Täällä syntyy EU:n
talouspoliittinen linja
Komission talous- ja raha-asiain pääosasto määrittelee säännöllisin väliajoin talouspolitiikan tavoitteet ja liikkumavaran kullekin jäsenmaalle. Samalla syntyvät tavoitteet ja linjaukset koko unionin talouspolitiikalle.
Komission yksityiskohtainen talousohjaus ja ohjauskeinot pysyvät julkisuuden ulkopuolella ECFIN-pääosaston ja jäsenmaiden välisinä "yksityisasioina".
Ilmeisesti taloussuunnittelun ja -ohjauksen kaikkein tärkein päätyökalu ovat neljännesvuosittaiset yksityiskohtaiset ennusteet, jotka eivät ole julkisia.
Mutta muutaman kerran vuodessa talousohjauksen pääkohdat tulevat julki komission talousennusteissa. Viimeksi komissio julkaisi koko unionia ja jokaista jäsenmaata koskevan talouskatsauksensa ennusteineen marraskuun alussa.
Ennustamisen lisäksi ECFIN-pääosasto määrittelee kansallisen talouspolitiikan tavoitteita ja arvioi näiden tavoitteiden toteutumista. Tämä tapahtuu suositusten ja seikkaperäisten maakatsausten avulla.
Komissio on esittänyt Suomelle toimenpidesuosituksia ja maakatsauksen viimeksi viime kesänä. Raportit ovat Suomen talouspolitiikalle yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä kuin vaikkapa eduskunnan talousvaliokunnan evästykset hallitukselle.
Komission ECFIN-pääosasto ja sen Suomen ennusteista vastaava yksikkö voivat viitata kintaalla eduskunnan toiveille ja mietteille. Mutta ECFIN voi antaa Suomeakin sitovia suosituksia tai vaatimuksia.
Suomella tai muillakaan jäsenmailla ei ole valtaa suoraan määräillä komissiota mutta velvollisuus vastaanottaa ja totella komission määräyksiä.
Kriisi kasvattanut
komission valtaa
Kriisin kuluessa komissio on saanut entistä enemmän valtaa ja entistä vahvempia keinoja puuttua jäsenmaiden talouspolitiikan tavoitteenasetteluun ja toteutukseen. Itse komissio on esittänyt oman asemansa vahvistamista aina liittovaltion kaltaiseen järjestelyyn asti.
Suomikin on kannattanut talouspolitiikan ohjausvallan siirtämistä jäsenmailta komissiolle, mutta ainakaan julkisesti Suomen johto ei ole tunnustautunut liittovaltiokehityksen kannalle.

Komission ECFIN-pääosasto on juuri se talouspolitiikan kova ydin, jolla on esimerkiksi niin sanotun uuden vakaussopimuksen kuvaama mahdollisuus vaatia jäsenmaalle jopa sakkoja komission asettamien taloustavoitteiden lipsumisesta.
Sama pääosasto määrittelee oman tulkintansa, mikä on kunkin jäsenmaan talousohjauksen uusi mittari, niin sanottu rakenteellinen jäämä. Se myös arvioi, ovatko jäsenmaat täyttäneet velvoitteensa rakenteellisen jäämän saattamiseksi komission haluamalle tolalle.
Rakenteellinen jäämä on tulkinnan ja arvion varainen talousmittari eikä suinkaan kansantalouden tilinpidosta ilmenevä tilastollinen tosiseikka. Sitä on mahdoton täsmällisesti määritellä, mitata tai havaita.
Tämän mittarin avulla jäsenmaiden ja komission on tarkoitus arvioida, mikä olisi jäsenmaan julkisen talouden rahoitusasema suhteessa kansantuotteen määrään, jos taloudessa ei olisi suhdannevaihtelua ja tuotanto olisi talouden tuotantokyvyn mukaisessa tasapainotilassa.
Tämä epämääräinen ja kiistanalainen mittari on Suomenkin talouspolitiikan tärkeä uusi ohjausväline, jonka säätämiseen tai tulkitsemiseen juuri Suomen oloihin ei komissiossa osallistu ainuttakaan suomalaista tai suomen kielen taitoista.
Bulgaria ja Romania
Suomen viiteryhmä
Bulgaria ja Romania ovat monipuolisesti mielenkiintoisia ja monin paikoin kauniita maita. Ne ovat kumpikin Mustanmeren rannikkomaita, entisiä itäblokin maita ja suhteellisen tuoreita EU-maita.
Ne ovat tuntuvasti keskimääräistä EU-maata köyhempinä maina unionin nettomaksujen vastaanottajia, niin kuin toki EU:n jäsenmaiden kesken sovittujen periaatteiden mukaan on tarkoituskin. Suomi kuuluu vastaavasti nettomaksajiin.
Bulgaria ja Romania ovat täysivaltaisia EU-maita siinä kuin Suomikin.
Mutta ne edustavat silti EU:n todellista reuna-aluetta ja paikoin takapajuista periferiaa ennemmin kuin minkään lajin "kovaa ydintä" tai "talouspolitiikan sisäpiiriä".
Luottokelpoisuudestakaan ei löydy yhtäläisyyksiä vaan päinvastoin jyrkkiä eroja.
Suomen AAA-luokitus on korkein mahdollinen mutta Bulgarian ja Romanian valtionlainat ovat keskeisten luokitusyhtiöiden mukaan juuri ja juuri sijoituskelpoisia tai suorastaan sijoituskohteiksi kelvottomia roskalainoja.
Silti juuri Bulgaria ja Romania ovat komission ECFIN-pääosaston yksiköiden välisessä työnjaossa komission mielestä Suomelle luontevin viiteryhmä.
Suurempi vaikutusvalta
kuin eduskunnalla?
Suomea koskevasta taloussuunnittelusta ja -ohjauksesta komission ECFIN-pääosastolla vastaa DDGI-H-direktoraatti ja tarkemmin sanottuna kyseisen direktoraatin yksikkö 3.
Jos pääosaston rakennekaavio ja sen direktoraattien sekä yksiköiden nimet aakkostunnuksineen ja järjestysnumeroineen ilmentävät millään tavoin yksiköiden tärkeyttä, kuuluu Suomi alimpaan kastiin eikä suinkaan sisäpiiriin.
Suomen, Bulgarian ja Romanian paimentamisesta vastaava yksikkö on maa-analyyseistä vastaavien yksiköiden pahnanpohjimmainen.
Suomen talousennusteista ja Suomea koskevien esitysten valmistelusta vastaavan niin sanotun Suomi-deskin vastuuhenkilö on komission hakemiston perusteella verrattain kokematon belgialainen tuotantotalousinsinööri, ei suinkaan kokenut makrotalousekonomisti.
Suomi-deski on EU:n talouspolitiikan reunamilla eikä ytimessä, ja juuri tästä deskistä vastaavan analyytikon virka lienee ECFIN-pääosaston maayksiköistä vähäpätöisimpiä.
Silti Suomi-deskistä vastaavalla tuotantotalousinsinöörillä voi olla Suomen talouspolitiikan linjauksiin suurempi vaikutusvalta kuin Suomen eduskunnalla.

Kiistaa, valhetta ja vilppiä – tästä ei Kreikka selviä

Heini Karjanmaa

Analyysi Europäättäjät ja IMF ovat yhtä mieltä siitä, että Kreikan "pelastaminen" ei ole sujunut niin kuin piti. Hoitovirhettä ne eivät myönnä mutta kinastelevat, pitäisikö Kreikan väärää lääkehoitoa seuraavaksi pitkittää vai vahvistaa. Kumpikaan tuskin pelastaa potilasta – jolle käy tätä menoa lopulta joka tapauksessa kalpaten.

Jan Hurri

14.11.2012

Euromaiden talousministerit ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kinastelevat, pitäisikö Kreikalle antaa lisää aikaa talouden tasapainottamiseen vai pitäisikö talouden "hoitokuuri" toteuttaa alkuperäisessä ajassa vaikka väkisin.

Analyysi

Kina putkahti julki maanantaina, kun talousministerit päättivät antaa Kreikan tukiohjelmaan jatkoaikaa vuoteen 2022 mutta IMF ilmoitti pitävänsä kiinni vuoden 2020 alkuperäisestä takarajasta.
Siitä europäättäjät ja IMF ovat yhtä mieltä, että tähänastiset kriisitoimet eivät ole tepsineet niin kuin oli tarkoitus.
Kinastelu vaikuttaa turhalta teatterilta, sillä Kreikka tuskin selviää omin voimin veloistaan, vaikka saisi kymmenen vuotta lisää aikaa. Kinastelu lieneekin ajan pelaamista ja totuuden hetken lykkäämistä.
Toivoton tavoite
jää toteutumatta
Europäättäjien mielestä Kreikalle viime keväänä määrätyt tukiehdot ovat osoittautuneet mahdottomiksi saavuttaa.
Maan talous on heikentynyt heikentymistään ja on nyt olennaisesti heikompi kuin päättäjät tukiehtoja asettaessaan kuvittelivat.
Kreikan piti alun perin "tasapainottaa" taloutensa painamalla julkisen talouden velkaisuusaste 120 prosenttiin vuotuisen kokonaistuotannon arvosta vuoteen 2020 mennessä. Tämän piti onnistua viimekeväisen velkasaneerauksen ja talouskasvun avulla.
Nyt jopa europäättäjät myöntävät, että toivoton tavoite jää toteutumatta. Siksi he lupasivat Kreikalle kaksi vuotta lisää aikaa.
IMF on oletettua heikommasta talouskehityksestä ja alkuperäisten tukiehtojen karkaamisesta samaa mieltä. Mutta se ei antaisi Kreikalle lisäaikaa vaan pakottaisi velkaisuusasteen laskuun muilla keinoin.
Europäättäjät ja IMF ovat napit vastakkain, sillä niitä IMF:n vaatimia muita keinoja velkaisuuden laskemiseen ei ole kuin yksi: euromaiden tukiluottojen leikkaukset.
IMF:n tulkinta on todennäköisesti oikea – mutta europäättäjille vastenmielinen tai jopa mahdoton. Vastakkainasettelua jyrkentää, että IMF:lle on omien sääntöjensä takia mahdotonta jatkaa toivotonta tukirahoitusta.
Vyönkiristykset
pahentaneet kriisiä
Viime kevään tukineuvottelujen ja alkuperäisten ehtojen asettamisen jälkeen Kreikan kansantalous ja valtion rahoitusasema ovat heikentyneet olennaisesti päättäjien keväisiä oletuksia heikommiksi.
Lama on syönyt taloutta ja heikentänyt julkisen talouden tasapainoa voimakkaammin kuin "pelastajat" luulivat.
Tavoitteiden karkaaminen on osin "pelastajien" omaa syytä, sillä Kreikalle kesken ankaran laman ja rahoituskriisin määrätyt talouden vyönkiristykset ovat supistaneet enemmän taloutta kuin julkisen talouden alijäämää.
Kreikan valtiovarainministeriö ennustaa, että maan kansantuote jää ensi vuonna yli 20 prosenttia niukemmaksi kuin vuonna 2010, jolloin maan nimikkokriisi ja kriisitoimet toden teolla alkoivat.
Valtionvelkaa on ensi vuoden lopussa runsaat 340 miljardia euroa eli suunnilleen saman verran kuin vuoden 2010 lopussa, mutta suhteellinen velkaisuusaste paisuu 150 prosentista peräti 190 prosenttiin.
Jos velkataakkaa on tarkoitus keventää mutta talous supistuu, on ainoa keino velkamäärän pienentäminen. Ja jos velkamäärää on tarkoitus supistaa mutta maksaminen ei onnistu, on ainoa keino uusi velkasaneeraus.
Jos velkavastuita on tarkoitus leikata mutta yksityisiä velkojia ei ole jäljellä kuin kourallinen, on ainoa keino julkisten velkasaatavien saneeraus.
Yksityisiä velkojia ei
riitä saneeraukseen
Uutistoimisto Bloombergin tietojen mukaan Kreikan valtion veloista enää korkeintaan 30 prosenttia on yksityisten velkojien saatavia.
Yksityiset sijoittajat ovat kriisin alusta asti myyneet Kreikan valtion velkakirjoja, ja viime keväänä Kreikka toteutti yksityisiä velkojia koskeneen mammuttisaneerauksen. Yksityisten velkojien saatavista hävisi puolet.
Peräti noin 70 prosenttia Kreikan valtion veloista on näin ollen erilaisten julkisten rahoittajien, kuten eurovaltioiden, niiden keskuspankin EKP:n, niiden vakausvälineen ERVV:n tai IMF:n saatavia.
Kreikan velkataakan olennainen keventäminen uuden saneerauksen avulla merkitseekin lähes vääjäämättä julkisten saatavien, kuten euromaiden hätäluottojen, leikkauksia.

IMF ei osallistu velkasaneerauksiin niin kauan kuin mitä tahansa muita velkojia on vielä olemassa. Tämän IMF:n kaikkiin muihin velkojiin nähden vahvemman velkojan aseman ovat muun muassa euromaat tunnustaneet.
Euromaille asetelma on mahdollisimman tukala. Ne voivat joutua vastaanottamaan luottotappioita vaikka eivät saisi. Velkasaneerauksen väittäminen muuksi tarkoittaisi puolestaan valehtelemista.
Velkasaneeraus
kiellettyä vilppiä
Muille euromaille Kreikan hätäluottojen leikkaukset tarkoittaisivat käytännössä vilppiä tai valhetta. Velkojen anteeksi antaminen olisi jokseenkin kiistaton rikkomus EU:n perussopimuksen toisen valtion rahoitustuen kieltoa vastaan.
Niin sanottu no-bailout-sopimus kieltää EU-maita ottamasta vastuulleen toisen jäsenvaltion velkavastuita.
Jäsenvaltioiden rahoittaminen on jyrkästi kiellettyä myös EKP:lta. EKP:n johto onkin moneen kertaan tähdentänyt juuri tällä perusteella, miksi se ei missään olosuhteissa voi vastaanottaa eurovaltiolta euronkaan vertaa luottotappiota.
Eurovaltion velasta koituva luottotappio tarkoittaisi EKP:n mukaan, että se olisi ottanut osaa jäsenvaltion kiellettyyn rahoittamiseen.
Aivan samalla perusteella lainasaatavan anteeksi antaminen olisi eurovaltiolle yhtä kuin luottotappion vastaanottamista ja toisen valtion kiellettyä rahoitustukea.
Edes perussopimuksen kiistaton kielto tuskin tiukan paikan tullen estää päättäjiä, jotka ovat kriisitoimien alusta asti kiertäneet ja venyttäneet voimassa olevia sopimuksia ja lisäksi vannoneet tekevänsä "kaiken tarvittavan" kriisin voittamiseksi.
Kiellon kiertäminen
olisi valhetta
Kreikan velkataakan huojentaminen hätäluottojen suoranaisin leikkauksin tarkoittaisi sopimusrikkomusta ja olisi näin ollen vilppiä. Suorasukainen ja avoin vilppi olisi kaiken kansan nähtävillä, joten sellaista tuskin tapahtuu.
Siksi hätäluottojen taakkaa keventää todennäköisemmin valhe kuin vilppi.
Näin käy, jos euromaat keventävät Kreikan velkataakkaa hätäluottojen korkoja alentamalla ja laina-aikoja pidentämällä – mutta päättäjät väittävät järjestelyä muuksi kuin velkasaneeraukseksi ja velkojen anteeksi antamiseksi.
Tällaiseen järjestelyyn voi olla kiusausta juuri siksi, että päättäjät välttyisivät myöntämästä Kreikalle annettavaa velka-armahdusta ja vahvistamasta rahoittajamaille koituvaa tosiasiallista luottotappiota.
Lainapääoma on vain yksi rahoitussopimuksen todelliseen arvoon vaikuttava seikka. Korko ja laina-aika ovat kaksi muuta. Ne ovat yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä kuin lainapääoma.
Hätäluottojen korkoja leikkaamalla tai laina-aikoja pidentämällä on mahdollista tarjota Kreikalle yhtä tuntuvaa huojennusta kuin lainapääomia leikkaamalla.
Äärimmillään velkavastuiden nykyarvo ja tosiasiallinen rasitus on mahdollista jopa mitätöidä nollan arvoiseksi ilman velkojen nimellispääoman alentamista. Riittää, että korko alennetaan nollaan ja laina-aika pidennetään ikuiseksi.
Korkohuojennuksen määrä tai laina-ajan pidennyksen määrä eivät vaikuta siihen, että kyse on joka tapauksessa velkasaneerauksesta ja velkavastuiden anteeksi antamisesta.
Muun väittäminen on valetta.

Kirja: Salainen asiakirja No 1

Saatteeksi lukijalle

Elämme unessa. Syyllisiä tähän unitilaamme emme voi tuntea, koska ne toimivat ihmisten silmiltä näkymättömissä. Salainen asiakirja No 1 pyrkii mahdollisimman totuudenmukaisesti selvittämään kaikki ne tärkeimmät tekijät, jotka ovat tämän merkillisen unitilamme takana ja myös ne tavoitteet, joidenka vuoksi meitä pidetään unessa. Tavoitteiden ei silti tarvitse toteutua, sillä kyse on siitä, ehtiikö ihmiskunta herätä todellisuuteen ajoissa.
Oikea todellisuus ei paljastu lukemalla lehtiä, tietosanakirjoja tai seuraamalla televisiota, sillä ne ovat vain kulisseja. Siksi on oikean todellisuuden löytämiseksi kurkistettava kulissien taakse, mikä tulee olemaan useimmille järkyttävä ja pelottava hyppy täysin tuntemattomaan maailmaan. Jos tämän jälkeen ryhdymme kriittisesti analysoimaan uutisia ja tapahtumia ympärillämme ja pohtimaan niiden todellisia taustoja, on se jo merkki heräämisestä.
Teksti: Sven-Olof Jakobsson16.12.2011 Verkkomedia.org

Sisällys:

• Alkusanat
• Temppeliritarikunta, osa 1
• Illuminatia, osa 2
• Vapaamuurarit, osa 3
• Kabbalaoppi, osa 4
• Grand Orient, osa 5
• Ranskan vallankumous, osa 6
• Venäjän vallankumous, osa 7
• Amerikan sisällissota, osa 8
• P2-loosi, osa 9
• Pääkallo ja sääriluut, osa 10
• Round Table, osa 11
• Carroll Quigley, osa 12
• RT European industrials, osa 13
• Kolmensadan komitea, osa 14
• Bilderberg ryhmä, osa 15
• Trilateraalinen komissio, osa 16
• Rooman Klubi, osa 17
• Council of Foreign Relations, osa 18
• RIIA, osa 19
• Rahamiesten peliä, osa 20
• Federal Reserve system, osa 21
• IMF – kansainvälinen valuuttarahasto, osa 22
• WB – Maailmanpankki, osa 23
• BIS – keskuspankkien keskuspankki, osa 24
• WTO - Maailman kauppajärjestö, osa 25
• YK – Yhdistyneet kansakunnat, osa 26
• EU – Euroopan unioni, osa 27
• Vallankaappauksen taktiikka, osa 28
• Harhautustaktiikka, osa 29
• Väestönvalvonta, osa 30
• Ilmastonmuutos, osa 31
• Vapaa energia, osa 32
• Oliko WTC tilaustyö?, osa 33
• Loppusanat lukijalle & Lähteet

Alkusanat lukijalle

Maailmassamme ei kaikki ole oikein kohdallaan. Sen tuntevat monet sisällään. Perinteinen moraali on sysätty syrjään ja vastenmielisyyksiä suositaan kaikkialla. Ihmisarvo on jäämässä poliittisten arvostusten jalkoihin. Epätoivo lisääntyy. Tehokkuutta vaaditaan kaikkialla, ja stressi ajaa ihmistä takaa kunnes hän tuupertuu. Kuinka ihmeessä tähän on tultu?
Vaikka poliitikot korostavat kohentunutta elintasoamme, unohtavat he mainita koventuneet elämänehdot ja olosuhteet, jotka vaikuttavat heikentävästi kaikkeen sellaiseen, joka on luonteenomaista elämän laadulle kuten terveyteen, perhe-elämään, henkilökohtaisiin suhteisiin, luovien ominaisuuksien kehittämiseen sekä tietoisuuden lisäämiseen todellisuudesta.
Maailma muuttuu tiuhaan tahtiin, mutta muuttuuko se luonnollisesti omalla painollaan vai ohjataanko sitä jotain meille tuntematonta päämäärää kohti? Voisiko todella olla niin, että meitä viedään kuin ”pässiä narussa”, emmekä huomaa, kuka vie ja mihin? Hallitaanko meitä keinoilla, joihin emme osaa varautua? Juoksemmeko etujen ja mahdollisuuksien perässä, jotka ovatkin vain ovelasti asetettuja syöttejä?
Näin voisi pelkistetysti sanoa. Kuten tiedämme, pyörii maailman talous kulutuksen voimin, ja me olemme se voimanlähde, joka pitää rattaat liikkeessä. Mitä enemmän kulutamme, sitä vilkkaammin talous pyörii. Koska talouskasvulle sijoittaneet tahot haluavat rahoilleen mahdollisimman hyvän tuoton, se toteutuu vain, jos kulutamme mahdollisimman paljon. Ja jotta näin tapahtuisi, täytyy myös kulutukseen johtavien houkutusten olla hyviä ja hämäyksen tehokasta. Niin yksinkertaista se on.
Ylikansallisten suuryhtiöiden palveluksessa on uskomaton määrä veitsenteräviä psykologeja, joiden ainoana tehtävänä on kehitellä ostohalua lisääviä keinoja. Tämä erikoinen toiminnanala on saavuttanut jo niin mielikuvitukselliset muodot, ettemme edes huomaa, mitenkä ne vaikuttavat meidän jokapäiväiseen käyttäytymiseemme. Näin syntyy se ohjailu, jonka virrassa kuljemme kuin unessa, mutta vakuuttuneita siitä, että olemme todellisuudessa. Siellä emme kuitenkaan ole, vaan olemme syvässä unessa, vaikka emme itse sitä huomaa. Pieni joukko ehkä huomaa, mutta sillä ei ole aseita hyökkäykseen linnoitusta vastaan, eikä sotahuutoa, joka herättäisi nukkuvat.
Me todella nukumme. Olemme olleet nukutettuja jo vuosituhansien ajan, polvesta polveen. Meitä pyritään hallitsemaan muuttamalla ajatustapaamme. Tajuntaamme täytetään tarkkaan harkituilla piiloviesteillä, jotka hämärtävät käsityksemme todellisuudesta. Meitä tylsistetään!
Arvomaailmamme on jatkuvasti ohjailtu tiedostamattamme. Se on aikaa myöten muuttunut, sillä jokaiselle sukupolvelle on syötetty uusia arvoja. Uusia ajatuksia, joita pitää ajatella. Milloin on varustauduttu taisteluun, milloin puolustauduttu sankarillisesti viimeiseen veripisaraan tai tuhottu vieraita kulttuureja omamme tieltä.
Tänä päivänä unitilamme on ehkä syvempi kuin koskaan, ja tyypillisin tunnusmerkki unitilastamme on, että meidän perinnöllisiä vaistojamme ohjailevat nyt turvan etsiminen omaisuudesta ympärillämme. Se on kilpailua siitä, kuka omistaa enemmän. Se palvelee meidän turvallisuudentarvettamme. Ainakin kuvittelemme näin, mutta se on tarkoituksellista, sillä näin lisäämme kulutusta ja toteutamme sen myötä meitä ohjaavien voimien pyrkimyksiä.
Vimmattu elintasokilpailu, ahnehtiminen, orjuuttaminen ja riistäminen leimaavat ihmiskuntaa yhä selvemmin. Vaikka maapallon niukentuvat luonnonvarat on mitattu lukemattomaan kertaan, ympäristömme saastumisen sietorajat todettu satojen tiedemiesten ja tutkijoiden suulla, jatkuu luonnon riisto ja tuhoaminen silti kiihtyvällä voimalla. Miksi emme kuuntele varoituksia, miksi emme todella reagoi näiden hälyttävien tosiasioiden edessä? Juuri siitä syystä, että elämme unessa. Vuosisatojen unessa, joka ei tiedosta elämän todellisia arvoja. Unitilamme on todellakin syvä ja syvenee kaiken aikaa. Maailma jonka koemme, ei ole todellinen, se on vain mielikuvaa, sillä todellisuus on jotain aivan muuta. Jos heräisimme unestamme, huomaisimme aivan toisenlaisen todellisuuden.
Tämän kirjan tarkoituksena on selvittää mahdollisimman totuudenmukaisesti kaikki tärkeimmät tekijät, jotka ovat tämän merkillisen unitilamme aiheuttaneet ja näin osoittaa lukijalle, minkälainen on se "todellisuus" jossa elämme. Oikea todellisuus ei paljastu lukemalla lehtiä, tietosanakirjoja tai seuraamalla televisiota, sillä ne ovat vain kulisseja. Siksi on oikean todellisuuden löytämiseksi kurkistettava kulissien taakse, mikä on oleva useimmille järkyttävä ja pelottava hyppy täysin tuntemattomaan maailmaan. Jos tämän jälkeen alamme kriittisesti analysoida uutisia ja tapahtumia ympärillämme ja pohtia niiden todellista taustaa, on se jo merkki heräämisestä.
Unitilaamme ovat syyllisiä sellaiset voimat, joita emme tunne. Emmekä voi tunteakaan, koska ne toimivat salassa, ihmisten silmiltä näkymättömissä. Salaisia kuppikuntia on maailmassa satoja, mikä mitäkin asiaa ajaen, mutta monien pääasiallisena tavoitteena on toteuttaa hankkeita, joita ei voi toteuttaa avoimen yhteiskunnan keinoin. Näistä vakavammin otettavia ovat ne, joiden päämääränä on kaikkien valtioiden ja uskontojen yhdistäminen yhdeksi maailmanvaltioksi ja -uskonnoksi.
Tämä kuulostaa salaliittoteorialta, mutta lukemattomat todisteet puhuvat sen puolesta, että kyse on salaliittotodellisuudesta. Niistä kerrotaan tässä kirjassa. Kaiken ei silti tarvitse välttämättä olla totta, mutta kaikki tässä välitetty tieto pohjautuu toisten, luotettavaksi katsottujen ja riippumattomien tutkijoiden työlle. Suuri osa rakentuu myös maailman yhdistämistä ajavien puuhamiesten omille lausunnoille ja kirjoituksille.
Lukijan on ensisijaisesti luotettava omaan harkintaansa ja pääteltävä itse, minkä hän kokee todeksi ja mitä ei. Esimerkiksi väittämät, jotka tässä kirjassa ehkä kuulostavat järjenvastaisilta, voivat omien tutkimusten jälkeen osoittautua hyvinkin arvokkaiksi. Oikeaa tietoa on, mutta sitä ei aina saa päivittäisestä mediasta, se pitää itse osata hakea ja löytää. Tällöin paljastuu myös, että ihmiskunta on "nukutettava", jotta aiotut hankkeet saataisiin toteutettua. Pienin askelin, jotta sitä ei voisi huomata. Näitä pieniä askeleita kohti maailman yhdistymistä on otettu jo kauan, mistä järkyttävän todisteen antoi FBI:tä 48 vuotta johtanut Edgar J. Hoover kuolinvuoteellaan:

”Olemme kulkeneet tätä tietä jo melkoisen matkan, ja jos unitilamme jatkuu entiseen malliin, saatamme joutua kasvokkain niin hirvittävän todellisuuden kanssa, ettemme voi edes uskoa mitään sellaista olevan olemassakaan.”

Hoover oli itse ollut luomassa tätä "hirvittävää todellisuutta", minkä vuoksi hänen viimeisiin sanoihinsa täytyy suhtautua suurella vakavuudella. Mutta sen ei silti tarvitse toteutua, sillä kyse on siitä, ehtiikö ihmiskunta herätä todellisuuteen ajoissa.
Taistelu Euroopan herruudesta on ollut käynnissä jo pitkään. Ihmiset ovat saaneet kokea kansalaissotia, maailmansotia ja vallankumouksia kuten Ranskan ja Venäjän vallankumoukset, mutta millään näistä ei ole ollut niin laajaa ulottuvuutta kuin nyt käynnissä olevalla maailman vallankumouksella. Kolmannella maailmansodalla.
Historia on opettanut meille, ettei maailmassa, jossa on erillisiä ja erilaisia valtioita, kulttuureja ja uskontoja, voida koskaan saavuttaa vakautta ja rauhaa. Siitä ovat hyvinä esimerkkeinä Lähi-idän ja Pohjois-Irlannin kestoselkkaukset sekä kaikki sodat ja muut kahakat, joita tälläkin hetkellä käydään. Maailmaa salaisissa kokouksissaan johtava taho on sen vuoksi päättänyt, että ongelma ratkeaa ainoastaan yhdistämällä kaikki valtiot ja uskonnot.
Se on melkoinen tavoite ja kun historia on osoittanut, ettei yhdistymistä voi asein toteuttaa, on menettelytavaksi valittu diplomaattiset keinot. Se on merkinnyt maiden välisten liittojen muodostamista ja vahvistamista. Ensimmäisen yrityksen Euroopan osalta pani alulle tuntematon itävaltalainen kreivi ja kirjailija Richard N. Coudenhove-Kalergi vuonna 1923, kun hän kirjassaan Pan Europa kehotti Euroopan Yhdysvaltojen perustamiseen. Ehdotukseen tarttui välittömästi Hampurin pankkiiri Max Warburg, joka oitis tarjosi 60 000 kultamarkkaa hankkeen eteenpäin viemiseksi.
Myös Winston Churchill liittyi ajatuksen kannattajiin ja kirjoitti vuonna 1930 amerikkalaisessa Saturday Evening Post-lehdessä artikkelin "Euroopan Yhdysvallat". Ajatusta lähti myöhemmin toteuttamaan Bilderberg-ryhmä luomalla salaisessa kokouksessaan perustan ETY:lle, josta EY:n kautta tuli EU. Muita merkittäviä liittoja ovat WTO, YK, jne. Lopullinen liitto tulee siis olemaan MU, eli Maailman unioni, johon lopulta päädymme, jos asiaa ajava "eliittiryhmä" onnistuu tavoitteessaan. Meidän on kuitenkin herättävä unestamme ajoissa, jotta voisimme järkevin menetelmin kohdata tämän uhkan. Silloin huomaisimme ehkä myös, etteivät vapaus, demokratia ja eduskunta tarkoita samoja asioita.
Emme nimittäin ole niin vapaita kuin meidät on saatu kuvittelemaan, eikä demokratia tarkoita, että hallitusvalta on omissa käsissämme. On vain huomattavasti helpompaa hallita ja alistaa ihmisiä, jos he uskovat niin olevan. Näin toimii "demokratiamme". Ei meillä todellisuudessa ole mahdollisuutta päättää omista asioistamme. Niistä päättävät muut, vaikka kuvittelemme, että äänioikeus on demokratiaa, joka antaa meille päätösvaltaa. Se on vain näennäisoikeus, jolla ei voi mihinkään vaikuttaa. Tämä "kansalaisoikeus" on vain mielikuvaa, ei oikeasti käytäntöä. Se on meille syötetty 'totuus' eli eräs niitä rauhoittavia lääkkeitä, joiden avulla meitä pidetään unessa.
Monet on myös nukutettu niin täydellisesti alkoholin, huumeiden, lääkkeiden, urheilun, rockmusiikin jne. avulla, että olemme menettäneet selvänäköisyytemme, emmekä havaitse, mitä ympärillämme tapahtuu. Olemme kerta kaikkiaan sokeutuneet. Se on osa keinoista, joilla tämä näkymätön voima meitä työstää. Se on mielenhallintaan perehtyneiden psykologien kehittämää strategiaa siitä, kuinka massoja manipuloidaan.
Se tapahtuu jopa hyvin persoonallisella tavalla joukkotiedotusta ja viihdeteollisuuden keinoja käyttäen. Ei tyrkyttäen vaan niin ovelasti toteutettuna, että jopa janoamme sitä. Se tavoittaa harkitun tarkasti jokaisen meistä, vuorokauden kaikkina aikoina, tehden herkeämättä työtä päämääriensä puolesta. Se on valta, joka muokkaa ja muovaa ihmisen mieltä ja ajatuksia haluttuun suuntaan. Mediaa hallitseva pieni ryhmä korostaa meille tavoitteitaan edistäviä asioita jättäen epäedulliset kertomatta. Kun lukee Platonin kirjaa "Kuinka massoja hallitaan", saa tietää, kuinka meitä on käsitelty ja selityksen sille, miksi olemme nukkuneet sillä aikaa, kun kaikki on tapahtunut.
Maailmankatsomustamme on manipuloitu siten, että olemme yhä lisääntyvässä määrin alkaneet pitää kovia aineellisia arvoja henkisiä, aatteellisia ja siveellisiä arvoja merkittävämpinä ja arvokkaampina. Yhteiskunta, jonka rattaat voivat pyöriä vain kulutusta lisäämällä, on ajanut meidät tähän. Meidät on myös opetettu vaatimaan etuisuuksia ja helppoja voittoja sijoitusten kautta, jotka saattavat kyllä rikastuttaa meitä aineellisesti, mutta jotka köyhdyttävät samalla moraalisesti. Myös näin tuemme meitä ohjaavien voimien pyrkimyksiä, mikä heikentää edelleen käsitystämme todellisuudesta ja syventää unitilaamme.
Nyt kysytään varmaan, voiko tästä unitilasta ylipäätään herätä todellisuuteen?
Kyllä voi! Silloin ihmisen tosin täytyy saada oikeaa tietoa, ja heidän on sisäistettävä se, jotta kokonaiskuva nykyisestä "todellisuudesta" rakentuisi mahdollisimman selväksi. Vasta kun huomaa, kuinka tämä kuvitteellinen maailma toimii, voi herääminen alkaa. On hyvä pitää mielessä, että pelko ja herääminen kulkevat käsi kädessä, sillä todellisuus on usein unta julmempi.
Salainen asiakirja No 1 pyrkii antamaan sitä tietoa, mahdollisimman asiallisesti ja luotettavasti kaikki lähdetiedot paljastaen. Jotta kokonaiskuva tekotodellisuudestamme muodostuisi mahdollisimman täydelliseksi, on sen rakentelu aloitettava tarpeeksi kaukaa menneisyydestä eli keskiajalta.

<<< Edellinen *** Seuraava >>>

***

Ote loppusanoista:

"Kaikki tässä kerrottu on kuitenkin pyritty tuomaan esiin vain tietona, ei väittäminä. Päätelmän asioiden totuudellisuudesta tekee kukin lukija omalta kohdaltaan aina itse. Kun olet lukenut kirjan, anna tai lainaa se ystävällesi. Koska asia on tärkeä, ei kirjan sisältö ole ”Copyright” eli tekijänoikeuslailla suojattua. Sitä saa vapaasti lainata lähde mainitsemalla, sillä tieto on ainoa keino, jolla voimme kohdata edessämme olevat uhkatekijät."

Sven-Olof Jakobsson
Voit tilata kirjan omaksi Täältä 
 Blogin julkaisemat artikkelit ja kirjoitukset eivät edusta sen ylläpitäjän  kantaa.
 Kaikki blogikirjoitukset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä.

Täällä muhii uusi talouskriisi

Kaikki katseet ovat olleet viime kuut nauliutuneena Etelä-Eurooppaan. Löytyykö EU-maista talousongelmia, joita ei ole juuri otsikoissa revitelty? Talousasiantuntijoiden mukaan ongelmia kytee ainakin kahdessa maassa.

Taloussanomat

Eeva Eronen

9.11.2012

Etelä-Euroopan iso trio Espanja, Kreikka ja Italia. Jossakin vaiheessa Portugali, ensimmäisenä kiinteistökuplan keikauttama Irlanti. Kaikille on tullut selväksi, että näiden maiden talous on tukevasti kuralla. Minimaa Kyproskin väläytteli jossain vaiheessa avun tarvetta.

Eurokriisi

Taloussanomat selvitti, kyteekö Euroopassa kriisejä, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Länsi- ja Keski-Eurooppa on äkkiä perattu. Finanssikonserni OP-Pohjolan pääekonomistin Reijo Heiskasen kommentti on varsin kuvaava: "EU-maiden ongelmat on ruodittu aika lailla tiheällä kammalla."
Talousviisaat sanovat, että on totta, että esimerkiksi Ranskan valtiontaloudessa ei ole juhlimista. Maan velka on kiivennyt  lähes 90 prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) arvioi vaihtotaseen jäävän 1,7 prosenttia miinukselle tänä vuonna.

Heiskasen mukaan näköpiirissä ei kuitenkaan ole mitään, mikä kärjistäisi Ranskan tilanteen ja keikkauttaisi maata enemmän syrjälleen. Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki on hivenen huolestuneempi – hänen mielestään Euroopassa ei ole juuri kiinnitetty huomiota Ranskan asuntomarkkinoihin, jotka näyttävät olevan heikentymässä pitkän nousun jälkeen.
Talouskriisi söi Itä-Euroopasta
investointeja ja vientiä
Entä Itä-Euroopan kehittyvät EU-taloudet, kuinka siellä voidaan?
Sekalaisesti, voisi sanoa. Asiantuntijat painottavat, että Itä-Euroopan maat ovat niin erilaisia, ettei niitä kannata juuri könttänä nähdä.
Joitakin yhtäläisyyksiä toki on. Suurien kipuilevien euromaiden läheisyys on näkynyt monissa maissa investointien ja viennin vähenemisenä, ja tästä syystä alue on pärjännyt heikommin kuin jotkin muut kehittyvät markkinat, kuten Aasia tai Latinalainen Amerikka, selittää aluetta seuraava analyytikko Maria-Laura Lanzeni Deutche Bankista. Viennin heikentyminen on kolauttanut enemmän avoimia vientitalouksia, kuten Unkaria ja Tšekkiä.
Alueen mailla on yksi yhteinen haaste, hidas talouskasvu. Niiden kasvua potkinut luottobuumikin on ohi.
– Nyt näiden maiden pitää löytää uusia tapoja rahoittaa kasvuaan, ja ehkä uusia sektoreita. Niiden pitää löytää tapoja erottautua houkutellakseen pääomia, Lanzeni sanoo.
Unkari on Euroopan
moniongelmainen
Itä-Euroopan tuntijat nimeävät muutamia ongelmatapauksia: Unkarin, Slovenian ja Romanian.
– Velkaantumisaste on kova, noin 80 prosentissa. Hallitus pistänyt rahaa menemään viime vuosina, ja he ovat leikanneet verotusta. Budjettivaje on kestämättömän korkea, aloittaa Euroopan kehittyviä markkinoita seuraava strategi Carsten Hesse Wood & Company Financial Servicestä Lontoosta.
 Itä-Euroopan tuntijat nostavat esiin pääministeri Viktor Orbánin.
– Hänellä ei ole selkeää vahvaa linjaa, johon voisi luottaa, sanoo finanssiyhtiö FIM:ssä kehittyviä markkinoita seuraava analyytikko Linda Blom.
Orbánin politiikka on ollut tempoilevaa, ja hän esimerkiksi perui jo sovitun pankkiveron laskun.
Hesse sanoo, että Unkarin tilannetta eivät ole helpottaneet helpottaneet Unkarin "epätavalliset keinot" selviämiseen, kuten eläkejärjestelmän kansallistaminen ja uusien verojen rätkiminen telekommunikaatio-, pankki- ja energiasektorille. Toimet ovat karkottaneet sijoittajia, Hesse sanoo.

Lanzeni muistuttaa, että Unkari neuvottelee edelleen IMF:n kanssa apupaketista. Neuvottelut ovat olleet mutkikkaita, ja Lanzenin mukaan näyttää siltä, että Unkarin täytyy suostua koviin lääkkeisiin saadakseen IMF:ltä rahoitusta.
Tarvitseeko Slovenia
apua vai ei?
Toiseksi potentiaaliseksi ongelmamaaksi asiantuntijat nimeävät Slovenian, jota on jo veikkailtukin kuudenneksi EU-avun hakijaksi.

– Slovenia on näyttänyt keltaista valoa sen suuntaan, että se saattaa tarvita apupakettia jossakin vaiheessa, Lanzeni muistuttaa pääministeri Janez Janšan heinäkuisesta ulostulosta.
Euroalueeseen kuuluvan Slovenian talous on kutistunut jo vuosia, ja maan pankit tuskailevat Espanjasta ja Irlannista tuttujen ongelmalainojen kanssa. Ongelmia löytyy myös kiinteistö- ja rakennussektoreilta. Hallitus suunnittelee parhaillaan toimia esimerkiksi ongelmaisten pankkien pääomittamiseksi, mutta poliittiset erimielisyydet pistävät kapuloita rattaisiin.
"Punaisella hälytystasolla" Slovenia ei kuitenkaan enää ole, Hesse arvioi. Hänen mukaansa pahimmalta riskitasolta on jo tultu alaspäin.
Kolmanneksi mahdolliseksi ongelmatapaukseksi Hesse nostaa Romanian, jonka talous on kutistunut kovien kasvuvuosien jälkeen. Hessen mukaan tilanteen vaikeutuminen Euroopassa ja sen naapurustoon kuuluvassa Kreikassa voisi heilauttaa Romaniaa pahastikin.
Riskiä lisäävät joulukuussa pidettävät parlamenttivaalit. Talousasiantuntijat toivovat, että niistä saataisiin selvä tulos – maa ei kaipaa lisää poliittista horjuntaa.
– Lisäksi Romanian valuutta heikkenee. Se aiheuttaa ongelmia, koska maalla on velkaa ulkomaille, hän sanoo.
Lanzeni ja Blom eivät ole Romaniasta samaan tapaan huolissaan. Lanzeni huomauttaa, että Romania on tasapainottanut talouttaan huomattavasti viime vuosina.
Euroalueen ulkopuoliset eivät
euroaluetta heilauta
Ongelmia tai ei, ne eivät juuri euroalueen vaikeuksiin vaikuta, arvioi eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio, joka nostaa Unkarin esimerkiksi maasta, jolla on taloutensa kanssa vaikeuksia.
– Jos katsotaan euroalueen ulkopuolella ja pienempiin talouksiin, niin ison kuvan kannalta ne eivät ole sellaisia ongelmia, jotka horjuttaisivat tilannetta huonompaan suuntaan, Ritakallio sanoo.
Hänen mukaansa huonoin skenaario tällä hetkellä olisi, että Espanjan tilannetta ei saataisi nyt suunnitelluilla toimilla rauhoitettua.
– Mutta jos tämä romahtaisi uudelleen syystä tai toisesta, niin Ranska olisi velkaongelmiensa kanssa seuraavana listalla. Se ei kuitenkaan ole ollenkaan todennäköistä, Ritakallio sanoo.
Hänen mielestään ilmassa on nyt ensimmäistä kertaa pariin vuoteen kunnon aineksia siitä, että kriisi alkaisi helpottaa.
Tutustu tarkemmin eurooppalaisten maiden talousnäkymiin klikkaamalla maata kartassa.

EU-maiden tila

Klikkaa väritettyjä maita lukeaksesi lisää. 
katso kartta täältä:
Karttaa varten on haastateltu OP-Pohjolan pääekonomistia Reijo Heiskasta, Sampo Pankin pääekonomistia Pasi Kuoppamäkeä, Ilmarisen varatoimitusjohtajaa Timo Ritakalliota, FIMin analyytikkoa Linda Blomia, strategi Carsten Hesseä Wood & Company Financial Servicestä ja analyytikko Maria-Laura Lancenia Deutche Bankista. Tietolähteinä on käytetty myös Bloombergia, Moody’sia, Reutersia ja Financial Timesia.

(Blogin mielipide): KYLLÄ VITUTTAA!

HS: Wahlroosilta neljä sääntöä poliitikoille eurokriisiin

Pankkiiri Björn Wahlroosin mukaan poliitikot eivät ymmärrä pääomamarkkinoiden tärkeyttä, kertoo Helsingin Sanomat. Torstainan Finanssialan keskusliiton tilaisuudessa puhunut Wahlroos tarjoaa neljä sääntöä poliitikoille, joiden avulla toimia velkakriisissä.

Taloussanomat

9.11.2012

Poliitikot eivät ymmärrä pääomamarkkinoiden tärkeyttä, finanssikonserni Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos sanoo Helsingin Sanomissa. Wahlroosin mukaan tämä on euroalueen velkakriisin keskeinen ongelma.
– Kansantaloutta voi kasvattaa vain kahdella tavalla: tekemällä enemmän työtä tai ottamalla pääomilla enemmän riskiä. Mitään muuta keinoa ei ole, hän sanoi.
Finanssialan keskusliiton tilaisuudessa torstaina pitämässä puheenvuorossaan Wahlroos kertoi neljä asiaa, jotka europäättäjien pitäisi tajuta velkakriisissä. Ensimmäisen säännön mukaan poliitikkojen pitäisi toimia ”jumalattoman nopeasti, lähes röyhkeästi”, koska finanssimarkkinat eivät odota. Toisen säännön mukaan mitään muita transaktioita kuin markkinatalouden henkisiä ei pitäisi hyväksyä.
Kolmannen säännön Wahlroos on oppinut Yhdysvaltain entiseltä ulkoministeriltä Colin Powellilta. Powellin mukaan ei pidä käyttää sotilaallista voimaa, jos sen voi välttää. Jos sotilaallista voimaa käyttää, sitä pitää käyttää musertavasti. Kolmannella säännöllä Wahlroos tarkoittaa julkisen vallan sekaantumista rahoitusmarkkinoille. Neljännen säännön mukaan eurovaltioiden pitäisi poistua markkinoilta niin nopeasti kuin suinkin.

Avoin kysymys taloustieteilijöille ja pankkiireille

Toimittaja: Ari Ojapelto
4.11.2012, Verkkomedia.org

Avoin kysymys taloustieteilijöille ja pankkiireille 

90-luvulla suomalaisten taloustieteilijöiden eturivi oli humaltunut uusliberalistisista talousopeista ja pääomien vapaudesta. Palstatilaa saivat mm. professorit Kanniainen, Holmström, Honkapohja, Ylä-Liedenpohja, Lillrank, Virén, Koskela, Haaparanta, Kultti, Autio, Pehkonen jne. vain muutaman mainitakseni.
Pääomien vapautusideologian seurauksena on syntynyt nykyinen vuonna 2008 alkanut finanssikriisi. Kyseiset ”talousammattilaiset” ovat olleet aivan hiljaa tai sitten kääntäneet kelkkansa.
Olen jo usean vuoden aikana tivannut heiltä vastausta kiusalliseen kysymykseen, josta myös mediat ovat kollektiivisesti vaienneet.
Talousprofessorit eivät uskalla pohtia, kuinka pitkälle näitä EU-valtioiden pelastusoperaatioita on järkevää jatkaa (kuten Islanti, Kreikka, Irlanti Portugali ja Espanja), kun niiden loppumisesta ei ole mitään varmuutta (seuraavaksi, Italia, Belgia, Ranska, jne.). Pääongelmanahan eivät ole ylivelkaantuneet valtiot, vaan niitä väkisin ja vastuuttomasti lainoittaneet pankit.
Talousprofessorien ammattitaito, osaaminen eikä mielikuvitus riittäneet ennakoimaan, mitä kaikkea pankit keksivät innovoida vapautetuilla pääomamarkkinoilla. He alkoivat ”taikoa tyhjästä rahaa”. Seurauksena oli jättimäinen virtuaalirahan Ponzi -huijaus, josta poliitikot olivat täysin ”pihalla”.
Tämä pyramidihuijaus kasvatti jättimäisiä talouden käenpoikia valtioiden sisään. Islannin pankkiromahduksen yhteydessä kolmen pankin tase oli yhdeksän kertaa maan BKT:n suuruinen. Irlannin pankkiromahduksessa se oli kuusinkertainen.
Varsinaisen aikapommin aiheutti pankkien taseissa uinuva johdannaispapereiden suuruus, Se on Kansainvälisen Järjestelypankin BIS:n mukaan lähes 700 biljoonaa dollaria (ks. kuva 1).

BIS on kaikkien keskuspankkien keskuspankki. Siis tämän virtuaalisen (kuvitteellisen) rahan suuruus on yli kymmenen kertaa suurempi kuin koko reaalimaailman vuotuinen bruttokansantuote (BKT).
Meillä on jo kokemusta näiden johdannaisten todellisesta arvosta. Kun Islannin pankkien johdannaiset realisoitiin, niiden arvosta hävisi 94 prosenttia ”taivaan tuuliin”. Tästä kuplasta talousprofessorit ovat olleet aivan hiirenhiljaa.
Kysyisin nyt julkisesti näiltä pääomien ”vapauden” -apostoleilta, mitä pankeille tapahtuu, kun pankkien johdannaispapereiden kirjanpitoarvo alaskirjataan markkina-arvoonsa? 
Ja edelleen jatkokysymys näille ”talousasiantuntijoille": Mitä pankeille tapahtuu, kun niiden taseet on ennen pitkää pakko kirjata alas markkina-arvoonsa? Nyt pankkien taseista on vasta kirjattu alas 1,5 biljoonaa ja sekin veronmaksajien rahoilla. Tarve olisi 600-700 biljoonaa! (ks. kuva 2.)

 

Miksi pankkien pelastaminen on tarpeellista?

Suurin osa talousprofessoreista ja poliitikoista on sitä mieltä, että pankit on pelastettava, jotta vältyttäisiin täydelliseltä romahdukselta, jättityöttömyydeltä ja massalevottomuuksilta.
Eikö olisi kuitenkin järkevintä antaa markkinoiden ja Schumpeterin -lain toimia, ja antaa ”luovan tuhon” tapahtua, kun se on ennen pitkää väistämättä edessä. Nykyisillä ”pelastustoimilla” on vain pitkitetty pankkien kuolinkamppailua.
Vai taikovatko taloustieteilijät taikasauvalla jostakin oikeata rahaa pankkien täysin mätien taseiden tilkkeeksi. Romahduksen jälkeen seuraavaan nousuun on entistä tuskallisempi lähteä, jos reaalimaailman veronmaksajat on valmiiksi imetty tyhjiin ja korviaan myöten veloissa.
Amerikkalainen tutkimuslaitos Grail Research laski jo syyskuussa 2009, että veronmaksajien rahoja oli heitetty 20 biljoonaa dollaria (amerikan triljoonaa) pankkien ja yritysten pääomittamiseen ja elvytykseen. Sen jälkeen seuraavan kolmen vuoden aikana on törsätty turhaan ehkä 2-3 kertaa sama summa - siis lähes lähes koko maailman BKT:n verran.
Lukuisista lume-stressitesteistä huolimatta pankit ovat täysin kuralla.
Analyysiyhtiö Lombard Street Researchin veteraaniekonomisti Leigh Skene on esittänyt uuden Basel III:n vakavaraisuuslaskennan puutteita esimerkillä Saksasta. Maan suurimman pankin Deutsche Bankin vakavaraisuus on kymmenen prosenttia, mutta ilman Baselin riskipainoja laskettu se on vain 1,7 prosenttia.
Pankilla on omaa pääomaa 38 miljardia euroa ja riskipainon virallisella kaavalla saatavia 373 miljardia. Tästä syntyy vakavaraisuuden suhdeluvuksi noin kymmenen prosenttia.
Skene huomauttaa, pankin koko tase on 2 240 miljardia euroa, ja kysyy, millä pääomalla pankki muka kantaa lopputaseen riskit? Hänen mukaansa pankilla pitäisi olla melkein 200 miljardia lisää pääomaa yltääkseen koko taseen ja pääoman kymmenen prosentin suhteeseen.

Baselin taikatemppu

Baselin taikatemppu on siinä, että sen vakavaraisuusmääräysten mukaan esimerkiksi valtioiden velkakirjat (kuten Kreikan) ja kotitalouksien asuntolainat (kuten Espanjan) ovat riskittömiä!
Skenen mukaan Eurooppa pääsee vähällä, jos pankkien todelliset tappiot tästä kriisistä jäisivät alle 3 000 miljardin euron. Itse hän varautuu tuntuvasti suurempiin menetyksiin ja vaatii pankeille 25-30 prosentin vakavaraisuusvaadetta.
Pankkien taseet ovat kasvaneet ”Rahan tyhjästä taikomisen” avulla aivan järjettömästi. Komission mukaan EU-maissa toimii 8 000 pankkia, joiden taseissa on kaikista maailman pankkien veloista ja varoista 53 prosenttia.
Niiden taseissa oli EKP:n mukaan heinäkuun lopussa (2012) yhteen laskien 34 biljoonan euron velat ja varat, kuten lainasaatavat, velkakirjasitoumukset ja muu varallisuus. Tappioiden vastaan ottamiseen kykenevää omaa pääomaa oli vähän alle seitsemän prosenttia (todellisuudessa siis huomattavasti vähemmän) kaikkien saatavien määrästä.
Euromaiden kokonaisvelka (Valtioiden, kotitalouksien, yritysten ja rahoitusalan) on rahaliiton aikana kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Nyt se on jo keskimäärin 460 prosenttia euromaiden kokonaistuotannosta (BKT).
Mediat ovat paheksuneet konkurssikypsän Kreikan velkatilannetta. Sen kokonaisvelka on ”vain” 300 prosenttia BKT:sta. Kolmen AAA:n Suomenkin velkasuhde on jo 400 prosenttia ja samalla tasolla Portugalin kanssa.
Pahin tilanne on Irlannissa, jonka velkaisuusaste on yli 1 000 prosenttia, Heti perässä tulee Alankomaat (n, 750%) , Japani (yli 600%), Britannia (n. 550%), Belgia (n. 500%), Ranska (n. 500%), Espanja (n. 450%). USA (n. 350%). (ks. kuva 3.)

 

Useimmille näin velkaisille maille on reaalimaailman BKT:n voitoilla, veroilla ja säästöillä on mahdoton tehtävä maksaa ensin lähes viisi kertaa suuremman velkamäärän pelkkiä korkoja ja sen lisäksi vielä lyhentää niitä edes nousevan suhdanteen vallitessa. Ainakin silloin, jos siitä urakasta yrittää selvitä laskevan suhdanteen aikana lisäveloilla ja edes jonkin asteisella yhteiskunnan palveluiden säilyttämisellä.
Rahaliiton perustamisesta lähtien Euromaiden pankkijärjestelmä on taselukujen perusteella kasvanut yli kuuden prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan euroalueen kokonaistuotanto (BKT) on kasvanut niukasti yli prosentin vuosivauhtia ja sekin vain velkarahan avulla.
Pankkien virtuaalitaseiden keinotekoinen kasvattaminen on johtanut siihen, että Euroopan pankkiosakkeiden arvosta (Stoxx Europe 600 Banks –indeksi) on finanssikriisin aikana hävinnyt 80 prosenttia eli yli 2 000 miljardia euroa. (Ks. kuva 4.)

Pankit ovat olleet myös yritysten ja yksittäisten rikkaitten veronkierron pääjärjestelijöitä. Tuoreen Tax Justice Networkin tutkimuksen mukaan maailman ökyrikkaat ja heidän perheensä ovat piilottaneet veroparatiiseihin jopa 32 biljoonaa dollaria verottajalta. Poliitikot valittavat samanaikaisesti äänestäjilleen rahan puutetta ja hupenevia budjetteja.

Veronkiertoa länsimaissa

Pankit pyörittävät rikkaiden yksityishenkilöiden veronkiertoa veroparatiisien kautta myös Suomessa. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaamasta Harmaa Hirvi Oy :n tutkimuksesta (v.2010) selvisi, että sekä osakkeiden että sijoitusrahasto-osuuksien osinkojen verot  on voinut välttää hallintarekisterien avulla kokoomuksen suosiollisella myötävaikutuksella. Tutkimuksen mukaan n. 90 prosenttia kansainvälisen sijoitustoiminnan tuotoista jää ilmoittamatta.
Esimerkiksi englantilaisella suurpankilla Barcleysilla on brittiläisillä veroparatiisisaarilla 249 tytäryhtiötä. Näiden ns. varjopankkien ja Hedge –rahastojen taseisiin on piilotettu nimellisarvostaan emopankkien taseista kaikki arvonsa menettäneet johdannaispaperit. Niitä eivät pääse tutkimaan mitkään stressitestien tekijät eivätkä mahdollisen tulevan pankkiunionin virkamiehet. Pommi uinuu siis yhä piilossa.
Poliitikot ovat ”vastuullisuuden” nimissä lapioineet veronmaksajien oikeaa rahaa pankkien virtuaalitaseiden tilkkeeksi pitääkseen pankit pystyssä.
Tähän mennessä viisi mahtavinta keskuspankkia Fed, EKP, Japanin BoJ, Kiinan PBoC ja Britannian BoE, ovat viiden kriisivuoden kuluessa kasvattaneet taseitaan yhteensä yli 6 000 miljardia euroa vastaavalla rahamäärällä. EKP antoi jo eurooppalaisille kriisipankeille yli 1 000 miljardia yhden prosentin korolla ja on luvannut ostaa rajattomasti ongelmamaiden joukkolainoja pienentääkseen niiden korkokustannuksia.
Järjestelmässä on kuitenkin pari ongelmaa. Kun vielä vakavaraisten pankkien varoja imaistaan markkinoilta EKP:n holveihin, varat eivät päädy hyödyttämään reaalitaloutta luottoina yrityselämälle ja kotitalouksille jolloin talouden kasvu entisestään hidastuu.
EKP on jo ostanut jälkimarkkinoita näitä kriisivaltioiden velkapapereita nimellisarvostaan kyseisten maiden kriisipankeilta, kun arvonsa menettäneet velkapaperit eivät enää markkinoilla muille kelpaa. Tällä veronmaksajien tukiaisiksi luokiteltavilla toimilla kriisimaiden pankkien ongelmia on siirretty EKP:n kautta mm. suomalaisille veronmaksajille.
Handelsbanken kertoo katsauksessaan, että esimerkiksi saksalaisten pankkien yhteenlasketut saatavat Kreikasta olivat vuoden 2012 toisella neljänneksellä alle 5 000 miljardia euroa, kun vielä vuoden 2009 lopulla olivat noin kuusi kertaa suuremmat. Saksalaisten taseet alkavat pian olla tyhjät Kreikka-riskistä. Sama on tapahtumassa kriisin pitkittyessä myös muiden kriisimaiden kohdalla.
EVM:n liittymisen yhteydessä nousi julkisuudessa ”älämölö” Suomen Espanjan lainaohjelman vaatimista ensisijaisista vakuuksista. Medioille jaetuista asiakirjoista on poistettu tietoja, jotka valtionvarainministeriön (VM) mukaan ovat ”salassa pidettäviä liikesalaisuuksia”. Sopimuksesta on poistettu esimerkiksi ”Escrow -asiamiehen” eli vakuusjärjestelyn asiamiehenä toimivan kansainvälisen pankin nimi, yhteystiedot ja järjestelypalkkiot.
Asiakirjan mukaan vakuusjärjestely on Suomen valtion ja Espanjan talletussuojarahaston välinen pahamaineinen total return swap –luottojohdannainen.
Koska tilapäisten (ERVV) ja pysyvän (EVM) vakausrahaston pääomat ovat naurettavan pieniä tarpeeseen nähden, euromaat valmistelevat Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n pääoman 500 miljardin, vivuttamista 2 000 euroon asti, kertoi äskettäinen Der Spiegel -lehti.

Suomella vastassa riski ilman kasvukattoa

Siis poliitikot turvautuvat samoihin kyseenalaisiin ja riskialttiisiin pankkimaailman kehittämiin ”pommeihin” jota pankit käyttivät luodessaan johdannaismarkkinoilla nykyisen finanssikriisin.
Suomen Pankin osuus EKP:n riskipapereiden ostoista on 1.8 prosenttia. Suomen Pankin taseen loppusumma kasvoi kesäkuusta 2011 seuraavan vuoden kesäkuuhun yli kolminkertaiseksi: 32 miljardista 106 miljardiin euroon.
Se kertoo riskikeskittymistä, jotka ovat seurausta EMU -maiden yhteisestä maksuliikennejärjestelmästä Target2:sta ja EKP:n käynnistämästä LITRO -bittirahoituksesta, joka on sama asia kuin vanhan ajan setelirahoitus. Target2:sta Suomella on 70-80 miljardin euron saatavat EKP:n kautta Emun ongelmamailta Siis enemmän kuin koko Suomen budjetti (54 mrd).
Siis pankkeja tukeakseen valtiot joutuvat ottamaan velkaa pankeilta – kovalla korolla – antaakseen sen takaisin pankeille pääomituksina, etteivät ne kaatuisi varojen puutteeseen!
EU on puuhaamassa Pankkiunionia euroalueen pankeille. Siinä pankkivalvonta on tarkoitus keskittää EKP:n alaisuuteen. Siis itse itseään kontrolloivaksi järjestelmäksi, joka jo aikaisemminkin on epäonnistunut tehtävissään.
Siitä kuitenkin vaietaan, että pankkiunioniin kuuluu myös yhteisvastuullinen talletussuojajärjestelmä. Siinä suomalaisella rahalla turvataan ongelmamaiden tallettajien säästöjä niiden pankkien konkurssitilanteessa. Se on riski vailla maksukattoa.
EKP tekee veronmaksajien rahoilla satojen miljardien päätöksiä vailla demokraattista kontrollia. Sen pääjohtaja Mario Draghi on entinen pahamaineisen investointipankki Goldman Sachsin johtaja, ajalta jolloin yritys vääristeli ”asiantuntijana” Kreikan luottokelpoisuutta sen liittyessä EU:hun. Lisäksi hän on pankkimaailman salaseura Group of Thirty -jäsen.- siis todellinen ”ammattilainen” ja veronmaksajien ”luottomies”.
EKP:n neuvostossa päätökset Suomen puolesta tekee yksin Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hän ei saa konsultoida valtionjohtoa eikä kertoa neuvoston keskustelujen sisällöstä tai päätösten perusteluista edes Suomen pääministerille. EKP on suvereeni, jäsenmaat eivät.
Nyt talouden ammattilaisille on sosiaalinen tilaus. Näyttäkää osaamisenne ja kertokaa, kannattaako pankit pelastaa ja millä rahoilla - onko vielä mahdollisuus selvitä?

Artikkelin kirjoittaja Ari Ojapelto on tietokirjailija.