Finnair ja pörssiyhtiöt marxilaisittain

Seppo Ruotsalainen – 21.03.2012

Finnairin hallitus teki elokuussa 2009 päätöksen yhteensä lähes kolmen miljoonan euron bonuksien jakamisesta yhtiön 18 avainhenkilön kesken. Sittemmin ilmeni , että myös toimitusjohtaja Mika Vehviläinen oli saanut vuoden 2009 lopussa työsopimukseensa liittyen asuntoedun lisäksi 180 000 euron bonuksen. Samaan aikaan Finnairin henkilöstö on pakotettu palkanalennuksillaan ja palkattomalla työllä osallistumaan yrityksen 26 miljoonan euron säästötalkoisiin.

Asiasta syntyneen kohun äskettäin puhjettua Finnairin johdon taholta yritettiin ensin selittää, että bonusasiassa oli ollut kyse hyvin poikkeuksellisesta menettelystä, jonka tarkoitus oli sitouttaa avainjohtajat yritykseen tilanteessa, jossa Vehviläisen edeltäjä Jukka Hienonen erosi Finnairista. Kuitenkin tämä bonusten, optioiden ja osinkojen jakoralli on ollut pörssiyhtiöissä loputon sekä kansalaisten loputtoman ihmettelyn ja paheksumisen kohde. Finnairin hallituksen puheenjohtaja Veli Sundbäck myönsikin keskiviikon (14.3.) A- Studion haastattelussa, että Finnairin menettelytavat eivät ole millään tavoin muiden pörssiyhtiöiden menettelytavoista poikkeavia.

Tavallista kansalaista ihmetyttää yhä enemmän, kuinka nämä täysin kohtuuttomat johdon palkitsemisjärjestelyt voivat jatkua vuodesta toiseen herkeämättömällä voimalla. Syitä etsittäessä nostetaan keskeisenä esiin johtajien ahneus, eikä siinä varmasti juuri vikaan mennä. Tuo näkemys on kuitenkin rajoittunut.

Marxilaisessa näkemyksessä kohtuuttomat palkitsemisjärjestelmät ovat seurausta itse kapitalistisen järjestelmän luonteesta. Voi tuntua yllättävältä, että todellisen vastauksen etsinnässä on palattava Karl Marxin analyysiin.

Voiton suhdeluku

Marx ilmaisee voiton suhdelukua kaavalla: m / c+v. Kaava kuvaa kapitalistin saaman lisäarvon (m) suhdetta pysyvän pääoman ( c ) ja vaihtelevan pääoman (v) summaan. Suure ( c ) tarkoittaa tuotantovälineiden ja raaka-aineiden arvoa, (v) puolestaan prosessissa käytetyn työvoiman arvoa. Voiton suhdeluku on sitä suurempi mitä suurempi lisäarvo (m) on suhteessa viivan alapuolella mainittuihin kahteen muuhun tuotannontekijään c+v nähden.

Marx toi esiin sen seikan, että voiton suhdeluku pyrkii kapitalistisen tuotannon edetessä alenemaan. Vaikka lisäarvo (m ) kasvaa voimakkaasti ja vaikka työvoiman arvoa ( v ) painetaan alaspäin, voiton suhdeluku pyrkii alenemaan siksi, että tuotantovälineisiin ja raaka-aineisiin sijoitettava arvonosa ( c ) kasvaa vielä jyrkemmin kuin lisäarvo (m). (Marx Pääoma 3, suom. 1976, s. 215).

Edellä kuvatun tilanteen voi olettaa vallitsevan esim. juuri lentoyhtiöissä, joissa koneisiin ja raaka-aineisiin, esim. polttoaineisiin sijoitettava arvonosa ( c ) on huomattavan korkea.

Marx esitti kuitenkin voiton suhdeluvun alenemistendenssille ns. vastaan vaikuttavia tekijöitä, jotka hidastavat tuota suuntausta ja pyrkivät puolestaan kääntämään sen nousuun.

Marx toi esiin sen seikan, että voiton suhdeluku pyrkii kapitalistisen tuotannon edetessä alenemaan. / Pryere

R-T-R’ ja R-R’

Kuvitteellisen pääoman olemusta analysoidessaan Marx nosti esiin myös kaavan R- T- R’, joka tarkoittaa, että normaalissa kaupankäynnissä rahalla ( R ) ostetaan tavara ( T ), joka puolestaan vaihdetaan (suurempaan) rahaan (R’). Kapitalismissa ja markkinataloudessa työvoima on tavara, jolla on sellainen ominaisuus, että se pystyy luomaan itseään suuremman arvon.

Marx totesi, että kuvitteellinen talous kehittyy ”rahakauppiaiden” johdolla suuntaan, jossa kaava R – T – R’ supistuu yhä enemmän äärijäsenikseen eli kaavaksi R – R’. Työ ja tuotantoprosessi pudotetaan siis yhä suuremmassa määrin välistä pois ja rahaa synnytetään rahalla . Raha kasvaa ikään kuin puissa.

Tästähän alkaa olla jo vähintäänkin esimakua se, että Finnairin työntekijöillä teetetään ilmaista työtä, jotta he voisivat säilyttää työpaikkansa. Ajoittain vaikuttaa siltä kuin kapitalistin ihanne olisi tuotantolaitos, jossa ei olisi lainkaan työntekijöitä. Kyseessä on suureen (v) arvon alentaminen. Ammattiliito Pron puheenjohtaja Antti Rinne on äskettäin todennut, että jopa 1000 työntekijää saatetaan ulkoistaa Finnairista

Rahan lapiointia

Kaavaa R-R’ käytännössä toteuttaen voidaan tietysti lapioida rahaa yritykseen helpommin ja enemmän kuin pidemmän ja työläämmän kaavan kautta. Kysymykseen siitä, miksi pörssiyhtiöt niin avokätisesti jakavat erilaisia palkkioita eli osinkoja, optioita ja bonuksia lähinnä avainhenkilöilleen, johtuu siitä, että tällainen ”raha poikii rahaa” - käytäntö tuo yritykseen suuria ”ylimääräisiä” rahamääriä itse tuotantoprosessista riippumatta ja sen ulkopuolelta eli esim. pörssikurssien kautta. Kyseessä on tavallaan rahan ylituotantokriisi.

Marx huomautti, että eräät pääomat tuottavat kaikkien kustannusten vähentämisen jälkeen ainoastaan suuria tai pieniä korkoja, niin sanottuja osinkoja (Dividenden). Nämä osingot eivät ”mene mukaan” yleisen voiton suhdeluvun tasoittumisprosessiin, ”koska niiden (osinkojen) voiton suhdeluku on keskimääräistä voiton suhdelukua pienempi”. ”Jos ne menisivät mukaan (sisältyisivät SR), niin voiton keskimääräinen suhdeluku laskisi paljon alemmaksi” (Marx, mt. suom. s. 243; saks. 221-2).

Kun esim. laajojen irtisanomisten yhteydessä on ihmetelty, miksi monet menestyvät yritykset irtisanovat väkeään ja samanaikaisesti maksavat jopa jättimäisiä osinkoja johtajilleen, keskeinen selitys löytyy Marxin voiton suhdeluku – analyysistä. Osingot ovat yrityksissä ylimääräistä rahaa, joka pyrkii painamaan alaspäin voiton suhdelukua (tai ei ainakaan kohota tuota suhdelukua riittävästi ylöspäin) ja josta yrityksen on johtonsa mielestä suorastaan päästävä eroon ”taseita keventämällä”.

Järjestelmän rajoittuneisuus

Kyseessä on viime kädessä kapitalistisen järjestelmän suppea-alaisuus. Pörssiyhtiön johto ei katso voivansa käyttää ylimääräistä rahaansa uusiin investointeihin, koska pelkää niiden piirissä voiton ja sen seurauksena pörssikurssin laskua. Tämä aiheuttaa niille tarpeen vapautua noista varoista osinkoja ja muita etuuksia jakamalla samalla kun ne pyrkivät vapautumaan (nyt investointien ”puuttumisen” johdosta) ”ylimääräiseksi” muuttuvasta työvoimastaan.

Ovista ja ikkunoista sisään tunkeutunutta ylimääräistä rahaa ei voida jakaa yrityksen henkilöstölle, koska se merkitsisi työvoiman arvon (v) lisäämistä ja (v) on jakoviivan ”väärällä puolella”, ts. sen pelätään alentavan voiton suhdelukua.

Bonukset pääoman puolelle

Kun Ilta-Sanomat kysyy (15.3), että ”Osaako Finnair kertoa , missä kohtaa organisaatiota kulkee raja, jonka yläpuolella majailevia sitouttaa voitelu ja alapuolella uhkailu?”, niin marxilainen vastaus kuuluu, että raja kulkee työn ja pääoman välissä. Bonukset suunnataan siis henkilöille, joiden katsotaan edustavan lisäarvoa eli voittoa (m), jolla estetään voiton suhdeluvun aleneminen.

Finnair niin kuin muutkin pörssiyhtiöt ovat siis sen pakon edessä, että niiden on aika ajoin vapauduttava ylimääräisestä ja tarpeettomaksi muuttuneesta rahasta ja ainoa niiden johdon näkemä vaihtoehto ovat ”avainhenkilöt”, joiden merkityksen korostaminen saa lähes yksilöpalvonnan luonteen.

Onko ”sitouttamisen pakko” todellinen syy?

Finnairin johto (siitäkin kiistellään, onko bonusratkaisujen takana yhtiön toimiva johto vai yhtiön hallitus) on korostanut ”avainhenkilöiden” valtavaa merkitystä yhtiön kriisivaiheessa. Toisaalta on tullut tietoon, että sitouttamisbonusten ehtona ei vaadittu edes avainhenkilöiden läsnäoloa yrityksessä, vaan pelkkä nimi ovessa oli riittävä tekijä (olisinpa minäkin joskus päässyt samanlaiseen hommaan, toteaa nimimerkki Katkeroitunut eläkeläinen).

Uusia outoja asioita putkahtelee esiin lähes päivittäin. Ilta-Sanomien (16. 3.) mukaan Finnairin entinen toimitusjohtaja Lasse Heinonen sai viime vuonna 430000 euron bonukset, joista 280000 euroa oli sitouttamisbonuksia. Heinosen mukaan ”Finnairin johdosta kukaan ei tietääkseni pyytänyt mitään bonuksia, vaan aloite tuli aidosti hallitukselta”, hän toteaa.

Heinosen lausuma viittaa siihen, että yhtiössä on pikemminkin kysymys liiallisen hötörahan poisjakamisen tarpeesta kuin avainhenkilöiden harjoittamasta painostuksesta bonuksien saamiseksi, vaikka molemmatkin tekijät saattavat olla mukana vaikuttamassa.

Finnairin hallitus teki elokuussa 2009 päätöksen yhteensä lähes kolmen miljoonan euron bonuksien jakamisesta yhtiön 18 avainhenkilön kesken. / Luke Lai

Avain hukassa

Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Heidi Hautalan ”mitta tuli täyteen” ja lähes koko Finnairin hallitus sai lähteä. Tällaisella toimella voi tietysti olla jonkinlaista vaikutusta palkitsemismenettelyjen muuttamiseksi, mutta johtajien potkut eivät sinänsä ja yksin poista itse kapitalistisen järjestelmän sisällä olevaa perusristiriitaa. Uusi hallitus on ennen pitkää tai välittömästikin saman vanhan ”liikapalkitsemisongelman” edessä.

Nyt kysellään, ”miksi Finnairin hallitus on joutunut tekemään tällaisen kahden vuoden sitouttamissopimuksen 18 henkilön osalta” (kansanedustaja Eero Lehti, kok. Radion ykkösaamussa 16.3.). Mikäli Finnairin tai minkä tahansa suuren pörssiyhtiön asioista päättävä johto joutuisi antamaan suoran ja rehellisen vastauksen tuohon kysymykseen, se saattaisi esittää seuraavan vastakysymyksen ja siihen vastauksen: ”mihin ihmeessä me sitten sijoittaisimme ovista ja ikkunoista sisään tunkeutuneen ylimääräisen rahan? Mehän emme voi sijoittaa sitä tuottamattomiin uusinvestointeihin emmekä me voi jakaa sitä henkilöstölle, sillä silloin voittotaso laskee ja pörssikurssi sukeltaa. Näin ollen meidän on jaettava se pois rasittamasta taseitamme noille avainhenkilöille, joilla kuitenkaan ei ole avainta itse perusongelman ratkaisemiseen.”

Hautalalle plussaa ja miinusta

Ministeri Hautala ansaitsee plus-pisteitä Finnairin johtoa koskevasta rohkeasta siirrostaan, mutta hänen omassa toiminnassaan on myös epäjohdonmukaisuuksia. Pahin niistä on, että hän vaatii valtiota luopumaan enemmistöosakkuudestaan Finnairissa. Miten tällainen ratkaisu voisi lieventää johdon palkitsemisongelmaa tai muutenkaan koitua suomalaisen yhteiskunnan parhaaksi? Hautala perustelee käsittämätöntä kantaansa hokemalla, että suomalaisille on taattava suorat lennot Keski- ja Etelä- Eurooppaan.

Brysselin suunta on tietysti Heidi Hautalalle rakas, mutta kuten kansanedustaja Mauri Pekkarinen Tv-ohjelmassa (A-Talk 15.3.) hänelle huomautti, on kai tässä päästävä lentämään muuallekin kuin Eurooppaan. Oikea etenemissuunta ratkaisua etsittäessä on , että henkilöstön todellista päätösvaltaa pörssiyhtiöissä lisätään voimakkaasti ja että todellinen suunnitelmallisuus ja valvonta toteutetaan pörssiyhtiöiden ja erityisesti valtiojohtoisten yritysten investointien ja rahankäytön suhteen.

Vakava oire

Yritysjohdon kohtuuttomat palkitsemisjärjestelmät ovat vakava oire kapitalistisen järjestelmän toimimattomuudesta, sen ahdasrajaisuudesta demokraattisesti johdetun talouselämän toteuttamisessa. Karl Marx kirjoitti: ”Mutta siinä kammossa, jota he (porvarilliset taloustieteilijät SR) tuntevat laskevan voiton suhdeluvun edessä, on tärkeintä tunne, että kapitalistinen tuotantotapa kohtaa tuotantovoimien kehittyessä rajan, jolla ei ole mitään tekemistä rikkauksien tuottamisen kanssa sinänsä; ja tämä omalaatuinen raja on todistuksena kapitalistisen tuotantotavan rajoittuneisuudesta ja vain historiallisesta, ohimenevästä luonteesta” (Marx, Pääoma 3, suom. 1976, s. 245 vahvennettu SR).

EU:n velkajärjestelypaketit ovat valtavan mittaluokan huijausoperaatio

Seppo Ruotsalainen – 13.04.2011

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi sekä Euroopan unionin väliaikaiseen että pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia ja muita holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille laaditaan lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansalaisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat, että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä menoa

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteenkokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa, s.436)

Irlanti sukelsi pankkikriisiin ensimmäisten EU-maiden joukossa. Dublinilainen mielenosoittaja vaatii veronmaksajien rahojen varastamisen estämistä. / N.N.

Luotto kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia rahamarkkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita. (Marx, mt., s. 467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu (Marx, s. 464).

Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan? Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia? Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi.

Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arkitodellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

"Kapitalismi rokkaa"... ainakin kapitalismin kriisit onnistuvat keikuttamaan Euroopan ja muun maailman yhteiskuntajärjestelmiä kiitettävästi. / Faruk Ahmet

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV (Euroopan RahoitusVakausVäline) on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013.

EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt.

EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12,58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1,44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 11,14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa:

a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon sekä

b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1,44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Jyrki Katainen tukee voimakkaasti Euroopan pankkien pelastamista verovaroin. Vieressä aatetoveri Italista, monessa skandaalissa ryvettynyt Silvio Berlusconi. / EPP

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään, vaikka puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä maaliskuun lopulla on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi.

SKP ei voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta rahanpyydyksestä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita rahoitusvakausvälineitä, niin joudummeko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurin niskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty, mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle1, 31.3.) ETLA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (Iltalehti 29.3). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM:ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Marxin ja Engelsin patsaat seuraavat Euroopan pankkikriisiä Berliinissä. / Sven Werk

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (esimerkkinä Kreikka) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Mainitussa Yle1:n keskusteluohjelmassa eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan. Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esimerkiksi, että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä.

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esimerkiksi mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus. 

  مردم یونان بدهکار می شوند بانک ها کمک مالی را می گیرند

ترجمه از سایت خبری حزب کمونیست فرانسه
یونان  را بدون یونانیان میخواهند" نجات" دهند! گروه یورو موافقت خود را برای پرداخت کمک 34.4 میلیارد یورو به دولت یونان در 13 دسامبر برای کاهش بدهی 40 میلیارد یوروی این کشور  اعلام کرد . مذاکره که در هفته گذشته بین انجلا مرکل صدراعظم آلمان و "کریستین لاگارد" رئیس صندوق بین المللی پول  در زمینه کمک های مالی به یونان بدون توافق مردم یونان صورت گرفت به توافق رسید. البته نه برای نجات یونانیان بلکه برای نجات بانکها. حداقل برای توضیح و درک این مذاکرات و مبادلات دو حقیقت را میتوان اعلام کرد. 1- پولی که نتیجه فعالیت کمر شکن کارگران و شهروندان اروپائی است، برای بهبود ساختار یک اقتصاد سالم و خدمات اجتماعی به مردم یونان پرداخت نمی شود. از 34.4 میلیارد یورو 23.8 میلیارد یورو بجای بهبود وضعیت اقتصادی برای باز پرداخت بانکها  مورد استفاده قرار می گیرد که بانکداران این سرمایه را در مبادلات و معاملات سهام  پر منفعت خود قرارمیدهند. 2- با اینکه  مردم یونان هزینه بحران مالی را پرداخته اند کمک مالی صندوق بین المللی پول و بانک مرکزی و کمیسیون اتحادیه اروپا "ترویکا" در صورتی به دولت یونان پرداخت خواهد شد که تعهدات دولت "ساماراس" در زمینه اجرا وادامه ریاضت های اقتصادی و دستورات ترویکا به اجرائ گذاشته شود. مسئله ای که بحران انسانی تازه ای را در یونان به همراه خواهد داشت و نتیجه ای جز بلوکه کردن بودجه اقتصادی واقعی را به همراه نخواهد داشت. یعنی نابودی خدمات عمومی مانند برق و آب وغیره... تشدید بیکاری و نابودی حمایت های اجتماعی. یونانیان باید تعهد کنند که بدهی کشور از 124 در صد تولید ناخالص ملی تا سال 2020 نباید تجاوز کند. بدهی که قبل از اغاز بحران اقتصادی 80 در صد از تولید ناخالص ملی را در بر می گرفت. تصیماتی که افزایش بدهی های یونان را در برخواهد داشت و مردم یونان در چند دهه آینده  باید آن را بپردازند.

Punaisen Kemin historiaa

Tiedonantaja – 07.12.2012

Syntyjään kemiläinen Kalle Kuittinen on tehnyt kulttuuriteon tuoreella kirjallaan. Kuittinen kirjoittaa punaisen Kemin vaiheista, niin vuosien 1917-1918 tapahtumista kuin Kemin työläisten lakkotaistelusta 1949. Demokraattisen Sivistysliiton kustantamaan kirjaan sisältyy myös muisteluaineistoa kemiläisistä sodan- ja fasismin vastustajista, Salli Rissasesta, Eino Tainiosta ja Niilo Nikkilästä.

Vuonna 1918 taisteluja käytiin myös peräpohjolassa. Kemissä koettiin kahdeksan päivää työväenvaltaa, mutta myös valkoista valtaa, terroria ja nälänhätää.

Suomen työväen historiassa Kemi muistetaan erityisesti työläisten lakkotaistelusta 1949. Kaksi työläistä sai Suomen rauhanajalle harvinaisissa väkivaltaisuuksissa surmansa, ja koko tapahtuma leimattiin ”kapinaksi”. Lakosta kertoo Elvi Sinervon (1) tunnettu ja koskettava runo Oi lintu mustasiipi lennä.

Kuittinen esittää alkusanoissa vuolaat kiitokset Kemille, punaiselle kaupungille, jonka kehityksessä työväenluokalla on ollut keskeinen merkitys.

– Kemistä oon ja kehtaan sanoa, toteaa Kuittinen. 

(1)

  Elvi Sinervo

Elvi Sinervo 1960-luvulla.

Wikipedia

 

Elvi Aulikki Sinervo (4. toukokuuta 1912 Helsinki – 28. elokuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen työväenluokkainen kirjailija, runoilija ja suomentaja. Hänen tuotteliain kautensa osui ajalle 1931–1956. 1950-luvulta alkaen Sinervo teki myös suomennoksia. Hän oli selkeän vasemmistolainen ja toi vakaumuksensa ilmi myös teksteissään sekä toimi sotien jälkeen pitkään Suomen Kommunistisessa Puolueessa (SKP).
Sinervo kuului Helsingin Vaasankadulla kasvaneeseen perheeseen, jonka muihin sisaruksiin kuuluivat kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi ja kirjailija Aira Sinervo.
Sinervo kuului vuonna 1936 perustetun kulttuuriyhdistys Kiilan kantaviin voimiin alusta lähtien. Hänen lisäkseen Kiilan ydinryhmään kuuluivat Jarno Pennanen, Arvo Turtiainen, Viljo Kajava ja Otto Varhia. Varsinaisesti Kiilaan hyväksyttiin vain kirjailijat, mutta ryhmässä toimi aktiivisesti myös kriitikoita ja elokuvaohjaajia. Jo tunnustusta saaneista kirjailijoista Kiilaan liittyivät Katri Vala ja Pentti Haanpää. Sodan jälkeen Kiilan toiminta virisi nopeasti uudestaan, ja se jatkui aina 1970-luvulle saakka.
Jatkosodan aikana Sinervoa pidettiin vankeudessa, turvasäilössä poliittisen vakaumuksensa vuoksi. Hänen tunnetuimpiin runoihinsa kuuluva Natalia on tältä ajalta. Muista Sinervon poliittisista teksteistä muistetaan mm. SKP:n 30-vuotisjuhliin 1948 kirjoitettu Kivinen laulu sekä vuoden 1949 Kemin veritorstain innoittamat Lintu mustasiipi lennä ja Sinä tiedät luokkasi lait. Nämä ja monet muut hänen runonsa saivat uutta julkisuutta lauluiksi sävellettyinä vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen nousun myötä 1970-luvun alussa.
Elvi Sinervo oli naimisissa lääkäri-kansanedustaja-päätoimittaja Mauri Ryömän (1911–1958) kanssa. Vuonna 1933 solmittu liitto päättyi Ryömän kuolemaan liikenneonnettomuudessa. Suomentaja Liisa Ryömä on Sinervon ja Mauri Ryömän tytär.
SKP:n toimintamuotoihin pettynyt Sinervo erotettiin puolueesta marraskuussa 1959, mutta hän piti itseään tämän jälkeenkin kommunistina ja jatkoi toimintaansa Rauhanpuolustajat -järjestössä.^[1]
Sinervolle myönnettiin Eino Leinon palkinto 1980 ja Mikael Agricola -palkinto vuonna 1973 Bertolt Brechtin näytelmän Teurastamojen Pyhä Johanna sekä Per Olov Enquistin romaanin Ihmeparantajan viides talvi suomennoksista.

صادرات دلار و جنگ – بنیان اقتصاد آمریکا

منتشر شده توسط مجله هفته در مهر ۱۱, ۱۳۹۱

مارتین کوکشا

(‪Martin Kouksha‬)

ترجمه: ا. م. شیری

۱۰ مهر- میزان۱۳۹۱

بنظر می رسد روز ۱۳ سپتامبر، هراس خرافاتی انسانها از نحسی رقم «۱۳» را تقویت گردید. مسئله تزریق نوبتی دلارهای بی پشتوانه به اقتصاد آمریکا درست در همین تاریخ اتفاق افتاد. بنا به اظهارات رئیس هیئت مدیره سیستم فدرال رزرو آمریکا، بن شالوم برنانکه، ایالات متحده آمریکا موجودی اوراق بهادار بلند مدت خود را از طریق بازخرید آزاد بدهی های مسکن  در طول ماه آینده به مبلغ ۴۰ میلیارد دلار، تحت عنوان باصطلاح «کاهش کمیسوم»، افزایش میدهد. حجم کل پولهائی که قرار است به چرخه بازار وارد شود، مشخص نشده است. رئیس هیئت مدیره فدرال رزرو همچنین گفت که دولت آمریکا برنامه عملیات گردشی مبادله اوراق بهادار برای پرداخت ۶۶۷ میلیارد دلار از تعهدات بلند مدت خود را در کوتاه مدت ادامه خواهد. تا این لحظه میزان موجودی صندوق ارزی در حدود ۴۰۰ میلیارد دلار بوده است. بدین ترتیب برنانکه عملا از افزایش آن بمیزان بیش از پنجاه درصد خبر داد. رئیس فدرال رزو با تأکید بر وعده پیشین مبنی بر اینکه پائین ترین نرخ بهره (۲۵/۰٪) تا پایان سال ۲۰۱۴، کماکان تغییر داده نخواهد شد، موجبات خرسندی بانکداران را فراهم آورد.

بدنبال این اظهارات ارزش سهام در بازارهای بورس بلافاصله افزایش یافت. شاخص استاندارداندپور-۵۰۰ در ساعت ۱۴ و ۲۴ دقیقه ۱۳ سپتامبر به وقت نیویورک با ۶/۱ درصد افزایش به ۹۲/۱۵۴۹ واحد رسید. درآمد حاصل از مبادله اوراق خزانه داری از ۷۱/۱٪ تا ۷۸/۱٪ افزایش یافت.

جغرافیای اقتصاد

پیامد اجرای طرح «کاهش کمیسوم» چه خواهد بود؟ کمی به عقب برگردیم و بیاد بیاوریم که صادرات اصلی آمریکا چیست.

 دو «کاهش کمی» اول و دوم باعث «تزریق» ۲/۱ تریلیون دلار به اقتصاد جهانی و افزایش بدهی های دولتی آمریکا به ۱۶ تریلیون دلار تا سپتامبر سال ۲۰۱۲ گردید. بانک مرکزی اروپا در پاسخ به تزریق دلار، به اتخاذ تدابیر مشابه مجبور شد تا از تقویت شدید یورو جلوگیری نماید. این یکی از علل چنین ادامه حیات طولانی یونان بدون اعلام تعویق بدهی بود و امروز نیز گروه کشورهای تهدید کننده ثبات اتحادیه اروپا را (شامل کشورهای پرتقال، ایرلند، ایتالیا، یونان، اسپانیا. مترجم) از فروپاشی اقتصادی نجات می دهد. قیمت نفت و مواد خام «پاداش نوساناتی» اضافی گرفت. قیمت طلا بطور منظم افزایش می یابد.

پس از اعلام طرح «کاهش کمیسوم» همه یک به یک عملا تکرار می شود:

ــ قیمت دلار افزایش می یابد. در عرض یک شب ۱۳- ۱۴ سپتامبر ۲۰۱۲ با ۳/٪۳ افزایش، از ۱۷۱۸دلار به ۱۷۷۸ دلار در هر اونس رسید؛

ــ قیمت نفت افزایش می یابد(۲ دلار در هر بشکه نفت برنت، فقط در ابتدای افزایش قیمتها)، و بدنبال نفت، قیمت گاز نیز بالا می رود؛

ــ ارزش برابری یورو در مقابل دلار بالا می رود و با عبور از سقف ۳/۱، تا صبح ۱۴ سپتامبر به ۳۰۲۰/۱ می رسد؛

ــ افزایش قیمتهای مواد اولیه و خواربار آغاز شد؛

ــ شاخص سهام در بازارهای بورس مسیر صعودی طی می کند، بعبارت دیگر، «حبابهای» جدید درست می شوند.

بانک مرکزی اروپا مجبور می شود در «مسابقه کاهش ارزش» شرکت کند، در غیر این صورت، تقویت پول واحد اروپا بحساب کاهش توان رقابتی کالاها و خدمات در اتحادیه اروپا دچار رکود خواهد شد. بکار انداختن ماشین چاپ بانک مرکزی اروپا به سقوط سطح زندگی در کشورهای اتحادیه اروپا منجر گردیده و احتمالا موجب افزایش محبوبیت سوسیالیستها و ناسیونالیستها خواهد شد که بدون آن هم عملا برنده همه انتخابات در اروپا هستند. و بالاخره، این سیاست شکاف بین کشورهای وام دهنده و کشورهای وام گیرنده در اتحادیه اروپا را تعمیق بخشیده و فروپاشی منطقه پولی یورو را تسریع خواهد کرد.

در این شرایط، روسیه و چین می توانند مواضع خود را بهبود بخشند. افزایش بهای نفت و مواد اولیه، افزایش مداخل حاصل از صادرات به بودجه روسیه را تضمین نموده، و کاهش ارزش دلار، اجازه می دهد کالاهای چینی هم صرفنظر از افزایش بهای کار در چین، قابلیت رقابتی خود در بازارهای جهانی را در آینده حفظ کنند. ایران هم که نفت خود را با یوان و روپیه به چین و هندوستان می فروشد، می تواند بطور تاکتیکی برنده شود. زیرا این کشورها از خرید نفت ایران امتناع نمی کنند، برعکس، حجم خرید آن افزایش می یابد.

جغرافیای سیاسی

اجرای هدفمند برنامه تزریق نقدینگی به جهان خارج توسط سیستم فدرال رزرو آمریکا (متشکل از اتحاد ۱۲ بانک خصوصی)، به یک نتیجه اجتناب ناپذیر- جنگهای منطقه ای منجر می گردد. بنا بر این، حوادث موسوم به «بهار عربی»، نتیجه قانونمند دو «کاهش کمی» اول بود. تغییر رژیم در تونس و مصر، جنگ داخلی و حمله نظامی به لیبی، تجاوز به سوریه، تدارک جنگ علیه ایران، برسمیت شناختن تقسیم سودان به دو کشور از سوی سازمان ملل متحد، بیش از آنکه پیامد بحران اقتصادی جهان باشد، نتیجه تلاشها برای عبور از بحران بحساب غارت آن کشورهائی است که هیچ نقشی در ایجاد بحران نداشتند ولی بخاطر در اختیار داشتن ذخایر هنگفت طبیعی، می توانند میدان مصرف پولهای نقد چاپ غرب باشند. با این حال، یکسری رژیمهای سیاسی در مقابل این «خریدها» ایستادند و ایستاده اند. آتش جنگ را برعلیه این رژیمها- هم جنگ اقتصادی (با اعمال تحریمهای گسترده) و هم جنگ تروریستی (بدست مزدوران و افراطیون مسلح) برافروختند.

واضح است که هدف از انتشار نوبتی دلار بوسیله سیستم فدرال رزرو، ایجاد مراکز تشنج جدید در جهان اسلام و «توجیه» مداخلات نظامی آمریکا علیه دیگر کشورها می باشد…

بیانیه بن برنانکه بلحاظ زمانی، دقیقا با آغاز امواج قدرتمند اعتراضات ضد آمریکائی ۱۳- ۱۴ سپتامبر در شمال آفریقا، خاورمیانه، هند، پاکستان و دیگر کشورها همزمان بود. البته، این همزمانی ممکن است یک امر کاملا اتفاقی باشد. بخصوص اینکه سال نو اقتصادی آمریکا از ماه اکتبر آغاز می شود و رئیس هیئت مدیره فدرال رزو با به تعویق انداختن بیانیه خود، هیچ مسئله ای را تغییر نمی داد. اما کارزار تبلیغاتی گسترده در رسانه جمعی غرب به بهانه پخش فیلم تحریک آمیز «بیگناهی مسلمانان» در یوتیوب به شک و تردیدها در باره خودانگیخته بودن چنین اقداماتی دامن می زند. خبرهای مربوط به وجود این فیلم، عملا در تمامی رسانه جمعی بطور همآهنگ انتشار یافت.

باور به اینکه خبرنگاران رسانه های مختلف به ابتکار شخصی فعالانه به جستجوی فیلمهای ضداسلامی می پردازند و بلافاصله در باره آنها می نویسند، مشکل است. علاوه بر آن، چنین توجه متمرکز رسانه ها به یک امر متداول، بطور کلی، یک اقدام تحریک آمیز است. لازم به یادآوریست که یدک کش فیلم «بیگناهی مسلمانان» در ماه ژوئیه سال جاری در یوتیوب قرار داده شده بود و هیچ واکنش خاصی هم در پی نداشت. اما، فقط پس از پخش چند آگهی بزبان عربی و شماره تلفن کارگردان آن در چند روز پیش، باعث واکنشهای گسترده گردید. در اینجا معلوم شد، که کارگردان مقیم آمریکا… یک مسیحی قبطی مصری تبار بنام ناکول باسیل می باشد! غیر از اینها، مدیریت یوتیوب نیز با اعلام اینکه قصد حذف فیلم جنجالی در مورد محمد پیغمبر را ندارد، ولی آماده است نمایش آن را در برخی کشورها محدود سازد، روغن به آتش پاشید.

البته، همه مسئله این نیست. خبرهائی در باره اطلاع سازمان جاسوسی آمریکا از قتل برنامه ریزی شده سفیر آمریکا در لیبی پخش شد. بلافاصله پس از وقوع قتل و آغاز حملات علیه سفارتخانه های کشورهای غربی، واحدهای بیشتری از نیروی دریائی آمریکا به مدیترانه فرستاده شدند. قبل از آن اعلام شده بود که کشتیهای جنگی ناتو بطرف سوریه حرکت می کنند. وزارت خارجه آمریکا از بستن سفارتخانه های کشورش در برخی کشورها خبر داد که خود این، از احتمال شروع حمله نظامی آمریکا برعلیه این کشورها حکایت می کند.

در همه حال مطابقت های زیادی وجود دارد. علاوه بر این، لازم به تصور نیست که سازماندهی اعتراضات توده ای در بیست کشور، کار ساده ای است. جمع کردن چند صد تا چندین هزار نفر انسان معترض در یکجا و در یک زمان و سازماندهی حمله به سفارتخانه ها و کنسولگریهای بشدت محفاظت شده آمریکا و همه اینها بویژه در یک روز حتی با کمک شبکه های اجتماعی ممکن نیست. تدارک چنین اقداماتی به زمان نیاز دارد. «شبکه موشها» بخاطر هیچ چیز به مقابل گلوله های تفنگداران دریائی آمریکا نمی روند. این کارها را انسانهائی از جنس دیگر انجام می دهند. سفیر آمریکا در لیبی را ولگردان خیابانی نکشتند. شبه نظامیان «گروه ۱۷ فوریه» (تاریخ آغاز حمله مسلحانه علیه معمر قذافی) و «گروه پیروان شریعت» او را به قتل رساندند.

پیش بسوی جنگ جهانی جدید؟

تلاشها برای از میان برداشتن عواقب سوداگری مالی از طریق بکار انداختن مکانیسم سودگرانه بسیار بزرگتر از آن، فقط موجب تشدید رویاروئی ها در جهان می گردد. افزایش حجم پولهای در گردش بی پشتوانه بمثابه ابزار مبارزه با بحران مالی، بی شباهت به خاموش کردن آتش با بنزین نیست.

پولهای اضافی بایستی با چیزی پیوند زده شوند، در غیر این صورت،تورم فوق العاده زیاد اقتصاد جهان را فلج می سازد. زیرا همه ارزهای ملی در جهان به دلار آمریکا گره زده شده است.

مکانیسم کاهش هزینه های خدمات اجتماعی و دیگر مخارج بودجه تحت عنوان ریاضت اقتصادی تا مدت معینی می تواند بمثابه «عامل ارتباطی» عمل کند، زیرا تأثیر آن کوتاه مدت است و میزان پولهای در گردش، چندین ده برابر بیشتر از کل میزان درآمد ناخالص ملی جهان است. قناعت زیاد، ممکن نیست. حجم «پوشش ها» بیش از حد بزرگ است (حجم «ابزارهای مالی» در سال ۲۰۰۸ به ۲۰  برابر درآمد ناخالص ملی رسید و در سال ۲۰۱۲ از این هم فراتر رفته است).

تاریخ، غیر از جنگ هیچ راه دیگری را در تلاش برای عبور از بحران مالی جهانی ناشی از ماهیت سرمایه داری بعنوان یک نظام اجتماعی بیاد ندارد. در صورت ادامه سیاست «کاهش کمی» جنگ اجتناب ناپذیر است. فقط نوع جنگ و زمان آن مشخص نیست.

افزوده مترجم

نرخ برابری دلار ساعت به ساعت در ایران افزایش می یابد و از ارزش ریال کاسته می شود. بر اساس آخرین خبرها، تا امروز (۱۰ مهر) قیمت هر دلار با ۱۵ درصد افزایش به ۳۴۵۰ تومن رسید. کارشناسان اقتصادی تحریمهای اقتصادی و کاهش ذخیره ارزی کشور را دلیل این رشد جهشی در نرخ برابری دلار و ریال می دانند. البته، این دلایل شاید چندان بی ربط نباشند و حتی می توان دلایل سیاسی را هم بر آنها افزود، ولی نباید این واقعیت را از نظر دور داشت که هیچکدام از آنها علت نیستند، بلکه معلولند و ناشی از  بحران اقتصادی ساختاری سرمایه داری و نظام تک ارزی حاکم بر اقتصاد جهان هستند که به امپریالیسم آمریکا اجازه می دهد تا با چاپ بی حد و حساب دلارهای بی پشتوانه و تحمیل دلارهای آدمخوار به اقتصاد کشورها، ثروتهای جهان را به یغما ببرد، آتش جنگهای متعدد را برافروزد. آنچه که امروز در بازار ایران روی می دهد چیزی جز جنگ نام ندارد و نشان می دهد جنگی که علیه ایران، علیه استقلال و تمامیت ارضی آن، علیه توده های محروم و چپاول شده کشور از سی سال پیش آغاز شده، بسرعت به فاز نهائی خود وارد می شود. مجموعه جنگهای باصطلاح اقتصادی با مدیریت مافیای فراماسونی- صهیونیستی مسلط بر بازارهای مالی جهان، که بویژه از دهه هشتاد قرن گذشته میلادی ابعاد وسیعی بخود گرفته و بخش اعظم کشورهای جهان را بکام خود فرو برده است، اینک در ایران ادامه دارد.

امروزه دیگر واقعیات و ریشه حوادث گذشته و جاری جهان بقدری روشن است که برشمردن «دلایلی» از قبیل وجود رژیمهای «دیکتاتوری»، «نقض» حقوق بشر، «فقدان» دمکراسی و امثال آنهای چیزی جز ادعاهای پوچ و دلیل تراشیهای عمدی و آگاهانه برای تحریف علل و توجیه دور جدید جنگهای استعماری و تغییر جغرافیای سیاسی جهان نمی توان نام داد.

همانطور که شاهدیم، این جنگها تا کنون موجب اشغال، ویرانی و تجزیه رسمی و غیررسمی کشورهائی مانند یوگسلاوی، سودان، عراق، افغانستان، سومالی، لیبی، گردیده، در کشورهای از جمله، مالی، سوریه، ایران و برخی دیگر، با تاکتیکهای تروریستی، چه به صورت مسلحانه و چه در شکل  اقتصادی ادامه دارد و قربانیان بعدی آن نیز از هم اکنون مشخص است. بنا بر این، ضرورت تغییر نظام مالی- اقتصادی مسلط بر جهان امروز بیش از هر زمان دیگر احساس می شود و هر روز تأخیر در انجام این مهم، موجب اشغال و ویرانی کشورهای بیشتر و ادامه فقر، فلاکت، گرسنگی و کشتارهای میلیونی انسان و انسانیت می گردد.

http://eb1384.wordpress.com/2012/10/02/

http://www.fondsk.ru/news/2012/09/22/eksport-dollarov-i-vojny-osnova-ekonomiki-usa.html

کلیک کنید:     پایان جهان؟؟

http://www.k-en.com/safhe%20azad/i.m.shizli/payane%20jahan.pdf

Kiinan rahan salaisuus

10.11.2010   Ville Iivarinen

Ennen kommunistien valtaannousua Kiinan rahasta vastasivat yksityiset pankit ja ne lainasivat rahaa korkoa vastaan voittoa tavoitellen samaan tapaan kuin meidän pankkimme tekevät nykyisin. Vuonna 1949 Kiinasta tuli Kiinan kommunistinen tasavalta, pankit siirtyivät valtion omistukseen, ja maan uudet vallanpitäjät alkoivat toteuttaa kiinalaista muunnelmaa Lincolnin greenback-rahasta. Yksityinen pankkiraha vedettiin pois kierrosta ja se korvattiin renminbi -valuutalla (tarkoittaa käännettynä kansanrahaa), jonka luominen kuului valtion omistamalle keskuspankille ja sen alakonttoreille. Pankit Kiinassa ovat yhä tänä päivänä suurelta osin valtion omistamia ja ne laskevat liikeelle omaa rahaansa maan kehityksen rahoittamiseen. Kiinan lähes uskomattomaan talouskasvuun on varmasti vaikuttanut ulkomaiset investoinnit, maan alhainen palkkataso ja maan väestön halukkuus tehdä pitkää päivää meidän mittapuumme mukaan nälkäpalkalla, mutta toisaalta ihan yhtä valmiita tähän olisivat ihmiset Afrikassa, Indonesiassa ja Latinalaisen Amerikan maissa ja siltikin niiden kansantaloudet kärsivät heikosta kasvusta ja ylenmääräisestä velasta samaan aikaan kun Kiina pelottaa kasvullaan jo koko maailmaa. Ellen Brown sanoo suurimman eron Kiinan ja näiden muiden maiden välillä löytyvän maiden rahajärjestelmistä.
 Kiinan keskuspankkijärjestelmä on siitä erikoinen, että siinä missä muualla keskuspankkien tehtävä on huolehtia valuutasta, on Kiinan keskuspankkien tehtävä huolehtia maasta. ´The notion of "national banking" as opposed to "central banking"´. Länsimaissa ja useimmissa muissa maailman maissa keskuspankit keskittyvät valuuttajärjestelmän toimivuuteen, mutta Kiinassa ne keskittyvät kansantalouden toimivuuteen, eivätkä pyrikään olemaan riippumattomia valtiosta, vaan ne ovat itse asiassa valtion kanssa yksi ja sama asia. Tämä "populistinen" pankkijärjestelmä on pitänyt Kiinan vapaana velasta IMF:lle ja kansainvälisten pankeille, ja Kiina on onnistunut torjumaan kaikki yritykset sen valuutan ulkopuoliseen manipulointiin kieltäytymällä antamasta valuuttansa kellua.
 Se, että Kiinassa pankit ovat valtion omistamia, ei ole kovinkaan yllättävää, mutta niiden toiminnassa on eräs piirre, joka on varsin yllättävä. Ellen kertoo eräästä artikkelista, jossa haastateltiin kiinalaista eläkkeelle jäänyttä arkkitehtia herra Wu´ta. Herra Wu´lta kysyttiin, kuinka hänen elintasonsa on muuttunut viimeisen 15 vuoden aikana, ja hän vastasi eläkkeensä nousseen 250 yuanista 2500 yuaniin viimeisen 13 vuoden aikana! Eli eläke oli noussut noussut 900% aikana, jolloin inflaatio maassa on ollut keskimäärin 2-5% vuodessa! Kuinka tämä voi olla mahdollista? Ellen jatkaa siteeraamalla artikkelia:
 "Mitä enemmän katselet ympärillesi, sitä selvemmäksi käy, ettei kukaan tiedä, tai ei välitä, kuinka niin monet ihmiset voivat tuottaa niin paljon niin halvalla...ja myydä sen pois alle tuotantokustannusten. Kuinka tämä Kiinan ihme oikein toimii?"
 Tutkimus kiinalaisten yritysten kirjanpitoon paljasti, että vaikka useimmat niistä olivat velassa, ne eivät näyttäneet maksavan velkojaan takaisin ollenkaan! Aivan samaan tapaan kuin meidänkin pankit, pankit Kiinassa (eli Kiinan valtio) myöntävät lainoja niin pienille kuin suurille yrityksille, mutta Kiinassa pankit eivät vaadi lainoja maksettavaksi takaisin!
 Eihän näin voi tehdä! Tämähän aiheuttaa valtavaa inflaatiota! Näin puhuu taloustieteilijä. Esim. vuonna 2006 Kiina suurensi maan rahakantaa 18,8% yhden ainoan vuoden aikana, minkä pitäisi meidän käsityksemme mukaan romauttaa koko valuutta, mutta vuonna 2007 mitattu inflaatio oli vain 2-3 prosenttia. Kiinan mallissa rahan määrän lisääntyminen johtaa työn ja hyödykkeiden lisääntymiseen, eikä hintojen nousuun, kuten se tekee länsimaisessa mallissa, kun uutta rahaa syötetään runsaasti talouteen. Tässä on se Kiinan rahan salaisuus: sitä voi vain taikoa tyhjästä ja sen määrää voi lisätä paljonkin ilman että sen arvo kärsii juurikaan, kunhan uudelle rahalla löytyy aina vastineensa todellisuudessa uuden taloudellisen toimelijaisuuden muodossa.
 Ajatus kansantaloudesta, joka toimii lainojen varassa, joita kenenkään ei oleteta maksavan takaisin saattaa ehkä kuulostaa hullulta, mutta mitähän kiinalaiset ajattelevat tästä meidän mallista, jossa valtiot upottavat itsensä jatkuvasti yhä syvemmälle velkaan, jonka kaikki tietävät olevan täysin mahdoton maksaa takaisin? Kumpi on oikeasti se hullu tapa toimia: se, että valtio luo rahat ja antaa mielensä mukaan velat anteeksi, vaiko se, että valtiot antavat pankkien luoda kaikki rahat itselleen velaksi ja menevät sitten itse konkurssiin kun eivät voi maksaa velkaansa enää takaisin?

Lähde: Ellen Brown: Web of Debt - The Shocking Truth about Our Monetary System and How We Can Break Free

Lisäksi suosittelen lukemaan Ellen Brownin parin viikon takaisen artikkelin "China´s Creative Accounting: How It Buried It´s Debt and Forget Ahead with Stimulus", joka julkaistiin mm. Huffington Postissa. Poimin joitain parhaita paloja alle kommenttiosastoon