lauantai 29. joulukuuta 2012

پس از هشت سال منتشر شد:

۹ دی ۱۳۹۱

فیلمی از وضعیت اسفبار جانبازان اعصاب و روان

مقام‌های جمهوری اسلامی در شرایطی از آمادگی خود در برابر وقوع هر نوع جنگ خبر می‌دهند که «جانبازان» جنگ هشت ساله عراق علیه ایران در شرایط بسیار نامناسبی در آسایشگاه‌ها به‌سر می‌برند.

وضعیت بغرنج این «جانبازان» در مستندی به نام «فراموشی» که به دستور محمود احمدی‌نژاد نمایش عمومی آن ممنوع شده٬ به تصویر کشیده شده است.

مستند «فراموشی» ساخته احمد سلیمان‌نیا٬ فیلم برگزیده دومین دوره جشنواره «عمار» است که سومین دوره آن هم‌اکنون در ده‌ها شهر ایران در حال برگزاری است.

آقای سلیمان‌نیا روز ششم دی ماه در گفتگو با خبرگزاری مهر اعلام کرده برخی مسئولان به وی گفته‌اند نباید وارد چنین حوزه‌ای می‌شده است.

وی همچنین افزوده محمود احمدی‌نژاد٬ رئیس دولت دهم نیز پس از تماشای مستند «فراموشی» گفته این فیلم قابل پخش نیست و مردم نباید آن را ببینند.

این مستند یکی از معدود فیلم‌هایی است که وضعیت بازماندگان جنگ عراق و ایران را به تصویر می‌کشد و پرده از واقعیت‌های تلخی از زندگی آنها کنار می‌زند که سال‌هاست در ایران مخفی نگه داشته شده است.

در این فیلم «جانبازانی» نشان داده می‌شوند که برخی از آنها توسط وزارت اطلاعات بازجویی و مورد ضرب و جرح قرار گرفته‌اند٬ عده‌ای دچار اعتیاد شده‌ و از برخی از آنها نیز از سوی ماموران آسایشگاه کتک خورده‌اند.

«جانبازانی» که در فیلم به تصویر کشیده شده‌اند از برخورد‌های دوگانه و بی‌اعتنایی بنیاد مستضعغان و جانبازان به آنها به شدت انتقاد می‌کنند. با این حال بیننده فیلم در بسیاری از موارد با قطع صدای آنها (سانسور) روبرو می‌شود.

خانواده این «جانبازان» نیز در این فیلم از بی‌توجهی مقام‌های جمهوری اسلامی به عزیزان خود انتقاد می‌کنند که بخش‌های زیادی از گفته‌های آنها نیز سانسور شده است.

بسیاری از قربانیان جنگ هشت ساله عراق و ایران سال‌هاست از سوی مقام‌های جمهوری به فراموشی سپرده شده‌ و زندگی گروه قابل توجهی از آنها در پی این بی‌توجهی از هم پاشیده است.

Kuusi tapahtumaa, joiden vuoksi euro ei hajonnut 2012

Varsin arvovaltainen joukko asiantuntijoita ennusti, että euro hajoaisi vuonna 2012. Wall Street Journal kertoo, miksi näin ei käynyt.

Taloussanomat

28.12.2012

Vuoden vaihtuessa euroalueessa on yhä 17 jäsenmaata, vastoin monia ennustuksia. Muiden muassa nobelisti Paul Krugman ja suursijoittaja George Soros uskoivat Kreikan jättävän euron vielä tänä vuonna.

Wall Street Journalin mukaan euron pitivät kasassa kuutena päivänä sattuneet tapahtumat. Tässä ne ovat tärkeysjärjestyksessä:
Maaliskuun 9. päivä
Kreikka saa valmiiksi historian suurimman valtionvelan uudelleenjärjestelyn, jossa Kreikan velkakirjoja hallussaan pitävät yksityissijoittajat hyväksyvät 53,5 prosentin leikkaukset velkakirjojensa nimellisarvoon.
Tuskin kukaan ei ole uskonut että velkojen leikkaaminen riittäisi pelastamaan Kreikkaa, mutta se lievitti jännitteitä ja antoi poliitikoille aikaa tehdä uusia päätöksiä.
Syyskuun 12. päivä
Saksan perustuslakituomioistuin hyväksyy Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n.
Päätös oli odotettu, mutta vastakkainen lopputulos olisi saattanut euroalueen suunnitelmat sekasortoon. EVM aloitti toimintansa lokakuun 8. päivänä.
Kesäkuun 17. päivä
Vyökiristyksiä puoltava, Antonis Samaraksen johtama Uusi demokratia -puolue voittaa täpärästi Kreikan vaalit.
Toukokuun vaalit uusittiin, kun vasemmistolaisen Syriza-puolueen johdolla ei saatu kasattua hallitusta. Kreikan euroero saattoi olla lähellä, sillä kiristyksiä vastustava Syriza hävisi Uudelle demokratialle alle kolme prosenttiyksikköä.
Heinäkuun 29. päivä
Euromaat sopivat alustavasti yhteisestä pankkivalvonnasta. Lisäksi päätetään, että kriisimaiden pankkeja voidaan tukea suoraan, eikä rahoja kierrätetä valtioiden kautta.
Näin haluttiin estää, että heikot pankit voisivat kaatuessaan vetää hallituksia mukanaan. Toteutus on vielä kesken, mutta joulukuun 13. päivänä saatiin kuitenkin päätettyä yhteisen pankkivalvojan perustamisesta.
Lokakuun 9. päivä
Saksan liittokansleri Angela Merkel matkustaa Ateenaan.
Matka symboloi Saksan sitoutumista Kreikkaan, ja keskustelu Kreikan pakottamisesta ulos eurosta laantuu. Monet analyytikot uskovat, että lähtiessään Kreikka olisi vetänyt perässään monta muuta maata.
Heinäkuun 26. päivä
Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi tekee lupauksen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Mandaattinsa rajoissa EKP on valmis tekemään kaikkensa euron pelastamiseksi. Ja voitte uskoa, se on tarpeeksi, Draghi sanoo Lontoossa.
Syyskuussa EKP aloittaa kriisimaiden valtionlainojen osto-ohjelman OMT:n, jolla on tarkoitus painaa maiden lainakorkoja alaspäin. OMT hälventää pelot siitä, joutuvatko Espanja ja Italia jättämään yhteisvaluutan rahoitusongelmiensa vuoksi.
Toistaiseksi kukaan ei ole väittänyt, että euron kriisi olisi vielä ohi. Jännitettävää riittänee siis myös ensi vuodelle. Siitä pitävät huolen esimerkiksi Italian ja Saksan vaalit.
REUTERS/Yorgos Karahalis

گفتگو با نایف حواتمه

بنیاد فاشیستی احزاب اسلامی

مانع اصلاحات مذهبی است

یونگه ولت ــ ترجمه رضا نافعی

گفتگوئی با نایف حواتمه در بارۀ بهار عربی، نقش اسلام در خاور نزدیک و میانه و چشم انداز آزادی فلسطین..

نایف حواتمه دبیر کل جبهه دموکراتیک برای آزادی فلسطین DFLP است. حواتمه متولد 1938 در اردن و عضو خانواده بزرگی است که پیرو مسحیت ارتدکس و پراکنده در سراسر منطقه فلسطین تاریخی است. حواتمه در 16 سالگی به جنبش ملی عربی پیوست، از پایه گذاران جبهه فلسطین برای آزادی فلسطین است و در 22 فوریه 1969 از جمله پایه گذاران انشعاب از این جبهه و تاسیس DFLP است. حواتمه در اردن و مسکو به آموختن دانش در رشته های پزشگی، روانشناسی و فلسفه پرداخت و پایان نامه دکتری خود را درمسکو گذرانید . موضوع آن : جنبش ملی و گذار آن به جنبش چپ.

ــ اندک زمانی پیش از آغاز شورش ها در جهان عرب که ما آن را » بهار عربی » نام نهاده ایم، شما کتابی نوشتید در باره نقش و وظائف جنبش چپ.

ــ آن کتاب زود به پایان رسید در سپتامبر 2009 . نخستین انتشار آن سه ماه بعد در دسامبر همان سال بود. در سال 2010 آن کتاب در کشورهای دیگر عربی ده بار تجدید چاپ شد.

ــ گوئی به شما الهام شده بود که شورش هائی در پیش است.

ــ روشن بود که اوضاع نمی تواند چنان آرام بماند. بویژه با تحولات و انقلابهای دموکراتیک در آمریکای جنوبی،آسیا و آفریقا. بله، این که جهان عرب تغییر خواهد کرد و تحولات دموکراتیک و عدالت اجتماعی می تواند به آن راه یابد به یک پیش بینی شبیه بود . دلیل عقب افتادن آن هم تسلط مذهب مسلط در جامعه عربی و روانشناسی، سنت های تاریخی و اجتماعی در کشورهای عربی است.

ــ چرا مذهب برای جهان عرب تا این حد اهمیت دارد؟

ــ کشورهای عربی برخلاف اروپا مرحله تاریخی روشنگری را سپری نکرده اند. از این رو مجموعه منطقه توسعه نیافته است. در اروپا مذهب مسلط تحول پیدا کرد، اصلاحات صورت گرفت. پس از آن انقلاب صنعتی رخ داد. این ها در جهان عرب رخ نداده، تحولی پیش نیامده است. قدرت های مسلط انقدر قدرت داشته اند که بتوانند در برابر اندیشه های نو و تغییراتی که نیروهای جوان خواستار آن بودند بایستند و بر آن چیره شوند. در اروپا جنبش های اصلاح طلب هواداران لوتر و کالوین حضور داشتند. آنها موفق شدند قدرت مسلط کلیسا را بشکنند، و تمرکز را از آن سلب کنند و سر انجام توانستند قدرت مذهبی و سیاسی را از هم مجزا کنند. این سیر تحول در جهان اسلام رخ نداده است. میراث تاریخی و میراث روانی اجتماعی مانع پیشرفت هستند و هر قدرتی، بدون استثنا، حتی آن قدرت هائی که می کوشند تا تغییرات دموکراتیک یا شبیه آن را انجام دهند متوسل به سرکوبی می شوند. بر این ها اضافه می شود نتایج تاسیس اسرائیل در قرن بیستم و سیاست استعماری انگلستان و فرانسه. این ها همه به تعمیق بحران در کشورهای عربی کمک کردند و این کشورها را در عقب ماندگی نگه داشتند. نقش تاریخی مذهب مهمترین عامل عقب ماندگی جوامع عربی است. این امر در مورد کشورهای مسلمانی که عرب نیستند نیز صادق است. در کنار 22 کشور عرب مسلمان 35 کشور مسلمان غیر عرب نیز هستند. روی هم رفته 57 کشور مسلمان هستند. از میان این ها فقط کشور کوچک مالزی است که مرحله صنعتی شدن را پشت سر نهاده و موفق به انجام اصلاحات مذهبی نیز شده است.

ــ چه گرو هائی هستند که امروز در کشورهای عربی حرف اول را می زنند ؟

ــ افرادی در سوریه، مصر، یا تونس حتی در عراق هستند که تلاش می کنند تا اصلاحات دینی صورت گیرد. ولی این ها مورد حمایت مراجع و سازمانهای دینی قرار نمی گیرند، در حالی که برای کسب موفقیت به این پشتیبانی نیاز دارند. بجای آن احزاب سیاسی مذهبی بوجود آمده اند. ولی این احزاب نه تنها در پی اصلاحات مذهبی نیستند بلکه بنظر من بر بنیادی فاشیستی قرار دارند. مانند اخوان المسلمین. پیدایش اسلام سیاسی در جهان عرب بر این مبنی قرار دارد.

ــ تحولاتی که خواستار آزادی، عدالت و دموکراسی بودند دوسال پیش آغاز شدند. امروز، عامل مسلط خشونت و جنگ است و دیگر از اصلاحات و برنامه های سیاسی صحبتی در میان نیست. این جریان بکدام سو در حرکت است؟

ــ آنچه اکنون روی می دهد قابل قیاس با سیری است که اروپائی ها در قرن هژدهم تجربه کردند. در قرن نوزدهم محمد علی بر مصر فرمان می راند. او تلاش کرد در مسیری شبیه به اروپا حرکت کند ــ برای استقرار: دموکراسی و آزادیهای بورژوائی. ولی او شکست خورد و زیر فشار شدید رهبران مذهبی آن زمان قرار گرفت. سرمایه نیز با قدرت مداران آن زمان همپیمان شد و یک رژیم استبدادی بوجود آمد. عقب ماندگی، فقدان پیشرفت و تسلط احزاب اسلامی در نیمه دوم قرن بیستم وضعیت را حاد تر کرد. احزاب سیاسی مذهبی دائم در حال چانه زنی با رژیم های مستبد بودند ـ در طول جنگ سرد ــ با آمریکا و برخی از کشورهای اروپائی در گیر شدند. مثلا عربستان سعودی که همپیمان نزدیک آمریکاست به احزاب اسلامی کمک مالی می کرد. اگر نمایندگان این احزاب می خواستند و یا نیاز داشتند به عربستان سعودی پناه می بردند. 40 سال پیش، این مقابله در سوریه شدت یافت( منظور روی کار آمدن حزب بعث است که مخالف شدید اخوان المسلمین است . یونگه ولت) این پسزمینه شورش هائیست که با شعار آزادی آغاز شد. حاملین این شورش ها جوانان طبقه متوسط بودند که فقیر ترین اقشار جامعه از آنها حمایت می کردند. خواست هائی که در تونس، مصر و سوریه مطرح شدند شبیه بودند: نان، عزت، دموکراسی مدرن و عدالت اجتماعی.اسلام سیاسی در آغاز اصلا نقشی نداشت.

ــ چه شد که خواست ها و کنشگران سیاسی اولیه پس رانده شدند؟

ــ امروز دیگر همه می دانند که عربستان و قطر از همان ماههای آغازین احزاب سیاسی اسلامی را حمایت کردند. در ماههای اولیه ناظر حضور جوانان طبقه متوسط بودیم بعد سر و کله احزاب سیاسی اسلامی پیدا شد که زمام کار را بدست گرفتند که تا امروز هم دارند. این نبرد بدرازا خواهد کشید ولی من مطمئن هستم که احزاب سیاسی اسلامی نخواهند توانست راهی برای حل مشکلات اجتماعی، سیاسی، فرهنگی و یا برای مسائل اقتصادی کشورهای عربی عرضه کنند، چون اصلا راه حلی ندارند. آیده ئولوژی آنها قرون وسطائی است و برای حل مسائل اجتماعی امروز نامناسب.

ــ فلسطینی ها در شورش ها شرکت نکردند گرچه انگیزه های کافی برای این کارداشتند. آنها چرا قیام نکردند؟

ــ فلسطینی ها دیرزمانی پیش از خلقهای عرب سر بشورش برداشتند. 40 سال پیش، در سال 1967 نبرد خود را علیه غصب سرزمینشان ، با اسرائیل آغاز کردند. ما یک جنبش مدرن آزادی بخش ساختیم، ( PLO ) سازمان آزادیبخش فلسطین، در برگیرنده احزاب گوناگون سیاسی فلسطینی ها با نظریات متفاوتشان بود. از آن زمان فلسطینی ها صاحب حقوق هستند، تمام جهان سازمان ازادیبخش فلسطین را بعنوان نماینده مشروع مردم فلسطین برسمیت می شناسد، سازمان ملل متحد کشور فلسطین را در مرزهای 1967 و بخش شرقی بیت المقدس ( اشغال شده ) را بعنوان پایتخت آن برسمیت شناخته است . فلسطینی ها دو قیام دیگر نیز کرده اند. انتفاضه اول( از 1987 تا 1993) و انتفاضه دوم ( از 200 تا 2003 ) . خواست ها عبارت بودند از : » آزادی » و » استقلال «.

ــ شما بعنوان کسی که خواستار تحقق وجود دو دوات در فلسطین است شهرت دارید. چندی پیش که هیئتی از جمله با حضور جیمی کارتر ــ از کرانه باختری اردن دیدار کرد، اظهارات شما بدبینانه بود. شما گفتید حل مسئله از طریق پذیرفته شدن دو کشور در خاک فلسطین عملی نخواهد شد چون اسرائیل گامی برای تحقق آن بر نمی دارد. آیا هنوز هم به راه حل دوکشور معتقد هستید؟

ــ ما یقین داریم که که یک کشور فلسطین در مرزهای 1967 ایجاد می شود و باید بشود، پایتخت آن هم بیت المقدس شرقی خواهد بود که مرز مشترکی با اسرائیل خواهد داشت.این حق فلسطینی هاست که با خواست خود و آزاد، در امنیت و ثبات، در یک کشور دموکرات و پیشروزندگی کنند و بر سرنوشت خود مسلط باشند. بله، درست است، دولت نتانیاهو مانع هر راه حل سیاسی است. این دولت به سیاست گسترش مناطق اشغالی در بخش شرقی و اشغال شده بیت المقدس ا دامه می دهد و در این مورد تمام مصوبات شورای امنیت سازمان ملل متحد را نادیده می گیرد. این دولت فاکت هائی بوجود می آورد که تحقق راه حل دو کشور را پیوسته دشوار تر می سازد.

ــ آیا برای شما راه حل دیگری غیر از راه حل دوکشور هم وجود دارد؟

ــ من معتقد نیستم که راه حل دوکشور شکست خورده است. ولی وقتی شما می پرسید آیا بدیلی برای این راه حل وجود دارد معنی آن این است که فلسطین کماکان تحت قیمومیت است، مانند سالهائی که فلسطین در اشغال انگلستان بود ( 1920 ــ 1948) . هم نتایاهو و هم اکثریت مردم اسرائیل این را رد می کنند. نتانیاهو خواستار یک» کشور یهودی » است که در آن فلسطینی نباشد. در شرائط قیمومیت فلسطینی ها نیز از همان حقوق شهروندی برخوردارند که اسرائیلی ها ولی اسرائیلی ها این را نمی خواهند.

ــ آیا ایجاد یک کشور واحد می تواند راه حل باشد؟

ــ نتانیاهو، راستگرهای اسرائیل و افراطی ها از بنیاد با ایجاد یک کشور مخالفند، صرفنظر از این که اسرائیل، فلسطین و یا هر نام دیگری داشته باشد. آنها هرگز خواستار این نیستند که خلقهای ما در یک کشور با حقوق برابر زندگی کنند. از این رو برای ما، فلسطینی ها، تنها راه موجود ایجاد یک کشور مستقل در مرزهای 1967است.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

EU:n velkajärjestelypaketit ovat valtavan mittaluokan huijausoperaatio

Seppo Ruotsalainen – 13.04.2011

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi sekä Euroopan unionin väliaikaiseen että pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia ja muita holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille laaditaan lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansa-laisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat, että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä menoa

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteenkokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa, s.436)

Irlanti sukelsi pankkikriisiin ensimmäisten EU-maiden joukossa. Dublinilainen mielenosoittaja vaatii veronmaksajien rahojen varastamisen estämistä. / N.N.

Luotto kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia rahamarkkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita. (Marx, mt., s. 467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu (Marx, s. 464).

Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan? Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia? Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi.

Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arkitodellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

"Kapitalismi rokkaa"... ainakin kapitalismin kriisit onnistuvat keikuttamaan Euroopan ja muun maailman yhteiskuntajärjestelmiä kiitettävästi. / Faruk Ahmet

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV (Euroopan RahoitusVakausVäline) on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013.

EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt.

EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12,58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1,44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 11,14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa:

a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon sekä

b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1,44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Jyrki Katainen tukee voimakkaasti Euroopan pankkien pelastamista verovaroin. Vieressä aatetoveri Italista, monessa skandaalissa ryvettynyt Silvio Berlusconi. / EPP

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään, vaikka puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä maaliskuun lopulla on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi.

SKP ei voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta rahanpyydyksestä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita rahoitusvakausvälineitä, niin joudummeko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurin niskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty, mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle1, 31.3.) ETLA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (Iltalehti 29.3). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM:ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Marxin ja Engelsin patsaat seuraavat Euroopan pankkikriisiä Berliinissä. / Sven Werk

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (esimerkkinä Kreikka) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Mainitussa Yle1:n keskusteluohjelmassa eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan. Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esimerkiksi, että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä.

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esimerkiksi mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus.

مردم یونان بدهکار می شوند بانک ها کمک مالی را می گیرند

ترجمه از سایت خبری حزب کمونیست فرانسه

یونان را بدون یونانیان میخواهند" نجات" دهند! گروه یورو موافقت خود را برای پرداخت کمک 34.4 میلیارد یورو به دولت یونان در 13 دسامبر برای کاهش بدهی 40 میلیارد یوروی این کشور اعلام کرد . مذاکره که در هفته گذشته بین انجلا مرکل صدراعظم آلمان و "کریستین لاگارد" رئیس صندوق بین المللی پول در زمینه کمک های مالی به یونان بدون توافق مردم یونان صورت گرفت به توافق رسید. البته نه برای نجات یونانیان بلکه برای نجات بانکها. حداقل برای توضیح و درک این مذاکرات و مبادلات دو حقیقت را میتوان اعلام کرد.

1- پولی که نتیجه فعالیت کمر شکن کارگران و شهروندان اروپائی است، برای بهبود ساختار یک اقتصاد سالم و خدمات اجتماعی به مردم یونان پرداخت نمی شود. از 34.4 میلیارد یورو 23.8 میلیارد یورو بجای بهبود وضعیت اقتصادی برای باز پرداخت بانکها مورد استفاده قرار می گیرد که بانکداران این سرمایه را در مبادلات و معاملات سهام پر منفعت خود قرارمیدهند.

2- با اینکه مردم یونان هزینه بحران مالی را پرداخته اند کمک مالی صندوق بین المللی پول و بانک مرکزی و کمیسیون اتحادیه اروپا "ترویکا" در صورتی به دولت یونان پرداخت خواهد شد که تعهدات دولت "ساماراس" در زمینه اجرا وادامه ریاضت های اقتصادی و دستورات ترویکا به اجرائ گذاشته شود. مسئله ای که بحران انسانی تازه ای را در یونان به همراه خواهد داشت و نتیجه ای جز بلوکه کردن بودجه اقتصادی واقعی را به همراه نخواهد داشت. یعنی نابودی خدمات عمومی مانند برق و آب وغیره... تشدید بیکاری و نابودی حمایت های اجتماعی. یونانیان باید تعهد کنند که بدهی کشور از 124 در صد تولید ناخالص ملی تا سال 2020 نباید تجاوز کند. بدهی که قبل از اغاز بحران اقتصادی 80 در صد از تولید ناخالص ملی را در بر می گرفت. تصیماتی که افزایش بدهی های یونان را در برخواهد داشت و مردم یونان در چند دهه آینده باید آن را بپردازند.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Tästä ei puhuta: Velkakriisi vie kohti liittovaltiota

Euromaiden hätäluotot eivät ratkaise velkakriisiä, vaan ne ainoastaan viivyttävät totuuden hetkeä. Sen sijaan kriisitoimet vievät euroaluetta kohti liittovaltiota. Meneillään on suuren luokan muutos – josta Suomessa ei juuri keskustella. Näin täräyttää VM:n entinen huippuvirkamies Peter Nyberg Taloussanomien haastattelussa.

Jan Hurri

12.6.2011

Suomi on velkakriisin kuluessa sitoutunut muiden euromaiden tavoin erittäin mittaviin euromaiden välisiin laina- ja takausvastuisiin, ja lisää velvoitteita voi olla tiedossa nopeimmillaan jo ennen juhannusta.
Kreikka voi tarvita jo luvattujen 110 miljardin euron hätäluottojen lisäksi uutta hätärahoitusta jopa 60–80 miljardia euroa selvitäkseen vuoden 2013 loppuun ja tuplaten enemmän päästäkseen edes kaksi vuotta sitä pidemmälle.
Osa rahoitusmarkkinoiden toimijoista pitää todennäköisenä, että myös Irlanti ja Portugali tarvitsevat vielä lisää hätärahaa. Markkinanoteerausten perusteella myös Espanja ja Italia voivat ennen pitkää olla rahoitusavun tarpeessa.
Sekin käy markkinanoteerauksista vaikeuksitta selväksi, että ani harva uskoo tähänastisten hätätoimien ratkaisevan velkakriisiä. Tätä epäilyä eivät ole muuksi muuttaneet edes ennakkotiedot Kreikalle valmisteltavasta lisärahoituksesta.
Markkinoiden epäilevään kantaan yhtyy Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin kuuluva rahoitusmarkkinoiden ja julkisen talouden asiantuntija.
"Kymmenien miljardien lainat
eivät ratkaise velkakriisiä"
– Nämä kymmenien miljardien eurojen hätäluotot ja takaukset eivät sinänsä ole ratkaisseet mitään. Velkakriisiä eivät ratkaise myöskään uudet samanlaiset toimet, vaan ne ainoastaan ostavat aikaa kriisin lopullista ratkaisua lykkäämällä.
Näin täräyttää Taloussanomien haastattelussa suorasukaisista mielipiteistään tunnettu tohtori Peter Nyberg, valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entinen osastopäällikkö.
Viime heinäkuussa VM:stä eläkkeelle jäänyt Nyberg nousi keväällä kansainvälisiin talousotsikoihin laadittuaan Irlannin valtion lukuun laajan analyysin maan pankkikriisin syistä.
Nyberg on aiemmin työskennellyt myös Suomen Pankissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä.
Suomen Pankissa ja valtiovarainministeriössä Nyberg seurasi Suomen liittymistä rahaliittoon ja toimintaa rahaliitossa suunnilleen niin läheltä kuin mahdollista ja osallistui tältä osin itsekin europrojektin rakentamiseen. Niinpä hän tuntee perin juuri rahaliiton vahvuudet ja heikkoudet.
Sen sijaan hän ei tunne estoja sen enempää euroa, rahaliittoa kuin velkakriisiäkään koskevia kriittisiä kysymyksiä kohtaan. Päin vastoin, hän rohkaisee suomalaisia nykyistä perusteellisempaan keskusteluun rahaliitosta ja kriisitoimista.
"Kriisi vie rahaliittoa
liittovaltion suuntaan"
Nybergin mukaan velkakriisin päiväkohtaisen kuohunnan taustalla on meneillään suuren luokan poliittisia muutoksia, jotka ovat lähes tyystin jääneet keskustelun ulkopuolelle. Tällaisia suuren luokan muutoksia on hänen mukaansa esimerkiksi rahaliiton hivuttaminen kohti liittovaltiota.
– Tähänastiset kriisitoimet eivät ole ratkaisseet kriisiä eivätkä ne ole riittävästi puuttuneet kriisin varsinaisiin syihin. Ongelmia aiheuttavat saatavat ja sijoitukset ovat taseissa yhä alkuperäisillä arvoillaan ja tappiot tunnustamatta.
Nybergin mukaan kriisitoimet ja niihin liittyvät uudet järjestelmät ovat lisänneet rahaliiton integraatiota ja siirtäneet valtaa jäsenvaltioilta EU:n instituutioille.
Hän arvioi poliittisen keskustelun jääneen Suomessa ja muissakin euromaissa liiaksi yksittäisiin käytännön kiistakysymyksiin, kuten vakausvälineiden takauksiin.
Hätäluotot ja takaukset ovat suuria asioita, mutta rahaliiton lipsuminen liittovaltioksi on vielä suurempi. Nybergin mielestä tämän mittaluokan suurista poliittisista linjakysymyksistä olisi syytä keskustella nykyistä avoimemmin ja seikkaperäisemmin.
Itse hän ei ota kantaa liittovaltiokehityksen puolesta tai sitä vastaan, mutta varoittaa päästämästä tämän luokan suuria muutoksia huomaamatta liian pitkälle.
"Nyt tapahtuu isoja
asioita hiljaisesti"
Nyberg ei vihjaile, että velkakriisin vitkastelu tehottomin toimin olisi EU:n tai EKP:n viekas juoni, jonka varjolla rahaliitto olisi salakavalasti tarkoitus hivuttaa liittovaltioksi. Se on hänen mukaansa kuitenkin selvää, että "isoja asioita on hiljaa meneillään".
Tuoreena esimerkkinä kriisin esiin nostamista keskittämisajatuksista Nyberg viittaa EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichet'n hiljan esittämään aloitteeseen euromaiden yhteisen valtiovarainministeriön perustamiseksi.
Samaa keskittämisen pyrkimystä on hänen mielestään aika ajoin esiin nousevassa ajatuksessa, jonka mukaan euromaiden varainhankintaa pitäisi keskittää yhteisten eurobond-velkakirjojen liikkeeseenlaskuin.
Näitäkään ajatuksia Nyberg ei itse sen enempää vastusta tai kannata – ei ainakaan haastattelussa. Sen sijaan hän haluaisi, että tällaisten ehdotusten merkityksestä Suomelle käytäisiin avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua.
Keskustelu on tarpeen, sillä hänen mukaansa talouspoliittisen päätösvallan siirtyminen jäsenmaista "Brysseliin" voi olla monin tavoin ongelmallista – ja voi osaltaan jopa vaikeuttaa yksittäisen jäsenmaan talouspolitiikan hoitamista.
"Vastarinta kasvaa
kautta euromaiden"
Nybergin mielestä ei ole kovinkaan suuri yllätys, että euro- ja EU-kriittisyys lisääntyy parhaillaan yhtä hyvin Kreikassa ja muissa kriisimaissa kuin Saksan ja Suomen kaltaisissa maksajamaissakin.
– Kriisin aikana on syntynyt kuva, että EU:sta tulee ikäviä ja pakottavia päätöksiä. Kriisimaissa vastustetaan EU:n virkamiesten ja muiden jäsenmaiden poliitikkojen määräämiä säästötoimia ja maksajamaissa vastustetaan tukitoimien kustannuksia, Nyberg kuvaa kritiikin taustoja.
Poliittinen vastarinta niin kriisimaissa kuin maksajamaissakin voi Nybergin mukaan osoittautua kriisin ratkaisemiselle pahimmassa tapauksessa jopa ylivoimaiseksi esteeksi.
Kriisin päättyminen nykyisenlaisin toimin onnistuu hänen mielestään vain kahdella ehdolla:
– Tarvitaan äänestäjäkunnan poliittinen hyväksyntä niin kriisimaissa kuin maksajamaissa. Kansan on hyväksyttävä kriisimaissa talouskuurit ja maksajamaissa tukitoimien kustannukset. Muuten tämä ei onnistu.
Ripeä talouskasvu on Nybergin mukaan toinen edellytys kriisin päättymiselle hätärahoituksen ja vyönkiristysten keinoin. Vain kasvun avulla työllisyys ja julkisen talouden tasapaino toipuvat vyönkiristyksistä.
Ehdot ovat niin kovia, että Nyberg epäilee kriisitoimien onnistumista.
"Liian suuri velka
ei katoa lisävelalla"
Ellei nykyisten kriisitoimien kannatus äkisti kasva kautta euromaiden ja lisäksi talous ampaise äkisti ripeään kasvuun, jää Nybergin mukaan velkakriisin ratkaisemiseen vain yksi keino.
– Ei siinä auta muu kuin kirjata tappioiksi ne velat, joita ylivelkaiset valtiot ja pankit eivät pysty maksamaan. Elleivät nämä saa markkinoilta rahoitusta, tuskin niiden velanmaksukyky silloin uusilla tukiluotoillakaan palautuu.
Nyberg korostaa, ettei hänen huomionsa suinkaan ole esimerkiksi Kreikan velkasaneerausta koskeva ennusta tai ehdotus, vaan ainoastaan yleisluontoinen tosiseikan toteamus.

– Jos velkaa on enemmän kuin velanmaksukykyä, jää ainakin osa velasta maksamatta. Ei liian suuri velka muutu pienemmäksi velkamäärää kasvattamalla, vaan pienentämällä. Ellei tämä suju maksamalla, tarvitaan muita keinoja.
Kussakin kriisimaassa on Nybergin mukaan omat erityisongelmansa, mutta silti kaikkien kriisissä on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta: liian suuresta velkamäärästä.
Osittain liiallista velkaantumista on hänen mukaansa ruokkinut EKP.
"EKP ja Basel määrittelivät
eurovaltiot riskittömiksi"
EKP on euroajan alusta asti määritellyt eurovaltioiden velkakirjat samanarvoisiksi, kun se on arvioinut niiden vakuuskelpoisuutta rahoitusoperaatioissaan.
Liikepankit ovat saaneet EKP:ltä ja euromaiden kansallisilta keskuspankeilta keskuspankkirahoitusta samoin ehdoin, ovatpa ne tarjonneet lainojensa vakuudeksi Saksan, Suomen tai Kreikan obligaatioita.
Nybergin mukaan EKP:n vakuuskäytäntö saattoi olla merkittävä tekijä, joka johti näennäiseen riskierojen poistumiseen ja korkoerojen kapenemiseen.
Samaa vaikutusta oli niin sanotun Baselin pankkivalvontakomitean määritelmällä, jonka mukaan kaikkien eurovaltioiden velkakirjat ovat pankeille riskitön sijoituskohde.
Euromaiden keskuspankeilla on erittäin runsas edustus ja ratkaiseva vaikutusvalta Baselin komiteassa, joten tavallaan senkin linjaukset ovat pitkälti EKP:n "ansiota".
Suomi kiinnitti euroajan alkuaikoina vuonna 2003 huomiota EKP:n vakuuskäytännön ongelmiin – mutta muutosehdotukset kaikuivat kuuroille korville.
"Suomen aloite oli
huonoa käytöstä"
Nyberg muistaa hyvin Suomen yrityksen herättää keskustelua EKP:n vakuuskäytännön riskeistä. Yhtä hyvin hän muistaa, että Suomen ehdotukset eivät herättäneet EU:ssa tai EKP:ssä lainkaan ihastusta.
– Suomen epävirallinen aloite oli, että EKP:n vakuuskäytäntö heijastelisi paremmin euromaiden välisiä luottokelpoisuuden eroavuuksia. Aloite ei saavuttanut minkäänlaista suosiota, vaan ennemmin se tulkittiin huonoksi käyttäytymiseksi, Nyberg muistelee.
Hänen mukaansa aiheeseen ei sen koomin palattu, vaan Suomen aloite "vaiettiin kuoliaaksi painostavan hiljaisuuden vallitessa".
EKP:tä on arvosteltu kriisimaiden voimakkaasta velkaantumisesta myös liian pitkään liian matalana pysyneen korkotason takia. Tämän tulkinnan mukaan liian halpaa velkarahaa tulvi euroalueen pieniin reunamaihin suuria maita nopeampien kasvuodotusten perässä.
Kokonaan Nyberg ei sälyttäisi kriisimaiden ylivelkaantumista EKP:n syyksi, vaikka eräille maille liian alhainen korkotaso osaltaan myötävaikutti velkaantumiseen.
– Ei EKP sentään pakottanut ketään Kreikassa tai Irlannissa ottamaan liian paljon velkaa. Kyllä sen virheen tekivät nämä kriisivaltiot ja niiden kansalaiset aivan itse.
"EU heikentää
kasvunäkymiä"
Jos EKP osaltaan osallistui velkakriisin synnyttämiseen, on EU nyt vaarassa osaltaan vaikeuttaa kriisin ratkomista. Tämä riski liittyy talouden kasvunäkymiin, joita EU:n vaatimat talouskuurit saattavat osaltaan heikentää.
Nyberg pitää jokseenkin varmana, että kriisimailta vaadittavat vyönkiristykset ainakin aluksi heikentävät niiden kasvumahdollisuuksia eivät suinkaan kohenna niitä.
– On selvää, että julkisen talouden leikkaukset ja veronkorotusten kaltaiset vyönkiristykset heikentävät talouskasvun edellytyksiä. Tätä korostaa se, että nyt samaan aikaan vyönkiristyksiä toteuttavat kriisimaiden lisäksi useimmat muutkin EU-maat.
Taloushuolia kasvattaa Nybergin mukaan sekin, että Yhdysvaltain toipuminen näyttää hidastuneen.
– Kulutusvetoinen toipuminen voi jäädä perin heikoksi, jos Yhdysvaltain, Euroopan ja Japanin kotitaloudet keskittyvät säästämiseen ja vanhojen velkojensa maksamiseen, Nyberg pohtii.
Näin voi hänen mukaansa helposti käydä monivuotisen velkasyklin päätteeksi. Uusi velkavetoinen kulutuskysyntä ei välttämättä lähde kasvuun, vaikka korot pysyisivät pitkään poikkeuksellisen matalina.
"Kreikka tuskin jättää
euroa – ellei ole pakko"
Vaikka velkakriisissä on suuria ratkaisemattomia haasteita ja talousnäkymät vaisuja, uskoo Nyberg kriisin lopulta ratkeavan ilman kohtalokkaita onnettomuuksia. Ilman tappioiden tunnustamista kriisi tuskin päättyy, mutta hän uskoo euron ja euromaiden kestävän tappiot.
– En ole hirveän vakuuttunut puheenvuoroista, jotka povaavat euron hajoamista tai esimerkiksi jonkin kriisimaan eroamista, Nyberg sanoo.
Hänen mukaansa kriittisimmät puheenvuorot ja keskustelualoitteet ovat yleensä peräisin euroalueen ulkopuolelta, kuten Britanniasta tai Yhdysvalloista.
– Euron hajoamista ennustavilla keskustelijoilla on usein täysjärkisiä puheenvuoroja pätevine perusteluineen, mutta he näyttävät usein painottavan etupäässä taloudellisia seikkoja. Ehkä he eivät huomaa, kuinka suuri merkitys politiikalla on.
Nyberg itse arvelee euroon sitoutuneen niin mittava määrä "poliittista pääomaa", etteivät euroalueen poliitikot hevin luovuta hankettaan kesken kaiken.
– Kreikka on kieltämättä erikoisen vaikea tapaus, mutta tuskin sekään lähtee – ellei ole äärimmäinen pakko, Nyberg pohtii.

Valtioliitto tulee väsyttämällä

Hanna Säntti

23.12.2012

Yhteisille veloille ja budjetille annettiin pakit, mutta pankkivalvonnasta löytyi sopu. Juuri näin EU-huippukokouksen piti Suomen kannalta mennäkin: liittovaltiokehitykselle selvä ei ja euroalueen valuvikojen korjaamiselle kyllä.
No, miten sen nyt ottaa. Vaikka pääministeri Jyrki Katainen otti kumppaneidensa kanssa aikalisän rahaliiton tiivistämisessä, esitykset jäivät elämään, arvioi valtiotieteen tohtori Peter Nyberg Tarpeellisia ajatuksia -blogissaan.
”Komissio on suoraan ja epäsuorasti esittänyt tavoitteitaan uuden valtioliiton synnyttämisestä ja toiminnasta. Ne eivät menetä merkitystään eivätkä ajankohtaisuuttaan vain siksi, että jäsenmaat yhdessä kokouksessa jättävät ne hyväksymättä”, Nyberg kirjoittaa.
Nyberg on satoja Brysselin-muistioita lukenut kehäkettu, joka eläköityi valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajan paikalta vuonna 2010. Hänen analyysinsä euroteatterin seuraavista näytöksistä on hyytävä.
”Komissio aloittaa nyt aikaisemminkin menestykselliseksi osoittautuneen väsyttämistaktiikan.”
Tulkintaa tukee esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkelin viesti aiemmin tällä viikolla. Kirjeenvaihtajille puhunut Merkel lupasi nopeita toimia kriisimaiden nuorisotyöttömyyden kitkemiseksi ja vaati, että unionimaiden on luotava yhteiset työmarkkinat.
”Myös EU-maiden sosiaaliturvaa pitää yhtenäistää”, liittokansleri sanoi.
Vaikka isoja askeleita ei oteta juuri nyt, hivutus jatkuu. Komission jokainen lakiesitys pyrkii Nybergin arvion mukaan vastaisuudessa muokkaamaan maaperää valtioliitolle sopivammaksi.
Pehmitykselle on EU-johtajien hiljainen siunaus, koska huippukokous ei selvästi irtisanoutunut presidenttiHerman Van Rompuyn ja komission esityksistä.
”Esityksiä ei torjuta, mikä voidaan nähdä merkittävänä valtioliiton kannattajien osavoittona. EU-johtajat ovat yhdessä antaneet ymmärtää, että asiakirjoissa olevat tavoitteet ja menetelmät eivät ole ainakaan poissuljettuja.”
Yhteisvastuun vyöryttäminen jatkuukin Nybergin mukaan entiseen tapaan. Näin käy esimerkiksi pankkivalvonnassa, joka tarvitsee pian tuekseen uskottavan kriisinhallintajärjestelmän ja -rahaston.
”Siihen liittyy väistämättä yhteisvastuu pankkien pääomittamis- ja sulkemispäätösten aiheuttamista kustannuksista. Päämiehet ovat käytännössä pyytäneet komissiolta muodollisen ehdotuksen yhteisrahoituksen laajentamisesta nykyisestään”, Nyberg kirjoittaa.
Yhteinen pankkivalvonta on euroliturgian mukaan välttämätön askel kriisin taltuttamisessa, vaikka yhteinen valvonta ei millään lailla korjaa vanhoja virheitä. Ne voi korjata vain pääomittamalla pankit.
Rahat tähän pitää kaivaa joko pankkien omistajien, kotivaltioiden tai kaikkien euromaiden veronmaksajien taskuista. Yhteinen pankkivalvonta mahdollistaa sen, että rahat kaivetaan kaikkien taskusta.
Luottamus siihen, että parempi valvonta estää uudet kuprut, on sekin yltiöoptimismia. Kompromissipäätöksen mukaan EKP ottaa suoraan valvontaansa pari prosenttia euroalueen pankeista.
Monien kompromissien summa on myös pankkien yhteisen ”sääntökirjan” pohjaksi tuleva CRD IV-direktiivi, jossa vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta sääntelevät Basel III-säännöt muokataan eurooppalaiseen muotoon.
”Kansallisia poikkeuksia on niin paljon, ettei meidän pidä huijata itseämme. Sääntökirjasta ei tule yhteistä”, arvioi Brysselissä puhunut brittiläinen europarlamentaarikko Kay Swinburne pari viikkoa sitten entisen investointipankkiirin kokemuksella.
Myös Nybergin johtopäätös euroalueen kehityksestä on koruton: ”EU-johtajien kokous ei mitenkään todistanut, että kehitys kohti liittovaltiota olisi heikentynyt. Visiointi on vain hetkeksi vaihtunut taloudellisen yhteisvastuun varmistusvaiheeseen. Lisää ehdotuksia tulonsiirtojen lisäämiseksi sekä velkojen ja rahoituksen yhteisvastuun synnyttämiseksi on odotettavissa ensi vuonna.”

maanantai 24. joulukuuta 2012

Maailmassa on tapahtunut kymmenessä vuodessa hiljainen energiavallankumous, jota voidaan verrata siihen, kun sata vuotta sitten teollinen maailma siirtyi hiilestä öljyn käyttäjäksi. Ihmiskunta kylpee nyt liuskekaasussa ja -öljyssä.
Käänne on järisyttävä niin energia- kuin geopoliittisestikin. Pohjois-Amerikkaan on syntymässä uusi öljyä pursuava ”Saudi-America”, Persianlahden öljy alkaa virrata Aasiaan, Venäjällä saattaa olla käsissään Musta-Pekka ja Eurooppa tekee energiaitsemurhaa. Vai voittaako järki lopulta vanhalla mantereella?
Meidäthän oli jo opetettu uskomaan, että fossiilinen energia on loppumassa maailmassa. Öljyntuotannon kerrottiin saavuttaneen lakipisteensä Peak-oilin, ja esiintymien ehtyessä näköpiirissä piti olla vain niukkenevaa ja kallistuvaa öljyä.
Mutta ihmisen nerokkuus yllätti jälleen kerran pessimistit ja ympäristöliikkeen. Insinöörit keksivät uuden teknologian, jolla öljy ja kaasu puristetaan ulos kivestä, josta sitä ei ennen saatu irtoamaan.
Kivi särjetään maan alla hydraulisesti veden paineella ja vaakasuoralla porauksella, ja vapautunut kaasu sekä öljy pumpataan maan pinnalle. Siitä nimitys tiukka öljy (tight oil).
Uudella tekniikalla Yhdysvalloissa avautui tuotannolle suunnattomia kaasu- ja öljyliuskemuodostelmia. USA:n ennustetaan tulevan maailman suurimmaksi kaasuntuottajaksi parin vuoden sisällä ohittaen Venäjän.
Vladimir Putin varoittikin äsken liuskevallankumouksen uhkasta maalleen. Gazprom myy perinteistä maakaasua, ja USA:n liuskekaasun hinta on vain noin kolmanneksen siitä.
Pohjois-Amerikan kartta on täplitetty avaamistaan odottavilla liuskemuodostelmilla. Suurin niistä on Coloradossa sijaitseva Vihreän joen esiintymä. Mammuttimaisessa liuskemuodostelmassa on geologien laskujen mukaan kolme biljoonaa tynnyriä tiukkaa öljyä, enemmän kuin kaikki OPEC:in esiintymät yhteensä.
Näköpiirissä on aika, jolloin USA:n energiariippuvuus islamilaisesta maailmasta päättyy ja maailmanpolitiikkaa siirtyy uuteen asentoon.

Myös muu maailma tihkuu uutta liuske-energiaa. Kiinan liuskekaasuvarat arvioidaan jopa suuremmiksi kuin Yhdysvaltojen. Euroopan suurimmat liuskekaasuesiintymät ovat Puolassa ja Saksassa, mutta pienempinä määrinä sitä löytyy lähes joka puolelta. Myös Etelä-Ruotsista, mutta valitettavasti ei Suomesta.
Israelin aluevesiltä Välimeren pohjasta geologit ovat löytäneet niin suuren liuskekaasupotin, että sen käyttöönotto nostaisi Israelin kertaheitolla Saudi-Arabiaa suuremmaksi kaasuntuottajaksi. Voidaan vain kuvitella käänteen poliittisia seurauksia.
Halvan liuskekaasun tulva markkinoille on isku myös Venäjälle, joka oli valmistautunut nylkemään enegiapulassa kärsivän Euroopan oikein kunnolla. Itämeren kaasuputken kapasiteetin tuplaamisen järkevyys lasketaan varmasti vielä moneen kertaan.

Yhdysvallat on saanut halvasta kaasustaan mahtavan kilpailuedun. Suuyritykset investoivat siellä nyt energian, muovin, teräksen, alumiinin ja muiden perinteisten raskaan teollisuuden tuotteiden valmistukseen.
Myös eurooppalaiset yritykset ryntäävät mukaan USA:n liuske-Bonanzaan. Britannian suurimpiin kuuluva energiayhtiö Centrica käänsi äskettäin selkänsä oman maansa ydin- ja tuulivoimahankkeille ja investoi miljardi dollaria Amerikan liuskeeseen. Jopa virolainen Enefitrakentaa USA:han liuskeöljytuotantoa.
Halvalla kaasulla ja öljyllä on murhaava vaikutuksensa uusiutuvan energian kilpailukykyyn. Aurinko- ja tuulivoiman tukemista on perusteltu sillä, että tuki on vain väliaikaista, ja että kallistuva kaasu ja öljy tekee pian uusiutuvat kannattaviksi. Näin ei näytä käyvän. Kauanko veron ja sähkölaskun maksajien pinna vielä kestää ?

Euroopan teollisessa moottorissa Saksassa kaasuvoimaloita suljetaan, koska ne eivät kestä kilpailua voimakkaasti tuettua tuuli- ja aurinkovoimaa vastaan. Tuulimyllyjen ja aurinkopanelien omistajat saavat joka toisen kilowattitunnin hinnan tukena, mutta silti syntyy vain sekundasähköä, jota on tarjolla silloin tällöin, mutta ei silloin, kun sen tarve on suurin.
Liuskekaasua Saksassa olisi ylenmäärin, mutta ympäristöliikkeen vastustuksen vuoksi sen käyttöönotto on vaikeaa. Tilanne on sama Britanniassa. Vain Puola aikoo saavuttaa omavaraisuuden liuskekaasullaan.
Päätöntä tässä on se, että liuskekaasun laajamittainen käyttöönotto olisi ihanteellinen ratkaisu kasvihuonepäästöjen pudottamiseksi. Kaasu tuottaa vain puolet kivihiilen Co2-päästöistä. Mikään muu keino ei laskisi päästöjä niin paljon, nopeasti ja edullisesti.
Mutta se ei käy. Koska tavoitteenahan on tieteellisteollisen kulutusyhteiskunnan alasajo.
Mutta onko ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden säätelykään enää tarpeellista. Päästöt ovat kasvaneet enemmän kuin kukaan uskalsi edes pelätä, mutta silti ei maapallon keskilämpötila ole noussut 16 vuoteen. Olisiko ilmastomalleissa jotakin vialla?

Kirjoittaja on energia- ja ilmastokysymyksiin perehtynyt toimittaja.

Guardian: Veroparatiiseissa ainakin 13 biljoonaa puntaa

Sunnuntai 23.12.2012

Kansainvälinen talouseliitti on piilottanut verottajilta jopa 13 biljoonaa puntaa, väittää brittilehti The Guardian.

The Guardian laskee, että superrikkaiden eliitti on onnistunut piilottamaan veroparatiiseihin viranomaisilta summan, joka vastaa Yhdysvaltain ja Japanin bruttokansantuotetta. Lehti perustaa väitteensä verotuksen oikeudenmukaisuutta ajavan järjestön tutkimuksiin.

Tutkimuksista, joissa on ollut mukana myös McKinsleyn entinen ekonomisti ja konsultti James Henry, uutisoi myös Observer. Henry on veroparatiisiasiantuntija.
Henryn mukaan ainakin 13, mutta ehkä jopa 20 biljoonaa puntaa on valunut sellaisin maihin kuin esimerkiksi Sveitsi ja Caymansaaret.
Henryn tutkimusten mukaan kymmenen suurinta yksityispankkia auttoi vuonna 2010 siirtämään piiloon ainakin neljä biljoona puntaa. Vielä viisi vuotta aikaisemmin summa oli noin 1,5 biljoonaa. Pankkien joukossa ovat ainakin UBS, Credit Suisse ja Goldman Sachs.
Tutkimusten pohjana on käytetty tietoja muun muassa Kansainväliseltä järjestelypankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta. Nämä tiedot antavat olettaa, että valuuttapako monesta kehitysmaasta on ollut niin suurta, että sillä olisi maksettu maiden velat.
Tutkimus väittää, että esimerkiksi monessa öljyntuottajavaltiossa eliitin toimia on katsottu sormien läpi. Rahan on annettu valua surutta veroparatiiseihin sen sijaan, että maa olisi investoinut ne itse. Saudi-Arabiasta tutkijat laskevat lähteneen 197 miljardia ja Nigeriasta 196 miljardia 1970-luvun puolivälin jälkeen.
Oma lukunsa on Venäjä, jonka pääomapako on ehkä jopa 500 miljardia siitä lähtien, kun maa avautui 1990-luvulla.
"Ongelma tässä on se, että pääomia pitää käsissään pieni hyvinvoiva ihmisjoukko, mutta velat painavat koko kansan harteita", tutkimusraportissa sanotaan.
Kaiken tämän seurauksena on luultavaa, että rikkaiden ja köyhien välisen kuilun suuruutta on jopa aliarvoitu. Rikkaat voivat siis olla paljon rikkaampaa kuin on ymmärretty. Henryn laskelmien mukaan 92 000 ihmistä omistaa 6,3 biljoonan punnan varallisuuden. Maailman väestöstä tämä osa on 0,001 prosenttia.
Tutkijat ovat myös laskeneet, että veroparatiiseihin piilotettu omaisuus tuottaa keskimäärin kolme prosenttia vuodessa. Jos sitä verotettaisiin vaikkapa 30 prosentin mukaan, tuotto olisi 121 miljardia puntaa vuodessa. Summa on suurempi kuin mitä länsi käyttää vuodessa kehitysapuun.
Guardianin ja Observerin julkaisemista tutkimuksista on kiinnostunut myös WikiLeaks, joka pyytää nyt kaikilta mahdollisilta tahoilta tietoja paljastaakseen pääomat, niiden omistajat ja veroparatiisimaat.

Kari Hänninen

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

جلوس وسقوط برتخت پادشاهي ارز؛ بالاخره جمشيد کي بود؟

ازهرچه که بگذریم سخن دوست خوشتر است
روزنامه ابتکار

خبر اين بود: نرخ ارز را جمشيد بسم الله تعيين مي‌کند . تيتر يک بسياري از روزنامه‌هاي سياسي و غير سياسي کشور. نه يک روز و دو روز که چندين روز. مانده بوديم طنز است يا جدي؟ ولي نه، نمي‌تواند جدي باشد.
به گزارش تسنيم،حتما خواسته اند فضاي بيش از حد جدي جامعه را که يک شبه شاهد بي‌ارزش شدن پول ملي و بر هم خوردن تمام معادلات اقتصادي است، تلطيف کنند.
مگر مي‌شود بازار انحصاري ارز که فعال مايشاء و انحصاري‌اش دولت است را يک نفر به تنهايي بر هم بزند و برايش تعيين تکليف کند؟
مگر در اين بازار، بزرگترين عرضه کننده و تقاضاکننده ارز خود دولت نيست؟
پس اين جمشيد بسم الله کجاي اين بازار انحصاري است؟ يعني بايد باور کنيم؟
درست است که اقتصاد ما اشکال زياد دارد و بيماري‌اش مزمن شده، ولي يعني اينقدر که معادلات و فرمول‌هاي اقتصادي و چارچوب‌هاي علمي هم در آن معنا پيدا نمي‌کند؟
هرچقدر هم که اين اقتصاد بيمار باشد و درگير مشکلات، بازهم به معني نفي تمام مباني علمي وچارچوبهاي پذيرفته شده آن نيست.
نکته فقط اين نيست. حتي اگر چشم بر تمام مباني علمي و نظري ببنديم و بپذيريم بازار ارز کشورمان انحصاري نيست و مباني تعيين قيمت در آن بر اساس مکانيزم‌هاي بازار صورت مي‌گيرد، مطرح کردن اين مسئله که شخصي همچون جمشيد بسم الله در آن قيمت تعيين مي‌کند، چقدر درد آور و تاسف برانگيز است.
مگر مي‌شود در اقتصادي که تنها حجم مبادله ارزي بانکها و موسسات اعتباري آن در سال 90 بالغ بر 363ميليارد دلار بوده نرخ ارز را يک نفر تعيين کند؟
اگر چنين آدم پرقدرت، با نفوذ و ومتمولي وجود داشته باشد که بايد در مقابلش سر تعظيم فرودآورد و در محضرش تلمذ کرد.
اما به هر حال دومين مقام اجرايي کشور اعلام کرده بود. اين هم از همان مصداقهاي هر دم از اين باغ بري مي‌رسد . به همين دليل و هزار دليل و سوال ديگر که همچون خوره به جانمان افتاده بود، عزم ميدان کرديم که ببينيم اين جمشيد يک شبه از کجا آمده است و به کجا مي‌رود.
چرا بسم الله؟
محل حکومتش کجاست؟ عواملش چه کساني اند ؟
اصلا به چه جراتي ما و اقتصاد ما را به اين روز انداخته؟
چه جوري جرات کرده خاطر مسئولين محترم دولتي و برنامه ريزان اقتصادي کشور را مکدر کند؟
نيازي به پرس و جوي زيادي نبود. اکثرا مي‌شناختندش.آنهايي هم که نمي‌شناختند از آنهايي که مي‌شناختند پرسيده بودند.هنوز کلمه جمشيد از دهانم منعقد نشده مي‌خندند و پاساژ افشار را نشانم مي‌دهند.
با شور و شعف و اشتياق خودم را به پاساژ افشار، مقر حکومت جمشيد ملقب به بسم الله مي‌رسانم. جايي که روزي جمشيد وسط آن حکومت خود را بنا کرده بود و تخت سلطنتش را هواکش پاساژ قرار داده بود. لابد مي‌خواسته ريا نشود!شنيدني بود گفته‌هاي عوامل و اعوان و انصار و رقبايش در اين آشفته بازار ارز.
آنجا که گفتند: سر و کله جمشيد هم مثل تمام دلال‌هاي ديگر خيابان فردوسي از ساعت 11 به بعد در پاساژ افشار پيدا مي‌شد و کارش را شروع مي‌کرد. روشش جالب بود. انگار مي‌خواست حراجي راه بيندازد.
روي هواکش، وسط پاساژ مي‌ايستاد و چوب حراج مي‌زد به دلارهايش! شايد به همين دليل براي مسئولين شبهه شده بود و فکر مي‌کردند قيمت بازار ارز و تکليف اقتصاد را اين بنده خدا تعيين مي‌کرده است.مفتخر شدنش به لقب جمشيد بسم الله هم شنيدني است. تکيه کلامش بسم الله بود. يک روايت هم اين بود که چون اول هر معامله با بسم الله شروع مي‌کرده اين لقب را به او دادند.
جمشيد آنقدر بزرگ نبود که در بوق و کرنا مي‌کنند
نظر همکارانش جالب بود. يکي از دلار فروش‌هاي خيابان استانبول: جمشيد بسم الله آنقدر هم بزرگ نبود که اين روزها در بوق و کرنا مي‌کنند؛ اون فقط يک واسطه بود.در مقابل دلاري که مي‌فروخت پول مي‌گرفت. روشش روش خاصي بود. معرکه مي‌گرفت. بعد که گرفتنش همه معرکه‌هاي پاساژ افشار هم خوابيد. هرچند مطمئنم بعد از مدتي دوباره آزاد مي‌شود و بازار رنگ و بوي دلالي به خود مي‌گيرد .شايد بتوان يکي از نتايج گرفتن جمشيد بسم الله را خلوت شدن کوچه منوچهري و حوالي آن دانست، هرچند با گذشت زمان دوباره پاتوق دلالان شده و نمي‌توانند از آن دل بکنند.
تومني يک قرون دستمزد کسي که اقتصاد را بهم ريخت!
سراغ صرافان خيابان فردوسي رفتم، اگر جمشيد بسم‌الله واقعا همان جمشيدي باشد که توصيفش کردن بايد آنها هم بشناسندش، همينطور هم بود. يکي از همين صرافان مي‌گويد: جمشيد آدم ساده اي بود. اصلا عددي نبود. کارگر معمولي يکي از صرافي‌ها بود که هيچ وقت رنگ داخل صرافي را هم نديد. صاحبکار قدري داشت که هيچ وقت خودش وارد معرکه نمي‌شد.تا جايي که من در جريانم تومني يک قرون از صاحبکارش مي‌گرفت.
روزي دو تا سه ميليون دلار هم براي صاحبکارش مي‌فروخت .ظاهرا در جريان کامل زندگي جمشيد بود. ادامه داد تا جايي که من اطلاع دارم اين ماه‌هاي آخر حقوقش را هم نداده بودند. .صاحبکار جمشيد را هم خوب مي‌شناخت. اطلاع دقيقي از او داشت. يا لااقل از گفته‌هايش مي‌شد اينجور برداشت کرد.
از دبي جنس قاچاق وارد کشور مي‌کند. يک مغازه 3 ميليارد توماني هم در بازار افشار دارد که معامله‌هاي 300 ميليارد توماني درآن انجام مي‌دهد به چند نفري هم که گفتيم جمشيد چجوري بازار ارز کشور رو تکان مي‌داد و قيمت تعيين مي‌کرد‌؟
پوزخند زدند و گفتند: کي باورش مي‌شه جمشيد بازار ارز را تکان داده؟ آن‌ هم جمشيدي که کارگر ساده بود؟ ساده‌تر از جمشيد نداشتيم، جمشيد اصلاً پول نداشت؟ جمشيد آنقدر وضعش خراب بود که نمي‌توانست مادر پير و مريضش رو درمان کنه. قضيه داشت فيلم هندي مي‌شد...
سقوط سرير هواکشي جمشيد در پاساژ افشار
يکي از محاسن مطرح شدن داستان جمشيد بسم الله و بين‌المللي شدن و بگير و ببندهاي بعد از آن، سوت و کور شدن بازار دلالي ارز و راکد شدن پاساژ افشار به عنوان مقر دلارفروشان کشور و جايي که در آن به قول دولتي‌ها براي ارز قيمت تعيين مي‌کنند، بود.جايي که روزي جاي سوزن انداختن نبود و دلالاني همچون جمشيد بسم الله برفراز سرير هواکشي، چوب حراج به ارز زدند و شبهه اخلال در اقتصاد کشور به‌وجود آوردند.
وارد پاساژ که شدم ترس برم داشت. نگاهها فرق مي‌کرد. ديگر هم همه و داد و فرياد و شلوغي نبود که ميان آن گم شوم. تابلوي تابلو شده بودم.سراغ بعضي‌شان که رفتم از صحبت کردن اکراه داشتند. اجازه ندادند سوال کنم. حالا آنها سوال مي‌کردند و من جواب مي‌دادم.
از کدام ارگاني ؟ بخدا خبرنگارم. کو کارتت؟ اينم کارتم.تازه خيالشان راحت شد.آسوده که شدند درددلشان هم باز شد. اينقدر راحت شدند که از سرو کول هم بالا مي‌رفتند تا برايم توضيح دهند. پاساژي که تا دو دقيقه پيش گرد مرده روي آن پاشيده بودند يکهو منفجر شد.
انگار من شده بودم منجي آنها...فکر کردند آمده ام تا مشکل آنها را حل کنم! اينقدر شلوغ کردند که خودشان هم خنده شان گرفت. صداي خودشان به خودشان هم نمي‌رسيد. به هم تذکر مي‌دادند که نوبتي حرف بزنيم تا بفهمد.آنها هم فهميده بودند که چه معرکه‌اي درست کردند و من داخل اين معرکه چجور هاج و واج مانده بودم. شايد هم دلشان برايم سوخته بود.
داخل همين هم همه و داد و بيداد بود که گفتند: ديگر کسي نمانده تا دلار بفروشد، همه را گرفتند، آنهايي هم که ماندند جرأت معامله ندارند. مثل اينکه واقعاً باورشان شده بود آمده ام تا دلالي آنها را توجيه کنم و به مشکلشان برسم. فقط داخل اين همه داد و فرياد در جواب سوالم گفتند: جمشيد کاره‌اي نبود، امثال جمشيد زياد داريم، جمشيد واسطه‌ بود، جمشيد را علم کردند،چند هفته است بي خود و بي جهت يک نفر که دلال 5 زاري هم در بازار حساب نمي‌شد الکي بزرگ کرده‌اند و مي‌گويند اين فرد نرخ دلار را در بازار تعيين مي‌کرده است! مگر مي‌شود؟
شما جمشيد را اگر ديده بوديد مثل من و همکارانم باور نمي‌کرديد .اين صرافي‌ها حتي فوت مادر يکي از همکارانشان را هم گردن اين اتفاقات و پيگيري‌هاي مسئولين انداختند. جالب بود براي توجيه بي تاثيريشان در تعيين نرخ ارز، گفتند: صرافي که تنها 50 ميليارد تومان سرمايه دارد!! چگونه مي‌تواند نرخ ارز تعيين کن . جالب بود براي اينان 50 ميليارد تومان سرمايه، چيزي به حساب نمي‌آمد.
فضاي جالبي بود. همه همکاران جمشيد سعي در تبرعه او داشتند و فکر مي‌کردن من براي صدور راي آمده ام، به همين خاطر سعي داشتند تا به من بقبولانند صاحبکارش خيلي پولدار است و هر چه هست زير سر اوست.در بين هياهو و هم همه شنيدم که مي‌گفتند: مثل جمشيد بسم‌الله در بازار زياد داريم، خود من يک نمونه ! اما صاحبکار جمشيد خيلي پولدار بود. ميزان دلاري که ميفروخت به قدري زياد بود که هيچ صرافي در بازار قدرت رقابت با آن را نداشت. اينجا صرافي‌هاي بزرگ کارگر دارند، کارگران براي آنها دلار و ارز مي‌فروشد .
حضور فعال بانکهاي خصوصي در بازار ارز
و ادامه داد : جمشيد هم مثل همين کارگرها بود؛ شنيده بودم صاحبکار جمشيد را هم براي مدتي گرفتند اما آزادش کردند. جمشيد اشتباه کرد که پذيرفت واسطه صاحبکار و مشتريان باشد آنهم در معاملات ميلياردي .يکي ديگر از همين صرافي‌ها و واسطه‌هايي که از سر و کول هم بالا ميرفتند تا حرفشان به گوش من برسد با داد و فرياد و صداي بلند خودش را جلوي جمعيت رساند و رو به من در حالي که فقط سر و گردنش از بين تمام جمعيت مشخص بود گفت: چطور مي‌شود جمشيدي که سرمايه خود و خانواده‌اش 20 ميليون تومان هم نمي‌شد روزي بازار را جا به جا کند؟ ي-ر ، نفر اصلي بازار دلار بود؛ اين آقاي ر-ي اصلا در ايران نيست، دبي کار مي‌کند و صاحب چند کارخانه بزرگ است، ما هر روز اينجا هستيم، شخصاً افرادي را با نام کامل مي‌شناسم که از بانک‌هاي خصوصي به اينجا مي‌آيند و ارز بانک‌ها را با نرخ آزاد مي‌فروشند.
حرف‌هاي جالبي بين هم همه اين آدم‌ها مي‌شد شنيد. حرف‌هايي مثل اينکه الان هر چه دلار در بازار وجود دارد مربوط به خانمهاي خانه داري است که پس اندازهاي خود را به دلار تبديل کرده اند. اين خانمها هستند که الان دلارشان را عرضه مي‌کنند.
از تغيير رويه دلالان هم گفتند. ديگر رويه کاري دلالان هم مثل سابق نيست، دلال‌ها يک دفعه يک منطقه جمع مي‌شوند و مي‌دانند در هر شرايطي حداقل تا پايان شب 400 هزار تومان عايدشان مي‌شود؛ در اين بازار 4 تا 5 نفري بودند که واقعاً نرخ‌ها را تعيين مي‌کردند اما جمشيد بسم‌الله جزء آنها نبود.
نکات جالبي شنيدم.هر چه بود حمايت بي چون و چراي آنها از جمشيد بسم الله بود.
اين که چقدر اين حمايت و تعريف و گفتن بدبختي‌ها و مشکلات زندگي جمشيد صحت داشت و چقدر از آن احساسي بود و براي گم کردن و منحرف کردن اصل ماجرا، به عهده خود خوانندگان گرامي اما آنچه مهم و قابل توجه به نظر مي‌رسد ناتواني اين شخص و اشخاصي همچون او در تعيين تکليف نرخ ارز براي اقتصاد کشور است.اقتصادي که در آن عرضه کننده و تقاضا کننده اصلي و عمده ارز آن خود دولت است. که اگر بپذيريم شخصي همچون جمشيد بسم الله با توصيفاتي که ( درست يا غلط ) دوستانش به ما گفتند، بايد به حال اين اقتصاد تاسف خورد.