^{یا انقلاب- یا جنگ}

این پایان بحران اقتصادی است

یونگه ولت ـ ترجمه رضا نافعی

بحرانی دائمی گریبان اقتصاد – سرمایه داری جهانی- را گرفته است. ازسال 2007 که این بحران آغاز شد دیگرتحرک چندانی مشاهده نمیشود. آنچه را که برخی آن را  ضعفی مرحله ای میخوانند که فقط اندکی طولانی شده است، ازدیدگاه ویم گرومِن       Wim Grommen دانشمند هلندی منزل آخرازیک دوران است. اومیگوید:

"انقلاب سوم صنعتی به وضوح وارد مرحله اشباع، مرحله تباهی خود شده است". اینها نظر این ریاضیدان ، دانشمند فیزیک  و کارشناس روند تحولات اجتماعی است که قراراست درسمپوزیوم بین المللی دانشگاه والنسیا در 24 و 25 ژانویه دراسپانیا عرضه کند. موضوع کنفرانس این است: 

"بحران اقتصادی،  زمانی برای تغییرالگوواره Paradigm Shift" است.

"گرومِن"معتقداست که این مرحله برای زندگی مسالمت آمیزجامعه  بسیار خطرناک است. زیرادرپایان هردوره ازانقلاب های صنعتی رفاه اجتماعی با خطر مواجه شده است.  تاریخ نشان داده است که هرجامعه ای بر 5 ستون اجتناب ناپذیر استواراست:

خــوراک، امنیت، ســلامت، رفـــاه (البته نه فقط برای یک اقلیت کوچک) و دانــــش .

"گرومِن" میگویدهریک ازسه انقلاب صنعتی که تا امروزرخ داده نه تنها سبب دگر سازی های عمیق درمناسبات تولیدی شده بلکه ساختارجامعه انسانی را نیزتغییر داده است. روند تحول ازنظراواز 5 مرحله متواتر می گذرد: ویژگی مرحله آغازین پیدایش اندیشه ها واختراعات نووتغییرات اجتماعی ـ اقتصادی است که تغییرچشمگیری در وضعیت موجود پدید نمی آورند. پس ازآن مرحله «اززمین کنده شدن»  (Take off) میرسد دراین مرحله ازروند تحول، نتایج تغییرات فنی چشمگیرمیشوند. پس ازاین مرحله سوم آغاز می شود که درآن نیروهای مولدۀ تازه تکاملی انفجاری می یابند وسبب تغییرات چشمگیردرساختارفرهنگی، اقتصادی و سازمانی جامعه می گردند. درمرحله بعدی که مرحله تثبیت است، شتاب تغییرات اجتماعی، فنی و اقتصادی کاهش می یابد ودرنهایت به مرحله تباهی می رسد. دراین مرحله بازارها دراثرتولید بیش ازمصرف اشباع میشوند، میزان سود، دراثرافزایش رقابت کاهش می یابد. و درروند تمرکز شدید, آنها که ازهمه قویترهستند باقی می مانند واندیشه های نووگشایش افق های فنی تازه نادر است.

درپایان چنین دوره ای "هر بار" ستون رفاه اجتماعی شکسته است.  آخرین باراین روند دردومین انقلاب صنعتی مشاهده شد که درحوالی 1870 آغاز گشت ودوران تثبیت آن  درحوالی 1930 پایان یافت .

سومین انقلاب صنعتی حوالی 1940 درآمریکا آغاز گشت. بویژه درتلاش برای بکار بردن تکنولوژی کامپیوتر برای مصارف نظامی. درسالهای دهه 50 مرحله "از زمین کنده شدن" نخست خود را درعرصه پروازبه فضا تثبیت کرد. درهمانحال ژاپن حرکت درمسیربکاربستن تکنولوژی کامپیوتردرصنعت وساختن ربات تخصص یافت. درآغازسالهای دهه هفتاد این روند اروپا را نیزفراگرفت. پیشرفت صاعقه واردرحدود سالهای دهه هشتاد با بکارگرفتن میکروپروسسورها آغازشد. این میکروپروسسور ها شدند حلال مشکلات وبه بسیاری اززمینه های زندگی راه یافتند. درپی آن "انقلاب دیجیتال" دراوائل دهه 90 آغازشد که تغییراتی چشمگیردرعرصه های فرهنگی ـ اجتماعی درپی داشت.  درهمانحال ظاهرا اینطور بنظرمی رسید که دراقتصاد های پیشرفته بدست آوردن اطلاعات، بکاربستن وهدایت آن مهمترازخود روند تولیداست.

بنظر«گرومِن» اینک ما درمرحله تثبیت هستیم، درمرحله ای که ازشتاب تغییرات اجتماعی، فنی واقتصادی کاسته می شود، درمرحله ای که  تباهی آغاز می گردد. او یاد آورمی شود که "تعداد اختراعات وکشفیات تازه" اندک هستند. حتی درعرصه فن آوری اطلاعاتی (اینفورماتیک) نیزاختراعات وکشفیات تازه ودوران سازی عرضه نشده است، هرچند که دستگاه بازاریابی آمریکا دوست دارد به ما چنین بقبولاند.

"گرومِن" میگوید آنچه تازه است این است که:امروزجامعه انسانی با همان مسائلی روبروست که درسالهای دهه 30 روبروبود. مؤید آن نیزافزایش شدید بیکاری، بدهیهای سنگین موسسات و دولتها، وضع خراب بانکها وفقرروزافزون عمومی درهمه جاست. درحالیکه اندک شماری ثروتمند نیز هستند که روزبه روزثروتمند ترمیشوند. دانشمند هلندی هشدارمی دهد که ستون رفاه اجتماعی که ثبات برآن استوارست باردیگردرحال فروشکستن است. ویادآورمیشود که:تاریخ بشری نشان داده که این امرهمیشه به انقلابها یا به جنگها انجامیده است.

http://www.jungewelt.de/2013/01-05/018.php

http://econintersect.com/wordpress/?tag=wim-grommen 

Ay-pomo hermostui Niinistön palkka-alesta Demokraatissa: 

”Voihan perkele”(kiiltomadon valo, parempi kuin ei mitään!)

4.1.13. Talouselämä

Presidentti Sauli Niinistön ehdotus pudottaa omaa palkkiotaan on saanut ristiriitaisen vastaanoton.

Siinä missä EK ja yritysjohtajat ovat asiaa kysyttäessä kiltisti lupailleet tarkistaa palkkojaan alaspäin, ammattiliittojen edustajat näkevät asian toisin. Toistaiseksi terävintä kritiikkiä esittää Teollisuusalojen ammattiliiton puheenjohtajaTimo Vallittu Demokraatissa.
”Voihan perkele, minkälaista populismia”, Vallittu sanoo lehden haastattelussa.
Vallittu viittaa populismilla sekä Niinistön henkilökohtaiseen palkkionalennustoiveeseen, että kansanedustajien ryhmäliikeeksi kasvaneeseen haluun alentaa palkkojaan.
”Tasavallan presidentin palkkio on verotonta. Jos se olisi verollista, 160 000 euron vuosiansioista taitaisi mennä veroa 45 prosenttia. Eiköhän panna palkkio verolle”, Vallittu esittää lehdessä.
Lisäksi hän huomauttaa kansanedustajien saavan ”vähimmilläänkin tuhat euroa kuukaudessa” verottomana kulukorvauksena.
”Minusta verottomat edut ylipäätään ovat syöpäkasvain, joka pitää leikata pois”, Vallittu jyrisee.
Pomojen palkka-ale-keskustelun aloitti St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen Talouselämän haastattelussa joulukuun puolivälissä.
"Palkkaratkaisu pitäisi aloittaa taloudellisesta eliitistä. Olisi kovin hienoa, jos suuryritysten johtoryhmät yksipuolisesti alentaisivat itse omia palkkojaan. 10–20 prosentin alennus, ilman mitään ennakkoehtoja.. Jos ollaan isänmaan asioista aidosti kiinnostuneita, niin tällaisen esimerkin näyttäminen ei pitäisi olla ylivoimaista", Anttonen linjasi.
Suorapuheinen Anttonen tuikkasi taloudellista eliittiä niin kipeästi, että uudenvuoden puhetta pohtinut presidentti ei ehkä voinut sitä sivuuttaa. Anttonen kommentoi kysyttäessä EK:n puheenjohtajanIlpo Kokkilan marraskuisia toiveita siitä, että vientialojen työntekijöiden palkkoja paremminkin laskettaisiin kuin nostettaisiin.
Vastavalkea nousee
Kokkila pitää tuoreessa Talouselämässä johtajien palkka-alea vähän teennäisenä ja joutuu nyt tasapainoilemaan lausuntojensa kanssa. Kokkilan alainen Jyri Häkämies ehti sentään ensimmäisenä peesaamaan presidentti Niinistön palkkionalennusaikeita.
Työmarkkinajohtaja käy lämpimänä siksi, että suurituloisten käyntiin polkaisemasta palkka-alesta ollaan ay-liikkeen silmissä virittelemässä perustetta nollakorotuksille tai jopa yleiselle palkkojen alentamiselle.
Vallittu ei tästä innostu, eivätkä palkansaajajärjestöt ylipäätään.
STTK:n puheenjohtajaMikko Mäenpää sanoo Helsingin Sanomissa, että poliitikkojen palkka-ale luo kriisitunnelmaa. Hänen mielestään nyt pitäisi paremminkin keskustella uusista kasvustrategioista. Mäenpää ja SAK:n Lauri Lyly ovat valmiita olemaan mukana johtajien ja hyväosaisten talkoissa, mutta eivät neuvottele jäsenistönsä palkka-alesta.

Vallittu muistuttaa, että vuodenvaihteen arvonlisäveron korotus iski pienituloisiin ja leikkaa jo ostovoimaa.
Pienellä kauhulla tilannetta seurannee vähittäiskauppojen johto, joka joutuu seisomaan EK:n ruodussa. Raaka ostovoiman leikkaus uhkaisi ajaa kaupan alan ja kotimarkkinat taantumaan, vaikka vientiyritykset siitä hyötyisivätkin.

JA JA...,VOIHAN SAATANAN PERKELE! 

Häkän Kansallistalkoot

3.1.2013      Juhani Huopainen

Sisäinen devalvaatio ja "talkoot" ovat hieno juttu. Kuva puhukoon puolestaan (klikkaa kuva isommaksi)

Uusi ministeri hallitukseen – Häkämies jättää politiikan – Uusi Suomi
Häkämiehen palkka nousee – Uusi Suomi
EK:n Häkämies alensi omaa palkkaansa – MTV3

Yksi maa veti IMF:n säästökuurin liian pitkälle

Latvia on leikannut valtion menoja niin ankarasti, että jopa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on alkanut toppuutella.

Taloussanomat–Bloomberg

3.1.2013

Latvia sai IMF:ltä monien muiden maiden tapaan hätälainan vuonna 2008, kun finassikriisi murjoi maailmaa. Hätälainojen ehtoina oli säästöjä ja leikkauksia, joiden vaatimisesta IMF on tullut tunnetuksi esimerkiksi Kreikassa ja aiemmin Argentiinassa.
Latvia tarttui säästötoimiin totisella tarmolla. Se lomautti kolmanneksen julkisen sektorin työntekijöistä ja laski kaikkien palkkoja. Sairaaloilta leikattiin rahaa ja aiempaa pienituloisempia siirrettiin tuloverojen piiriin. Työntekijöiden erottamisesta tehtiin helpompaa.
Tämän vuoden alusta lakisääteinen minimipalkka laski.
IMF jakeli kiitosta Latvialle vielä kesällä. Se kutsui maata "menestystarinaksi", jonka talous kasvoi viime vuonna arviolta viiden prosentin vauhtia. Kasvua eivät ole varjostaneet mielenosoitukset, joista on tullut arkipäivää Kreikassa ja Espanjassa.
Nyt IMF on kuitenkin huolissaan. Sen mielestä varsinkin Latvian viimeisin minimipalkan alennus on liikaa. Sosiaaliturva käy liian ohueksi.
IMF huomauttaa, että Latvian tuloerot ovat kasvaneet Euroopan unionin suurimmiksi ja maastamuutto on voimakkainta vuosikymmeneen. University of Latvian ekonomistin Mihails Hazansin mukaan vuoden 2008 jälkeen maasta on muuttanut viisi prosenttia väestöstä. Suurin osa lähtijöistä on nuoria.
Valuuttarahastolla ei kuitenkaan ole Latvian asioihin enää paljoakaan sanottavaa. Maa maksoi pois 7,5 miljardin euron hätälainansa kaksi viikkoa sitten – ensimmäisenä 2008 lainoja saaneena maana.

Talousnobelisti: Säästökuuri vie suureen lamaan

New Yorkin satama oli lohduton näky suuren laman aikana 1930-luvulla. Lama alkoi Yhdysvalloista ja sen vaikutukset levisivät lähes kaikkiin maailman maihin 1930-luvulla. Taloustieteen nobelisti varoittaa uudesta 1930-luvusta, mikäli Saksan ja Euroopan keskuspankin ajama säästökuuri jatkuu kriisimaissa.

Bloomberg

3.10.2012

Taloustieteen nobelisti, ekonomisti Paul Krugman arvioi, etteivät Yhdysvallat ja EU ole vielä lähelläkään finanssikriisin loppua. Hänen mukaansa Saksan ajamat säästöohjelmat voivat johtaa 1930-luvun kaltaiseen lamaan.
Krugman totesi puheessaan Belgradissa, että Yhdysvallat tarvitsee ”uuden elvytyskierroksen” ja Fedin pitäisi tehdä kaikki voitava elpymisen tukemiseksi. Euroopan puolestaan pitäisi pyrkiä kohti finanssiunionia euron pelastamiseksi.
– Euuropan pitäisi hyväksyä se, että säästöille on rajansa ja että lisäsäästöt eivät tee muuta kuin saattavat yhteiskunnat romahduksen partaalle, Krugman sanoi.
Hänen mukaansa ”mikään maa” ei vaurastu ennen kuin Euroopan keskuspankki (EKP) ja Saksa päättävät, että ne ovat aiheuttaneet ”liikaa tuskaa”. Pidentyneet säästökuurit voivat aiheuttaa poliittisia levottomuuksia ja radikalisoitumista.
– Ei ole vaikeaa nähdä edessä vuosikymmeniä, jotka näyttävät 1930-luvulta.
Krugman tähdensi, että EKP.n pitää toimia viime käden lainoittajana ja ostaa valtionlainoja, jotta kriisimaiden valtionlainojen markkinakorot saadaan laskuun.
– Näin on nyt käymässä, hän sanoi ja arvioi, että euron pelastumiselle on ”60 prosentimahdollisuus” 
Krugman, Keynes – ja EU

Kolumni Takavuosien talousnobelisti Paul Krugman ihmettelee tuoreessa kirjassaan, miksi maailmantalouden taantumaa ei ole hoidettu oikein oikein.      Vesa Varhee

18.7.2012

Huhtikuun lopussa ilmestynyt taloustieteilijä Paul Krugman End This Depression Now! -kirja tarjoaa paitsi talouskriisin tiiviin historian ja katsauksen sen syihin myös oppaan ylös alhosta.
Samalla professori ihmettelee, miksi taloushistoriasta ei ole otettu paremmin oppia. Eurooppalaiselle lukijalle kirja tarjoaa oppaan Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän käytäntöihin ja antaa esimerkkejä siitä, miten lyhytaikainen poliittinen etu jättää kansakunnan pitkän aikavälin tarpeet toissijaisiksi.
Osansa saa myös media. Krugmanin mukaan media pyrkii liian hanakasti tarjoamaan tilaa kaikille näkemyksille, riippumatta siitä, miten relevantteja ne ovat.
– Tasapuolisuuden nimissä media varmaan kysyisi tähtitieteestä näkemystä myös maan litteyteen ja astrologiaan uskovilta, professori kärjistää.
Teos ei tuo paljoakaan uutta Krugmanin kolumneja sanomalehti The New York Timesistä lukeneille. Se kuitenkin sitoo vuosien kolumnit, ja niistä käydyn keskustelun, johdonmukaiseksi esitykseksi.
Keynes,
Keynes, Keynes
Krugmanin perusteema löytyy suoraan kirjasta, jonka taloustieteilijä John Maynard Keynes kirjoitti 1930-luvun maailmanlaman aikaan.
Keynesin Työllisyys, korko ja raha -kirjassa tekemä oivallus koski häiriötilannetta, jossa talouden kokonaiskysyntä ei riitä työllistämään kaikkea tarjolla olevaa työvoimaa. Teollisuus pyörii vajaalla teholla, koska tuotanto ei käy kaupaksi, ja uuteen tuotantoon ei – samasta syystä – investoida. (Porvaripropaganda jättää tietoisesti kertomatta tuota ilmeistä totuuttaa, jota Marx on analysoinut yli puolivuosisata sitten, ennen Keynesin "oivaltamista" kapitalisen tuotantojärjestelmän systeemihäiriöinä eli ylituontokriisinä. FJM)
1930-luvun taantuman perussyy oli – raskaasti yksinkertaistettuna – 1920-luvun nousukausi. Ensimmäisen maailmansodan, Itävalta-Unkarin hajoamisen ja Venäjän vallankumousten aiheuttamat muutokset Euroopan taloudessa loivat tuotannolle kysyntää, jota täyttämään sodista kotiutuvat veteraanit riensivät.
Etenkin Yhdysvalloissa, mutta myös talouden tuolloisessa suurvallassa Britanniassa, tuotanto kiihtyi ja kiehahti yli, kuten Wall Streetillä vuonna 1929. Pörssiromahdus ei kuitenkaan ollut taantuman syy vaan oire. Itse taantuman laukaisi itävaltalaisen Creditanstalt-pankin kaatuminen itäisen Euroopan uusista pikkuvaltioista syntyneisiin luottotappioihin vuonna 1932.
Creditanstalt aiheutti pankkijärjestelmään laajenevan tappioiden vyöryn, joka kiristi luotonantoa ja lisäsi yleistä epävarmuutta. Yksityisen sektorin investoinnit ja kulutus heikkenivät voimakkaasti, ja pääoman niukkuus nosti korkotasoa. Keynes esitti, että yksityisen kulutuksen ja investointien heikentyessä valtioiden tulisi lisätä julkisen sektorin toimintaa.
Keynes vertasi julkisen kysynnän lisäystä auton akulle annettuun virtasysäykseen, joka auttaisi moottorin käyntiin. Julkisen kysynnän lisäykset tulisi kuitenkin jättää tilapäisiksi. Talouden suhdannevaihteluita tulisi ohjata pääasiassa korkotasoa muuttelemalla, Keynes arvioi. Keynes ei kuitenkaan ollut suuren julkisen sektorin apostoli: elämänsä loppuvuosina hän pohti, olisiko julkisen sektorin optimikoko lähempänä 25 vai 30 prosenttia kansantaloudesta.
– Kaiken kaikkiaan kyse on magneetto-ongelmasta, eikä viasta itse moottorissa, Keynes kiteytti.
Krugman tarjoaa Keynesin esittelemää lääkettä maailmantalouden nykyongelmiin, jotka johtuvat liian pitkään ja liian kevyenä jatkuneen rahapolitiikan tuloksena talouteen syntyneistä vääristymistä.
Kevyellä rahapolitiikalla torjuttiin alun perin Venäjän vuoden 1998 maksuhäiriön jälkeen uhannutta luottolamaa. Liian pitkään jatkuttuaan se kuitenkin johti vuosituhannen vaihteen teknokuplaan ja vuodesta 2004 eteenpäin kuplaan ennen kaikkea kiinteistöissä. Talous kasvoi kestämättömän nopeasti ja ajoi itsensä henkihieveriin – hieman kuin liian löyhien ohjasten laukkaan innostama hevonen.
Rivien välistä voi löytää kritiikkiä Alan Greenspanin haluttomuudelle nostaa ohjauskorkotasoa ajoissa. Kun epäonnistuneet sijoitukset ja suuret velat painavat sekä yritysten investointeja että kotitalouksien kulutusta, jää talouden kokonaiskysyntä vahingollisen niukaksi. Siksi Krugman peräänkuuluttaa julkista sektoria kuluttamaan enemmän.
Politiikkaa ja
harhaluuloja
Krugman suomii koko esityksensä ajan Yhdysvaltojen republikaanipuolueen toimintaa. Hän muistuttaa, että Ronald Reaganin presidenttikaudella valtion osuus taloudesta oli selvästi suurempi kuin Bill Clintonin kaudella. Reaganin kaudella vaje ei kuitenkaan haitannut ainakaan republikaaneja.
Armoa eivät myöskään saa lainamarkkinoiden tuomiota pelkäävät, jotka pelottelevat Yhdysvaltojen korkotason nousevan, mikäli liittovaltion menoja ei välittömästi leikata.
– Markkinareaktiot osoittavat, että Yhdysvaltojen velanhoitokykyyn luotetaan, Krugman muistuttaa.
– Sitä paitsi menoleikkaukset eivät ole tasapainottaneet niitä toteuttaneiden osavaltioiden, kuten Kalifornian, taloutta. Epävarmoina aikoina ihmiset ostavat pullotettua vettä ja liittovaltion velkasitoumuksia, Krugman totesi Nobel-palkintonsa yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Professori ihmetteleekin, miksi vakavilta kuulostavat taloustieteilijät ovat – vastoin parempaa tietoaan ja historian todistusaineistoja – ajautuneet tukemaan republikaanien poliittisten tavoitteiden mukaisia linjauksia.
Krugman ei kuitenkaan välttämättä ole aivan täysin tukevalla pohjalla. Jonain päivänä hän saattaa herätä huomaamaan, että Kiina, Japani ja OPEC-öljyntuottajamaat eivät olekaan ostaneet liittovaltion velkasitoumuksia entiseen malliin tai että Japanin eläkerahastot alkavat väestön ikääntyessä vaatia rahojaan takaisin.
Hän on kuitenkin täysin oikeassa siinä, että esimerkiksi Yhdysvaltojen infrastruktuurin kohentaminen antaisi – 1930-luvun malliin – tilapäisiä julkisia töitä joiden tuloksena syntyisi myös verotuloja niiden kustannusten kattamiseen.
Euroopan
erityispulma
Euroalueen erityisongelmana Krugman pitää eurojärjestelmän hajanaisuutta ja siitä syntyneitä väärinkäsityksiä. Hänen mukaansa markkinat ajoivat metsään kuvitellessaan, että yhteinen valuutta tekisi Kreikasta samanarvoisen luottoriskin kuin Saksasta tai Hollannista.
Hän muistuttaa, että Yhdysvaltojen liittovaltiorakenne pelasti Floridan Espanjan kaltaiselta kriisiltä: asuntokuplan puhkeaminen ei vaarantanut Floridan väestön eläkkeitä. Liittovaltio on voinut suoraan tukea Floridaa ja Kaliforniaa eri tavoin sekä antaa niille aikaa uudistaa rakenteitaan.
Euroopassa vastaavaa roolia on – pakon edessä ja mutkien kautta – hoitanut Euroopan keskuspankki (EKP). EKP on saanut jonkin verran sivustatukea myös Euroopan unionin (EU) komissiolta. Krugmanin mukaan euroalue tarvitsee toimiakseen liittovaltion ja ylikansallisia elimiä, kuten jo kehitteillä oleva pankkivalvontaviraston.
Kukaan uudelleenvalintaa tavoitteleva poliitikko ei nykyoloissa kuitenkaan sano "l-sanaa". Rohkeimmat puhuvat tiivistyvästä yhteistyöstä. Historiasta voi kuitenkin – jälleen kerran – löytää rohkaisevan esimerkin.
Saksa oli Napoleonin sotien jälkeen runsaan 30 osavaltion tilkkutäkki. Osa valtioista kulki Itävalta-Unkarin, osa Preussin talutusnuorassa ja osa kokonaan omillaan. Sata vuotta myöhemmin Saksa oli Manner-Euroopan kiistaton supervalta ja maailmanluokan tekijä.
Saksan tie suuruuteen alkoi 1830-luvulla, kun Pohjois-Saksan tulliliitto koottiin Preussin johdolla yhtenäiseksi talousalueeksi. Talous tehostui, tuotanto kasvoi ja Preussi voimistui.
Preussi löi Itävallan nopeassa sodassa vuonna 1866 ja jäi Main-joen pohjoispuolen kiistattomaksi johtajaksi. Tulliliitosta tehtiin Pohjois-Saksan liittovaltio. Etelään jäivät Baden, Württemberg ja Baijeri, jotka katolisina vierastivat Preussin ylivaltapyrkimystä. Etenkin Baijeri uskoi pärjäävänsä yksinkin.
Vuoden 1866 sotaa vastaisi nyky-Euroopassa ehkä Saksan päätös olla lähettämättä joukkoja Irakiin vuonna 2003. Se kertoi Yhdysvalloille Saksan ja EU:n haluavan päättää asioista ilman ulkopuolista veljellistä ohjausta.
Preussi muuttui Saksan keisarikunnaksi vuonna 1870 Ranskaa vastaan käydyn sodan jälkeen. Sota sai myös Etelä-Saksan valtiot liittymään yhteiseen liitovaltioon, joka on edelleen voimissaan muutamia rajamuutoksia lukuun ottamatta.
Nykyisessä EU:ssa Saksan ylivaltaa vierastaa eniten Ranska. Ranska kuvittelee olevansa Saksan kanssa tasaveroisessa asemassa. Talouden kriisi ja etenkin Ranskan valtiontalouden tila saattavat kuitenkin avata tien liittovaltiorakenteille sekä nykyistä liittoa tehokkaampaan ja määrätietoisempaan toimintaan pystyvälle Euroopalle.
Muussa tapauksessa riski siitä, että kohtalaisesti toiminut talousalue murenee hitaasti osiinsa ja jää suurempien pelureiden vaihtorahaksi, voimistuu edelleen – Yhdysvaltojen ja Kiinan eduksi.
Yhdysvaltojen tunnuslause on E pluribus unum – monesta yhdeksi. EU:n olisi syytä alkaa pohtia, miten se olisi sovellettavissa paikallisesti etenkin Yhdysvaltojen ja mantereen välillä tasapainoilevaan Britanniaan. Muuten edessä saattaa olla pakko opetella, mitä divide et impera (hajota ja hallitse) on kiinaksi.
Toistaiseksi kriisin hoito antaa syytä optimismiin. Tarpeen vaatiessa päätöksiin on ehdottomasti kyetty. Vaikka eteneminen on ollut tuskallisen hidasta ja poukkoilevaa, muutokset saattavat tapahtua nopeastikin. Esimerkiksi ranskalaisten pankkien tulevia tulosilmoituksia kannattaa seurata etenkin luottotappioiden ja sijoitusriskien osalta.

پس از هشت سال منتشر شد:                                                           

۹ دی ۱۳۹۱

فیلمی از وضعیت اسفبار جانبازان اعصاب و روان

                                                                                                                                                       

مقام‌های جمهوری اسلامی در شرایطی از آمادگی خود در برابر وقوع هر نوع جنگ خبر می‌دهند که «جانبازان» جنگ هشت ساله عراق علیه ایران در شرایط بسیار نامناسبی در آسایشگاه‌ها به‌سر می‌برند.

وضعیت بغرنج این «جانبازان» در مستندی به نام «فراموشی» که به دستور محمود احمدی‌نژاد نمایش عمومی آن ممنوع شده٬ به تصویر کشیده شده است.

مستند «فراموشی» ساخته احمد سلیمان‌نیا٬ فیلم برگزیده دومین دوره جشنواره «عمار» است که سومین دوره آن هم‌اکنون در ده‌ها شهر ایران در حال برگزاری است.

آقای سلیمان‌نیا روز ششم دی ماه در گفتگو با خبرگزاری مهر اعلام کرده برخی مسئولان به وی گفته‌اند نباید وارد چنین حوزه‌ای می‌شده است.

وی همچنین افزوده محمود احمدی‌نژاد٬ رئیس دولت دهم نیز پس از تماشای مستند «فراموشی» گفته این فیلم قابل پخش نیست و مردم نباید آن را ببینند.

این مستند یکی از معدود فیلم‌هایی است که وضعیت بازماندگان جنگ عراق و ایران را به تصویر می‌کشد و پرده از واقعیت‌های تلخی از زندگی آنها کنار می‌زند که سال‌هاست در ایران مخفی نگه داشته شده است.

در این فیلم «جانبازانی» نشان داده می‌شوند که برخی از آنها توسط وزارت اطلاعات بازجویی و مورد ضرب و جرح قرار گرفته‌اند٬ عده‌ای دچار اعتیاد شده‌ و از برخی از آنها نیز از سوی ماموران آسایشگاه کتک خورده‌اند.

«جانبازانی» که در فیلم به تصویر کشیده شده‌اند از برخورد‌های دوگانه و بی‌اعتنایی بنیاد مستضعغان و جانبازان به آنها به شدت انتقاد می‌کنند. با این حال بیننده فیلم در بسیاری از موارد با قطع صدای آنها (سانسور) روبرو می‌شود.

خانواده این «جانبازان» نیز در این فیلم از بی‌توجهی مقام‌های جمهوری اسلامی به عزیزان خود انتقاد می‌کنند که بخش‌های زیادی از گفته‌های آنها نیز سانسور شده است.

بسیاری از قربانیان جنگ هشت ساله عراق و ایران سال‌هاست از سوی مقام‌های جمهوری به فراموشی سپرده شده‌ و زندگی گروه قابل توجهی از آنها در پی این بی‌توجهی از هم پاشیده است.

Kuusi tapahtumaa, joiden vuoksi euro ei hajonnut 2012

Varsin arvovaltainen joukko asiantuntijoita ennusti, että euro hajoaisi vuonna 2012. Wall Street Journal kertoo, miksi näin ei käynyt.

Taloussanomat

28.12.2012

Vuoden vaihtuessa euroalueessa on yhä 17 jäsenmaata, vastoin monia ennustuksia. Muiden muassa nobelisti Paul Krugman ja suursijoittaja George Soros uskoivat Kreikan jättävän euron vielä tänä vuonna.

Wall Street Journalin mukaan euron pitivät kasassa kuutena päivänä sattuneet tapahtumat. Tässä ne ovat tärkeysjärjestyksessä:
Maaliskuun 9. päivä
Kreikka saa valmiiksi historian suurimman valtionvelan uudelleenjärjestelyn, jossa Kreikan velkakirjoja hallussaan pitävät yksityissijoittajat hyväksyvät 53,5 prosentin leikkaukset velkakirjojensa nimellisarvoon.
Tuskin kukaan ei ole uskonut että velkojen leikkaaminen riittäisi pelastamaan Kreikkaa, mutta se lievitti jännitteitä ja antoi poliitikoille aikaa tehdä uusia päätöksiä.
Syyskuun 12. päivä
Saksan perustuslakituomioistuin hyväksyy Euroopan pysyvän vakausmekanismin EVM:n.
Päätös oli odotettu, mutta vastakkainen lopputulos olisi saattanut euroalueen suunnitelmat sekasortoon. EVM aloitti toimintansa lokakuun 8. päivänä.
Kesäkuun 17. päivä
Vyökiristyksiä puoltava, Antonis Samaraksen johtama Uusi demokratia -puolue voittaa täpärästi Kreikan vaalit.
Toukokuun vaalit uusittiin, kun vasemmistolaisen Syriza-puolueen johdolla ei saatu kasattua hallitusta. Kreikan euroero saattoi olla lähellä, sillä kiristyksiä vastustava Syriza hävisi Uudelle demokratialle alle kolme prosenttiyksikköä.  
Heinäkuun 29. päivä
Euromaat sopivat alustavasti yhteisestä pankkivalvonnasta. Lisäksi päätetään, että kriisimaiden pankkeja voidaan tukea suoraan, eikä rahoja kierrätetä valtioiden kautta.
Näin haluttiin estää, että heikot pankit voisivat kaatuessaan vetää hallituksia mukanaan. Toteutus on vielä kesken, mutta joulukuun 13. päivänä saatiin kuitenkin päätettyä yhteisen pankkivalvojan perustamisesta.
Lokakuun 9. päivä
Saksan liittokansleri Angela Merkel matkustaa Ateenaan.
Matka symboloi Saksan sitoutumista Kreikkaan, ja keskustelu Kreikan pakottamisesta ulos eurosta laantuu. Monet analyytikot uskovat, että lähtiessään Kreikka olisi vetänyt perässään monta muuta maata.
Heinäkuun 26. päivä
Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi tekee lupauksen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Mandaattinsa rajoissa EKP on valmis tekemään kaikkensa euron pelastamiseksi. Ja voitte uskoa, se on tarpeeksi, Draghi sanoo Lontoossa.
Syyskuussa EKP aloittaa kriisimaiden valtionlainojen osto-ohjelman OMT:n, jolla on tarkoitus painaa maiden lainakorkoja alaspäin. OMT hälventää pelot siitä, joutuvatko Espanja ja Italia jättämään yhteisvaluutan rahoitusongelmiensa vuoksi.
Toistaiseksi kukaan ei ole väittänyt, että euron kriisi olisi vielä ohi. Jännitettävää riittänee siis myös ensi vuodelle. Siitä pitävät huolen esimerkiksi Italian ja Saksan vaalit.
REUTERS/Yorgos Karahalis

گفتگو با نایف حواتمه

                                              

بنیاد فاشیستی احزاب اسلامی

مانع اصلاحات مذهبی است

یونگه ولت ــ ترجمه رضا نافعی

گفتگوئی با نایف حواتمه در بارۀ بهار عربی، نقش اسلام در خاور نزدیک و میانه و چشم انداز آزادی فلسطین..

نایف حواتمه دبیر کل جبهه دموکراتیک برای آزادی فلسطین DFLP است. حواتمه متولد 1938 در اردن  و عضو خانواده بزرگی است که پیرو مسحیت ارتدکس و پراکنده در  سراسر منطقه فلسطین تاریخی است. حواتمه در 16 سالگی به جنبش ملی عربی پیوست، از پایه گذاران جبهه فلسطین برای آزادی فلسطین است و در 22 فوریه 1969 از جمله پایه گذاران انشعاب از این جبهه و تاسیس DFLP است. حواتمه در اردن و مسکو به  آموختن دانش   در رشته های پزشگی، روانشناسی و فلسفه پرداخت و پایان نامه دکتری خود را درمسکو گذرانید . موضوع  آن :      جنبش ملی و گذار آن به جنبش چپ.

ــ اندک زمانی پیش از آغاز شورش ها در جهان عرب که ما آن را » بهار عربی » نام نهاده ایم، شما کتابی نوشتید در باره نقش و وظائف جنبش چپ.

ــ آن کتاب زود به پایان رسید در سپتامبر 2009 . نخستین انتشار آن سه ماه بعد در دسامبر همان سال بود. در سال 2010 آن کتاب در کشورهای دیگر عربی ده بار تجدید چاپ شد.

ــ گوئی به شما الهام شده بود که شورش هائی در پیش است.

ــ  روشن بود که اوضاع نمی تواند چنان آرام بماند. بویژه با تحولات و انقلابهای دموکراتیک در آمریکای جنوبی،آسیا و آفریقا. بله، این که جهان عرب تغییر خواهد کرد و تحولات دموکراتیک و عدالت اجتماعی می تواند به آن راه یابد  به  یک پیش بینی شبیه بود . دلیل عقب افتادن آن هم تسلط مذهب مسلط در جامعه عربی و روانشناسی، سنت های تاریخی و اجتماعی در کشورهای عربی است.

ــ چرا مذهب برای جهان عرب تا این حد اهمیت دارد؟

ــ  کشورهای عربی برخلاف اروپا مرحله تاریخی روشنگری را سپری نکرده اند. از این رو مجموعه منطقه توسعه نیافته است. در اروپا مذهب مسلط تحول پیدا کرد، اصلاحات صورت گرفت. پس از آن انقلاب صنعتی رخ داد. این ها در جهان عرب رخ نداده، تحولی پیش نیامده است. قدرت های مسلط انقدر قدرت داشته اند که بتوانند در برابر اندیشه های نو و تغییراتی که نیروهای جوان خواستار آن بودند بایستند و بر آن چیره شوند. در اروپا جنبش های اصلاح طلب  هواداران لوتر و کالوین حضور داشتند. آنها موفق شدند قدرت مسلط کلیسا را بشکنند، و تمرکز را از آن سلب کنند و سر انجام توانستند قدرت مذهبی و سیاسی را از هم مجزا کنند. این سیر تحول در جهان اسلام رخ نداده است. میراث تاریخی و میراث روانی اجتماعی مانع پیشرفت هستند و هر قدرتی،  بدون استثنا، حتی آن قدرت هائی که می کوشند تا تغییرات دموکراتیک یا شبیه آن را انجام دهند متوسل به سرکوبی می شوند. بر این ها اضافه می شود نتایج تاسیس اسرائیل در قرن بیستم و سیاست استعماری انگلستان و فرانسه. این ها همه به تعمیق بحران در کشورهای عربی کمک کردند و این کشورها را در عقب ماندگی نگه داشتند. نقش تاریخی مذهب مهمترین عامل عقب ماندگی جوامع عربی است. این امر در مورد   کشورهای مسلمانی که عرب نیستند نیز  صادق است. در کنار 22 کشور عرب مسلمان 35 کشور مسلمان غیر عرب نیز هستند. روی هم رفته 57 کشور مسلمان هستند. از میان این ها فقط کشور کوچک مالزی است که مرحله صنعتی شدن را پشت سر نهاده و موفق به انجام اصلاحات مذهبی نیز شده است.

ــ    چه گرو هائی هستند  که امروز در کشورهای عربی حرف اول را می زنند ؟

ــ افرادی در سوریه، مصر، یا تونس حتی در عراق هستند که تلاش می کنند تا اصلاحات دینی صورت گیرد. ولی این ها مورد حمایت مراجع و سازمانهای دینی قرار نمی گیرند، در حالی که برای کسب موفقیت به این پشتیبانی نیاز دارند. بجای آن احزاب سیاسی مذهبی بوجود آمده اند. ولی این احزاب نه تنها در پی اصلاحات مذهبی نیستند بلکه  بنظر من بر بنیادی فاشیستی قرار دارند. مانند اخوان المسلمین. پیدایش اسلام سیاسی در جهان عرب بر این مبنی قرار دارد.

ــ تحولاتی که خواستار آزادی، عدالت و دموکراسی بودند  دوسال پیش آغاز شدند. امروز، عامل مسلط خشونت و جنگ است  و دیگر از اصلاحات   و برنامه های سیاسی صحبتی در میان نیست. این جریان بکدام سو در حرکت است؟

ــ آنچه اکنون روی می دهد قابل قیاس با سیری است که اروپائی ها در قرن هژدهم  تجربه کردند. در قرن نوزدهم محمد علی بر مصر فرمان می راند. او تلاش کرد در مسیری شبیه به اروپا حرکت کند ــ برای استقرار: دموکراسی  و آزادیهای بورژوائی. ولی او شکست خورد و زیر فشار شدید رهبران مذهبی آن زمان قرار گرفت. سرمایه نیز با  قدرت مداران آن زمان همپیمان شد و یک رژیم استبدادی بوجود آمد. عقب ماندگی، فقدان پیشرفت و تسلط احزاب اسلامی در نیمه دوم قرن بیستم وضعیت را حاد تر کرد. احزاب سیاسی مذهبی دائم در حال چانه زنی با رژیم های مستبد بودند ـ  در طول جنگ سرد ــ با آمریکا و برخی از کشورهای اروپائی در گیر شدند. مثلا عربستان سعودی که  همپیمان نزدیک آمریکاست   به احزاب اسلامی کمک مالی می کرد. اگر نمایندگان این احزاب می خواستند و یا نیاز داشتند به عربستان سعودی پناه می بردند. 40 سال پیش، این مقابله در سوریه شدت یافت( منظور روی کار آمدن حزب بعث است که مخالف شدید اخوان المسلمین است . یونگه ولت) این پسزمینه شورش هائیست که با شعار آزادی آغاز شد. حاملین این شورش ها جوانان طبقه متوسط بودند که فقیر ترین اقشار جامعه از آنها حمایت می کردند. خواست هائی که در تونس، مصر و سوریه مطرح شدند شبیه بودند: نان، عزت، دموکراسی مدرن و عدالت اجتماعی.اسلام سیاسی در آغاز اصلا نقشی نداشت.

ــ چه شد که خواست ها و کنشگران سیاسی اولیه پس رانده شدند؟

ــ امروز دیگر همه می دانند که عربستان و قطر از همان ماههای آغازین احزاب سیاسی اسلامی را حمایت کردند. در ماههای اولیه  ناظر حضور جوانان طبقه متوسط  بودیم بعد سر و کله احزاب سیاسی اسلامی پیدا شد که زمام کار را بدست گرفتند که تا امروز هم  دارند.  این نبرد بدرازا خواهد کشید ولی من مطمئن هستم که احزاب سیاسی اسلامی نخواهند توانست راهی برای حل مشکلات اجتماعی، سیاسی، فرهنگی و یا برای مسائل اقتصادی کشورهای عربی عرضه کنند، چون اصلا راه حلی ندارند. آیده ئولوژی آنها قرون وسطائی است  و برای حل مسائل اجتماعی امروز نامناسب.

ــ فلسطینی ها در شورش ها شرکت نکردند گرچه انگیزه های کافی برای این کارداشتند. آنها چرا قیام نکردند؟

ــ فلسطینی ها دیرزمانی پیش از خلقهای عرب سر بشورش برداشتند. 40 سال پیش، در سال 1967 نبرد خود را علیه غصب سرزمینشان ، با اسرائیل آغاز کردند. ما یک جنبش مدرن آزادی بخش ساختیم، ( PLO  )  سازمان آزادیبخش فلسطین، در برگیرنده احزاب گوناگون سیاسی فلسطینی ها با نظریات متفاوتشان بود. از آن زمان فلسطینی ها  صاحب حقوق هستند، تمام جهان سازمان ازادیبخش فلسطین را بعنوان نماینده مشروع مردم فلسطین برسمیت می شناسد، سازمان ملل متحد کشور فلسطین را در مرزهای 1967  و بخش شرقی بیت المقدس ( اشغال شده ) را  بعنوان پایتخت آن برسمیت شناخته است .  فلسطینی ها دو قیام دیگر نیز کرده اند. انتفاضه اول( از 1987 تا 1993)  و انتفاضه دوم ( از 200 تا 2003 ) . خواست ها عبارت بودند از :  » آزادی » و » استقلال «.

ــ شما بعنوان کسی که خواستار تحقق  وجود دو دوات در فلسطین است شهرت دارید. چندی پیش که هیئتی از جمله با حضور جیمی کارتر  ــ از کرانه باختری اردن دیدار کرد، اظهارات شما بدبینانه بود.  شما گفتید حل مسئله از طریق پذیرفته شدن دو کشور در خاک فلسطین عملی نخواهد شد چون اسرائیل گامی برای تحقق آن بر نمی دارد. آیا هنوز هم به راه حل دوکشور معتقد هستید؟

ــ ما یقین داریم که که یک کشور فلسطین در مرزهای 1967 ایجاد می شود و باید بشود، پایتخت آن هم بیت المقدس شرقی خواهد بود که مرز مشترکی با اسرائیل خواهد داشت.این حق فلسطینی هاست که با خواست خود و آزاد، در امنیت و ثبات، در یک کشور دموکرات و پیشروزندگی کنند و بر سرنوشت خود مسلط باشند. بله، درست است،   دولت نتانیاهو مانع هر راه حل سیاسی است. این دولت به سیاست گسترش مناطق اشغالی در بخش شرقی و اشغال شده بیت المقدس ا دامه می دهد و  در این مورد تمام مصوبات شورای امنیت  سازمان ملل متحد را نادیده می گیرد. این دولت فاکت هائی بوجود می آورد که  تحقق راه حل دو کشور را پیوسته دشوار تر می سازد.

ــ آیا برای شما  راه حل دیگری غیر از راه حل دوکشور هم وجود دارد؟

ــ من معتقد نیستم که راه حل دوکشور شکست خورده است. ولی وقتی شما می پرسید آیا   بدیلی برای این راه حل   وجود دارد معنی آن این است که فلسطین کماکان تحت قیمومیت است، مانند سالهائی که فلسطین در اشغال انگلستان بود ( 1920 ــ 1948) . هم نتایاهو و هم اکثریت مردم اسرائیل این را رد می کنند. نتانیاهو خواستار یک»  کشور یهودی »  است که در آن فلسطینی نباشد. در شرائط قیمومیت فلسطینی ها نیز از همان حقوق شهروندی برخوردارند که اسرائیلی ها  ولی اسرائیلی ها این را نمی خواهند.

ــ آیا ایجاد یک کشور واحد می تواند راه حل باشد؟

ــ نتانیاهو، راستگرهای اسرائیل و افراطی ها از بنیاد  با ایجاد یک کشور مخالفند، صرفنظر از این که اسرائیل، فلسطین و یا هر نام دیگری داشته باشد. آنها هرگز خواستار این نیستند که خلقهای ما در یک کشور با حقوق برابر زندگی کنند. از این رو برای ما، فلسطینی ها، تنها راه موجود ایجاد یک کشور مستقل در مرزهای 1967است.

EU:n velkajärjestelypaketit ovat valtavan mittaluokan huijausoperaatio

Seppo Ruotsalainen – 13.04.2011

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi sekä Euroopan unionin väliaikaiseen että pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia ja muita holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille laaditaan lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansa-laisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat, että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä menoa

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteenkokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa, s.436)

Irlanti sukelsi pankkikriisiin ensimmäisten EU-maiden joukossa. Dublinilainen mielenosoittaja vaatii veronmaksajien rahojen varastamisen estämistä. / N.N.

Luotto kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia rahamarkkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita. (Marx, mt., s. 467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu (Marx, s. 464).

Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan? Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia? Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi.

Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arkitodellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

"Kapitalismi rokkaa"... ainakin kapitalismin kriisit onnistuvat keikuttamaan Euroopan ja muun maailman yhteiskuntajärjestelmiä kiitettävästi. / Faruk Ahmet

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV (Euroopan RahoitusVakausVäline) on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013.

EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt.

EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12,58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1,44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 11,14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa:

a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon sekä

b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1,44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Jyrki Katainen tukee voimakkaasti Euroopan pankkien pelastamista verovaroin. Vieressä aatetoveri Italista, monessa skandaalissa ryvettynyt Silvio Berlusconi. / EPP

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään, vaikka puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä maaliskuun lopulla on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi.

SKP ei voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta rahanpyydyksestä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita rahoitusvakausvälineitä, niin joudummeko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurin niskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty, mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle1, 31.3.) ETLA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (Iltalehti 29.3). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM:ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Marxin ja Engelsin patsaat seuraavat Euroopan pankkikriisiä Berliinissä. / Sven Werk

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (esimerkkinä Kreikka) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Mainitussa Yle1:n keskusteluohjelmassa eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan. Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esimerkiksi, että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä.

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esimerkiksi mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus. 

  مردم یونان بدهکار می شوند بانک ها کمک مالی را می گیرند

ترجمه از سایت خبری حزب کمونیست فرانسه
یونان را بدون یونانیان میخواهند" نجات" دهند! گروه یورو موافقت خود را برای پرداخت کمک 34.4 میلیارد یورو به دولت یونان در 13 دسامبر برای کاهش بدهی 40 میلیارد یوروی این کشور  اعلام کرد . مذاکره که در هفته گذشته بین انجلا مرکل صدراعظم آلمان و "کریستین لاگارد" رئیس صندوق بین المللی پول  در زمینه کمک های مالی به یونان بدون توافق مردم یونان صورت گرفت به توافق رسید. البته نه برای نجات یونانیان بلکه برای نجات بانکها. حداقل برای توضیح و درک این مذاکرات و مبادلات دو حقیقت را میتوان اعلام کرد. 1- پولی که نتیجه فعالیت کمر شکن کارگران و شهروندان اروپائی است، برای بهبود ساختار یک اقتصاد سالم و خدمات اجتماعی به مردم یونان پرداخت نمی شود. از 34.4 میلیارد یورو 23.8 میلیارد یورو بجای بهبود وضعیت اقتصادی برای باز پرداخت بانکها  مورد استفاده قرار می گیرد که بانکداران این سرمایه را در مبادلات و معاملات سهام  پر منفعت خود قرارمیدهند. 2- با اینکه  مردم یونان هزینه بحران مالی را پرداخته اند کمک مالی صندوق بین المللی پول و بانک مرکزی و کمیسیون اتحادیه اروپا "ترویکا" در صورتی به دولت یونان پرداخت خواهد شد که تعهدات دولت "ساماراس" در زمینه اجرا وادامه ریاضت های اقتصادی و دستورات ترویکا به اجرائ گذاشته شود. مسئله ای که بحران انسانی تازه ای را در یونان به همراه خواهد داشت و نتیجه ای جز بلوکه کردن بودجه اقتصادی واقعی را به همراه نخواهد داشت. یعنی نابودی خدمات عمومی مانند برق و آب وغیره... تشدید بیکاری و نابودی حمایت های اجتماعی. یونانیان باید تعهد کنند که بدهی کشور از 124 در صد تولید ناخالص ملی تا سال 2020 نباید تجاوز کند. بدهی که قبل از اغاز بحران اقتصادی 80 در صد از تولید ناخالص ملی را در بر می گرفت. تصیماتی که افزایش بدهی های یونان را در برخواهد داشت و مردم یونان در چند دهه آینده  باید آن را بپردازند.