اسدالله عسگراولادی در گفت‌وگو با آرمان:

۲ ماه دیگر تحریم‌ها کاملا برداشته می‌شود

آرمان - ابراهیم علیزاده: اسدالله عسگراولادی، رئیس اتاق مشترک ایران و چین می‌گوید: با توجه به سفر رئیس‌جمهور به آمریکا دیگر احساس فوریت و ضرورتی برای راه‌اندازی اتاق مشترک ایران و آمریکا وجود ندارد. این در حالی است که پیش از این، عسگراولادی از معدود بازرگانان ایرانی بود که به دنبال راه‌اندازی اتاق مشترک ایران و آمریکا بود و حتی گفته بود که برای این کار با رئیس‌جمهور ایران مذاکره می‌کند. اما اکنون موضع وی تغییر کرده است و می‌گوید: بخش خصوصی می‌خواست ارتباطی بین ایران و آمریکا برقرار کند اما وقتی که این ارتباط برقرارشده فلسفه وجودی آن کار دیگر خیلی معنا ندارد. با وجود این، وی که نیم قرن تجربه همکاری تجاری با آمریکا را دارد، ازعجله نداشتن برای راه‌اندازی اتاق مشترک با آمریکا سخن می‌گوید و پیش‌بینی می‌کند تا بهمن ماه امسال این اتاق راه‌اندازی شود. عسگراولادی که یک هفته‌ای می‌شود جایزه گوهرهای جهان اسلام درتجارت را کسب کرده وبعنوان یکی ازتاثیرگذارترین تاجران بین 54 کشوراسلامی معرفی شده است، در گفت‌وگویی با آرمان از گشایش‌های تحریم‌های ایران، نوسان‌های ارزی و خروج نظامی‌ها از اقتصاد سخن می‌گوید. در مورد تحریم‌ها وی اظهار می‌کند: هنوز به آن معنا گشایش‌هایی اتفاق نیفتاده است. از اولین اتفاق‌هایی که رخ داده این است که تحریم بانک‌ها و کشتیرانی ما را برداشته‌اند که البته با یک فاصله ۲ ماهه این تحریم‌ها به صورت کامل برداشته می‌شود. در مورد نرخ ارز نیز وی با بیان اینکه ما طالب ثبات نرخ ارز هستیم، می‌گوید: من بین ۳ هزار تا ۳۱۰۰ تومان را عدد مناسبی برای نرخ دلار می‌دانم و با عدد پایین‌تر از این رقم بازار قاچاق راه می‌افتد، دلار وقتی ۲۵۰۰ تومان شود قاچاقچیان حرکت می‌کنند و اصلا مهلت نمی‌دهند. نظر مشخص این عضو اتاق بازرگانی ایران در مورد خروج نظامی‌ها از اقتصاد نیز این است که تنها در تجارت شرکت‌های وابسته به نظامی‌ها دخالت نکنند. متن کامل این گفت‌وگو را می‌خوانید:

پیش از این شما عنوان کرده بودید حاضر هستید شخصا در زمینه راه‌اندازی اتاق مشترک ایران و آمریکا اقدام و حتی با رئیس‌جمهور ایران مذاکره کنید. پس از بازگشت دولتمردان از آمریکا دیگر دیدار یا اقدامی در این مورد نداشتید؟

من از ۱۰ سال پیش تا یک سال پیش همیشه به دنبال راه‌اندازی اتاق مشترک ایران و آمریکا بودم. علت آن هم این بود که معتقد بودم بخش خصوصی ایران جدا از مسائل سیاسی دولت، از نظر اقتصادی می‌تواند با آمریکا رابطه داشته باشد. این کار بین بخش خصوصی ما و بخش خصوصی آمریکا با همه ناملایماتی که در روابط سیاسی این 2 کشور وجود دارد ضروری است. تا یک سال پیش هم دنبال این کار بودم اما حالا با توجه به این سفر ارزشمند رئیس‌جمهور ما، من دیگر الان احساس فوریت و ضرورتی برای راه‌اندازی اتاق مشترک ایران و آمریکا نمی‌بینم. ما می‌خواستیم در این شرایط ناملایم بودن روابط سیاسی 2 کشور با هم کمک‌کننده به آنها باشیم که این ارتباط برقرار شود اما حالا این ارتباط برقرار شده و رئیس‌جمهور آمریکا توانست با رئیس‌جمهور ما سخن بگوید و وزیر امور خارجه آمریکا با وزیر امور خارجه ما مذاکره کردند. پس در ذهن من این بود که بخش خصوصی بیاید عاملی شود که ارتباطی بین ایران و آمریکا برقرار کند اما الان وقتی که این ارتباط برقرار شده فلسفه وجودی آن کار دیگر خیلی معنا ندارد. حالا دیگر به دنبال آن نیستم. بلکه به دنبال آن هستم که این موضوع مسیر طبیعی خودش را طی کند. این یعنی اینکه ما دیگر عجله نداشته باشیم. اگر اتاق واشنگتن یا نیویورک علاقه داشته باشد می‌تواند تماس‌هایی با سفیر ما داشته باشد که از این طریق بتوانند اقدام کنند و در آن صورت ما هم با کمال متانت، وقار، سنگینی، عزت و احترام متقابل آماده تاسیس اتاق مشترک ایران و آمریکا خواهیم بود. اما در مجموع در این مورد عجله‌ای نداریم، چون دیگر آن ضرورت احساس نمی‌شود.

اما در مورد رابطه ما با کشور چین، مگر ما ناملایمات سیاسی داشتیم که اتاق مشترک ایران و چین برای برقرای حداقل ارتباط راه‌اندازی شده باشد؟

اتاق مشترک با چین بعد از اینکه رابطه ما با این کشور برقرار و بسیار فعال شد، در سفری که دولت هفتم رئیس‌جمهور به چین رفته بود طرفین احساس کردند می‌توان ارتباطی بین بخش خصوصی 2 کشور برقرار کرد. با این احساس، شورای مشترک ایران و چین در سال ۱۹۹۹ تاسیس و در سال ۲۰۰۰ آن شورا به اتاق مشترک ایران و چین تبدیل شد. اتاق مشترک ارتباط را تقویت کرد. اما ما حالا با آمریکا ارتباطی نداریم. اول باید ارتباطی برقرار شود.اکنون یخ‌های روابط سیاسی ما با آمریکا شکسته شده و ما در حال مذاکره برای تفهیم مسائل و مشکلات و یافتن تفاهم‌ها برای آنچه که می‌خواهیم حل‌و‌فصل کنیم هستیم. خب، این مقدمه‌ای برای روابط اقتصادی است. پس ما در مورد آمریکا عجله نداریم. در مورد چین هم پس از اینکه روابط ما حسنه شد و ضرورت آن به وجود آمد که بخش خصوصی 2 کشور ارتباط برقرار کنند اتاق مشترک ایران و چین راه‌اندازی و این ارتباط برقرار شد. اکنون نیز این اتاق با ۶ هزار عضو یکی از فعال‌ترین اتاق‌های ایران است و حتی از شعب اتاق‌های ایران به استثنای اتاق تهران هم تعداد اعضای بیشتری دارد.

پس در مورد اتاق مشترک ایران و آمریکا فکر می‌کنید چه زمانی برای راه اندازی آن مناسب است؟

بگذارید این پروژه مذاکرات با آمریکا برای حل‌وفصل اختلافات جلو برود و بعد اقدام کنیم. چون ما می‌خواستیم کاری کنیم که این‌ها کردند.

منظورتان مذاکره اولیه با آمریکا است؟

بله. ما می‌خواستیم برای مذاکره اولیه وارد شویم که ببینیم مشکلات چیست. الان خودشان فهمیده‌اند مشکلات چیست و با هم دیگر نشسته‌اند و مذاکره‌ کرده‌اند اما ما عجله‌ای نداریم.

پیش‌بینی می‌کنید چه زمانی این اتاق مشترک راه‌اندازی شود؟

۶ ماه دیگر. به نظرمن، اگر آقای نهاوندیان موافقت کند که در خلال ماه‌های بهمن و اسفند که معادل قبل و خود ماه مارس سال ۲۰۱۴ می‌شود، این مذاکرات اولیه برای تاسیس شورا یا اتاق مشترک ایران و آمریکا درست شود می‌توان پیش‌بینی کرد که آن زمان این چنین اتاقی را راه‌اندازی کنند.

این مدت ۶ ماه برای چیست؟

به دلیل اینکه آن اتفاق‌هایی که آنها گفتند رخ دهد. آقای دکتر روحانی گفته‌اند ۲ تا ۳ ماه طول می‌کشد که ما مشکلات خود را با همدیگر حل‌و‌فصل کنیم.

شما خودتان تاکنون رابطه تجاری با آمریکا داشته‌اید؟

فراوان. طی ۵۰ سالی که با تاجران این کشور رابطه داشتم، به عنوان یکی از بزرگ‌ترین صادرکنندگان زیره و پسته به آمریکا بودم. ببینید رابطه من با آمریکا از نظر تجاری از سال ۱۳۳۶ آغاز شد و ۵۰ سال با آنها کار کرده‌ام. البته ابتدا تا سال ۱۹۸۰ که جنگ با عراق شروع شد و سفارت آمریکا از اینجا خارج و تحریم اولیه شروع شد با آنها کار ‌کردم اما بعد دچار وقفه‌ای شد.

الان چطور؟

الان ۳ سال است که دیگر نمی‌توانم با آنها کار کنم. تحریم‌های بانکی وجود دارد و نقل‌و‌انتقال پول ممنوع است و برای صادرات پسته هم که سود بازرگانی ۳۴۰ درصدی گذاشته‌اند که ما دیگر الان نمی‌توانیم با آنها کار کنیم. اما تا ۳ سال قبل هم با آنها کار می‌کردم.

البته طبق آمارهای گمرک ایران، الان هم برخی تاجران ایرانی با آمریکا رابطه تجاری دارند.

بله، رابطه تجاری داریم. واردات مواد غذایی مثل برنج، دارو و لوازم بهداشتی و صدور مواد‌غذایی مثل خرما و کشمش هم متقابلا آزاد است. صدور پسته هم آزاد است اما اشاره کردم چون سود بازرگانی آن بالا است ما نمی‌توانیم این کار را انجام دهیم.

اشاره‌ای به بحث تحریم داشتید. با اعلام اخبار جدید در مورد رفع تحریم‌ها، در بحث تجارت ما در عمل چه گشایش‌هایی رخ داده است؟

هنوزبه آن معنا گشایش‌هایی اتفاق نیفتاده است. اولین اتفاق‌هایی که رخ داده این است که تحریم بانک‌ها و کشتیرانی ما را برداشته‌اند که البته با یک فاصله ۲ ماهه این تحریم‌ها به صورت کامل برداشته می‌شود. اخیرا هم شنیدم تحریم فروش دارو و مواد غذایی مربوط به دارو و مکمل‌های دارویی هم برداشته شده است. ما آرام آرام می‌بینیم که تحریم‌ها کم رنگ‌تر می‌شوند.

این موضوع در کار شما ملموس بوده است؟

در کار ما که نه اما در کار واردات چرا. در کار صادرات هنوز ملموس نیست. اگر اولین تحریم‌هایی که مربوط به بانک مرکزی ما است برداشته شود آن وقت کار ما سبک می‌شود. در واقع در نقل‌و‌انتقال پول و حمل‌و‌نقل محصولات ما گشایش‌هایی حاصل خواهد شد. هم‌اکنون حمل‌و‌نقل ما هنوز هم اشکالاتی دارد.

یعنی برداشته شدن تحریم کشتیرانی چندان موثر نبوده است؟

الان به جز کشتی‌های جمهوری اسلامی ایران، کشتی‌های دیگری به بندرعباس نمی‌آیند.

حتی با اینکه برخی تحریم‌ها برداشته شده است؟

هنوز برنداشته‌اند. تحریم را برای ما برداشتند اما برای کشورهای دیگر که برنداشتند.

یعنی کشتی‌های ایرانی می‌توانند به آب‌های کشورهای دیگر بروند اما کشتی‌های خارجی نمی‌توانند به آب‌های ایران بیایند؟

بله. وضعیت همین‌طوری شده است. البته کشتی‌های ایرانی هم هنوز به آب‌های همه کشور‌ها نمی‌توانند بروند.

با کاهش تحریم‌ها و پس از آن کاهش نرخ دلار برخی می‌گویند که صادرکنندگان ما در حال متضرر شدن هستند. نظر شما به عنوان یک صادرکننده چیست؟

نخیر. ما طالب ثبات نرخ ارز هستیم. بالا و پایین بودن این نرخ مهم نیست. رئیس کل بانک مرکزی گفته که کف قیمت ۳ هزار تومان است که ما می‌گوییم باشد، فقط شما این قیمت را برای ۳ ماه ثابت نگه دارید. ما این را می‌خواهیم. وقتی نرخ ارز ثابت بماند صادرات ضرر نمی‌کند بلکه قیمت‌های داخلی هم پایین می‌آیند. پس ما ثبات می‌خواهیم تا بتوانیم برنامه‌ریزی کنیم. الان پیش پای شما یک تاجر هندی اینجا بود که می‌خواست برای ۶ ماه پسته بخرد. من نمی‌دانم که ۶ ماه دیگر نرخ ارز چقدر است. برای همین ما می‌گوییم که ثبات می‌خواهیم. برای ۶ ماه قیمت کف دلار ۳ هزار تومان باشد.

حتی اگر کف قیمت ۲۵۰۰ تومان هم شود شما متضرر نمی‌شوید؟

الان متضرر می‌شوم اما در دراز مدت نخیر. بالاخره ما خودمان را هماهنگ می‌کنیم. الان برای کالاهایی که فرستادیم و درحال دریافت پول آنها هستیم داریم ضررمی‌دهیم. اما بعدا را هماهنگ می‌کنیم. دلار ۲۵۰۰ تومانی برای صادرات هیچ مهم نیست اما برای تولید و واردات خطر مهمی است. کالای مصرفی با دلار ارزان می‌آید و با ارزان شدن دلار ممکن است قاچاق بیاورند که آن وقت مشکلات بیشتر می‌شود. آن وقت این قاچاق کالای وارداتی ارزان جلوی تولید کشور را می‌گیرد. مثلا یک فنجان را با دلار ۲۵۰۰ تومانی بتوانید وارد کنید معلوم است که دیگر نمی‌روید آن را تولید کنید. چون کارگاه که نمی‌تواند نرخ تمام شده خود مثلا نرخ برق و انرژی (وقیمت نیروی کار) خود را پایین بیاورد.

درواقع محصولات وارداتی ما قدرت رقابت بیشتری پیدا می‌کنند؟

مسلم است که این طور می‌شود و آن وقت تولید می‌خوابد.

خودتان فکر می‌کنید که کف قیمت دلار در بازار چقدر است؟

من بین ۳ هزار تا ۳۱۰۰ تومان را عدد مناسبی می‌دانم و با عدد پایین‌تر از این رقم بازار قاچاق راه می‌افتد. دلار وقتی ۲۵۰۰ تومان شود قاچاقچیان حرکت می‌کنند و اصلا مهلت نمی‌دهند.

البته درسال‌های اخیر هم که نرخ دلار افزایش یافت طبق برآوردهای اعلام شده مسئولان، قاچاق افزایش یافته است.

در دوره نرخ ارز بالا قاچاق خیلی هم کم شد، بی‌انصافی نکنید. وقتی دلار ۳۵۰۰ تومان شد دیگر قاچاق سقوط کرد. برای اینکه تولید بالا رفت. طی سال گذشته تولید ما خیلی بالا رفت، چرا که نرخ ارز بالا رفته بود. حالا که ارز پایین بیاید، آرام آرام تولید ما می‌خوابد، برای اینکه قیمت داخلی حالتی را پیدا کرده که با واردات انطباق پیدا کرده است. وقتی نرخ دلار پایین بیاید تولید داخلی ما نمی‌تواند با آن رقابت کند.(دلارارزان، صادرات اقتصاد دلاری را رونق میبخشد.) یخچالی که شما تولید می‌کنید شاید الان مثلا ۱۰۰ تومان تولید آن هزینه داشته باشد اما اگر نرخ دلار شما پایین بیاید دیگر با ۶۰ تومان هم می‌توانید‌‌ همان یخچال را واردکنید. ما که نمی‌توانیم به این زودی نرخ انرژی و دستمزد نیروی کار خود را ارزان کنیم. ما می‌توانیم نرخ آب و برق را پایین بیاوریم؟ معلوم است که نمی‌توانیم. همه این‌ها دست دولت است. در مجموع با کاهش نرخ دلار، کارخانه‌ها متضرر می‌شوند و این خطر بزرگی است.

البته در سال‌های گذشته هم که نرخ دلار کاهش نیافته بود میزان واردات ما چندین برابر شد.

البته آن موقع علت دیگری هم داشت و این بود که دلار ۱۲۰۰ تومانی می‌دادند و آنها می‌رفتند با دلار ۱۲۰۰ تومانی کارهای دیگری می‌کردند و کالا وارد می‌کردند.

منظورتان از آنها کیست؟

حالا...

اخیرا یک سری مباحث هم در مورد خروج نظامی‌ها از اقتصاد ایران مطرح شده است که می‌خواهم نظر شما را در این مورد بدانم. به یاد دارم که در نشستی در اتاق تهران شما گفته بودید اگر اجازه می‌دادند خودم با یک چک نمایشگاه بین‌المللی را می‌خریدم. این را می‌گویم که بپرسم فکر می‌کنید کسانی مانند شما در اقتصاد ایران وجود دارند که بتوانند جایگزین نظامی‌ها در بخش‌های مختلف اقتصادی شوند؟

آن حرف مورد اشاره شما را به نام من ثبت کردند اما من این حرف را نزدم. من گفتم که اگر اجازه می‌دادند نمایشگاه را برای اتاق تهران می‌خریدم. در آن جلسه رئیس وقت سازمان خصوصی سازی گفته بود که اتاق تهران پول ندارد، شما این پول را از کجا می‌آورید؟ که من گفته بودم این پول را جور می‌کنم. گفت چطوری؟ که من گفتم از جیب خودم می‌دهم، شر را بکنید. این شوخی بود. یک شوخی که رسانه‌ها آن را بزرگ کردند، وگرنه من این چنین پولی ندارم.

هنگام خروج نظامی‌ها از اقتصاد و حرکت آنها به سمت برخی پروژه‌های بزرگ، نگاه‌های خیلی به این سمت است که آیا بخش خصوصی مثل شما اصلا می‌تواند همان بنگاه‌های کوچکتر را بخرد؟

مثل من نه، اما خیلی‌ها وجود دارند. من آدم کوچکی هستم اما آدم‌های بزرگ و سرمایه‌گذار در ایران وجود دارند که این‌ها می‌توانند با سیستم‌های بانکی و کمک‌های خودشان این بنگاه‌ها را بخرند. اما من نه، من آدم خیلی کوچکی هستم. من کاسب جزء هستم و اصلا تاجر نیستم اما افراد خیلی زیادی را می‌شناسم که از پس آن برمی‌آیند.

شخص شما قدرت خرید نمایشگاه بین‌المللی را دارید؟

هیچ وقت نداشتم و حالا هم ندارم. من قدرت خرید ۱۰۰ تن پسته را هم ندارم. (با خنده و احتمالا شوخی)

درمورد خروج نظامی‌ها از اقتصاد ایران و تمرکز آنها بر روی برخی پروژه‌های بزرگ فکر می‌کنید این موضوع چطور امکان‌پذیر است؟

برخی طرح‌های بزرگ زیربنایی مثل جاده‌ سازی‌ها و سدسازی‌ها وجود دارند که دراختیار برخی ازشرکت‌های نظامی هستند و دارند خوب هم عمل می‌کنند. ما دراین پروژه‌ها اشکالی نمی‌بینیم. بلکه در تجارت معتقد هستیم شرکت‌های وابسته به نظامی‌ها دخالت نکنند.

مگر سهم آنها در تجارت چقدر است؟

نمی‌دانم.

سهم عمده‌ای است یا اندک؟

این را نمی‌دانم اما می‌شنوم. من نمی‌دانم که چه میزان از شرکت‌هایی که واردات انحصاری انجام می‌دهند به نظامی‌ها وابسته هستند اما معتقد هستم این قشر در تجارت باید کمتر دخالت کنند و اگر در صنایع سنگین و خدمات زیربنایی کشور نظیر سد‌ها و هواپیمایی کشور حضور داشته باشند به نظر من، اشکالی ندارد. فقط انحصاری در اختیار آنها نباشد. اگر با مشارکت بخش خصوصی فعالیت داشته باشند که عیبی ندارد.

فکرمی‌کنید اصلا بخش خصوصی ایران آنقدر قوی است که بتواند جایگزین نظامی‌ها در برخی بخش‌های اقتصادی کشور شوند؟

بله. ببینید در مورد اینکه می‌گویید بخش خصوصی ایران قوی است؟ باید بپرسم این همه سپرده‌های نزد بانک‌ها برای کیست؟ دارایی همه بانک‌ها برای مردم (مردم یعنی قبیله سرمایه گذار!) است اما سیستم به گونه‌ای دردولت هفتم تا دهم شکل گرفت که وام‌ها از بانک‌ها فقط به دولتی‌ها داده شد و به بخش خصوصی ندادند. اینکه اوراق قرضه الان منتشر می‌شود فکر می‌کنید چه کسی آن را می‌خرد؟ من نوعی می‌خرم اما چه کسی سودش را می‌برد؟ بانک‌های دولتی سودش را می‌برند. ما می‌گوییم این نوع پول‌ها باید به سیستم بانکی بیایند و به همه کسانی که می‌توانند سرمایه‌گذاری کنند وام داده شود. فکر می‌کنید وزارت نیرو که الان نیروگاهی می‌سازد پول از جیب خود یا دولت می‌دهد؟ نخیر، از اوراق قرضه و سیستم بانکی می‌گیرند و سرمایه مردم در اختیار آنها است.

اما در ‌‌نهایت این کارها به اسم دولت تمام می‌شود؟

بله، درنهایت به اسم دولت تمام می‌شود. ببینید باید ساختار سیستم اقتصاد را اصلاح کنیم.

این درست است اما گاهی برخی هم می‌گویند شاید علت آن این بوده که تاکنون بخش خصوصی قوی نداشتیم.

این را دولتی‌ها به شوخی می‌گویند. اصلا بخش دولتی از همین بخش خصوصی توان می‌گیرد. پول بخش خصوصی است که به سیستم بانکی می‌رود و بانک‌ها هم اوراق قرضه می‌دهند (!) وپولش به وزارت نیرو می‌رسد که وزارت نیروهم باآن مثلا نیروگاهی می‌سازد. یا فکر می‌کنید یک پالایشگاه با چه پولی ساخته می‌شود؟ پول را از سیستم بانکی دریافت می‌کند، وگرنه خودش که پولی ندارد. این سیستم را دراختیارمن بخش خصوصی نمی‌گذارند ودراختیار دولت می‌گذارند که این روش غلط است.

این دولتی‌ها که می‌گویید منظورتان نظامی‌ها هم است؟

حالا اسم نمی‌برم. دولتی، دولتی است دیگر، حالا هرچه که می‌خواهد باشد.

نظامی‌ها را هم دولتی می‌دانید؟

نخیر، نظامی‌ها خصولتی یا شبه‌دولتی هستند. مثلا فرض کنید بازنشستگی سپاه یا بازنشستگی ارتش یا بازنشستگی نیروهای مسلح این‌ها به ظاهر بخش خصوصی هستند اما در باطن خصولتی هستند.

Ekonomisti: Asuntojen hintaromahdukselle Suomessa vahvat perusteet

Saksalaisen Commerzbankin ekonomisti Marco Wagner on varma siitä, että suomalaisia uhkaa asuntomarkkinoiden hintaromahdus. Wagner perustelee väitteensä luvuilla.

Satu Alavalkama

4.10.2013

Saksalaisen Commerzbankin ekonomistin Marco Wagnerin mukaan useat Suomen taloudesta kertovat luvut osoittavat, että Suomen asuntomarkkinoilla on räjähdysherkkä kupla.
Wagner arvioi eilen julkaistussa uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että suomalaisten asuntojen hintojen noustua kolme vuosikymmentä niissä on noin viidennes ylihintaa.
– Laskelmat perustuvat useisiin mittareihin asuntojen hintaindeksin ohella. Niitä ovat esimerkiksi vuokrien kehitys, kuluttajahintaindeksi, tuottajahintojen kehitys ja bruttokansantuote. Kaikki nämä ovat nousseet huomattavasti asuntojen hintoja hitaammin, Wagner tarketaa näkemystään Taloussanomille tänään.
Wagnerin mukaan asuntojen hinnat ovat nousseet vähintään 20 prosenttia edellä mainittuja indeksejä nopeammin 1990-luvun puolivälin jälkeen. Ja lainanotto on yli kaksinkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana Suomessa.
Suomessa omistusasuminen on huomattavasti suositumpaa kuin Saksassa. Wagner sanoo, että tämä on huomioitu Commerzbankissa.
– Juuri useiden erilaisten indeksien käyttö laskelmissa auttaa suhteuttamaan asuntojen hinnannousun vaikutuksen koko kansantalouteen.
Kupla voi puhjeta
maksukyvyn romahdukseen
Suomessa on koettu kaksi asuntojen voimakasta hintaromahdusta: toinen 1930-luvulla ja toinen vuonna 1989.

Molemmilla kerroilla asuntokuplan puhkeamiseen vaikutti toinenkin finanssi-ilmiö. 1930-luvulla se oli markan irrottaminen kultakannasta ja valuuttalainojen kallistuminen, vuonna 1989 rahamarkkinoiden sääntelyn purkautuminen.
Wagnerin mielestä kolmas kupla voi puhjeta kotitalouksien maksukyvyn heikentymisen vuoksi.
– Suomessa poliittisten päättäjien tavoitteena on viime vuosina ollut mahdollistaa asuntojen hankkiminen myös pienituloisille. Talouden rakenteellisiin heikkouksiin ei ole puututtu riittävästi. Kilpailukyvyn laskiessa ja palkkakustannusten noustessa työttömyyden kasvu ja sen myötä tulotason lasku ovat Suomessa yhä todennäköisempiä. Ne riittävät laukaisemaan nopean asuntojen hinnanlaskun.
Wagnerin mielestä hallitus voisi ripeällä toiminnalla pelastaa asuntokuplan puhkeamiselta.
– Asuntojen hinnannousua voisi suitsia nostamalla lainapäätöksissä omien säästöjen osuutta, pienentämällä asuntolainan verovähennysoikeutta – tai vahvistaa kansalaisten maksukykyä parantamalla työllisyyttä

USA:n hallinto pysähtyi – tappiot 300 miljoonaa/päivä

Yhdysvaltain liittovaltio sulki ovensa aamuseitsemältä Suomen aikaa eli vuorokauden vaihtuessa Washingtonissa, kun maan kongressi ei päässyt sopuun valtion menojen väliaikaisesta rahoituksesta. Vain välttämättömät toiminnot pidetään auki.

Taloussanomat–Bloomberg

1.10.2013

Toiveet viime hetken sovusta Yhdysvaltain liittovaltion menojen väliaikaisesta rahoittamisesta haihtuivat puolenyön alla republikaanienemmistöisen edustajainhuoneen pysyessä tiukasti vaatimuksessaan terveydenhuoltouudistuksen keskeyttämisestä ja demokraattienemmistöinen senaatti torjui vaatimuksen yhtä tiukasti.
Uusista neuvotteluista ei ole sovittu, mikä on kasvattanut huolta siitä, että kiista laajenee myös keskusteluihin liittovaltion velkakaton nostamisesta. Valtion kassa on hupenemassa lokakuun puoliväliin mennessä ja uhkana on, että Yhdysvallat ei pysty suoriutumaan velkojensa maksusta.
Edustajainhuone ei ole saanut aikaiseksi budjettia tänään alkaneelle uudelle budjettivuodelle, minkä vuoksi siltä olisi tarvittu valtuutus julkisten menojen väliaikaisesta kattamisesta. Neuvottelut jumiutuivat republikaanien ja demokraattien kiistelyyn vuoden 2010 terveydenhuoltouudistuksesta. Koska sopua ei löytynyt, liittovaltio joutui sulkemaan kaikki ei-välttämättömiksi katsotut toimintonsa ja 800 000 työntekijää joutui lomautetuiksi.
Vaikka sulkeminen koskee vain viidennestä liittovaltion toiminnoista, se vaikuttaa talouteen kielteisesti ja talouden tuotannosta menetetään vähintään 300 miljoonaa dollaria päivässä, arvioi tutkimusyhtiö IHS.

دولت آمریکا 'تعطیل شد'

BBC سه شنبه 01 اکتبر 2013 - 09 مهر 1392

اوباما تعطیل نهادهای دولت فدرال را اعلام کرد و کنگره را متهم کرد به وظیفه خود عمل نکرده‌است

ضرب الاجل تعیین شده برای توافق کنگره آمریکا با لایحه بودجه دولتی به سر آمده و روند تعطیل نهادهای دولت فدرال آغاز شده است.
بامداد سه شنبه، ۱ اکتبر (۹ مهر)، باراک اوباما، رئیس جمهوری آمریکا، در سخنانی که از شبکه‌های رادیو و تلویزیون آن کشور پخش شد، اعلام کرد که به دلیل تصویب نشدن لایحه بودجه دولت فدرال در کنگره این کشور، نهادهای دولتی امکان ادامه فعالیت و ارائه خدمات را ندارند و کنگره را متهم کرد که به وظیفه خود در تصویب لایحه بودجه عمل نکرده است.
پیشتر، دفتر ریاست جمهوری آمریکا به نهادهای دولت فدرال اعلام کرده بود که منابع مالی لازم برای ادامه فعالیت آنها در اختیار دولت قرار نگرفته و باید خود را "تعطیل محسوب کنند."
آقای اوباما در عین حال گفت که نهادهای ارائه دهنده خدمات حیاتی به کار خود ادامه خواهند داد و به خصوص از واحدهای ارتش خواست که همچنان آمادگی خود برای دفاع از کشور را حفظ کنند. ارتش، سازمان‌های امنیتی، ارائه دهندگان خدمات ترافیک هوایی و حمل و نقل عمومی از جمله نهادهایی هستند که تحت تاثیر تعطیل سازمان‌های دولتی قرار نمی‌گیرند.
رئیس جمهوری آمریکا افزود که توقف فعالیت نهادهای دولتی بر عملیات نظامی خارجی، مانند مشارکت در حفظ امنیت افغانستان، تاثیری ندارد و یادآور شد که کنگره پیشتر بودجه عملیات ارتش در خارج را تصویب کرده و این مصوبه به امضای او رسیده است.
رئیس جمهوری آمریکا گفت که تعطیل شدن خدمات دولتی تاثیری نامطلوب بر شرایط اقتصادی این کشور خواهد داشت و مانعی را در راه اجرای برنامه‌های اصلاحی دولت او ایجاد خواهد کرد.

اختلاف اصلی دولت و کنگره به برنامه جدید اوباما برای گسترش ارائه خدمات درمانی ارتباط دارد

این نخستین بار طی هفده سال گذشته است که عدم توافق دولت و کنگره بر سر لایحه بودجه باعث تعطیل خدمات دولتی می‌شود و انتظار می‌رود این بار هم، بروز این بحران سیاسی بر شرایط اقتصادی، از جمله بهای سهام در بازارهای مالی آمریکا، تاثیر منفی داشته باشد.
معامله‌گران در بازارهای ارز از کاهش نسبی نرخ برابری دلار در برابر ارزهای دیگر، به خصوص ین ژاپن خبر داده‌ و برخی کارشناسان از آثار منفی تعطیلی دولت فدرال آمریکا بر شرایط اقتصادی سایر کشورها هم سخن گفته‌اند.

بن بست سیاسی

ساعاتی پیش از فرا رسیدن ضرب‌الاجل تعیین شده، طرح پیشنهادی سناتورهای جمهوریخواه برای تصویب یک بودجه موقت به منظور تضمین ادامه فعالیت نهادهای دولتی به تصویب نرسید زیرا تصویب این طرح به معنی تعویق بررسی لایحه جدید خدمات درمانی و همچنین، لغو مالیات بر برخی تجهیزات پزشکی بود که عواید آن برای تامین منابع مالی خدمات جدید درمانی پیش بینی شده است.
دلیل اصلی بحران سیاسی در آمریکا، مخالفت مجلس نمایندگان این کشور با بودجه پیشنهادی رئیس جمهوری برای ارائه خدمات درمانی است. حزب جمهوریخواه - حزب مخالف دولت - در مجلس نمایندگان اکثریت دارد و این مجلس با رد لایحه جدید ارائه خدمات درمانی، یک متن اصلاح شده بودجه را تصویب کرد.

پیشنهاد سناتورهای جمهوریخواه برای تصویب بودجه موقت مورد توافق دموکرات‌ها قرار نگرفت

جان بینر، رئیس مجلس نمایندگان از حزب دموکرات در توضیح مخالفت این حزب با برنامه جدید خدمات درمانی گفت که "مردم آمریکا و من خواستار تعطیل دولت نیستیم" اما افزود که قانون جدید خدمات درمانی هم "تاثیری ویرانگر دارد و باید در مورد آن، کاری انجام داد."
مصوبه مجلس نمایندگان کنگره آمریکا برای بررسی و تصویب در مجلس سنای ایالات متحده، که حزب دموکرات اکثریت کرسی های آن را در اختیار دارد، مطرح شد و اعضای مجلس سنا این مصوبه را قابل قبول ندانستند.
تصویب نشدن بودجه دولت فدرال به معنی آن است که با آغاز روز سه شنبه، دولت قادر به پرداخت حقوق و دستمزد حدود هشتصد هزار تن از کارکنان سازمان‌های دولتی، مانند موزه ها، پارک‌ها، مراکز بازدید جهانگردان و نظایر آنها نخواهد بود و کارکنانی که بر سر کار خود حاضر شوند، دستمزدی دریافت نخواهند کرد.
برخی از سازمان‌های دولتی، مانند ارائه دهندگان خدمات غیرحیاتی در فرودگاه ها، به کارکنان خود پیشنهاد کرده‌اند حتی‌الامکان در محل کار خود حاضر شوند اما طبیعتا قادر به اجبار آنان به ادامه کار بدون حقوق نیستند و در نتیجه، انتظار می‌رود فعالیت این سازمان‌ها با اختلالاتی همراه باشد.
هنوز مشخص نیست که دولت و کنگره به چه ترتیب به توافق دست خواهند یافت و تضمینی هم وجود ندارد که پس از تصویب لایحه بودجه، در هر زمانی که باشد، کارکنانی که تا آن زمان در سر کار خود حاضر شده‌اند، دستمزد این دوره را دریافت کنند.
برخی ناظران احتمال داده‌اند که سرانجام این نمایندگان حزب جمهوریخواه در کنگره هستند که از مخالفت با پیشنهاد رئیس جمهوری دست خواهند کشید و شرایط تصویب لایحه درمانی دولت را فراهم خواهند آورد. به گفته آنان، به نظر می‌رسد که افکار عمومی آمریکاییان در مجموع، حزب جمهوریخواه را مسئول بحران فعلی می داند.

Finanssieliitin yllättävä riski: tuloerojen kasvu

مدیروبلاگ : هان! ترس بورژوازی جهانی نه ازفلاکت میلیاردها کارگرو زحمتکش درسراسرجهان است بلکه ازدلسردی وسست شدن باورهای ارادتمندانه و خودمحورانه ی میلیونها خرده بورژوا نسبت به "لیاقت حکمرانی" آنست! چه بامعنی و چه یاوه اندیشی سترگ! زهی خیال باطل! آیا تودهنی تاریخ را فراموش کرده اند؟ زمان نشان خواهد داد. ایکاش نمی مردیم ویکبار دیگرپوزه خونین این جانوریاوه گو را می دیدیم!

Analyysi Tuloerojen kasvu ja eriarvoisuus voivat jatkua aikansa, mutta liika on liikaa. Liian suuret tuloerot jarruttavat talouskasvua ja äärimmillään ne voivat rikkoa yhteiskuntarauhan. Kommunismin "isä" Karl Marx kuvasi liiallisten tuloerojen haitat yli sata vuotta sitten, nyt riskivaroitus kuuluu yllättävältä suunnalta: finanssieliitin sisäpiiristä.

Jan Hurri

29.9.2013

Analyysi

Tuloerot kuuluvat markkinatalouden ominaispiirteisiin ja likimain automaattisiin seurauksiin.
Liika on kuitenkin liikaa: tuloerojen repeäminen liian suuriksi on ongelma, joka voi koitua markkinatalouden omaksi kohtaloksi ja äärimmillään rikkoa yhteiskuntarauhan.
Eurooppalaisen kommunismin suuriin ajattelijoihin kuulunut Karl Marx varoitti pääoman kasautumisen haitoista sekä työvoiman ja omistavan luokan vastakkainasettelun vaaroista jo 1800-luvulla.
Nyt saman varoituksen toistaa joukko talous- ja finanssieliitin sisäpiiriläisiä – vaikka juuri finanssieliitti on jo vuosien ajan eniten hyötynyt tuloerojen kasvusta ja mammonan kasautumisesta.
Varoitus tuloerojen kasvun ja eriarvoisuuden riskeistä on johdonmukainen, mutta yllättäväksi sen tekee paikka ja yhteys: analyysiyhtiö BCA Researchin alkuviikosta Yhdysvaltain New Yorkissa järjestämä sijoituskonferenssi.
Loistohotelli Waldorf Astorian prameassa juhlasalissa varoituksen kuuli nelisen sataa kansainvälistä suursijoittajaa ja Taloussanomat. Tässä tilaisuudessa tuloerojen kasvusta kantoivat huolta ennemmin kapitalistit kuin kommunistit.
Eriarvoisuudesta
yhteiskuntariski
Tuloerot ja eriarvoisuus ovat jo revenneet monin paikoin niin mittaviksi, että niissä kytee suuren yhteiskunnallisen järistyksen ainekset.
Aikansa eriarvoisuus hyödyttää niitä, joiden haltuun mammonaa kasautuu, mutta keskiluokan kurjistuminen kääntyy lopulta myös talouseliittiä vastaan. Samanlaiset jännitteet kasvavat rikkaiden ja köyhien kansakuntien välillä.
Ennen pitkää tuloerojen kasvu alkaa jarruttaa talouskasvua, ja köyhtynyt keskiluokka nousee kapinaan ja ottaa osansa eliitille kasautuneesta varallisuudesta "takaisin".
Tämä tulojen ja varallisuuden uusi jako pitkästä aikaa taas keskiluokan hyväksi voi tapahtua rauhanomaisesti vaalien ja lainsäädännön voimalla tai äärimmillään väkivalloin. Nykyisellään keskiluokan köyhtyminen ei voi loputtomiin jatkua.
Joka tapauksessa tuloerojen liiallinen kasvu on kehnoa taloudenpitoa, jonka haitoista kärsivät kaikki. Ensin kärsivät keskiluokka ja pienituloiset mutta lopulta myös finanssieliitti.
Suunnilleen näin voinee kiteyttää keskeisen sanoman yhteiskunnan pinnan alla kytevästä tuloeroriskistä, jota yllättävän moni puhuja sivusi esityksessään BCA:n konferenssissa.
Hieman yllättäviä nämä varoitukset olivat siksi, että tuloerot tai eriarvoisuus saati niihin liittyvät riskit eivät olleet yhdenkään esityksen varsinaisia aiheita.
Esitysten aiheet vaihtelivat raha- ja talouspolitiikan haasteista euroalueen talousnäkymiin. Tuloerojen kasvu ja eriarvoisuus kytevät pinnan alla.
Kriisimaissa
rauha rakoilee
Yhdysvaltain kotitalouksien väliset tulo- ja varallisuuserot ovat merkittävästi suurempia kuin vastaavat erot useimmissa euromaissa tai varsinkaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
Euromaatkaan eivät silti voi sulkea silmiään eriarvoisuuden ongelmilta. Kriisimaissa kuilu hyvin toimeentulevien ja tyystin osattomien välillä repii yhteiskuntarauhaa jo täyttä päätä. Samaan aikaan kasvaa kuilu kriisimaiden ja rikkaiden euromaiden välillä.
BCA:n konferenssissa euromaiden yhteiskuntarauhaa uhkaavia riskejä kuvasi esimerkiksi MIT-yliopiston talousprofessori Athanasios Orphanides. Hän on Kyproksen keskuspankin entinen pääjohtaja ja euroalueen keskuspankin EKP:n neuvoston entinen jäsen.
Yhdysvaltain tuloeroihin liittyvistä ongelmista ja riskeistä varoitti muun muassa sijoitusyhtiö Blackstonen hallituksen varapuheenjohtaja, Wall Streetin legendaarinen sijoitusvelho Byron Wien.
Keskuspankkien kriisitoimien ja rahakokeilujen arvaamattomista haitoista ja lopulta myös yhteiskuntarauhaa uhkaavista riskeistä varoitti esimerkiksi sveitsiläisen Edelweiss Holdings -varainhoitoyhtiön tutkimusjohtaja Dylan Grice.
Heidän puheenaiheensa ja käsittelytapansa vaihtelivat suuresti, mutta ainakin yksi johtopäätös oli yhteinen: elleivät päättäjät pysäytä tulo- ja varallisuuserojen kasvua, uhkaa se pysähtyä keskiluokan kapinaan.
Velkakriisi kärjistää
euromaiden eroja
Euroalueen velkakriisi on etenkin kriisimaissa myös yhteiskuntarauhaa koetteleva sosiaalinen kriisi. Ennestäänkin eurooppalaisittain räikeä eriarvoisuus hyvä- ja vähäosaisten välillä on kärjistynyt lisää, kun kriisi on vienyt miljoonilta kansalaisilta työpaikan sekä leikannut julkisia palveluita ja tulonsiirtoja.
Professori Orphanidesin mukaan jopa yli 50 prosentin nuorisotyöttömyys kasvattaa paraikaa kriisimaiden riskiä ajautua yhteiskunnalliseen murrokseen. Tämä voi johtaa hallituksen kaatumiseen ja ääriliikkeiden nousuun "yhdessä tai useammassa" kriisimaassa.
– Hallitusten kaatuminen ja kriisin uusi kärjistyminen ei tietenkään ole varma asia, mutta se on arvioni ensi vuoden suuresta riskistä euroalueella, Orphanides sanoi – ja muistutti, että Kreikassa on jo nyt uusnatseja parlamentissa.
Orphanides tarkasteli eriarvoisuuden haittoja ja riskejä yhtä kansakuntaa laajemmin ja varoitti samanlaisten jännitteiden voimistumisesta rikkaiden ja köyhien euromaiden välillä. Ongelma ja riskit ovat samat mutta mittakaava suurempi.
Hänen mukaansa on mahdoton arvioida, onko eurosta ja rahaliitto EMUsta ollut yleisesti hyötyä vai haittaa. Sen sijaan pitäisi kysyä, mille maille eurosta on ollut hyötyä ja mille maille siitä on ollut haittaa.
Hyödyt ja haitat jakautuvat hänen mielestään eri maille: euro on hyödyttänyt Saksaa ja joitakin muita rikkaimpia jäsenmaita mutta haitannut köyhimpiä euromaita ja erityisesti Kreikkaa ja muita kriisimaita.
– Euron piti yhdistää ja tasoittaa jäsenmaiden talouksia ja hyvinvointia, mutta se on päinvastoin eriyttänyt jäsenmaiden talouskehitystä entisestään. Nyt kriisi kärjistää tätä jakoa voittajiin ja häviäjiin.
Professori Orphanides uskoo kriisimaiden köyhtyvän keskiluokan kapinoivan vaalien voimalla.
Hänen mukaansa on mahdollista, että esimerkiksi Espanjan ja Italian kansalaiset ja päättäjät alkavat kyseenalaistaa rahaliiton mielekkyyttä. Hänestä ei ole varmaa, että rahaliitto EMU selviää kriisistä ehjänä.
Tuloerot ja riskit
ovat kasvaneet
Sijoitusguru Byron Wien kuvaili talousnäkymiä vaisuiksi mutta sijoitusnäkymiä silti monin paikoin houkutteleviksi. Pelkkää päivänpaistetta eivät näkymät sentään ole. Riskejä ja ikävien yllätysten aineksia kytee tuloeroissa ja niiden kasvussa.
Yritysten voitot ovat Wienin mukaan kasvaneet voimakkaasti, mutta palkansaajien tulot ovat polkeneet pitkän aikaa paikoillaan. Tämä synnyttää ja voimistaa yhteiskunnallisia paineita, jotka voivat Wienin lähivuosien riskianalyysin mukaan kärjistyä.
– Siitä voi koitua vielä pahoja ongelmia, että voitot ja pääomatulot ovat vuosien ajan kasvaneet paljon voimakkaammin kuin tavallisten kansalaisten palkkatulot.
Wienin mukaan esimerkiksi viiden kriisivuoden aikana Yhdysvalloissa toteutetut talous- ja rahapolitiikan mittavat elvytystoimet ovat kokonaisuudessaan koituneet finanssivarallisuuden omistajien eduksi.
Sen sijaan palkkatuloillaan elävä työvoima on hänen mukaansa jäänyt ilman elvytyshyötyjä. Tämä ei ole toistaiseksi haitannut sijoitustuottoja, mutta Wienin mukaan tuloeroihin liittyvät riskin ovat kasvaneet.
Arabi-kevään
aineksia
Elvytyksen voimalla aikaan saatu talouskasvu on jäänyt heikoksi osin ehkä juuri siksi, että lisätulot ovat kertyneet ennestään suurituloisimmalle vähemmistölle mutta karttaneet pieni- ja keskituloisia. Myös työttömyys on koetellut eniten juuri pieni- ja keskituloisia.
Suurituloisin kansanosa kuluttaa jo ennestään kyllikseen, joten se käyttää suurimman osan lisätuloistaan tyypillisesti uusiin finanssisijoituksiin eikä lisäkulutukseen. Sen sijaan pieni- ja keskituloinen kansa käyttäisi lisätulonsa kulutukseen, jos kyseisiä lisätuloja jostakin kertyisi.
Tästä ratkaisevasta erosta johtuu, että finanssieliitin lisätulot voimistavat enemmän finanssitaloutta kuin kansantaloutta, mutta keskiluokan lisätulot voimistaisivat kansantaloutta.
Finanssivarallisuuden arvonnousu on hyödyttänyt eniten sitä kansanosaa, joka omistaa finanssivarallisuuden. Tahtoo sanoa ennestäänkin varakkainta finanssieliittiä.
Blackstonen Wien ja muut superrikkaiden varainhoitajat paimentavat työkseen tuota finanssivarallisuutta, joten varallisuuden karttuminen on tarkalleen hänenkin tiedossaan.
Hän muistutti kuivakalla sivuhuomautuksella, että Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän niin sanottu arabi-kevät mellakoineen ja vallankumouksineen kärjistyi samanlaisen eriarvoistumisen seurauksista, joita tuloerojen kasvu nyt kerryttää Yhdysvaltoihin.
Inflaatio piilevää
tulonsiirtoa

Edelweiss Holdingsin tutkimusjohtaja Dylan Grice kuvaili samanlaisia yhteiskunnan jännitteitä kuin Blackstonen Wien, mutta perusteellisemmin ja pääosin rahatalouden riskien kautta.
Gricen mukaan ajankohtainen mutta yhä piilevä riski on, että valtioiden liian suuret lupaukset ja niitä kattava keskuspankkien "kokeellinen rahapolitiikka" epäonnistuvat pahan kerran ja talouden uumenissa kehittyvät inflaatiopaineet karkaavat.
Rahan ostovoiman alituinen heikkeneminen on hänen mukaansa yhtä hyvin sijoittajan ja säästäjän kuin kenen tahansa kansalaisen erittäin vakava uhka ja pitkäaikainen vitsaus.
Grice muistuttaa, että inflaatio on rahatalouden ja yhteiskunnan ilmiönä erittäin laajamittaista tulon- ja varallisuudensiirtoa – joka suosii ennestään rikkaimpia kaikkien muiden kustannuksella.
Rahan "painamiseen" osallistuva finanssieliitti ja sen välitön lähipiiri saa suurimman hyödyn inflaatiota synnyttävästä "painotuoreesta" rahasta, ja suuri enemmistö kärsii tavalla tai toisella kustannukset.
Hänen mukaansa inflaation vaikutukset ovat ensi alkuun hitaita mutta lopulta vääjäämättömiä. Keskuspankit ovat toteuttajia, mutta julkisen talouden liian suuret velat ja liian suuret lupaukset ovat varsinainen syy seuraavaan rahamurrokseen.
Ei pelkästään
sijoitusriski
Edelweissin Gricen mukaan keskuspankit uhmaavat rahapoliittisilla kokeillaan riskiä, että yleisön luottamus rahaan lopulta pettää tyystin. Kun luottamus menee ja keskuspankit huomaavat tämän, on virheitä myöhäistä korjata.
Grice muistutti, että luottamus rahaan on yhteiskuntarauhan keskeisiä ehtoja.
Tuon luottamuksen pettäminen on hänen mukaansa osaltaan pahentanut useita eurooppalaisia yhteiskuntakuohuja. Gricen selvitysten mukaan raju inflaatio leimasi esimerkiksi Rooman valtakunta romahdusta, keskiajan noitavainoja, Ranskan vallankumousta ja Saksan suistumista natsismiin ja juutalaisvainoihin.
Raharomahduksissa massojen psykologia näyttää hänen mukaansa toimivan niin, että vääryyttä mielestään kokenut pieni- ja keskituloinen enemmistö haluaa löytää syylliset ja rangaista heitä.
Koska inflaation vaikutuksia on miltei mahdoton nähdä, kohdistuu kansan jopa mielettömäksi kärjistyvä viha sattumanvaraisesti jopa noidiksi uskottuihin syntipukkeihin.
Ehkä Grice ei halunnut liiaksi säikytellä Waldorf Astorian finanssiyleisöään, sillä hän jätti lausumatta aiemmissa teksteissään esittämänsä arvion:
Jos rahan arvon heikkenemisestä ja piilevästä varallisuuden siirrosta finanssieliitille eniten kärsivä keskiluokka saa taas päähänsä kapinoida pelkkiä vaaliprotesteja kärkevämmin, voivat vihanpurkaukset kohdistua finanssieliittiin itseensä.
Riskit voivat toisin sanoen olla pelkkiä sijoitusriskejä kouriintuntuvampia.
Ilman äärimmäisiäkin riskejä Gricen, Wienin ja Orphanidesin viesti oli varsin selkeä: elleivät talous- ja rahapolitiikan päättäjät pian katkaise tulo- ja varallisuuserojen kasvua, katkeaa se keskiluokan kapinointiin – vaaleissa tai kaduilla.

Euro ja ero, yhden kirjaimen ero?

Ero Emusta, mutta ei nyt, ei yksin eikä Kreikan kanssa / Esko Seppänen Kotkassa 26.9.2013 Olen esittänyt julkisuudessa, että Suomen ei pidä erota Emusta nyt. Paino sanalla ”nyt”. Olen myös sanonut, että Suomen ei pidä erota Emusta yksin. Paino sanalla ”yksin”. Sanon vielä, että Suomen ei pidä erota Emusta, vaikka Kreikka eroaisi. Se ei ole Suomen verrokkimaa.  Kun vaaditaan eroa Emusta, pitää ennalta yrittää vastata kysymykseen, mitä sen jälkeen. Jos uskotaan, että sillä tavalla yhteisvastuu muiden veloista loppuu automaattisesti ja että sen jälkeen kaikki on paremmin, todellisuus panee sen uskon koetteille. Ero Emusta on ennen muuta hyppy tuntemattomaan. Rahan vaihtumisen käytännön ongelmat ovat ratkaistavissa. Uusien markkojen ja pennien valmistus sekä niiden jakelu ja varastointi maan eri osiin hoituisi pienellä viipeellä. Kaikkien työ- ja muiden laillisten sopimusten palauttaminen markkakantaan aiheuttaisi vaivaa, mutta se onnistuisi, samoin monien tietokoneohjelmien sekä kolikkoautomaattien ja hintalappujen päivitys markkayhteensopiviksi. Vaikeampaa olisi ihmisten päiden sisällön uudistaminen vastaamaan uutta rahaa ja uusia kulutustavaroiden, asuntojen ja finanssituotteiden hintoja. Jos erottaisiin Emusta ja käyttöön tulisi oma markka, sille määräytyisi arvo eli valuuttakurssi suhteessa muihin valuuttoihin. Se määräytyisi markkinoilla sijoittajien euronjälkeisen ajan taloutta koskevien odotusten perusteella, eikä Suomi voisi siihen itse vaikuttaa.  Uuden markan ulkoinen arvo on tärkein asia eroprosessin etujen ja haittojen arvioinnissa. Siitä riippuu kaikki muu. Eron yhteydessä olisi ratkaistava kaikkien Suomea koskevien laillisten Emu-sitoumusten ja -vastuiden ongelma: tulisivatko velvoitteet maksuun heti eron hetkellä vai hoidettaisiinko niitä entiseen malliin erosta huolimatta. Jos ne tulisivat heti maksuun, eroamisen hinnan määrittäisi suurelta osin avioeron jälkiselvittelyn luonteinen pesänjako, jossa jaettavana olisi paljon velkaa. Se pitäisi diskontata nykyarvoon, eikä se olisi helppo tehtävä markan ja euron uuden valuuttakurssin oloissa. Jos taas nykyiset – eurossa ilmaistut – velvoitteet jatkuisivat entiseen malliin, silloin ero eurosta ei vapauttaisi Suomea yhteisvastuusta vanhoista sitoumuksista eikä erosta saataisi tavoiteltua etua. Suomi on ollut mukana Emussa toistakymmentä vuotta. Sinä aikana Suomi on kasvanut kiinni yhteiseen rahaan ja rahapolitiikkaan monin (myös näkymättömin) sitein. Sen johdosta meillä ei ole samanlaista vapaata toimintatilaa kuin Ruotsilla ja Tanskalla, jotka eivät koskaan liittyneet Emuun ja jotka ovat vapaita Emu-sitoumuksista.  Tilanne eroaa myös siitä Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena syntyneestä pesänselvityksestä, jossa entiset neuvostotasavallat ottivat käyttöön oman rahan. Siellä ei ollut haitaksi asti sellaisia rahamarkkinoita, jotka olisivat reagoineet uusien valtioiden uuden rahan käyttöönottoon varsinkin kun Venäjä otti vastattavakseen Neuvostoliiton vanhat velat. EU:ssa ei ole sellaista maksajaa. Suomen eroa rahaliitosta ja oman rahapolitiikan sisäänajoa on niin ollen tarkasteltava ilman ennakkotapauksia. Me emme voisi aloittaa markan käyttöä ikään kuin emme koskaan olisi olleet Emussa, sillä siitä seuraavat rasitteet tulevat meidän mukaamme. On mahdollista, että Suomen ero aiheuttaisi markkinoilla epäjärjestystä. Alkaisi spekulointi sillä, onko Emussa muitakin potentiaalisia lähtijöitä. Sen takia Emuun jäljelle jääneillä mailla olisi intressi tehdä ero mahdollisimman kalliiksi, jotta mikään muu maa ei seuraisi Suomea. Siitä saatiin kokemusta Suomen vaatiessa avun vastineeksi Kreikalta vakuuksia. Saksan johdolla niistä tehtiin saajalleen mahdollisimman epäedulliset. Ei voida täysin kieltää sitä epätodennäköistä mahdollisuutta, että muut emumaat ja markkinavoimat ”kostavat” Suomelle, jos ero Emusta aiheuttaa muille ongelmia ja syntyy yleinen epäjärjestys. Jos Suomesta tehdään niihin ongelmiin syntipukki, veneen keikuttaminen voisi johtaa viennin vaikeutumiseen ja valtion velan korkojen nousuun. Tällaisilla pelotteilla eurossa pysymisen puolesta voidaan spekuloida. Ne olisivat mahdollisia, vaikka ne olisivat epätodennäköisiä. Markkinoilla tarkkailtaisiin Suomen euronjälkeistä taloutta ja sen hoitoa julmalla pedon katseella. Meiltä vaadittaisiin nykyistä läpinäkyvämmin kurinalaista politiikkaa, johon liittyisi sisäisen devalvaation aineksia eli palkkojen ja eläkkeiden huononnuksia, työttömyyden kasvua ja uusien reikien leikkaamista valtiovallan kutomaan sosiaaliseen turvaverkkoon. Itse asiassa Suomella saattaisi olla vähemmän vapaata toimintatilaa Emun ulkopuolella kuin Saksan peesissä sen sisässä. Eron etujen ja haittojen taseen ratkaisivat viime kädessä ns. dynaamiset vaikutukset eli se, mitä sellaista tapahtuisi, mitä kukaan ei osaa ennakoida. Kaikki uusi tapahtuminen olisi seurausta sitä edeltäneestä tapahtumisesta, eikä se, mitä tapahtuisi, olisi meidän omissa pienen maan kätösissämme. Jos huonosti kävisi, pääomat ottaisivat Emusta eroamisen pelästyttäminä alleen näkymättömät jalkansa ja karkaisivat maasta, ja ne tekisivät niin joka tapauksessa heti, jos Suomen ero Emusta alkaisi vaikuttaa reaalisesti uskottavalta tapahtumalta.  Jos joku pitää tärkeänä ulkomaisia sijoituksia Suomeen, ne antaisivat ainakin aluksi odotuttaa itseään – vaikka antavathan ne odotuttaa itseään Emussa oltaessakin.  Tilanteen päivitystä  Emu oli alun perin poliittinen raha, joka otettiin käyttöön vastoin hyviä taloudellisia perusteita ja ennen kuin kaikki mukaan lähteneet maat olivat siihen valmiita. Saksalla oli kiire tehdä EU-yhdentyminen peruuttamattomaksi. Siihen tarkoitukseen yhteinen raha oli paras mahdollinen väline. Mukaan otettiin maita (Italia, Belgia), jotka eivät täyttäneet ennakolta sovittuja Emu-kriteereitä tai jotka olivat väärentäneet taloutensa tunnusluvut (Kreikka). Emumaiden ennakoitavissa olleen erilaisen talouskehityksen johdosta hyväksyttiin ns. kasvu- ja vakaussopimus kurinalaisesta talouspolitiikasta. Kun Ranska ja Saksa rikkoivat sopimusta budjettialijäämillään, ne olivat liian suuria maita rangaistaviksi. Sen seurauksena myös niitä pienemmät maat (Portugali, Kreikka) vapautettiin sopimuksen noudattamisesta. Kaikki se ilmensi euron luonnetta poliittisena rahayksikkönä, jonka taloudellinen perusta vuosi vuodelta mureni. Pankit kokivat tilanteen niin, että Emussa oli – vastoin EU:n perustuslakia – tosiasiallinen yhteisvastuu muiden maiden veloista. Sen johdosta ne lainasivat hulvattomasti rahaa samalla alhaisella korolla kaikkiin emumaihin vaatimatta kattavia vakuuksia. Monet pankit ajautuivat kriisiin, ja valtiovalta joutui eri maissa pelastamaan niitä pääomittamalla ja/tai kansallistamalla. Siitä erityisen hyvä esimerkki on Irlanti, jossa kansallistettiin viisi suurpankkia kuudesta. Kun valtiot sosialisoivat pankkien velat, ne velkaantuivat siinä yhteydessä itse. Irlannissa valtion velka oli kriisin alussa 15 prosenttia BKT:sta, mutta pankkien rahoittaman kiinteistökeinottelun romahdus on sittemmin nostanut julkisen velan lähes 100 prosenttiin. Kiinteistöjen arvo on romahtanut puoleen löysän ja halvan rahan hypetyksen aikaan verrattuna. Saksalaiset ja ranskalaisten pankit pelastettiin yhteisvastuullisesti emumaiden rahoilla vastuuttomasta rahanlainauksesta ylivelkaantuvien maiden yksityiselle sektorille. Yhteisvastuu oli sitä, että yksityiset velat sosialisoitiin julkiselle sektorille,  ilman sijoittajavastuuta, siis niin, että omistajat ja sijoittajat eivät joutuneet täysimittaiseen vastuuseen vastuuttomasta lainanannosta. Kun Kreikassa tehtiin velkasaneeraus, se tapahtui auttamattoman myöhään. Suuri osa yksityisistä veloista oli siinä vaiheessa jo siirretty valtiolle ja rahoitettu muiden maiden veronmaksajien varoin. Velkasaneerauksen viivyttämisen seurauksena ylivelkaantuneille maille annettu rahoitustuki ohjautui valtioiden sijasta pankeille. Kriisiapu oli ensin muiden emumaiden Kreikalle antamaa kahdenvälistä lainaa. Kun se ei riittänyt, lainaamista jatkettiin emumaiden Luxemburgiin perustamasta – osakeyhtiötä muistuttavasta – vakausvälineestä (ERVV). Sen kautta annettiin muiden emumaiden takaamaa halparahaa Kreikan, Portugalin ja Irlannin valtionlainojen lisäämisen ja uusimisen tarpeisiin. Lainauskapasiteettia kasvatettiin emumaiden – samaten Luxemburgiin – perustamalla vakausmekanismilla (EVM), jota on käytetty Espanjan ja Kyproksen pankkien pelastamiseen. Rahasummiin ja Suomen ottamien sitoumusten suuruuteen palataan. Kreikan ero Olen tarkastellut kirjassani Emumunaus (Into, 2012) sitä tilannetta, että Kreikka eroaisi Emusta. Tässä yhteydessä esittelen mietteitä kirjan pohjalta siinä hengessä, että samat asiat on otettava huomioon arvioitaessa Suomen mahdollista eroa Emusta, vaikka Suomi ei olekaan Kreikka. Jos Kreikka eroaa Emusta, se on sen oma päätös. Rahaliitosta ei nimittäin voi mitään maata erottaa. Federalisteilla oli vuosituhanten vaihteen eurokiireessä niin iso vaihde päällä ja niin kova vauhti, ettei heille ollut tullut mieleen kirjata sopimusteksteihin erottamisen mahdollisuutta. Käytännössä ero on kuitenkin vain järjestelykysymys. Kreikan tapauksessa eurojen vaihtumisella takaisin kansallisiksi drakmoiksi olisi kuitenkin niin drakmaattisia seurauksia, ettei niitä mikään maa voi vapaaehtoisesti haluta. Jos Kreikka eroaisi Emusta, uusi drakma devalvoituisi suhteessa euron arvoon. Drakman ulkoisen arvon heikentyminen olisi Kreikalle tarpeellinen ja välttämätön taloudellisen kasvun katalyytti. Tänään emumailla ei ole omaa kansallista valuuttaa, joka voisi devalvoitua ja siten vauhdittaa taloudellista kasvua. Ne ovat ainoita valtioita maailmassa, jotka eivät itse voi vaikuttaa maassaan käytössä olevan rahan arvoon. Emussa ylivelkaantuneiden maiden ainoa talouspoliittinen vaihtoehto on sisäinen devalvaatio, joka on talouden deflaatiota eli jolla luodaan kasvuton talous. Paljonko olisi drakman kuvitteellinen devalvaatioprosentti palkka- ja hintatason alentamiseksi suhteessa ulkomaihin? Ehkä 40-50 %. Drakman devalvoitumisella suhteessa euroon ei kuitenkaan lisättäisi merkittävästi tavaravientiä, sillä Kreikassa ei ole paljoakaan uusvientikelpoista tuotantoa, mutta muuten se sopeuttaisi Kreikan talouden muiden EU-maiden palkka- ja hintatasoon kerralla ilman sisäisen pakkodevalvaation sekä IMF:n, EKP:n ja EU:n komission muodostaman troikan määräämän sopeutusohjelman yhteisvaikutuksesta syntyvää hidasta kurjistumista. Maailman kaikkien aikojen tiukimmalla säästö- ja kieltäymysohjelmalla on vaikea päästä ulos sillä tuotetusta mahdottomasta ja toivottomasta tilanteesta. Drakman devalvoitunut arvo huonontaisi kansan ostovoimaa ulkomaisten tavaroiden hankinnassa, mutta se suosisi ulkomaisten tuontitavaroiden korvaamista kotimaisilla tuotteilla. Tuonnin kallistuminen lisäisi inflaatiota, jonka kasvu ei kuitenkaan helpottaisi ulkomaisten euromääräisten velkojen maksua, mutta kotimaisia velkoja se aikaa myöten kyllä söisi. Jos euromääräiset talletukset muutettaisiin drakman käyttöönotossa heikentyneellä valuuttakurssilla euroista drakmoiksi, tallettajien säästöt olisivat poliittisia pelinappuloita. Ennalta ei voi tietää, mihin valuuttakurssiin ne muutettaisiin drakmoiksi. Siihen liittyvien riskien pelossa on ollut pitkään käynnissä talletuspako pankeista, ja rikkaat ovat jo osanneet viedä suuret rahansa ulkomaisiin turvasatamiin.  Kreikkalaiset pankit, jotka eivät pitkään aikaan ole saaneet rahaa lainaksi ”vapailta” kansainvälisiltä markkinoilta mutta jotka Kreikan hallitukset ovat pelastaneet konkursseilta ja kansallistamisilta muiden euromaiden rahoin, olisivat ensimmäisiä drakman paluun uhreja. Niiden luottotappiot kasvaisivat, kun asiakkaiden euromääräisten velkojen reaaliarvo kasvaisi devalvoituneen drakman paluun seurauksena. Se lisäisi kotimarkkinoiden pienyritysten ongelmia. Suomessakin oman pankkikriisin aikaan pienten ja keskisuurten yritysten konkurssien määrä vuosina 1992-1994 kolminkertaistui ”normaaliajan” noin 2 500 konkurssista 6 000-7 500 konkurssiin. Välikaudella euron käytön lopun ja oman rahan tulon välissä olisi kaoottinen tilanne ihmisten säästäessä arvon säilyttäviä euroja vähempiarvoisten drakmojen valmistumisen ja käyttöönoton odotuksessa. Kreikassa käytettäisiin kuukausien ajan virallisena maksuvälineenä väärentämissuojaleimalla varustettua rahaa tai leikattuja euroja (joista vain setelin toinen puoli olisi käypää rahaa). Siinä tilanteessa ihmisten olisi edullista säilyttää leikkaamattomat eurot sukan varressa niin pitkään kuin mahdollista, sillä ne kelpaisivat täydestä arvosta muissa emumaissa. Vähitellen vanhat eurot kuitenkin vaihtuisivat uusiin, kun palkat ja eläkkeet maksettaisiin euroa huonompiarvoisissa drakmoissa. Mahdollisesti otettaisiin käyttöön valuuttasäännöstely. Argentiina ja Islanti tekivät niin vastaavissa ongelmissa. Etsittäessä drakmalle uutta kelluvaa vaihtokurssia olosuhteet olisivat pitkään niin epävarmat, että maahan olisi vaikea saada uusia investointeja ja lainarahaa.  Jos muille EU:n perifeerisille maille syntyisi paineita tehdä ”kreikat”, se saattaisi johtaa kilpaileviin devalvaatioihin. Olisi kaiken edellä kuvatun perusteella suuri yllätys, jos Kreikka eroaisi Emusta tai rahaliitto muuten murenisi. Se olisi EU:n suurille maille suuri (maailman)poliittinen katastrofi. Siksi Angela Merkel ei kuuntele niitä, jotka haluavat erottaa Kreikan Emusta, eikä niitä, jotka haluavat Saksan palaavan omaan markkaan. Saksalle paluu demariin (D-markkaan) merkitsisi ehkä 30 prosentin revalvaatiota, joka markkinoiden nopeassa tempossa heikentäisi Saksan kilpailukykyä revalvoitumisprosentin verran ilman että Saksa voisi sitä estää. Jos euro kaatuu, Merkelille se merkitsee suurvaltapolitiikassa sitä, että ”Eurooppa kaatuu”. Saksan vaalien suurvoittaja ei ymmärrä niitä, jotka sanovat, että parempi kauhuton loppu kuin loputon kauhu. Edellä olevan perusteella arvioin, että ei ole näköpiirissä jonkun muun maan kuin Kreikan lähtö Emusta, eikä Kreikkakaan ole lähdössä ilman että se painostetaan lähtemään. Jos Kreikka lähtee, Suomen ei pidä sitoa itseään sen lähtöön. Kreikan tapauksessa uusi drakma heikkenisi devalvoitumalla suhteessa euroon, kun taas Suomen uusi markka saattaisi vahvistua revalvoitumalla. Se huonontaisi vientiyritysten kilpailukykyä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Suomen kansantalous on riippuvainen tavaroiden viennistä, eikä valuutan arvon vahvistuminen nykyistä liian kovaa euroa vielä kovemmaksi valuutaksi ole kansallinen etu. Tällä nykyisellä valtion taloudenpidolla Suomen markan potentiaalinen revalvoituminen on sulamassa, kun valtion ja kuntien jatkuva lisävelkaantuminen sen mahdollisesti aiheuttamine koronnousuineen saattaa suistaa Suomen saksalaiselta politiikan valtatieltä Kreikan kuoppaiselle velkatielle. Siinä tilanteessa Suomen ero Emusta saattaisi vaikuttaa sijoittajien odotuksiin niin, että uusi lainaraha valtion budjetin katteeksi ja vanhojen velkojen hoitoon kallistuisi ja lisäisi valtiontalouden leikkaustarpeita (ja heikentäisi edelleen kunnallisia palveluja). Suomen sitoumukset Menemättä yksityiskohtiin voidaan laskea, että Suomen eduskunta on myöntänyt ERVV:lle takausvaltuuksia kaikkien apua saavien (eikä siis vain Kreikan) maiden lainoille ja niiden 65 prosentin suuruisille ylitakauksille 13 974 miljoonan euron arvosta. Suomen omasta lainanotosta noiden velvoitteiden maksamiseksi aiheutuvat korot ja kulut sekä niiden ylitakaukset eivät sisälly tuohon summaan. Kun ne otetaan huomioon, eduskunnan myöntämä ja hihasta vedettyjen korkoarvioiden perusteella laskettu tosiasiallinen takausvastuu nousee 18 200 miljoonaan euroon. Summan suuruus riippuu ratkaisevasti koroista ja kasvaa edelleen, jos Suomi joutuu maksamaan sellaisten maiden avustamisen, jotka uusina avunsaajina vapautuvat omista takauksistaan. Jos käytössä on koko ERVV:lle annettu takausvastuu, jos sille joudutaan maksamaan korkoa 30 vuotta ja jos lainasta ei saada euroakaan takaisin, kyseessä on pahin mahdollinen tilanne. Siinä ääritapauksessa hallitus näkee eduskunnan valtuuden ulottuvan yli 30 miljardin euron menetysten takaamiseen. Tätä täydentää suurin mahdollinen tappio EVM:n kautta sen pääomaan sijoitettavalla 12 582 miljoonalla eurolla. Kun kyseessä eivät kuitenkaan ole ongelmamaille annettavat suorat lainat vaan osin toteutumattomat takaukset ja tekniset ylitakaukset, jotka eivät – ainakaan seuraavan kymmenen lyhennysvapaan vuoden aikana – ole maksamattomia velkoja, muiden maiden tukemisesta ERVV:n ja EVM:n kautta ei ole tulossa kymmenien miljardien eurojen menetyksiä Suomelle. Miljardeja voi tulla, ja niiden lisäksi saattaa tulla rahanmenoa Euroopan keskuspankin kautta. Toisen Kreikka-paketin yhteydessä otettiin ensimmäinen hapuileva askel siihen suuntaan, johon olisi pitänyt kulkea alun alkaen. Silloin ruvettiin puhumaan velkasaneerauksesta eli velkojen leikkaamisesta, niiden osittaisen maksamatta jättämisen sallimisesta. Markkinoilla myytiin silloin Kreikan velkapapereita puoleen hintaan. Velkasaneerauksen toimeenpanoa edeltäneenä aikana onnekkaimmat yksityiset velkojat saivat rahansa täysimääräisesti takaisin muiden maiden avustuksista, jos juuri heidän luottojensa eräpäivä oli sattunut aikaan ennen velkasaneerausta. Päivänkin verran liian myöhäinen eräpäivä leikkasi lainasta 53,5 %, tuotti 15 prosentin käteiseen verrattavan kannustimen ja siirsi 31,5 prosentin loppuosuuden takaisinmaksun mahdollisesti jopa 30 vuoden päähän. Kun nämäkään avustustoimet eivät näytä riittävän Kreikan talouden käynnistymiseen, on ruvettu ehdottelemaan velkojen lopullista anteeksiantoa. Se voidaan toteuttaa tyylikkäimmin lisäämällä velkojen lyhennysvapaita vuosia ja lykkäämällä niiden takaisinmaksu hamaan tulevaisuuteen. Kun 1990-luvun lopussa monet maat maailmalla olivat Kreikan kaltaisessa toivottomassa tilanteessa, Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) pakotti apunsa ehtona niitä aloittamaan matokuurin, joka tuotti parin vuoden ajan tuskaa ja epätoivoa. Sen jälkeen Argentiinassa kasvu oli pitkään keskimäärin 8 prosenttia vuodessa. Etelä-Koreassa kasvu oli yhdeksän vuoden ajan keskimäärin 6 prosenttia vuodessa ja Indonesiassa 5 prosenttia. Jeltsinin hallinnon tuhoama Venäjäkin nousi alennustilastaan keskimäärin 7 prosentin vuosikasvuun. Kaikki nämä maat devalvoivat valuuttansa kasvun käynnistämiseksi. Emussa se ei ole Kreikalle mahdollista, eikä se selviä EU:n sisäisen pakkodevalvaation opeilla ulos kriisistään. Aina ovat maat kuitenkin tavalla taikka toisella kriisinsä selättäneet, ja niin tulee tekemään myös Kreikka. Miten se tapahtuu, on suuri arvoitus kaikille. Euroopan keskuspankin (EKP) rooli Emumaiden velkakriisiä on toistaiseksi hoidettu pelkällä ajanpeluulla. Siinä tehtävässä on onnistunut Euroopan keskuspankki, joka loi pankkien käyttöön LTRO-ohjelmalla (”lotroilla”) seteli- eli bittirahoitusta tyhjästä lisäämällä taseensa molemmille puolille saman summan: yli biljoona euroa. Se oli pankeille halparahaa, jonka ne lainasivat edelleen reaalitalouden sijasta keinotteluun, joka taas nosti pörssikurssit uuteen kukoistukseen. Heti ensimmäisenä maanantaina Saksan syysvaalien jälkeen EKP ilmoitti valmistautuvansa uusien lotrojen liikkeellelaskuun entiseen malliin eli pankeille. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed jakaa kuukausittain runsaan 60 miljardin euron arvosta omia lotrojaan puoliksi liittovaltiolle ja puoliksi pankeille. Myös se on kasvattanut pankkien voittoja, mutta EKP:n lotroilla on kasvatettu vain niitä ja niitä myös valtioiden kustannuksella. Tärkeä psykologinen efekti Euroopassa oli sillä pääjohtaja Mario Draghin lausunnolla kesällä 2012, jolloin hän sanoi julkisuuteen, että ”EKP on valmis tekemään kaiken, mitä tarvitaan euron säilyttämiseksi. Pyydän uskomaan, että se riittää. Toistaiseksi se on riittänyt rauhoittamaan pankkimarkkinat. Perusongelmat ovat silti ratkaisematta. Ylivelkaantuneet maat ovat edelleen vaikeuksissa, EU:ssa on ennätystyöttömyys, reaalitalouden pieniin yrityksiin kohdistuu luottolamaa ja kansantuote on useissa emumaissa, Suomessakin, vielä alle vuoden 2008 tason. Saksa se vain porskuttaa kasvua. Avaimet talouskriisin hoitamiseen ovat yksinomaan Euroopan keskuspankin käsissä. EU:sta ei ole siihen apua, eikä sillä ole siihen toimivaltaakaan. Komissio käyttää kriisiä hyväksi EU:n liittovaltioimisen tarkoituksiin tavalla, joka ei suuresti palvele kriisistä ulospääsyä. Jos halutaan tehostettua velanhoitoa, EKP:n on luovuttava pankkien tukemisesta ja siirryttävä luotottamaan suoraan valtioita. Sillä tavalla se rikkoisi EU:n perustuslakia, mutta se olisi vain yksi laiton toimenpide lisää kriisinhoidossa jo käytettyjen laittomuuksien joukossa. EKP:n olisi myös luovuttava – Japanin mallin mukaan – ylitiukasta inflaatiotavoitteesta. Se on välttämätön edellytys kasvun puutteen tuottaman deflaation torjumiselle. Tämän sanon täysin tiedostaen ne kaikki ongelmat, joita inflaation kasvu tuottaa. Se on rahatalouden dopingia ja pitää sisällään rahailluusion: on mukavampi olla, kun on enemmän rahaa, vaikka sen ostovoima olisi huonontunut. Inflaation vastakohta on nykyinen deflaatiopolitiikka, joka on kasvun ja velanmaksun myrkkyä sen kokemuksen perusteella, jonka olemme saaneet EU:n ja EKP:n linjasta välttää valtioiden velkaantumista pakottamalla maat ottamaan lisää velkaa.  Emusta eroamisen keskuspankkiriskit Riskejä, joiden kypsymisestä EKP:n tappioiksi Suomen Pankin vastuu on 1,8 %, voi syntyä neljästä eri lähteestä. Seuraavassa riskien aihiot, jokainen erikseen. 1)Luen EKP:n tasetta niin, että EKP on ostanut ongelmavaltioiden velkaa noin 250 miljardilla eurolla. Kun velkakirjat on ostettu markkinoilta, EKP:llä ei ole niille vakuuksia. Riski on se, että jos velkakirjojen arvo alenee niistä maksettua hintaa alhaisemmaksi, niistä kirjautuu EKP:lle tappioita. EKP:n oman ilmoituksen mukaan näitä velkapapereita on ostettu niin alhaisiin markkinahintoihin, että ne tuottavat sille voittoa. Huomen voi kuitenkin pyyhkäistä tämän päivän voitot olemattomiin yhdestä rahan mannerlaattojen liikahduksesta syntyneellä epäluottamuksen tsunamilla. Suomen riski on 4-5 miljardia euroa siinä tapauksessa, että kaikki ostetut velkakirjat nollataan, mutta ei niitä kaikkia koskaan nollata, vaikka osa niiden arvosta leikattaisiinkin. On epäselvää, vapautuisiko Suomi Emusta eroamalla näistä vastuista lyhyellä aikavälillä. 2)Draghin lausunto ”tehdä kaikki, mitä tarvitaan euron pelastamiseksi” on poikinut erityisen OMT-ohjelman, jolla materialisoidaan mainittu kaikki, mitä tarvitaan. Sen mukaan EKP on valmis ilman ylärajaa ostamaan markkinoilta valtioiden velkakirjoja julkisen vallan lainojen koron alentamiseksi. Mitä ilmeisimmin markkinapapereilla ei ole vakuuksia. Sen johdosta tähän ohjelmaan sisältyy riskejä, jotka eivät kuitenkaan ole vielä ajankohtaisia. OMT on varalla kuin munkilla munat. 3)Target 2-järjestelmä on Emu-maiden keskuspankkien sponsoroima kansallisten pankkien, pörssien ja muiden rahan suurkäyttäjien maksusiirtojen selvitysjärjestelmä, jossa maksut ohjataan maiden välillä maksajien tileiltä saajien tileille. Se on automaatti, josta ongelmamaa saa luottoa ilman vakuuksia vaihtotasevajeidensa rahoitukseen (ja jonka avulla maa voi hidastaa sisäisen pakkodevalvaation stagflaatio-vaikutusta). Saksan, Hollannin, Suomen ja Luxemburgin Target-järjestelmän kautta ongelmamaille antamat maksusuoritusluotot, talletuspako niistä maista sekä EKP:n näiden maiden pankeille antamien halpaluottojen paluu ylijäämämaiden keskuspankkien tileille säilöön alijäämämaiden maksukyvyttömyyden varalta pitävät sisässään riskin, joka realisoituu koko systeemin kaatuessa. Suomen Pankin taseessa on tällainen 30 miljardin euron saatava EKP:n pääkonttorilta. Enimmillään se oli lähes 80 miljardia euroa siihen aikaan, kun pankit säilyttivät EKP:ltä saamiaan lotroja AAA-maiden keskuspankkien turvasatamissa. On epäselvää, vapautuisiko Suomi Emusta eroamalla näistä Target-vastuista lyhyellä aikavälillä. Suomi jäisi joka tapauksessa edelleen Target-järjestelmän jäsenmaaksi. 4)EKP on antanut Kreikan ja Irlannin (ja sitä ennen pankkien kansallistamistarkoituksiin myös Belgian ja Saksan) kansallisille keskuspankeille luvan antaa omien maidensa pankeille kansallista ELA-hätäapulainaa (ELA = ”Emergency Liquidity Assistance”). Siinä tarkoituksessa nämä EKP:n haarakonttorit saivat painaa, antaa pankeille ja sillä tavalla laskea koko Emu-alueelle liikkeelle kansallisia euroja. ELA-päätökset, joiden ehdot ovat salaiset ja joilla ei ole riittäviä vakuuksia, tehdään EKP:n neuvostossa. EKP ei kerro haarakonttorilleen annetun ELA-hätäavun liikkeellelaskuoikeuden suuruutta. Se joudutaan arvaamaan EKP:n ja haarakonttoreiden tase-erien perusteella. Kyseessä eivät ole ihan pienet summat, sillä Irlannin keskuspankilla on ollut tällaista setelirahoitusvelkaa pääkonttorille 40-50 miljardia ja Kreikan keskuspankilla 50-100 miljardia euroa. EU:n budjettikurisopimuksesta Irlannissa käydyn kansanäänestyksen KYLLÄ-tulos palkittiin keväällä 2013 hyväksymällä kalliin ja lyhytaikaisen ELA-avun muuttaminen halvoiksi pitkäaikaisemmiksi valtion velkapapereiksi. Jos ELA-maiden haarakonttorit (tällä hetkellä vain Kreikka) eivät pysty vastaamaan ELA-sitoumuksista pääkonttorille, niistä tulee myös Suomen Pankille epäsuoria laskuja. Epädemokraattista siinä on se, että osan näistä vastuista on ottanut yksi henkilö: Suomen edustajana EKP:n keskuspankin neuvostossa toimiva Suomen Pankin pääjohtaja. Suomen ero Emusta saattaisi pelastaa meidät näiltä vastuilta. 5)Luotottaessaan pääosin yksityisiä pankkeja biljoonalla LTRO-eurolla EKP sai niiltä vakuudet, joiden arvo riittää normaalioloissa kattamaan luottoa saavan pankin maksukyvyttömyyden. Riski on se, että tulee koko systeemin kattava kriisitilanne ja että monet vakuudet sulavat yhtä aikaa. Systeemikriiseihin ei voi varautua ennalta millään vakuuksilla. Pankkien velkaantuessa niiden antamat vakuudet huononevat velan kasvun myötä. Suomen Pankin itsenäistyminen saattaisi pelastaa meidät näiltä vastuilta. Johtopäätökset Suomi on Emussa eikä meillä ole mitään pehmennyksiä sen jäsenyyden tuottamiin velvoitteisiin. Emu-puskurit olivat europropagandaa ja ne rahat on käytetty toisiin tarkoituksiin. Emu pakottaa kaikki sen jäsenmaat kilpailemaan kilpailukykynsä säilyttämisen puolesta tavalla, joka vaatii aina vain lisää vapauksia pääomille, julkisen vallan privatisointia ja valtioiden interventioita veronmaksajiensa varoilla raha- ja finanssijärjestelmään kiinnittyvän kroonisen keinottelun aikaansaaman tuhohakuisuuden torjumiseen. On todennäköistä, että sama politiikka jatkuisi, vaikka Suomi eroaisi Emusta. Poliittinen tyytymättömyys joutuu silloin etsimään ja löytämään uusia tapoja ilmaista itsensä, eivätkä ne tavat aina olisi totutulla tavalla demokraattisia. Kapina alkaa Euroopassa kuitenkin niistä maista, joiden on pakko noudattaa sisäisen devalvaation politiikkaa. Suomen ei ole – vielä – pakko. Ero Emusta olisi hyppy tuntemattomaan, ja sen hinnan määrittäisi ennen muuta uuden markan valuuttakurssi. Markkinoiden paineessa lisävelkaa tarvitseva Suomi ei voisi harjoittaa olennaisesti toisenlaista talouspolitiikkaa kuin Emussa ollessaan. Suomen Pankki ei ole Suomen pankki vaan EKP:n haarakonttori. Suomen sitoumukset on tehty ilman, että niiden kaikista epäsuorista taloudellisista vaikutuksista olisi päätetty eduskunnassa. Sitä kautta ero Emusta saattaisi aiheuttaa arvaamattomia kuluja Suomelle. Eduskunnan päätöksillä Suomi on mukana ERVV:ssä ja EVM:ssä, joiden kautta tehdyt juridiset sitoumukset saattavat – Suomen mahdollisesti erotessa Emusta – olla kallein osa siitä maksuun tulevaa hintaa. Komission ehdottaman pankkiunionin velvoitteilta osallistua muiden maiden konkurssipankkien saneeraukseen ja niiden tallettajien säästöjen pelastamiseen Suomi voi välttyä myös Emun jäsenenä, jos hallituksella on siihen poliittinen tahto. Järjestelmäkriisin perusongelma on se, että ei uskalleta tunnustaa virtuaalisten markkinavoimien liikkeelle laskeman katteettoman virtuaalirahan reaalitaloudelle aiheuttamaa ongelmaa. Sen määrä on ajettava alas. Siinä kyllä sitten pankkien taseet paukkuvat, mutta suurpankeille ovat valtiot antaneet turvatakuut: maailman suurimmat pankit, joiden muodostama mafia on maailman vaarallisin rikollisjärjestö (esimerkiksi juuri tällä viikolla Yhdysvaltain suurin pankki JPMorgan Chase sai lähes miljardin dollarin sakot keinottelusta), ovat ns. SIFI-pankkeja, joita ei päästetä konkurssiin. (SIFI = Systematically Important Financial Institution”) Virtuaalisen rahavallan hegemonia estänee rahapolitiikan paradigman vaihdoksen, ja kriisi jatkuu. Ostettu aika ei ratkaise systeemikriisiä  – jonka oloissa on vähitellen totuttu toimimaan ja josta on tulossa pysyvä olotila. Euro vai ero? Edellä lienee käynyt selväksi, että näiden vaihtoehtojen välillä on suurempi kuin vain yhden kirjaimen ero.

 

Pankin strategin kova väite: 

Fed ja superrikkaat salaliitossa

Taloudellinen eriarvoisuus on noussut suureksi puheenaiheeksi Yhdysvalloissa.
Se mietityttää jo pankkien sijoitusväkeäkin. Societe Generalen strategi Albert Edwards varoittaa tuoreessa markkinakatsauksessaan tulonjako-ongelmien aiheuttamista riskeistä.
"Ei tarvitse olla kommunisti kantaakseen huolta siitä, että suureksi revennyt eriarvoisuus heikentää talouden pitkän ajan kasvua ja kärjistää taantumien vaikutuksia", Edwards kirjoittaa.
Markkinakatsauksessaan hän siteeraa eturivin ekonomisteja sekä Warren Buffettin ja Bill Grossin kaltaisia sijoittajapersoonia, jotka ovat viime aikoina kantaneet huolta eriarvoisuudesta.
Edwardsin omat päätelmät ovat sangen rohkeita. Hän väittää, että Yhdysvaltain keskuspankki pyrkii tietoisesti pönkittämään asuntojen hintoja, jotta keskiluokalle syntyisi rauhoittava varallisuuden illuusio.
Näin Fed olisi ennen muuta amerikkalaisten superrikkaiden asialla. Niin kauan kuin keskiluokka on edes suhteellisen tyytyväinen, se ei ryhdy protestoimaan yhä satumaisemmin rikastuvaa harvalukuista eliittiä vastaan.
Edwardsin mukaan Case-Shiller-asuntohintaindeksin viimeaikainen nousu selittyy ennen muuta Fedin määrällisellä elvytyksellä.
"Samalla kun Yhdysvalloissa toteutetaan rikkaimmista rikkaimpia suosivaa politiikkaa, on myös yritettävä jotenkin pitää kulutuskysyntä käynnissä, jotta ei ajauduttaisi deflaatioon. Lisäksi keskiluokalta täytyy peittää se ikävä tosiasia, että se ei pääse nauttimaan talouskasvun hedelmistä". Edwards kirjoittaa.
Valittu linja on hänen mielestään äärimmäisen vaarallinen. Keskiluokkaa ei ole mahdollista pimittää loputtomiin. Ennen pitkää tavalliset kansalaiset huomaavat reaalitulojensa laskevan ja eriarvoisuuden kasvavan kasvamistaan.
Sijoittajien on syytä pitää nämä riskit mielessään.
"Nykyinen asuntokupla puhkeaa vääjäämättä jossain vaiheessa, vaikka Fed yrittää sitä viivyttää kiipeämällä hyppytornin portailla yhä korkeammalle. Eriarvoisuuden kasvu imee hyppyallasta kuiviin, ja siinä vaiheessa kun sukelletaan, jälki on todella rumaa", Edwards varoittaa.