Arvostelu kiihtyy: Saksa painaa heikkoja kyykkyyn
Analyysi
Saksa ei ole talousveturi vaan kasvurohmu, jonka kauppaylijäämä
on muilta pois ja keskeinen syy talousanemiaan muualla. Tämä euron
valuvikoja korostava tasapainohäiriö on ollut eurokriitikoiden tiedossa
euron perustamisesta lähtien. Nyt Saksan arvosteluun yhtyvät yllättäen
Yhdysvallat ja IMF.
Talouskeskustelun yllättävä käänne ja uusi kinastelun aihe löytyy Yhdysvaltain valtiovarainministeriön viime viikolla julkaisemasta tärkeästä raportista, jossa ministeriö harvinaisen suorasukaisesti arvostelee Saksan talouspolitiikkaa.
Kyse on raportista, jonka sivuilla rahaministeriö tilittää kongressille kahdesti vuodessa käsityksensä muiden maiden harjoittaman talous- ja valuuttapolitiikan tilasta ja laadusta.
Juuri tätä raporttia Yhdysvaltain johto on useita kertoja käyttänyt varoittaakseen Kiinaa käyttämästä maan valuutan juanin keinotekoisen edullista kurssia epäreilun kilpailuedun kahmimiseksi maan teollisuudelle muiden maiden ja erityisesti Yhdysvaltain yrityksiltä.
Kiina saa tuoreessakin raportissa muistutuksen valuuttapolitiikkansa tarkkailusta, mutta Kiinan valuuttapolitiikan asemesta ensimmäisenä sapiskaa saakin tällä kertaa Saksan talouspolitiikka.
Sattumaa tai ei, mutta päivää myöhemmin aivan samaa sapiskaa Saksalle antoi myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Atlantin vastarannalta katsoen Saksa ei näytä talousveturilta vaan kasvurohmulta.
Talouden tosiseikat
tukevat arvostelua
Yhdysvaltain rahaministeriön ja IMF:n sormen heristely Saksalle on kuin samasta käsikirjoituksesta. Kumpikin arvostelee Saksaa liian yksipuolisesta talousmallista, jossa koko kansantalouden kasvu perustuu liiaksi vientiin ja liian ylijäämäiseen ulkomaankauppaan.
Arvostelulla on vankat perusteet. Se tukeutuu kansantalouksien keskinäiseen vuorovaikutukseen ja siihen kiistattomaan tosiseikkaan, että yhden maan ylijäämä on aina ja kaikissa oloissa yhtä suuri kuin sen kauppakumppanien vastaavat alijäämät.
Eri maiden vaihtotaseet ovat aina kokonaisuudessaan tasapainossa, sillä ali- ja ylijäämät ovat toistensa vastakappaleita, jotka yhdessä tasapainottavat toisensa. Yksi maa ei voi kasvattaa vaihtotaseensa ylijäämää ilman, että joidenkin muiden maiden alijäämät kasvavat yhteensä yhtä paljon.
Taloustilastot antavat Yhdysvaltain ja IMF:n arvostelulle taustatukea, sillä Saksa on kasvattanut ulkomaankauppansa ja koko vaihtotaseensa ylijäämää vuosien ajan. Sen vaihtotaseen ylijäämä on kasvanut koko talouskriisin ajan ja on nyt Kiinaakin suurempi.
Arvostelijoiden mukaan Saksan menestys ei ole kokonaan sen omaa ansiota ja reilun kilpailun tulosta. Arvostelun mukaan Saksa on hyötynyt ja yhä hyötyy muiden kustannuksella.
Näin on niin kauan kuin Saksa sulkee silmänsä ja korvansa muiden maiden taloustarpeilta, pitää kiinni yksipuolisesti vientiin perustuvasta kasvumallistaan – ja nauttii keinotekoisen heikon euron tuomasta kilpailuedusta.
Euro samaan aikaan
liian heikko ja vahva
Saksa näyttää saaneen kansainvälisessä talouskilpailussa ansiotonta hyötyä ja etumatkaa samasta apukeinosta, josta Yhdysvallat on aiemmin arvostellut Kiinaa: keinotekoisen heikosta valuutasta.
Erojakin toki maiden välillä on, sillä Kiinalla on ikioma juaninsa mutta Saksalla on lukuisten muiden euromaiden kanssa yhteinen euro. Lisäksi euron vahvuus tai heikkous on suhteellista ja vaihtelee suuresti maittain sen mukaan, onko kyse heikosta vai vahvasta euromaasta.
Euron ulkoinen arvo suhteessa muihin valuuttoihin on kaikille euromaille keskimäärin niin sopiva kuin sen valuuttamarkkinoiden mielestä on syytäkin olla.
Mutta keskimäärin "oikean" arvoinen euro ei ole välttämättä yhdellekään yksittäiselle euromaalle sopiva. Yhteinen euro on heikoimmille euromaille ja varsinkin kriisimaille aivan liian vahva ja vahvimmille euromaille ja erityisesti Saksalle aivan liian heikko.
Jos euro olisi vain Saksan ja muutaman muun vahvimman jäsenmaan valuutta, olisi se todennäköisesti verrattomasti vahvempi kuin se nyt on. Ja jos euro olisi vain kriisimaiden ja muiden heikoimpien jäsenmaiden valuutta, olisi se todennäköisesti huomattavasti heikompi kuin se nyt on.
Saksa on hyötynyt kriisimaiden euroa heikentävästä vaikutuksesta, sillä se on voinut valloittaa markkinaosuuksia maailman tavaramarkkinoilta heikomman valuutan avulla kuin ilman nykyisenlaista rahaliittoa ja euroa olisi ollut mahdollista.
Vastaavasti kriisimaat ja muut heikoimmat euromaat ovat Saksan vahvuuden takia kärsineet omaan talousjamaansa kohtuuttoman vahvasta eurosta, mikä on heikentänyt niiden mahdollisuuksia kilpailla maailmanmarkkinoilla.
Euron valuvika
voimistaa eroja
Eurotalouden kansainvälisesti arvostetuimpiin tuntijoihin kuuluva taloustutkija ja talouspäättäjien neuvonantaja David Marsh tarkastelee tällä viikolla laatimassaan kirjoituksessa Saksan saamaa arvostelua ja maan asemaa eurotaloudessa.
Marshin mukaan Yhdysvaltain ja IMF:n esittämä arvostelu on perusteltua ja osuu euroalueen yhä ratkaisemattomien talous- ja rakenneongelmien ytimeen. Kritiikki muistuttaa hänen mukaansa aiheellisesti, että kriisi ei ole suinkaan ohi.
Marshin arvion mukaan pelkästään Saksan ja muutaman muun vahvan "ydinmaan" euro maksaisi valuuttamarkkinoilla tällä haavaa 1,80 Yhdysvaltain dollaria eikä 1,38 niin kuin viime viikolla maksoi.
Saksan euron pitäisi toisin sanoen olla noin kolmanneksen nykyistä euroa vahvempi, jotta valuuttakurssi heijastaisi Saksan omaa kansainvälistä kilpailukykyä ja talouden vahvuutta. Näin ei kuitenkaan ole eikä voi olla, sillä kriisimaiden mukanaolo pitää euroa Saksalle keinotekoisen edullisena.
Marshin mukaan euron rakennepiirteistä ja koostumuksesta on syntynyt pitkän päälle kestämätön itseään voimistava kehitys, joka vahvistaa ennestään vahvimpia ja heikentää ennestään heikoimpia. Saksa vahvistuu ja kriisimaat heikkenevät.
Tasapainopulmat
voivat pahentua
Valuuttarahasto IMF arvioi viime kuussa julkaisemassaan kansainvälisen talouden World Economic Outlook -katsauksessaan euroalueen tasapainohäiriöiden jatkuvan ja jopa pahenevan uudestaan.
Sen mukaan kriisimaiden ulkoisen tasapainon viimeaikainen koheneminen on suhdanneluontoisena todennäköisesti tilapäistä eikä kestävää. Saksan ulkoinen ylijäämä sen sijaan on ennemmin rakenteellista kuin suhdanneluontoista.
Marsh ja IMF arvioivatkin, että Saksan vaihtotaseen ylijäämä pysyy vahvana ja ulkomainen rahoitusasema railakkaasti ylijäämäisenä vielä vuosia. Kriisitalouksien ulkomainen velkaantuminen sitä vastoin jatkuu ja niiden rahoitusasema pysyy erittäin raskaasti alijäämäisenä.
Yhdysvallat ei ole euromaa eikä varsinkaan euroalueen kriisimaa, mutta se kärsii aivan samalla tavalla kriisimaiden kanssa Saksan keinotekoisen vahvasta kilpailukyvystä.
Jos Saksan vientiasema voimistuu lisää niin kuin IMF näyttää olettavan, jäänee Yhdysvaltain valtiovarainministeriön viimeviikkoisen raportin esittämä Saksa-kritiikki vaimeaksi alkusoitoksi.
Talouspolitiikan
painoa siirrettävä
Yhdysvaltain arvostelu kohdistuu Saksan harjoittamaan talouspolitiikkaan eikä euron ominaispiirteisiin tai rahaliiton rakennevikoihin. Euron ominaisuudet kuitenkin voimistavat juuri niitä Saksan talouspolitiikan seurauksia, joita Yhdysvallat arvostelee.
Yhdysvaltain ja IMF:n mukaan Saksa tai muutkaan maat eivät ole irrallaan muusta maailmasta. Kansantalouksien kytkökset toisiinsa ovat niin moninaisia ja laajoja, että kunkin maan toimet vaikuttavat muihin.
Arvostelua vapaasti tulkiten Saksan pitäisi tinkiä lyhytnäköisestä oman edun tavoittelusta siirtämällä talouspolitiikan painoa vientiteollisuutta suosivasta kotimaista kulutuskysyntää suosivaan suuntaan.
Näin Saksan vaihtotaseen ylijäämä todennäköisesti supistuisi ja maan oma ulkoinen rahoitusasema heikkenisi, mutta samalla se antaisi tilaa muiden kasvulle ja kriisiä ylläpitävien tasapainohäiriöiden oikenemiselle. Lopulta Saksakin hyötyisi.
Saksa ei ole
irrallaan muista
Lokakuussa jopa EU:n komissiosta kuului varovaisen kriittisiä arvioita. Komissio julkaisi tutkimusraportin, jossa ekonomisti Jan in't Veld tarkastelee kriisitoimia ja kyseenalaistaa kriisitoimia leimanneen talouskurin ja vyönkiristysten viisautta.
Hänen mukaansa kriisi olisi todennäköisesti jäänyt lievemmäksi ja talous toipuisi nopeammin uuteen kasvuun, jos vahvimmat jäsenmaat olisivat keventäneet heikoimpien taloustaakkaa elvyttämällä rohkeammin kuin nyt on käynyt.
Käytännössä tämä olisi merkinnyt etenkin Saksan talouspolitiikan tuntuvaa keventämistä. Sen sijaan Saksa on kiristänyt omaa talouspolitiikkaansa ja vaatinut kaikkia muitakin euromaita toimimaan samoin.
Kritiikin mukaan Saksa hoitaa talouttaan ja vetää kotiinpäin kuin se olisi edelleen tyystin yksinäinen kansantalous ja irrallaan muiden euromaiden ja muun maailman menosta. Kriitikot muistuttavat, että näin ei kuitenkaan ole.
Tiistaina Frankfurtissa pitämässään puheessa Barroso sanoi, että Saksalla on kotiläksyjä tehtävänään, jotta se voi varmistaa euroalueen tasapainon.
"Vahvojen talouksien maksaminen heikommille talouksille ei ole vastaus", Barroso sanoi Reutersin mukaan.
Sen sijaan hänen mielestään tarvitaan makrotalouden epätasapainon korjauksia, varsinkin niissä Euroopan maissa, jotka käyttävät yhteisvaluuttaa.
Barroso ei käyttänyt yhtä kovia sanoja kuin Saksan talouspolitiikkaa viime viikolla arvostellut Yhdysvallat, mutta viesti oli sama.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö moitti raportissaan Saksaa siitä, että sen viennin ylijäämä ja alhainen kotimaan kysyntä ovat pitkittäneet muiden euromaiden ongelmia ja johtaneet deflaatiouhkaan euroalueella.
Saksan vienti on vuodesta 1952 saakka ollut tuontia suurempaa. Liittokansleri Angela Merkelin hallitus on torjunut voimakkaasti Yhdysvaltain antaman kritiikin.
Talouselämä
Saksa putsaa pöydän
: marraskuu 6, 2013
EU:n komissio on tämän viikon alussa jälleen kerran ilmoittanut
pahimman olevan ohi eurokriisissä. Perusteena on komission oma ennuste,
jonka mukaan ensi vuonna euroalueen talous alkaa kasvaa
vaatimattomasti. Komission ennuste vaikuttaa kuitenkin optimistiselta,
sillä tänä vuonna jokaisen kriisimaan bruttokansantuote jatkaa
supistumistaan.Muutama päivä ennen komission ennustetta julkistettiin myös Eurostatin tuore inflaatiokatsaus, joka antaa hyvin toisenlaisen kuvan euroalueen tilanteesta. Eurostatin lukemat osoittavat euroalueen inflaatioasteen laskeneen vaivaiseen 0,7 prosenttiin. Euroalue on toisin sanoen erittäin lähellä ajautua deflaatioon. Toteutuessaan laskeva hintataso saattaisi johtaa kokonaiskysynnän selvään heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen, kun yritykset yrittäisivät välttää velanottoa ja kuluttajat kuluttamista.
Kriisin pitkittymisen pääasiallisena syynä on ollut euroalueen kriisimaiden onneton talouskehitys. Yksikään kriisimaa ei ole onnistunut nousemaan vakaalle kasvu-uralle, vaan pieniä kasvupyrähdyksiä on aina seurannut talouden painuminen takaisin taantumaan ja lamaan. Jotkut ehtivät jo juhlia Irlannin toipuneen talouskriisistä, mutta viime vuoden lopusta lähtien sekin on päätynyt uuteen taantumaan. Myöskään paljon hehkutetusta Espanjan 0,1 prosentin kasvusta vuoden kolmannella neljänneksellä ei kannata innostua liikaa, sillä kokonaisuudessaan tänä vuonna Espanjan talouden odotetaan supistuvan selvästi. Kriisimaiden surkea tilanne on jo pitkään välittynyt myös rahoituskriisiltä välttyneisiin euromaihin: kokonaiskysynnän romahtaminen kriisimaissa on näkynyt euroalueen ydinmaiden viennin hidastumisena, eli ulkoisen kysynnän selvänä vähentymisenä.
Eurokriisin ratkaisemisen pääasiallisena esteenä on Saksan talouspoliittinen linja, joka estää minkäänlaisen rakentavan ratkaisun löytymisen. Perimmäisenä ongelmana on Saksan oma vientivetoinen kasvumalli, jonka vuoksi se keskittyy talouspolitiikassaan lähinnä hintakilpailukyvyn ylläpitoon. Saksan kasvumalli on toisesta maailmansodasta lähtien nojannut ulkomaiseen kysyntään, eikä maalla ole haluja hylätä historiallisesti hyvin toiminutta malliaan. Eurokriisin kannalta tämä on onnetonta, koska kriisimaat eivät voi muuttaa talouspolitiikkaansa elvyttävämmäksi. Näin ollen kysyntälamasta nousun pitäisi lähteä euroalueen ydinmaista, joista Saksa on kokonsa vuoksi ratkaisevassa asemassa.
Saksa ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi muuttaa talouspoliittista linjaansa, koska se on toistaiseksi pystynyt välttymään eurokriisin vaikutuksilta yllättävän hyvin. Olisi ollut oletettavaa, että kokonaiskysynnän romahtaminen euroalueen kriisimaissa olisi vaikuttanut selvemmin Saksan kokonaistuotantoon, koska nykyiset kriisimaat olivat sille tärkeitä vientimaita. Saksan vientiteollisuus onnistui kuitenkin nopeasti löytämään korvaavia vientimaita, minkä vuoksi eurokriisin vaikutukset ovat jääneet Saksassa ennakoitua vähäisemmiksi. Näin ollen Saksa on pystynyt pitämään taloutensa ainakin välttävällä kasvu-uralla ja estämään työttömyyden kasvun.
Saksan kopeaa asennetta kuvaa myös sen vastaus Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle sekä Yhdysvaltain valtiovarainministeriölle, jotka kritisoivat sen eksessiivisiä vaihtotaseen ylijäämiä. IMF:n ja Yhdysvaltojen mukaan Saksan 6,3 prosentin vaihtotaseen ylijäämät tuottavat deflatorista painetta euroalueelle sekä koko maailmantalouteen. Saksan valtiovarainministeriö vastasi IMF:lle ja Yhdysvalloille tiedotteessaan, jossa se katsoi massiivisten vaihtotaseen ylijäämien kertovan ainoastaan Saksan kilpailukyvystä ja saksalaisten tuotteiden vahvasta globaalista kysynnästä. Myöhemmin Saksan välinpitämättömän asenteen toisti vielä valtiovarainministeriön tiedottaja Martin Kotthaus todetessaan, että ”Saksassa ei ole epätasapainoja, jotka vaatisivat kasvuystävällisen talous- ja finanssipolitiikkamme muuttamista”.
Saksalle nykyinen tilanne sopii mainiosti, sillä eurojäsenyys palvelee sen kasvumallia erinomaisesti. Historiallisesti Saksan kasvumalliin on sisältynyt ristiriitoja, jotka ovat toisinaan johtaneet maan talouskasvun heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen. Saksan vientivetoinen kasvumalli on nojannut ennen kaikkea hyvin alhaiseen inflaatioasteeseen, joka on ollut myös poikkikansallisten portfoliosijoittajien mieleen. Kansainväliset sijoitusvirrat taas ovat olleet omiaan vahvistamaan D-markkaa, mikä taas ei ole ollut Saksan vientiteollisuuden mieleen. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Saksassa ajauduttiinkin toistuvasti tilanteeseen, jossa D-markka vahvistui liikaa, minkä seurauksena Saksan vienti rupesi hidastumaan.
Tämän vuoksi Saksa suhtautui myönteisesti 1970-luvulla ja 1980-luvulla yrityksiin vahvistaa eurooppalaista valuuttaintegraatiota. Näissä pyrkimyksissä tausta-ajatuksena oli yleensä aina sitoa muiden EY-maiden valuutat Saksan D-markkaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Saksan D-markan vahvistuessa muiden valuuttajärjestelyyn osallistuvien maiden olisi pyrittävä pitämään oman valuuttansa mahdollisimman lähellä D-markan kurssia. Näin ollen Saksan kilpailijamaiden vientiteollisuudet eivät pääsisi nauttimaan heikentyvän valuutan tuottamasta kilpailuedusta. Juuri näin kävi vuonna 1979 alkunsa saaneessa EMS-järjestelmässä (European Monetary Sytem), joka edelsi varsinaista talous- ja rahaliittoa. Näennäisesti EMS-valuutat oli sidottu valuuttakori ECUun, mutta ECUssa taas D-markalla oli ylivoimainen rooli. EMS takasi sen, että kilpailijamaat eivät saaneet valuuttajoustosta merkittävää hyötyä.
Tämän vuoksi Saksa oli halukas lähtemään mukaan myös talous- ja rahaliitto EMUun. Saksa tiesi, että EMUun tulisi mukaan maita, joiden kasvumallit nojasivat enemmän kotimaiseen kysyntään ja joiden vientisektorit olivat paljon heikompia. Näin ollen se ymmärsi, että eurosta tulisi D-markkaa heikompi valuutta, mikä sopisi sen vientivetoiselle kasvumallille erinomaisesti. Ongelmana oli kuitenkin siinä, että Saksa pelkäsi EMUn perustamisen voivan johtaa joko ylikansallisiin tulonsiirtoihin tai Bundesbankin linjaa kevyempään rahapolitiikkaan. Saksa suostuikin mukaan EMUun vain, jos siitä puuttuisivat kaikki valtioiden väliset tulonsiirtomekanismit ja jos EKP:n mandaatti, asema ja säännöstö kopioitaisiin suoraan Bundesbankilta. Saksa sai lopulta tahtonsa läpi Maastrichtin sopimuksessa: tulonsiirtoja ei tullut, EKP:lle annettiin täysin itsenäinen asema, valtioiden suora keskuspankkirahoitus kiellettiin eikä EKP:lle annettu edes työllisyystavoitetta.
Saksa voikin olla kohtalaisen tyytyväinen nykytilanteeseen. Pysyviä tulonsiirtomekanismeja ei ole luotu ja EKP:n rahoitustuki on pidetty minimaalisena. Samaan aikaan EMU-jäsenyys auttaa jatkuvasti Saksan vientiteollisuutta. Suuren saksalaisen Leoni AG -kaapeliyhtiön pääjohtaja Klaus Probst tiivistää lokakuun (englanninkielisessä) Le Monde Diplomatique -lehdessä saksalaisen eliitin käsityksen euroalueen nykytilanteesta erinomaisesti:
Obviously, the depreciation of the euro against the dollar, following the poor economic performance of our European neighbours, has stimulated our exports and enhanced our competitiveness on the global market. If Germany returned to the deutschmark, it would trigger an appreciation of our currency that would be disastrous for German industry. We must recognise that the financial pressure on the EU at the moment is keeping the euro at an artificially low level, which is advantageous to us.Saksalle EMU on järjestelmä, joka takaa kilpailukykyisen valuuttakurssin ilman merkittäviä kustannuksia. Sillä ei ole aikomustakaan tehdä kriisin ratkaisemiseksi vaadittavia muutoksia talouspolitiikassaan tai tukea institutionaalisia muutoksia, jotka estäisivät velkakriisit tulevaisuudessa.
Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että eurokriisi ratkeaa vasta, kun osa nykyisistä kriisimaista jättää EMUn. Tämä aiheuttaa todennäköisesti Saksassakin paniikin, koska sen yksityisellä sektorilla on huomattavia sijoituksia kriisimaissa. Esimerkiksi jälkikeynesiläinen ekonomisti Jörg Bibow on arvioinut tuoreessa tutkimuksessaan, että kriisimaiden euroero johtaisi näiden sijoitusten reaaliarvon romahtamiseen sekä kriisimaiden vientikilpailukyvyn huomattavaan parantumiseen. Nämä tekijät taas saattaisivat laukaista Saksassa täysimittaisen talouskriisin. Toistaiseksi EKP:n OMT-ohjelma on onnistunut estämään EMUn hajoamisen, mutta jossain vaiheessa mitta tulee täyteen Etelä-Euroopan kriisimaissa. Luvassa on vielä pitkä ja surullinen näytelmä.
Lauri Holappa
