1) Vapaakauppasopimus  voi tuoda Suomelle miljardilaskun

Suomi on sitoutumassa kauppasopimukseen, jonka kaltaisten nojalla valtiot ovat joutuneet maksamaan valtavia summia sijoittajille. Myös Suomi saattaa joutua maksumieheksi. Ulkoministeri Tuomiojaa huolestuttaa.

Paavo Teittinen

8.11.2013

Euroopan unioni neuvottelee Kanadan ja Yhdysvaltain kanssa laajoista vapaakauppasopimuksista. Niihin sisältyvän investointisuojan nojalla sijoittaja voi tietyssä tilanteessa viedä valtion välimiestuomioistuimeen. Vastaava investointisuoja löytyy käytännössä kaikista kauppasopimuksista, myös niistä joihin Suomi tällä hetkellä kuuluu.
Viime aikoina sijoittajansuoja on saanut yhä enemmän julkisuutta. Tämä johtuu siitä, että välimiestuomioistuimissa on nostettu toinen toistaan suurempia korvausvaateita, joskus epäilyttävin perustein.
Tupakkajätti Philip Morris esimerkiksi vaatii Australialta korvauksia, koska maa päätti laittaa tupakka–askeihin varoitusmerkit. Lääkeyhtiö Eli Lilly vaatii Kanadalta 500 miljoonaa dollaria, koska Kanada perui vajavaiseen näyttöön vedoten yhtiön kaksi lääkepatenttia. Saksassa energiayhtiö Vattenfall yrittää saada maalta 3,4 miljardia euroa, koska Saksa päätti hylätä ydinvoiman.
Tuomioja näkee
uhkia myös Suomelle
Ulkoministeri Erkki Tuomioja näkee välimiesmenettelyissä haettavien miljardikorvausten leviämisen ongelmallisena.
Näettekö tässä uhkia myös Suomen osalta?
– Periaatteessa tietysti. Kyllähän tällaisia tapauksia voisi tulla esiin Suomenkin tapauksessa, Tuomioja sanoo Taloussanomille. Tuomioja on huolissaan myös siitä, että välimiestuomioistuimet ovat useassa päätöksessään viitanneet kintaalla ihmis– ja ympäristöoikeudellisille seikoille.
Yhdysvallat- ja Kanada-vapaakauppasopimuksiin kuuluvan sijoittajasuojan laajuudesta ei ole vielä tietoa. Molempien maiden käytännöissä sovelletaan laajaa sijoittajasuojaa, jossa "pääsy markkinoille" on suojeltu. Euroopassa sijoittajasuoja alkaa vasta, kun sijoittaja on tehnyt investoinnin.
Tämä on myös Suomen kanta. Tuomiojan mukaan asiasta neuvotteleva EU-komissio ei tuo jäsenmaille hyväksyttäväksi liian laveasti määriteltyä sijoittajasuojaa. 
Onko sijoittajasuoja
Troijan hevonen ...
Kriitikoiden mielestä sijoittajasuojasta on tullut Troijan hevonen, joka tulee kalliiksi suomalaisille veronmaksajille.
– Ajatus on, että tässä suojataan sijoittajia poliittiselta riskiltä. Mutta tämä on mennyt aivan liian pitkälle, Suomen Akatemian tutkijatohtori Markus Kröger sanoo Taloussanomille.
Krögerin mukaan yritykset voivat hakea korvauksia, vaikka ne eivät olisi vielä tehneet investointeja. Silläkään ei ole merkitystä, onko kohdemaan lakia rikottu, koska välimiesmenettely on maiden omista tuomioistuinmenettelyistä erillinen prosessi.
Tutkijan mukaan investointisuojaa on alettu tulkita niin, että valtiot olisivat vastuussa yritysten hankkeiden koko tulevaisuuden tuottojen korvauksesta. Jos esimerkiksi menetetyn öljykenttäprojektin arvioidaan tuottavan tulevaisuudessa miljardeja, voisi yritys hakea miljardien korvausta.
Kröger viittaa tapaukseen, jossa kanadalainen kaivosyhtiö vaatii Romanialta 1,4 miljardia euroa, koska maa estää yhtiön kultakaivoshankkeen ympäristösyiden takia. Krögerin mukaan Suomessa ei ole herätty sijoittajasuojan riskeihin.
– Tässä puhutaan miljardien tai kymmenien miljardien riskeistä, jos mietitään minkälaisia investointeja tänne voidaan tehdä, Kröger sanoo.
...vai onko kyseessä
oikeutettu suoja?
Ulkoministeriön kauppapolitiikan yksikön investointikysymyksistä vastaavan Kimmo Sinivuoren mukaan huolet sijoittajasuojasta ovat yliammuttuja. Hän ei usko, että välimiesmenettelyn uhka voisi rajoittaa Suomen poliittista päätöksentekoa esimerkiksi energiapolitiikkasta tai kansanterveydestä.
Sinivuoren mielestä päätöksenteko rajoittuu vain siinä mielessä, että Suomen on "tehtävä tasapuolisia, lainmukaisia ja syrjimättömiä päätöksiä".
Entä jos Suomi päättäisi toimia Saksan tai Australian tavoin ja hylätä ydinvoiman tai tiukentaa tupakkalainsäädäntöä?
Sinivuoren mukaan sijoittajasuojan tarkoitus ei ole estää tasapuolista lainsäädäntöä, ja että erityisesti tupakkatapaus vaikuttaa ongelmalliselta. Hän kuitenkin muistuttaa, että sijoittajalla on aina oikeus arvioida, miten tahtoo asian hoitaa. Mikäli sijoittajan mielestä sopimusta on rikottu, asia voidaan aina viedä välimiesmenettelyyn.
– Kyllä tässä tietenkin se välimiesprosessin mahdollisuus aina on, Sinivuori sanoo.
Välimiesjärjestelmä
täydellisessä kriisissä
Sinivuoren ja hänen kollegansa Markku Keinäsen mukaan on siis mahdollista, että Suomi viedään välimiesmenettelyyn. Virkamiehet eivät tosin usko, että heppoisin perustein nostetut kanteet voisivat menestyä.
Mutta miten luotettava kyseinen järjestelmä – joka saattaa päättää suomalaisten veronmaksajien kontolle koituvista miljardikorvauksista – on?
Kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessorin Martti Koskenniemen mukaan välimiesmenettely-järjestelmä on "täydellisessä kriisissä". Päätöksenteko riippuu täysin siitä, miten välimiehet soveltavat avointa ja ristiriitaista normistoa. (Huom! Välimiesmenettelyä käytetään vakiintuneesti liike-elämän riidoissa vaihtoehtona tuomioistuinmenettelylle).
Professorin mukaan esimerkiksi kaikkien ICSID–tuomioistuimissa mukana olleiden mukaan yleinen ilmapiiri on, että nykyinen tilanne on ”idioottimainen”. ICSID on Maailmanpankin yhteydessä toimiva instituutio, jonka piirissä valtaosa välimiesriidoista käydään.
– Päätösten syntytapa on aivan hasardia. Samoilla faktoilla tulee vastakkaisia päätöksiä riippuen siitä, miten välimiestuomioistuin on koottu, Koskenniemi sanoo.

2)Konkariaktivisti: vapaakauppasopimusko!?

Haastattelu EU:n ja Yhdysvaltain parhaillaan käymät neuvottelut uhkaavat demokratiaa ja johtavat Euroopan amerikkalaistumiseen, ajatuspaja Transnational Instituten puheenjohtaja Susan George pelkää. Vaikka sopimusta kutsutaan vapaakauppasopimukseksi, oikeasti siinä on kyse jostain aivan muusta kuin kaupasta. Hän haluaa tuoda asiat päivänvaloon.

Laura Manninen

20.11.2013

Ylikansallisten yhtiöiden valta kasvaa Euroopassa, ja se on vaaraksi demokratialle. Siitä yhdysvalloista kotoisin oleva mutta Ranskassa 1950-luvulta lähtien asunut Susan George tuli Helsinkiin puhumaan.
Hän on puhunut samasta aiheesta jo 40 vuotta. Eikä ole yllättynyt siitä, mihin suuntaan maailma on mennyt.
Vuonna 1978 valtiotieteen tohtoriksi väitellyt George aloitti poliittisen aktivisminsa puhumalla kehittyvän maailman nälästä. Kun se näytti olevan seurausta velkaongelmasta, hän perehtyi kansainvälisten rahoituslaitosten toimintaan.

Nyt George kiertää puhumassa Euroopan unionin ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimuksesta, jonka neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Helsinkiin hänet kutsui Kalevi Sorsa -säätiö.
Atlantti ja
näkemys laista
Vaikka hanketta kutsutaan vapaakauppa- ja investointikumppanuudeksi, Georgen mukaan kauppa ei suinkaan ole siinä pääosassa.
Rajat ovat jo käytännössä auki, sillä tulleilla on vaikutusta vain maataloustuotteiden ja ajoneuvojen hintoihin. Investointisopimuksiin ollaan enimmäkseen tyytyväisiä. Joten mistä tässä sitten on oikeasti kyse?
– Sääntelystä, George sanoo.
Siitä yhtiöt ovat valittaneet jo 20 vuotta.
Amerikkalaisyhtiöt haluavat eroon eurooppalaisesta kuluttajansuojasta, George uskoo. Lakeja kun katsotaan Euroopassa aivan eri näkökulmasta.
EU:ssa ei oteta riskejä esimerkiksi kemikaalien kanssa. Niitä ei käytetä, ennen kuin epäillyt vaarat on tutkittu. Yhdysvalloissa tehdään ensin ja jos jotain sattuu, nostetaan syyte.
Yhtiö
versus valtio
Pahin uhkakuva liittyy silti riitatapauksiin, George sanoo. Se nimittäin antaisi yrityksille mahdollisuuden haastaa valtioita oikeuteen, jos ne uskovat valtion päätösten vaarantavan nykyiset tai tulevat tuottonsa.
Vastaava pykälä on olemassa suurimmassa osassa maailman 3 000 kahdenvälisestä vapaakauppasopimuksesta. Juuri sellaisen turvin tupakkayhtiö Philip Morris vaatii miljoonakorvauksia Australialta ja Uruguaylta, jotka ovat rajoittaneet tupakan mainostusta.
– Jos se voittaa, Australialla ei ole enää oikeutta suojella väestöään keuhkosyövältä. Se on absurdia, mutta yleistyy koko ajan.
Se Georgea juuri huolestuttaa. EU:n ja Yhdysvaltojen välinen sopimus kattaisi niin suuren siivun maailmankaupasta, että tapausten määrä kasvaisi väistämättä. Samalla se määräisi mallin muulle maailmalle. Lisäksi pykälä pätisi Georgen mukaan myös lakeihin, jotka on säädetty ennen sopimuksen voimaantuloa.
Pankit voisivat vaatia korvauksia transaktioverosta tai elintarvikejätti geenimanipuloidun kasvin tuonnin kieltämisestä.
– Emme tiedä, millaiset mittasuhteet tämä saa. Mutta sen tiedämme, että ne tulevat käyttämään tätä hyväkseen.

Voisivatko yhtiöt myös voittaa? Aivan varmasti, George sanoo. Oikeusjuttuja voi käyttää jopa valtioiden pelotteluun, jotta niiden karsastamat lait jäisivät säätämättä.
Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, etteivät riitatapauksia ratkaise kansalliset tuomioistuimet vaan omat erityiset välimiestuomioistuimensa. Niissä työskentelee pieni joukko kalliisti palkattuja juristeja, joilla on tiiviit yhteydet yhtiömaailmaan.

– Se on huikea mahdollisuus erikoistuneille lakiasiantoimistoille. Ja kuka sen maksaa?
Veronmaksajat.
Käytössä
vanhat aseet
Vakoilukohua tai ei, George uskoo, että sopimukseen voidaan päästä varsin pian. Yhtiöt ovat tasoittaneet tietä jo 20 vuoden ajan.
Liike-elämä ajoi samaa riitojenratkaisumekanismia jo OECD:n 1990-luvun lopulla neuvottelemaan MAI-investointisopimukseen. Kun ehdotus tuli julkisuuteen, ranskalaiset tyrmistyivät ja sopimus kaatui. Protesteja Ranskassa johti George.
Hän kutsuu menetelmää Dracula-strategiaksi.
– Asiat altistetaan päivänvalolle. Ne ovat kuin vampyyreja. Eivät siedä sitä vaan kuolevat pois.
Kampanjointi siis jatkuu. Eläkkeelle jääminen ei ole 79-vuotiaalle Georgelle vaihtoehto.
– Olen ollut elämässäni hyvin etuoikeutettu. Olen saanut tehdä juuri sitä, mitä haluan.
Maailma taas muuttuu vain oudommaksi sitä mukaa kun sitä yksityistetään.
– Mitä minä eläkkeellä tekisin? Enhän osaa mitään muutakaan.

3) Vapaakauppasopimuksilla rahoitussektorille vapaat kädet, hyvästit päästötavoitteille

Vapaakauppasopimuksissa ei ole kysymys vapaakaupasta, vaan pyrkimyksestä puuttua maakohtaiseen lainsäädäntöön, jonka dinosaurusyritykset katsovat olevan haitallista kaupalle. Toimittaja: Riikka Söyring 25.11.2013, Verkkomedia.org Vuonna 1971 perustettu, Washingtonissa toimiva "kansalaislobby" Public Citizen on selvitellyt tarkemmin TAFTA-TTIP -vapaakauppasopimuksen sisältöä, josta Euroopan unioni ja Yhdysvallat parhaillaan neuvottelevat. Sisältö on sellainen, että luulisi ympäristöjärjestöjenkin kiinnostuvan. TAFTA on lyhenne sanoista Transatlantic Free Trade Area, transatlanttinen vapaakauppa-alue, ja TTIP tulee sanoista Transatlantic Trade and Investment Partnership, transatlanttinen kauppa- ja investointisopimus. Eri nimistään huolimatta kysymys on samasta sopimuksesta. Tai voitaisiin kenties sanoa, että kun julkitullut sopimusluonnos herätti vastustusta, nimi vaihdettiin ja toivottiin, ettei sitä huomata? Kolmas vastaava sopimus on vapaakaupan kumppanuussopimus TTP, Trans-Pacific Partnership, jota Yhdysvallat neuvottelee Kanadan, Australian, Japanin, Meksikon, Malesian, Brunein, Vietnamin, Singaporen, Chilen, Perun ja Uuden-Seelannin kanssa. Public Citizenin kertoman mukaan kaikenlaiset rajoitukset on katsottu kaupalle haitallisiksi. "Virallisessa asiakirjassa, jossa luonnehditaan TAFTA-TTIP:n ääriviivoja, Obaman hallinto tekee selväksi, että TAFTAn tähtäin ei ole ensijaisesti kaupassa, vaan maakohtaiseen politiikkaan halutuissa muutoksissa." Yritykset toivovat, että "kaupalle haitalliset" säädökset eliminoidaan. Public Citizen kuvailee:            - Eurooppalaiset pankit haluavat purettaviksi ne rahoitussektorin toimintaa   rajoittavat säädökset, jotka asetettiin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Wall Streetin toiminnan rajoittamiseksi. - Yhdysvaltain ilmailuala haluaa poistettaviksi "tarpeettomat säädökset" kuten Euroopan unionin päästötavoitteet. - Investointisuojasopimus yrityksille. Investointisuojan turvin yritykset voivat viedä valtiot kansainvälisiin välimiesoikeuksiin, ja vaatia lakimuutoksia sekä rahallista korvausta "voiton menetyksestä". Yritykset ovat jo haastaneet valtioita mm. myrkyllisten aineiden kieltojen takia. - Ruokaturvallisuuden heikentäminen. Rajoitukset geenimanipuloidun (gmo) aineksen tuonnille ja markkinoinnille poistettava, vaativat yritykset. Elintarvikkeissa ei enää ilmoitusvelvollisuutta, mikäli elintarvike sisältää gmo:ta. Elintarvikkeen alkuperän jäljitettävyys -käytännöt halutaan poistaa. Hormonikasvatettu liha ja rBST-hormonilla lisätty maidontuotanto tulisivat Eurooppaan. Tätä ovat vaatineet erityisesti kemikaali- ja agribisnesjätit kuten Monsanto. Tämä kokonaisuus kulkee sopimusluonnoksissa Sanitary and Phytosanitary (SPS) Barriers to Trade -osion alla. Toisin sanoen ruokaturvallisuusstandardit halutaan tulevaisuudessa laadittaviksi yritysten myyntivoittoja, ei kuluttajien suojaa, silmälläpitäen. - Kotimaista tuotantoa ei saa enää suosia. Vuodettu asiakirja peruslinjoista osoittaa EU:n nimenneen erityisesti 13 Yhdysvaltain osavaltiota ja 23 kaupunkia, joiden halutaan peruvan Osta paikallista -politiikkansa ja sitä tukevat toimet. - Öljy- ja kaasuyhtiöt haluavat lakkauttaa vihreä energia-politiikat sekä vähentää vaihtoehtoisen energian saamia verotuksellisia ja muita etuja. - Yhdysvaltalaiset teknologiayritykset haluavat kevyempää yksilönsuojaa ja datasuojaa; kuluttajien tietojen kerääminen ja profilointi halutaan helpommaksi toteuttaa. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden virasto NSA kannattaa vahvasti tietojen keräämisen ja jakamisen helpottamista. Asiakirjoissa tämä kulkee kaunistelevan termin "yhteinen lähestymistapa (uniform approach) kyberturvallisuuteen alueella". - Lääkejätit kuten Pfizer ajavat TAFTA-TTIP:n kautta terveydenhuollon matalampien kulujen ja halvempien lääkkeiden vastaisia sopimuskohtia. Valtioiden mahdollisuuksia neuvotella edullisempaa lääkitystä ja terveydenhuoltoa väestölle halutaan rajata. - Lelujen turvallisuutta koskevat standardit yhdenmukaisemmiksi Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa.  Euroopan unioni ehdottaa yrityksillle radikaalimpaa suojaa, kuin mitä aiemmista Yhdysvaltain solmimista kauppasopimuksista löytyy - siitä huolimatta, että Eu itsekin altistuu amerikkalaisten yritysten Euroopassa olevien tytäryhtiöiden kautta tehtäville korvausvaatimuksille, Public Citizen ilmoittaa. Techdirt-sivusto kertoo Ison-Britannian hallituksen julkaisseen saksalaisen Bertelsmann-säätiön tekemän tutkimuksen edesauttaakseen neuvotteluja suotuisaan lopputulokseen, koska, kirjoittaa Techdirt, "Iso-Britannia on todennäköisesti suurin hyötyjä sopimuksesta." Techdirt ei tarkenna miksi, mutta voitaneen päätellä, että rahapiirit Lontoon Cityn veroparatiisissa ovat vihjanneet hallitukselle toiveistaan lopunkin rahoitussääntelyn purkamiseksi. Techdirt nauraa Bertelsmannin raportille, koska se on "liian täsmällinen ja ilmoittaa mahdottomalla tarkkuudella" eri sektoreille syntyvät työpaikat: Business Services +15,752 jobs Financial Services +1,543 jobs  Non-Electric Machinery Mfg. +1,395 jobs  Metals and Metal Products Mfg. +1,187 jobs Ison-Britannian julkaisema Bertelsmannin uudeksi sanottu tutkimus ei todellisuudessa ole uusi, vaan sen sisältö on kierrätystä aiemmin julkaistusta raportista, jonka sisältö puolestaan oli kierrätetty vuonna 2009 ilmestyneestä tutkimuksesta, Techdirt kertoo. Jokatapauksessa mainittu tutkimus vahvistaa sen, että TAFTA:ssa ei ole kysymys tariffeista, tuontitulleista (ne ovat jo ennestään melko alhaiset) vaan "kaupan esteiden" eli kuluttajasuojan, työlainsäädännön ja ympäristöä suojaavan lainsäädännön poistamisesta sekä rahoitussektorin kokonaan irralleen päästämisestä. Bertelsmann arvioi, että joka neljäs kuluttajia ja ympäristöä turvaava pykälä voidaan poistaan "ilman haittoja" kuluttajille ja ympäristölle. Jopa TAFTA:a puoltavat tutkimukset arvioivat sopimuksen kokonaisvaikutusten bkt:n kasvattamiseen jäävän alle puolen prosentin. TAFTA-TTIP:n ohella Euroopan unioni on aloittanut vapaakauppasopimusneuvottelut Kiinan kanssa torstaina 21. marraskuuta 2013. Sopimuksella on määrä lisätä investointisuojaa sekä helpottaa sellaisten yritysten pääsyä markkinoille, jotka haluavat tehdä kauppa molemmissa blokeissa, tiedottaa EuObserver. Euroopan unioni kertoo Technical barriers to trade -julkaisussaan: "EU:n mielestä läpinäkyvyys ja ennustettavuus sääntelyssä sekä standardien asettamisessa ovat avain kasvuun ja kauppaan." Neuvottelut on käyty suljettujen ovien takana suuryritysten edustajien kanssa. Toimittajan kommentti: Maatalous- ja kauppapolitiikan instituutin (IATP) nettisivuilla on artikkeli "NAFTA and US Farmers - 20 years later". Artikkeli käy läpi Yhdysvaltain ja Meksikon välisen vapaakauppasopimus NAFTA:n seurauksia 20 vuotta sopimuksen solmisen jälkeen. Menettäjiä ovat meksikolaiset ja amerikkalaiset maanviljelijät, voittajia agribisnes- ja kemikaalijätit. Lisäys 25.11 2013 lo 12:14 Rahoitussektorin suurempaan vapauttamiseen tähtää myös pankkiunioni, josta Euroopan unionissa neuvotellaan parhaillaan. Pankkiunioni edistää euroalueen rahoitusmarkkinoiden integraatiota. Suomeksi: pankkiunioni helpottaa pankkien toimimista koko rahaliiton alueella eikä vain kotimaassaan. Pankkiunionia perustellaan sillä, että se estää valtioiden rahoitusongelmia ajamasta pankkeja pulaan tai pankkien rahoitusongelmia ajamasta valtioita pulaan. Kriisin johtanut velkarahoituspalveluiden tarjonta jäsenmaasta toiseen samoin kuin rahoitusalan ja rahavirtojen kansainvälisyys ovat voimistaneet velkakriisiä tartuntavaaraa lisäämällä. Ne ovat olleet kriisiin johtaneen velkakuplan rakennusaineksia. Komissio ei näe epäonnistumisen ketjua esteenä lisää samaa -menetelmän käyttämiselle. Pääasialliset lähteet: Public Citizen: Top 10 threats of the Trans-Atlantic ´Trade´ Deal to American´s daily lives http://www.citizen.org/documents/TAFTA-top-ten-factsheet.pdf Public Citizen: yrityskartta niistä yrityksistä, joilla on toimintaa sekä Yhdysvalloissa että Euroopan unionissa http://www.citizen.org/documents/EU%20corps%20in%20US.pdf European Commission: EU - US Transatlantic Trade and Investment Partnership - Technical barriers to trade http://trade.ec.europa.eu/doclib/docs/2013/july/tradoc_151627.pdf Institute for Agriculture and Trade Policy (IATP): European Commission´s initial position papers on TTIP http://www.iatp.org/documents/european-commissions-initial-position-papers-on-ttip WTO: Members greet food safety body´s half century with plea for science-based trade measures http://www.wto.org/english/news_e/news13_e/sps_28jun13_e.htm La Quadrature du Net: TAFTA leaked doc 08-07-2013 http://www.laquadrature.net/wiki/TAFTA_leaked_doc_08-07-2013 Techdirt: UK government study tries to gloss over TAFTA/TTIP´s problems with impossibly precise figures http://www.techdirt.com/articles/20130926/08150424664/uk-government-tries-to-bolster-weak-case-taftattips-minuscule-economic-gains.shtml Wikileaks: Secret Trans-Pacific Partnership Agreement (TPP) https://wikileaks.org/tpp/ TTIP documents released by the European Commission http://corporateeurope.org/trade/2013/10/ttip-documents-released-european-commission European Commission: Transatlantic Trade and Investment Partnership http://ec.europa.eu/trade/policy/in-focus/ttip/ Lue myös: TAFTA-TTIP -vapaakauppasopimus suuryritysten vallankaappausyritys? http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151065-tafta-ttip-vapaakauppasopimus-suuryritysten-vallankaappausyritys Suuryritykset neuvottelevat suljetuin ovin EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimusta http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=8828 Vapaakauppasopimus TAFTA-TTIP on kuolinisku demokratialle http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9119 Talousnobelisti Stiglitz: Investointisuojasopimukset tulevat kalliiksi valtioille http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9148 EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus viemässä terveyden ja tuhoamassa ympäristön http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9164 Verkkomedia: Maailman suurin vapaakauppasopimus syöttämässä haittavaikutukset kuluttajille http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=8912 Euroopan vertikaalinen integraatio - jäähyväiset demokratialle http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=1883 YLE: Kriitikot: Yhdysvaltojen ja EU:n välinen vapaakauppasopimus vaarantaa kansallisen demokratian (15.11 2013) http://yle.fi/uutiset/kriitikot_yhdysvaltojen_ja_eun_vapaakauppasopimus Taloussanomat: Uusi sopimus voi tuodaa Suomelle miljardilaskun http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/11/08/uusi-sopimus-voi-tuoda-suomelle-miljardilaskun/201315397/12 KEPA: Investointisopimukset vaarantavat demokratian http://www.kepa.fi/teemat/kehitysta-ja-politiikkaa-blogi/13566 Markus Kröger (HS, Vieraskynä): Vapaakauppasopimus voi tietää Suomelle ongelmia http://www.hs.fi/ulkomaat/Vapaakauppasopimus+voi+tiet%C3%A4%C3%A4+ Afterdawn: Wikileaks vuoti: Vapaakauppasopimuksesta katkeraa kalkkia kuluttajille http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2013/11/14/wikileaks_vuoti Kansan Uutiset: Suuryhtiöt haastavat demokratian http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/paakirjoitus/3075423/suuryhtiot-haastavat-demokratian ACTA ja SOPA: lisää korporaatiovaltaa ja uhkia internetin vapaudelle http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2039 Vapaata internettiä uhataan ympäri maailmaa http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=2687 Suomi allekirjoitti salaisen ACTA-sopimuksen http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2429 USA:n internetin valvonta- ja sensuurilaki on nyt CISPA http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3219 Vapaakauppasopimus uhkaa: CETA oligarkian instrumenttina http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=8101 Nettisensuurilakeja ajavat firmat edistävät itse laitonta tiedostojen jakamista http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=2830

Kommentti: pääoma toimii hirmuvaltijan otteilla puettuna päälleen vaihtelevasti tai samanaikaisesti eri rooleissa  teurastajan-, juristin, saarnajan, viihdyttäjän- ja kaikkivoipan vaatteita! Ja työväenluokka nukkuu uupuneena! Välimiesjärjestelmä!? Välimiestuomioistuin!? SIJOITTAJASUOJA!   

Arvostelu kiihtyy: Saksa painaa heikkoja kyykkyyn

Analyysi Saksa ei ole talousveturi vaan kasvurohmu, jonka kauppaylijäämä on muilta pois ja keskeinen syy talousanemiaan muualla. Tämä euron valuvikoja korostava tasapainohäiriö on ollut eurokriitikoiden tiedossa euron perustamisesta lähtien. Nyt Saksan arvosteluun yhtyvät yllättäen Yhdysvallat ja IMF.

Jan Hurri

6.11.2013

Kansainvälinen vakoilu ja siihen liittyvät paljastukset eivät ole enää ainoa Saksan ja Yhdysvaltain välejä hiertävä kiistan aihe. Nyt kinastelun aiheeksi käyvät myös talouspolitiikan erimielisyydet.

Analyysi

Talouskeskustelun yllättävä käänne ja uusi kinastelun aihe löytyy Yhdysvaltain valtiovarainministeriön viime viikolla julkaisemasta tärkeästä raportista, jossa ministeriö harvinaisen suorasukaisesti arvostelee Saksan talouspolitiikkaa.
Kyse on raportista, jonka sivuilla rahaministeriö tilittää kongressille kahdesti vuodessa käsityksensä muiden maiden harjoittaman talous- ja valuuttapolitiikan tilasta ja laadusta.
Juuri tätä raporttia Yhdysvaltain johto on useita kertoja käyttänyt varoittaakseen Kiinaa käyttämästä maan valuutan juanin keinotekoisen edullista kurssia epäreilun kilpailuedun kahmimiseksi maan teollisuudelle muiden maiden ja erityisesti Yhdysvaltain yrityksiltä.
Kiina saa tuoreessakin raportissa muistutuksen valuuttapolitiikkansa tarkkailusta, mutta Kiinan valuuttapolitiikan asemesta ensimmäisenä sapiskaa saakin tällä kertaa Saksan talouspolitiikka.
Sattumaa tai ei, mutta päivää myöhemmin aivan samaa sapiskaa Saksalle antoi myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Atlantin vastarannalta katsoen Saksa ei näytä talousveturilta vaan kasvurohmulta.
Talouden tosiseikat
tukevat arvostelua
Yhdysvaltain rahaministeriön ja IMF:n sormen heristely Saksalle on kuin samasta käsikirjoituksesta. Kumpikin arvostelee Saksaa liian yksipuolisesta talousmallista, jossa koko kansantalouden kasvu perustuu liiaksi vientiin ja liian ylijäämäiseen ulkomaankauppaan.
Arvostelulla on vankat perusteet. Se tukeutuu kansantalouksien keskinäiseen vuorovaikutukseen ja siihen kiistattomaan tosiseikkaan, että yhden maan ylijäämä on aina ja kaikissa oloissa yhtä suuri kuin sen kauppakumppanien vastaavat alijäämät.
Eri maiden vaihtotaseet ovat aina kokonaisuudessaan tasapainossa, sillä ali- ja ylijäämät ovat toistensa vastakappaleita, jotka yhdessä tasapainottavat toisensa. Yksi maa ei voi kasvattaa vaihtotaseensa ylijäämää ilman, että joidenkin muiden maiden alijäämät kasvavat yhteensä yhtä paljon.
Taloustilastot antavat Yhdysvaltain ja IMF:n arvostelulle taustatukea, sillä Saksa on kasvattanut ulkomaankauppansa ja koko vaihtotaseensa ylijäämää vuosien ajan. Sen vaihtotaseen ylijäämä on kasvanut koko talouskriisin ajan ja on nyt Kiinaakin suurempi.
Arvostelijoiden mukaan Saksan menestys ei ole kokonaan sen omaa ansiota ja reilun kilpailun tulosta. Arvostelun mukaan Saksa on hyötynyt ja yhä hyötyy muiden kustannuksella.
Näin on niin kauan kuin Saksa sulkee silmänsä ja korvansa muiden maiden taloustarpeilta, pitää kiinni yksipuolisesti vientiin perustuvasta kasvumallistaan – ja nauttii keinotekoisen heikon euron tuomasta kilpailuedusta.
Euro samaan aikaan
liian heikko ja vahva
Saksa näyttää saaneen kansainvälisessä talouskilpailussa ansiotonta hyötyä ja etumatkaa samasta apukeinosta, josta Yhdysvallat on aiemmin arvostellut Kiinaa: keinotekoisen heikosta valuutasta.
Erojakin toki maiden välillä on, sillä Kiinalla on ikioma juaninsa mutta Saksalla on lukuisten muiden euromaiden kanssa yhteinen euro. Lisäksi euron vahvuus tai heikkous on suhteellista ja vaihtelee suuresti maittain sen mukaan, onko kyse heikosta vai vahvasta euromaasta.
Euron ulkoinen arvo suhteessa muihin valuuttoihin on kaikille euromaille keskimäärin niin sopiva kuin sen valuuttamarkkinoiden mielestä on syytäkin olla.
Mutta keskimäärin "oikean" arvoinen euro ei ole välttämättä yhdellekään yksittäiselle euromaalle sopiva. Yhteinen euro on heikoimmille euromaille ja varsinkin kriisimaille aivan liian vahva ja vahvimmille euromaille ja erityisesti Saksalle aivan liian heikko.
Jos euro olisi vain Saksan ja muutaman muun vahvimman jäsenmaan valuutta, olisi se todennäköisesti verrattomasti vahvempi kuin se nyt on. Ja jos euro olisi vain kriisimaiden ja muiden heikoimpien jäsenmaiden valuutta, olisi se todennäköisesti huomattavasti heikompi kuin se nyt on.
Saksa on hyötynyt kriisimaiden euroa heikentävästä vaikutuksesta, sillä se on voinut valloittaa markkinaosuuksia maailman tavaramarkkinoilta heikomman valuutan avulla kuin ilman nykyisenlaista rahaliittoa ja euroa olisi ollut mahdollista.
Vastaavasti kriisimaat ja muut heikoimmat euromaat ovat Saksan vahvuuden takia kärsineet omaan talousjamaansa kohtuuttoman vahvasta eurosta, mikä on heikentänyt niiden mahdollisuuksia kilpailla maailmanmarkkinoilla.
Euron valuvika
voimistaa eroja
Eurotalouden kansainvälisesti arvostetuimpiin tuntijoihin kuuluva taloustutkija ja talouspäättäjien neuvonantaja David Marsh tarkastelee tällä viikolla laatimassaan kirjoituksessa Saksan saamaa arvostelua ja maan asemaa eurotaloudessa.
Marshin mukaan Yhdysvaltain ja IMF:n esittämä arvostelu on perusteltua ja osuu euroalueen yhä ratkaisemattomien talous- ja rakenneongelmien ytimeen. Kritiikki muistuttaa hänen mukaansa aiheellisesti, että kriisi ei ole suinkaan ohi.
Marshin arvion mukaan pelkästään Saksan ja muutaman muun vahvan "ydinmaan" euro maksaisi valuuttamarkkinoilla tällä haavaa 1,80 Yhdysvaltain dollaria eikä 1,38 niin kuin viime viikolla maksoi.
Saksan euron pitäisi toisin sanoen olla noin kolmanneksen nykyistä euroa vahvempi, jotta valuuttakurssi heijastaisi Saksan omaa kansainvälistä kilpailukykyä ja talouden vahvuutta. Näin ei kuitenkaan ole eikä voi olla, sillä kriisimaiden mukanaolo pitää euroa Saksalle keinotekoisen edullisena.
Marshin mukaan euron rakennepiirteistä ja koostumuksesta on syntynyt pitkän päälle kestämätön itseään voimistava kehitys, joka vahvistaa ennestään vahvimpia ja heikentää ennestään heikoimpia. Saksa vahvistuu ja kriisimaat heikkenevät.
Tasapainopulmat
voivat pahentua
Valuuttarahasto IMF arvioi viime kuussa julkaisemassaan kansainvälisen talouden World Economic Outlook -katsauksessaan euroalueen tasapainohäiriöiden jatkuvan ja jopa pahenevan uudestaan.
Sen mukaan kriisimaiden ulkoisen tasapainon viimeaikainen koheneminen on suhdanneluontoisena todennäköisesti tilapäistä eikä kestävää. Saksan ulkoinen ylijäämä sen sijaan on ennemmin rakenteellista kuin suhdanneluontoista.
Marsh ja IMF arvioivatkin, että Saksan vaihtotaseen ylijäämä pysyy vahvana ja ulkomainen rahoitusasema railakkaasti ylijäämäisenä vielä vuosia. Kriisitalouksien ulkomainen velkaantuminen sitä vastoin jatkuu ja niiden rahoitusasema pysyy erittäin raskaasti alijäämäisenä.
Yhdysvallat ei ole euromaa eikä varsinkaan euroalueen kriisimaa, mutta se kärsii aivan samalla tavalla kriisimaiden kanssa Saksan keinotekoisen vahvasta kilpailukyvystä.
Jos Saksan vientiasema voimistuu lisää niin kuin IMF näyttää olettavan, jäänee Yhdysvaltain valtiovarainministeriön viimeviikkoisen raportin esittämä Saksa-kritiikki vaimeaksi alkusoitoksi.
Talouspolitiikan
painoa siirrettävä
Yhdysvaltain arvostelu kohdistuu Saksan harjoittamaan talouspolitiikkaan eikä euron ominaispiirteisiin tai rahaliiton rakennevikoihin. Euron ominaisuudet kuitenkin voimistavat juuri niitä Saksan talouspolitiikan seurauksia, joita Yhdysvallat arvostelee.
Yhdysvaltain ja IMF:n mukaan Saksa tai muutkaan maat eivät ole irrallaan muusta maailmasta. Kansantalouksien kytkökset toisiinsa ovat niin moninaisia ja laajoja, että kunkin maan toimet vaikuttavat muihin.
Arvostelua vapaasti tulkiten Saksan pitäisi tinkiä lyhytnäköisestä oman edun tavoittelusta siirtämällä talouspolitiikan painoa vientiteollisuutta suosivasta kotimaista kulutuskysyntää suosivaan suuntaan.
Näin Saksan vaihtotaseen ylijäämä todennäköisesti supistuisi ja maan oma ulkoinen rahoitusasema heikkenisi, mutta samalla se antaisi tilaa muiden kasvulle ja kriisiä ylläpitävien tasapainohäiriöiden oikenemiselle. Lopulta Saksakin hyötyisi.
Saksa ei ole
irrallaan muista
Lokakuussa jopa EU:n komissiosta kuului varovaisen kriittisiä arvioita. Komissio julkaisi tutkimusraportin, jossa ekonomisti Jan in't Veld tarkastelee kriisitoimia ja kyseenalaistaa kriisitoimia leimanneen talouskurin ja vyönkiristysten viisautta.
Hänen mukaansa kriisi olisi todennäköisesti jäänyt lievemmäksi ja talous toipuisi nopeammin uuteen kasvuun, jos vahvimmat jäsenmaat olisivat keventäneet heikoimpien taloustaakkaa elvyttämällä rohkeammin kuin nyt on käynyt.
Käytännössä tämä olisi merkinnyt etenkin Saksan talouspolitiikan tuntuvaa keventämistä. Sen sijaan Saksa on kiristänyt omaa talouspolitiikkaansa ja vaatinut kaikkia muitakin euromaita toimimaan samoin.
Kritiikin mukaan Saksa hoitaa talouttaan ja vetää kotiinpäin kuin se olisi edelleen tyystin yksinäinen kansantalous ja irrallaan muiden euromaiden ja muun maailman menosta. Kriitikot muistuttavat, että näin ei kuitenkaan ole.

Nyt on EU-komission vuoro läksyttää Saksan talouspolitiikkaa

inShare0

Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso vaatii Saksaa tekemään enemmän euroalueen taloudellisen epätasapainon korjaamiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters. Barroso haluaa Saksan avaavan palvelumarkkinoitaan ja korottavan palkkoja aiempaa nopeammin.
Tiistaina Frankfurtissa pitämässään puheessa Barroso sanoi, että Saksalla on kotiläksyjä tehtävänään, jotta se voi varmistaa euroalueen tasapainon.
"Vahvojen talouksien maksaminen heikommille talouksille ei ole vastaus", Barroso sanoi Reutersin mukaan.
Sen sijaan hänen mielestään tarvitaan makrotalouden epätasapainon korjauksia, varsinkin niissä Euroopan maissa, jotka käyttävät yhteisvaluuttaa.
Barroso ei käyttänyt yhtä kovia sanoja kuin Saksan talouspolitiikkaa viime viikolla arvostellut Yhdysvallat, mutta viesti oli sama.

Aiheesta lisää

• Saksa höllää kohta kukkaronnyörejään päivitetty 3.11.2013
• IMF liittyi Saksan talouspolitiikan arvostelijoiden joukkoon 1.11.2013
• USA:lta epätavalliset moitteet Saksan talouspolitiikalle - "vie kohti deflaatiota" päivitetty 31.10.2013

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö moitti raportissaan Saksaa siitä, että sen viennin ylijäämä ja alhainen kotimaan kysyntä ovat pitkittäneet muiden euromaiden ongelmia ja johtaneet deflaatiouhkaan euroalueella.
Saksan vienti on vuodesta 1952 saakka ollut tuontia suurempaa. Liittokansleri Angela Merkelin hallitus on torjunut voimakkaasti Yhdysvaltain antaman kritiikin.

Talouselämä

Saksa putsaa pöydän

 rahajatalous : marraskuu 6, 2013

EU:n komissio on tämän viikon alussa jälleen kerran ilmoittanut pahimman olevan ohi eurokriisissä. Perusteena on komission oma ennuste, jonka mukaan ensi vuonna euroalueen talous alkaa kasvaa vaatimattomasti. Komission ennuste vaikuttaa kuitenkin optimistiselta, sillä tänä vuonna jokaisen kriisimaan bruttokansantuote jatkaa supistumistaan.
Muutama päivä ennen komission ennustetta julkistettiin myös Eurostatin tuore inflaatiokatsaus, joka antaa hyvin toisenlaisen kuvan euroalueen tilanteesta. Eurostatin lukemat osoittavat euroalueen inflaatioasteen laskeneen vaivaiseen 0,7 prosenttiin. Euroalue on toisin sanoen erittäin lähellä ajautua deflaatioon. Toteutuessaan laskeva hintataso saattaisi johtaa kokonaiskysynnän selvään heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen, kun yritykset yrittäisivät välttää velanottoa ja kuluttajat kuluttamista.
Kriisin pitkittymisen pääasiallisena syynä on ollut euroalueen kriisimaiden onneton talouskehitys. Yksikään kriisimaa ei ole onnistunut nousemaan vakaalle kasvu-uralle, vaan pieniä kasvupyrähdyksiä on aina seurannut talouden painuminen takaisin taantumaan ja lamaan. Jotkut ehtivät jo juhlia Irlannin toipuneen talouskriisistä, mutta viime vuoden lopusta lähtien sekin on päätynyt uuteen taantumaan. Myöskään paljon hehkutetusta Espanjan 0,1 prosentin kasvusta vuoden kolmannella neljänneksellä ei kannata innostua liikaa, sillä kokonaisuudessaan tänä vuonna Espanjan talouden odotetaan supistuvan selvästi. Kriisimaiden surkea tilanne on jo pitkään välittynyt myös rahoituskriisiltä välttyneisiin euromaihin: kokonaiskysynnän romahtaminen kriisimaissa on näkynyt euroalueen ydinmaiden viennin hidastumisena, eli ulkoisen kysynnän selvänä vähentymisenä.
Eurokriisin ratkaisemisen pääasiallisena esteenä on Saksan talouspoliittinen linja, joka estää minkäänlaisen rakentavan ratkaisun löytymisen. Perimmäisenä ongelmana on Saksan oma vientivetoinen kasvumalli, jonka vuoksi se keskittyy talouspolitiikassaan lähinnä hintakilpailukyvyn ylläpitoon. Saksan kasvumalli on toisesta maailmansodasta lähtien nojannut ulkomaiseen kysyntään, eikä maalla ole haluja hylätä historiallisesti hyvin toiminutta malliaan. Eurokriisin kannalta tämä on onnetonta, koska kriisimaat eivät voi muuttaa talouspolitiikkaansa elvyttävämmäksi. Näin ollen kysyntälamasta nousun pitäisi lähteä euroalueen ydinmaista, joista Saksa on kokonsa vuoksi ratkaisevassa asemassa.
Saksa ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi muuttaa talouspoliittista linjaansa, koska se on toistaiseksi pystynyt välttymään eurokriisin vaikutuksilta yllättävän hyvin. Olisi ollut oletettavaa, että kokonaiskysynnän romahtaminen euroalueen kriisimaissa olisi vaikuttanut selvemmin Saksan kokonaistuotantoon, koska nykyiset kriisimaat olivat sille tärkeitä vientimaita. Saksan vientiteollisuus onnistui kuitenkin nopeasti löytämään korvaavia vientimaita, minkä vuoksi eurokriisin vaikutukset ovat jääneet Saksassa ennakoitua vähäisemmiksi. Näin ollen Saksa on pystynyt pitämään taloutensa ainakin välttävällä kasvu-uralla ja estämään työttömyyden kasvun.
Saksan kopeaa asennetta kuvaa myös sen vastaus Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle sekä Yhdysvaltain valtiovarainministeriölle, jotka kritisoivat sen eksessiivisiä vaihtotaseen ylijäämiä. IMF:n ja Yhdysvaltojen mukaan Saksan 6,3 prosentin vaihtotaseen ylijäämät tuottavat deflatorista painetta euroalueelle sekä koko maailmantalouteen. Saksan valtiovarainministeriö vastasi IMF:lle ja Yhdysvalloille tiedotteessaan, jossa se katsoi massiivisten vaihtotaseen ylijäämien kertovan ainoastaan Saksan kilpailukyvystä ja saksalaisten tuotteiden vahvasta globaalista kysynnästä. Myöhemmin Saksan välinpitämättömän asenteen toisti vielä valtiovarainministeriön tiedottaja Martin Kotthaus todetessaan, että ”Saksassa ei ole epätasapainoja, jotka vaatisivat kasvuystävällisen talous- ja finanssipolitiikkamme muuttamista”.
Saksalle nykyinen tilanne sopii mainiosti, sillä eurojäsenyys palvelee sen kasvumallia erinomaisesti. Historiallisesti Saksan kasvumalliin on sisältynyt ristiriitoja, jotka ovat toisinaan johtaneet maan talouskasvun heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen. Saksan vientivetoinen kasvumalli on nojannut ennen kaikkea hyvin alhaiseen inflaatioasteeseen, joka on ollut myös poikkikansallisten portfoliosijoittajien mieleen. Kansainväliset sijoitusvirrat taas ovat olleet omiaan vahvistamaan D-markkaa, mikä taas ei ole ollut Saksan vientiteollisuuden mieleen. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Saksassa ajauduttiinkin toistuvasti tilanteeseen, jossa D-markka vahvistui liikaa, minkä seurauksena Saksan vienti rupesi hidastumaan.
Tämän vuoksi Saksa suhtautui myönteisesti 1970-luvulla ja 1980-luvulla yrityksiin vahvistaa eurooppalaista valuuttaintegraatiota. Näissä pyrkimyksissä tausta-ajatuksena oli yleensä aina sitoa muiden EY-maiden valuutat Saksan D-markkaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Saksan D-markan vahvistuessa muiden valuuttajärjestelyyn osallistuvien maiden olisi pyrittävä pitämään oman valuuttansa mahdollisimman lähellä D-markan kurssia. Näin ollen Saksan kilpailijamaiden vientiteollisuudet eivät pääsisi nauttimaan heikentyvän valuutan tuottamasta kilpailuedusta. Juuri näin kävi vuonna 1979 alkunsa saaneessa EMS-järjestelmässä (European Monetary Sytem), joka edelsi varsinaista talous- ja rahaliittoa. Näennäisesti EMS-valuutat oli sidottu valuuttakori ECUun, mutta ECUssa taas D-markalla oli ylivoimainen rooli. EMS takasi sen, että kilpailijamaat eivät saaneet valuuttajoustosta merkittävää hyötyä.
Tämän vuoksi Saksa oli halukas lähtemään mukaan myös talous- ja rahaliitto EMUun. Saksa tiesi, että EMUun tulisi mukaan maita, joiden kasvumallit nojasivat enemmän kotimaiseen kysyntään ja joiden vientisektorit olivat paljon heikompia. Näin ollen se ymmärsi, että eurosta tulisi D-markkaa heikompi valuutta, mikä sopisi sen vientivetoiselle kasvumallille erinomaisesti. Ongelmana oli kuitenkin siinä, että Saksa pelkäsi EMUn perustamisen voivan johtaa joko ylikansallisiin tulonsiirtoihin tai Bundesbankin linjaa kevyempään rahapolitiikkaan. Saksa suostuikin mukaan EMUun vain, jos siitä puuttuisivat kaikki valtioiden väliset tulonsiirtomekanismit ja jos EKP:n mandaatti, asema ja säännöstö kopioitaisiin suoraan Bundesbankilta. Saksa sai lopulta tahtonsa läpi Maastrichtin sopimuksessa: tulonsiirtoja ei tullut, EKP:lle annettiin täysin itsenäinen asema, valtioiden suora keskuspankkirahoitus kiellettiin eikä EKP:lle annettu edes työllisyystavoitetta.
Saksa voikin olla kohtalaisen tyytyväinen nykytilanteeseen. Pysyviä tulonsiirtomekanismeja ei ole luotu ja EKP:n rahoitustuki on pidetty minimaalisena. Samaan aikaan EMU-jäsenyys auttaa jatkuvasti Saksan vientiteollisuutta. Suuren saksalaisen Leoni AG -kaapeliyhtiön pääjohtaja Klaus Probst tiivistää lokakuun (englanninkielisessä) Le Monde Diplomatique -lehdessä saksalaisen eliitin käsityksen euroalueen nykytilanteesta erinomaisesti:

Obviously, the depreciation of the euro against the dollar, following the poor economic performance of our European neighbours, has stimulated our exports and enhanced our competitiveness on the global market. If Germany returned to the deutschmark, it would trigger an appreciation of our currency that would be disastrous for German industry. We must recognise that the financial pressure on the EU at the moment is keeping the euro at an artificially low level, which is advantageous to us.

Saksalle EMU on järjestelmä, joka takaa kilpailukykyisen valuuttakurssin ilman merkittäviä kustannuksia. Sillä ei ole aikomustakaan tehdä kriisin ratkaisemiseksi vaadittavia muutoksia talouspolitiikassaan tai tukea institutionaalisia muutoksia, jotka estäisivät velkakriisit tulevaisuudessa.
Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että eurokriisi ratkeaa vasta, kun osa nykyisistä kriisimaista jättää EMUn. Tämä aiheuttaa todennäköisesti Saksassakin paniikin, koska sen yksityisellä sektorilla on huomattavia sijoituksia kriisimaissa. Esimerkiksi jälkikeynesiläinen ekonomisti Jörg Bibow on arvioinut tuoreessa tutkimuksessaan, että kriisimaiden euroero johtaisi näiden sijoitusten reaaliarvon romahtamiseen sekä kriisimaiden vientikilpailukyvyn huomattavaan parantumiseen. Nämä tekijät taas saattaisivat laukaista Saksassa täysimittaisen talouskriisin. Toistaiseksi EKP:n OMT-ohjelma on onnistunut estämään EMUn hajoamisen, mutta jossain vaiheessa mitta tulee täyteen Etelä-Euroopan kriisimaissa. Luvassa on vielä pitkä ja surullinen näytelmä.
Lauri Holappa

اهمیت تخیل پساسرمایه‌داری / گفت‌وگو با دیوید هاروی   

ترجمه پرویز صداقت

پنج سال قبل در ماه اکتبر له‌مان برادرز به عنوان بزرگ‌ترین ورشکستگی تاریخ امریکا ثبت شد، فروپاشی این بانک نشانه‌ی آغاز رکود بزرگ بود ـ اساسی‌ترین بحران تاریخیِ جهانیِ سرمایه‌داری از هنگام جنگ دوم جهانی. چه‌گونه می‌توانیم بنیادهای این سیستم را که اکنون در بحران است دریابیم؟ و هنگامی که در پوشش ریاضت به جنگ با کارگران برخاسته چه‌گونه می‌توان جهانی فراسوی آن تصور کرد؟

کم‌تر کسی در پاسخ به این پرسش‌ها مانند دیوید هاروی دارای نفوذ کلام است. وی اوایل تابستان جاری در گفت‌وگو با رونان برتن‌شاو و آبری رابینسون درباره‌ی این مسایل سخن گفت.

شما هم‌اکنون مشغول نوشتن کتاب جدیدی با نام «هفده تناقض سرمایه‌داری» هستید. چرا روی تناقض‌های سرمایه‌داری تمرکز می‌کنید؟

تحلیل سرمایه‌داری نشان می‌دهد که تناقض‌هایی مهم و بنیادی‌ وجود دارد. این تناقض‌ها به صورت ادواری از کنترل خارج می‌شود و بحران پدید می‌آورد. ما درست در جریان یک بحران قرار داشته‌ایم و فکر می‌کنم مهم است بپرسیم که چه تناقض‌هایی بود که ما را به بحران کشاند؟ چه‌گونه می‌توان برمبنای این تناقض‌ها بحران را تحلیل کرد؟ یکی از گفته‌های مهم مارکس آن بود که بحران همواره نتیجه‌ی تناقض‌های بنیادی است. بنابراین ما باید به این تناقض‌ها بپردازیم، نه به نتایج آن.

یکی از تناقض‌هایی که روی آن تأکید می‌کنید میان ارزش مصرفی و ارزش مبادله‌ی کالا است. چرا این تناقض این‌قدر در سرمایه‌داری بنیادی است و چرا برای نشان دادنش از مسکن استفاده می‌کنید؟

همه‌ی کالاها را باید به عنوان دارنده‌ی ارزش مصرفی و ارزش مبادله‌ای درک کرد. اگر یک ساندویچ داشته باشم ارزش مصرفی‌اش آن است که می‌توانم آن را بخورم و ارزش مبادله‌ای آن مبلغ پولی است که برای آن پرداخت کرده‌ام.

اما مسکن در این زمینه‌ خیلی جالب است چون به عنوان ارزش مصرفی می‌توانید آن را به صورت سرپناه، حریم خصوصی، دنیایی از مناسبات احساسی با مردم، و فهرست بزرگ موارد استفاده از مسکن در نظر بگیرید. اما بعد این پرسش مطرح می‌شود که چه‌گونه می‌توانید مسکن داشته باشید. زمانی مردم خودشان خانه‌های‌شان را می‌ساختند و اصلاً ارزش مبادله‌ای وجود نداشت. سپس از سده‌ی هجدهم به بعد با ساخت سوداگرانه‌ی مسکن روبه‌رو هستید ـ خانه‌های ردیف هم در هنگام پادشاهی جورج در انگلستان که ساخته و بعداً فروخته می‌شد. سپس مسکن‌هایی پدیدار شد که ارزش مبادله‌ای به شکل پس‌انداز برای مصرف‌کنندگان داشت. اگر خانه‌ای بخرم و اصل و فرع وام رهنی آن را پرداخت کنم می‌توانم سرانجام خانه‌دار بشوم. بنابراین یک دارایی دارم. پس سخت دل‌نگران ماهیت دارایی‌ام می‌شوم. این سیاستی پدید می‌آورد که ما را درگیر خود می‌سازد: «با ساخت‌وساز در دوروبر خانه‌مان مخالفم»، «دوست ندارم این جماعت دوروبر خانه‌ی ما باشند.» بنابراین جداسازی در بازارهای مسکن آغاز می‌شود چون مردم می‌خواهند از ارزش پس‌اندازشان محافظت کنند.

سپس حدود سی سال پیش مردم شروع کردند از مسکن به منظور دستیابی به شکلی از منفعت سوداگرانه استفاده کنند. می‌توانستی یک خانه بخری و شاهد «جهش ناگهانی» آن باشی ـ خانه‌ای را به مبلغ 000ر200 پوند می‌خری، بعد از یک سال آن را 000ر250 پوند می‌فروشی. 000ر50 پوند درمی‌آوری. پس چرا این کار را نکنی؟ ارزش مبادله چیره شد. بنابراین این رونق سوداگرانه شکل گرفت. در سال 2000، بعد از سقوط بازارهای جهانی سهام سرمایه‌ی مازاد به سمت مسکن شروع به حرکت کرد. این نوع جالبی از بازار است. اگر من خانه‌ای بخرم و سپس قیمت خانه بالا برود شما می‌گویید «قیمت‌های مسکن دارد بالا می‌رود و من باید خانه‌ای بخرم،» و سپس یکی دیگر وارد می‌شود. به حباب مسکن می‌رسید. مردم از بازار بیرون می‌روند و حباب می‌ترکد. سپس ناگهان خیلی از مردم متوجه می‌شوند که دیگر از ارزش مصرفی خانه برخوردار نیستند چون که سیستم ِ ارزش مبادله آن را نابود کرده است.

پس این سؤال مطرح می‌شود که آیا ایده‌ی خوبی است که اجازه دهیم ارزش مصرفی مسکن که برای مردم حیاتی است به سیستم جنون‌آمیز ارزش مبادله سپرده شود؟ این نه‌تنها مسئله‌ی مسکن بلکه مسئله‌ی مواردی مثل آموزش و مراقبت‌های بهداشتی است. در بسیاری از این موارد ما در سطح نظری پویش ارزش مبادله را رها می‌کنیم تا بدین ترتیب ارزش مصرفی فراهم شود اما آن‌چه این پویش به‌کرات انجام می‌دهد تخریب ارزش مصرفی به دست ارزش مبادله است و مردم دیگر نمی‌توانند به مراقبت‌های سلامتی، آموزش ومسکن دست یابند. ازاینروست که فکر می‌کنم مهم است به تمایز بین ارزش مصرفی و ارزش مبادله توجه کنیم.

تناقض دیگری که شرح می‌دهد درگیر فرایند چرخش بین تأکیدات سمت عرضه بر تولید و تأکیدات سمت تقاضا بر مصرف در سرمایه‌داری درطی زمان است. میتوانید بگویید که چگونه این تناقض درسده‌ی بیستم خود را نمایان کرد وچرااینقدرمهم است؟

یکی از مسایل بزرگ حفظ تقاضای کافی در بازار است به نحوی که بتوانید هرآن‌چه را سرمایه تولید می‌کند خریداری کنید. مسئله‌ی دیگر خلق شرایطی است که در آن سرمایه قادر به تولید سودآورانه باشد. این شرایطِ تولید سودآور به‌معنای سرکوب کار است. تا میزانی که درگیر سرکوب کار ـ پرداخت دستمزدهای هرچه کم‌تر می‌شوید ـ نرخ سود افزایش می‌یابد. بنابراین از سمت تولید شما می‌خواهید کارگر را تا آن‌جا که بتوانید تحت فشار قرار دهید. این امر برای شما سودهای بالا پدید می‌آورد. اما سپس این سؤال مطرح می‌شود که چه کسی قصد دارد محصول را بخرد؟ اگر کارگر تحت فشار باشد، بازارتان کجاست؟ اگر زیادی کارگر را تحت فشار قرار دهید به بحران می‌رسید چراکه برای جذب محصول تقاضای کافی در بازار وجود ندارد.

عموماً بعد از مدتی چنین تفسیر شد که مسئله‌ی بحران دهه‌ی 1930 کمبود تقاضا است. بنابراین تحولی در سرمایه‌گذاری‌های دولتی در ساخت راه‌های جدید، اداره‌ی پروژه‌های کار در چارچوب نیودیل و مواردی از این دست وجود داشت. آنان گفتند «ما از طریق تقاضای تأمین‌مالی شده از طریق بدهی به اقتصاد جان دوباره‌ای دادیم» و در انجام این کار به نظریه‌ی کینزی توجه کردند. درنتیجه با ظرفیتی بسیار قدرتمند برای مدیریت تقاضا با انبوهی از سرمایه‌گذاری در اقتصاد از دهه‌ی 1930 بیرون آمدیم. در نتیجه‌ی آن به نرخ‌های بسیار بالای رشد دست یافتند، اما نرخ‌های بالای رشد از طریق قدرتمندشدن طبقه‌ی کارگر با دستمزدهای فزاینده و اتحادیه‌های قدرتمندتر همراه شد.

اتحادیه‌های قدرتمند و دستمزدهای بالا به معنای این است که کاهش نرخ‌ سود آغاز می‌شود. سرمایه در بحران است چون به قدر کافی کار را سرکوب نمی‌کند و از این رو چرخش رخ داد. در دهه‌ی 1970 آن‌ها به میلتون فریدمن و مکتب شیکاگو روی آورند. این مکتب در نظریه‌ی اقتصادی چیره شد و توجه رفته‌رفته به سمت عرضه و به‌طور خاص دستمزدها معطوف شد. آن‌چه در دهه‌ی 1970 آغاز شد سرکوب دستمزد بود. رونالد ریگان به مراقبان ترافیک هوایی حمله‌ور شد، مارگارت تاچر به سراغ کارگران معدن رفت، پینوشه چپ‌ها را کشت. به کار هجوم آوردند تا نرخ سود افزایش یابد. در آن زمان تا دهه‌ی 1980 نرخ سود جهش یافت چون دستمزدها سرکوب شده بودند و سرمایه به‌خوبی عمل می‌کرد. اما سپس این مسئله پدیدار شد که کالاهایی را که انباشته‌اید کجا می‌خواهید به فروش برسانید.

در دهه‌ی 1990 این مسئله حقیقتاً از طریق اقتصاد بدهی پوشش داده شد. تشویق مردم برای وام گرفتن هنگفت آغاز شد ـ اقتصاد کارت اعتباری و خلق اقتصاد تأمین مالی از طریق وام رهنی در مسکن آغاز شد. این پوششی شد بر این واقعیت که تقاضای حقیقی وجود نداشت. اما سرانجام در سال‌های 2007 و 2008 این وضعیت منفجر شد.

سرمایه می‌پرسد «آیا در سمت عرضه قرار دارید یا سمت تقاضا؟» دیدگاه من از جهانی ضدسرمایه‌داری آن است که باید به این دو وحدت بخشید. باید به ارزش مصرفی بازگردیم. مردم به کدام ارزش‌های مصرفی نیاز دارند و چه‌گونه تولید را به نحوی سازمان دهیم که این نیازها را برطرف کند؟

به نظر می‌رسد ما در یک بحران سمت عرضه هستیم و با این حال ریاضت کوششی برای یافتن راه‌حل در سمت عرضه است. چه‌گونه با آن مواجه شویم؟

باید بین منافع سرمایه‌داری به طور کلی و آن‌چه به طور خاص منافع طبقه‌ی سرمایه‌دار یا بخشی از آن است تمایز قائل شویم. در طی این بحران، به طور کلی طبقه‌ی سرمایه‌دار خیلی خوب عمل کرده است. برخی‌شان از بین رفتند اما بخش اعظم‌شان به‌غایت خوب عمل کردند. براساس بررسی‌های اخیر کشورهای سازمان همکاری‌های اقتصادی و توسعه نابرابری اجتماعی از آغاز بحران به بعد به شکل کاملاً شدیدی افزایش یافته که معنایش این است که منافع بحران به سوی طبقات فرادست سرازیر شده است. به عبارت دیگر، آنان نمی‌خواهند از این بحران خارج شوند چون کاملاً خارج از بحران‌اند.

مردم به‌طور کلی آسیب می‌بینند، سرمایه‌داری به ‌طور کلی از سلامت برخوردار نیست اما طبقه‌ی سرمایه‌دار ـ به‌خصوص الیگارشی درون آن ـ به‌غایت وضعیت خوبی داشته است. شرایط بسیاری هست که در آن سرمایه‌داران منفرد که در جهت منافع طبقاتی‌ خودشان عمل می‌کنند کارهایی انجام می‌دهند که به سیستم سرمایه‌داری به طور کلی خیلی آسیب می‌رساند. من فکر می‌کنم امروز درست در وضعیتی از این نوع هستیم.

اخبراً بارها گفته‌اید که یکی از کارهایی که باید در میان چپ انجام دهیم درگیرشدن در تخیل پساسرمایه‌داری است که از این پرسش آغاز می‌شود که جهان پساسرمایه‌داری شبیه چه چیزی است. چرا این‌قدر اهمیت دارد؟ و به گمان شما جهان پساسرمایه‌داری شبیه چه چیزی است؟

اهمیت دارد چون خیلی وقت است که در مغز ما می‌کوبند که بدیلی وجودندارد. یکی از نخستین چیزهایی که باید انجام دهیم اندیشیدن درباره‌ی بدیل است تا در جهت خلق آن حرکت کنیم.

چپ چنان همدست نولیبرالیسم شده که حقیقتاً نمی‌توانید احزاب سیاسی آن را از احزاب سیاسی جناح راست، مگر در مسایل ملی و اجتماعی شناسایی کنید. در اقتصاد سیاسی تفاوت چندانی وجود ندارد. باید اقتصاد سیاسی بدیلی در مورد نحوه‌ی عملکرد سرمایه‌داری بیابیم و چند اصل وجود دارد. از این روست که تناقض‌های سرمایه‌داری جالب است. به هر یک از آن‌ها نگاه می‌کنید مثلاً به تناقض ارزش مصرفی و مبادله و می‌گویید «جهان بدیل باید جهانی باشد که در آن ارزش‌های مصرفی ارائه می‌شود.» بنابراین بر ارزش‌های مصرفی متمرکز می‌شوید و تلاش می‌کنید نقش ارزش‌های مبادله را کاهش دهید.

یا در زمینه‌ی مسئله‌ی پولی ـ ما برای گردش کالاها به پول نیاز داریم و تردیدی در مورد آن نیست. اما مسئله‌ در این زمینه این است که این پول می‌تواند به تصاحب اشخاص خصوصی درآید. شکلی از قدرت شخصی و سپس گرایش بت‌وارگی می‌شود. مردم زندگی‌هایشان را در جست‌وجوی پول بسیج می‌کنند حتی وقتی هیچ کس نمی‌داند چه چیزی است. بنابراین به این نتیجه می‌رسیم که سیستم پولی را تغییر دهیم ـ خواه با گرفتن مالیات از دارندگانِ پول مازاد آغاز می‌شود و خواه نظامی پولی به دست می‌‌آوریم یا پدید می‌‌آید که پول در آن منحل و مانند واحد شمارش می‌شود که قادر به ذخیره‌کردنش نیستیم.

اما برای دست‌یابی به آن باید بر دوگانه‌ی مالکیت خصوصی ـ دولتی غلبه کنیم و به یک نظام مالکیت اشتراکی دست یابیم. در نقطه‌ی معینی لازم است درآمد پایه‌ای برای مردم ایجاد کنید چرا که اگر شکلی از پول داشته باشیم که پس‌اندازپذیر نباشد پس لازم است از مردم مراقبت کنیم. لازم است بگوییم «به پس‌انداز برای روز مبادا نیاز ندارید چون همواره در هر حالتی از درآمد پایه‌ای برخوردارید.» باید مردم را تأمین کرد و این غیر از پس‌انداز خصوصی و شخصی است.

با تغییر هر یک از این موارد تناقض‌آمیز با نوع متفاوتی از جامعه سروکار خواهید داشت که بسیار عقلانی‌تر از جامعه‌ای است که داریم. آن‌چه درست امروز اتفاق می‌افتد این است که ما چیزهایی تولید و سپس تلاش می‌کنیم مصرف‌کنندگان را متقاعد کنیم که هرآن‌چه را تولید کرده‌ایم مصرف کنند، چه واقعاً خواهانش باشند یا به آن نیاز داشته باشند و چه نه. در حالی که ما باید خواسته‌ها و نیازهای پایه‌ای مردم را بیابیم و سپس سیستم تولید را برای تولید آن تجهیز کنیم. با حذف پویش ارزش مبادله می‌توانید کل سیستم را به شیوه‌ی کاملاً متفاوتی بازسازمان‌دهی کنید. برای هنگامی که از این شکل مسلط انباشت سرمایه که امروز همه چیز را اداره می‌کنند گسستیم می‌توانیم سمت‌وسوی حرکت یک بدیل سوسیالیستی را تصور کنیم.

متن کامل گفت‌وگوی بالا در شماره‌ی پاییز Irish Left Review منتشر می‌شود.

گفت‌وگوی بالا ترجمه‌ای است از:

David Harvey interview: The importance of postcapitalist imagination, red pepper

از دیوید هاروی در سایت نقد اقتصاد سیاسی بخوانید

گفت‌وگو با دیوید هاروی

لوفبور و شهر شورشی

مقاومت شهری

شهر شورشی 
 دیوید هاروی استاد ممتازانسان‌شناسی وجغرافیا درمرکزتحصیلات تکمیلی دانشگاه سیتیِ نیویورک است.

Kuka on väärässä: EKP, Fed vai Wahlroos?

Heini Hämäläinen

Suomen vaikutusvaltaisin pankkiiri Björn Wahlroos vaatii EKP:tä tekemään kuin Yhdysvaltain Fed: rahahanat auki, tase pullolleen valtionlainoja ja "kysyntäšokilla" talous kasvuun. Pankkiiri unohtaa, että Fedin rahatulva on kasvattanut finanssieliitin varallisuutta eikä talouskasvua ja työllisyyttä. Onko hänellä ketunhäntä kainalossa?

Jan Hurri

30.10.2013

Sammon ja Nordean hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos on voimakkain sanoin arvostellut euroalueen keskuspankkia EKP:tä rahan pihtailusta ja taantuman turhasta pitkittämisestä.

Analyysi

Wahlroos on sättinyt EKP:n harjoittamaa rahapolitiikkaa suorastaan katastrofaalisen heikoksi, kun taas Yhdysvaltain Fedin verrattomasti keveämpää ja avokätisempää rahapolitiikkaa hän on kehunut onnistuneeksi.
EKP:n rahapoliittinen ote onkin kiistatta kireämpi kuin Fedin.
Mutta kuka lopulta on väärässä – EKP:n pääjohtaja Mario Draghi, Fedin pääjohtaja Ben Bernanke vai pankkiiri Wahlroos itse – ja kuka oikeassa, ei välttämättä selviä kiistatta milloinkaan eikä ainakaan niin kauan kuin kriisi ja kokeelliset kriisitoimet jatkuvat.
Wahlroosin kanta on kuitenkin jo nyt hyvin tiedossa: EKP on väärässä ja Fed oikeassa. Hän on toistanut kantansa kriisin kuluessa lukuisia kertoja, tänä syksynä esimerkiksi Talouselämä-lehden haastattelussa ja Yle Uutisten raportissa.
Senkin Wahlroos on tehnyt selväksi, että EKP:n on korkea aika ottaa mallia Fedistä.
Hän patistaa EKP:tä avaamaan rahahanat apposen auki ja ostamaan tase pullolleen valtioiden velkakirjoja. Tästä rahatulvasta syntyisi hänen mukaansa "automaattinen kysyntäšokki", joka sysäisi eurotalouden uuteen kasvuun.
Sitä Wahlroos ei ole muistanut kertoa, miksi EKP:n kannattaisi toistaa Fedin toimia, kun ne eivät ole tepsineet Yhdysvalloissakaan niin kuin hän esittää. Fedin nyt jo tuhansien miljardien taalatulva on synnyttänyt kysyntäšokkeja ennemmin finanssi- kuin reaalitalouteen.
Fed syytää rahaa
pankkien laareihin
Yhdysvaltain Fed on kasvattanut tasettaan viiden kriisivuoden kuluessa useiden poikkeuksellisten operaatioiden ja yli 2 000 miljardin uunituoreen dollarin voimin. Se on ostanut pankeilta suuret määrät liittovaltion velkakirjoja ja asuntovakuudellisia velkakirjoja. Fed jatkaa paraikaakin ostojaan 85 miljardin dollarin kuukausivauhtia.
Velkakirjaostojen tarkoitus on ollut yleisen korkotason alentaminen senkin jälkeen, kun keskuspankin perinteinen ohjauskorko on jo laskenut nollaan prosenttiin. Fedin julki lausuma tavoite on talouskasvun elvyttäminen ja työllisyyden kohentaminen.
Fed on myöntänyt, ettei sillä ole tehokkaita keinoja vaikuttaa suoraan varsinaisiin tavoitteisiinsa, ja siksi se pyrkii niihin epäsuorin keinoin, kuten niin sanotun varallisuusvaikutuksen avulla. Käytännössä Fed on toteuttanut tavoitettaan suuntaamalla kriisitoimiensa raharuiskut kohti finanssitaloutta.
Niin sanotun kvantitatiivisen kevennyksen (QE, quantitative easing) velkakirjaostoissa rahaa on virrannut miljardimäärin Fediltä pankeille ja näiden kautta finanssimarkkinoille, mutta ei sen pidemmälle reaalitalouteen.
Fed voi lisätä keskuspankkirahan tarjontaa pankeille niin paljon kuin se haluaa, mutta sillä ei ole keinoja pakottaa pankkeja myöntämään tai asiakkaita ottamaan uusia luottoja. Fedin rahahyöky onkin kasvattanut sen omaa tasetta ja pankkien ylimääräisiä varantotalletuksia mutta ei luotonantoa yksityiseen talouteen.
Yritykset tai kotitaloudet eivät ole halunneet ottaa eivätkä pankit ole halunneet myöntää uusia lainoja. Velkavetoisessa taloudessa tämä tarkoittaa, että minkäänlaisesta Fedin aikaan saamasta "automaattisesta kysyntäšokista" ei ole näkynyt merkkejä.
Finanssitalouden kysyntäšokit ovat seurauksineen näkyneet sitäkin selvemmin.(*)
Finanssivarallisuus
harvojen hallussa
Fedin tulkinnan mukaan niin sanottu varallisuusvaikutus on epäsuora keino vaikuttaa talouden kokonaiskysyntään. Siksi finanssivarallisuuden arvonnousu on sille yksi rahapolitiikan julki lausutuista eräänlaisista välitavoitteista.
Varallisuusvaikutuksella Fed tarkoittaa sitä, että osake-, velkakirja- ja kiinteistömarkkinoiden kurssinousu synnyttää finanssivarallisuutta omistavissa kotitalouksissa ja yrityksissä varakkuuden tunnetta ja rohkaisee näitä kasvattamaan kulutustaan ja investointejaan.
Fed toivoo, että varakkuuden tunne rohkaisee kotitalouksia ja yrityksiä ottamaan hankintoihinsa uutta velkarahoitusta ja käyttämään entistä arvokkaampaa varallisuuttaan uusien luottojen vakuutena. Ennen kriisiä tämä tepsi, mutta nyt yleisö maksaa pois vanhoja velkojaan ennemmin kuin ottaa uusia tilalle.
Toistaiseksi varallisuusvaikutuksesta näyttääkin toteutuneen ensimmäinen välitavoite, itse finanssivarallisuuden arvonnousu. Mutta sen vaikutukset reaalitalouteen ovat jääneet heikoiksi tai olemattomiksi. Kokonaiskysyntä on yhä kaukana kriisiä edeltäneeltä kasvutrendiltä ja työllisyyskehitys heikkoa.
Yleisön varovaisuuden ja velanmaksuhalujen lisäksi varallisuusvaikutusta on todennäköisesti vaimentanut sekin, että finanssivarallisuuden arvonnousu menee suurimmalta osalta kansaa tykkänään ohi.
Suurimman osan finanssivarallisuudesta omistaa Yhdysvalloissa ennestäänkin suurituloisin ja varakkain vähemmistö. Sillä ei ole yhtä suurta tarvetta kulutuskysynnän kasvattamiseen kuin pieni- ja keskituloisella enemmistöllä, joka ei ole hyötynyt finanssivarallisuuden arvonnoususta.
Fedin toimet ovatkin suoraan ja epäsuorasti kasvattaneet finanssieliitin varallisuutta mutta ultrakevyen rahapolitiikan vaikutukset Yhdysvaltain talouskasvuun ja työllisyyteen ovat jääneet heikoiksi tai olemattomiksi.
Myös EKP tukenut
finanssialaa
Euroalueen EKP on osallistunut velkaisimpien kriisimaiden "pelastamiseen" ja samalla koko euroalueen rahoitus- ja pankkijärjestelmän vakauttamiseen usein eri tavoin. Täysin toimettomaksi ei edes pankkiiri Wahlroos voine EKP:tä moittia.
EKP on laskenut oman ohjauskorkonsa puoleen prosenttiin eli alemmas kuin koskaan aiemmin, joskaan ei nyt sentään nollaan prosenttiin niin kuin Fed. Lisäksi se on kriisin kuluessa tarjonnut euroalueen pankeille niin sanottua likviditeettiä eli keskuspankkiluottoa kirjaimellisesti rajoituksetta.
Viime vuoden syksynä EKP lupasi tarvittaessa ostaa kriisivaltioiden velkakirjojakin rajoituksetta, jos tarvis vaatii ja euron tulevaisuus on vaakalaudalla. Se ei ole vielä ostanut ainuttakaan tämän OMT-lupauksen (outright monetary transaction) tarkoittamaa velkakirjaa.
Kriisin aiemmissa vaiheissa EKP toteutti rajoitettuja tukiostoja kriisivaltioiden velkakirjamarkkinoilla. Näidenkin tukiostojen rajoitetun raharuiskeen EKP "steriloi" keräämällä pankeilta saman verran ylimääräisiä keskuspankkitalletuksia kuin se oli itse käyttänyt velkakirjaostoihin.
Wahlroosin tulkinta EKP:n katastrofaalisesta rahapolitiikasta vaikuttaa melkoisen jyrkältä muun muassa siksi, että EKP:n runsas vuosi sitten esittämä OMT-lupaus katkaisi kuin veitsellä leikaten euroalueen kriisivaltioiden ja pankkiosakkeiden syöksykierteen.
Tuon lupauksen jälkeen kriisin ytimessä kiehuneiden kriisivaltioiden velkakirjojen ja alueen suurimpien pörssipankkien markkina-arvo on noussut yli tuhat miljardia euroa.
Toki Yhdysvaltain finanssivarallisuuden arvo on kasvanut vielä voimakkaammin kuin euroalueen finanssivarallisuuden arvo, mutta ei EKP:kään ole jättänyt finanssieliittiä täysin oman onnensa varaan heitteille.
Talouspolitiikka
yhä liian löysää
Siinä pankkiiri Wahlroos on oikeassa, että euroalueen rahoitusolot ovat kireämmät kuin Yhdysvaltain tai nyttemmin myös Japanin rahoitusolot. Siinäkin on itunsa, että rahoitusolojen suhteellinen kireys osaltaan selittää euroalueen muita heikompaa talousjamaa ja hitaampaa toipumista.
Rahapolitiikka ja sitä toteuttavat keskuspankit eivät kuitenkaan ole ainoa talouteen vaikuttava muuttuja. Euroalueenkin taloutta ohjailee EKP:n rahapolitiikan lisäksi kunkin jäsenmaan ja EU:n yhteinen talouspolitiikka. Ja se onkin toinen todennäköinen selitys muita heikompaan talouskehitykseen.
EU:n komissio ja jäsenmaista varsinkin Saksa ovat ylläpitäneet ja voimistaneet tiukan talouspolitiikan ihannetta. Tämä Suomenkin kannattama "talouskuri" on merkinnyt julkisen talouden kiristämistä kesken ankaran velka- ja talouskriisin.
Euromaat ovat toteuttaneet olennaisesti kireämpää talouspolitiikkaa kuin esimerkiksi Yhdysvallat ja varsinkaan Japani. Muita ankarammat julkisen talouden vyönkiristykset ovat todennäköisesti ainakin yhtä tärkeä syy muita hitaampaan toipumiseen kuin EKP:n muita keskuspankkeja kireämpi rahapolitiikka.
Talouspolitiikan arvioissaan Wahlroos näyttää silti asettuneen yhtä voimakkaasti tiukan vyönkiristyslinjan kannalle kuin rahapolitiikan arvioissaan raharuiskujen kannalle.
Julkisen talouden "tuhlailu" sai hänen tuomionsa esimerkiksi talouslehti Financial Timesin haastattelussa viime kuussa.
Wahlroosin kanta talouspolitiikan viritykseen on ankara mutta ristiriitainen tai ainakin hämmentävä: muita tiukempi rahapolitiikka on katastrofaalinen virhe, mutta muita tiukempi talouspolitiikka on tuhoisaa tuhlaamista.
Tällaista yhdistelmää voinee puoltaa ainoastaan oletuksella, että julkisen talouden alijäämäinen "tuhlaaminen" aiheuttaa oikeita kustannuksia, mutta keskuspankin raharuiskuista suihkuaa oikeasti ilmaista rahaa.
Miten sujuvat
purkutoimet?
Yksi luonteva hetki eri rahapolitiikan viritysten arvioimiseen koittaa, kun keskuspankit ryhtyvät tai yrittävät ryhtyä purkamaan poikkeuksellisia kevennystoimiaan.
Kevennystoimien purkaminen on yhtä kuin rahapolitiikan kiristämistä, ja sen sujuminen on finanssimarkkinoille äärimmäisen tärkeää. Wahlroos tietää tämän – niin kuin senkin, että purkunäkymien perusteella Fed on olennaisesti tukalammassa saumassa kuin EKP eikä toisinpäin.
Eurokriisin kiperimpään aikaan viime vuoden alkusyksyyn saakka EKP kasvatti tasettaan ja keskuspankkirahan tarjontaansa pankeille yhtä voimakkaasti ja hetkittäin jopa voimakkaammin kuin Fed.
Keinot olivat erilaisia: EKP tarjosi lainoja, Fed osti velkakirjoja. Kummankin tase paisui kuin pullataikina.
Viimeistään päättyneen kesän aikana on paljastunut, että EKP:llä ei ole ongelmia omien toimiensa purkamisessa, mutta Fed ei välttämättä uskalla purkaa omiaan vaikka haluaisi.
Fed on loukussa
mutta EKP ei ole
EKP:n tase on jo merkittävästi supistunut, kun euroalueen liikepankit ovat maksaneet aiemmin nostamaansa kriisirahoitusta tarpeettomana takaisin. Tästä ei ole ainakaan vielä koitunut vakavaa haittaa taloudelle tai rahoitusmarkkinoille.
Fed puolestaan muistutti keväällä mahdollisesti ryhtyvänsä pienentämään velkakirjaostojaan – ja sai pelkällä muistutuksellaan maailman osake-, korko- ja valuuttamarkkinat paniikkiin.
Markkinat rauhoittuivat vasta Fedin ilmoitettua, että tukiostot jatkuvat tai jopa kasvavat.
Toisin kuin pankkiiri Wahlroos, japanilaispankki Nomuran tutkimusyksikön pääekonomisti Richard Koo ei ylistä Fedin toimia järin nerokkaiksi. Hänen mukaansa Fed on itse virittämässään loukussa (QE-trap) eikä suinkaan etevä.
Koon mukaan Fed ei välttämättä kykene purkamaan kevennystoimiaan aiheuttamatta voimakasta korkojen nousua ja aiheuttamatta näin uuden taantuman uhkaa. Tämä taas pakottaa sen yhä uusiin kevennyskierroksiin.
Ehkä EKP:n rahapolitiikka onkin "katastrofaalista" ja Fedin etevää juuri siksi, että Fed on loputtomien raharuiskeiden loukussa mutta EKP ei ole – ja finanssieliitin varallisuus paisuu Yhdysvalloissa voimakkaammin kuin Euroopassa.

(*) 

Fed ostaa lainapapereita velkakirjamarkkinoiden välittäjäpankeilta. Lainaostoilla keskuspankki on pyrkinyt alentamaan pitkiä korkoja ja tukemaan näin taloutta. Kuukausiostoista 45 miljardia dollaria on suuntautunut liittovaltion velkakirjoihin ja 40 miljardia dollaria asuntolainavakuudellisiin arvopapereihin.
Ohjauskorko
edelleen nollassa
Fed piti myös keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa odotusten mukaisesti ennallaan lähellä nollaa (30.10.2013).
Yhdysvaltain rahamarkkinoiden yli yön -rahan hintaa ohjaava niin sanottu federal funds -korko on pysynyt lähellä nollaa lähes viisi vuotta eli vuoden 2008 joulukuusta lähtien, jolloin Yhdysvaltain talous alkoi sukeltaa finanssikriisin myötä. Keskuspankki asetti tällöin korolle 0,00-0,25 prosentin tavoitehaarukan.
Fed on sitonut elvyttävän korkopolitiikkaansa työttömyys- ja inflaatiokehitykseen. Pankki on luvannut korkojen pysyvän lähellä nollaa niin kauan kuin työttömyys on yli 6,5 prosentissa eikä inflaation ennusteta 1-2 vuoden aikavälillä kiihtyvän yli 2,5 prosentin.
Syyskuussa työttömyysprosentti laski 7,2 prosenttiin elokuun 7,3 prosentista. Uusia työpaikkoja syntyi talouteen kuitenkin odotettua vähemmän.

Kommentti:
Elvytysraha virtaa osakemarkkinoille, jossa se rikastuttaa entisestään rikkaita. Siinä vaiheessa kun rahan kiertonopeus lähtee taas nousuun, alkaa inflaatio. Sitten tulee tavalliselle kansalle kurjaa. Tätä politiikkaa Björn Wahlroos on ehdottanut Eurooppaankin lukuisia kertoja.

Euroopan keskuspankki on sekin paisuttanut tasettaan rajusti. Ongelmia tulee, kun kriisimaiden pankit eivät pysty/halua maksaa lainojaan, ja EKP:n holvista löytyy vain vakuudeksi annettu rikkinäinen leivänpaahdin. Siinä vaiheessa Hölmölandian asukkaat joutuvat jälleen kaivamaan kuvettaan.