Niskalenkki kansanvallasta?

Vapaakaupan vankeina

Yhdysvallat ja EU ovat heinäkuusta 2013 asti neuvotelleet Transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta (TTIP). Siinä luodaan molemmille puolille Atlanttia yhtenäistä vapaakauppalainsäädäntöä, joka palvelisi suurten eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten yhtiöiden etuja. Arvostelijoiden mukaan TTIP-sopimuksessa yhdistyvät aikaisempien kauppasopimusten huonoimmat puolet.

Lori Wallach

Mitä jos moni­ka­nsa­lliset yri­tykset voisi­vat haastaa ha­lli­tuksia oike­u­teen, kun ni­i­den har­joi­tta­ma po­li­tiikka uhkaa piene­ntää yhtiön voi­tto­ja? Entä jos yhtiöt voisi­vat vaa­tia – ja jopa saada – avokätisiä ko­r­vauksia siitä, että ni­i­den voi­tot ovat piene­ntyne­et liian tiukko­jen työelämänno­r­mien tai anka­ran ympäristölainsäädännön vuo­ksi?

Tällaiset pykälät sisältyivät mone­nke­ski­se­en in­vestointiso­pi­mukse­en (MAI), josta OECD:n 29 jäse­n­maa­ta kävivät sa­laisia ne­u­vo­tte­lu­ja vuo­si­na 1995–1997.1 MAI-so­pi­mus vuoti ju­lki­suu­teen – yhtenä pa­l­jasta­jana oli Le Monde di­plo­ma­tiq­ue – ja enne­nnäkemätön pro­testi­aa­lto pako­tti hankke­en puo­lusta­jat hy­lly­ttämään so­pi­muksen. Nyt 15 vuo­tta myöhem­min sitä yri­tetään runnoa läpi uu­dessa il­miasu­ssa.

Yh­dys­va­llat ja EU ovat heinäkuu­sta 2013 asti käyneet ne­u­vo­tte­lu­ja Transa­tlanttise­sta ka­u­ppa- ja in­vestointiku­mppanuu­desta (TTIP), joka on uu­de­lleenlämmi­te­tty versio MAI:sta. Siinä luo­daan mo­lem­mi­lle puo­li­lle Atlanttia yhtenäistä va­paaka­u­ppa­lainsäädäntöä suu­rten eu­roo­ppa­laisten ja yh­dys­va­lta­laisten yhtiöiden etuja muka­i­llen. So­pi­mukse­en sisältyy mone­nlaisia sa­nktioi­ta – va­ltiot sa­a­tta­vat jou­tua maksa­maan mi­l­jooni­en eu­ro­jen ko­r­vauksia, mikäli yhtiöt va­li­tta­vat so­pi­mus­rikko­muksi­sta.

Vi­ra­llisen aika­tau­lun muka­an ne­u­vo­tte­lut eivät kestä kahta vuo­tta enempää. TTIP-so­pi­mukse­ssa yh­distyvät va­hingo­llisi­m­mat puo­let aika­ise­m­mista so­pi­muksi­sta. Mikäli so­pi­mus astuu voi­maan, moni­ka­nsa­llisten yri­tysten et­uo­ike­u­det ki­r­ja­taan lake­i­hin ja ha­lli­tusten kädet si­do­taan lo­pu­llise­sti.

Ase­te­l­ma olisi rii­ppu­ma­ton po­lii­ttisi­sta su­h­danteista tai ka­nsa­n­va­llan il­mauksi­sta, koska ky­se­isiä lake­ja ei voisi muu­ttaa kuin alleki­r­joi­tta­ja­mai­den yksi­mie­lise­llä päätöksellä. Eu­roo­pan lainsäädäntöön ko­pioi­taisi­in sama henki ja tekni­set pykälät kuin so­pi­muksen aasi­a­laise­ssa ma­llissa.

Yh­dys­va­lto­jen liike-elämän va­h­vasti ajama Tyyne­n­me­ren ku­mppanuu­sso­pi­mus (TPP) on pa­raikaa ra­tifi­oi­ta­vana 12 maassa. Nämä kaksi ku­mppanuu­sso­pi­musta loisi­vat ta­lou­de­llisen impe­riu­min, joka pyst­yi­si sa­ne­le­maan säännöt myös omien ra­jo­jensa ulko­p­uo­le­lla: joka­inen Yh­dys­va­lto­jen tai EUn ka­nssa ka­u­ppaa tekevä maa jou­tuisi myöntymään yhteisen markki­na-al­u­e­en sääntöihin. 

Salaiset neuvottelut

Ne­u­vo­tte­lu­ja käydään su­l­je­ttu­jen ovien taka­na, koska niissä tehdään päätöksiä, jotka ko­ske­vat myös markki­no­i­lta su­o­ja­ttua se­kto­ria. Yh­dys­va­lto­jen de­lega­a­tiossa on yli 600 moni­ka­nsa­llisten yri­tysten ase­tta­maa ko­nsu­lttia, joi­lla on vapaa pääsy va­l­miste­luasi­aki­r­joi­hin ja suora yhteys ha­llinnon ne­u­vo­tte­li­joi­hin. Mikään ei saa vuo­taa. Oh­jeissa to­de­taan, että toi­mi­tta­jat ja ka­nsa­laiset pidetään ulko­na ke­sku­ste­luista – heitä tu­llaan info­r­moi­maan so­pi­muksen alleki­r­joi­tus­vai­heessa, jo­lloin on liian myöhäistä vaiku­ttaa mi­hinkään.

Yh­dys­va­lto­jen entinen ka­u­ppa­mini­ste­ri Rona­ld Kirk to­tesi su­o­rasu­ka­ise­sti, että nyt pitää olla ”käytännöllinen” ja ”säilyttää tie­tty va­ro­vaisuus ja luo­tta­mukse­llisuus”.2 Hän to­tesi, että kun va­l­miste­lta­van so­pi­muksen työversio ede­llisen ke­r­ran vuosi ju­lki­suu­teen, ne­u­vo­tte­lut ka­tke­si­vat si­i­hen. Tällä hän vii­ttasi Ame­rikan va­paaka­u­ppaso­pi­mukse­en – laa­jenne­ttuun versio Po­h­jois-Ame­rikan va­paaka­u­ppaso­pi­mukse­sta NAFTA:sta – jota presi­dentti Ge­orge W. Bush ajoi voi­ma­llise­sti, ja jonka työversi­on Yh­dys­va­lto­jen ha­llinto ju­lka­isi ne­ttisi­vui­llaan vuo­nna 2001. Se­na­a­tto­ri Eliza­be­th War­ren to­tesi­kin, että ilman de­mo­kraa­ttista va­l­vontaa va­l­miste­ltua so­pi­musta ei pidä ko­ska­an alleki­r­joi­ttaa.3

Va­ltaa­pitävien toive pitää ame­rikka­laise­u­roo­ppa­lainen so­pi­mus ka­tse­i­lta pii­lossa on ollut helppo to­teu­ttaa. Vaike­ampaa on ke­rtoa omassa maassa­an so­pi­muksen vaiku­tuksi­sta, jotka ulo­ttu­vat va­ltion hui­pu­lta al­ue­taso­lle ja aina ku­nna­llise­en päätökse­nteko­on asti. Va­ltuu­te­ttu­jen pitää käydä tarkka­an läpi ju­lki­s­va­llan toi­minta, jotta yksi­t­yi­sten yri­tysten edut tu­le­vat tyy­dy­te­ttyä myös se­kto­rei­lla, joi­lle ne eivät ole vielä lonke­roi­taan ulo­ttane­et.

Ruo­ka­tur­va­llisuus, hai­ta­llisten aine­i­den ra­ja-ar­vot, sa­i­raus­vakuu­tus, lääkke­i­den hinnat, interne­tin va­paus, yksi­t­yi­selämän suoja, energia, ku­lttuu­ri, tekijäno­ike­u­det, luo­nno­n­va­rat, ammatti­koulutus, ju­lki­set hanki­nnat, maa­han­muu­tto: yksikään elämänalue ei vältä insti­tu­tiona­liso­i­tune­en va­paaka­u­pan pi­htio­te­tta. Po­lii­tikot voisi­vat lähinnä ke­sku­ste­lla yri­tysten ja ni­i­den paika­llisten edusta­jien ka­nssa siitä, minkä ver­ran itsemääräämiso­ike­u­tta hei­lle su­o­daan.

Jo tässä vai­heessa on ki­r­ja­ttu, että so­pi­jaos­a­p­uo­let taka­a­vat ”laki­en, säädöksien ja toi­minta­ta­po­jen yh­den­muka­ista­misen” so­pi­muksen pykälien ka­nssa. On selvää, että tätä ko­htaa tu­llaan so­ve­lta­maan tiuka­sti. So­pi­mus­rikko­mukse­sta voi tehdä va­li­tuksen varta vasten luo­ta­vaan eli­meen, joka ra­tka­isee rii­to­ja si­joi­tta­jien ja isäntäva­ltion välillä, ja jolla on va­ltuu­det määrätä ka­u­pa­llisia sa­nktioi­ta va­ltioi­ta vastaan.

Aja­tus tuntuu käsittämättömältä, vaikka vastaa­va kohta löytyy myös jo voi­massa ole­vista ka­u­pa­llisi­sta so­pi­muksi­sta. Viime vuo­nna Maa­il­man ka­u­ppajärjestö (WTO) tuo­mi­tsi Yh­dys­va­llat ko­l­mesta eri ka­u­ppa­ra­joi­tteesta: tonni­ka­la­purkke­i­hin oli lai­te­ttu teksti ”pyy­dyste­tty delfi­inejä va­hingo­i­tta­ma­tta”, tuo­nti­li­haan oli merki­tty alku­perämaa, ja karki­lta tuo­ksu­vat tu­pakat oli ki­e­lle­tty.

WTO on tuo­minnut myös EU:n sa­to­jen mi­l­jooni­en eu­ro­jen sa­kko­i­hin, koska se on kieltänyt ge­eni­muu­nne­ltu­jen tuo­ttei­den tuo­nnin uni­onin al­u­e­e­lle. TTP ja TTIP antaisi­vat moni­ka­nsa­llisi­lle yri­tykse­lle väline­en tehdä omissa ni­missään va­li­tus sitä maata ko­htaan, joka rikkoo yhtiön ka­u­pa­llisia etuja.

Tällaisen meka­ni­s­min avu­lla yri­tykset voi­vat ky­se­ena­laistaa terveys­politiikan, ympäristöns­u­o­je­lun tai ra­ha­markki­no­i­den säänte­lyn missä maassa ta­hansa vaa­ti­ma­lla ko­r­vauksia ja sa­kko­ja oike­us­lai­toksen ulko­p­uo­le­lla toi­mi­vi­lta eli­mi­ltä. Ko­l­men yri­tys­ju­ri­diikka­an pe­re­htyne­en laki­mie­hen muo­dosta­mat eri­t­yi­st­uo­mioistui­met no­u­da­tta­vat Maa­il­manpankin ja YK:n säännöstöjä, ja ne määräävät usein mi­tta­vat ko­r­vaukset, mikäli lainsäädäntö ra­joi­ttaa yhtiön ”odo­te­tta­vissa ole­via voi­tto­ja”. 

MAI nousee kuolleista

Ky­se­inen järjeste­ly – si­joi­tta­jat vs. va­ltio – näytti jo hävinne­en ka­rta­lta, kun mone­nke­ski­nen in­vestointiso­pi­mus MAI ei mennyt läpi vuo­nna 1998, mutta se on pikku hi­l­jaa pa­lannut asi­a­lista­lle. Yh­dys­va­lto­jen tekemät ka­u­pa­lliset so­pi­mukset ovat ro­h­munne­et jo 400 mi­l­joonaa do­lla­ria ve­ron­maksa­jien ra­ho­ja moni­ka­nsa­llisten yhtiöiden taskuun, kun va­ltiot ovat kieltäneet myrky­llisiä tuo­ttei­ta tai su­o­je­lleet vesi­va­ranto­ja, maata, metsiä.4 Sa­mo­jen so­pi­muksi­en pe­rus­tee­lla on tälläkin he­tke­llä mene­i­llään väli­mieso­ike­uskäsi­tte­lyjä – se­llaisi­sta yleishyödy­llisi­stä asi­oista kuten lääke­pa­tentit, päästöra­joi­tukset, ympäristöns­u­o­je­lu ja fo­ssi­i­liset energi­alähteet – jotka voi­vat no­staa ko­r­vaussu­m­mat 14 mi­l­jar­diin do­lla­riin.

TTIP tulee no­sta­maan entise­stään tämän lai­lliste­tun ki­ristyksen ku­stannu­ksia. Yh­dys­va­lloissa toi­mii 3 300 eu­roo­ppa­laisen yri­tyksen 24 000 tytär­yhtiötä, joista joka­inen voi jona­kin päivänä vaa­tia ko­r­vauksia ve­toa­ma­lla epärei­luun kilpai­luun. Tällaisen mi­ttaka­a­van voi­tonta­voi­tte­lu voi jo­htaa huo­ma­tta­vasti merki­ttävimpiin ku­stannu­ksi­in kuin ny­k­y­i­sten so­pi­musten pe­rus­tee­lla on ma­h­do­llista vaa­tia. EU-mai­ta uhka­isi­vat vielä suu­rem­mat ta­lou­de­lliset riskit, sillä Eu­roo­passa toi­mi­vi­lla 14 000 ame­rikka­lais­yri­tykse­llä on 50 800 tytäryhtiötä vanha­lla mante­ree­lla. Ka­iken ka­ikki­aan 75 000 yhtiötä saisi oike­u­den ryövätä va­ltioi­den ka­ssaa.

Alun perin tällaisten so­pi­musten oli määrä va­h­vistaa si­joi­tta­jan ase­maa ke­hi­tys­maissa, joissa yri­tyksi­llä on heikko ju­ri­dinen suoja. So­pi­musten pe­rus­tee­lla yri­tys sa­a­ttoi saada ko­r­vauksia va­ltion teke­mistä yksi­t­yi­stämisi­stä. EU ja Yh­dys­va­llat eivät ku­i­tenka­an ole oike­u­de­llise­sti epävar­maa al­ue­tta – päin­vastoin, niillä on erittäin toi­mi­vat oike­usjärjeste­lmät, jotka ku­nni­oi­tta­vat tiuka­sti yksi­t­yi­so­maisuu­den su­o­jaa. TTIP luo­vu­ttaa oike­uksi­en tarka­ste­lun eri­t­yi­se­lle väli­mieso­ike­u­de­lle, mikä oso­i­ttaa, että so­pi­muksen ta­voi­tteena ei ole sinänsä su­o­je­lla in­vestoi­jia vaan lisätä moni­ka­nsa­llisten yri­tysten va­ltaa.

Väli­mieso­ike­u­den muo­dosta­vat laki­mie­het eivät vastaa toi­mistaan äänes­täjille. He voi­vat yhtä hyvin toi­mia tuo­ma­reina kuin ase­ttua puo­lusta­maan vaiku­tus­va­ltaisten asi­akka­i­ttensa etuja.5 Ka­nsa­invälisen in­vestointioike­u­den asian­tuntijat ovat har­vassa: aino­astaan 15 laki­miestä hoi­taa 55 % käynni­ssä ole­vista ta­pauksi­sta. Eikä heidän päätöksistään voi tie­tenkään va­li­ttaa.

Ne ”oike­u­det”, joita näiden laki­miesten on määrä puo­lustaa, on määri­te­lty ta­ha­llaan niin suu­ri­piirteise­sti, että ni­i­den tu­lki­nta on har­voin yleisen edun muka­ista. Sa­maan ta­paan on si­joi­tta­jan eduksi määri­te­lty säännökset ”otaksu­mista” – niillä ki­e­lletään ha­lli­tusta muu­tta­masta po­li­tiikka­ansa sen jälkeen, kun in­vestointi on tehty. Yhtiölle tämä tarko­i­ttaa oike­u­tta saada ko­mpensa­a­tio­ta ”epäsu­o­rasta ka­nsa­llista­mise­sta”, eli ju­lki­sen va­llan täytyy maksaa ko­r­vauksia, mikäli lainsäädäntö heike­ntää in­vestoinnin tuo­ttoa. Tämä ko­ski­si myös ta­pauksia, joissa lainsäädäntö ko­skee sa­ma­lla lai­lla paika­llisia yri­tyksiä.

Väli­mieso­ike­us tunnu­staa myös yhtiöi­den oike­u­den hankkia ja­tku­vasti lisää maata, luo­nno­n­va­ro­ja, lai­ttei­ta, te­htai­ta. Sen si­jaan moni­ka­nsa­llisi­lle yri­tyksi­lle ei ase­te­ta mitään vaa­ti­muksia. Niillä ei ole mitään ve­l­vo­llisuu­ksia va­ltioi­ta ko­htaan, ja ne voi­vat ajaa etu­aan mi­lloin ja miten ta­hansa. 

Yhtiöiden oikeudet etusijalle

Eräillä in­vestoi­ji­lla on hyvin laa­ja­lle ulo­ttu­va käsitys loukka­a­ma­tto­mista oike­uksi­staan. Viime aiko­ina on nähty, miten eu­roo­ppa­laiset yri­tykset ovat ry­htyne­et vastusta­maan mini­mi­pa­lkan ko­ro­tta­mista Egy­ptissä ja myrky­llisten aine­i­den päästöra­joi­tuksi­en tiuke­nta­mista Pe­rus­sa. Jälkimmäisessä ta­paukse­ssa Renco-yhtiö käyttää ase­ena­an Yh­dys­va­lto­jen ja Perun välistä va­paaka­u­ppaso­pi­musta puo­lustaessa­an oike­u­ttaan sa­astu­ttaa.6

Yh­dys­va­lta­lainen tu­pakkajätti Phi­lip Mor­ris on puo­lestaan tyy­tymätön Urugu­ayn ja Au­stra­lian tu­pako­intia vastusta­vaan lainsäädäntöön, ja on haastanut nämä kaksi maata väli­mieso­ike­uskäsi­tte­lyyn. Yh­dys­va­lto­jen Eli Lilly yrittää saada ko­r­vauksia Ka­na­da­lta, joka sy­y­llist­yi ha­l­vempien lääkke­i­den ke­hi­ttämistä tuke­van pa­tentti­lainsäädännön luo­mise­en. Ruo­tsa­lainen sähköyhtiö Va­ttenfa­ll taas vaa­tii mi­l­jar­dien eu­ro­jen ko­r­vauksia Sa­ksa­lta: se on si­joi­ttanut 700 mi­l­joonaa euroa ka­hteen ydin­voi­ma­laan maassa, joka on päättänyt osana ”energi­akäännettään” luo­pua ydin­voi­masta vuo­teen 2022 menne­ssä.

Väli­mieso­ike­u­den määräämillä ko­r­vauksi­lla ei ole mitään ylärajaa. Vuosi si­tten Ecua­dor määrättiin maksa­maan eräälle öljy-yhtiölle ko­r­vauksia ennätykse­lliset kaksi mi­l­jar­dia euroa.7 Vaikka ha­lli­tukset voi­ttaisi­vat käsi­tte­lyssä, ne jou­tu­vat silti maksa­maan oike­u­denkäyntiku­lut ja eri­laiset pa­lkki­ot, jotka no­use­vat ke­skimäärin ka­h­deksa­an mi­l­joona­an do­lla­riin käsi­tte­lyä ko­h­den. Nämä varat ovat pois ka­nsa­laisten tasku­ista. Siksi ju­lki­nen valta su­o­stuu­kin usein ne­u­vo­tte­lu­ra­tka­isuun, jo­ttei ju­ttua vietäisi väli­mieskäsi­tte­lyyn. Esi­merki­ksi Ka­na­da säästyi taanno­in haastee­lta ku­mo­tessa­an pika­ise­sti öljy­teo­llisuu­den käyttämän myrky­llisen lisäaine­en käyttöki­e­llon.

Va­li­tukset lisääntyvät silti ja­tku­vasti. YK:n ka­u­ppa- ja ke­hi­tysko­nfe­renssin UNCTA­Din muka­an välimiesoikeus­käsi­tte­lyyn tuo­tu­jen ta­pausten lukumäärä on ky­m­menke­rtaistunut vuo­desta 2000 lähtien. Ka­u­pa­llinen välimies­oikeuskäsi­tte­ly luo­tiin 1950-lu­vu­lla, mutta se ei ole ikinä hyödyttänyt yksi­t­yi­siä etuja niin hyvin kuin vuo­nna 2012, jo­lloin käsi­te­ltiin poikke­ukse­llisen suuri määrä va­li­tuksia. Fi­na­nssi­ko­nsu­ltei­lla ja yri­tyslaki­mie­hi­llä on ollut ai­he­tta ju­hliin.

Ame­rikka­laise­u­roo­ppa­laista aja­tusta suu­rista yhteis­markki­no­ista on jo pitkään ajanut Trans-Atlantic Busi­ne­ss Dia­log­ue TABD, joka tunne­taan nykyään ni­me­llä Trans-Atlantic Busi­ne­ss Council TABC. Tämä Eu­roo­pan ko­missi­on ja Yh­dys­va­lto­jen ulko­maanka­u­ppa­mini­ste­rin su­o­je­lukse­ssa vuo­nna 1995 luotu rikka­i­den yrittäjien etujärjestö edistää rake­nta­vaa ”dia­logia” ka­h­den mante­reen ta­lous­e­lii­ttien, Yh­dys­va­lto­jen ha­llinnon ja Brysse­lin ko­missa­a­rien välillä. TABC on pysyvä fo­o­ru­mi, jonka avu­lla moni­ka­nsa­lliset yri­tykset voi­vat ko­or­dino­i­da isku­jaan se­llaista yleistä etua puo­lusta­vaa po­li­tiikka vastaan, jota yhä har­joi­te­taan mo­lem­min puo­lin Atlanttia.

Järjestön ju­lki­se­na ta­voi­tteena on poistaa niin sa­no­tut ”ka­u­pa­lliset risti­rii­dat”, jo­lloin mo­lem­mi­lla mante­rei­lla toi­mi­ttaisi­in sa­mo­jen sääntöjen muka­an ilman ju­lki­sen va­llan puu­ttu­mista asi­aan. ”Säännöstöjen yh­den­muka­ista­minen” ja ”vasta­v­uo­roinen tunnu­sta­minen” ovat osa sitä yhtiömaa­il­man ke­hi­ttämää se­manttista ke­hikkoa, jolla sa­a­daan ha­lli­tukset hyväksymään paika­llisen lainsäädännön määräyksiä rikko­vat tuo­tteet ja pa­l­ve­lut.

Transa­tlanttisia markki­no­i­ta aja­vat tahot eivät vain tyydy muo­kka­a­maan ole­massa ole­via lake­ja: he ha­lua­vat ki­r­joi­ttaa lait uu­si­ksi. Kaksi maa­il­man suu­rinta työanta­jajärjestöä, Yh­dys­va­lto­jen ka­u­ppaka­ma­ri ja Busi­ne­ssE­u­ro­pe, ovat eh­do­ttane­et TTIP-ne­u­vo­tte­li­joi­lle, että he ku­tsu­isi­vat merki­ttävät si­joi­tta­jat ja ke­ske­iset po­lii­tikot ”ki­r­joi­tta­maan ­uudet säänte­ly­pui­tteet”, joista si­tten tu­lisi lain­voi­maisia Yh­dys­va­lloissa ja EU:ssa. Toisin sa­no­en po­lii­tiko­i­den sa­na­n­va­lta ka­u­pa­llisten säädösten laa­ti­mise­ssa kyseen­alaistetaan täysin.

Kansanterveys vaarassa

Moni­ka­nsa­lliset yri­tykset il­moi­tta­vat yllättävän su­o­rasu­ka­ise­sti aike­istaan. Ote­taanpa esi­merki­ksi GMO-tuo­tteet. Yh­dys­va­lloissa puo­let osa­va­ltioista ha­luaa pako­lliset merki­nnät elintar­vikke­isi­in, jotka sisältävät ge­eni­m­uo­ka­ttu­ja aine­so­sia. Tätä ha­lu­aa myös 80 % ku­lu­tta­jista. Maan elintar­vike­teo­llisuus taas vastustaa se­llaisia merki­ntöjä, sa­moin kuin eu­roo­ppa­laiset yri­tykset.

Yh­dys­va­lto­jen ka­nsa­llinen lei­po­mo­y­h­distys ei ki­erte­le sa­no­issa­an: ”Yh­dys­va­lta­lainen teo­llisuus ha­luaisi TTIP:n lo­pe­tta­van GMO-tuo­ttei­den merki­tse­misen ja ni­i­den alku­perän se­u­raa­misen”. Vaiku­tus­va­ltainen bio­tekno­logi­an alan etujärjestö Bio­techno­logy In­du­stry Orga­ni­za­tion (BIO on osa Monsa­nto-yhtymää) on taas närkästynyt siitä, että Yh­dys­va­lloissa jo myytävät GMO-tuo­tteet eivät kelpaa Eu­roo­pan markki­no­i­lle. Se toi­voo, että ”kuilu uu­si­en bio­tekno­logi­sten tuo­ttei­den säännöste­lyn purka­mise­ssa Yh­dys­va­lloissa ja su­htau­tu­mise­ssa sa­moi­hin tuo­tteisi­in Eu­roo­passa” sa­a­taisi­in pika­ise­sti ku­ro­ttua umpeen.8 Monsa­nto ku­mppane­ine­en ei salaa toi­vo­aan siitä, että transa­tlanttinen va­paaka­u­ppa pako­ttaisi eu­roo­ppa­laiset vii­mein hyväksymään ”myynti­lu­paa odo­tta­vien GMO-tuo­ttei­den laa­jene­van va­liko­i­man”.9

Vyörytys ei ole yhtään sen lie­vempää yksi­t­yi­sy­y­den al­u­e­e­lla. Verkko- ja kor­kean tekno­logi­an yhtiöitä edusta­va Digi­tal Trade Coa­li­tion DTC paino­staa TTIP-ne­u­vo­tte­li­joi­ta poista­maan ra­joi­tukset, jotka estävät henkilöko­htaisten tie­to­jen va­paan siirtämisen Eu­roo­pasta Yh­dys­va­ltoi­hin. ”Uni­onin näkemys siitä, että Yh­dys­va­llat ei tar­joa ’riittävää yksi­t­yi­selämän su­o­jaa’, ei ole pe­rus­te­ltu”, to­te­aa lob­bausjärjestö.

Väitettä on vaikea uskoa sen va­lossa, mitä Edward Sno­w­den pa­l­jasti Ka­nsa­llisen tur­va­llisuu­s­vi­raston (NSA) vako­i­l­uo­pe­raa­tioista. Eikä se aina­ka­an käy yhteen USCIB-lob­byjärjestön (US Council for Interna­tional Busi­ne­ss tar­josi Ve­rizonin ta­paan massi­i­visen määrän ih­misten henkilöko­htaisia tie­to­ja NSA:n käyttöön) lausu­nnon ka­nssa: ”So­pi­muksen avu­lla pitäisi ra­joi­ttaa esi­merki­ksi tur­va­llisuu­teen tai yksi­t­yi­selämän su­o­jaan lii­tty­viä poikke­uksia, jotta voi­daan var­mistaa, etteivät ne muo­dosta pii­lo­te­ttu­ja ka­u­pan esteitä”.

Myös elintar­vikke­i­den laa­tuno­r­mit ovat jou­tune­et hyökkäyksen ko­hteeksi. Yh­dys­va­lta­lainen li­ha­teo­llisuus yrittää ku­mo­ta eu­roo­ppa­laisen säädöksen, joka kieltää kloo­ri­lla desi­nfi­oi­tu­jen ka­no­jen myynnin. Tämän ka­mpan­jan etunenässä on Yum!-yhtymä, joka omistaa Ke­ntucky Fried Chicken pika­r­uo­ka­ke­t­jun, ja tausta­tukea anta­vat muut työna­nta­jajärjestöt. ”Eu­roo­pan uni­onin muka­an ru­ho­ja saa käsi­te­llä vain ve­de­llä ja höyryllä”, pro­testoi po­h­joisa­me­rikka­lainen li­hant­uo­tta­jien järjestö. Yh­dys­va­lto­jen li­hant­uo­tta­jainsti­tuu­tti taas va­li­ttaa ”Brysse­lin epäoike­u­den­muka­ise­sta määräykse­stä kieltää li­ha­t­uo­tteet, jotka sisältävät bee­ta-ago­ni­ste­ja, kuten kloo­ri­hy­draa­ttia tai rakto­pa­miinia”.

Rakto­pa­miini on lääke­va­l­miste, jolla alenne­taan sian- ja na­u­danli­han ras­va­pi­toisuu­tta. Aine ai­heu­ttaa ter­veys­riskejä sekä eläimi­lle että ku­lu­tta­ji­lle, ja siksi se on ki­e­lle­tty 160 maassa, muun muassa EU-maissa, Venäjällä ja Ki­ina­ssa. Yh­dys­va­lta­laisi­lle si­ant­uo­tta­ji­lle tämä merki­tsee va­paan kilpai­lun ra­joi­tta­mista, mikä TTIP:in tu­lisi lo­pe­ttaa välittömästi.

”Yh­dys­va­lta­laiset si­anli­hant­uo­tta­jat eivät hyväksy muu­nlaista tu­los­ta kuin rakto­pa­miinin ki­e­llon ku­moa­misen Eu­roo­passa”, to­te­aa maan ka­nsa­llinen si­anli­hant­uo­tta­jane­u­vosto (Na­tional Pork Pro­ducers Council). Sa­maan aika­an toise­lla puo­le­lla Atlantia teo­llisuus­yri­tyksiä edusta­va Busi­ne­ssE­u­ro­pe tuo­mi­tsee ”vientiä Yh­dys­va­ltoi­hin ra­joi­tta­vat esteet, se­llaiset kuten Yh­dys­va­lto­jen elintar­vike­tur­va­llisuu­slaki”. Vuo­desta 2011 lain voi­ma­lla on voitu poistaa markki­no­i­lta via­lliset tuo­nti­t­uo­tteet. Tässäkin tapauk­sessa TTIP-ne­u­vo­tte­li­joi­ta vaa­di­taan poista­maan ra­joi­tukset.

Sama toistuu po­ltt­oaine­i­den ko­h­da­lla. Yh­dys­va­lto­jen lento­y­htiöiden ka­ttojärjestö (Airlines for Ame­rica, A4A) on laa­tinut listan ”turhista säädöksistä, jotka ovat merki­ttävä hai­tta ala­lle”. TTIP:n tehtävänä on tie­tenkin poistaa moiset säädökset. Ensi­mmäisenä lista­lla on Eu­roo­pan päästöka­u­ppajärjeste­lmä, joka pako­ttaa lento­y­htiöt maksa­maan hiili­päästöistään. Brysse­lissä järjeste­lmä onkin väliaika­ise­sti hy­lly­llä, ja A4A vaa­tii sen lo­pu­llista pe­ruu­tta­mista ”edistyksen” ni­missä.

Rahoitusala etunenässä

Edellä ku­va­tusta huo­li­ma­tta markki­no­i­den to­de­llinen risti­re­tki käydään finanssi­sektorilla. Viisi vuo­tta su­bp­ri­me-kriisin jälkeen yh­dys­va­lta­laiset ja eu­roo­ppa­laiset ne­u­vo­tte­li­jat ovat tu­lleet si­i­hen jo­htopäätökseen, että fi­na­nssi­a­lan sääntelyä on aika purkaa. Heidän muka­ansa riski­no­to­lta pitäisi poistaa ka­ikki ra­joi­tukset, ja ha­lli­tukset eivät saisi va­l­voa markki­no­i­lla ole­vien fi­na­nssi-in­stru­menttien määrää, luo­nne­tta tai alku­perää. Toisin sa­no­en ”säätely” pitäisi poistaa ko­ko­na­an.

Miksi tällainen röyhkeä paluu tha­tche­ri­laise­en aja­tus­maa­il­maan? Se ve­to­aa aina­kin Sa­ksan pankkijärjestöön, joka il­maisi ”huo­lestu­mise­nsa” vuo­den 2008 kriisin jälkeen te­h­d­yi­stä sinänsä vaa­ti­ma­tto­mista uu­distuksi­sta Wall Stree­ti­llä. Yksi järjestön aktii­visi­m­mista toi­mi­joista tällä sa­ra­lla on Deu­tsche Bank, joka itse­kin kääri vuo­nna 2009 sa­to­ja mi­l­jar­de­ja do­lla­rei­ta Yh­dys­va­lto­jen ke­sku­spankin te­h­dessä ki­inteistöluo­tto­jen tuki­osto­ja.10 Pankkijätti ha­lu­aa ku­mo­ta Wall Stree­tin ke­ske­isen uu­distuksi­in kuu­lu­van Vo­lcke­rin säännön, joka rajaa pankki­en yltiöpäistä riskin­o­ttoa: Deu­tsche Bankin muka­an tämä ”ai­heu­ttaa lii­allista hai­ttaa Yh­dys­va­lto­jen ulko­p­uo­lisi­lle panke­i­lle”. Eu­roo­ppa­laisten vakuu­tus­yhtiöiden etujärjestö Insu­rance Eu­ro­pe taas toi­voo, että TTIP ”poistaa” vaa­ti­mukset pankki­en oma­va­raisuu­sa­steesta, jotka estävät niitä si­joi­tta­masta korke­an riskin ko­hteisi­in.

Deu­tsche Bank on muka­na myös Eu­roo­ppa­laisen pa­l­ve­luse­kto­rin fo­o­ru­missa, joka edistää transa­tlanttista ka­u­ppaa ja toi­voo, että yh­dys­va­lta­laiset vi­ran­omaiset lo­pe­ttaisi­vat puu­ttu­mise­nsa maassa toi­mi­vien ulko­maisten suu­rpankki­en ope­raa­tioi­hin. Atlantin toise­lla puo­le­lla taas toi­vo­taan, että TTIP saisi lo­pu­llise­sti hau­da­ttua aja­tuksen finanssi­transaktioverosta. Eu­roo­pan ko­missio on jo to­dennut, että se­llainen vero olisi risti­rii­dassa WTO:n sääntöjen ka­nssa.11 Vero ei ku­i­tenka­an huo­le­ta Yh­dys­va­lloissa, koska transa­tlanttinen va­paaka­u­ppa lupaa vieläkin pu­htaampaa li­be­ra­lis­mia, ja toisa­a­lta Ka­nsa­invälinen valuutta­rahasto vastustaa ka­ike­nlaisia ra­joi­tuksia pääomien liikke­e­lle.

Säännöste­lyn purka­misha­lut eivät koske vain fi­na­nssi­se­kto­ria. TTIP aikoo avata kilpai­lu­lle myös ka­ikki ”näkymättömät” se­kto­rit eli yleisen edun. Alleki­r­joi­tta­ja­va­ltioi­den on pakko avata kilpai­lu­lle ju­lki­set pa­l­ve­lunsa sekä pidättäydyttävä ka­ike­nlaisi­sta ra­joi­tuksi­sta niitä ulko­maisia toi­mi­joi­ta ko­htaan, jotka ha­lua­vat ky­se­isen maan markki­no­i­lle. Po­lii­ttinen liikku­ma­va­ra ter­vey­denh­uo­llossa, energi­ase­kto­ri­lla, ko­u­lu­tukse­ssa, vesi­h­uo­llossa tai ku­l­je­tuksi­ssa piene­nee ole­ma­tto­miin. Ka­u­pa­llisuu­den ki­i­hko ei jätä rau­haan edes maa­han­muu­ttoa, sillä TTIP:n laa­ti­jat ku­vi­tte­le­vat pystyvänsä määrittämään jopa yhteistä ra­ja­po­li­tiikkaa – epäilemättä helpo­ttaakse­en ni­i­den maa­hantu­loa, joi­lla on ta­va­roi­ta tai pa­l­ve­lui­ta myytävänään.

Muu­ta­man kuu­ka­u­den päästä so­pi­musne­u­vo­tte­lun ta­h­din on määrä tii­vistyä. Washingtoni­ssa on hyvät pe­rus­teet aja­te­lla, että eu­roo­ppa­laiset jo­hta­jat ha­lua­vat ruo­kkia nihkeää ta­lous­ka­s­vua hinna­lla millä hyvänsä, vaikka luo­pu­ma­lla EU:n so­si­aa­lise­sta so­pi­mukse­sta. TTIP:n puo­lta­jien väite siitä, että säännöste­lemätön va­paaka­u­ppa helpo­ttaa ka­u­pankäyntiä ja lisää työpaikko­ja, painaa nähtävästi enemmän kuin pelko yhteisku­nna­llise­sta kriisi­stä.

Eu­roo­pan ja Yh­dys­va­lto­jen väliset tu­lli­muu­rit ovat jo ”riittävän alhaa­lla”, minkä tunnu­staa jopa Yh­dys­va­lto­jen ka­u­ppane­u­vo­tte­li­ja.12 So­pi­muksen laa­ti­jat myöntävät itse­kin, että päällimmäisenä ta­voi­tteena ei ole alentaa sinänsä jo piene­ssä roo­lissa ole­via tu­lliesteitä, vaan ”poistaa, vähentää ja estää turhia ka­nsa­llisen po­li­tiikan il­mauksia”.13 Turhaa on ka­ikki se­llainen po­li­tiikka, joka ra­joi­ttaa va­paa­ta ka­u­ppaa, kuten fi­na­nssisäätely, taiste­lu il­maston lämpene­mistä vastaan tai de­mo­kra­tia.

TTIP:stä on tehty vain vähän se­l­vi­tyksiä ja niissä ei ole pa­l­joaka­an käsi­te­lty so­pi­muksen yhteisku­nna­llisia tai ta­lou­de­llisia se­u­raa­muksia. Usein laina­tussa Epicen (Eu­ro­pean Cent­re for Interna­tional Po­li­tical Econo­my) tu­tki­mukse­ssa to­de­taan ka­u­ppakorke­ako­u­lun aukto­ri­tee­ti­lla, että TTIP:n aika­ansa­a­man trans­atlanttisen ka­u­pan pi­risty­misen myötä väestön vau­raus lisääntyy 3 se­nttiä päivässä henkilöä ko­h­den – vuo­desta 2029 lähtien.14

Sa­massa so­pi­mukse­en opti­mistise­sti su­htau­tu­vassa tu­tki­mukse­ssa arvioi­daan, että Eu­roo­pan ja Yh­dys­va­lto­jen bru­ttoka­nsa­nt­uo­te lisäänt­yi­si 0,06 % so­pi­muksen voi­maantu­lon myötä. Ta­lou­de­llinen ”vaiku­tus” tuntuu suu­re­lta osin ka­ukaa hae­tu­lta, sillä tu­tki­muksen tekijät väittävät va­paaka­u­pa­lla ole­van ”dyna­a­misia” vaiku­tuksia ta­lou­de­llise­en ka­s­vuun, vaikka re­aa­li­maa­il­man ko­ke­mukset ovat säännönmuka­ise­sti olleet päin­vastaisia. Toisa­a­lta noin pientä ka­s­vua on aika ma­h­do­ton edes ha­vai­ta. Vertai­lun vuo­ksi voi­daan to­de­ta, että Applen iPhonen vii­dennen ma­llin tulo markki­no­i­lle ai­heu­tti Yh­dys­va­lloissa ka­h­deksan ke­rtaa suu­rem­man ka­s­vu­pyrähdyksen.

Lähes ka­ikki­en TTIP:iä ko­ske­vien tu­tki­musten ra­hoi­tta­jat ovat va­paaka­u­ppaan myönteise­sti su­htau­tu­via insti­tuu­tioi­ta tai työna­nta­jajärjestöjä. Tämän vuo­ksi so­pi­muksen yhteisku­nna­llisia ku­stannu­ksia ei ole huo­mioi­tu sen pa­rem­min kuin siitä kärsimään jou­tu­via ih­misiä, joi­den määrä voi no­usta sa­toi­hin mi­l­jooni­in. Peli ei ole ku­i­tenka­an pe­la­ttu. Taiste­lut moni­ka­nsa­llista in­vestointiso­pi­musta (MAI), Po­h­jois-Ame­rikan va­paaka­u­ppa-al­ue­tta (NAFTA) sekä use­i­ta WTO-ne­u­vo­tte­luki­er­roksia vastaan ovat oso­i­ttane­et, että ”ka­u­pan” käyttäminen Troi­jan he­vose­na yhteisku­nna­llisten su­o­ja­verkko­jen ha­jo­tta­mise­en ja liike­miespii­rien va­llan lisäämise­en ovat epäonni­stune­et toistu­vasti. On ede­lleen täysin ma­h­do­llista, että näin käy tälläkin ke­r­ra­lla.

1 Katso ”Le nouveau manifeste du capitalisme mondial”, Le Monde diplomatique, helmikuu 1998.

2 ”Some secrecy needed in trade talks: Ron Kirk”, Reuters, 13.5.2012.

3 Zach Carter, ”Elizabeth Warren opposing Obama trade nominee Michael Froman”, 19.6.2013, Huffingtonpost.com

4 ”Table of foreign investor-state cases and claims under NAFTA and other US ’trade’ deals”, Public Citizen, elokuu 2013, www.citizen.org

5 Andrew Martin, ”Treaty disputes roiled by bias charges”, 10.7.2013, Bloomberg.com

6 ”Renco uses US-Peru FTA to evade justice for La Oroya pollution”, Public Citizen, 28.11.2012.

7 ”Ecuador to fight oil dispute fine”, Agence France-Presse, 13.10.2012.

8 Kommenttilausunto transatlanttiseen kumppanuuteen, BIO:n dokumentti, Washington, DC, toukokuu 2013.

9 ”EU-US high level working group on jobs and growth. Response to consultation by EuropaBio and BIO”, http://ec.europa.eu

10 Shahien Nasiripour, ”Fed opens books, revealing European megabanks were biggest beneficiaries”, 10.1.2012, Huffingtonpost.com

11 ”Europe admits speculation taxes a WTO problem”, Public Citizen, 30.4.2010.

12 Yhdysvaltalaisen kauppaneuvottelijan Demetrios Marantisin viesti edustajainhuoneen republikaaniselle puhemiehelle John Boehnerille, Washington DC, 20.3..2013, http://ec.europa.eu

13 Final report. High level working group on jobs and growth”, 11.2.2013, http://ec.europa.eu

14 TAFTA’s trade benefit : A candy bar”, Public Citizen, 11.7.2013.

11/2013. Su­o­mennos Jorma Penttinen. Lori Wa­llach on Public Ci­tizen’s Glo­bal Trade Watch -järjestön jo­hta­ja Washingtoni­ssa, www.​citizen.​org.

AaK)Latvian vuoro yrittää: muuttuuko paperi kullaksi?

Analyysi Euro on kuin harkkomuotti, jonka avulla EU-maat yrittävät valaa paperirahaa kultarahan veroiseksi vakauden ankkuriksi. Länsimaisten valuuttojen klassinen kultakanta kesti kymmeniä vuosia mutta kariutui sata vuotta sitten ensimmäiseen maailmansotaan. Euro on nyt 15-vuotias ja viidettä vuotta velkakriisin kourissa – mutta ei hajalla. Vuoden alussa rahakoe laajeni Latvian verran.

Jan Hurri

5.1.2014

Latvia vaihtoi vuoden ensimmäisenä päivänä latinsa euroiksi, kun siitä tuli Euroopan unionin (EU) talous- ja rahaliiton Emun 18. jäsenmaa. Näin Latvia liittyi osaksi samaa historiallista rahakoetta, johon Suomi on ottanut osaa jo 15 vuotta.
Vain muutaman vuoden euroa vanhempi lati väistyi Latvian raha- ja talousolot mullistavalla rahauudistuksella, joka näyttää kansalaisille suunnatussa virallisessa viestinnässä lähinnä teknisluontoiselta käteisrahan vaihdolta.
Virallisen viestin perusteella näyttää kuin euroon siirtyminen olisi vain tavallista perusteellisempi seteli- ja kolikkouudistus mutta ei sen kummempaa.
Käteisen vaihtuminen ja hintojen vertailu ovat toki rahauudistuksen näkyviä piirteitä – mutta eivät likimainkaan raharemontin tärkeimpiä vaikutuksia.
Paljon tärkeämpi muutos on, että vuodenvaihteessa Latvia luopui raha- ja valuuttapoliittisesta itsenäisyydestä ja sitoutuu tinkimään merkittävällä tavalla myös talouspolitiikan itsenäisyydestä.
Latvia liittyi samaan ennen kokemattomaan rahakokeeseen kuin Suomi ja 16 muuta euromaata aiemmin.
Raha oli kultaa
eikä velkaa
Rahaliittoon liittyminen ja latien vaihtaminen euroiksi on Latvialle suunnilleen saman veroinen – ja ratkaisevalta osin jopa radikaalimpi – rahamullistus kuin jos maa olisi liittynyt länsimaisten valuuttojen klassiseen kultakantaan joskus vuosien 1870 ja 1914 välillä.
Suurin piirtein noin kauan kesti Länsi-Euroopan edellinen edes joten kuten euron kaltainen rahajärjestely. Britannian punnan kultakanta kesti vielä paljon kauemmin, Napoleonin sotien mittaista katkoa lukuun ottamatta aina 1720-luvulta asti.
Kultakantaan perustuvassa rahajärjestelmässä kultakolikot olivat varsinaista rahaa ja setelit olivat eräänlaisia kultatodistuksia, jotka olivat vapaasti vaihdettavissa kultaan.
Järjestelmän vakaus ei kuitenkaan perustunut vain kultaan, vaan lisäksi siihen, että pankeilla oli useimmissa maissa täysi tai likimain täysi varantovelvoite eikä mahdollisuutta luoda lisää rahaa tyhjästä niin runsaasti kuin huvittaa ja niin kuin nykyisin on asian laita.
Rahaa oli liikkeessä niin paljon kuin kultaholvien sisältö salli eikä niin paljon kuin tuhlailunhaluiset hallitukset, rahanahneet pankkiirit tai sen puoleen kulutusjuhlia himoavat kansalaiset halusivat. Raha oli kultaa eikä velkaa niin kuin nyt.
Rahaa syntyi ja lähti liikkeeseen lisää vain sitä mukaa kuin maan kamarasta löytyi uutta kultaa. Tämän takia kultakanta oli rahajärjestelmänä vakaa mutta erittäin jäykkä.
Automaattinen
talousohjaus
Kultakannassa olevien maiden pääomanliikkeet ja ulkomaankauppa olivat vapaita ja vilkkaita. Maailmantalous ja kansainvälinen tavarakauppa kasvoivat kovemmin ja kauemmin kuin milloinkaan ennen tai jälkeen kultakannan.
Kasvua vauhdittivat 1800-luvun teollinen vallankumous ja rahaolojen vakaus. Lyhytaikainen suhdannevaihtelu ja hintavaihtelut olivat hetkittäin rajuja, mutta pitkäaikainen kehitys oli vahvaa ja vakaata.
Pitkäaikainen inflaatiovauhti oli keskimäärin nolla prosenttia eivätkä esimerkiksi keskuspankit juuri piitanneet saati yrittäneet ohjailla yleistä hintakehitystä. Eniten väliä oli raaka-aineiden hinnoilla ja nekin saivat nousta ja laskea niin kuin suhdanteet määräsivät.
Valtiontalouden ja muun julkisen talouden osuus kokonaistuotannosta oli sota-aikoja lukuun ottamatta yleisesti murto-osa nykyisestä. Keskuspankitkaan eivät sekaantuneet talouden ohjailuun yhtään enempää kuin oli kultavarantojen ylläpitämiseksi tarpeen.
Jos inflaatiovauhti karkasi muita maita nopeammaksi, alkoi tuonti kasvaa ja vienti supistua, ja ja vaihtotase painui alijäämäiseksi. Pääomaa – eli kultaa – alkoi virrata maasta ulos ja kansalliset rahoitusolot kiristyivät itsestään. Pian rahahanat kiristyivät lisää, kun keskuspankin oli nostettava korkoa saadakseen pääomavirran kääntymään takaisin.
Rahoitusolot kiristyivät, kunnes kultaa palasi riittävästi. Samalla talous jäähtyi, inflaatio hidastui ja lopulta vaihtotasekin vahvistui. Toki tämä tiesi myös konkursseja ja työttömyyttä, mutta vastaavasti seuraava nousukausikin alkoi nopeasti.
Rahapolitiikka kiristyi ja löystyi automaattisesti kulloisenkin suhdanteen mukaan eikä talouspäättäjien harkinnan tai mielihalujen mukaan.
Kultakytkös
osasyy lamaan
Maailmansotien välillä Suomi ja moni muu Euroopan maa samoin kuin Yhdysvallat sitoivat valuuttansa uudestaan – ja uudella tavalla – kultaan.
Enää kyse ei ollut klassisen kultakannan täydestä ja vapaasta vaihdettavuudesta, vaan kultaan perustuvasta valuuttakurssijärjestelystä. Ainoastaan Britannian punta ja Yhdysvaltain dollari olivat suoraan vaihdettavissa kultaan, kun taas muut valuutat oli sidottu ja vaihdettavissa näihin.
Sotien välisessä ja klassisessa kultakannassa oli yhteistä rahan kytkös kultaan mutta talous- ja rahapolitiikan automaattiohjaus oli mennyttä. Talous ja valtiot alkoivat velkaantua ilman rahapolitiikan automaattisia pidäkkeitä.
Tämä kiinteiden valuuttakurssien mutta osin säänneltyjen pääomaliikkeiden sekajärjestelmä osittain aiheutti 1920-luvun velkakuplan. Velkaantumiselle ei ollut klassisen kultakannan automaattisia pidäkkeitä, joten velkaantumisen oli sananmukaisesti hillitöntä.
Velkakuplaa ja sen puhkeamista seurasi 1930-luvun lama, joka katkaisi valuuttojen kultakytkökset. Maa toisensa jälkeen pyrki vuorollaan eroon lamasta vauhdittamalla vientivetoista kasvua valuuttansa heikentämisellä. Ensin valuuttansa kullasta irrottaneet maat nousivat lamasta ensin.
Saksa piti suurista maista pisimpään kiinni kultakannasta – ja kärsi lamasta eniten.
Saksalaispäättäjät pelkäsivät niin paljon 1920-luvun hyperinflaation toistumista, että he pitivät väkisin kiinni kultakannasta eivätkä sallineet devalvaatiota. Saksa suistui Yhdysvaltojakin syvempään deflatoriseen lamaan, joka osaltaan auttoi natseja valtaan ja vei näin Eurooppaa kohti seuraavaa kaaosta ja suursotaa.
Nixon sulki
kultaikkunan
Toisen maailmansodan jälkeen länsimaat palasivat entistäkin löyhempään kultakytkökseen sopimalla Yhdysvaltain Bretton Woodsissa järjestelystä, jossa enää dollarin arvo perustui kultaan mutta sekään ei ollut enää kuin hyvin rajoitetusti vaihdettavissa kultaan.
Maailman päävaluuttojen viimeinenkin kytkös kultaan katkesi vuonna 1971, kun Vietnamin sodassa raskaasti velkaantuneen Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon ilmoitti yllättävässä televisiopuheessa "sulkeneensa kultaikkunan".
Sen jälkeen inflaatio kiihtyi kaksinumeroisiin prosenttilukuihin kautta länsimaiden. Inflaatiopyrähdyksen taltuttaminen kesti pari vuosikymmentä eikä inflaatio ole sen koomin täysin kadonnut vieläkään.
Sittemmin rahaolot ovat vakiintuneet pelkästään luottoon perustuvien niin sanottujen paperirahojen sekalaiseksi ja epävakaaksi järjestelmäksi. Keskuspankit säilyttävät holveissaan yhä suuria kultavarantoja, mutta nykyisillä valuutoilla ei ole enää mitään tekemistä kullan tai kullan hinnan kanssa.
Valtioilla tai pankeilla eikä oikeastaan juuri muillakaan talouden toimijoilla ei ole enää minkäänlaisia automaattisia tai luonnollisia rajoituksia velkaantua kuinka paljon tahansa.
Nyt velkaantumiselle asettavat minkäänlaisia pidäkkeitä ainoastaan talouspäättäjien sopimukset ja säännöt – ja pankkiirien kekseliäisyys ja päättäjien itsensä julkeus sääntöjen kiertämisessä.
Eurosta ei erota
niin kuin kullasta
Nixonin kultayllätyksestä selvittyään eurooppalaiset keskuspankkiirit ja poliitikot ovat koetelleet omaa ja kansalaistensa onnea lukuisilla erilaisilla rahajärjestelyillä. Niissä on ollut paljon eroja mutta myös yhteistä.
Mikään niistä ei ole perustunut kultaan tai muuhun luonnonvoimaan kuin poliittiseen tahtoon, hallinnolliseen kokeilunhaluun ja luottoon. Toinen yhteinen piirre on, että tähänastiset kokeilut ovat päättyneet toinen toistaan sekavampaan sekasotkuun.
Nyt rahakoe on euro, joka on toistaiseksi ylivoimaisesti kunnianhimoisin EU:n rahaprojekti. Se on enemmän kuin kiinteiden tai sidottujen valuuttakurssien järjestelmä ja tietyssä mielessä se on jopa enemmän kuin klassinen kultakanta oli.
Euro on kokonaan uusi valuutta, joka on syrjäyttänyt vanhat kansalliset valuutat, kuten viimeksi Latvian latin. Kulta oli vahvimmillaan luja side ja painava ankkuri – mutta se ei syrjäyttänyt kansallisia valuuttoja.
Siksi kullasta irtautuminen oli helppoa siihen verrattuna, mitä euromaan pitäisi tehdä erotakseen rahaliitosta ja vaihtaakseen euron takaisin ikiomaan kansalliseen valuuttaan.
Ei edes ankarimman kriisin koettelema Kreikka ole tohtinut yrittää eroon eurosta. Niinpä euro ei ole hajonnut eikä "tuomiopäivän profeettojen" povaama loppu ole koittanut.
Euro kuin ristinpuu
tai tie talouskuriin
Niin kauan kuin rahaliiton ja euron loppua ei synkistä enteistä huolimatta näy, jatkuu rahakokeilu vailla vertaa. Ja niin kauan euromaat ovat mukana järjestelyssä, jonka keskeiset tavoitteet muistuttavat yli sadan vuoden takaista kultakantaa.
Kultakanta rajoitti kansallisen talous- ja rahapolitiikan harjoittamista hyvin tehokkaasti. Niin yrittää tehdä myös euro.
Kultakanta piti rahan vakaana ja vahvana pakottaen talouden – ja työllisyyden – joustamaan ja mukautumaan suhdanteiden vaihteluun. Samaa yrittää euro.
Talousprofessorit Kevin O'Rourke ja Alan Taylor ovat verranneet euroa kultakantaan ja varoittaneet päättäjiä "naulaamasta kansaa eurosta tehdylle ristille". Heidän mielestään rahaliitto pitäisi uhrata ennemmin kuin se jäsenet.
Talousprofessori Jésus Huerta de Soto puolestaan kiittelee niin sanotun itävaltalaisen talousopin hengessä juuri niitä samoja euron talous- ja rahapolitiikkaa kahlitsevia piirteitä, joita O'Rourke ja Taylor moittivat ristinpuuksi.
Tosin de Sotokin myöntää, että euro tarjoaa teoriassa tehokkaita kurinalaisen politiikan keinoja – joita euromaat ja niiden keskuspankki EKP eivät ole kuitenkaan käyttäneet.
Sen sijaan euromaat ja EKP ovat rikkoneet omia periaatteitaan ja sääntöjään – ja tehneet juuri niitä virheitä, joita olisivat voineet euron avulla välttää. Niinpä euromaat ovat korviaan myöten veloissaan ja velkakriisin kourissa.
Kultakanta teki tehokkaammin sen, mitä euro kompuroiden yrittää.
Tervetuloa koelaboratorioon, Latvia.

Eurokriisin ennustajat puhuivat Taloussanomille Ateenassa

Paavo Teittinen, Ateen

Vuonna 1998 joukko sijoittajia, tutkijoita ja finanssialan ammattilaisia kokoontui Lontooseen puimaan Euroopan tulevaa valuuttaunionia. Konferenssissa paikalla olleet jälkikeynesiläiset professorit Randall Wray ja Jan Kregel ennustivat tuolloin eurokriisin syntymisen hyvin suoraan.
Wray on modernin rahatalouden ja keskuspankkijärjestelmän toimintaan erikoistunut tutkija. Kregel taas akateemisen maailman lisäksi pitkän uran YK:lla tehnyt talouskehityksen ja finanssimarkkinoiden ekspertti. Heidän taustansa näkyy vahvasti heidän yhteneväisissä selityksissään kriisille.
Taloussanomat tapasi kaksikon Ateenassa yhdysvaltalaisen Levy-tutkimusinstituutin järjestämässä eurokriisiä käsittelevässä konferenssissa. He kertoivat näkemyksiään kriisistä nyt viisitoista vuotta ennustustensa jälkeen.
Lue Wrayn haastattelu täältä ja Kregelin täältä.
Ennustukset
vuonna 1998
Ettei kyse olisi vain jälkiviisaudesta, professorit eivät piilotelleet näkemyksiään tuolloin vuosituhannen vaihteessakaan.
Oheiset Kregelin sitaatit on koottu Lontoon konferenssin pohjalta julkaistusta The Launch of the Euro -kirjasta sekä samana vuonna toisessa tilaisuudessa esitetystä puheesta, joka julkaistiin artikkelina vuonna 1999:
– Saksa näyttää irrottavan nimellispalkkojen kasvun tuottavuuden kasvusta. [--] Tällaista politiikkaa ei yksi maa voi soveltaa samaa valuuttaa käyttävien maiden joukossa ilman muihin kohdistuvia negatiivisia vaikutuksia [--] Saksa tulee imemään kotimaista kysyntää muualta EU:sta. [--] Vaihtoehtoisesti voimme sanoa, että Saksa vie työttömyyttä muihin EU-maihin. [--] Yhteisvaluutta vapauttaa eurotaloudet tarpeesta puolustaa valuuttakurssiaan suhteessa Saksan markkaan, mutta se pakottaa ne leikkaamaan nimellisiä palkkojaan puolustaakseen kotimaisen tuotantonsa kilpailukykyä suhteessa Saksan halpeneviin tuotteisiin. [--] Erittäin kovat deflationaariset paineet palkoissa aiheuttavat riskin joko nollainflaatiosta tai jopa deflaatiosta.
Oheiset Wrayn sitaatit taas ovat hänen vuonna 1998 julkaistusta Understanding Modern Money -kirjastaan:
– EMU:ssa rahapolitiikka erotetaan finanssipolitiikasta. [--] Tilanne on analoginen Yhdysvaltoihin, jos siellä olisi keskuspankki mutta vain yksittäisten osavaltioiden valtiovarainministeriöt. [--] Louisianan osavaltio voi aina tarvittaessa luottaa Yhdysvaltain liittovaltion apuun, mutta ei ole lainkaan selvää että yksittäiset EMU-maat ovat yhtä onnekkaita. [--] Jokainen euromaa toteuttaa finanssipolitiikkaa ikään kuin vieraassa valuutassa; budjettivajeiden kerryttäminen vaatii lainaamista tässä vieraassa valuutassa, yksityisten markkinoiden ohjenuorien mukaan.

"Kreikka ei tule ikinä maksamaan velkojaan"

Haastattelu Professori Jan Kregel näkee euron kriisissä yhteneväisyyksiä taannoisen Argentiinan rahoituskriisin kanssa. Kreikan kaltaisille, käytännössä varattomille euromaille on pakko antaa paljon anteeksi.

4.1.2014

Edessäni istuvasta, rusettia käyttävästä herrasmiehestä piti tulla taloustieteen seuraava suuri nimi.
Jan Kregelin paikka John Maynard Keynesin, Joan Robinsonin ja Nicholas Kaldorin kaltaisten Cambridgen yliopiston tuotosten manttelinperijänä oli taattu. Sen sijaan uusklassisen taloustieteen hyökyaalto hukutti 1970-luvun kiihtyvän inflaation ja työttömyyden seurauksena alleen Kregelin koulukunnan.
Vaikka talouspolitiikka lähti toiseen suuntaan, Kregelistä tuli kysytty asiantuntija ympäri maailman. 1990-luvulla hän ennusti euron ajautuvan kriisiin.

– Minulle se oli ilmiselvää, Kregel sanoi Taloussanomille Ateenassa.
Hän työskenteli aikanaan Saksojen yhdistymisen parissa ja katsoi vierestä, kun maa alkoi jäädyttää palkkoja.
– Ei tarvinnut olla nero ymmärtääkseen, että Saksan sisäinen devalvointi johtaisi välittömästi mukautumisongelmiin.
Nämä ongelmat näyttäytyivät vaihtotaseiden epätasapainoina: Saksa alkoi kerryttää suuria ylijäämiä suhteessa muihin. Se johti Etelä-Euroopassa joko kotimaisen yksityisen sektorin tai valtion budjettivajeisiin, Kreikan tapauksessa molempiin.
Mallia
Argentiinasta
Se, mitä seuraavaksi tapahtui, muistuttaa Kregeliä Argentiinan vuosituhannen vaihteen kriisistä. YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin pääekonomistina hän seurasi sitä läheltä.
Argentiina oli sitonut valuuttansa dollariin ja avannut rajansa. Paikallinen teollisuus näivettyi ja vaihtotase painui pakkaselle. Ulkomailta tulevat pääomavirrat kuitenkin rahoittivat maan budjettivajetta ja estivät maksutasekriisin syntymisen, Kregel kertoo.
Hänen mukaansa oli selvää, että näin kävisi myös euroalueella. Matalat korot pahensivat tilannetta.
– Euron takia kriisimaiden korkoerot Saksaan käytännössä romahtivat. Monet sijoittajat rikastuivat suunnattomasti, itsekin hedge-rahastossa tuohon aikaan työskennellyt Kregel sanoo.
Jossain vaiheessa sijoittajat ymmärtävät maiden olevan kykenemättömiä maksamaan velkojaan ja kääntävät rahahanat pois päältä. Argentiinakin ajautui konkurssiin 2001, euroalueella kehitys olisi voinut jatkua vielä 3–5 vuotta.
Investointipankki Lehman Brothersin kaatuminen yhdistettynä Kreikan luultua isompiin budjettivajeisiin aiheutti paniikkireaktion. Kävi "todella huono tuuri", sanoo Kregel.
Euro oli EU-komission
epätoivoinen kasvuyritys
Rahaliitto oli syntyessään täysin poliittinen hanke, sanoo Kregel. Euroopan taloudet eivät enää kasvaneet, ja poliittis-taloudellisesta yhdentymisestä oli saatu kaikki mahdollinen irti.
– Komissiossa Jacques Delors ja muut yrittivät rahaliiton avulla pelastaa poliittisen projektin, joka oli kuolemassa. He sanoivat, että euro saa ihmiset taas kiinnostumaan Euroopasta, Kregel kuvailee yhteisvaluutan syntyä.
Hänen mukaansa euro nähtiin myös vastauksena iänikuiseen vaihtotaseiden epätasapainoon Saksan ja Italian välillä. Niillä ei olisi enää väliä, koska vajeet olisivat "sisäisiä", eli samassa valuutassa nimettyjä.
Velkakikkailua
komission siunauksella
Taloudellisia kriteerejä katsottiin euron luomisessa läpi sormien. Esimerkiksi Italialla ei olisi ollut Kregelin mukaan mitään asiaa euroon, mutta poliittisesti se ei voinut jäädä ulkopuolelle.
Maa toimi Kreikan tavoin ja kutsui finanssinikkarit paikalle saadakseen valtion rahoitusaseman näyttämään sopivalta.
– Nämä olivat hyvin yksinkertaisia temppuja. Kvartaaleittain korkoa maksava sadan miljoonan liiran velkakirja muutettiin alennetun nimellisarvon velkakirjaksi. Yhdellä kynänsutaisulla velan arvoa oli vähennetty viidenneksellä ja korot lähetetty 20 vuoden päähän, Kregel sanoo.
– Italialaiset sanoivat avoimesti komission tilastoviranomaiselle Eurostatille toimivansa näin. He taas sanoivat "selvä, se on täysin okei". Kaikki tiesivät tämän. Sinun täytyi olla idiootti, jos et epäillyt mitään.
Tie kriisistä ulos
käy Saksan kautta
Kregelin mukaan kriisiin on useita erilaisia teoreettisia ratkaisuja yhteisestä valtiovarainministeriöstä Euroopan keskuspankin mandaatin muutokseen.
– Lyhyellä tähtäimellä nämä eivät toteudu.
Niin kauan kuin euroon ei tehdä rakennemuutoksia, ratkaisu voi Kregelin mukaan lähteä vain yhdestä paikasta: Saksasta.
Olennaista on ymmärtää, että iso osa Euroopan erinäisiä rahoitusvälineitä "rahoittavista" maista tulee itse tarvitsemaan rahoitusta tulevaisuudessa.
– Onko todennäköistä, että Espanja rahoittaa muita, kun se tulee itse tarvitsemaan rahaa? Ei. Kun käy listaa läpi, jäljelle jäävät Saksa, Suomi, ehkä Itävalta ja Hollanti, Kregel sanoo.
Kreikka ei tule
ikinä maksamaan velkojaan
Nykyisessä eurorakenteessa saksalainen veronmaksaja tulee lopulta kantamaan taakan.
– Pitäisi ymmärtää, ettei sitä voi välttää. Silloin keskustelu muuttuisi täysin nykytilanteesta, jossa Saksa yrittää kaikin keinoin vältellä omien veronmaksajiensa kuormittamista. Ja siitä pääsemme olennaiseen kysymykseen: miten järjestämme asiat niin, että Saksan pitää maksaa mahdollisimman vähän?
Professori epäilee avoimesti Kreikan takaisinmaksukykyä.
– Kreikka ei tule ikinä maksamaan velkojaan. Ei koskaan. Ei ole yksinkertaisesti mitään mahdollisuutta, että näin tulisi käymään.
Kregelin mukaan Saksa voi saada rahojaan takaisin vain antamalla Kreikan hengittää, juuri niin kuin Argentiinan tapauksessa on käynyt. Maa keskeytti maksut velkojille ja keskittyi työllisyyden ja talouskasvun palauttamiseen. Mitä enemmän se kasvoi, sitä enemmän velkojat saivat rahojaan takaisin.
Kregelin mukaan ainoa syy keskustelun välttelemiseen on pelko siitä mitä tapahtuu, kun saksalaiset veronmaksajat ymmärtävät joutuvansa maksumiehiksi.
– Nyt on tälle keskustelulle jo korkea aika.

"Valuutan erottaminen valtiosta oli valtava virhe"

Haastattelu Professori Randall Wray uskoo, että eurokriisissä on kyse valtion ja valuutan erottamisesta. Hän haluaisi isoja muutoksia valuuttaunionin rakenteisiin. Rahapolitiikan itsenäisyyden tärkeys pitää ymmärtää uudelleen.

4.1.2014

Kun euroa hierottiin kasaan 1990-luvulla, se herätti valtavaa innostusta uutena askeleena Euroopan yhdentymisessä. Professori Randall Wray taas näki synkkiä pilviä horisontissa.
– Valuutan erottaminen valtiosta oli valtava virhe. Se oli lähes ennenkuulumatonta ja näytti ehdottomasti siltä, että se tulisi epäonnistumaan, Wray sanoi Taloussanomille Ateenassa.
– Jos otat euron tai minkä tahansa vieraan valuutan käyttöön, tarvitset vero- tai lainarahaa pysyäksesi toiminnallisena.
Markkinat
heräsivät lopulta
Niin kauan kuin markkinat olivat halukkaita rahoittamaan budjettivajeita, rahaliiton rakenne pysyi kasassa.
– Ongelma oli aina se, että jos markkinat alkaisivat ymmärtää että Kreikka ei voi luoda euroja, ne ostaisivat sen velkaa vain korkealla korolla.
Kun euro otettiin käyttöön, nykyisten kriisimaiden korkoerot suhteessa turvallisempaan Saksaan alkoivat laskea.
– Sijoittajat sanoivat: "kappas, nyt Italialla, Kreikalla ja muilla on sama valuutta kuin Saksalla. Riskikin on siis sama". Lopulta ne ymmärsivät päätelmän olleen virhe. Me tiesimme sen alusta asti, ja yllätyimme että markkinoilla kesti kymmenen vuotta tulla samaan johtopäätökseen.
"Finanssikriisi
tappoi euron"
Wrayn mukaan finanssikriisi lopulta paljasti keisarin olevan alasti.
– Finanssikriisi tappoi euron, se paljasti sen ongelmat. Markkinat ymmärsivät lopulta, että Saksa ja Kreikka eivät ole samankaltaisia.
– Koko peli oli ohi. Yksikään maa ei voi maksaa niin korkeita korkoja, jos sen talous kasvaa hyvin heikosti tai jopa negatiivisesti.
Wrayn mukaan Kreikan kaltaisten maiden on "täysin mahdotonta" maksaa velkojaan takaisin nykyisellä politiikalla.
Valuutalla
on väliä
Wray on yksi jälkikeynesiläisen "modernin rahateorian" koulukunnan perustajista, jonka mukaan raha on modernissa rahataloudessa pelkkä julkinen monopoli.
Rahapoliittisen itsenäisyyden hylkääminen muuttaa valtion valuutan liikkeellelaskijasta sen käyttäjäksi.
– Ihmisten on vaikea ymmärtää tätä, koska he luulevat valtion "käyttävän" omassa valuutassaan kerättyjä maksuja. On looginen harha sanoa että veronmaksajat tai lainoittajat rahoittavat valtiota, koska mistä he saisivat rahat? He eivät voi laskea sitä liikkeelle, valtion on tehtävä se ensin jotta he voivat saada sitä.
Ei ole kyse
rahan painamisesta
Perinteisen käsityksen mukaan valtiolla on kolme vaihtoehtoa: verotus, lainaaminen tai "rahan painaminen". Jälkimmäisen väitetään olevan banaanitasavalloille tyypillinen inflaatiota aiheuttava toimenpide.
– Emme puhu "rahan painamisesta". Fedin pääjohtaja Ben Bernanke käyttää termiä "napin painallus". Kyseessä on vain kuvaus siitä miten järjestelmä toimii, ei politiikkasuositus.
– Velkapapereiden liikkeellelasku, verotus ja rahan luonti tapahtuvat kaikki aina, ne eivät ole vaihtoehtoja. Varsinainen rahankäyttö taas on aina vain elektroninen transaktio, ei ole mitään muuta keinoa käyttää rahaa.
Elektroniset transaktiot taas eivät voi loppua, Wray sanoo. Ne ovat kuin numeroita Excel-vihossa.
Mikä merkitys veroilla ja velkapapereilla sitten on? Wrayn mukaan verot luovat kysynnän valuutalle ja sääntelevät kokonaiskysyntää.
Velkapaperit taas ovat rahapolitiikan työkalu: keskuspankki asettaa ohjauskorkotavoitteen ja pitää huolta että järjestelmässä on oikea määrä pankkireservejä. Jos niitä on liikaa, valtio "imee" niitä järjestelmästä myymällä velkapapereita.
Vastaavasti se voi lisätä niitä järjestelmään ostamalla pankkien omistamia arvopapereita.
Pitäisikö Suomen
palata markkaan?
Wray ei kannata euron purkamista vaan sen rakenteiden muuttamista. Tarvitaan muun muassa yhteinen fiskaalinen auktoriteetti. Hän kuitenkin painottaa, miten oman valuutan merkityksen ymmärtämisen on oltava pohjana muutoksille.
– Rahapoliittisesti itsenäiselle maalle budjettivaje itsessään ei ole merkityksellinen, se ei varsinaisesti kerro mitään. Pitää tarkastella asioita joilla on väliä: inflaatio, työttömyys, valuuttakurssi, köyhyys, julkinen infrastruktuuri ja niin edelleen.
– Jos olet rahapoliittisesti itsenäinen, voit viitata kintaalla luottoluokittajille. Ovatko Yhdysvaltain ja Japanin korot nousseet? Eivät, Wray sanoo.
Mutta mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi Suomi palaisi markkaan?
– Jos Suomi lähtisi eurosta, valuuttakurssinne heilahtelisi enemmän. Maahantuontia varten pitäisi myös kerryttää vaihtotaseen ylijäämiä tai muussa tapauksessa kärsiä heikkenevästä valuutasta. Mutta mielestäni Suomen pitäisi työskennellä euroalueen rakenteiden muuttamiseksi.
Ajattelun
vallankumous
Wrayn mukaan juuri kukaan ei tarkastellut euromaiden rahapoliittista itsenäisyyttä valuuttaunionin luonnin yhteydessä. Jostain syystä se unohdettiin.
– 1940-luvulla Abba Lernerin kaltaiset ekonomistit ymmärsivät täysin, että raha on valtion luomus. Näin teki myös Milton Friedman. Sekä oikeisto että vasemmisto ymmärsivät oman valuutan merkityksen.
– Ymmärrys katosi toisen maailmansodan jälkeen. Lopulta olimme siinä tilanteessa, että väittäessämme mitä väitimme eurosta, ihmiset pitivät meitä hulluina.
Unohdusta selittää erityisesti 1970-luvun stagflaatio, joka yhdistettiin pääasiassa väärin perustein valtion rahankäyttöön.
– Tämä ruokki siirtymistä euroon. Monet ajattelivat että valtion ja valuutan erottaminen on hyvä asia, koska silloin valtiot eivät enää kykene käyttämään rahaa vapaasti.
Wray myöntää käsittelemiensä asioiden olevan hankalia. Ajattelu muuttuu hitaasti.
– Ongelmana on asioiden selittäminen niin, että ihmiset eivät pelästy kuoliaaksi. Ajattelu on käännettävä päälaelleen, koska valtavirtainen käsitys on täysin nurinkurinen. Tarvitsemme ajattelun vallankumouksen

"Eurooppaan luvassa 1930-luvun kaltaisia konkursseja"

Perjantai 03.01.2014  Kauppalehti

Valtioiden säästötoimet eivät riitä länsimaiden velkataakkojen sulattamiseen, varoittaa tuore tutkimus, sanovat tutkijat Reinhart ja Rogoff.
Harvardin yliopiston professorien Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin Kansainvälisen valuuttarahastolle tekemä tutkimus varoittaa, että valtiot aliarvioivat pahemman kerran talouden nykyisen taantuman pituuden ja syvyyden.
Reinhart ja Rogoff näkevät tulevaisuudessa on 1930-luvun kaltaisia valtioiden konkursseja, lainojen uudelleen järjestelyjä, laukkaavaa inflaatiota, rajoitteita pääoman liikkumiselle ja julkisen sektorin finanssialalle kohdistuvat pakkotoimet, kuten antolainauksen kiihdyttäminen tai korkotason muuttaminen poliittisella päätöksellä.
”Valtioiden täytyy suhtautua suurella varauksella siihen oletukseen, että kriisistä selvitään pelkän talouskasvun avulla. Sen sijaan kehittyneiden maiden hallitusten on katsottava enenevässä määrin keinovalikoimaa, jotka tätä nykyä yhdistetään kehittyviin markkinoihin, mutta joita teollisuusmaat käyttivät itsekin vielä äskettäin”, Reinhart ja Rogoff toteavat.
Tutkijoiden mukaan Euroopan maiden kannattaisi muistella ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa, jolloin koko joukko vanhan mantereen valtioita jätti velkansa maksamatta. Myös Yhdysvallat jätti lainojaan rästiin 1930-luvulla.
”Historian ns. kollektiivinen unohtaminen on johtanut nykyisin vallalla oleviin poliittisiin valintoihin, jotka joissain tapauksissa uhkaavat jopa kasvattaa julkisen talouden tervehdyttämisestä koituvaa laskua”, tutkijat huomauttavat.
”Euroopassa finanssikriisi muuttui monissa maissa julkisen talouden velkakriisiksi, mutta nykyinen, silmänsä tosiasioilta sulkeva poliittinen linja olettaa, että talouden normaali kasvuvauhti voidaan saavuttaa jälleen säästötoimien, sinnittelyn ja kasvun yhdistelmällä”, he jatkavat.
Professorien mielestä kehittyneet valtiot nyrpistävät suotta nenäänsä keinoille, joiden katsotaan lukeutuvan kehittymättömämpien talouksien työkalupakkiin, kuten velkajärjestelyä tai korkeampaa inflaatiota. He huomauttavat, että aiemmissa merkittävissä velkakriiseissä juuri nämä keinot ovat olleet avainasemassa valtioiden lainataakasta selviämiselle.
Reinhart ja Rogoff uskovat, että koko joukko Euroopan maita joutuu tulevaisuudessa ottamaan lusikan kauniiseen käteensä ja järjestelmään velkansa uudelleen. Näitä ylivelkaantuneita maita ovat heidän mielestään Irlanti, Portugali, Hollanti, Kreikka, Espanja, Italia sekä Ranska.
He uskovat, että useimmilla mailla kestää vielä keskimäärin kahdeksan vuotta kuroa kiinni finanssikriisin talouteen aiheuttama kuoppa. Tarkastelluista 12 valtiosta vain Yhdysvallat ja Saksa ovat onnistuneet kampeamaan taloutensa takaisin vuotta 2008 edeltäneelle tasolle.
Reinhartin ja Rogoffin tutkimus julkaistiin perjantaina Yhdysvalloissa. Harvardin professorikaksikko tarkastelee siinä sataa pankkikriisiä yli 200 vuoden aikajänteellä. Tutkimuksen tulosten mukaan pankkikriisistä koituvat kustannukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka nopeasti taloudet toipuvat kriisistä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 63 kehittyneissä maissa tapahtunutta kriisiä ja 37:ää tapausta suuremmissa kehittyvissä talouksissa. Tulokset kertovat, että 43 prosentissa tapauksista taloudet kokivat kriisin jälkeen kaksoistaantuman.

Did You Know
Citizens of Israel
Run Our Country?

---

In most of America's better days, you literally could not vote for dog catcher, if you remained a citizen of another country.

Never mind that, if you remained a citizen of another country, you could not even run for the office of dog catcher.

For most of America's existence, obtaining American citizenship REQUIRED and DEMANDED the applicant to relinquish his former citizenship.

Dual citizenship was absolutely forbidden and not recognized.

Indeed, to be the President of the United States, a natural born citizenship was required, above and beyond that of a naturalized citizen.

No longer! Our Supreme Court has allowed Israelis citizens to retain a dual citizenship.

And the precise meaning of a Jew having a dual citizenship means that he or she is still a citizen of Israel.

Obviously, any citizen of another country should be an denial of any security clearance and an automatic ineligibility for political office.

But as this post sadly shows, many, many Jewish citizens of Israel are virtually running this country.

In the comments section to the article which follows, a writer updates the post with information on the NDAA.

The recent NDAA bill that has passed congress was written & introduced by Joseph Lieberman & Carl Levin, both Dual Israeli American Citizens

And to complicate this further it is,


Joseph Lieberman
Carl Levin
Dianne Feinstein
Daniel Benjamen

are the officials who would decide your fate under NDAA.

ALL Dual Israeli America Citizens.

Do you understand the implications here?

We are nearing the exact same situation of Stalinist Russia -- where 80% of the Commissars were Jewish.

And you know how well that went for Christians in Russia!

---

Citizens of Israel
in the White House

---

Israeli Citizen	Obama's Supreme Court Appointments
Elana Kagen	Liberal and Jewish
Sonia Sotomayor	A Crypto-Jew
Israeli Citizen	White House Staff
Rahm Emanuel	former Chief of Staff to the President
Mona Sutphen	Deputy White House Chief of Staff
Ron Klain	Chief of Staff to the Vice President
David Axelrod	Special advisor to the President
Ellen Moran	White House Director of Communications
Phil Schiliro	Assistant to the President for Legislative Affairs
Israeli Citizen	White House Cabinet Positions
Tim Geithner	Treasury Secretary
Jacon Lew	Deputy Secretary of State
James Steinberg	Deputy Secretary of State
Neal Wolin	Deputy Secretary of the U.S. Treasury
Lael Brainard	Under Secretary of the U.S. Treasury
Douglas Shulman	Commissioner of the Internal Revenue Service
Stuart Levey	Under Secretary for Terrorism and Financial Intelligence
Israeli Citizen	Executive Positions
Peter Orszag	Director of the Office of Management and Budget
Mary Schapiro	Chair of the Securities and Exchange Commission
Gary Gensler	Chair of the Commodity Futures Trading Commission
Dennins Ross	Ambassador-at-large in the Middle East
Richard Holbrooke	Special Envoy to Pakistan/Afghanistan
Israeli Citizen	Legal
Elena Kagan	Solicitor General
Sally Katzen	Legal Advisor to Obama-Biden
Israeli Citizen	Czars
Larry Summers	Economic Czar
Cass Sunstein	Regulatory Czar
Kenneth Feinberg	Pay Czar
Steven Rattner	Car Czar
Alan Bersin	Border Czar
Todd Stern	Climate Czar
Carol Browner	Global Warming Czar
Israeli Citizen	Economic Oversight
Benjamin Bernanke	Chairman of the Federal Reserve
Paul Volker	Chairman of the Economic Recovery Advisory Board
Jeffery Zeints	Chief Perfromance Officer to streamline government
Neil M. Barofsky	Office of the Special Inspector General for TARP
Jared Bernstein	Economist
Robert Reich	Economic advisor to Obama-Biden

---

Dual Citizenship -- Loyal to Whom?
by Dan Eden

---

Senators (13 total) and Congressmen/Representatives (27 total)

Doing so may make some readers nervous , or annoyed by the implication that American Citizens should be especially interested in Dual Citizens (or that Dual Citizens in positions of influence are pushed in one direction or another by their Dual Citizen identities), or wrestling with definitional issues about whether Dual Citizens constitute a religious group (as defined by the U.S. Census) or a national minority (as defined in the old socialist bloc) or a nation (as defined by the Zionist movement) or a people/civilization (as defined by the Reconstructionist movement, among others) — or all of the above. Of course, a listing of African-Americans in Congress, or of women in Congress, or of gay men or lesbians in Congress, would probably be of great interest to readers and provoke little ambivalence. Perhaps the difference in reaction indicates something significant about the nature of Dual Citizen oppression: that in the modern world, we are afraid less of powerlessness than of being perceived as having undue power.

Many in the Patriot Movement see it as a legitimate part of our work to report on the doings of Dual Citizens in Congress. One observation to make that brings interest (for some of us, surprise): With the exception of Eric Cantor, the Republican majority whip in the House, all of the Jews in Congress are Democrats or independents, and the great majority are liberal. Despite the common misapprehension, especially among Dual Citizen leftists, that the Dual Citizen community is conservative — a perception shaped mostly by highly visible, conservative Dual Citizen activism regarding Israel — the reality of tenacious Dual Citizen liberalism is revealed here.

THE SENATE

Richard Blumenthal (D-CT)

Former state attorney general who defeated Republican Linda E. McMahon for the seat vacated by Chris Dodd. Top 5 Contributors: ActBlue, Boies Schiller & Flexner, Cablevision Systems, Belfer Management, Tudor Investment. Top 5 Industries/Interest Groups: Lawyers/Law Firms, Securities and Investment, retirees, real estate, leadership PACs. Committee Assignments: none yet.

Barbara Boxer (D-CA)

Reelected against the well-funded Carly Fiorina; in the Senate since 1992. Top 5 Contributors: EMILY’s List, Girardi & Keese, University of California, Time Warner, Cotchett, Pitre &McCarthy. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, retirees, TV/music/movies, womens issues, Democrats/liberals. Committee Assignments: Commerce, Science, and Transportation; Environment and Public Works (chair); Foreign Relations

Benjamin Cardin (D-MD)

Formerly a member of the House, Cardin was first elected to the Senate in 2006. Top 5 Contributors: Johns Hopkins University, DLA Piper, Constellation Energy, Intl Brotherhood of Electrical Workers, Goldman Sachs. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, real estate, retirees, health professionals, “pro-Israel.” Committee Assignments: Budget; Environment and Public works; Foreign relations; Judiciary, Small Business and Entrepreneurship

Dianne Feinstein (D-CA)

In the Senate since 1992. Top 5 Contributors: PG&E corp, DeBartolo Development, Northrop Grumman, Walt Disney Co, Gallo Winery. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, retirees, real estate, TV/movies/music, securities & investment. Committee Assignments: Appropriations; Judiciary; Rules and Administration.

Al Franken (D-MN)

First elected to the Senate in 2008. Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), General Electric, University of Minnesota, Time Warner, Moveon.org. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, TV/movies/music, Democrats/liberals, Retirees, securities and investment. Committee Assignments: Health, Education, Labor and Pensions.

Herb Kohl (D-WI)

Elected to the Senate in 1988. A multimillionaire, owner of the Milwaukee Bucks (basketball). Top 5 Contributors: Herb Kohl for U.S. Senate, RE Loewenberg Capital Management, SC Johnson & Son, Safety-Kleen Systems, Tudor Investment. Top 5 Industries/Interest Groups: Democrats/liberal, finance, chemical and related manufacturing, waste management, securities and investment. Committee Assignments: Appropriations; Banking, Housing and Urban Affairs; Judiciary

Frank Lautenberg (D-NJ)

Oldest serving senator, in his fifth non-consecutive term. Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), Vector Group, Carella, Byrne et al, Cantor Fitzgerald LP, Apollo Advisors. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, real estate, securities & investment, Democrats/iberals, retirees. Committee Assignments: Appropriations; Commerce, Science and Transportation; Environment and Public Works

Joseph Lieberman (Independent-CT)

In the Senate since 1988, Lieberman became an independent after his defeat in 2006 primary at the hands of anti-war candidate (and IT millionaire) Ned Lamont. Top 5 Contributors: United Technologies, Sempra Energy, Purdue Pharma, UBS AG, Lehman Brothers. Top 5 Industries/Interest Groups: securities & investment, real estate, “pro-Israel,” lawyers/law firms, retirees. Committee Assignments: Armed Services; Homeland Security and Governmental Affairs (chair); Small Business and Entrepreneurship

Carl Levin (D-MI)

In the Senate since 1979. Top 5 Contributors: Blue Cross/Blue Shield, Ford Motor Co, General Motors, Cerberus Capital Management, Guardsmark LLC. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, retirees, “pro-Israel,” real estate, Democrats/liberals. Committee Assignments: Armed Services (chair); Homeland Security and Governmental Affairs; Small Business and Entrepreneurship

Bernard Sanders (Independent-VT)

Genuine independent, self-proclaimed socialist, and one-man filibuster, Sanders has been in the Senate since 2006, following 16 years in the House. Top 5 Contributors: eScription Inc, Baron and Budd, Plumbers/Pipefitters Union, Intl Brotherhood of Electrical Workers, Communications Workers of America. Top 5 Industries/Interest Groups: retirees, Democrats/liberals, lawyers/law firms, building trade unions, transportation unions. Committee Assignments: Budget, Energy and Natural Resources; Environment and Public Works; Health, Education, Labor and Pensions; Veterans’ affairs

Charles Schumer (D-NY)

Schumer was first elected in 1998 after serving for 18 years in the House. Top 5 Contributors: Paulson & Co, Paul, Weiss et al, Weitz &Luxenberg, Credit Suisse Group, Ernst & Young. Top 5 Industries/Interest Groups: securities & investment, lawyers/law firms, real estate, finance, TV/music/movies. Committee Assignments: Banking, Housing and Urban Affairs; Finance; Judiciary; Rules and Administration (chair)

Ron Wyden (D-OR)

In the Senate since 1996. Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), Nike, Blue Cross/Blue Shield, Berkshire Hathaway, Foxkiser. Top 5 Industries/Interest Groups: lawyers/law firms, securities & investment, health professionals, real estate, hospitals/nursing homes. Committee Assignments: Budget, Energy and Natural Resources; Finance; Judiciary

Michael Bennet (D-CO)

Bennet’s mother is Jewish, and a Holocaust survivor. Appointed to the Senate in January 2009 to fill the seat left vacant by Ken Salazar when he joined the Obama administration, Bennet won first full term in 2010. Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), Brownstein, Hyatt et al, Blackstone Group, Comcast Corp, Union Pacific Corp. Top 5 Industries/Interest Groups: Democrats/liberals, lawyers/law firms, securities & investment, retirees, real estate. Committee Assignments: Agriculture, Nutrition and Forestry; Banking, Housing, and Urban Affairs; Health, Education, Labor, and Pensions

HOUSE OF REPRESENTATIVES

Gary Ackerman (D-NY)

Top 5 Contributors: Castagna Realty, Associated Capital, Crystal Window and Door Systems, Tilles Investment, Abrams, Fensterman et al. Top 5 Industries: Real estate, lawyers/law firms, securities and investment, public sector unions, retirees. Committee Assignments: Financial Services, Foreign Affairs

Shelley Berkley (D-NV)

Top 5 Contributors: MGM Resorts, Bergman Walls & Assoc, Wynn Resorts, Harrah’s Entertainment, Apollo Advisors. Top 5 Industries: health professionals, casinos/gambling, lawyers/law firms, “pro-Israel,” real estate. Committee Assignments: Foreign Affairs, Ways and Means

Howard Berman (D-CA)

Top 5 Contributors: Walt Disney, News Corp, Time Warner, National Amusements Inc, Sony. Top 5 Industries: TV/movies/music, lawyers/law firms, “pro-Israel,” retirees, computers/Internet. Committee Assignments: Foreign Affairs (Chairman), Judiciary

Eric Cantor (R-VA)

Minority Whip for the House’s new Republican majority. Top 5 Contributors: Altria Group, Comcast Corp, Blue Cross/Blue Shield, Goldman Sachs, KKR & Co. Top 5 Industries: securities & investment, insurance, real estate, health professionals, pharmaceuticals/health products. Committee Assignments: Ways and Means

David Cicilline (D-RI)

Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), Waterson Terminal Services, B&D Holding, Di Marco Drago e C Sapa, Gilbane Inc, Edwards, Angell et al. Top 5 Industries: lawyers/law firms, retirees, real estate, Democrats/liberals, Construction services. Committee Assignments: None yet.

Stephen Cohen (D-TN)

Top 5 Contributors: FedEx, American Crystal Sugar, Intl Brotherhood of Electrical Workers, Machinists/Aerospace Workers, UNITE HERE. Top 5 Industries: lawyers/law firms, labor unions, health professionals, air transport, retirees. Committee Assignments: Judiciary, Transportation and Infrastructure.

Susan Davis (D-CA)

Top 5 Contributors: Qualcomm Inc, American Federation of Teachers, General Dynamics, National Assn of Realtors, SAIC Inc. Top 5 Industries: public sector unions, women’s issues, defense electronics, lawyers/law firms, health professionals. Committee Assignments: none yet

Ted Deutch (D-FL)

Top 5 Contributors: Flo-Sun Inc, Lipman law firm, Marc Bell Capital Partners, Sun Capital partners, Akin, Gump et al. Top 5 Industries: lawyers/law firms, real estate, “pro-Israel,” retired, securities & investment. Committee Assignments: None yet.

Eliot Engel (D-NY)

Top 5 Contributors: Verizon, Monroe College, St. Georges University, Passion Growers, American Assn for Justice. Top 5 Industries: health professionals, “pro-Israel,” education, lawyers/law firms, telephone utilities. Committee Assignments: Energy and Commerce, Foreign Affairs

Bob Filner (D-CA)

Top 5 Contributors: Machinists/Aerospace Workers Union, Plumbers/Pipefitters Union, Accurate Engineering, Duty Free Americas, Anakam. Top 5 Industries: health professionals, building trade unions, transportation unions, public sector unions, real estate. Committee Assignments: Transportation and Infrastructure; Veterans’ Affairs (former chair)

Barney Frank (D-MA)

Top 5 Contributors: FMR corp, ActBlue (Democratic PAC), New York Life Insurance, Weiss Capital, Promontory Financial Group. Top 5 Industries: securites & investment, insurance, real estate, lawyers/law firms, retirees. Committee Assignments: Financial Services (former chair)

Gabrielle Giffords (D-AZ)

Top 5 Contributors: University of Arizona, EMILY’S List, Lewis & Roca, Grant & Eisenhofer, Boeing Co. Top 5 Industries: retirees, lawyers/law firms, leadership PAC’s, women’s issues, candidate committees. Committee Assignments: Armed Services; Foreign Affairs; Science

Jane Harman (D-CA)

Top 5 Contributors: Northrop Grumman, Raytheon Co, SpaceX, Physical Optics Corp, Blue Dog PAC. Top 5 Industries: “pro-Israel,” lawyers/law firms, retirees, securities & investment, TV/movies/music. Committee Assignments: Energy and Commerce; Homeland Security

Steve Israel (D-NY)

Top 5 Contributors: Rosen Partners, Cablevision Systems, Stidd Systems, Virtu Financial, Estee Lauder Companies. Top 5 Industries: lawyers/law firms, real estate, securities & investment, manufacturing and distributing, health professionals. Committee Assignments: Appropriations

Sander Levin (D-MI)

Top 5 Contributors: Intl Brotherhood of Electrical Workers, Honeywell International, American Fed of State/County/Municipal Employees, Northwestern Mutual, Comcast Corp. Top 5 Industries: lawyers/law firms, insurance, health professionals, real estate, hospitals/nursing homes. Committee Assignments: Armed Services (former chair); Homeland Security; Business and Entrepreneurship

Nita Lowey (D-NY)

Top 5 Contributors: JPMorgan Chase, Weiler Arnow Management, Goldman Sachs, American Assn for Justice, American Federation of Teachers. Top 5 Industries: securities & investment, retireees, lawyers/law firms, real estate, “pro-Israel.” Committee Assignments: Appropriations

Jerrold Nadler (D-NY)

Top 5 Contributors: Glenwood Management, Newmark Knight Frank, New York Eye & Ear Infirmary, American Assn for Justice, Intl Brotherhood of Electrical Workers. Top 5 Industries: lawyers/law firms, real estate, securities & investment, construction services, transportation unions. Committee Assignments: Judiciary; Transportation and Infrastructure

Jared Polis (D-CO)

Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), Sandler Family Supporting Foundation, Intensity Ventures, Intl Brotherhood of Electrical Workers, Del Mar Partnership. Top 5 Industries: Democrats/liberals, securities & investment, retirees, real estate, lawyers/law firms. Committee Assignments: Education and Labor; Rules

Steve Rothman (D-NJ)

Top 5 Contributors: Inserra Supermarkets, BAE Systems, Laborers Union, Teamsters Union, Lockheed Martin. Top 5 Industries: lawyers/law firms, health professionals, defense/aerospace, pharmaceuticals/health products, transportation unions. Committee Assignments: Appropriations, Science

Jan Schakowsky (D-IL)

Top 5 Contributors: American Assn for Justice, Intl Brotherhood of Electrical Workers, American Fed of State/County/Municipal Employees, American Optometric Assn, OB-GYN PAC. Top 5 Industries: lawyers/law firms, health professionals, labor unions, retirees, “pro-Israel.” Committee Assignments: Energy and Commerce

Allyson Schwartz (D-PA)

Top 5 contributors: New York Life Insurance, New Democrat Coalition, Berger and Montague, Hankin Management, Investment Co Insurance. Top 5 Industries: lawyers/law firms, health professionals, securities & investment, women’s issues, pharmaceuticals/health products. Committee Assignments: Budget; Ways and Means

Adam Schiff (D-CA)

Top 5 Contributors: Blue Dog PAC, Honeywell International, Intl Brotherhood of Electrical Workers, Operating Engineers Union, Parsons Corp. Top 5 Industries: lawyers/law firms, health professionals, retirees, TV/movies/music, building trade unions. Committee Assignments: Appropriations; Judiciary

Brad Sherman (D-CA)

Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), National Assn of Realtors, Specialty Merchandise Corp, Credit Union National Assn, Carpenters & Joiners Union. Top 5 Industries: real estate, TV/movies/music, lawyers/law firms, building trade unions, retirees. Committee Assignments: Financial services; Foreign Affairs; Judiciary

Debbie Wasserman Schultz (D-FL)

Top 5 Contributors: Flo-Sun Inc, Intl Brotherhood of Electrical Workers, National Air Traffic Controllers ASsn, American Fed of State/County/Municipal Employees, American Assn for Justice. Top 5 Industries: lawyers/law firms, health professionals, public sector unions, building trade unions, transportation unions. Committee Assignments: Appropriations; Judiciary

Henry Waxman (D-CA)

Top 5 Contributors: Vivendi, News Corp, Gilead Sciences, American Fed of State/County/Municipal Employees, LHC group. Top 5 Industries: TV/movies/music, health professionals, hospitals/nursing homes, health services/HMOs, lawyers/law firms. Committee Assignments: Energy and Commerce (former chair)

Anthony Weiner (D-NY)

Top 5 Contributors: ActBlue (Democratic PAC), M&R management, Intl Brotherhood of Electrical Workers, Mason Tenders District Council of NY, National Community Pharmacists Assn. Top 5 Industries: real estate, lawyers/law firms, securities & investment, Democrats/liberals, TV/movies/movies. Committee Assignments: Energy and Commerce; Judiciary

John Yarmuth (D-KY)

Top 5 Contributors: Kindred Healthcare, Brown-Forman Group, General Electric, National Thoroughbred Racing Assn, Lazard Ltd. Top 5 Industries: retirees, health professionals, lawyers/law firms, public sector unions, hospitals/nursing homes. Committee Assignments: Budget; Ways and Means

---

Dual Citizenship
Loyal to Whom?

---

Someone wrote and asked me, "Why are there Israeli- but not Mexican-American Dual Nationals?" Well, here's my take on this. There is a new law -- the so-called "Hate Speech" law, that passed the House and Senate and was quietly signed by Barack Obama October 28th, 2009.

See: The Sordid Origin of Hate-Speech Laws

See: Obama Signs Hate-Crimes Bill Into Law; Critics Say It Circumvents Constitutional Safeguards Against Double Jeopardy

It was originally designed to guard against discrimination of oppressed minorities but was soon recognized as a way for Israel to forever end any criticism of the state of Israel and Zionism. It is the law now, this page, and many like it will soon be deleted from the internet as yet another mile marker of the infringement of truth and free speech by certain dual-nationals at the expense of true and patriotic Americans. As explained earlier, the bill’s sponsors seek to use it to reprosecute people in federal court who have already been found innocent of hate crimes in state court, taking advantage of the “dual sovereignty” loophole in constitutional protections against double jeopardy. Enough said.

Unless we are Native American Indians, all Americans have their origins in some other country. In the 60's my father served in the US Marine Corps, and was severely wounded in 1968 in Viet Nam. When it came down to "allegiance," they were all patriotic Americans, believing they fighting for their country period.

The word "allegiance" means that we promise loyalty. It also carries with it the expectation that this loyalty will be exclusive and unrestrained. In the case of a declared war or real threat or conflict, for example, our allegiance to America should preclude any other interest, be it another country or political ideology.

When they took their oath to become American citizens, my grand parents had to pledge their "allegiance" exclusively to America and renounce their allegiance to "any and all foreign governments." That included Scotland/Great Britain, one of our strongest allies, and Germany on the other side of the family.

Before I began to research the meaning of "dual citizenship," I had heard of the term. How could someone be a citizen of two countries at the same time? But I was just uninformed. Dual nationalities and citizenships are quite common.

From my research, I learned that in 1997, a French Canadian with a U.S. passport ran for mayor of Plattsburgh, N.Y. He argued that the incumbent spoke French too poorly to be running a city so close to Quebec. He lost. Also in 1997, a retired top American official for the U.S. EPA (Environmental Protection Agency) ran for president of Lithuania. He was inaugurated in February to a burst of fireworks!

In 1996, Dominicans from New York not only could vote in the Dominican Republic's presidential elections for the first time, they could vote for a fellow New Yorker. Multiple nationalities have become so commonplace that some analysts fear the trend is undermining the notion of nationhood, particularly in the place with the most diverse citizenry on Earth: the United States.

Debate over the issue intensified in the late 1990s, when Mexico joined the growing list of poor nations that say it's OK for their nationals to be citizens of the countries to which they have migrated. Under the law that took effect in 1998 Mexicans abroad -- most of them in the United States -- will be able to retain Mexican citizenship even if they seek U.S. citizenship. And naturalized Americans of Mexican descent will be able to reclaim their original citizenship. The Mexican government stopped short, for now, of giving expatriates the right to vote.

---

Security Issues

---

Since citizenship carries with it a responsibility to be exclusively loyal to one country, the whole concept of dual citizenship and nationality raises questions about which of the dual citizenships have priority. This is extremely important when the two countries have opposing interests. It can be a deadly problem when a dual citizen is in a high position within our American government.

Can one imagine a Japanese citizen serving in the Pentagon during WWII? Or how about a citizen of the Soviet Union holding a cabinet position in the White House during the Cold War?

Today's conflicts are centered in the Middle East. America needs to balance foreign policies towards oil producing Arab nations with our goal being peace and stability in the region. This places a burdon on our government to be even-handed in our dealings with the Arab world and Israel. While the Iraq War was waged on lies about Weapons of Mass Destruction and revenge for 911, the real reason has emerged as a well designed global plan to improve the power and leverage of Israel. Added to this policy is yet another potential blow to American interests and security -- the impending War with Iran. This war will be waged for the security of Israel and will be paid for by the blood of American soldiers and the hard-earned money of American citizens whose quality of life is inversely tied to the cost of petroleum.

Recently, in their much lauded paper, The Israel Lobby and U.S. Foreign Policy, Harvard professor, Stephen Walt, and University of Chicago professor, John Mearsheimer, focused attention on the strong Israeli lobby which has a powerful influence over American foreign policies (see BBC article). They detail the influence that this lobby has exerted, forming a series of international policies which can be viewed as in direct opposition to the interests and security of the American people. These acts and policies are more often than not carried out by US government appointees who hold powerful positions and who are dual American-Israeli citizens. Since the policies they support are often exclusively beneficial to Israel, often to the detriment of America, it has been argued that their loyalties are misdirected.

---

A few classic examples can be cited here.

---

Jonathan Jay Pollard [right] was an American-Israeli citizen who worked for the US government. He is well known because he stole more secrets from the U.S. than has any other spy in American history. During his interrogation Pollard said he felt compelled to put the "interests of my state" ahead of his own. Although as a U.S. Navy counter-intelligence specialist he had a top-secret security clearance, by "my state" he meant the state of Israel.

Literally tens of thousands of Americans holding U.S. passports admit they feel a primary allegiance to the state of Israel. In many instances, these Americans vote in Israeli elections, wear Israeli uniforms and fight in Israeli wars. Many are actively engaged both in the confiscation of Palestinian lands and in the Israeli political system. Three examples come to mind:

One is Rabbi Meir Kahane, who founded the militant Jewish Defense League in the U.S. in the 1960s, then emigrated to Israel where, eventually, he was elected to the Knesset. Until he was shot and killed at one of his U.S. fund-raising rallies in 1990, the Brooklyn-born rabbi shuttled between Tel Aviv and New York, where he recruited militant American Jews for his activities in Israel against Palestinians. He claimed to be a "dual citizen" of America and Israel.

Another Jewish American, James Mahon from Alexandria, Virginia, reportedly was on a secret mission to kill PLO Chairman Yasser Arafat when he was shot in 1980 by an unknown assailant. When he was shot, Mahon held an American M-16 in his hand and a U.S. passport in his pocket.

Then there was Alan Harry Goodman, an American Jew who left his home in Baltimore, Maryland, flew to Israel and served in the Israeli army. Then, on April 11, 1982, armed with an Uzi submachine gun, he walked, alone, to Al-Aqsa, Jerusalem's most holy Islamic shrine, where he opened fire, killing two Palestinians and wounding others. Both the U.S. and Israeli governments played down the incident, as did the media.

Most recently, US Navy Petty Officer, Ariel J. Weinmann, while serving at or near Bahrain, Mexico, and Austria, "with intent or reason to believe it would be used to the injury of the United States or to the advantage of a foreign nation (Israel), [attempted] to communicate, deliver or transmit classified CONFIDENTIAL and SECRET information relating to the national defense, to a representative, officer, agent or employee of a foreign government." Weinmann was apprehended on March 26 after being listed as "a deserter by his command," according to the US Navy. The information he gathered was supplied to Israel.

Ben-Ami Kadish, a Connecticut-born U.S. dual citizen who worked in New Jersey was arrested and charged with giving top secret nuclear information and details about the US Patriot Missile to an Israeli agent -- the same agent involved with the Jay Pollard case. The espionage charges reportedly stem from acts committed in the 1980s. These activities, like the ones with convicted spy Pollard, were immediately denied by Israel (Pollard pleaded guilty in 1986). It is further reported that Israeli officials instructed Kadish to lie to US investigators. Kadish was scheduled to be arraigned on April 22, 2008 at U.S. District Court in Manhattan.

In 2009 it was revealed that the NSA had secretly taped conversations of Congresswomen Jane Harman [photographed with Israeli Knesset Speaker, Dalia Itzik] negotiating with two AIPAC spies accused of giving sensitive information about US military activities to the Israeli government. In the taped conversation she is being asked to dismiss their espionage charges in return for large political contributions and (are you ready) a chairmanship of the US Intelligence Committee! One has to assume that they thought they could actually "arrange" for this to happen. This information was secretly revealed by the NSA to Nancy Polosi prior to the selection of the committee chairman and was a factor (let's hope, anyway) in Harmon's failure to obtain this highly sensitive position. After all was said and done, however, the case against the two Israeli lobbyists was dismissed -- against the insistance of the FBI. No satisfactory reason has been given for this.

Unfortunately, such an act of treason remains unchallenged and Jane Harman remains at her congressional job and enjoys being the third wealthiest member of Congress. Only in America!

The examples of Kahane, Mahonm, Goodman and Weinmann raise the question of when a U.S. citizen ceases to be, or should cease to be, a U.S. citizen. U.S. Law at one time clearly stated that an American citizen owed first allegiance to the United States. A U.S. citizen should not fight in a foreign army or hold high office in a foreign country without risking expatriation. What the heck happened?

---

The 1940 Nationality Act

---

Section 401 (e) of the 1940 Nationality Act provides that a U.S. citizen, whether by birth or naturalization, "shall lose his [U.S.] nationality by...voting in a political election in a foreign state."

This law was tested many times. In 1958, for instance, an American citizen named Perez voted in a Mexican election. The case went to the Supreme Court, where the majority opinion held that Perez must lose his American nationality. The court said Congress could provide for expatriation as a reasonable way of preventing embarrassment to the United States in its foreign relations.

But then something very odd happened.

In 1967 an American Jew, Beys Afroyim received an exemption that set a precedent exclusively for American Jews. Afroyim, born in Poland in 1895, emigrated to America in 1912, and became a naturalized U.S. citizen in 1926. In 1950, aged 55, he emigrated to Israel and became an Israeli citizen. In 1951 Afroyim voted in an Israeli Knesset election and in five political elections that followed. So, by all standards he lost his American citizenship -- right? Wrong.

After living in Israel for a decade, Afroyim wished to return to New York. In 1960, he asked the U.S. Consulate in Haifa for an American passport. The Department of State refused the application, invoking section 401 (e) of the Nationality Act -- the same ruling that had stripped the American citizen named Perez of his U.S. citizenship.

Attorneys acting for Afroyim took his case to a Washington, DC District Court, which upheld the law. Then his attorneys appealed to the Court of Appeals. This court also upheld the law. The attorneys for Afroyim then moved the case on to the Supreme Court. Here, with Supreme Court Justice Abe Fortas, Lyndon Johnson's former attorney and one of the most powerful Jewish Americans, casting the swing vote, the court voted five to four in favor of Afroyim. The court held that the U.S. government had no right to "rob" Afroyim of his American citizenship!

The court, reversing its previous judgment as regards the Mexican American, ruled that Afroyim had not shown "intent" to lose citizenship by voting in Israeli elections. Huh?

While Washington claims it has a "good neighbor" policy with Mexico, the U.S. does not permit Mexicans to hold dual nationality. The US makes them become either U.S. or Mexican -- you can't be both. But the U.S., in its special relationship with Israel, has become very sympathetic to allowing Israeli-Americans to retain two nationalities and allowing U.S. citizens not only to hold public office in Israel, but to hold US government positions as well! No other country holds this special exception to our laws of citizenship.

---

Other Israeli
Dual Citizens

---

So, you might ask, are there any other dual Israel-American citizens who hold US government positions that could compromise American security? Yes. Consider the following list :

Michael Mukasey Recently appointed as US Attorney General. Mukasey also was the judge in the litigation between developer Larry Silverstein and several insurance companies arising from the destruction of the World Trade Center on 9/11/2001.

Michael Chertoff Former Assistant Attorney General for the Criminal Division, at the Justice Department; now head of Homeland Security.

Richard Perle One of Bush's foreign policy advisors, he is the chairman of the Pentagon's Defense Policy Board. A very likely Israeli government agent, Perle was expelled from Senator Henry Jackson's office in the 1970's after the National Security Agency (NSA) caught him passing Highly-Classified (National Security) documents to the Israeli Embassy. He later worked for the Israeli weapons firm, Soltam. Perle came from one the above mentioned pro-Israel thinktanks, the AEI. Perle is one of the leading pro-Israeli fanatics leading this Iraq war mongering within the administration and now in the media.

Paul Wolfowitz Former Deputy Defense Secretary, and member of Perle's Defense Policy Board, in the Pentagon. Wolfowitz is a close associate of Perle, and reportedly has close ties to the Israeli military. His sister lives in Israel. Wolfowitz came from the above mentioned Jewish thinktank, JINSA. Wolfowitz was the number two leader within the administration behind this Iraq war mongering. He later was appointed head of the World Bank but resigned under pressure from World Bank members over a scandal involving his misuse of power.

Lawrence (Larry) Franklin The former Defense Intelligence Agency analyst with expertise in Iranian policy issues who worked in the office of Undersecretary of Defense for Policy Douglas Feith and reported directly to Feith's deputy, William Luti, was sentenced January 20, 2006, "to more than 12 years in prison for giving classified information to an Israeli diplomat" and members of the pro-Israel lobbying group American Israel Public Affairs Committee (AIPAC).

Franklin will "remain free while the government continues with the wider case" and his "prison time could be sharply reduced in return for his help in prosecuting" former AIPAC members Steven J. Rosen and Keith Weissman, [who] are scheduled to go on trial in April [2006]. Franklin admitted that he met periodically with Rosen and Weissman between 2002 and 2004 and discussed classified information, including information about potential attacks on U.S. troops in Iraq. Rosen and Weissman would later share what they learned with reporters and Israeli officials." (source: sourcewatch.com).

Douglas Feith Under Secretary of Defense and Policy Advisor at the Pentagon. He is a close associate of Perle and served as his Special Counsel. Like Perle and the others, Feith is a pro-Israel extremist, who has advocated anti-Arab policies in the past. He is closely associated with the extremist group, the Zionist Organization of America, which even attacks Jews that don't agree with its extremist views. Feith frequently speaks at ZOA conferences. Feith runs a small law firm, Feith and Zell, which only has one International office, in Israel. The majority of their legal work is representing Israeli interests. His firm's own website stated, prior to his appointment, that Feith "represents Israeli Armaments Manufacturer." Feith basically represents the Israeli War Machine. Feith also came from the Jewish thinktank JINSA. Feith, like Perle and Wolfowitz, are campaigning hard for this Israeli proxy war against Iraq.

Feith was investigated by the FBI under suspicion of leaking classified information to Israel, being that he was Larry Franklin's boss when Franklin leaked those documents to Rosen and Weissman of AIPAC. For that he was forced to leave the National Security Council. Feith was also investigated by the Senate Intelligence Committee for sexing up 'intelligence' that was used to justify invading Iraq.

Edward Luttwak Member of the National Security Study Group of the Department of Defence at the Pentagon. Luttwak is reportedly an Israeli citizen and has taught in Israel. He frequently writes for Israeli and pro-Israeli newspapers and journals. Luttwak is an Israeli extremist whose main theme in many of his articles is the necessity of the U.S. waging war against Iraq and Iran.

Henry Kissinger One of many Pentagon Advisors, Kissinger sits on the Pentagon's Defense Policy Board under Perle. For detailed information about Kissinger's evil past, read Seymour Hersch's book (Price of Power: Kissinger in the Nixon White House). Kissinger likely had a part in the Watergate crimes, Southeast Asia mass murders (Vietnam, Cambodia, Laos), Installing Chilean mass murdering dictator Pinochet, Operation Condor's mass killings in South America, and more recently served as Serbia's Ex-Dictator Slobodan Milosevic's Advisor. He consistently advocated going to war against Iraq. Kissinger is the Ariel Sharon of the U.S. Unfortunately, President Bush nominated Kissinger as chairman of the September 11 investigating commission. It's like picking a bank robber to investigate a fraud scandal. He later declined this job under enormous protests.

Dov Zakheim Dov Zakheim is an ordained rabbi and reportedly holds Israeli citizenship. Zakheim attended Jew's College in London and became an ordained Orthodox Jewish Rabbi in 1973. He was adjunct professor at New York's Jewish Yeshiva University. Zakheim is close to the Israeli lobby.

Dov Zakheim is also a member of the Council on Foreign Relations and in 2000 a co-author of the Project for the New American Century's position paper, Rebuilding America's Defenses, advocating the necessity for a Pearl-Harbor-like incident to mobilize the country into war with its enemies, mostly Middle Eastern Muslim nations.

He was appointed by Bush as Pentagon Comptroller from May 4, 2001 to March 10, 2004. At that time he was unable to explain the disappearance of $1 trillion dollars. Actually, nearly three years earlier, Donald Rumsfeld announced on September 10, 2001 that an audit discovered $2.3 trillion was also missing from the Pentagon books. That story, as mentioned, was buried under 9-11's rubble. The two sums disappeared on Zakheim's watch. We can only guess where that cash went.

Despite these suspicions, on May 6, 2004, Zakheim took a lucrative position at Booz Allen Hamilton, one of the most prestigious strategy consulting firms in the world. One of its clients then was Blessed Relief, a charity said to be a front for Osama bin Laden. Booz, Allen & Hamilton then also worked closely with DARPA, the Defense Advanced Research Projects Agency, which is the research arm of the Department of Defense.

Judicial Inc's bio of Dov tells us Zakheim is a dual Israeli/American citizen and has been tracking the halls of US government for 25 years, casting defense policy and influence on Presidents Reagan, Clinton, Bush Sr. and Bush Jr. Judicial Inc points out that most of Israel's armaments were gotten thanks to him. Squads of US F-16 and F-15 were classified military surplus and sold to Israel at a fraction of their value.

Kenneth Adelman One of many Pentagon Advisors, Adelman also sits on the Pentagon's Defense Policy Board under Perle, and is another extremist pro-Israel advisor, who supported going to war against Iraq. Adelman frequently is a guest on Fox News, and often expresses extremist and often ridiculus anti-Arab and anti-Muslim views. Through his racism or ignorance, he actually called Arabs "anti-Semitic" on Fox News (11/28/2001), when he could have looked it up in the dictionary to find out that Arabs by definition are Semites.

I. Lewis "Scooter" Libby Vice President Dick Cheney's ex-Chief of Staff. As chief pro-Israel Jewish advisor to Cheney, it helps explains why Cheney is so gun-ho to invade Iran. Libby is longtime associate of Wolfowitz. Libby was also a lawyer for convicted felon and Israeli spy Marc Rich, whom Clinton pardoned, in his last days as president. Libby was recently found guilty of lying to Federal investigators in the Valerie Plame affair, in which Plame, a covert CIA agent, was exposed for political revenge by the Bush administration following her husband's revelations about the lies leading to the Iraq War.

Robert Satloff U.S. National Security Council Advisor, Satloff was the executive director of the Israeli lobby's "think tank," Washington Institute for Near East Policy. Many of the Israeli lobby's "experts" come from this front group, like Martin Indyk.

Elliott Abrams National Security Council Advisor. He previously worked at Washington-based "Think Tank" Ethics and Public Policy Center. During the Reagan Adminstration, Abrams was the Assistant Secretary of State, handling, for the most part, Latin American affairs. He played an important role in the Iran-Contra Scandal, which involved illegally selling U.S. weapons to Iran to fight Iraq, and illegally funding the contra rebels fighting to overthrow Nicaragua's Sandinista government. He also actively deceived three congressional committees about his involvement and thereby faced felony charges based on his testimony. Abrams pled guilty in 1991 to two misdemeanors and was sentenced to a year's probation and 100 hours of community service. A year later, former President Bush (Senior) granted Abrams a full pardon. He was one of the more hawkish pro-Israel Jews in the Reagan Administration's State Department.

Marc Grossman Under Secretary of State for Political Affairs. He was Director General of the Foreign Service and Director of Human Resources at the Department of State. Grossman is one of many of the pro-Israel Jewish officials from the Clinton Administration that Bush has promoted to higher posts.

Richard Haass Director of Policy Planning at the State Department and Ambassador at large. He is also Director of National Security Programs and Senior Fellow at the Council on Foreign Relations (CFR). He was one of the more hawkish pro-Israel Jews in the first Bush (Sr) Administration who sat on the National Security Council, and who consistently advocated going to war against Iraq. Haass is also a member of the Defense Department's National Security Study Group, at the Pentagon.

Robert Zoellick U.S. Trade Representative, a cabinet-level position. He is also one of the more hawkish pro-Israel Jews in the Bush (Jr) Administration who advocated invading Iraq and occupying a portion of the country in order to set up a Vichy-style puppet government. He consistently advocates going to war against Iran.

Ari Fleischer Ex- White House Spokesman for the Bush (Jr) Administration. Prominent in the Jewish community, some reports state that he holds Israeli citizenship. Fleischer is closely connected to the extremist Jewish group called the Chabad Lubavitch Hasidics, who follow the Qabala, and hold very extremist and insulting views of non-Jews. Fleischer was the co-president of Chabad's Capitol Jewish Forum. He received the Young Leadership Award from the American Friends of Lubavitch in October, 2001.

James Schlesinger One of many Pentagon Advisors, Schlesinger also sits on the Pentagon's Defense Policy Board under Perle and is another extremist pro-Israel advisor, who supported going to war against Iraq. Schlesinger is also a commissioner of the Defense Department's National Security Study Group, at the Pentagon.

David Frum White House speechwriter behind the "Axis of Evil" label. He lumped together all the lies and accusations against Iraq for Bush to justify the war.

Joshua Bolten White House Deputy Chief of Staff, Bolten was previously a banker, former legislative aide, and prominent in the Jewish community.

John Bolton Former UN Representative and Under-Secretary of State for Arms Control and International Security. Bolton is also a Senior Advisor to President Bush. Prior to this position, Bolton was Senior Vice President of the above mentioned pro-Israel thinktank, AEI. He recently (October 2002) accused Syria of having a nuclear program, so that they can attack Syria after Iraq. He must have forgotten that Israel has 400 nuclear warheads, some of which are thermonuclear weapons (according to a recent U.S. Air Force report).

David Wurmser Special Assistant to John Bolton (above), the under-secretary for arms control and international security. Wurmser also worked at the AEI with Perle and Bolton. His wife, Meyrav Wurmser, along with Colonel Yigal Carmon, formerly of Israeli military intelligence, co-founded the Middle East Media Research Institute (Memri),a Washington-based Israeli outfit which distributes articles translated from Arabic newspapers portraying Arabs in a bad light.

Eliot Cohen Member of the Pentagon's Defense Policy Board under Perle and is another extremist pro-Israel advisor. Like Adelman, he often expresses extremist and often ridiculus anti-Arab and anti-Muslim views. More recently, he wrote an opinion article in the Wall Street Journal openly admitting his rascist hatred of Islam claiming that Islam should be the enemy, not terrorism.

Mel Sembler President of the Export-Import Bank of the United States. A Prominent Jewish Republican and Former National Finance Chairman of the Republican National Committee. The Export-Import Bank facilitates trade relationships between U.S. businesses and foreign countries, specifically those with financial problems.

Steve Goldsmith Senior Advisor to the President, and Bush's Jewish domestic policy advisor. He also served as liaison in the White House Office of Faith-Based and Community Initiatives (White House OFBCI) within the Executive Office of the President. He was the former mayor of Indianapolis. He is also friends with Israeli Jerusalem Mayor Ehud Olmert and often visits Israel to coach mayors on privatization initiatives.

Adam Goldman White House's Special Liaison to the Jewish Community.

Joseph Gildenhorn Bush Campaign's Special Liaison to the Jewish Community. He was the DC finance chairman for the Bush campaign, as well as campaign coordinator, and former ambassador to Switzerland.

Christopher Gersten Principal Deputy Assistant Secretary, Administration for Children and Families at HHS. Gersten was the former Executive Director of the Republican Jewish Coalition, Husband of Labor Secretary.

Mark Weinberger Assistant Secretary of Housing and Urban Development for Public Affairs.

Samuel Bodman Deputy Secretary of Commerce. He was the Chairman and CEO of Cabot Corporation in Boston, Massachusetts.

Bonnie Cohen Under Secretary of State for Management.

Ruth Davis Director of Foreign Service Institute, who reports to the Office of Under Secretary for Management. This Office is responsible for training all Department of State staff (including ambassadors).

Daniel Kurtzer Ambassador to Israel.

Cliff Sobel Ambassador to the Netherlands.

Stuart Bernstein Ambassador to Denmark.

Nancy Brinker Ambassador to Hungary

Frank Lavin Ambassador to Singapore.

Ron Weiser Ambassador to Slovakia.

Mel Sembler Ambassador to Italy.

Martin Silverstein Ambassador to Uruguay.

Lincoln Bloomfield Assistant Secretary of State for Political Military Affairs.

Jay Lefkowitz Deputy Assistant to the President and Director of the Domestic Policy Council.

Ken Melman White House Political Director.

Brad Blakeman White House Director of Scheduling.

---

Conclusion

---

I don't know about you, but dual citizenship is a problem for me. But if you hold an official position that demands that you put American interests above all else -- if you should look transparent and fair to the rest of the world regarding your formation of Middle East foreign policies, then this is a dangerous trend. Even if there were no pro-Israeli agenda, the fact that decision makers have a bias or an allegiance to one of the parties involved in the current conflict should have raised red flags long before now.

If you think we're being unfair here, ask yourself: How you would react to the Head of Homeland Security if he or she were a dual national with citizenship in Iran, Lebanon or Saudi Arabia? Ask yourself why you don't feel the same about Israeli dual citizenship. Then you will understand how powerful the Israeli lobby has been in "adjusting" your acceptance of their special status.

Hey, I could be way off on this. Everyone's got an opinion. But it's important to examine the facts.

based on my own research, and research by Dual Citizen Alyssa Goldstein Bard College

-- William Wallace

---

SOURCE: Dan Eden
Dual Citizenship -- Loyal to Whom?

William Wallace 3rd Armor Div of Well Regulated American Militias
Dual Citizens In The 112TH Congress / Their Top 5 "Financial Contributors" / Who Is In Control ?

Blogger: Christian, Jewish or Muslim! What is the problem?