Kapitalismin valheita 1900-luvulla

Mitä joulukuussa 2008 näimme tapahtuvan Kreikassa, oli uuden aikakauden ensimmäinen metropolien kansanousu. Todettiin myös, mistä kriisi johtuu, ja että kyseessä ei ole Kreikan eikä Euroopan, vaan maailmankapitalismin konkurssi. FT (8.5.): “Kun PIIGS-maat hukkuvat velkojensa mereen, ei ole varmaa, että pelastajat auttaisivat muita, vaan voivat hukkua itsekin”. Sanoimme myös että amerikkalaiset onnistuivat kattamaan talousvajettaan lainaamalla Kiinasta, Japanista ja Saksasta. Kiina-ilmiö-nimellä tunnetussa kaksinapaisessa järjestelmässä ilmeni ensimmäiset säröt jo keväällä 2007. Kiinan talouden ylijäämä syntyi maailman markkinoiden täyttämisestä halvoilla tuotteilla. Prosessi kiihdytti velkaantumisen tendenssiä kaikilla tasoilla. Valtiot tukivat pankkeja myyttisillä summilla. Se sai aikaan vain, etteivät pankit luhistuneet ihan heti. Yhteiskunnan tuki ei parantanut pankkikriisiin johtaneita syitä, vaan päinvastoin kriisi muuttui fiskaaliseksi, eli valtiotalouden kriisiksi. Nyt talouden käsikranaatti on vielä kerran pankkien käsissä, puhutaan kaksoistaantumasta.

TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
Jos tarkastelisi kapitalismia sen teoreettista taustaansa vasten, pitäisi ensiksi todeta, että ihminen on sosiaalinen olento. Se erottuu muista eläimistä siitä, ettei tee työtä ainoastaan biologisten tarpeiden tyydyttämiseen, vaan se työn tekeminen tuottaa vain lisää tarpeita. Saksalainen Ideologia -kirjassaan Marx analysoi, että riippumatta siitä, missä tuotantotavassa ihminen toimii, se menee biologisten tarpeidensa yli ja luo sosiaalisia tarpeita. Ensimmäisen uuden tarpeen luominen on samalla ollut ensimmäinen historiallinen teko. Marx selittää, että tarve on eri asia kuin toive. Tarpeiden tyydyttäminen on aina vain yhden osa-alueen tyydyttämistä. Toiveen alue taasen on ääretön. Kapitalismi on yksittäisten kansalaisten/yksilöiden yhteiskunta. Kapitalismia ei voi kumota, ilman että kumoaisi yksilöiden yhteiskunnan.
Yhdellä puolella on Valtio ja toisella on yksittäisten yksilöiden massa. Massa koostuu rikkaista ja köyhistä, riistäjistä ja riistetyistä, mutta kaikki on olevinaan samanarvoiset, ainakin lain edessä. Talous taas on ihmisten välinen suhde, joka on piilossa. Kyseessä on vieraantunut suhde. Ihminen tuottaa siis elämiseensä välttämättömiä tuotteita, mutta samalla luo tarpeita, ei poimi ravintoaan luonnosta niin kuin muut eläimet. Tuotantoprosessissaan ihminen tuottaa aina ylijäämää. Valtion kontrolli on sen tahon käsissä, joka valvoo ylijäämää. Kapitalismissa lisäarvo on tämän ylijäämän yhteiskunnallinen muoto. Kaikki yhteiskunnalliset vallankumoukset tähän ovat korvanneet vanhan tuotantotavan uudella. Uusi yhteiskunnallinen luokka on tullut vanhan tilalle ja anastanut tuotannon ylijäämän. Kaikki tähänastiset vallankumoukselliset ryhmät ovat korvanneet luokkayhteiskunnan toisella luokkayhteiskunnalla. Jakobiinit tekivät legendaarisen vallankumouksen, josta syntyi hirvittävä järjestelmä, kapitalismi. Robspierre, Janne Zyst ja muut jättiläiset synnyttivät bonaparteja ja muita kääpiöluokan poliitikkoja. Sosialistinen vallankumous on luonteeltaan erilainen ja siksi myös vaikeampi, koska sen pitää kumota kaikki luokat, työväenluokka mukaan lukien ja sitä kautta myös valtio. Jatkuva vallankumous on taukoamaton vallankumous, joka pysähtyy vain silloin kun tämä luokkien välinen ristiriita on ratkaistu.
Julkisen ja yksityisen välisen ristiriidan ratkaiseminen (ristiriidan ylittäminen) vaatii sovittelumekanismeja. Hegel näki valtion ja yksilön (perhe) – ristiriidan välittäjäksi osuuskunnat ja muut taloudelliset yksiköt. Välittäjä sovittelee ristiriidan yhdistämällä kokonaisuuden ja sen osa-alueita keskenään. Niin kauan kun valtio ja yksilöiden yhteiskunta säilyttävät asemansa erillisinä pooleina, ristiriita on ratkaisematon ja kärjistyy yhä enemmän, kunnes Laviathan -valtio nielaisee kansalaisensa, jotka sinnittelevät olemassaolostaan. Hegel näki ratkaisun ristiriitaan näiden poolien kompromississa. Marx taasen näki ratkaisun poolien konfliktissa. Ristiriidan välittäjänä Hegelillä toimivat osuuskunnat ja Marxilla ylimenoyhteiskunta, jonka hän alussa kutsui liberaalidemokratiaksi ja myöhemmin, kommuunin jälkeen, proletariaatin diktatuuriksi. Välttämätön edellytys ristiriidan ratkaisemiselle ei ole vain valtion vaan myös yksilöistä koostuvan yhteiskunnan kuolettaminen. Molempien poolien on kadottava. Myöhemmin stalinistit ja kaikki valtaapalvovat tahot opettivat työväenluokalle, että työläiset ottavat valtion haltuunsa ja hallitsevat yhteiskuntaa. Stalinismin opin mukaan, se että valtio omistaa tuotantovälineet tarkoittaisi sosialismia.
Asia ei ole näin. Kommunismiin johtava ylimenokauden toteutumisen mitta on se, kuinka valtio ja individualistien kansalaisten yhteiskunta katoavat. Marxin mukaan, kommunismissa ihminen tarkoittaa kaikkien toiveiden toteuttamisen kokonaisuutta. Ei siis vain tarpeiden tyydyttämistä, se on vain yksi osa ihmisen itsensä toteuttamisesta. Kapitalismin väistyttyä proletariaatin diktatuurin tavoite ei ole nousta yhteiskunnan ylläpuolella tai muuttua fetissiksi niin kuin NL:ssa kävi, eikä hallita jumalajohtajan mandaatilla. Sen tehtävä ei ole nousta taivaaseen vaan toimia paratiisin ja helvetin välimaastossa. Proletariaatin diktatuuri toteuttaa jatkuvaa vallankumousta, jotta valtion ja yksilöiden ja niiden yksittäisten intressien yhteiskunnan välillä oleva jako lakkaisi olemasta. Ei ole niin Kuin Jean-Jacques Rousseau väitti, että yksilöllisen intressin on alistuttava julkiseen.
Päästäkseen tähän tulokseen Marx laati jatkuvan vallankumouksen teorian. Jatkuva vallankumous -teoria ei ole joku hieno lisäys aikaisemman teoreettisen perinteemme päälle. Se on välttämätön työkalu, joka ei lakkaa olemasta proletariaatin diktatuurissa. Siksi tätä, alun perin Marxin lanseeraamaa, termiä vainottiin niin paljon Stalinin toimeksiannosta. Monet demonit katoavat vähitellen jatkuvien kumousten kautta senkin jälkeen kun proletariaatti murskaa porvareiden vallan ja luo oman väliaikaisen uudentyyppisen valtansa. Alkoholismi, uskonnollisuus, patriarkallisuus eivät katoa väkivalloin. Ne katoavat vähitellen sitten, kun niitä ylläpitävä tekijä, individualismi katoaa. Samassa yhteydessä Marx sanoi uskontoa kansan oopiumiksi, mutta myöhemmin määritteli sitä näin: “uskonto on sydän ja sielu maailmassa, joka on ilman sydäntä ja sielua.
Vanhan järjestelmän tilalle asettuu yhteiskunnallisen yksilön yhteiskunta. Se ei tarkoita, että meistä kaikista tulee toistemme muotteja tai janoamme samoja nautintoja. Jokaisella meistä on potentiaali kehittyä ihmisenä. Sitä edistävät voimat vapautuvat kun ihminen vapautuu rajoitteista, joita aiheutti jako henkiseen ja ruumiilliseen työn välillä. Meistä kaikista tulee runoilijoita, ei samannäköisiä runoilijoita, mutta jonkunlaisia. Jokaisessa meistä asuu enemmän tai vähemmän nero, sitten kun loppu se, että toinen tekee työt ja toinen nauttii sen hedelmistä. Kommunistinen manifesti loppuu näin: “jokaisen ihmisen potentiaalin ääretön kehitys on edellytys kaikkien ihmisten potentiaalin äärettömälle kehitykselle. Kööpenhaminan puheessaan Trotski toteaa, että jokaisen ihmisen sisällä on jonkunlainen nerouden liekki. Vallankumouksen tekevät ihmiset itse. Vallankumouksen rooli on ihmisen emansipaatio ilman ehtoja ja ilman rajoja. Kaikilla tasoilla vallankumouksen on oltava jatkuva, tai muuten se häviää. Tässä juuri piilee vallankumouksen libertaarinen luonne.
TAKAISIN KRIISIIN
Kriisin analyysi kiteytyy kolmeen kohtaan. a) kyseessä on maailmanlaajuinen eikä kreikkalainen tai eurooppalainen kriisi, b) Euroopan Bermudan kolmion ilmiö (Kreikka-Espanja-Saksa) alkoi 9.8.07 Nothern Rock-pankin vararikosta. Suuria summia pumpattiin pankeille, mutta pankkien kesken luotto ei pelaa. Silloin meillä on infarktitilanne, c) vallankumous on tulossa, vihollinen on kuin zombie ja siksi vaarallinen. Kriisin luonnetta ei voi ymmärtää ennen kun ymmärtää aikakauden luonteen. Siihen tarvitaan klassikkoja. Tämä ei vapauta meitä velvollisuudesta analysoida tämän ajan kriisiä, mutta nykyhetken analyysi on mahdoton ilman esim. Leninin imperialismin analyysia. Imperialismi oli finanssipääoman herruuden aika. Pääoma sitoo yhteen sen eri paikallisia osiaan, mutta samalla se kärjistää kaikki vallitsevat epätasaisuudet. Historian kehityksen yhteydessä korostuvat molemmat sekä epätasaisuudet että yhtenäisyysaspektit. Muinainen sekoittuu moderniin, kehitysvaiheet keskeytyvät ja esiintyy kuiluja ja taantumista.
Mitään homogeenista aikaa ja paikkaa ei ole olemassakaan. Kun imperialismi yhdistää pääoman eri osat, on siinä ensisijaisen tärkeänä itse kokonaisuus eikä siis mikään yksittäinen osa. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa ja sillä on oma dynamiikkansa. Tämän dynamiikan ketju rikkoutui vuonna 1917 ja vain toissijaisesti sen yksi linkki. Lenin viittaa J. A. Hobson’iin, joka tutki kapitalismin loismaista luonnetta ja Rudolf Hilferding’iin, joka tutki finanssipääomaa. Näiden teorioiden kritiikin pohjalta Lenin rakensi imperialismin kritiikkinsä.
Ekspansio on sisäänrakennettu mekanismi kapitalismissa. Ensimmäinen suuri globalisoimisen aalto oli silloin kun kapitalismi oli vielä lasten kengissä, Kolumbuksen ajoilla 1492. Löytöretkien kautta Länsi-Eurooppa yritti valloittaa maailmaa levittääkseen kaupantavaraansa. Toinen aalto tapahtuu 1800-luvun toisella puoliskolla. 1948 yleiseurooppalaisen vallankumouksen jälkeen Saksa alkoi teollistua, SPD perustettiin Bismarckin maassa. Yhdysvallat sisällissodan jälkeen ja Japani nousivat Saksan rinnalla kyseenalaistamaan Britannian kauppamonopolia. Oikeita ehdotuksia kapitalismille teki herra Cesil John Rhodes: ”jos aiomme säilyä maailman herroina, meidän tulisi teollistaa siirtomaamme”. Ei enää siis tavaroiden, vaan pääoman vientiä. Rhodes palkittiin antamalla hänelle oma maa, joka nimettiin Rhodesiaksi, myöhemmin Zimbabweksi. Etenkin vuosina 1873–1896 esiintyy rajua voiton suhdeluvun laskua. Tämä kapitalismin Nemesis toimi järjestelmän koko olemassaolon ajan. Kyseisenä aikakautena kapitalismi siirtyy kultakantajärjestelmään, josta alkaa armoton hintasota, deflaatio. Kolmannen maailman siirtolaistaminen kiihtyy. Kolmannessa globalisaation aallossa 1900-luvulla imperialismi on pankkitalouden dominointia. Muutamassa vuodessa se johtaa uuteen historialliseen ilmiöön, maailmansotaan. Sodan jälkeen taloustieteilijä Keynes neuvoi Churchillia siirtymään pois kultakannasta, mutta hän noudattanut neuvoa. Vanha armoton Nemesis syöksi kapitalismin ennen näkemättömään 1929 kriisiin. Samassa kriisissä vararikkoon meni amerikkalaisia pankkeja, jotka olivat lainanneet Britannialle sodan jälkeen. Tästä haavasta ei toivuttu New Dealin eikä Bretton Woodsin avulla.
Toisen suursodan jälkeen kapitalismi sai uusia liittolaisia, yhtenä stalinistinen byrokratia. Maailman jako periferioihin ja yhteiskunnallinen rauha metropoleissa oli neuvostojohdon antama tae. Bretton Woods sopimuksen olisi mahdotonta toteutua sisällissodan raatelemassa Kreikassa, aseellisten partisaanien hallinnassa olevassa Jugoslaviassa, patavasemmistolaisessa Italiassa ja Ranskassa. Maurice meni De Gaullen ja Torres entisen fasisti Batolon hallituksiin.
Näitä taloudellisia tapahtumia on mahdotonta erottaa poliittisista tapahtumista ja erityisesti luokkataistelusta, joka on historian mobilisoiva tekijä. Tarkemmin sanottuna, Marxin mukaan, mobilisoivana tekijänä ei toimi luokkataistelu yleisesti ottaen vaan vallankumous (Saksalainen ideologia). Vallankumouksen uhka oli tekijä, joka pakotti imperialisteja siirtymään kultakannasta dollarin vaihdettavuuteen. Tämä oli heikkouden eikä vahvuuden merkki.
Grundrissessa Marx selittää miten jokainen kriisi sisältää edeltäjänsä ja samalla ylittää ne. Nykyinen kriisi sisältää niin vuosien 1929 kuin 1873 kriisit. Kaikkien kolmen kriisin takana 1800-, 1900- ja 2000-luvuilla on sama syy, voiton suhdeluvun laskutendenssi. Bretton Woodsin loppu alkaa De Gaullen neuvoista, joka vaatii paluutta kultakantaan. Ranska otti käyttöön kahden kerroksen kultamarkkinat. Ensimmäisellä käytiin kauppaa virallisella hinnalla (35$/unssi) ja toisella hinta määräytyi kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti. Tämän seurauksena puhkesivat punaisen toukokuun tapahtumat, joilla oli suuri merkitys siihen, ettei kultakantaan sitten palattu. Se tarkoittaisi paluutta deflaatiopolitiikkaan ja miljoonia työttömiä sekä palkkojen puolittamista. Myös Vietnamin sota näytteli suurta roolia Bretton Woodsin hautaan saattamisessa. Vuodet 1971–1979 oli stagflaation aika, hinnat nousivat, työttömyys kasvoi ja dollarin hinta laski. Vuosina 1980–2007 nostettiin ensin korot pilviin ja sitten laman puhkeamisen jälkeen laskettiin ne miltei nollaan. Samanaikaisesti velka kasvoi (varsinkin 2000-luvulla omalle historialliselle tasolle). Nyt kapitalistien edessä on kahden exit strategies -dilemma. Bernanke haluaa elvyttää lisää kasaamalla yhä enemmän paineita luhistumiselle ja siirtää näin konfliktin lähitulevaisuuteen. Merkel on päättänyt kallistua deflaation puolelle. Se tarkoittaa jättiläispääomien tuhoamista, joista yksi on työväenluokka itse. Jos pääoma tarkoittaa suhdetta ihmisten välillä, niin kuin Marx väitti, niin sitten pääomien tuho merkitsee ihmisten tuhoamista tavalla tai toisella.
Me olemme jo siirtymävaiheessa. Hegelin ystävä, runoilija Helper painotti, että sinällään kriisi on siirtymistä. Jokin kuolee siksi että joku muu on syntymässä. Jonkun ruumiin mätäneminen on elämän laboratorio, ei vain kuolema (Marx). Tarvitsemme vanhan rappiota ja uuden syntymää koskevaa kokonaisteoriaa. Siirtymä on ristiriitainen prosessi ja samalla pyrkimys ratkaista ristiriitoja: a) työn ja pääoman välillä, maailmanlaajuisen työnjaon ja kansallisvaltion olemassaolon välillä ja c) julkisen ja yksityisen välillä (valtio ja kansalaisyhteiskunta). Tavasta kuinka ristiriidat ratkaistaan, riippuu se millainen siirtymästä tulee. Ristiriitoja esiintyy enemmänkin: 1. kapitalismi tarvitsee epätoivoisesti ammentaa lisäarvoa työväenluokasta, mutta toisaalta se joutuu vähentämään koko ajan työläisten määrän. Viimeinen on välttämätön edellytys tuotantovoimien kasvulle, johon alinomainen kilpailu pakottaa. Tästä muodostuu kapitalismin hautakivi.
Venäjän vallankumous ei tapahtunut turhaan. Ennen vallankumousta Venäjä oli maailman taantumuksen poliisi. Sen jälkeen maasta tuli maailman vallankumouksen panttivanki. Samassa tilanteessa on tänä päivänä Kiina. Kiina ei ole kapitalismin toivo kriisistä poispääsemiseksi. Kiinasta on tullut kapitalismin kriisin ja sitä kautta myös maailman vallankumouksen panttivanki. Kiina tuloista 2/3 osa syntyy viennistä. Dollarin romahtaminen aiheuttaa romahtamista Kiinan dollarivarannoille. Kyseessä on 3000 miljardia dollaria. Näin ollen, Kiina on myös dollarin sekä USA:n ja Euroopan markkinoiden panttivanki eikä niiden pelastaja. Jos tai kun Euroopan markkina-alue romahtaa, niin Kiina romahtaa perässä. Tämän vuoksi Kiina tuki Espanjaa ostamalla sen valtion velkakirjoja. Edellisten esimerkkien lisäksi viime vuosina on havaittavissa iso määrä kapinoita ja liikehdintöjä Kiinassa, mikä kertoo luokkataistelun kärjistymisestä.
Vielä kerran kapitalismin kuolemankouristusten takana on se, että työn ja pääoman välistä ristiriitaa ei voida enää sovitella perinteisin keinoin. Tämä on merkki järjestelmän vanhenemisesta ja rappeutumisesta. Mikään ei pysty sitä elvyttämään, ei Kiina tai vielä vähemmän Intia tai muut britit. Kapitalismia ei voinut pelastaa edes järjestelmän restauraatio Venäjällä tai Itä-Euroopassa. Kukaan kapitalismin apologeetoista ei voi vastata kysymykseen: miksi kapitalismi on historiallisessa kriisissä, jos sen historiallista vastustajaa NL:a ei enää ole.
Kapitalismin mätänemisen olosuhteissa ei rappeudu vain järjestelmä tai valtapuolueet (hallitus- ja oppositiovoimat), vaan myös kaikki muutkin vaihtoehtoiset voimat, joiden vaihtoehtoisuus ei mene kapitalismin rajoja pidemmälle. Näin ollen, kapitalismin kriisi ilmenee kapitalismin hallitsemisen kriisinä. Koskaan ei ollut ajankohtaisempi Trotskin fraasi, millä siirtymäohjelma alkaa: “Maailmanpoliittiselle tilanteelle kokonaisuudessaan on luonteenomaista ennen kaikkia proletariaatin johdon historiallinen kriisi”. Kehotan teitä toverit ponnistamaan tämän kriisin ratkaisemiseksi, ja uuden vallankumouksellisen puolueen rakentamiseksi. Se on ehdoton edellytys ihmiskunnan poispääsemiseksi tästä umpikujasta.
Dimitris Mizaras
Kirjoitettu: Nov 8, 2010

Tuplataantuman näköala jakaa euroalueen kahtia

Kreikan kriisi sai ekonomistit ympäri maailmaa vakuuttuneeksi siitä, että kapitalismin pulmien pääpaino on Euroopassa. Kaikki toivo asetettiin Yhdysvaltain taloudelle, joka näytti silloin elpymisen merkkejä. Tuoreempien näyttöjen mukaan työttömyys Yhdysvalloissa nousee huimaan tahtiin, kasvu yskii, ja Fed jatkaa elvyttämistään ostamalla painetulla rahalla joukoittain erääntyneitä velkakirjoja.

EKP ei saa painaa seteleitä ja näin on alttiimpi deflaatiotendensseihin. Viime aikana euro on vahvistunut suhteessa dollariin.  Siitä huolimatta euron aikaisempi heikentyminen kesällä on auttanut euroalueen vientifirmoja, ja antanut Saksan taloudelle vahvaa virettä. Trendi on tilapäinen ja tilanne muuttuu heti kun euro vahvistuu edelleen, vaikka siitä syystä, että dollari heikentyy. Eletään vahvojen deflaatiopaineiden alla, kaikki valuutat heikentyvät yksi toista enemmän. Tästä kielii kullan ja muiden raaka-aineiden hintojen nousu.
Saksan talous on historiallisessa nousussa, ja kasvaa nopeammin kuin 90-luvun alussa maan yhdentymisen jälkeen. Toisella neljänneksellä kansantuote kasvoi vuodenaikaisemmasta 3,7 prosenttia. Kreikassa, Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa tilanne on toinen. Luottamus näiden maksukykyyn laskee jatkuvasti. Toisen kastin maat maksavat korkeaa korkoa ottamastaan lainasta, mikä lisää epävarmuutta markkinoilla. Espanjan talous supistui tänä vuonna 0,2 ja Kreikan jopa 3,5 prosenttia. Inflaatio kiihtyy ja vuoden loppuun mennessä Espanjassa, Irlannissa ja Kreikassa työttömyys nousee yli 20 prosenttiin. Maiden kahden kastin kuilusta asiantuntijoiden retoriikassa on lanseerattu uusia termisanoja. Nykyään puhutaan kahden kasvutahdin maista, kontrolloiduista konkursseista ja jopa kahden arvon eurosta.
Kaikkien takana ovat epätasapainot julkisissa talouksissa sen jälkeen kun nämä pumppasivat yhteensä tuhansittain miljardeja euroja ja dollareita pelastaakseen pankit vararikosta. Lama on nyt palaamassa takaisin, ja se menee limittäin aikaisemman laman kanssa muodostaen räjähdysalttiita seoksia. Tuleva lama kohtaa enää surkeassa tilassa olevia valtioita, jotka ovat käyttäneet kaikki mahdolliset elvytyskeinonsa loppuun. Maailmanlaajuisen kapitalismin tämän vaiheen tuhoisin perspektiivi on nimeltään luottolama. Tänä päivänä kaikki taloudet toimivat ainoastaan velan varassa. Jatkuva ja pitkä luottolama voi pakottaa talouden kokonaisuudessaan halvaustilaan, mikä voi ennen pitkää hajottaa koko yhteiskuntaa.

Kehityksen monet vauhdit

Bank of America – Merrill Lunch näkee suurinta kasvua EU:ssa sitten vuoden 2006 jälkeen. Samanaikaisesti pankki näkee ”dramaattisia kuiluja” siihen kuuluvien talouksien kesken. Saksa kasvaa 9 prosentin vauhdilla kun Kreikan talous vuositasolla supistuu 5,8 prosenttia.
Kriisi on kaukana siitä, että olisi loppunut. Jako kahden kastin maihin aiheuttaa uutta entistä syvempää lamaa, mikä omalla vuorolla kärjistää jakoa. Siitä kielii markkinoiden hermostuneisuus. Pienestä kasvusta huolimatta markkinat tietävät, että Yhdysvaltain asuntolainojen kriisi ei ole ohi, vaan päinvastoin vastaavia kuplia on muuallakin maailmalla. Britanniassa asuntojen hinnat olivat heinäkuussa romahtaneet. Puheet ja teot leikkauksista pakottavat ihmisiä kaikkialla keskittymään vain välttämättömiin ostoksiin. Tämä pahentaa lamaa ja edesauttaa bkt:n laskuun, mikä kasvattaa suhteellisesti velkamäärän. Samalla julkiset taloudet yrittävät lisätä tulojaan nostamalla ALV:a, minkä seurauksena ostokyky ja kulutus laskevat entisestään ja inflaatio nousee. Viimeinen on tällä hetkellä esim. Kreikassa yli kuuden prosentin luokkaa.

Elpyminen väliaikaista

Saksan yllättävä kasvu ei näkynyt työläisten kukkarolla. Siitä huolehtivat demarien toimenpiteet Schröderin aikana, mutta myös Merkelin politiikka. WSJ:n mukaan joka viides työläinen Saksassa työskentelee matalapalkkaisessa työssä, jossa ansaitsee alle yhdeksän euroa tunnilta. Keskipalkka Saksassa on laskenut tasaisesti vuosien 2004 ja 2009 välillä. Matalapalkkaisten määrä kasvoi 2,3 miljoonasta 6,55 miljoonaan ihmiseen. Kahden kastin järjestelmää esiintyy siis myös jokaisessa maassa jopa kasvun aikana.
Globalisaatio ei hävitä epätasaisuuksia kapitalismin kehityksessä, vaan päinvastoin se korostaa niitä. Kriisin aikana epätasaisuudet käynnistävät keskipakovoimia ja hajottamismekanismeja. Euroopassa ollaan kohtaamassa Japanin tapaista pitkään kestänyttä lamaa ja deflaatiota yhdessä luottolaman ja fiskaalisten ongelmien kanssa. Vakaussopimuksen illuusion saavuttaminen on nopeuttamassa kaksoislaman tuloa. Eniten budjettivajetta esiintyy Irlannissa, jossa viime vuonna se oli 14,3 prosenttia. Tappavan kurin seurauksena vaje laskee tänä vuonna 11,7 prosenttiin, jos siihen ei lasketa pankkipelastamiseen annettua tukea.

Valtioiden kontrolloitu vararikko

Saksalaisranskalainen allianssi on pohtinut mahdollisuuden ajaa kriisivaltion tai antaa sen mennä konkurssin. Der Spiegel kertoi, että Ranska tukee saksalaisten ehdotusta Kreikan tapaisten maiden kontrolloidun konkurssin laillistamisesta. Kahden osapuolen neuvotteluissa Saksan talousministeri Wolfgang Schäuble ehdotti kahden vaiheen menettelyä, jonka puitteissa ongelmavaltioilla olisi mahdollisuus tasapainottaa julkisia talouksiaan. Siinä prosessissa velkojien vaatimukset lykättäisiin tai niiden maksut hoitaisi muut EMU:n jäsenvaltiot. Lehden mukaan ranskalaiset olivat eri mieltä siitä, että pitäisi perustaa Berliinin klubi (Berliner Club) takaamaan heikkojen valtioiden kontrolloitua konkurssia. Tällaisia tehtäviä voisi hyvin hoitaa jo olemassa oleva Pariisin klubi (Pariser Club).
Saksan ennennäkemätön kasvu ei riitä nostamaan kokonaisuudessaan euroalueen taloutta viimeisen kahden ja puolen vuoden taantumasta. Sellainen vaatisi talousihmettä, jota ei ole missään näkyvissä. Kaikki tilastot vertaavat tilannetta vuositakaiseen. Jotta talous olisi toipunut lamanedelliseen kuntoon, tarvittaisiin kymmenen prosentin kasvua jokaisessa euroalueen bkt:ssa. Nyt joissakin maissa on kasvua suhteessa viime vuoden tilanteeseen. Jos kuitenkin vertaisi kolme vuotta sitten vallitsevaan tilanteeseen, joutuisi toteamaan, että lama jatkuu. Tämä on taakka, joka ei näy tilastoissa. Se tarkoittaa, että tämän vuoden menetys mukaan lukien EU:n bkt:sta puuttuu 800 miljardia euroa.
Jos talous ei kasva työvoiman ja tuottavuuden kasvun vauhdilla, niin silloin kasvaa työttömyys. Capital Economics on laskenut, että jokaisessa EU:n maassa on onnistuttava saamaan kahden tai kolmen prosentin kasvu jos tahtoo, että työttömyys pysyy samalla tasolla. Tämä ei työllistäisi ennestään työttömänä olevia kymmentä miljoona eurokansalaista. Saman laitoksen realistinen arvio laski, että tänä vuonna tuskin voidaan ponnistella edes prosentin kasvuun. Analyysiyhtiö Lombard Street Research:n mukaan tähänastinen kasvu on peräisin Saksasta, jonka vienti odotetaan hiipuvan pian sitten kun elvytys ja varastojen täyttäminen loppuvat ja talouden kiristykset alkavat yhtäaikaisesti Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Saksan vientiä verottaa myös ongelmamaiden talouksien tilanne. Kriisimaiden kutistettavissa oleva osuus Saksan viennistä on tähän asti ollut LSR:n mukaan yli kymmenen prosenttia.
__Dimitris Mizaras


Kirjoitettu: Aug 26, 2010

Maailmankapitalismin konkurssista vallankumoukseen

Kapitalistinen järjestelmä on täynnä jättiläismäisiä kuplia. Yhden kuplan puhkeaminen kesällä 2007 aiheutti ennennäkemättömän pankkikriisin. Omasta puolesta Lehman Brothers –pankin konkurssin jälkeen pankkikriisi oli vetämässä koko yhteiskunnallisen järjestelmän vararikon mustaan aukkoon. Tuhansien miljardien rahanpumppaukset saivat valtion taloudet samaan tilanteeseen pankkien kanssa. On tärkeää ymmärtää, että pankkikriisi sai valtiot konkurssin partaalle eikä päinvastoin. Valtioiden velkaongelmat omalla vuorollaan kärjistivät entisestään pankki- ja finanssikriisiä. Rahan tarjonta, l. luotto on suhteessa julkisen rahan injektointiin vähentynyt huomattavasti. Viime kuukausina pankit lakkasivat taas lainaamasta toinen toiselle ja nyt olemme syksyä 2008 muistuttavassa tilanteessa joskin kärjistyneemmällä tasolla. Kaikki merkit kielivät klassisesta deflaatiosta, trendistä, jossa kaikkien valuuttojen arvo laskee. Siitä kertoo myös kullan hinnan raju nousu. Kaksi vuosikymmentä kestänyt kriisi Japanissa todisti sen, että runsas seteleiden painaminen ei onnistunut toimimaan vastapainoksi deflaation tendensseihin. Deflaatio pahentaa kriisiä, koska se uudelleen arvioi velan ja luoton arvon. Toisin sanoen kyvytt- ömyys maksaa tai edes lyhentää lainoja kasvaa. Japanin kohdalla velka on jo 250 prosenttia bkt:sta. LB:n konkurssin jälkeen, vuoden 2008 joulukuussa Kreikassa puhkesi kapina. Melkein kaksi kuukautta nuoriso jaksoi olla barrikadeilla. Suurten kaupunkien keskustat kirjaimellisesti paloi ja niiden seiniin kirjoitettiin: MERRY CRISIS AND HAPPY NEW FEAR”. IMF:n pääjohtaja Stauss Kahn määritteli tilannetta näin: ”tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu globaalin pankkikriisin seurauksena. Samaan aikaan me määrittelimme: ”Tämä kapina tulee tulevaisuudesta”. Porvariston torvet jaksoivat toistuvasti jauhaa kriisistä, joka ei koske Suomea ja vasemmisto puhui keinotekoisesta kriisistä, jota porvaristo käyttää hyväksi ajakseen hyvinvointivaltiota alas. Nyt eletään aikaa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita, tai joutuu IMF:n protektoraatiksi. IMF laatii muistioita, direktiivejä, joita sen syliin joutuneet maat joutuvat noudattamaan. Muistiot ovat suoranainen hyökkäys työväenluokan elintasoa vastaan, turvamekanismien purku, ja julkisten yritysten halvalla myyminen yksityisille. Tässä vaiheessa on tärkeä keskittyä kolmeen todeksi näytettävään kohtaan: a) Kreikan valtion konkurssi on osa kapitalismin maailman konkurssia. b) Vuonna 2010 elämme uutta vaihetta, joka on järjestelmän kannalta paljon synkempi kuin mitä se oli LB:n konkurssin jälkeen, c) kaikki suunnitel- mat tilanteen pelastamiseksi valtioiden välityksellä ovat epäonnistuneet. Valtioiden puuttuminen peliin on kärjistänyt kriisiä entisestään ja laukaissut luokkataistelun dynamiikkaa kaikkialla.Yksinomaan Kreikka, Espanja ja Portugali ovat velkaa 3 000 miljardia euroa pelkästään saksalaisille pankeille. Sen lisäksi Ranskan ja Saksan pankit omistavat 80 prosenttia arvottomista Kreikan velkakirjoista. Kreikan bkt edustaa vain 2,7 prosenttia koko Euroopan bkt:sta. Jos kapitalismi suurissa maissa olisi terveellä pohjalla, niin kuin pikku Suomen porvarit väittävät, Kreikan olisi mahdotonta vetää koko maailmaa mukaansa kuiluun. Vaikka Eurooppa on jo kuilun partaalla, ja vaikka USA yrittää panna kriisin seuraamuksia EU:n niskaan, silti kapitalismin globaalikriisin keskus on Yhdysvalloissa. Se ilmenee eri osavaltioiden konkurssisarjojen uhalla ja sillä, että rahojen jättiläismäärän markkinoille pumppaamisesta, setelimäärien painamisesta ja nollakorko-tilanteesta huolimatta, lama jatkuu, työttömyys on 35 miljoonan tasoa ja edelleen kasvava, ja monet kymmenet miljoonat ihmiset ruokkivat itsensä ruokajakelujonoista. Nykyinen tilanne oli valmis purkautumaan aikaisemminkin 2000-luvun alussa Argentiinan konkurssin jälkeen. Romahdus onnistuttiin estämään kasvattamalla ulkomaanvelkaa, jolla rahoitettiin budjettivajeita. Lainat saatiin etupäässä Kiinasta ja Japanista ja osittain Saksasta. USA myi valtionsa velkakirjoja ja kattoi vajeita. Toisaalta Kiina osti niitä ylijäämällään, joka oli saatu siitä, että maan halvat tuotteet olivat vallanneet maailman. Tämä ns. Kiina-ilmiö laukaisi velkaantumisen trendit kaikilla tasoilla. Kriisin alkuvaiheesta lähtien (2007) tässä kaksinapaisessa tasapainotilassa esiintyy säröjä. Kiinassa keskipalkka on tähän asti ollut noin 100 € kuussa. Nykyään suurten taistelujen ja veristen kapinoiden jälkeen palkkataso on miltei kaksinkertaistunut. Yuanin heikkona pitäminen on edellytys Kiinan viennille. Dollarin heikkeneminen taasen ”haihduttaa” Kiinan dollarivarantoja. Kiinalaisissa pankeissa on länsimaisia valtioiden velkakirjoja 3 000 miljardin dollarin edestä. Kapitalismin finanssipelaamiseen ovat sekaantuneet kaikki. Kun kapitalismin armoton Nemesis (Nemesis (muinaiskreikaksi Νέμεσις) on kreikkalaisessa mytologiassa jumalaisen koston henki niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen. Hän on koston ruumiillistuma säälimättömän jumalattaren hahmossa), voiton suhdeluvun laskutendenssi estää pääoman sijoituksia tuottaviin aloihin, ts. reaalitalouteen, se kääntyy loismaisiin investointeihin, kasinotalouteen. Teollisuusaloja ajetaan alas (de-industarisaatio), mikä supistaa edelleen pohjaa, josta lisäarvo ammennetaan, ja josta osansa vaatii pankki-, finanssipääoma ja muu fiktiivinen pääoma. Kun kapitalismi finansioituu, prosessi koskee teollisuutta, pankkeja ja vieläpä työläisiäkin, sikäli kun niitä nähdään kuluttajina.                 

Fiskaalinen kriisi ja valtioiden itse luhistuminen 

Keskusvaltion kriisin intensiteetti moninkertaistuu kun siirrytään keskustasta periferiaan. Kaliforniaa on sanottu USA:n Kreikaksi ja Illinoisia Portugaliksi. Vastuu osavaltioiden konkursseista on keskusvaltioiden hartioilla. Vuoden 2007 jälkeen Yhdysvaltain ulkomaanvelka yli kaksinkertaistui. Kun Fanny ja Fay näyttivät punaista valoa, kiinalaiset uhkailivat myydä pois USA:n velkakirjoja, jollei pankit kansallistettaisi. Näin tehtiin ja sitten ei ollut rahaa kun LB vilkutti samaan suuntaan. Näin siis 150 –vuotias pankki annettiin mennä vararikkoon. Siitä lähtien markkinoille on yhteensä pumpattu 20 000 miljardia dollaria, mikä on kolmas koko maailman bkt:sta. Tällä tavoin käynnistyi kapitalismin itse luhistuminen (implosion). Yrityksessään pelastaa pankit valtiot sosialisoivat tappiot, ja kriisi muuttuu fiskaaliseksi (valtion tuloja koskeva). Tämä pahentaa pankkikriisiä, luotto ei kulje ja pankeista tulee zombeja. Ensin menee tukkoon järjestelmän verisuonet ja sitten on pumpun (panit) vuoro pysähtyä. Valtioiden interventio pankkien pelastamiseksi pahensi pankkikriisiä. Sinällään tämä ilmaisin kertoo siitä, että kriisi on järjestelmän rakennekriisi, eikä yksinomaan kapitalismin jonkun osa-alueen kriisi. Fiktiivinen pääoma ei tuota lisäarvoa. Sen kasvava pyramidi kuitenkin vaatii omansa supistuvasta tuottavasta pääomasta. Huutava epäkohta nykykapitalismissa on ”naked short shelling –arvot”, joita onnettomasti suomennettiin alastomaksi sorttaus-arvoksi. Siinä kaupataan arvoja, joita ei edes omisteta. Myyjä panee kaiken panoksensa siihen, että pian myymisen jälkeen näiden arvojen hinta romahtaa, jolloin hän saa ostaa ne halvemmalla takaisin, ja näin vetää voittoja välistä. Rappiovaiheessaan oleva kapitalismi raatelee omia nahkoja investoimalla omaan tappioonsa. Karkein esimerkki tästä on viime viikolla paljastunut uutinen siitä, että Kreikan Pankki on naked short shelling -menetelmällä kaupannut maan velkakirjoja vapailla markkinoilla. Jopa keskuspankit ovat ristiriidassa valtioiden kanssa. Tämä yhdessä Kreikan pääministerin avoimen konkurssitunnus-tamisen kanssa sinkosivat spread-ineksit, vakuutusmaksut ja koron, millä maa lainaa, pilviin. Niin porvarit kuin vasemmistokin silloin nousivat takajaloilleen kun moraalittomat sorokset ja muut spekulantit ajavat maan konkurssiin. Tämä pitää paikkansa, mutta jos joku luulee, että kriisin olemus piilee kapitalistien ahneudessa, niin silloin hän ymmärtää hyvin vähän kriisin luonteesta. Tämä ei tarkoita, että spekulantit eivät ole ahneita. Spekulantit toimivat niin, koska pystyvät niin toimimaan. Epäilemättä spekulantit ovat erittäin moraalittomia, mutta kyse tässä ei ole moraalittomuudesta. Kapitalistien mielestä kaikki se, mikä on laillista, se on myös moraalista. Spekulantit ovat tiettyjen yhteiskunnallisten suhteiden kantavia voimia. 

Vielä kerran exit strategies –näköaloista  

Viimeisessä G-20 kokouksessa amerikkalaiset ilmoittivat jatkavansa elvytystä suurten vajeiden ja matalien korkojen tiellä. Atlantin tällä puolella Merkel vannoo deflaatiopolun puolesta. Menoja, palkkoja ja palveluita pitää leikata. Kreikassa raaka peli on alkanut. Suurin osa vasemmistosta siellä vaatii velanmaksunehdoista uudelleen neuvottelemista, siis ratkaisua kapitalismin raameissa. Sellainen on mahdoton ilman, että kansa tuomittaisiin elämään kurjuudessa. Toiset vaativat tulonsiirtoa, enemmän liksaa työläisille ja kovempaa verotusta rikkaille. Vasemmistosta jotkut haluavat pois euroalueesta, mutta ei EU:sta, ja paluuta drakhmaan ja sen devalvaatiopolitiikkaan. Realistisimmat skenaariot kriisistä poispääsemiseksi kapitalismin viitekehyksen sisällä on esitetty vielä kerran taantumuksen leiriltä.   Stratfort – instituutti on yksityinen think-tank, jonka henkilökunta koostuu entisistä CIA:n asiantuntijoista. Stratfort, joka laatii maksusta raportteja, analysoi 18.5. Kreikan näköalat seuraavasti: Umpikujasta päästään kahdella tavalla. Joko Saksa jättää euron, mikä ei olisi sen etujen mukaista. Euro on luotu Saksaa varten ja monet puhuivat aikanaan eurosta naamioituna Saksan markkana. Toinen vaihtoehto olisi se, että Kreikka jättää euron taakseen. Tämäkään ratkaisu ei olisi helppo, koska drakhman pitäisi devalvoitua 50-60 prosenttia. Kansa tulisi siis saman verran köyhemmäksi, mutta kuitenkin vain teoriassa. Käytännössä kurjistuminen on suurempaa luokkaa, koska kreikkalaiset joutuisivat maksamaan velkaansa euroissa, joita ei omista, koska maa ei juuri tuota paljon, ja sen vienti on muutenkin tyrehtynyt. Arvojen mittana (store of value) drakhmaa ei hyväksyttäisi kaikkialla, ei välttämättä edes Kreikan sisällä. Drakhman saaminen kiertokulkuun olisi kallis prosessi. Ja CIA:n ex-agentit jatkavat: Ainoa tapa saada devalvoidun drakhman liikkeelle on väkipakko (The only way to quarantee the currency circulation is BY FORCE). Sellainen by force-ratkaisu olisi pankkien sulku muutamaksi päiväksi ennen devalvaatiota. Tähtäimessä ei silloin olisi ainoastaan talletusten hallussa pitäminen muutamaksi päiväksi, vaan myös niiden osittainen anastaminen. Takavarikoiduilla talletuksilla rahoitettaisiin drakhman kiertokulkua. Stratfort kertoo myös, että pitää ottaa huomioon kahta seikkaa: a) takavarikoituja talletuksia on pyrittävä minimoimaan ja b) tukahdutusvoimia pitää vahvistaa, koska kadut tulevat vääjäämättä levottomiksi. Tällainen on drakhman devalvoinnin kauhuskenaario.                    

Stressitestit     

Kahtena perjantaina eurokapitalistit kokoontuivat puimaan polttopisteessä olevia asioita. Ensin pohdittiin (23.7.) pankkien stressitestiä. Tällä menetelmällä on vain psykologinen merkitys markkinoiden suuntaan. Kaikki luottokelpoisuutta mittaavat luokituslaitokset ovat amerikkalaisia. Ennen konkurssiaan LB:lle oli annettu parhaat suositukset. Nyt eurooppalaiset haluavat muka luokitella itse pankkiensa sairautta. Ensinnäkin pankeista valittiin pieni ote, vain 91 pankkia. Niistä sairaiksi todettiin vain viisi pankkia Espanjassa, yksi pankki Kreikassa ja yksi pankki Saksassa. Ennen sitä pankeilla oli mahdollisuus ryhtyä uuteen temppuun. Ne jakoivat omistamiansa velkakirjoja kahteen kategoriaan. Niihin, jotka ovat kaupattavaksi ja niihin, jotka varastoidaan. Näin ollen ”sairaat” arvot suljettiin eri kassakaappiin kuin ”terveemmät”. Sairaisiin ei sallittu stressitestiä. Vaikka ote oli niin pieni (91 pankkia), ja vaikka niitä tutkittiin vain terveiden arvojensa osalta, silti niistä seitsemän todettiin sairaiksi. Mielenkiintoinen on myös kuvio Kreikka – Espanja – Saksa, jota on sanottu Bermudan kolmioksi. 

Toisena perjantaina (30.7.) neuvoteltiin siitä, miten voitaisiin harjoittaa eri valtioiden kontrolloitua konkurssia. Tämä on uutta, ja se luo viitekehystä valtioiden konkurssien legitiimiksi saamiseksi. Osana sitä suunnitelmaa on vakaussopimuksen uusiminen. Eletään Maastrichtin jälkeistä aikaa. Europiiriin jäisi vain maat, jotka noudattavat uuden vakaussopimuksen ehtoja. Muut maat lentäisivät ulos tai ne voisivat muodostaa toisen luokan euromaita niin, että niille maille valuutaksi otettaisiin käyttöön euro nro 2. Uusia instituutioita on myös rakenteilla. Pariisi-klubin tapainen kuvio olisi kuvio, jolla olisi oikeus tarvittaessa viedä yksipuolisesti osaa jäsenmaiden tuloista.

4.8.2010

Dimitris Mizaras

 LOPPULAMA – TERRORIN TALOUSPOLITIIKKA

Tänä päivänä kriisistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Maailma täyttyy ”asiantuntijoista”, ja profetiat täyttävät lehtien palstoja. Jotkut puhuvat pankkikriisistä, jotkut luotto- ja/tai finanssikriisistä, ja loput Kreikan tai valtiotalouksien kriisistä. Kaikki tällaiset arviot ovat yksipuolisia ja sen vuoksi virheellisiä. Tosiaan kansantalouden yllämainitut osa-alueet ovat todella syvässä kriisissä, mutta kapitalismin kriisi ei johdu yksinomaan yhdestäkään niistä.

Mistä kriisi ei johdu
Ensinnäkin kriisi ei johdu kapitalistien, markkinoiden tai kuluttajien ahneudesta. Kapitalistit ja markkinat olivat aina ahneita, se ei ole kriisiaikaan liittyvä ominaisuus. Kuluttajat taas kuluttavat sitä, mitä markkinat tyrkyttävät, mikäli on tarpeellinen ostokyky tai mikäli pystyy pankkien tyrkyttäväksi velaksi kuluttamaan.
Kriisi ei myöskään johdu korkeasta palkkatasosta, hyvistä eläke-eduista, pitkistä lomista yms. Jos tarkkailisi tuottavuus- ja palkkakäyrien kehitystä, voisi selvästi nähdä, että tuottavuus kasvoi samansuuntaisesti palkkojen kanssa 70-luvulle asti. Sen jälkeen palkkakehitys pysähtyy, ja käyrä jatkaa eteenpäin suhteellisessa vaakasuorassa. Kasvava tuottavuus tarkoittaa parempia koneita, enemmän koneita, tehokkaampaa työskentelyä, enemmän tuotteita samassa ajassa kuin aikaisemmin. Kuilua kasvavan tuottavuuden ja paikallaan polkevan palkkatason välillä kapitalistit kattoivat tyrkyttämällä työtä tekeville lainoja. Työläisestä tuli länsimaailmassa kuluttaja ja vieläpä velkaantunut sellainen.
Kriisi ei johdu yksinomaan finanssisektoristakaan, jonka paisuttaminen alkaa varhain jo 70-luvulla, jolloin keynesismin kausi loppui ja dollarin vaihdettavuus peruttiin. Kapitalistinen järjestelmä sodan jälkeen perustui juuri tuohon dollarin valheelliseen vaihdettavuuden pohjaan. Kriisille lääkkeeksi tarjottiin uusliberalismia. Jokaisen valuutan annettiin kellua vapaasti, valtion sääntelyä purettiin, valtion yrityksiä yksityistettiin ja markkinat vapautettiin. Markkina-sanasta tuli sitten abstraktisempi käsite, joka alkoi vähitellen dominoida kaikkia prosesseja kansantaloudessa. Pääoma siirtyi reaalitaloudesta finanssipelien sfääreihin, kartutti valtaa itselleen ja loi uusia ennestään tuntemattomia ilmenemismuotoja. Rahalla tehtiin lisää rahaa ilman todellisten arvojen, so. tuotannon välitystä. Näin kapitalismi voitti vähän aikaa. Kriisi ei siis johdu yksinomaan lääkkeistä, vaan pääasiallisesti taudista.
Samoista syistä kriisi ei johdu vain asuntoalan roskalainoista, eikä Kreikasta, joka on vain vähän yli kaksi prosenttia euroalueen taloudesta. Kriisi ei myöskään johdu ”vastuuttomasta” pankkien toiminnasta, jotka tyrkyttivät avokätisesti lainoja mm. keinottelijoille. Vieläpä kriisi ei johdu keinottelijoistakaan, näitä luotiin samassa yhteydessä kun markkinat vapautettiin. Kriisi ei johdu tiettyjen valtioiden velkaantumisesta, koska koko sodanjälkeinen kansantalous maailmanlaajuisesti perustuu velkaantumiseen. Budjettivajeet eivät samoista syistä ole syypäitä kriisiin. Kuitenkin kaikki edellä mainitut kapitalistisen järjestelmän osa-alueet ovat yhtäaikaisesti syvässä kriisissä.

Mistä kriisi sitten johtuu
Kriisi koskee kaikkia järjestelmän osa-alueita. Eri vaiheissa kriisiytyivät teollisuus-, palvelu-, luotto-, rahoitus- ja finanssialat. Näin ollen, kriisi ei alkanut edellä mainituista sektoreista, eikä se lopu siihen. Varsinkin vuosien 1997-98 jälkeen jokainen kriisi on siirretty eteenpäin lisäämällä samaa tautia kiihdyttävää lääkettä. Rahan funktio kapitalismissa ei ole vain toimia tavaroiden yleisvastikkeena. Raha on pääoman yleisimmän tason ilmenemismuoto. Aina ennen kun kriisiytyy rahasektori, vielä syvempään kriisiin on joutunut reaalitalous. Näin ollen, kysymys siitä, että siirtyykö kriisi reaalitalouteen vai ei, on valekysymys. Kriisi voi puhjeta eri vaiheessa eri sektoreihin, mutta kriisin olemus on kapitalismin ytimessä, järjestelmän perusristiriitojen sovittamattomuudessa.
Tällä hetkellä olemme taas uudessa vaiheessa järjestelmän kriisissä. Viimeisen periodin raameissa vaiheita on ollut useampia. Kesällä 2007 puhkesi ns. subprime-, l. asuntolainakriisi. Edellisellä kaudella keskiluokille oli kaupattu lainoja, jotta markkinoille syntyisi kulutuskykyä. Sen jälkeen kun tämä asiakaskohde oli kyllästetty, alettiin tyrkyttää velka-asuntoja köyhälistölle, työttömille ja asunnottomille. Korko ensimmäiseltä vuodelta oli olematon, mutta myöhemmin se kasvoi. Riskit yritettiin jakaa. Velkakirjat paloiteltiin siivuihin riskiasteensa mukaan, ja niiden eri osia yhdistettiin luomalla uusia ”arvoja”. Viimeisillä oli kolme ominaisuutta: a) niillä oli hienoja nimiä, mutta kukaan ei tiennyt mitä ne pitävät sisällään, b) niitä käytettiin takeeksi saadakseen lisää lainoja tai kaupattiin eteenpäin ammentaen voittoa, ja c) kukaan ei osaa sanoa, paljonko roska-arvopapereita on missäkin pankissa tai muussa rahoituslaitoksessa. Tiedetään vain se, että arvottomia arvoja, ts. yli 90 prosenttia liikkeellä olevasta kokopääomasta on fiktiivisen pääoman osuus. Sillä on rautaisella lainalaisuudella taipumus kutistua ja jopa mitätöityä, siis tuhoutua. Siitä on kysymys tässä kriisissä, joka on kapitalismin historian suurin. Porvarilliset analyytikot nimittävät fiktiivistä pääomaa joukkotuhoaseeksi.
Kriisi asuntolainamarkkinoilla aiheutti valtavan rahoituskriisin. Liikapääomaa pantattiin niin, että syntyi pankkikriisi, jonka seurauksena maailman pankkijätti Lehman Brothers kaatui syksyllä 2008. Sen jälkeen kriisi kulkee omaa vuoristorataansa. Se siirtyy sektorilta toiseen koskien aikaisemmin terveitäkin kansantalouden alueita. Lehman Brothersin kuoleman jälkeen järjestelmä meinasi tukehtua. Ilman rahan kulkua kapitalismi saa infarktin, ja silloin se tarvitsee verensiirtoa. Valtiot siirsivät tuhansia miljardeja dollareita ja euroja toivossa palauttaa luottamuksen ja lepyttää markkinat. Samanaikaisesti kun riskit sosialisoitiin, kriisi valtiollistettiin. Enää kriisi ei ollut vain talouden tasolla, vaan siitä oli tullut poliittinen. Kun saman vuoden joulukuussa Kreikan nuoriso kapinoi yli kuukauden ajan, IMF:n johtaja Strauss-Kahn sanoi: ”Tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu kriisin puhkeamisen jälkeen”. Olemme siis vaiheessa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita; ensin vararikossa oli Islanti, Latvia, Unkari ja Dubai ja nyt Kreikka, eli euroalue. Perässä tulee iso jono muitakin maita PIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja) lisäksi. Romahdukset eivät tapahdu lineaarisesti, mikä tarkoittaa, että maat ja pankit eivät tule luhistumaan vuorotellen yksi toistensa jälkeen, vaan dominoilmiön tavoin.
Nyt on alkanut kriisin kolmas aalto. Edellisen rahapumppauksen lasku on jo lähetetty työväenluokalle ensin niissä maissa, jotka joutuvat IMF:n protektoraatiksi. Tähtitieteelliset summat eivät elvyttäneet taloutta riittävissä määrin. Sen sijaan että ryhdyttäisiin keräämään ylimääräinen raha pois (exit strategies) nyt joudutaan pumppaamaan lisää. Kreikan 110 miljardin lisäksi EU ”uhkailee” laskea liikkeelle noin tuhannen miljardin euron konkurssijonossa olevien maiden pelastamiseksi. Lasku tästäkin tulee pian työväenluokan maksettavaksi. Kyseiset maat tarvitsevat pelastusta koska ns. markkinat ovat valikoineet niitä keinottelunsa kohteeksi. Markkinat tienaavat miljardeja taloudellisesti heikossa tilassa olevien maiden vararikosta. Mutta miten on mahdollista, että kapitalismi raatelee oman raatonsa nahkoja.

Mitä ja missä nämä kuuluisat markkinat ovat?
Markkinoiden vapautumisen prosessissa nämä saivat yhä enemmän valtaa sillä tavoin, että politiikan teko suunnisti koko tarmonsa sen jälkeen niiden tyydyttämiseen. Kaikenlainen politiikka palvoi kilpailukyky-nimistä jumalaa. Ennen, kun äänestettiin uusista laeista, poliitikkoja askarrutti aina se, että ”mitä tästä markkinat ajattelisi”. Valta on näennäisesti valituilla poliitikoilla, mutta sen harjoittaminen riippuu markkinoiden mielialoista. Erityisesti nyt, kriisin aikana markkinat keinottelevat kokonaisvaltioiden vakaudella ja sillä tinkivät valtioilta markkinoiden kannalta edullista politiikkaa. Markkinoilla tarkoitetaan pääoman osaa, joka toimii osapuolena arvopapereiden, valuuttojen ja raaka-aineiden kaupassa.
Tässä mielikuvituksellisessa globaalissa taloudessa vain markkinat saavat päättää siitä, mitä ja missä investoidaan, milloin siirretään pääomia paikasta toiseen, mikä on minkin maan luottoluokitus. Markkinat saavat vielä ostaa eri maiden velkakirjoja, päättää niiden lainojen korkotasosta, hyökätä armottomasti niiden valuuttoihin, ja lyödä vetoa kokonaisten valtioiden vararikon puolesta. Sellaiset arvot ovat CDS –johdannaiset. Credit Default Swaps:t on tietynlaisia vakuutuksia siitä, että joku maa tekee konkurssin. Tämä ansa kamppasi Kreikan. Maan julkisen talouden tila on tietysti surkea, mutta Kreikkaa ei kaatanut valtionvelka eikä budjettinsa vajeet. Nämä olivat vain merkki siitä, että Kreikka on euroketjun heikoin lenkki, so. sopiva uhri markkinoille. Kreikan tragedia alkoi siitä, kun ensin luottoluokituslaitokset laskivat maan luottoluokituksen, jonka jälkeen markkinat eivät suostuneet lainaamaan Kreikalle alle sietämättömän 10 prosentin korolla. Yhdellä kädellä Goldman Sachs auttoi Kreikka peukaloimaan tilastojaan, ja toisella neuvoi pankin riveissä toimivia sijoittajia (lue markkinavoimia) pakottamaan maan vararikkoon ja tienaamaan siitä miljardeja vakuutusjohdannaisista.
Nyt Kreikka on IMF:n valvonnan alla. Julkisen sektorin palkat leikataan kovalla kädellä, ja jäädytetään moneksi vuodeksi. Työehtosopimukset katsotaan alusta, monet kovilla taisteluilla saadut saavutukset kumotaan. Eläkeikää nostetaan merkittävästi ja eläketasoa leikataan. Lomarahoista jää vain muisto. Toimenpiteiden vaikutukset näkyvät pian yksityisellä sektorillakin. Vyönkiristys verottaa ostokykyä ja syventää lamaa entisestään. Työttömyys nousee edelleen, se on jo kaksinumeroinen luku. Tämä on markkinoiden ensimmäinen paketti Kreikalle. Kolmen kuukauden välein valvontatroikka vierailee maassa ja päättelee, pitääkö asettaa lisää ”lääkekuuria”. Kreikka on täydellisesti markkinoiden armoilla. Nyt ne voivat mennä sinne ostamaan halvalla esim. lentokenttiä, satamia, rautateitä tai jopa kokonaisia saaria.
Markkinavoimat eivät kuitenkaan niin näkymättömiä ole. Kreikan tilastojen väärentäminen Goldman Sachs:n toimesta ei ollut yksittäistapaus. Temppua käytettiin laajasti kokonaisen periodin aikana. Uusi talouskulttuuri nimettiin ”luovaksi kirjanpidoksi”. Suomikin on harrastanut sitä. Kapitalismi on täynnä luovan kirjapidon aiheuttamia kuplia. Luottoluokitustalot (Moodys, Fitch ja muut), kokonaiset muuhun tarkoitukseen perustetut instituutiot (IMF, OECD) ja jopa Financial Times ja Wall Street Journal ovat markkinoiden työkaluja. Vaikka Kreikka on saatu polvilleen, silti markkinat eivät vielä lepy. Niiden tähtäimessä on isompia kaloja, euron arvo sinällään. Valta piilee tämän muka näkymättömän diktaattorin käsissä, poliitikot vain palvelevat systeemiä.

Kriisin pääpaino tänään
Viime vuonna pankkien massiivisen tason vararikosta vältyttiin väliaikaisesti, mutta nyt kriisin keskipiste on epätasapainossa olevissa julkisissa talouksissa. Siksi markkinat ovat nyt kiinnostuneimpia enemmän valtioiden romuttamisesta kuin pankeista. Pankit ovat joka tapauksessa täynnä myrkyllisiä arvopapereita, joiden arvo voi koska tahansa laskea nollaan. Sen vuoksi pankkikriisi palaa päiväjärjestykseen heti kun julkisten talouksien kriisi yleistyy. EU on valmis laskemaan liikkeelle tuhat miljardia ja Keskuspankki ostaa valtioiden velkakirjoja, mikä on Maastricht sopimuksessakin ”kiellettyä”. Markkinat eivät silti lepy, vaan niiden nälkä se kun vain kasvaa. EU olisi tyytyväinen jos markkinat uskoisi paremmin sitten kun euro näyttää päättäväiseltä ja määrätietoiselta. Jos EU joutuu laskemaan 1000 miljardin pakettinsa liikkeelle, seuraamukset voivat olla kohtalokkaita. Olemme silloin hyvin lähellä totaali luhistumista. Siksi pakettia on verrattu ydinaseeseen, ja mikäli joutuu sitä käyttämään, niin laskeuma voi asettua kaikkien päälle
Pääoma joutuu pelaamaan rahan tasolla kun se ei voi uusiutua reaalitaloudessa. Tämä on kapitalismissa sisään rakennettu mekanismi. Kun esiintyy pääoman liikatuotantoa, kapitalismi on kriisissä. Pääoma sitten joko tuhoutuu tai etsii uusia kohteita mielikuvituksen tasolta. Viimeiset 30 vuotta ja erityisesti 2000-luvulla pääoman pallo on paisunut vain pelaamalla lottoa. Sorttaus-tuotteissa kapitalismi kauppaa arvoja, joita ei edes omista. Sijoittajat lainaavat jostain arvopapereita, ja myyvät niitä pois, toivossa, että seuraavana päivänä niiden arvo laskee. Silloin voivat ostaa ne takaisin ja tehdä voittoa. Jos niiden arvo nousee, niin sijoittaja häviää. Tämä kuvailee aika hyvin nykyisen kapitalismin mätänemisen astetta.
Lontoon yliopiston professori Lapavitsas määrittelee nykykapitalismia finansioituneeksi yhteiskunnaksi (finansialisaatio). Finansioitumisen prosessi koskee kolmea tasoa: a) suuret teollisuuspääomat ovat kääntyneet finanssisfääreihin. Samanaikaisesti nämä tulevat autonomisiksi pankkipääomasta, b) pankit kääntyvät kuluttajan suuntaan ja kauppaavat uusia tuotteitaan sekä c) myös työväenluokka on muuttunut. Vaikka sen asema tuotantoprosessissa on sama kuin ennen, se on niin ikään finansioitunut a) lainan ottajana (palkat ovat jäässä yli 30 vuotta) tai b) omistamalla itsekin osakesalkkuja, talletuksia, vakuutuksia yms.
Kiinan rooli kapitalismin vakauttamisessa 2000-luvulla on suuri. Ilman Kiinaa menneillä olevat prosessit olisivat vaikuttaneet kymmenkunta vuotta aikaisemmin. Itse asiassa kriisi olikin alkanut Japanista ja Kaukoidästä 90-luvulla. Nopeasti sen jälkeen kriisi levisi maailmalle Venäjän ja Brasilian vararikon kautta Argentiinaan, jossa puhkesi merkittävä kansannousu. It-teollisuuden romahtamisen yhteydessä ja sen jälkeen alkoi syntyä Kiina-ilmiö. Yhdysvaltain talous tietoisesti kasvatti vajeitaan, joita kattoi Kiinassa investoitu länsimaisen pääoman ylijäämä. USA:n talous vuosina 2002-2007 oli kuin pölynimuri, joka veti Aasiasta ja Euroopasta pääomia. Bretton Woodsin, keynesismin ja Marshall-suunnitelmien suurimmasta velkojasta oli tullut maailman suurin velallinen. Vuonna 2007 USA rajoitti ylijäämien tuontia Euroopasta (lue Saksasta) ja Japanista. Sen seurauksena Saksa alkoi kohdistaa ylijäämiään EU-sisäisesti. Kun joku vie ylijäämäpääomia, joku toinen tuo niitä. Kun toisella on ylijäämää, jollain toisella on vääjäämättä alijäämiä. Ei voi etsiä sijoituskohteita omalle pääomalle ja samalla vaatia, että tuontimaa noudattaisi Maastrichtin sopimuksia. Viimeksi mainittu on muuten tullut poliittisestikin tiensä päähän. Euro oli Helmut Kohlin hyvän tahdon tarjous ja vastalahja Saksojen yhdistämisestä. Maastricht oli vastaavasti muiden eurooppalaisten vastatarjous Saksalle, joka vaati rahaunionin tapahtuvan Saksan ehdoin. Nyt eletään aikaa, jolloin ns. reaalisosialismin romahtamisen jälkeen ei alkanut historian loppu ja kapitalismin ehdoton voitto. Nyt 20 vuotta Itä-Euroopan mullistavien muutosten jälkeen romahtamassa on reaalikapitalismi. Nyt on orastamassa ihmiskunnalle historiallisesti uusi aikakausi.

Meneillä olevat toimenpiteet eivät edistä integraatiota Euroopassa. Päinvastoin, koska niitä toteutetaan ylhäältäpäin käskyillä, sen vuoksi keskipakovoimat alkavat taas dominoida taloudellista ja poliittista kehitystä. Euroalue on kaatumassa omiin mahdottomuuksiin. Yksi niistä on ollut se, että euro on valuutta vailla valtiota; ei ole yhteistä raha- eikä talouspolitiikkaa, saati yleiseurooppalaista pääomaa. Pyrkimys tarkistaa eri valtioiden budjetit EKP:n toimesta on pohdintaa, joka osoittaa, miten syvä paniikki vallitsee EU:n eliitin sisällä. Pakollinen Maastricht:n noudattaminen tässä vaiheessa tarvitsisi kovaa diktatuuria, koska kuten sanottu, pakkointegraatio voimistaa hajaannusvoimia. Etelä-Euroopassa on mahdotonta noudattaa sitä, että vaje on oltava kolmessa ja julkinen velka 60 prosentissa bkt:sta. Italiassa puhutaan jo pakkopaidasta. Le Monde diplomatique kirjoitti: ”Sanktiot vakaussopimuksen rikkomisesta tänä päivänä on kuin jos antaisi ylinopeussakot sairasautoon, joka kiirehtii pelastaakseen potilaan hengen.
Alkuvuosien Maastrichtin uusliberalistisen dogmatismin mukaan, EKP ei saanut lainata rahaa valioille. Näin ollen, käyttäen valtion velkakirjoja takeeksi esim. Kreikan pankit lainasivat EKP:lta rahaa yhden prosentin korolla ja lainasivat sitä eteenpäin Kreikan valtiolle kuuden ja seitsemän prosentin korolla. Nyt EU panee itse osittain Maastrichtin syrjään ja ryhtyy turvautumaan tuhannen miljardin euron ydinaseeseen. EU noudattaa vain osittain Maastrichtin sopimusta. Sen avulla pakkointegraatio ”toteutuu” EKP:n ja IMF:n autoritaaristen dominanttidiktatuurin kautta.

Lopulta
Kapitalismi ei voi selviytyä tästä kriisistä. Mikään ”luonnon voima” ei voi pelastaa toista kertaa pankkeja nyt, kun valtioiden pelastusrenkaat ovat pois pelistä. Myös puheet finanssialan sääntelystä kuulostavat pahalta vitsiltä. Professori Roubini sanoi sen olevan pelkkää kosmetiikkaa. Suurten pankkien riskien hallinta on professorin mukaan ”mahdoton tehtävä”. Roubinin mukaan Goldman Sachsin tapaisten pankkien kanssa on kolme ongelmaa: ”Ne ovat liian suuria kaatumaan, liian suuria pelastettaviksi ja liian suuria riskienhallinnan näkökulmasta”. Kriisin kärjistymistä räjähtämispisteeseen voi nopeuttaa vielä monta muutakin seikkaa. Kiinan ennustettu avioero USA:sta käynnistäisi melkoisen hyökyaallon niin Eurooppaan kuin Japaniin ja koko maailmaan. Sellainen pelkästäänkin riittäisi lopun alun käynnistäjäksi. Toinen seikka on tulevan hyperinflaation mörkö, mikä on OECD pelko. Siinä tapauksessa korkojen säilyttäminen alhaisina kiihdyttäisi sitä ja kasvattaisi markkinoiden keinottelumahdollisuuksia. Jos taasen korot nostettaisiin, se syventäisi lamaa ja nostaisi työttömyyden. Bruttokansantuotteet laskisivat, jonka seurauksena velka ja vajeet nousisivat pilviin. Kolmas kapitalismin tuomiopäivästä ilmoittava seikka voi olla protektionismi, joka jo häämöttää.
Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, että mikä ylämainituista vaaroista panisi loppuluhistumisen alulle. Tämä voi alkaa useammasta syystä yhtäaikaisesti, tai niin, että yksi laittaa tulen toisten sytytyslangalle. Kriisit on verrattu maajäristyksiin. Niillä kahdella on yhteisiä piirteitä. Kumpikaan ei varoita tulostaan. Vaikka tiedetään elävän herkällä alueella ja hälytysaikoina, silti ei voida tarkasti sanoa, missä ne iskevät, ja mikä niiden iskun laajuus ja intensiteetti ovat. Toinen yhteinen piirre on siinä, että molempien seuraamukset voivat olla vähäisiä tai kohtalokkaita. Viimeksi Chilessä iskenyt maanjäristys siirsi maapallon akselin, ja muutti hieman ajankin. Meneillä oleva kapitalistinen kriisikin voi muuttaa kaikki geopoliittiset tasapainot ja jopa ajanlaskun historian kellossa.
2.6.2010
Dimitris Mizaras

Kreikka on euroalueen ensimmäinen protektoraatti

Dimitris Mizaras

Kirjoitettu: Apr 17, 2010

Nykyään on yleisestikin tunnustettu, että tukemalla pankkisektoria tuhansilla miljardeilla valtiot sosialisoivat romahduksen riskit. Lehman Brothersin vararikon jälkeen miltei kaikki valtiot lisäsivät keskuspankkiensa likviditeettiä painamalla uskomattomia määriä rahaa. Pankit pelastettiin väliaikaisesti, mutta rahaa ei sijoitettu tuottavaan talouteen. Ensimmäisten joukossa Kreikka aluksi pumppasi pankeille 28 miljardia euroa. Siirtymällä taloudellinen kriisi valtion tasolle, se vääjäämättä muuttui poliittiseksi kriisiksi. Tuesta huolimatta kansantalous ei piristynyt. Tuotanto laski, vienti romahti ja markkinat toimivat ainoastaan fiktiivisen pääoman, eri johdannaisten kauppana. Nyt tuli aika vetää ylimääräinen likviditeetti pois markkinoilta. Se tietää hyökkäystä elintasoon, työttömyyttä, palkanleikkauksia yms.

Kreikan kriisissä kyse on kapitalismin globaali kriisin yhteisvaikutuksesta paikallisten kehnojen talousrealiteettien kanssa. Julkisen sektorin velka on huikeat 300 miljardia euroa ja budjettivaje 12,7 prosenttia bkt:sta. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että kyseessä ei ole kreikkalainen kriisi, vaan yleismaailmaisen kapitalismin kriisi maapallon ko. kolkassa. Tilastojen väärentäminen on tavalla tai toisella yleisesti käytetty menettely 2000 –luvulla. Se tapahtuu Goldman Sachs –pankin avustuksella. Goldman Sachs on amerikkalainen kaikkien ns. luovan kirjanpidon äiti ja keksijä. Tilastokikkoja talouslukujen kaunistamiseksi on harrastettu laajasti ja jopa Suomen valtion toimesta (HS 4.3.2010).
Kreikan suurin ongelma ei ole velkataakka eikä budjettivaje. Kreikka hoitaa vajeensa lisälainalla. Epävakaan tilanteen vuoksi maan luottoluokitusta on jatkuvasti laskettu. Kreikan lainapapereita kohti vallitsee suuri epäluottamus. Kymmenen vuoden lainat enää irtoavat 7,5 prosentin korolla. Mikään maa ei kestä tällaisia lainaehtoja, ja Kreikka kaikista vähiten. Keinottelijat lyövät vetoa Kreikan konkurssiriskillä ja voittavat miljardeja aina silloin kun maa on mitä lähimpänä vararikkoa. Kreikan hallitus on turvautunut uuvuttavaan vyökiristykseen; palkat, eläkkeet ja lomarahaa on saksittu ja veroja on nostettu.

ASE ON LADATTU, MUTTA LIIPAISIN PUUTTUU

Kreikan kansantalous on vain 2,7 prosenttia EU:n bkt:sta. Silti Kreikan kyvyttömyydellä hoitaa velkavelvollisuuksiaan on oma merkityksensä. Samassa tilanteessa aikaisemmin oli ollut Islanti, mutta myös EU:n jäsenmaat Latvia ja Unkari. Kaikki elävät nyt IMF:n armolla. Kreikka on ensimmäinen euroalueen maa, joka on menossa konkurssiin. Kreikan jälkeen vuorossa on Portugali, Espanja ja Italia. Vararikon partaalla siis ei ole yksi maa, 2,7 prosenttia EU:sta. Vararikon partaalla on koko europrojekti. IMF:n kautta Kreikka joutuu sen protektoraatiksi ja EU päästää Wall Street:n eurotaskuunsa. Siksi EU tarvitsee Kreikkaa enemmän kuin päinvastoin. Ihanteellinen olisi tilanne jos EU voisi antaa Kreikalle sellaiset takeet, jotka saavat markkinat tajuamaan, että keinottelu on lopetattava ja pakottaisi Fitch’n ja Mondys’n palauttamaan Kreikan luottoluokituksen entiselle tasolle.
Kreikka saisi silloin lainata markkinoilta ehkä hieman korkeammalla korkotasolla kuin Saksa, ja EU:n ei tarvitsisi avata kassakaappiaan. Samalla markkinat olisivat sen jälkeen varovaisia siinä, millä tavalla ne kohtelevat muita euromaita. Pääministeri Papandreoun suunnitelma oli nerokas, mutta liian teoreettinen. Markkinat piti saada uskomaan, että jos ne eivät suostu lainaamaan pienemmällä korolla, niin EU tekee niin. Tämä taas tapahtuisi sillä tavalla, että muut EU-maat hankkisivat lainaa kolmen prosentin korolla, ja lainaisivat sen sitten Kreikalle eteenpäin viidellä prosentilla. Papandreou käytti kummisedän retoriikkaa. ”Me emme käyttäisi takeita. Tarvitsemme niitä ikään kuin ladattuna pistoolina pöydällä neuvotellessamme markkinoiden kanssa”. EU päätti tukilainasta yleisellä tasolla 25.3.2010 Kreikan itsenäisyyspäivänä.
Markkinat nuuskivat rahantekoa niin luontevasti, ettei ruostunut ase pöydällä niitä säikytä, ei vaikka se olisikin ladattu. Korkotaso, millä Kreikka ottaa lainaa pysyi ennätyksellisen ylhäällä ja luottoluokitus ennätyksellisen alhaalla. EU kokoontui videoistuntoon sunnuntaina 11.3. ja tarkensi tukilainansa sisällön. Tarvittaessa Kreikka voisi saada tälle vuodelle 30 miljardia euroa viiden prosentin korolla. Sen lisäksi IMF tulisi vastaan 15 miljardin euron lainalla. IMF:n korkotaso on EU:n tasoa matalampi, mutta piiska pysyy IMF:n käsissä. Kreikan ja EYU:n uhma tepsi yhden päivän ajaksi, ja maanantaina korkotaso laski hieman. Tiistaista lähtien korkotaso kääntyi taas ylämäkeen ja Kreikka kohti Golgatan huippua. Markkinat ovat voimakkaampia kuin EU:n byrokraattijohtajat. Markkinat tietävät, että Kreikan tukilainasopimus on ongelmallinen. Ensinnäkin se vaatii yksimielistä päätöstä. Päätös on siis tehty, mutta se pitää vahvistaa jäsenmaiden parlamenteissa. Maksajiksi joutuivat kaikki muut EU-maat tietyllä osuudella bkt:staan. Kreikalle siis joutuu myöntämään lainaa mm. samassa tilassa olevat Portugali ja Espanja. Sopimus koskee kaikkia maita, eli sitten kun Portugali pyytää lainaa Kreikan on löydettävä markkinoilta rahaa lainatakseen eteenpäin Portugalille; mutta millä korolla? Voiko Kreikka lainata 7,5 prosentin korolla rahaa, lainatakseen niitä sen jälkeen eteenpäin Portugalille viidellä prosentilla?
Papandreou tarkoitti siis tukilainasopimusta vain tulevaisuutta varten ja vain kaikkien varalta. Seuraavan kerran Kreikka tarvitsee rahaa toukokuun puolivälissä. Keskiviikkona 14.4. Fitch –talo kuitenkin vakuutti, että Papandreoun on pakko kääntyä EU:n ja IMF:n puoleen ja pyytää sopimuksen käyttöönottoa jo huhtikuun loppuun mennessä. Seuraavana päivänä (15.4.) Ateena teki ensimmäisen askeleen tukimekanismin aktivoimiseksi. Kreikan talousministeri Papakonstantinou pyytää EU:lle ja IMF:lle lähettämässä kirjeessään neuvotteluja tukisopimuksen ehtojen ja yksityiskohtien määrittelemiseksi. Nyt EU:ssa on uusi tilanne. EU:n viiden prosentin korko on edelleen liian korkea. Sillä ei velkaa lyhennetä eikä vajeita supisteta. Sen lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto ottaa Kreikan talouden ohjakset. Se tarkoittaa entistä kuristavampaa vyönkiristystä, mihin vain IMF pystyy pakottamaan. Sitä varten pian EU:n ja IMF:n kurittajia lähtevät käymään Ateenassa kontrolloidakseen uuden protektoraattinsa talouden tilan.
Espanjan talousministeri ilmoitti heti tuoreeltaan, että hänen maansa budjettia on mahdotonta tasapainottaa. Elena Salgadon mukaan, 27 –jäsenen EU:sta 20 maassa on ylitsepääsemättömiä budjettivajeongelmia. Talousministeri väittää, että luku voi kasvaa tänä vuonna. Kreikka voi ajautua maksukyvyttömyyteen huolimatta hätäapulainasta ja IMF:n määräämästä kuurista. Suursijoittaja Soroksen mukaan, viiden prosentin korko on Kreikalle varsin kallis, ja maata ”uhkaa kuolemanspiraali”.
Kreikan tilanne muistuttaa Argentiinan tilannetta joulukuussa 2001. Molempien maiden kriisin taustalla on saman globaali kapitalismin romahtaminen ja finanssiglobalisaation loppu. Silti Argentiinassa kansannousu seurasi talouden romahtamista ja pankkien sulkemista. Kreikassa talous ajautuu umpikujaan suuren toista kuukautta kestäneen kapinan jälkeen. Vuonna 2001 kriisi onnistuttiin pysäyttämään Argentiinan sisällä, peso devalvoitiin ja kansan elintasoon hyökättiin. IMF tuli maahan määräämään ehdot, millä lainaa ottavat kapitalistit saisivat rahansa takaisin. Silloin muut maat tulivat IMF:n kautta kurjistamaan Argentiinaa pelastaakseen Argentiinan kapitalismin. Nyt Kreikan rappeutunut kapitalismi asettaa hirttosilmukkansa myös euron ja koko EU:n kaulaan.
Yksi ratkaisu kriisiin olisi se, että heikoimmassa asemassa olevat maat ensin liittoutuisivat ja sitten kyseenalaistaisivat jättiläisvelkojen takaisinmaksuja. Tällaista ei voi tapahtua niin kauan kun porvaristo on yhteiskunnan hegemoninen voima. Sellainen vaatisi työväenvaltioita ja sitä synnyttävää vallankumousta. Se osoittautuu vielä luokkataistelulle suurimmaksi haasteeksi orastavana aikana.