Miten voitat häviämättä? Arvio kehysriihestä

Revalvaatio  

27.3.2013

Valtiovarainministeriö julkaisee lähipäivinä tarkempia numeroita kehysriihen päätöksistä. Niillä pyritään osoittamaan, että jokainen hallituspuolue voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Teksti tarjoaa poliittisen analyysin tilanteesta, jotta kehysriihen tuloksia kyetään ymmärtämään ja arvioimaan. Kehysriihestä ja sitä pohjustaneesta poliittisesta prosessista on opittava, opittava ja opittava.

Miten voitat häviämättä?

Hallituskauden puoleen väliin mennessä hallitus ei ole onnistunut missään itselleen asettamissaan kansantaloudellisissa tavoitteissaan.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma oli kunnianhimoinen, sillä sen tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä 4 % ylijäämä, 72 % työllisyysaste ja 5 % työttömyysaste. Lisäksi hallituksella on perälaudat 1 % “rakenteellisesta alijäämästä” ja velkaantumisen taittamisesta. Perälaudat kunnioittavat siis Euroopan vakaus- ja kasvusopimusta, jonka mukaan alijäämä ei saa nousta yli 3 % eikä velkaantuminen yli 60 % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Hallituksen aloittaessa 2011 Suomen alijäämä oli 2,5 %, työllisyysaste 68,7 %, työttömyysaste 8,4 % ja velan suhde bkt:hen 49 %. Kaksi vuotta myöhemmin alijäämä on 3,8 %, työllisyysaste 66,9 %, työttömyysaste on 8,7 % ja velkasuhde 54 %. Hallitus on siis onnistunut kasvattamaan ensimmäisen kahden vuoden aikana alijäämää, työttömyysastetta ja velkasuhdetta sekä heikentämään työllisyysastetta.

Sixpackillä ei ole ollut edellytyksiä tehdä Suomen eikä Euroopan kannalta järkevää politiikkaa ja näyttää koko ajan selvemmältä, ettei ole ollut tarkoituskaan. Kehysriihen jälkeen epäiltiin jopa, että hallitus on luopunut kokonaan alijäämätavoitteesta, kun pääministeri Katainen korosti kehyspäätöksen taittavan ainoastaan valtion velkaantumisen.

Kirjoitimme vuoden 2011 hallitusneuvotteluiden aikaan Euroopasta, miten leikkausinto luo itseään ruokkivan kierteen:

“Tilannetta voi verrata kotitalouteen, joka huomatessaan elävänsä yli varojen päättää erottaa äidin perheestä, jotta perhe voi vähentää menojaan. Äidin lähdön myötä perhe ei kuitenkaan tule paremmin toimeen, koska tulot vähenevät menojakin enemmän. Nykyinen budjetin tasapainottaminen on johtamassa samanlaiseen lopputulokseen.”

Ja kaikki poliitikothan rakastavat äitejä, kunhan heidän elämäänsä ei vain tarvitse helpottaa millään tavalla.

Lisäys kehysriihen ilmestyttyä

Oleellista tänään julkaistussa kehysriihessä ovat seuraavat luvut valtiontalouden kehityksestä suhteessa viime vuoteen sekä siihen, miten talouden uskotaan tästä eteenpäin kehittyvän. Valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen mukaan:

”Vuonna 2012 julkisyhteisöjen alijäämä syveni 2,3 prosenttiin kokonaistuotantoon suhteutettuna. Niin valtion, kuntien kuin sosiaaliturvarahastojenkin rahoitusasema heikkeni matalasuhdanteen vuoksi.”

Valtiontalouden kehyspäätöksen 2014-2017 mukaan:
”Vuonna 2013 Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan 0,4 %. Ennusteessa oletetaan suhdannekäänne parempaan, mutta historiaan nähden kasvunäkymät ovat alhaiset. Keskipitkän aikavälin peruslaskelman mukaan kokonaistuotanto kasvaa vuosina 2014—2017 keskimäärin 1,7 % vuodessa.”
On melko todennäköistä, että nykyisessä suhdanteessa alijäämätavoite ei toteudu 0,4 % BKT:n kasvulla. Tämä tarkoittaisi lisää sopeutusta eli veronkorotuksia ja leikkauksia ensi vuonna. Valtion omien laskelmien mukaan (VM: talousarvio 2013, s. 99) velkaantuminen kasvaa ainakin vuoteen 2015 asti. Jos perälaudoista pidetään kiinni, leikkauksia ja veronkorotuksia lienee luvassa tässä taloudellisessa tilanteessa.
Hallituksen suuret uudistukset

Kelan entinen pääjohtajan Jussi Huttusen mukaan sote-uudistuksessa ollaan ottamassa takapakkia. Huttunen ei ole 40 vuoden aikana nähnyt samanlaista asiantuntijoiden sivuuttamista:

“Työ­ryh­mäl­lä oli yk­si­mie­li­nen esi­tys, ja mal­lin ta­ka­na oli suu­rin osa Suo­men asian­tun­ti­jois­ta. Sit­ten yli yön teh­tiin jo­tain, mi­tä me em­me ym­mär­rä. Ai­van kä­sit­tä­mä­tön­tä. Ku­kaan ei näy­tä ole­van sel­vil­lä, sii­tä, mi­tä [hal­li­tuk­ses­sa] on pää­tet­ty ja mis­tä syys­tä. … Niitä [hallituksen linjauksia] on hyvin vaikea tulkita, mutta ne näyttävät vievän järjestelmää taaksepäin niin, että erikoissairaanhoito pirstaloituu, mutta toisaalta perusterveydenhuollon ongelmia ei korjata.”

Nuorisotakuun toteutuminen vaikeutuu, sillä opetuspaikkoja karsittiin ja työmarkkinatuki päätettiin siirtää kunnille samalla kun yhteisöveron lasku kaventaa kuntien tuloja sadoilla miljoonilla. Lisäksi kuntauudistuksesta mainitaan, että tarkoituksena on luoda toimintaohjelma, jolla vähennetään lakisääteisiä tehtäviä ja pyritään saavuttamaan 1 miljardin kokonaisvähennys kuntien ja kuntayhtymien toimintamenoihin. Tällä menolla kuntaliitoksiin tulee vauhtia.

Hallituksella ei ole myöskään ollut tahtotilaa harmaan talouden suurten ongelmien torjunnassa. Arvioiden mukaan Suomi menettää harmaan talouden johdosta 4-6 miljardia euroa vuosittain.

Itse asiassa listaamattomien yhtiöiden 60 000 euron osinkovapauden poistaminen teki Suomesta listaamattomien yritysten veroparatiisin: esimerkiksi listaamattomien suuryritysten omistajat voivat nostaa osinkotuloja 8 prosentin veroasteella niin paljon kuin sielu sietää.

Pahalta näyttää – mutta onhan tässä vielä kaksi vuotta aikaa ryhdistäytyä!

Mitä kehysriihessä tapahtui?

Hallituksen aloittaessa sovittiin 2,5 miljardin leikkauksista ja veronkorotuksista. Viime vuoden kehysriihessä sovittiin 2,7 miljardin lisäsopeutuksesta (1,5 miljardia veronkorotuksia ja 1,2 miljardia leikkauksia).

Vuoden 2013 kehysriihi on siitä poikkeuksellinen, ettei hallitus ilmoita enää erikseen leikkauksia ja veronkorotuksia vaan ainoastaan nettosopeutuksen suuruuden, 600 miljoonaa. Kehysriihi osoittaa, että hallitus antaa koko ajan epämääräisemmin tietoa omasta politiikastaan, mikä tekee myös sen arvioinnin vaikeammaksi. Tämä tyrehdyttää myös avoimen keskustelun.

Toisekseen hallitus on ottanut tuohon 600 miljoonaan mukaan esimerkiksi yritysveron laskun (tulopohja vähenee vajaan miljardin) tuottamat dynaamiset vaikutukset. Nämä laskelmat jatkanevat hallituksen ylioptimistista linjaa. Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto on ehtinyt kommentoida, että yritysveron laskun dynaamisia vaikutuksia on liioiteltu ja jos niitä tapahtuukin, ne tulevat vuosien viiveellä.

Ylipäätänsä vetoaminen dynaamisiin vaikutuksiin on tässä taloudellisessa tilanteessa puhtaasti toiveikasta arvailua. Kuvaava on, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) vaatimusta yhteisöveron 10 prosenttyksikön alentamisesta perusteltiin 100 000 uudella työpaikalla. Missään ei kuitenkaan perusteltu millä aikavälillä ihme tulee tapahtumaan.

Tällä viikolla tulevat vielä hallituksen viralliset madonluvut – sellaiset, joihin jokainen hallituspuolue voi olla tyytyväinen. Arvioitaessa virallisia numeroita ja hallituksen tiedotusta tulee muistaa, että myös hallituksen viestintää ohjaa valtionhallinnon viestintäsuositus. Sen mukaan viestinnän tulee olla avointa, luotettavaa ja tasapainoista, eikä annettu tieto saa olla harhaanjohtavaa.

 Kuka voitti ja kuka hävisi? 

Ihmisten verotus kovenee, yritysten kevenee. Työtulovähennys on tietenkin pienituloiselle hieno asia, mutta se lähinnä kompensoi vuoden 2012 työntekijän työeläkemaksujen nousua. Lisäksi sähkön, alkoholin, tupakan ja makeisten verotus kiristyy.

Ympäristölle haitallisia yritystukia ei leikata, mutta Windfall-veroa leikataan 120 miljoonalla eurolla. Hallitus tuskin onnistuu yhteisesti sovituissa tavoitteissaan heittäytymällä verokilpailuun suuryritysten ehdoilla, mutta ainakin kokoomus ja EK saavuttavat tavoitteensa.

2011 jaettiin verovapaita osinkotuloja 2,4 miljardia, joiden verottaminen nykyisellä verokannalla toisi vuosittain 600 miljoonaa lisää. Ei ole kuitenkaan mitään takuita, että nyt tehdyt päätökset tulisivat edes kompensoiduiksi, saati että Suomen velkaantumispaine olisi poistunut.

Kaiken huippu on, että EK sai historiallisen yritysveron alennuksen ilman minkäänlaisia myönnytyksiä ammattiyhdistysliikkeelle. Palkat eivät nouse, eikä nouse Suomikaan. Kuten talouden tutkijat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat jo usean vuoden ajan tuoneet esiin, kokonaiskysynnän lasku on erityisesti näinä aikoina myrkkyä hyvinvoinnille.

 Luokaton journalismi

Kaksi viikkoa ennen kehysriiheä Yle julkaisi blogikirjoituksen, jonka mukaan Katainen hallitsee pelon politiikalla. Hallitus on jatkuvassa hajoamisen vaarassa, minkä varjolla runnotaan läpi tärkeät päätökset ja torjutaan punavihreät uudistukset, kuten transaktiovero.

Oli blogikirjoituksessa sitten kyse demareiden mustamaalaamisesta tai porvarihallituksen haikailusta, iltapäivälehdet tulkitsivat sitä siten, että hallitus on hajoamassa, ellei merkittäviä päätöksiä synny.

Kehysriihen alla julkisuuteen vuoti tieto, että demarit pyrkivät muuttamaan opintotukea lainapainotteisemmaksi. Tämä piti opintoasioista vastaavan ministeri Arhinmäen kiireisenä, kun opiskelijaliike ryntäsi vastustamaan opintotuen heikennyksiä. Samaan aikaan iltapäivälehdet mässäilivät harmaan talouden työryhmässä olevan ministeri Hautalan pimeällä oviremontilla, mikä oli kiusallista vihreille ja puheenjohtaja Niinistölle. Huonoa tuuria tai tietoista politiikkaa, kehysriihen alla kolmella ministerillä ja opiskelijaliikkeellä oli joka tapauksessa perinteisen ja sosiaalisen median kiukku riesanaan.

Kehysriihi ja siitä käyty keskustelu osoittavat, että lehdistö käsittelee politiikkaa yksilöiden tai yksittäisten asioiden kautta: opintotuki siellä, harmaa talous täällä, hevosenlihakohu kaikkialla, hallituksen talous- ja veropolitiikkaa ei missään.

Vasemmisto, vihreät ja opiskelijaliike voivat kuitenkin kaikki olla tyytyväisiä kehysriiheen, koska ne saivat näyttää voimansa ja torpata suunnitellut heikennykset. Paljon pahempaa jälkeä olisi tullut ilman reagoimista uhkailuun. Tämä on vihervasemmiston pelin henki hallituksessa: voittaessasi lyhyellä tähtäimellä henkilökohtaisesti häviät pitkällä tähtäimellä poliittisesti.

Vihervasemmiston itseltään kieltämä pettymys ja kauna on Helsingin Sanomien armeliaan julkaisupolitiikan vaikutuksesta kanavoitunut 300 tonnia pääomatuloilla tienanneeseen lukiolaiseen.

Tulevaisuuden opiskelijan tunteellinen mielenosoituskritiikki olikin sitten kaikki, mitä HS aiheesta kirjoitti. Se näytti jälleen kyntensä provosoidessaan keskustelun epäolennaisuuksiin. Kateudesta ja koulukiusaamisesta saarnaavaa kotrolaista, apuslaista, sarasvuolaista tai enbuskemaista kolumnia odotellessa.

 Mitä on opittava?

Vaadi 10 prosentin alennusta yhteisöveroon, saat 4,5. Hyvä diili?

Ole siis realisti, vaadi mahdotonta. Häkämies ja Katainen ymmärtävät, miten politiikkaa tehdään kun tilanne on päällä. Ennen kaikkea he tarttuvat tilaisuuksiin ja ottavat sen, mitä otettava on.

Puolusta saavutettuja etuja ja saat ehkä ne, mutta joudut antamaan periksi ja myymään kaikki tärkeimmät periaatteesi. Pelottelu on kätevä juttu, sillä pelottelussa voittavat kaikki.

SAK:n Matti Tukiaisen mukaan tieto yritysveron laskusta vuoti EK:lle ennen työmarkkinaneuvottelujen päättymistä. Katainen kommentoi väitteiden olevan “täyttä puppua“ ja kieltäytyi kommentoimasta tarkemmin, minkä jälkeen hän kuitenkin vielä tarkensi:

“Se vaikuttaa vähän mahdottomaltakin, koska teimme lopulliset päätökset näistä asioista vasta, kun neuvottelut olivat kariutuneet [...] Ensinnäkään EK:stä ei ole kysytty. Osa EK:n lähellä olevia ihmisiä on kysynyt, mutta ei ole vastattu mitään, koska ei olla osapuoli palkkaneuvotteluissa. Toisekseen hallituksen piti tehdä ratkaisut riippumatta siitä, mitä työmarkkinaosapuolet tekee.”

Ensinnäkin, jos lopullinen päätös tehtiin vasta työmarkkinaneuvottelujen kariuduttua, miksei myös EK:n lähellä oleville ihmisille (keitä he muuten ovat?) vastattu, ettei ratkaisua vielä oltu tehty?

Toisekseen, vaikka työmarkkinajärjestöt toimivat toisistaan riippumatta, Häkämies on itse istunut Kataisen hallituksessa ja nähnyt miten Katainen pitää yhteyttä työmarkkinajärjestöihin. Häkämies ehti seurata kaikessa rauhassa hallituksen toimintakykyä ja nähdä sen heikkoudet, mitä on varmasti hyödynnetty häpeilemättä veroratkaisun synnyttämisessä.

Lisäksi Häkämies on Kataisen luottomies ja läheinen neuvonantaja. Kuka uskoo, etteivät kansalaiset Katainen ja Häkämies olisi suunnitelleet minkäänlaista roolitusta yhteisesti jakamiensa tavoitteiden saavuttamiseksi, kun elinkeinoministeri siirtyi EK:n johtoon? Eikö kokoomuslaisella ministerillä ja kokoomuslaisella työmarkkinajohtajalla ole yhtenäinen tavoite yhteisöveron laskemiseksi?

Politiikassa ratkaisee lopputulos. Toiminnan mies Häkämiehen astuttua EK:n johtoon järjestö on saanut tavoitteensa läpi tehokkaammin kuin yksikään hallituspuolue. Avoimuudesta ja rehellisyydestä saarnaavat SDP, vasemmistoliitto ja vihreät voisivat kertoa, mitä ihmettä siellä riihessä oikein tapahtui. Miksi kukaan ei tunnu tietävän mitään ja kaikki ovat hiljaa?

Joka tapauksessa kansalaiset Katainen ja Häkämies voivat onnitella toisiaan. Tästä huolimatta Häkämies ehti kuitenkin jo haukkua yhteisöveron alennuksen riittämättömäksi. Oikeiston voitonjano on kova samaan aikaan kun häviäjät ovat nielleet tappionsa.

Tappiomieliala on ymmärrettävä, sillä Katainen ja Häkämies osaavat asiansa. Vaikka Katainen tilailee Himaselta hovifilosofiaa ja Taloustutkimuksen kyselyssä yli 40 % vastaajista katsoi, että pääministerin uskottavuus on horjunut Himaskohun takia, onnistuu hän rauhoittelemaan kansaa kuin hyväntahtoinen isoisä. Hän saa kaikki muut näyttämään oman edun tavoittelijoilta ja samalla puolustelemaan Kokoomuksen politiikkaa.

“Sateenkaarihallituksen kokoaminen tällaisena aikana on poliittisesti fiksua: oikeiston luomaan talouskriisiin otetaan laaja kokoonpano puolueita kantamaan yhteinen ideologinen vastuu.”, Li Andersson ennakoi kesän 2011 hallitusratkaisun yhteydessä. On syytä palauttaa mieliin puheenvuorot muutaman vuoden takaa, mitä hallitusohjelma tarkoittaa ja minkälaiseen politiikkaan se tulee johtamaan.

Kokoomus käyttää taitavasti hyväkseen sitä tyhjiötä, jonka perussuomalaisten jytky on tuonut politiikkaan. Kriittiset äänet eivät uskalla puhua suoraan perussuomalaisiin samaistumisen pelossa, ja toisaalta vakiintuneiden voimasuhteiden muututtua pehmeä-ääniselle isähahmolle on huutava tilaus. Taustalla häärii Häkämies.

Vaihtoehdottomuus

Kokoomus ja EK ajoivat kehysriihessä vero- ja työmarkkinapoliittiset tavoitteensa maaliin. Kun ottaa huomioon, että SDP:llä, vasemmistoliitolla ja vihreillä on ministereiden enemmistö hallituksessa, riihen lopputulos on erittäin nolo kaikille näille puolueille. Itse asiassa sen tulisi voimasuhteiden valossa olla mahdoton.

Niin hallitukselta, poliittiselta vasemmistolta kuin vihreiltäkin puuttuvat poliittiset tavoitteet. Tämä on johtanut epätoivoiseen tilanteeseen, jossa työpaikkojen, hyvinvoinnin ja ekologisesti kestävän ympäristöpolitiikan luomisen sijaan toivotaan, että verokilpailu on riittävä toimenpide kestävyysvajeeseen ja eurokriisiin. Politiikassa korostuvat lyhyen tähtäimen ratkaisut, joissa päällimmäistä on paniikinomainen tarve kotiuttaa epävarmoja pikavoittoja kaikille niille toimijoille, jotka ovat vahvassa asemassa, tai vain sattuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Euroopalta ja Suomelta puuttuu kestävä taloudellisen hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen vakauden tuottamisen malli. Tästä aiheutuva epävarmuus köyhdyttää valtiot ja ajaa alas eurooppalaisen yhteiskuntamallin kaikki edistykselliset saavutukset. Lopulta Euroopan alasajo kertoo siitä, että konsensuspolitiikka on epäonnistunut.

SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden tehtävänä on kertoa äänestäjilleen, että ilman heitä olisi tehty vieläkin oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa. Vasemmistoliitto on omaksunut roolinsa kipusiskona, jonka tehtävänä on lohduttaa niitä köyhiä ja syrjäytettyjä, joita eliitti kyykyttää yhä määrätietoisemmin.

Tällainen oikeistolaisen talouspolitiikan “kirjopesu” on punavihreän politiikan irvikuva ja kertoo siitä poliittisesta umpikujasta, johon Suomen vasemmisto on ajautunut. Merkelin Saksan talouskurin varaukseton hyväksyminen ja Kyproksen pankkiryöstön juhliminen sijoittajavastuuna on tämän vaihtoehdottomuuden symboli. Kajoamista pankkien talletuksiin samalla kun omistajat ja velkojat päästetään pälkähästä perustellaan sillä, että kyseessä on juuri venäläisten rahanpesijöiden raha. Tämä on huolestuttavaa ja kertoo Euroopan unionin poliittisesta kriisistä.

Oikeisto hallitsee pelon politiikalla, vasemmisto puuhastelee itsensä paitsioon.

Vanhan vitsin mukaan sosialismi toimii parhaiten sotatilassa. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että toimimatonta markkinaliberalismia voidaan pitää parhaiten pystyssä pysyvän poikkeustilan eli jatkuvien pienten ja suurempien kriisien avulla. Usein myrsky vesilasissakin riittää pitkälle.

Hallitusta on kritisoitu epärealistisen suurten tavoitteiden asettamisesta. Ylimitoituksen takana on kuitenkin häikäilemätön politiittinen strategia. Kun tavoitteet ovat talouskehityksen vuoksi joka tapauksessa mahdotonta, ristiriidalla oikeutetaan aina uusia leikkauksia. Ne kuitenkin saadaan samassa näyttämään maltillisilta ja kompromissiluonteisilta välttämättömyyksiltä.

Tälle kehälle perustuva strategia on murrettava.

Onko suurten reformien aika ohi?

Suomen poliittisen vasemmiston kädet ovat hallituksessa niin sidotut, ettei se ole kyennyt vastaamaan sen enempää oikeistopopulismin kuin markkinaliberalismin haasteeseen. Jos ja todennäköisesti kun kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta perustavat seuraavan hallituksen markkinaliberalismille ja oikeistopopulismille, he saavat kiittää vasemmistoa sen toimintakyvyttömyydestä.

Yhdysvalloissa markkinaliberaalien ja konservatiivien poliittinen liitto on saanut aikaan tuhoisaa jälkeä 1990-luvulta alkaen. Keskeistä sille on ollut, että republikaanit ja Wall Streetin eliitit onnistuivat vetoamaan arvokonservatiivisten alaluokkien modernisaatiota ja kansainvälistymistä kohtaan tuntemiin pelkoihin.

Clintonin “siniverisillä” ei ollut tarjota oikeastaan muuta kuin talouskuria ja painotonta kulutushysteriaa niille amerikkalaisille, joilla siihen ylipäätään oli varaa. IT-kuplan puhkeamisen jälkeen tätä tekohengitettiin kulutusluotoilla, kiinteistökuplalla ja finanssikeinottelulla. Uuskonservatiivit ja republikaanien voimapoliitikot muodostivat odottamattoman liittouman ja saivat 1990-luvun aikana Amerikan pihtiotteeseen. Asetelma ei ole muuttunut oleellisesti Clintonin, Bush nuoremman ja Obaman kausilla. Kuvaavaa on, että Obaman terveydenhuoltouudistusta vastustivat kaikkein eniten ne, jotka siitä olisivat eniten hyötyneet.

Kun lukee toimittaja Johanna Korhosen tuoretta populismin ja osattomuuden suhdetta käsittelevää kirjaa, on selvää, että Suomen kehityslinjat 1990-luvun lamasta alkaen muistuttavat  kehityksestä Yhdysvalloissa. Talouskriisin myötä suomalaistakin poliittista keskustelua ovat nousseet määrittämään tuloerot, siirtolaisuus, syrjäytyminen, terveyserot, seksuaalisuus, sosiaalinen liikkuvuus, äitiys ja isyys, palkat, työttömyys, verotus, vähemmistöt, abortti, uskonto, ruoka ja kulttuuriset tavat.

Pinnallinen arvokiistely näistä pisteaiheista eristää ne toisistaan ja muuttaa ne omantunnon kysymyksiksi.

Nykymuotoinen arvopolitiikka suosii sumeilematta hyväosaisia ja tämä on myös sen tarkoitus. Poliittinen tilanne on rakentunut automaatiksi, jossa välttämätön vastaus “pyhien arvojen” puolustamiseen on hyväksyä tulonsiirrot eliitille, sosioekonominen epätasa-arvoistuminen ja yhteiskunnallisten ongelmien kärjistyminen.

Luokkapolitiikan paluu? 

Tämän hetken todelliset historialliset materialistit ovat luokkapolitiikkaa tekevät Häkämies ja Katainen.

Kurjistuminen ei sitä paitsi edes kiinnosta ketään. Vain tunteellisilla aiheilla on väliä. Tunteellistaminen ja yksilöllistäminen maskeeraa sitä, miten varallisuuden, terveyden ja mahdollisuuksien jakautumisen nykysuunta rakentaa Suomeen uutta luokkayhteiskuntaa. THL totesi tämän jo 2010 raportissaan Mikä meitä jakaa?. Näiden jakolinjojen tunteminen on välttämätöntä, jotta oikeiston luokkapolitiikkaa ja sen vaikutuksia voidaan ymmärtää ja jotta siihen kyetään vastaamaan.

Nyt tehdään politiikkaa, jossa imuroidaan koko ajan enemmän rahaa omistavalle luokalle. Tämä raha ei valu takaisin investointeihin, työpaikkojen luomiseen eikä Euroopan “kansojen varallisuuden” eli hyvinvoinnin ja ekologian edistämiseen.

Nyt tehdään “tuloeroja kaventavaa” politiikkaa, joka ei muuta omistajien ja palkansaajien välistä tulonjakoa eikä työnjakoa edistykselliseen suuntaan. On itsepetosta parantaa vasemmalla kädellä sosiaaliturvaa ja kärjistää yhteiskunnallista eriarvoisuutta oikealla.

Lauri Lyly totesi eilen, että kriisiä on hoidettu markkinoiden ehdoilla. On surullista, mutta samalla myös piristävää, että se liike, joka tämän lopulta saa sanotuksi, on jähmeänä pidetty SAK. Lyly on kuitenkin oikeassa. Arvostettu lääketiedejulkaisu The Lancet esittää 27.3.2013 julkaistussa raportissaan, että talouskriisin epäonnistunut hoitopolitiikka maksaa ihmishenkiä Euroopassa.

Oikeiston voittoputken voi katkaista vain vahvimman lenkin kohdalta eli eurooppalaisen talouspolitiikan kentällä. Olemme tarjonneet keskustelunavauksen Euroopan talousjärjestelmän uudistamisesta Suomen Kuvalehdessä.

Koska euroeliitin linja on osoitettu viime kuukausina taloudellisesti kestämättömäksi, on se alkanut vaatia puhetta Euroopasta poliittisena rauhanprojektina. Rauhan ja talouden projekti on tietenkin kannatettava, eikä kukaan halua nähdä kaupunkeja raunioina enää koskaan. Siksi Suomen on korkea aika kysyä itseltään, haluammeko todella hännystellä Saksaa vielä kolmannenkin kerran.

Joel Kaitila
Antti Ronkainen
Joonatan Virtanen

*alijäämässä käytetty lehtitietoja.

Walhroos tylyttää EU-parlamenttia: "Teiniliiton vuosikokous, tyhmä päätös, aloittelijoita hiekkalaatikolla..."

Talouselämä

27.3.2014

Björn Wahlroos

"EU:n parlamentti on itse asiassa eräänlainen Teiniliiton vuosikokous. Sinne kerääntyy jäsenmaiden edustajia, jotka tietävät, että tämä on kohta ohi", kirjoittaa Björn Wahlroos Ajatuspaja Liberan verkkosivuilla.
"Päätösten pidemmän aikavälin seuraamuksista saa joku muu vastata. Tärkeintä on olla ajassa mukana ja päästä piireihin."
"EU:ssa ei noudateta parlamentarismia. Unionin hallitus, komissio, on käytännössä jäsenmaiden hallitusten nimittämä. Parlamentti saa kuulla ehdolla olevia jäseniä uutta komissiota nimitettäessä, mutta sen jälkeen sillä ei ole sananvaltaa asiaan. Toisin kuin jäsenmaiden kansanedustuslaitoksista, Euroopan parlamentista ei myöskään edetä hallitukseen, komissioon. Se on aloittelevien poliitikkojen hiekkalaatikko ja usein myös eräänlainen jälkilämmittelypaikka, poliittisen uran hyvin palkattu päätepysäkki", Sammon ja Nordean hallituksen puheenjohtaja tylyttää.
Wahlrioos on suivaantunut päätöksestä, jolla Euroopan parlamentti asetti tiukat rajat pankkiirien bonuksille. Vastaisuudessa muuttuva palkanosa ei ilman yhtiökokouksen määräenemmistöpäätöstä saa ylittää kiinteän palkan määrää.
"Oltakoon pankkiirien palkoista mitä mieltä tahansa, tämä oli tyhmä päätös. Se rikkoi erästä Euroopan unionin kirjoittamatonta lakia vastaan."
Aina viime vuosiin saakka EU:ssa on kunnioitettu jäsenmaiden elintärkeitä intressejä. Parlamentti ei ole säätänyt päästö- tai turvallisuusnormeja, jotka tuottaisivat ongelmia Saksan autoteollisuudelle. Se on myös jättänyt Ranskan viiniteollisuuden rauhaan ja tukenut avokätisesti Välimeren maiden oliiviöljytuotantoa. Mutta rajatessaan pankkiirien bonuksia se toimii Ison-Britannian elintärkeätä intressiä vastaan.
Lopputulosta emme vielä tiedä. Amerikkalaiset suurpankit, jotka tähän asti ovat pitäneet ulkomaisen henkilökuntansa Lontoossa, ovat kuulemma jo reagoineet. Vastaisuudessa Goldman Sachsin, J. P. Morganin ja Merrill Lynchin amerikkalaiset johtajat pysyvät amerikkalaisina, olkoonkin, että he työskentelevät Euroopassa. Ellei Euroopan parlamentin päätös kaadu EU-tuomioistuimessa, arvaan, että Britannian hallitus sallii myös brittipankeille henkilökuntansa rekisteröimisen kanaalin tai Karibian saarille. Tällainen kehitys ei ole kenenkään edun mukaista.
"Yksi asia on kuitenkin varma: päätös ei lisännyt EU-myönteisyyttä Britanniassa. Se voi osaltaan myötävaikuttaa siihen, että vuoden 2017 kansanäänestys johtaa erkaantumiseen EU:sta. Se olisi suuri tappio Euroopalle.", Wahlroos kirjoittaa.

(Isäntä: Suurpääoma korjailee virheitä!! Missä työväen suunnannäyttäjät ovat??)

Saiko suuri raha tilaisuuden livahtaa turvaan?

Analyysi Kyproksen pankit pysyvät kiinni ja käteisnostojen rajoitukset jatkuvat pidempään kuin piti. Ilmeisesti rajoituksista ei ole kaikille asiakkaille yhtä pahaa haittaa, sillä suuri raha näyttää keksineen keinot livahtaa kriisiä karkuun. Tukkutallettajat näyttävät siirtäneen miljardeja euroja parempaan talteen. Tavalliselle tallettajalle liikenee satanen päivässä.

Jan Hurri

27.3.2013

 

Analyysi

Pankkien tavallisille asiakkaille tämä tarkoittaa rahasiirtojen ja -nostojen rajoituksia. Tilisiirrot eivät toimi lainkaan. Pankkiautomaateista yleisö voi nostaa säästöjään sata euroa päivässä, jos automaateissa riittää seteleitä.
Rahavarojen jämähtäminen suljettuihin pankkeihin on muuttanut kansalaisten arkielämän erittäin hankalaksi, sillä kriisioloissa Kypros on siirtynyt käytännössä kokonaan käteistalouteen.
Talousviranomaiset perustelevat pankkien kiinni pitämistä rahoitusolojen ja maan pankkijärjestelmän vakauttamisella.
Kyse lienee myös talletuspaon ennalta ehkäisemisestä. Kriisin ja kriisitoimien säikäyttämät tallettajat eivät ryntää tyhjentämään pankkitilejään niin kauan kuin pankit ovat kiinni.
Kriisipankkien suurimmilla tukkutallettajilla – tai ainakin nokkelimmalla osalla tukkutallettajista – voivat asiat olla paremmin. Heitä pankkien sulkemiset ja raharajoitukset eivät välttämättä haittaa samalla tavoin kuin tavallista kansaa.
Ilmeisesti osa Kyproksen kansainvälisistä suursijoittajista on keksinyt keinot, miten siirtää mammonaa parempaan talteen, vaikka saaren pankit ovat kiinni.
Runsaasti rahaa
virrannut turvaan
Kriisitoimien kuluessa Kyproksen pankeista on nähtävästi poistunut jopa satoja miljoonia euroja päivittäin, vaikka pankit ovat olleet kiinni ja rahaliikenne virallisesti poikki.
Rahavirta pankeista ja koko saarelta muualle turvaan näyttää rajoituksista huolimatta paisuneen pelkästään pankkisulun aikana miljardien eurojen mittaiseksi.
Siirtojen takana lienevät lähinnä kriisipankkien ulkomaiset suurtallettajat, kuten venäläiset liikemiehet, joiden talletuksia leikkaamalla oli tarkoitus kattaa pankkien tappioita.
Rahapaosta ja pankkisulun vuotamisesta ovat kertoneet esimerkiksi saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung FAZ ja uutistoimisto Reuters, jotka ovat saaneet rahasiirroista vihiä muun muassa keskuspankkilähteiltään.
Rahaa näyttää poistuneen esimerkiksi Kyproksen pankkien ulkomailla sijaitsevien sivukonttoreiden ja tytärpankkien kautta.
Esimerkiksi kriisipankki Laiki Bankin Lontoon superrikkaiden Mayfairin kaupunginosassa toimiva konttori ja muut ulkomaankonttorit olivat tiettävästi koko viime viikon toiminnassa. Niiden asiakkailla oli tilaisuus siirtää varojaan parempaan talteen rajoituksitta.
Europäättäjien moka
antoi aikaa siirtoihin
Kriisipankkien Kyproksella sijaitsevat pääkonttorit ja kaikki saarella sijaitsevat sivukonttorit ovat olleet toista viikkoa visusti kiinni, mutta pankkien ulkomailla sijaitsevat yksiköt ovat saaneet jatkaa toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Pankkien ulkomaankonttoreilla ja niiden asiakkailla oli erivapaus europäättäjien runsas viikko sitten sopimasta Kyproksen ensimmäisestä ja saman tien maan parlamentissa kaatuneesta "pelastuspaketista".
Tuossa onnettomassa "pelastuksessa" pankkien tappioita oli tarkoitus kattaa leikkaamalla ensi kerran pala kaikista talletuksista. Talletussuojan murtaminen raivostutti Kyproksen parlamentin, joka kaatoi aikeen.
Siitä alkoi viikon kestänyt kädenvääntö europäättäjien ja Kyproksen johdon välillä.
Pankit pysyivät kinastelun ajan kiinni. Paitsi eivät niiden ulkomaiset sivukonttorit.
Kriisipankkien kansainvälisille suurtallettajille päättäjien ensimmäinen yritys käydä talletusten kimppuun oli kuin varoituslaukaus. Ja kriisitoimista kinastelu oli kuin varta vasten varainsiirtoihin varattua varoaikaa.
Verhoiltu varoitus
tappioiden vaarasta
Viime viikonloppuna uudemman kerran sovituissa kriisitoimissa on tarkoitus pilkkoa ja lakkauttaa Kyproksen kahdesta suuresta kriisipankista pienempi, Laiki Bank.
Kriisipankin kehnot saatavat ja suojattomat talletukset ja muu riskirahoitus eristetään roskapankiksi ja tarvittavilta osin mitätöidään. Hyvät saatavat ja suojatut talletukset yhdistetään Bank of Cyprus -pankkiin.
Lakkautettavan Laiki Bankin Lontoon sivukonttori kertoi runsas viikko sitten solmitun ensimmäisen "pelastuspaketin" jälkeen, että se voi jatkaa toimintaansa tavalliseen tapaan ilman asiakkaiden pelkoa talletusten leikkauksista.
Laiki Bank kertoi asiakkailleen hyvissä ajoin myös sen, että Lontoon sivukonttorin talletukset eivät nauti Britannian vaan Kyproksen talletussuojaa.
Senkin pankki teki asiakkailleen selväksi, että yli 100 000 euron rahasummat eivät nauti minkäänlaista talletussuojaa vaan voivat olla vaarassa.
Samoin pankki muistutti asiakkaitaan siitä, että asiakkaan talletuksia voidaan käyttää saman asiakkaan maksamattomien velkojen kattamiseen.
Asiakkaiden ajan tasalla pitäminen ja riskiasemasta muistuttaminen on kriisipankilta toki huomaavaista ja hyvää asiakaspalvelua. Samalla se on osaltaan ollut tehokas muistutus, että asiakkaiden on korkea aika nostaa ylimääräiset varat turvaan.
Jos FAZ:n ja Reutersin tiedot ja lähteet pitävät kutinsa, juuri näin moni kriisipankkien miljoona-asiakas on tehnytkin.
Varoitus voi säästää
suurilta tappioilta
Rahaa näyttää poistuneen Kyprokselta saaren pankkien Lontoon ja muiden Länsi-Euroopassa sijaitsevien toimipisteiden lisäksi ainakin Venäjälle.
Toinen suurista kriisipankeista, Bank of Cyprus, omistaa enemmistön venäläispankki Uniastrumista, ja tämä on jatkanut emopankin kriisistä ja raharajoituksista huolimatta normaalisti toimintaansa.
Pankin asiakkaat ovat voineet nostaa varojaan rajoituksetta sillä välin, kun emopankin konttorit kotisaarella pysyvät kiinni ja viranomaiset valmistelevat suurten talletusten leikkauksia.
Nostoihin onkin ollut hyvät perusteet ainakin europäättäjien ensimmäisestä Kyproksen "pelastusyrityksestä" lähtien. Siitä lähtien pankkien suurilla rahoittajilla on ollut täysi syy varautua tappioihin – esimerkiksi karkuun livahtamalla.
Pankkien suurimmilla tukkutallettajilla on ollut erityisen hyvä syy pelkoon ja varotoimiin, sillä suojaamattomia talletuksia uhkaavat erittäin raskaat leikkaukset.
Tiistaina Kyproksen talousviranomaiset arvioivat suurtallettajien menettävän talletussuojan ylittävistä sijoituksistaan jopa 40 prosenttia. Miljoonasta eurosta 40 prosenttia on 400 000 euroa ja miljardista eurosta se on 400 miljoonaa euroa.
Kukapa ei moisia summia yrittäisi siirtää turvaan tappioiden alta – varsinkin, jos saa ajoissa varoituksen ja tilaisuuden turvasiirtojen ja -nostojen toteuttamiseen.
Miljoona-asiakas voi
päästä pälkähästä
Lontoossa toimivan Laiki Bankin sivukonttorin julkaisemasta asiakastiedotteesta ilmenee vain vähän verhoillun tappiovaroituksen lisäksi ainakin yksi mahdollinen syy, miksi miljoona-asiakas voi joissakin tapauksissa jättää talletuksensa siirtämättä.
Se ilmenee vapaasti suomennetusta lauseesta: "Tallettajan talletuksia voidaan käyttää saman tallettajan velkojen ja luottojen kattamiseen".
Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kriisipankkiin varojaan tallettanut mutta saman määrän luottoja nostanut asiakas voi parhaassa tapauksessa unohtaa koko jupakan.
Jos talletus on luoton vakuutena eikä luotolla hankittu muu omaisuus ole samassa pankissa tämän tai minkään muunkaan luoton panttina, voi asiakas päästä pälkähästä jättämällä talletuksen ja luoton roskapankkiin – mutta pitämällä luotolla hankkimansa omaisuuden hyvänään.
Talletusten, luottojen ja panttien ketjuttaminen voi olla yksi keino kyseenalaista alkuperää olevien varojen pesemiseen, mutta se voi olla myös yksi keino päästä kriisipankista eroon suuremmitta vahingoitta.
Pankkiautomaateilla sitä päivän ainoaa satasen seteliä jonottavilla kansalaisilla ei moisia keinoja ole.

Keskuspankit voivat päihtyä vallastaan

 

Keskuspankkien uudet valtuudet voivat päihdyttää ne vallasta, varoittaa Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomi.

 

Taloussanomat-Bloomberg

26.3.2013

 

Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomisti Olivier Blanchard huomautti, että aiemmin keskuspankkien valtuudet rajoittuivat rahapolitiikkaan. Työn suurin painopiste oli koroissa. (Minä: toimi renkinä) Nyt keskuspankkien työkalupakki suurenee alati, ja kytkeytyy yhä tiukemmin talouspolitiikaan (Minä: entinen isäntä) ja finanssisektoriin.
– Haluatteko todella antaa riippumattomille keskuspankeille oikeuden valita lainoitusasteita (Minä: ja......) ilman minkäänlaista poliittista suunnannäyttöä? Eikö se omalla tavallaan johda demokraattiseen vajaukseen, kun keskuspankeista tulee liian vahvoja, Blanchard kysyy.

قبرس و بحران مالی اروپا

طی چند سال اخیر، شماری از کشورهای اروپایی عضو حوزه یورو با مشکلات مالی گاه شدید مواجه بوده‌اند که عمدتا از مسایل موجود در نظام بانکداری این کشورها ناشی شده است. یونان و اسپانیا معروف ترین نمونه‌ها از این دست بوده اند.

در دوره رونق اقتصادی سال های پیش، نهادهای دولتی و حتی موسسات خصوصی در بسیاری از کشورها، به منظور تامین منابع مالی لازم برای توسعه فعالیت‌های خود، به صدور و فروش وسیع اوراق قرضه با بهره نسبتا پائین مبادرت کردند و سرمایه‌گذاران از جمله بانک‌ها، با اعتماد به توانایی صادرکنندگان این اوراق به بازپرداخت دیون خود، به خرید این اوراق به عنوان "سرمایه گذاری‌های امن" مبادرت ورزیدند.

در کشورهای عضو حوزه یورو، جریان داشتن یک پول معتبر بین‌المللی، این اوراق را به خصوص جذاب‌تر و به ظاهر، امن‌تر جلوه می‌داد و در نتیحه، برخی از دولت‌های اروپایی، با اتکا به شرایط آن زمان، با صدور وسیع اوراق قرضه، به استقراض گسترده از بازارهای مالی روی آوردند تا برنامه‌های سخاوتمندانه خود را به اجرا بگذارند. انتظار این دولت‌ها این بود که با ادامه رونق اقتصادی، عواید کافی برای پرداخت بهره و بازپرداخت اصل این اوراق را مثلا از طریق اخذ مالیات از درآمد رو به افزایش مردم، کسب خواهند کرد.

سپرده گذاران قبرسی برای خارج کردن پول خود از دسترس مالیات‌گیرندگان به خودپردازها هجوم بردند

آغاز رکود اقتصادی از حدود پنج سال پیش، باعث کاهش و گاه توقف رشد اقتصادی اکثر کشورهای اروپایی شد و در نتیجه، عواید دولت‌ها از جمله از محل کسب مالیات از درآمد را کاهش داد در حالیکه هزینه‌های دولتی مانند پرداخت بیمه بیکاری افزایش یافته بود. یکی از نتایج چنین وضعیتی، ناتوانی دولت‌ها در بازپرداخت به موقع دیون قبلی بود که به اعتبار اوراق قرضه دولتی آسیب زد. در حالیکه عواید مالیاتی افزایشی نداشت، نگرانی در مورد بازپرداخت دیون قبلی هم باعث شد تا استقراض مجدد برای این منظور از طریق صدور اوراق قرضه جدید هم دشوار شود زیرا خریداران اوراق جدید، بدون دریافت بهره سنگین، حاضر به قبول ریسک خریداری آنها نبودند.

در مجموع، ارزش اوراق قرضه این دولت‌ها در بازار کاهش یافت و باعث شد که دارندگان عمده این اوراق، به خصوص بانک‌ها، با انبوهی از دیون دولتی مواجه شوند که بخشی از ارزش خود را از دست داده بود، و در صورت اعلام ناتوانی دولت‌های صادرکننده درتادیه اصل آنها، کاملا بی ارزش شده وسرمایه بانکها راازمیان می‌برد.

برای رویارویی با این وضعیت، کشورهای بحران زده از اتحادیه اروپا و نهادهای بین‌المللی کمک خواستند.

با اینهمه، شرایط قبرس در این مدت به مراتب بهتر از سایر کشورهای حوزه یورو بود و این جزیره، با جمعیتی اندک و درآمد سرانه قابل توجه، از رشد اقتصادی مناسب و در ظاهر، سلامت مالی و پولی قابل توجهی برخوردار بود.

در عین حال، ادامه از رشد ماندگی اقتصادی اکثر کشورهای اروپایی و شدت بحران پولی و بانکی برخی دز آنها، به تدریج بر اقتصاد قبرس نیز تاثیر گذاشت به خصوص اینکه بانک‌های قبرسی مقادیر قابل توجهی از دارایی خود را به خرید اوراق قرضه دولتی یونان اختصاص داده بودند.

برخی کارشناسان گفته‌اند که خرید اوراق قرضه دولتی یونان توسط بانک‌های قبرسی نه تنها در زمان رونق افتصادی اروپا رواج داشت، بلکه حتی پس از بروز بحران مالی و بانکی در آن کشور هم ادامه یافت زیرا بانک های قبرس امید داشتند که کمک خارجی باعث خاتمه بحران و بهبود شرایط اقتصادی و افزایش بهای اوراق قرضه دولتی یونان شود و بهای اوراقی را که به بهای کمتری خریده‌اند، افزایش دهد.

عواقب بانکداری موفق

در دوره رونق اقتصادی قبرس، بانک‌ها نقشی مهم در رشد اقتصادی این جزیره ایفا کردند و در سال ۲۰۱۱، صندوق بین‌المللی پول گزارش کرد که دارایی این بانک‌ها، شامل مطالبات آنها، بیش از هشت برابر کل در آمد ملی سالانه - یا تولید ناخالص داخلی - قبرس است.

البته بخش عمده‌ای از این دارایی‌ها در اختیار بانک‌های خارجی مستقر در قبرس بود اما بانک‌های بومی نیز از این رشد سریع بی نصیب نبودند. مشکلی که در این میان وجود داشت این بود که این دسته از بانک‌ها، خریدار عمده اوراق قرضه یونان محسوب می‌شدند و براساس گزارش صندوق بین‌الملل پول، ارزش اسمی اوراق قرضه یونانی متعلق به بانک‌های قبرسی از یک و نیم برابر تولید ناخالص داخلی این کشور فراتر می‌رفت.

طبیعی است که تنزل بهای اوراق قرضه دولتی یونان باعث کاهش ارزش دارایی‌های بانک‌های قبرس و نیاز آنها به دریافت کمک مالی شد در حالی‌که حجم عظیم دارایی‌های بانکی در مقایسه با درآمد ملی قبرس، به دولت این کشور استطاعت آن را نمی داده تا مانند برخی دیگر از کشورها، مثلا بریتانیا، دولت به حمایت مالی از شبکه بانکی مبادرت ورزد.

نتیجه اینکه، دولت قبرس برای حفظ نظام بانکی کشور خود، به کمک خارجی نیاز یافته هر چند در حال حاضر، دشواری‌های اقتصادی و بحران مالی این کشور به همان شدت بحران مالی در برخی دیگر از کشورهای اروپایی نیست.

مطابق معمول، بانک‌ها و موسسات خارجی، از جمله کشورهای حوزه یورو، به عنوان شرط اعطای کمک به کشورهای عضو، از جمله در زمینه کمک به حفظ بانکداری قبرس، انتظار داشته‌اند که تضمین هایی را در مورد بازپرداخت این کمک‌ها در آینده دریافت کنند.

در مورد کشورهای دیگری مانند یونان و اسپانیا، شرط اعطای چنین کمک‌هایی، اقدام دولت در زمینه "انضباط مالی" بوده که معمولا به معنی افزایش همزمان مالیات‌ها و کاهش هزینه‌های دولتی است اما در مورد قبرس، با توجه به حجم عملیات بانکی در مقایسه با عواید دولتی، چنین خواسته‌ای چندان معقول نبوده است.

در مقابل، شبکه بانکی قبرس طی سال های اخیر، به یکی از منابع عمده ایجاد ثروت در این کشور مبدل شده زیرا پائین بودن مالیات‌ها و تسهیلات بانکی در قبرس، بانک‌های این جزیره را به محلی مناسب برای سپرده‌گذاری ثروتمندان خارحی مبدل کرده است. گفته می‌شود که برخی شهروندان روسی که به داشتن ثروت های بادآورده مشهورند، از مشتریان و سپرده‌ گذاران مهم این بانک‌ها بوده‌اند.

کمک کنندگان خارجی هم به همین دلیل شبکه بانکی قبرس را منبع مناسبی برای کسب درآمد اضافی برای دولت و استفاده از آن به عنوان ضمانت بازپرداخت بخشی از کمک‌های مالی خود دانسته‌اند در حالیکه، نمایندگان پارلمان قبرس، برداشت ده درصد از سپردهای بانکی همه مردم، از جمله سپرده گذاران کوچک را به عنوان اقدامی غیرمنصفانه و مغایر تعهد دولت به حفاظت از سپرده های بانکی، رد کردند.

Maailman varoista puolet veroparatiiseissa

Veroparatiisiin voi perustaa yhtiön päivässä. Maailman varallisuudesta jopa puolet on veroparatiiseissa. Suuryritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verokapina koskettaa meitä kaikkia.                                   

24.3.2013                                                                                                                                                                                    
                                                                                                           

Mr. Hoffman on vastannut sähköpostiini. Viesti on englanninkielinen, pitkä ja sävyltään ystävällinen. Olen kertonut ongelmistani verottajan kanssa ja todennut, että mittani on tullut täyteen.
Olen jättänyt mainitsematta olevani toimittaja, koska epäilen että hän lopettaisi viestittelymme lyhyeen.
Mr. Hoffman ymmärtää hyvin vaikeuksiani. Verottajan kanssa asioiminen ei ole miellyttävää.
Mutta ei huolta: hänellä on ratkaisu ongelmaani.
Mr. Hoffman työskentelee brittiläisessä yhtiössä, jonka toimialana on auttaa perustamaan yhtiöitä tai avaamaan pankkitilejä veroparatiiseihin.
Mr. Hoffman on sitä mieltä, että minun kannattaa suomalaisena perustaa yhtiöni ehdottomasti Kyprokseen.
Kyse on EU-maasta, verotus on alhaista, sääntely vähäistä ja salaisuus suurta.
Ihannekohde suomalaisyrittäjälle, joka olen kertonut olevani.
"Me voimme tarjota sinulle myös järjestelyn jonka avulla ei ole mitään mahdollisuutta selvittää, että olet yhtiön toimitusjohtaja ja omistaja. Tämä poistaa kaikki byrokraattiset ongelmat kotimaassasi", Mr. Hoffman kirjoittaa.
Mukana on hinnasto. Yhtiön saan vajaalla 2 000 eurolla. Jos haluan bulvaanin eli jonkun esiintymään yhtiön toimitusjohtajana tai omistajana minun on maksettava 395–690 euroa lisää.
Mr. Hoffman lupaa hoitaa kaikki paperityöt ja toimittaa minulle asiakirjat mihin osoitteeseen haluan. Pari viikkoa siinä menee eli jos on todella kiire, niin kannattaa vaihtaa veroparatiisia.
Seychellien saarille yrityksen saa perustettua alle vuorokaudessa.
Kerron miettiväni tarjousta ja palaavani parin päivän päästä asiaan.
Mr. Hoffman muistuttaa vielä, ettei tässä rikota mitään lakia, ja hyödyt ovat suuret.
Näin helppoa on nykyisin perustaa oma veroparatiisiyhtiö. Mr. Hoffman on töissä yrityksessä, jonka tapaisia on maailmassa tuhansittain. Niiden palveluvalikoima on laaja: jokainen voi räätälöidä yritysmuotonsa ja mieleisensä toimintatavan.
Veroparatiisialueita löytyy maailmalta kymmenittäin ja niillä kaikilla on omat kilpailuvalttinsa veroetujen lisäksi.
Sähköinen tiedonkulku ja pääomien liikkeiden vapauttaminen ovat tuoneet veroparatiisit kaikkien ulottuville.
Nyt jo eläkkeellä oleva suomalainen asianajaja muistelee, kuinka edellinen suuri murros veroparatiisien käytössä liittyi toiseen tekniseen kehitykseen: faksien yleistymiseen.
Helsinkiläisessä asianajotoimistossa oli uusinta uutta olevaa tekniikkaa eli faksi, jossa oli muisti. Paperit sinkoilivat Suomen sekä Luxemburgin ja Caymansaarten tapaisten veroparatiisien välillä.
Syntyi pöytälaatikkoyhtiöitä, joiden avulla varallisuutta haihtui verottajan ulottumattomiin.
Elettiin 1980-lukua ja veroparatiisitalous oli kehittymässä kohti kulta-aikaansa. Silti silloin veroparatiiseissa olleet varat olivat kuin ravintolassa jätettyjä tippejä nykytasoon verrattuna.
Brittiläinen kansalaisjärjestö Tax Justice Network on arvioinut, että maailman varallisuudesta kolmasosa tai jopa puolet on veroparatiiseissa.
Pelkästään yksityishenkilöillä on veroparatiiseissa arviolta 11 000 miljardin euron omaisuus.
Summalla pyörittäisi Suomen valtiota parinsadan vuoden ajan.
Veroparatiisitaloudessa Mr. Hoffmanin tapaiset miehet ovat työmuurahaisia. Alimmalla portaalla olevia duunareita, jotka eivät pääse koskaan tekemisiin isojen pelureiden kanssa.
Kun Googlen tapaiset jättiyritykset alkavat tehdä verosuunnittelua, saman pöydän ääreen istuvat maailman terävimmät veroasiantuntijat ja juristit. Heidän käsissään syntyy yritysrakennelmia, joiden ansiosta voitot kasvavat ja verot kaikkoavat.
Rikkaiden maiden kerho G20 teetti hiljattain tutkimuksen suurten kansainvälisten yritysten maksamista veroista. Tulokset olivat karua kerrottavaa: isot kansainväliset jätit maksoivat keskimäärin viisi prosenttia veroja maailmanlaajuisista voitoistaan.
Pienet ja keskisuuret yritykset maksoivat veroja 20–30 prosenttia eli viisi kuusi kertaa enemmän.
Ei voi kuin ihmetellä, miksi niiden etujärjestö Suomen Yrittäjät ei vaadi kovin sanoin veroparatiisien vastaista taistelua.
Näin räikeää kilpailun vääristämistä näkee harvoin.
Suomalainen törmää arjessaan jatkuvasti veroparatiisiyhtiöihin, usein tietämättään.
Kun ostat ruokaa, googletat, olet Facebookissa, lennät Finnairin tai SAS:n lentokoneilla, käyt yksityisellä työterveysasemalla, ostat lääkkeitä, maksat työeläkemaksuja, tankkaat Nesteen huoltoasemilla, syöt McDonald'sissa, katsastat auton tai kyselet kadonnutta numeroa Fonectalta olet vähintään välillisesti mukana veroparatiisitaloudessa.
Verosuunnittelu ei estä yrityksiä ottamasta vastaan verovaroin maksettuja yritystukia, hyödyntämästä yhteiskunnan varoilla rakennettua toimivaa infrastruktuuria tai palkkaamasta verovaroin koulutettua työväkeä.
1970-luvun iskelmän iskulause alkaa olla totta jättiyrityksille: verot valtion maksettavaksi.
Jos veroparatiisien käyttäjien eliitti pantaisiin istumaan samaan lentokoneeseen, olisi koolla hyvin sekalainen seurakunta. Suurin osa paikoista menisi bisneseliitille.
Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt siemailisi samppanjaa, vieressään Facebookin perustaja ja suuromistaja Mark Zuckerberg. He selailisivat rauhassa The Economist -lehteä, tietäen ettei verottaja hengitä niskaan.
Yhdysvaltain veroviranomaisten koura ei yllä Caymansaarille tai Bermudaan.
Riviä taaempana istuisi suurten rahastojen hoitajia, joiden miljardien arvoisia sijoitussalkkuja hoidetaan Luxemburgin, Sveitsin, Brittiläisten Neitsytsaarien ja muiden veroparatiisien kautta.
Heidän suuria asiakkaitaan ovat eläkeyhtiöt eri puolilta maailmaa. Myös suomalaisten eläkerahoja päätyy Varman, Ilmarisen ja muiden työeläkeyhtiöiden kautta miljardien eurojen arvosta eri veroparatiiseihin.
Iso siivu koneen paikoista kuuluisi miehille, joiden kanssa bisneseliitti ei normaalisti halua seurustella tai liikkua samoissa piireissä.
Huumekartellien pomot, laittoman asekaupan konkarit, rahanpesun ammattilaiset ja muu maailman rikoseliitti on tottunut asioimaan veroparatiiseissa.
Kokaiinin myynnillä ansaittu raha pitää pestä jossain ja saada käyttöön ilman, että viranomaiset pääsevät sen jäljille.
Tämä onnistuu mukavasti vaikka Bermudalla tai Panamassa.
Suurinta ääntä koneessa pitäisivät miehet, jotka ovat tottuneet siihen, että heille ei sanota ei. Diktaattorit tai puoliautoritääriset maansa johtajat, jotka ovat varastaneet valtionsa varoja ja piilottaneet ne veroparatiiseihin.
Pohjois-Korean edesmenneen diktaattorin Kim Jong-ilin, Chilen sotilasjuntan johtajan Augusto Pinochetin ja Libyan itsevaltaisen Muammar Gaddafin tapaiset omia kansalaisiaan sortaneet valtionpäämiehet ovat aina kelvanneet suurten kansainvälisten pankkien asiakkaiksi.
Ikäviä kysymyksiä pankkien toiminnasta esitetään harvoin, sillä diktaattorit lastaavat rahojaan tiukan salaisuuskäytännön maihin, kuten vaikkapa Sveitsiin.
Alppimaassa pankkisalaisuuden rikkominen voi tietää vankeustuomiota.
Silloinkin, kun tilitietoja kyselee viranomainen, joka yrittää jäljittää varastettua omaisuutta.
Turistiluokassa istuisivat taas pienten ja keskisuurten yritysten omistajat. Tuhannet yrittäjät käyttävät nykyisin veroparatiiseja hyväkseen ja seuraavat näin isojen firmojen esimerkkiä.
Veroparatiiseja tutkivat ihmiset ovat sitä mieltä, että koko termi on huono. Eikä tällä viitata ainoastaan siihen, että kyse on monessa kielessä – myös suomessa – käännösvirheestä.
Termi kuuluu englanniksi tax haven, mikä viittaa turvasatamaan, ei paratiisiin (heaven).
Parempi olisikin puhua salaisuusvaltioista tai salaisuusalueista.
Usein yrityksiä ja rikollisia houkuttelevat veroparatiiseihin juuri tiukat salaisuuskäytännöt ja vähäinen säätely. Veroparatiisit viis veisaavat muiden maiden lainsäädännöstä tai toimintansa haitallisuudesta sadoille miljoonille tai miljardeille ihmisille.
Ei ole sattumaa, että Yhdysvaltain historian suurimpiin kuuluvan konkurssin tehneellä Enron-energiayhtiöllä oli veroparatiiseissa useita satoja yhtiöitä.
Veroparatiisiyhtiöihin oli piilotettu Enronin velkoja, mikä sai yhtiön taloudellisen tilanteen näyttämään todellista paremmalta.
Veroparatiiseja tutkinut brittiläinen entinen toimittaja ja nykyinen kansalaisaktivisti Nicholas Saxon onkin esittänyt, että vuonna 2007 Yhdysvalloista alkanut talouskriisi johtui osittain salaisuusvaltioista.
Kenelläkään ei ollut tarkkaa kuvaa talouden riskeistä ja yhtiöiden toiminnasta, koska ikävät salaisuudet oli kätketty veroparatiiseihin.
"Joko kyse on maailman suurimmasta toimistotalosta tai maailman suurimmasta verohuijauksesta."
Lause on Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ja hän viittasi sillä Caymansaarilla olevaan kuuluisaan The Ugland House -nimiseen keskikokoiseen toimistorakennukseen.
Rakennuksessa on kirjoilla 19 000 yhtiötä.
Caymansaarten rahoitusvalvontaviranomainen huomautti pian Obaman kommentin jälkeen, että Amerikassa kaikki on suurempaa.
Delawaren osavaltiossa osoitteeseen 1209 North Orange Street, Wilmington on rekisteröitynyt lähes 300 000 yritystä, kuten Coca-Cola, Ford ja Wal-Mart.
Delaware on eräänlainen Yhdysvaltojen sisäinen veroparatiisi, jossa on alhainen verotus ja tiukat salaisuuskäytännöt. Tämä on houkutellut osavaltioon paitsi lukuisia suuryrityksiä, myös muun muassa terroristeja hoitamaan rahoituskuvioitaan.
Britannian alaisuuteen kuuluva Caymansaaret on taas kovin tuttu paikka Obaman syksyiselle vastaehdokkaalle, republikaanien Mitt Romneylle. Liikemiestaustan omaava Romney on sijoittanut yli 80 miljoonaa euroa kahteentoista Caymansaarilla toimivaan rahastoon.
Veroparatiiseista puhuttaessa mielikuva siirtyy yleensä palmuihin ja pitkiin hiekkarantoihin, joiden äärellä toimii hämärämiesten perustamia yhtiöitä.
Todellisuus on tästä kaukana. Veroparatiisit kytkeytyvät maailman suurimpiin talousmahteihin, kuten Yhdysvaltoihin, ja niiden suurimpia hyötyjiä ovat maailman arvostetuimmat ja rikkaimmat suuryhtiöt sekä vauraat yksityishenkilöt.
Suurimpia häviäjiä ovat köyhien maiden kansalaiset.
Suomessa helmikuussa vieraillut yhdysvaltalainen Raymond Baker on pitkän linjan bisnesmies. Viime vuodet hän on kuitenkin saarnannut perustamansa kansalaisjärjestön kautta veroparatiiseja ja veronkiertoa vastaan.
Baker on huomauttanut, että kehitysmaista viedään vuosittain sata kertaa enemmän pääomia pois kuin ne saavat kehitysapua.
Rahat pumpataan ulos esimerkiksi vääristyneellä siirtohinnoittelulla, jossa yritys maksaa ylihintaa tuotteesta yhtiön sisäisessä kaupassa. Räikeimmissä esimerkeissä kuulakärkikynistä on maksettu tuhansien eurojen kappalehintoja.
Mallin avulla voidaan välttää verot, ja usein voitot siirretään veroparatiiseihin.
Pääomien ulos pumppaaminen pitää maita köyhinä, estää niitä kehittymästä ja pitää maat riippuvaisina ulkopuolisesta avusta.
Veroparatiisit eivät ole enää vain kehitysmaiden ongelma.
Eurokriisin myötä verosuunnittelusta on alettu puhua laajasti mediassa ja päätöksentekijöiden pöydissä myös Euroopassa. EU arvioi viime joulukuussa, että sen jäsenmaat menettävät vuosittain jopa tuhat miljardia euroa verotuloja erilaisten veronkiertomekanismien takia.
Poliitikot ovat tajunneet, että kun veroapina loikkii karkuun verokarhua, muiden taakka kasvaa.
Kaikissa länsimaissa vauraiden kansalaisten ja yritysten verotusta on viime vuosikymmeninä kevennetty. Tämä on tapahtunut osittain ideologisten syiden, mutta myös pakon edessä, kun verokapinaan ryhtynyt eliitti voi helposti minimoida maksamansa verot.
Keskiluokan verotaakkaa poliitikot eivät voi kasvattaa tai edessä on vaalitappio.
Siksi päättäjät pohtivat vakavasti veroapinoiden kuriin panemista.
Mr. Hoffman on lähettänyt minulle jälleen viestin.
Se alkaa totutun kohteliaasti: Dear Sir.
Mr. Hoffman kysyy, olenko jo ehtinyt pohtia yrityksen perustamista. Hän ehdottaa soittamista minulle, jotta voisimme jutella Kyproksen-yhtiöstäni tarkemmin.
Tapaaminenkin onnistuu Mr. Hoffmanin yrityksen edustajan kanssa esimerkiksi Britanniassa, Hongkongissa, Panamalla, Seychelleillä tai "muissa vastaavissa paikoissa".
Hän on pohtinut tilannettani ja ehdottaa, että ostaisin sittenkin kuoriyhtiön. Sillä tarkoitetaan jo aiemmin perustettua yhtiötä, joka ei ole harjoittanut liiketoimintaa viime vuosina.
Kuoriyhtiön avulla ulospäin näyttäisi siltä, että olen toiminut jo pitkään Kyproksella.
Kuulostaa mielenkiintoiselta tarjoukselta.
HS kertoo Kyprokseen perustettavan yhtiön vaiheista lähiviikkoina.

Jyri Hänninenو  Helsingin Sanomat

porvarihallitukset ja "HS":t palkansaajien kimppussa!!