Espanja tuki köyhien asumista –  komissio hermostui!?

Espanjan valtio on ottanut pakkolunastanut koteja, joiden asukkaita uhkaa häätö, ja antanut ihmisten jatkaa asumista. Euroopan unionin komissio epäilee, että tämä apu on vastoin maan saaman hätäpaketin ehtoja.

Bloomberg

13.5.2013

Euroopan komissio on vaatinut pääministeri Mariano Rajoylta selvitystä, rikkooko kotien pakkolunastus velkojilta hätäpaketin ehtoja. Espanjan pankit ovat saaneet euromailta hätäpaketin pankkien tukemiseksi.

Eurokriisi kärjistyy päivä päivältä. Taloussanomat seuraa tilannetta.

Espanjassa muun muassa Andalusian ja Kanarian saarten maakunnat ovat pakkolunastaneet asuntoja, jotka velkojat ovat ulosmitanneet asukkailta. Rahavaikeuksissa kotinsa menettäneitä uhkaa häätö.
– Meillä on käynnissä taloudellinen, sosiaalinen ja asumuksellinen hätätilanne, Andalusian paikallishallinnon asumisasioista vastaava virkamies Amanda Meyer kertoi Bloombergille.
Meyerin mukaan Andalusiassa on häädetty ihmiset 90 000 kodista finanssikriisin alettua. Hänen mukaansa kriisin aikana ihmisten käytössä olevat varat ovat pudonneet viidenneksellä.
Valtio on pakkolunastuksilla halunnut auttaa asunnottomuuden uhkaamia ihmisiä. Valtio on lunastanut asunnot ja niissä on voinut jatkaa asumista.
Monia kiinteistösijoittajia hallituksen päätös kuitenkin kauhistuttaa. Espanja tarvitsee kipeästi myös ulkomaisia investointeja selvitäkseen kriiristä.
– Se on kolmatta maailmaa, populistista ja enemmän Bolivian ja Pohjois-Korean politiikkatoimien tapaista, uudelleenrahoitukseen keskittyvän Irea-yhtiön toimitusjohtaja Mikel Echavarren moitti pakkolunastuksia.
Echavarrenin mielestä valtion pakkolunastukset tekevät Espanjasta kiiinteistösijoittajien mielissä "erittäin korkeariskisen".

Videokutsu kesäkuun 1. päivän ylikansalliseen sosiaaliseen lakkoon

Rehn: Jos ei veikkaa, ei voi voittaa

27.3.2012 Ville Kauppinen

• 
• 

Olli Rehn on toiminut ansiokkaasti sijoittajien kontraindikaattorina. Jottei koko tarina unohdu, lisäilen tänne hieman strategisia päivämääriä ja -lausahduksia versus toteutuneet tapahtumat.
Lisätty myös kategoriat veikkauksille – nyt avoimien ja suljettujen sijaan kerätään listoihin aihepiirin mukaan. Lajittelen hieman numeromerkinnöillä lausuntoja niin seuraaminen on vaivattomampaa.
Jos sinulla on hyvä Rehnismejä niin laita kommenttia perään!
Viimeisin päivitys 22.4.2013

Olli Rehn ja Kreikka:
15.4.2010 Rehn: Kreikan auttajat eivät joudu turmiolle. Kreikka-lainoista ei aiheudu tappioita lainaajamaille. Näin lupaa Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn [1]
23.4.2010 Uppoava Kreikka pyytää EU:lta hätäapua.
14.4.2011 Rehn: Kreikan velkasaneeraus ei ole mahdollista [1]
7.5.2011 Olli Rehn sanoi Helsingin Sanomille, että Kreikka ei ole ottamassa hatkoja eurosta. [3]
10.5.2011 Reuters: Kreikka ei neuvottele lisäavusta [2]
24.6.2011 Kreikka pyysi lisäapua euromailta ja IMF:ltä  [2]
12.9.2011 Rehn on tyytyväinen Kreikkaan
26.9.2011 BBC: Puolet Kreikan veloista mitätöidään [1]
27.10.2011 Euromaat sopuun – Kreikan veloista puolet pois [1]
6.11.2011 EU:n Rehn: Kreikan eroon eurosta valmistauduttu [3]
23.01.2012 EU:n Rehn: Sopu Kreikan velkojen leikkuusta lähellä [1]
15.02.2012 ”Olen luottavainen, että Kreikka tulee täyttämään vaatimukset, kuten 325 miljoonan euron leikkaukset”, Rehn sanoi. [2]
09.03.2012 Kreikan luottoriskivakuutukset laukeavat [1]
09.03.2012 Rehn "erittäin tyytyväinen" Kreikan velkakirjavaihtoon [1]
14.03.2012 Muodollisuudet hoitettu: Kreikka saa 130 miljardia [2]
18.05.2012 Rehn kiistää hätäsuunnitelman Kreikan eurosta lähdön varalle [3]
09.06.2012 Moody's: Kreikan ero eurosta voisi hajottaa koko yhteisvaluutan [3]
 11.06.2012 Espanja innoittaa Kreikan pääpuolueita: Haluamme paremman paketin [2]
24.07.2012 EU-lähde: Kreikassa ei ole tehty mitään jopa neljään kuukauteen
24.07.2012 Pääministeri Samaras: Kreikan talous voi supistua jopa 7 % tänä vuonna
06.11.2012 Rehn: Kreikan velkoja pitää leikata

Olli Rehn ja Irlanti:
9.11.2010 Rehn: Irlanti ei ole pyytänyt apua EU:lta. Rehn kehui Irlannin suunnitelmaa valtiontaloutensa vajeen supistamiseksi. Rehn kuvaili Irlannin talouden perustaa vakaaksi.
19.11.2010 Irlantilaisministeri: Pankkituki on selviö
12.2.2012 Enää valtaisa konkurssiaalto voi pelastaa Irlannin
18.5.2012 Jättipankki: Ja kohta tuetaankin taas Irlantia
01.06.2012 Irlanti haluaa pankkivelkansa osaksi eurooppalaista ratkaisua

Olli Rehn ja Portugali:
14.3.2011 EU:n Rehn: Portugali ansainnut markkinoiden luottamuksen. Olemme yhdessä Euroopan keskuspankin (EKP) kanssa arvioineet Portugalin hallituksen toimia ja toivotamme ne tervetulleiksi kauaskantoisina ja konkreettisina
6.4.2011 Portugali neuvottelee EU:n tuesta.
8.4.2011 Rehn veikkasi Portugali-tueksi 80 miljardia euroa

9.4.2011 Rehn: Suomen osoitettava vastuullisuutta ja tuettava Portugalia
5.5.2011 Talouskomissaari Olli Rehn ja IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn uskovat, että Portugalin tervehdyttämisohjelma palauttaa maan talouden oikeille raiteilleen.
26.9.2011 Portugali-ennuste voi synkentyä lisää
18.10.2011 Rehn: Portugali ei ehkä yllä tavoitteisiin
24.11.2011 Fitch laski Portugalin luokituksen roskalainaluokkaan
15.03.2012 Rehn vakuutteli Portugalin tekevän hyvää työtä
17.05.2012 Portugalin työttömyys nousi euroajan ennätykseen
15.03.2013 Portugalin kasvu pettymys – luvassa vuosi lisäaikaa


Olli Rehn ja Espanja:
5.8.2011 Rehn: Italia ja Espanja eivät tarvitse rahoitusapua
28.10.2011 Espanjan työttömyys kipusi 15 vuoden ennätykseen
16.05.2012 Espanja pelkää: Meidät suljetaan ulos
18.05.2012 Rehn: Espanja ei tarvitse EU:n pankkitukea
04.06.2012 Rehn: Pankkien suoraa pääomittamista syytä harkita
09.06.2012 Nyt se on virallista: Espanja pyysi apua pankeilleen
20.07.2012 Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan tukiohjelman tavoitteena on Espanjan pankkisektorin tervehdyttäminen.
24.07.2012 Espanjalaislehti: Katalonia aikoo hakea apua valtiolta
10.9.2012 Rehn: Espanjan on pyydettävä apua

Olli Rehn ja Italia:
15.8.2011 Rehn: Espanja, Italia ja Ranska selviävät ilman pelastuspakettia
31.10.2011 Italian velkakirjat sinetöivät rahoitusyhtiön kohtalon
9.11.2011 Italian korko ylitti pelastusrajan – nyt jo 7,45 prosentissa
13.01.2011 Italy’s Credit Rating Is Reduced Two Levels to BBB+ by S&P
12.06.2012 Rehn vähäsanaisena: Italian talous kestää

Olli Rehn ja makrotalous:
15.8.2011 EU:n Rehn: Vuoden 2008 kaltainen romahdus ei toistu
16.9.2011 Rehn: Taantumaa ei tule
10.11.2011 Rehn: Taantuma uhkaa Eurooppaa
24.11.2011 Rehn: Rahaliittoa täytyy vahvistaa – tai se hajoaa
13.01.2012: S&P laski Ranskan luokitusta – Suomen ja Saksan ennallaan
25.01.2012 Rehn: Euroopan talous lievässä taantumassa
23.02.2012 Euroalueelle povataan synkkää vuotta
26.03.2012 Rehn uskoo: Euroalueen taantuma jää lyhyeksi
11.05.2012 EU:n komissio: Eurotalous alkaa toipua loppuvuonna
6.9.2012 Rehn: Eurotalous elpyy - mutta asteittain
22.2.2013 Euroopan taantuma jatkuukin pidempään
22.4.2013 Euromailla vaikeuksia: 12:lla liian suuri alijäämä viime vuonna

Olli Rehn ja velkakriisi:
10.8.2011 Rehn EKP:n velkakirjaostoista: Tappioiden mahdollisuus "hyvin pieni"
21.2.2012 "EU:n komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin mukaan yksityisen sektorin osallistuminen Kreikan lainojen uudelleenjärjestelyihin on poikkeustapaus, joka ei tule toistumaan muiden kriisimaiden kohdalla."
22.8.2012 Rehn: Kriisimaille on annettava rahaa
4.9.2012 Rehn vakuuttaa: EKP palauttaa luottamuksen
26.9.2012 Olli Rehn: EU vahvistaa euron perustuksia
8.12.2012 HS: Rehn uskoo eurokriisin pikaiseen selvittämiseen
5.3.2013 Rehn: Irlannille ja Portugalille helpotuksia ehkä jo huhtikuussa
12.3.2013 Rehn HS:lle: Säästökuurille ei vaihtoehtoa
26.4.2013 Nyt jopa Rehn lipsuu: "Täytyy huomioida taloustilanne"

Olli Rehn ja (epä)vakausvälineet:
20.1.2011 Rehn: EU:n vakausrahastoon ei kerätä lisää rahaa

26.9.2011 Rehn: Tukirahaston koon kasvattamiselle kannatusta
22.1.2012 Italian Monti haluaa tuplata EVM:n kapasiteetin
23.2.2012 Rehn: Lisäapu IMF:ltä vaatii vakausrahastojen yhdistämisen
24.3.2012 Lehtitietojen mukaan Rehn tavoittelee suurempaa, 940 miljardin euron yhdistettyä rahastoa.
27.3.2012 Rehn vakuuttelee: Vahva palomuuri poistaa loputkin epäilyt
1.6.2012 Olli Rehn: Euroalue hajoaa ellei meno muutu
28.8.2012 Rehn: Kriisimaille on annettava rahaa
10.9.2012 Rehn MTV3:lle: EKP:n päätöstä ei ymmärretty oikein

Olli Rehn ja Euroalueen pankit:
31.8.2011 Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn on viimeksi tällä viikolla vakuuttanut unionin parlamentille, että alueen pankit ovat vakavaraisia eivätkä suinkaan pääomiensa vahvistamisen tarpeessa.
26.9.2011 Rehn: Pankit täytyy pääomittaa
21.11.2011: “This crisis is hitting the core of the euro zone,” Olli Rehn
3.4.2013 IMF osallistuu Kypros-pakettiin miljardilla

Ei "Euroopan vakain" valuutta vaan rahakokeilu

Eurooppa-ministeri Alexander Stubb luonnehtii euroa "Euroopan vakaimmaksi valuutaksi koskaan" mutta erehtyy. Euro ei olisi vakaa, vaikka se olisi liittovaltion valuutta. Se on eriparisten ja nyttemmin myös eripuraisten valtioiden valuvikainen yhteisvaluutta – ja erittäin riskipitoinen ja epävakaa rahakoe.

Jan Hurri

8.5.2013

Suomen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on arvioinut uutistoimisto Bloombergille myöntämässään haastattelussa, että kriisistä huolimatta euroon ja rahaliittoon voi liittyä lähivuosina kahdeksankin uutta jäsenmaata.

Analyysi

Sen sijaan ministeri ei suostu edes puntaroimaan vanhojen euromaiden erouhkaa saati rahaliiton hajoamisen uhkaa. Kriisi ei ole hänen mielestään vienyt euron uskottavuutta vaan se on päin vastoin korostanut yhteisvaluutan kestävyyttä.
Ministeri Stubb kertoo haastattelussa uutistoimiston kansainväliselle yleisölle, että "euro on siinä mielessä peruuttamaton, että se on Euroopan vakain valuutta koskaan".
Haastattelun julkaissut uutistoimisto on yleensä tarkka haastattelulausuntojen oikeellisuudesta. Tämänkin haastattelun lukija voinee olla jokseenkin varma, että Stubb on sanonut juuri niin kuin hän näyttää sanoneen.
Ei ole haastattelijan vika, jos haastateltava erehtyy tai suorastaan puhuu pehmeitä – niin kuin ministeri Stubb tekee.
Euro ei ole Euroopan
vakainta rahaa
Se on arvaus, arvio tai toive, kuinka monta jäsenvaltiota eurossa ja euromaiden rahaliitossa on muutaman vuoden kuluttua. Euromaita voi muutaman vuoden kuluttua olla 25 niin kuin ministeri Stubb arvioi, tai niitä voi olla jokin muu määrä nollan ja vaikkapa juuri 25:n väliltä.
Arvaus euromaiden lukumäärästä on vain arvaus, eikä jonkin luvun – vaikkapa 25:n – arvaaminen ole välttämättä pehmeiden puhumista. Se on vain arvaamista.
Mutta se ei ole mielipide tai arvio, onko euro "Euroopan vakain valuutta koskaan". Rahan vakaus on mitattavissa oleva ominaisuus, joka perustuu talouden tosiseikkoihin.
Niinpä euron väittäminen "Euroopan vakaimmaksi valuutaksi koskaan" on eurooppalaisten valuuttojen ominaisuuksia ja rahatalouden historiallisia tosiseikkoja koskeva väite.
Se on sattumoisin tosiasioiden vastainen väärä väite. Se ei ole vain epäonnistunut arvio tai eriskummallinen mielipide. Kansanomaisesti sanottuna se on pehmeää puhetta.
Useimmat entiset rahat
ovat hukkuneet velkoihin
Nykyisine ominaispiirteineen euro ei ole eikä se voi olla "Euroopan vakain valuutta koskaan", sillä Euroopan muistiin kirjattu vuosituhantinen talous- ja rahahistoria tuntee useita verrattomasti vakaampiakin valuuttoja.
Ennemmin euro on yksi Euroopan epävakaista ja riskipitoisista rahakokeista muiden joukossa. Omien ainutlaatuisten niin sanottujen valuvikojensa takia euro lienee jopa useimpia eurooppalaisia rahakokeita epävakaampi.
Vielä ei ole varmuutta eikä välttämättä edes vaaraa siitä, että euro osoittautuisi Euroopan rahahistorian epävakaimmaksi valuutaksi. Tämäkin on toki mahdollista, sillä euron vakautta uhkaavat riskit ovat suurempia kuin koskaan.
Suurin osa tähän mennessä eri tavoin tuhoutuneista tai muutoin talouskartalta kadonneista eurooppalaisista valuutoista on tavalla tai toisella hukkunut ylivoimaisen syvään velkasuohon.
Ei liene kovin kaukaa haettu uhkakuva, että näin voi eurollekin käydä, sillä euroa varjostaa Euroopan taloushistorian tähän mennessä suurin velkataakka. Eikä velkojen maksusta tai lopullisesta maksajasta saati maksutavasta ole tietoa.
Rahan historia kertoo
vakaistakin rahoista
Rahan keskeisiä tarkoituksia on toimia vaihdon välineenä ja arvon mittana. Aikoinaan rahan oli tarkoitus toimia myös arvon säilyttäjänä, mutta nyttemmin tämä tarkoitus on jäänyt taka-alalle.
Rahaa on kautta aikojen pidetty sitä parempana mitä vakaammin se on säilyttänyt arvonsa.
Rahan vakautta on mahdollista mitata ja eri rahojen vakautta on mahdollista vertailla sen mukaan, miten hyvin ne ovat säilyttäneet arvonsa. Talouden ja etenkin rahatalouden tutkijat ovat laatineet ja julkaisseet aiheesta suuren määrän tutkimuksia.
Näin on tehnyt esimerkiksi rahajärjestelmien ja inflaation historiaan perin juurin perehtynyt talousprofessori Peter Bernholz, joka selostaa havaintojaan teoksessaan Monetary Regimes and Inflation (Rahajärjestelmät ja inflaatio).
Varsin valaisevan katsauksen aiheesta esittää toinen talous- ja rahahistorioitsija, Don Paarlberg, teoksessaan An Analysis and History of Inflation (Inflaation tutkimus ja historia).
Rahan arvon katoavuus – tai hetkittäin jopa vuosisatainen säilyminen – käyvät selviksi myös rahahistorioitsija Glyn Daviesin kattavasta teoksesta A History of Money (Rahan historia).
Suhteellisen uutena rahana eurolla ei ole vielä suuren suurta sijaa eurooppalaisen rahan historiankirjoissa.
Mutta se on jo nyt selvää, että euron arvosta haihtui yhteisvaluutan ensimmäisen vuosikymmenen aikana enemmän kuin sitä vakaampien eurooppalaisten valuuttojen arvosta haihtui vuosisatojen aikana.
Mikään raha ei ole
vielä ollut ikuista
Suurin osa tähän mennessä eri aikoina käytössä olleista eurooppalaisista rahoista on ennen pitkää menettänyt arvonsa osittain tai jopa kokonaan. Lopulta vakaimpienkin valuuttojen aika on tullut täyteen eikä niistä mikään ole vielä yltänyt "ikuiseksi".
Useimmiten rahan arvon menetys ei ole kuitenkaan ollut itse rahan ominaispiirre vaan se on ollut yllättävä ja joskus äkillinenkin tapahtuma, kuten hallitsijan mielivaltainen oikku tai valloittajan mahtikäsky. Epävakaus on koitunut yhteiskunnan murroksista eikä rahan olemuksesta.
Arvometalliin, kuten kultaan tai hopeaan, sidotut rahat olivat usein varsin vakaita niin kauan kuin yhteiskunnan olot olivat muutoinkin vakaita. Kalliiden sotien tai ylenpalttisen hovielämän velkaannuttamat hallitsijat olivat rahan arvolle suurin riski.
Hallitsijoiden mielivaltaiset rahan arvon heikennykset tai takavarikot saattoivat olla radikaaleja kertarysäyksiä tai hitaasti rahaa liudentavia hiipiviä ilmiöitä. Rajut rahamuutokset olivat kuitenkin verraten harvinaisia.
Rooman valtakunnan lopun ajan ylivelkaisilta keisareilta kului muutama vuosisata ennen kuin vuosisatoja vakaana pysynyt hopearaha oli menettänyt hopeansa ja muuttunut miltei arvottomaksi kuparirahaksi.
Euroopan suurimpien maiden ja niiden tärkeimpien kauppakumppaneiden rahan arvo säilyi keskimäärin muuttumattomana jopa satoja vuosia miltei yhtä soittoa aina 1900-luvun alkupuolelle asti.
Rahan arvo vaihteli suhdanteiden mukaan vuoroin ylös ja alas mutta pitkän ajan kuluessa arvo ei noussut eikä laskenut.
Eurosta ei ole moiseen pitkäaikaiseen vakauteen. Siitä pitää huolen eurosta vastaava euromaiden keskuspankki EKP ja euron luontaisesti heikko perusluonne.
Euroalueella keskuspankin tehtävä on vaalia euroalueen hintavakautta. EKP on kuitenkin itse määritellyt hintavakauden niin, että se käytännössä varmistaa euron arvon laskun.
Toisin kuin Euroopan tähän mennessä vakaimmat valuutat, euron arvon ei ole tarkoituskaan pysyä vakaana. Sen sijaan euron arvon on tarkoitus heikentyä vakaasti ja varmasti.
Vakaa heikentyminen
eri asia kuin vakaus
EKP:n määrittelemä hintavakaus toteutuu, kunhan euro menettää ostovoimastaan hieman alle kaksi prosenttia keskimäärin joka vuosi. Tämä tarkoittaa, että euron ei ole tarkoituskaan säilyttää arvoaan niin kuin Euroopan rahahistorian vakaimpien valuuttojen oli tarkoitus tehdä.

Vajaan kahden prosentin vuosittaisesta arvon menetyksestä seuraa, että euron arvo laskee kymmenessä vuodessa lähestulkoon 20 prosenttia. Alkuperäisestä arvosta on puolet haihtunut noin 40 vuodessa. Sadan vuoden jälkeen euron arvosta on alle viidesosa jäljellä.
Euron heikkeneminen tarkoittaa toisin päin ilmaisten, että tämän päivän euroilla ostettavat sadan euron hintaiset tuotteet tai palvelut maksavat 40 vuoden kuluttua 200 euroa. Rahaa tarvitaan 300 euroa ennen kuin 70 vuotta on kulunut, ja sadan vuoden kuluttua tarvitaan melkein 600 euroa.
Tämä EKP:n määrittelemä ja varta vasten tavoittelema "hintavakaus" on tyystin eri asia kuin euron vakaus. Se merkitsee euron arvon heikkenemistä ja hintojen kohoamista eikä suinkaan talouskasvua tai elintason kohoamista.
EKP ja muut nykyaikaiset keskuspankit uskovat rahan arvon tasaisesta ja määrätietoisesta heikentämisestä olevan enemmän hyötyä taloudelle kuin rahan todellisesta vakaudesta.
Rahan arvon vakaa heikkeneminen on kuitenkin eri asia kuin rahan vakaus.
Erilaisten ja eripuraisten
valtioiden rahaliitto
Euron rakenteellinen epävakaus perustuu vain osittain siihen, että euro on luonteeltaan pääosin velkaan perustuvaa niin sanottua paperirahaa eikä sitä vakaampaa rahatyyppiä, kuten klassista metallirahaa.
Euron luonteenomaista epävakautta lisää se, että se on keskenään eriparisten ja nyttemmin kriisin oloissa myös keskenään eripuraisten pääosin itsenäisten valtioiden yhteisvaluutta.
Euro ei ole itsenäisen ja vakaan valtion eikä edes oikean liittovaltion itsenäinen valuutta, vaan se on rahajärjestelynä harvinaislaatuinen, epävarma ja riskipitoinen kokeilu.
Viidettä vuotta riehuva euromaiden velkakriisi on keskeisiltä osin seurausta euron ja rahaliiton rakenteellisista peruspiirteistä, niin sanotuista valuvioista.
Tällaisia rakennevikoja ovat euron alusta asti olleet esimerkiksi saman korkotason pakottaminen keskenään tyystin erilaisissa talouden kehitysvaiheissa olleisiin maihin ja keinojen puuttuminen vaihtotaseiden tasapainottamiseksi euromaiden välillä.
Ilman euroa tätä kriisiä ei olisi ainakaan yhtä rajuna voinut syntyä, sillä kansallisiin oloihin sopivat korkotasot ja valuuttakurssit sekä niiden muutokset olisivat automaattisesti tasoittaneet talousoloja sekä hillinneet ylivelkaantumista ja vaihtotaseiden rajuja epätasapainoja.
Rahaliiton rakenne on epävakaa, ja siksi myös euro on valuuttana ennemmin epävakaa kuin vakaa. Siitä kertoo kriisi.
Vain kaksi keinoa
pelastaa rahaliitto
Euron alkuperäisiin kriitikoihin kuuluva ekonomisti Bernard Connolly kuvasi euron ja rahaliiton rakenneviat vakavine riskeineen hyytävän tarkasti jo vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassaan The Rotten Heart of Europe (Euroopan mätä sydän).
Nyt Connolly on kirjoittanut tuoreen johdannon kirjansa uunituoreeseen painokseen. Uusi johdanto on vielä lohduttomampi kuin alkuperäinen teksti.
Alun perin kirja kuvasi rahaliiton riskejä ja todennäköistä kriisiä. Keskellä kriisiä kirjoitettu uusi johdanto ei voi kuin todeta, että riskit toteutuvat paraikaa ja alun perinkin vääjäämätön kriisi on täyttä päätä meneillään.
Connolly väittää euron ja rahaliiton rakennetta kaikkien kriisitoimien jälkeenkin yhtä epävakaaksi kuin se on alusta asti ollut.
Hänen mukaansa eurokriisin onnellinen loppu on likimain mahdoton, sillä rahaliiton perusominaisuudet muodostavat kuin talouden lainalaisuuksien ja poliittisen arkitodellisuuden kumoamista yrittävän epäyhtälön.
Euro ja rahaliitto voivat Connollyn mukaan selvitä ehjinä vain kahdella vaihtoehtoisella tavalla:
Joko Saksa suostuu kattamaan kriisimaiden ja ehkä Ranskankin alijäämiä ikuisiksi ajoiksi tai sitten kriisimaat ja todennäköisesti myös Ranska suostuvat ikuiseen lamaan.
Kaikki europäättäjien tapailemat välimuodot kasvattavat Connollyn mukaan eurokokeilun lopullista hintaa ja paisuttavat kriisin lopullisia vahinkoja, mutta hän ei usko viivyttelyn pelastavan koetta.
Connolly kuvasi kriisin syyt ja seuraukset oikein jo ennen kuin euroa oli olemassa. Nyt kuvaus on muuttunut taloushistoriaksi. Silti hänen uusi arvionsa euron tulevaisuudesta on vasta arvio.
Mutta vaikka Connolly olisi euron tulevaisuudesta väärässä ja ministeri Stubb olisikin oikeassa, pitää euron selvitä vuosisatojen ajan ja lisäksi muuttua vakaaksi ennen kuin se on "Euroopan vakain valuutta koskaan".

Kommentti:

KOKOOMUKSEN KUTSU SOSIAALIDEMOKRAATTISEN  PUOLUEEN "OIKEA"LLE SIIVELLE!

Kutsuuko Urpilaista aitio?

Kolumni Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) tilanne ei näytä kehuttavalta. Asema hallituksen kakkosena syö puolueen kannatusta, ja Suomen talouden luisu kiihtyy. Puheenjohtajan vaihto voisi helpottaa puolueen ahdinkoa.

 

Vesa Varhee

Talossanomat, 7.5.2013

Kokoomuksen Jyrki Kataisen johtaman kuuden puolueen hallituskoalition taival ei ole ollut mitenkään ruusuinen.
Maailmantalous ja eurokriisi ovat kuluttaneet Kataisen lisäksi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen aikaa ja vetäneet huomiota kotimaan asioilta, joihin he olisivat voineet oikeasti vaikuttaa.
Vaikka Suomi kuinka koettaisi kohentaa profiiliaan ja pyrkiä asioista päättäviin pöytiin, viimeisen sanan sanovat aina Saksa, Britannia, Kiina ja Yhdysvallat. EU:ssa myös Ranskan, Espanjan, Italian ja Puolan kannanotoilla on merkitystä.
Suomen poliittisen johdon päätehtävä on siksi edelleen kotimaan päätöksenteko, ja päätavoite ohjata maa mukautumaan talouden ja tuotantoelämän muutoksiin. Mutta kaiken tämän toteuttamiseen ainakaan SDP:llä ei ole ollut selkeää linjaa.
Demareilta kaivataan
poliittisia linjauksia
Demarien pulma nousi pintaan vapun alla julkaistussa Ylen mielipidemittauksessa, jossa molemmat oppositiopuolueetkin ylittivät SDP:n kannatuksen.
Kokoomuksenkin kannatus laski, ja se menetti niukasti asemansa suurimpana puolueista. Kokoomuksen ja opposition kannatusmuutokset kuitenkin mahtuivat mittauksen virhemarginaaliin, toisin kuin SDP:n.
SDP:n asema hallituksen kakkospuolueena ei ole ollut kadehdittava. Kokoomus on päässyt sanelemaan hallituksen linjauksia kohtalaisen vapaasti, eikä Urpilainen ole kyennyt esittämään niille todellisia vaihtoehtoja.
Yritykset tormakoitua kotimaan kysymyksissä ovat olleet enemmän tai vähemmän utopistisia huitaisuja.
Tuorein esimerkki tästä oli ministerin vapun alla esittämä vaatimus siitä, että eläkevaroja ei saisi sijoittaa "veroparatiiseihin".
Puuttumatta mitenkään siihen, että Suomen näkökulmasta lähes kaikki maat ovat matalamman veroasteen "paratiiseja" tai siihen, että tällainen määräys vaatisi toteutuakseen loputtoman määrän rajauksia ja määritelmiä, ajatus on huono.
Työeläkerahastojen tehtävä on kasvattaa työeläkemaksuista rahastoitu nelisenkymmentä prosenttia (siis noin 12 prosenttia palkkasummasta) tavalla, joka kasvattaa varoja kylliksi kattamaan työeläkkeistä kertyvät vastuut.
Tarkoitus EI ole kerätä valtiolle verotuloja. Eläkesijoitusten tuottojen verottaminen merkitsee joko entistä korkeampaa korotuspainetta eläkemaksuihin, entistä kovemman sijoitusriskin ottamista niiden tuottojen nostamiseksi tai eläke-etuuksien leikkausta. Tai kaikkia kolmea erilaisina yhdistelminä.
Mistä uudet
tavoitteet?
Sosiaalidemokraateilla puolueena on muutenkin omalaatuinen ongelma. Puolue on saavuttanut suunnilleen kaikki alkuperäiset tavoitteensa kuten kahdeksan tunnin työajan, keskitetyt palkkasopimukset ja yleisen äänioikeuden, kolmesta perättäisestä presidenttiydestä ja lukuisista  pääministerinpaikoista puhumattakaan.

Ongelma on, että maailma, johon demarien malli aikoinaan rakennettiin on kadonnut.
Talous on siirtynyt ylikansalliseksi, ja valtioiden keinot määräillä yrityksiä ovat vähissä. Yritykset tekevät päätöksiään markkinoiden ehdoilla, tuottavat siellä missä kaikki tekijät ovat yhteissummaltaan edullisimpia.
Valtio ei voi määrätä yksityisiä yrityksiä investoimaan mihinkään, ainoastaan houkutella niitä luomalla yrityksille edullista toimintaympäristöä.
Koko viime talven jatkunut yt-ruuhka Suomen yrityksissä kertoo yritysten käsityksen siitä, miten hallitus on tehtävässään onnistunut.
Urpilaisen hapuilu suoraan yritystoimintaa koskevissa kysymyksissä kuten energiapolitiikassa sekä osinko- ja muussa verotuksessa on pahentanut yritysten huolta toimintaympäristöstään. Ne äänestävät investoinneillaan.
Suomen talouden kannalta olisi tärkeää, että työväestön tärkein edustaja ymmärtäisi vastuunsa työoloista ja esittäisi selkeästi linjauksia, jotka kohentavat yritysten toimintaympäristöä ja työllistämismahdollisuuksia.
Auttaisiko puoluetta
vetäjän vaihto?
Demarien nykyinen johto ei vappupuheidensa perusteella vaikuta tätä ymmärtävän. Työministeri Lauri Ihalainen varoitti pätkätyösuhteiden vaaroista pohtimatta, miksi pätkätyöt ovat yleistyneet: olisiko sillä kenties jotain yhteyttä siihen, että vakituisia työsuhteita on vaikea laskusuhdanteen aikana vähentää?
Puhemies Eero Heinäluoma puolestaan tyytyi peräämään yhteistyötä ja keskitettyä sopimista työehtojen muutoksista.
Tässä olisi itua, kunhan keskitetysti sovitaan vain työelämän yleisistä pelisäännöistä ja  käytännön päätösvaltaa siirretään yritystasolle. Esimerkiksi palkkaratkaisujen tulisi huomioida erot yritysten maksukyvyssä, ja tulossidonnainen palkkajärjestelmä pienentäisi tarvetta vähentää työvoimaa laskusuhdanteessa.
Ilman SDP:tä ja sen asemaa työmarkkinoilla suomalaista talouspolitiikkaa on vaikea uudistaa. Uudistaminen kuitenkin vaatii talouden ja yritystoiminnan realiteettien tajua. Siksi demarien olisi kenties aika vaihtaa kentälle puheenjohtaja, jolla on enemmän realiteettien tajua kuin mitä Jutta Urpilainen on tähän mennessä esittänyt.
Riittävän ripeä vaihto antaisi uudelle puheenjohtajalle - kuka ikinä hän sitten lieneekään – aikaa ottaa puolueen ohjat käsiinsä ja käydä ensi vuoden eurovaalit vuoden 2015 eduskuntavaalien verryttelykierroksena.
Jatkuessaan nykyisen kaltainen hapuilu uhkaa viedä demarit takaisin oppositioon. Sieltä puolue voi halutessaan entisestään vaikeuttaa työelämän vaatimia uudistuksia.

Euron perustajiin kuulunut saksalaisministeri vaatii loppua "katastrofaaliselle" yhteisvaluutalle

Talouselämä   6.5.2013

Saksan entinen valtiovarainministeri Oskar Lafontaine on vaatinut puheessaan euron hajottamista.
Lafontainen mukaan yhteisvaluutan hajottaminen mahdollistaisi sen, että Etelä-Euroopan talous voisi toipua. Nykylinja johtaa hänen mukaansa "katastrofiin".
Lafontaine sanoo Telegraph-lehden mukaan, että Saksan liittokansleri Angela Merkel joutuu kokemaan ikävän herätyksen, kun Etelä-Euroopan maat yhdistävät poliittisen voimansa ja pakottavat Saksan taipumaan muutokseen kriisinhoitopolitiikassa.
Merkki tästä nähtiin sunnuntaina, kun Ranskan valtiovarainministeri Pierre Moscovicin julisti säästökuurit päättyneeksi.
Lafontaine kuului 1990-luvulla euron perustajahahmoihin. Hän sanoo kannattavansa rahaliittoa mutta uskovansa, ettei se ole enää kestävä.
"Toiveet siitä, että euron luominen pakottaisi kaikki osapuolet järkevään taloudelliseen käyttäytymiseen, olivat turhia", hän sanoo.
Kriisimaiden pakottaminen sisäiseen devalvaatioon on hänen mukaansa "katastrofi

Kommentti:

6.5.2013

EU on savijaloilla seisova talouskokeilu, jossa sekoitettiin sosialistista yhteisvastuuta, ja taustalla olevien olevien suurpankkien valtaa.

Kuinka yhteisvaluutta voisi toimia euromaiden erilaisien talouksien, hallintotapojen, työmoraalin ja rehellisyysperiaatteiden riemunkirjavassa tilkkutäkissä?

Yhteisvaluuttaa joudutaan nyt yhteisvastuullisesti pönkittämään pakkotilanteessa tukemalla rapakuntoisia maita, ja siinäkin tapahtuu vilppi.

Tosiasiallisesti euromaiden tukipaketit eivät päädy elvyttämään kriisimaiden taloutta, vaan palaavat lähinnä Saksan ja Ranskan suurpankeille vanhojen erääntyvien velkojen maksuina.

Eli kyseessä on pankkituki samaisille pankeille, jotka alunperin yliluotottivat kyseiset maat.

Lisäksi näiden pankkien aikoinaan ottamat vastuut ja riskit siirrettiin tukikarusellissa euroalueen veronmaksajien vastuulle kuristamaan tukia antavien maiden taloutta.

EU on pakottanut kriisimaat leikkamaan rajusti julkista talouttaan, se puolestaan on ajanut elinkeinoelämän alas ja työttömyyden ylös, velanmaksukyky heikkenee, ja tukien kautta velkataakka on vain kasvanut.

Euro toi EU:hun sosialistisen ulottuvuuden, ja se on omiaan näivettämään myös taloutensa kunnolla hoitaneet maat, kun niiden maksut ja vastuut kasvavat. Sen vuoksi, että ovat hoitaneet taloutensa kunnolla.

Samaan aikaan ympäristössä kysyntä laskee.

EU on myös sumeilematta rikkonut sovitut periaatteensa.

Bail out, jokaisen maan yksinvastuu omista veloistaan ilman muiden maiden tukivelvoitteita rikottiin heti ensimmäisen kriisin ilmaantuessa.

Julkisen talouden sovitut alijäämärajat rikottiin ja unohdettiin heti, kun havaittiin, että kriisimaiden lisäksi niitä rikkovat myös EU:n suuret keskusvallat pienistä puhumattakaan.

Lisäksi Kyproksessa EU:n toimesta rikottiin koko markkinatalouden kivijalka - yksityisomaisuuden suoja.

EU:ta odottaa pitkäaikainen taloudellinen näivettyminen omien rakenteellisien mahdottomuuksiensa vuoksi, ja sitä edesauttaa rahapiirien rahanahneuksissaan harjoittama teollisten työpaikkojen ulkoistaminen lähinnä Kaakkois-Aasiaan, sekä jatkuva muuttovirta EU:n ulkopuolelta.

Toisena vaihtoehtona on komission kauhu, taloudellisien realiteettien pakottama euroalueen hajoaminen, mikä aikanaan myöhemmin tulee myös tapahtumaan.

دولت رانتي و فساد اقتصادي

دولت رانتي  و فساد اقتصادي

وجودچنين شرايطي و برخورداري گروهي خاص از امتيازات ويژه اقتصادي كه براي آنان درآمدي خارج از حوزه استحقاق آنها را به ارمغان مي‌آورد در اصطلاح اقتصادي به «رانت» معروف است. به عبارت ديگر، رانت درآمد ناشي از اشغال يا مالكيت يك حق نهادي است بدون اينكه مالك براي دريافت اين درآمد كمكي به توليد اجتماعي كرده باشد.

درارتباط با فساد اقتصادي يا مالي در متون مختلف تعاريف متنوعي مطرح شده است ساده‌ترين و مصطلح‌ترين فساد مالي، نقض قوانين موجود براي تأمين سود شخصي است در فرهنگ وبستر فساد به صورت پاداش نامشروع براي وادار كردن فرد به تخلف از وظيفه، تعريف شده است. بنا به تعريف بانك جهاني، فساد سوء استفاده از قدرت دولتي براي تأمين منافع شخصي است. روشن است كه هميشه سوء استفاده از قدرت و امكانات دولتي صرفاً براي تأمين منافع شخصي نيست بلكه مي‌تواند در راستاي تأمين منافع يك حزب و تفكر سياسي خاص، طبقه‌ خاص، دوستان و فاميل در‌آيد از اين جهت، فساد به طور كلي در ارتباط با فعاليت‌هاي دولتي و در جهت برخورداري برخي مديران و كاركنان از اختيارات انحصاري تعريف شده است به گونه‌اي كه گري بكر، برنده جايزه نوبل مي‌گويد: اگر دولت را برداريم فساد برداشته خواهد شد. از ديدگاه وي عمده فساد كشور مربوط به دولت است يا در دولت اتفاق مي‌افتد البته مي‌توان گفت فساد در بخش خصوصي هم وجود دارد.

فساد مالي يك بيماري مهلك اقتصادي و اجتماعي است كه افزون بر متلاشي كردن سازمان از درون به گونه‌اي بي رحمانه از يك سازمان به سازمان ديگر و از يك نهاد به نهاد ديگر سرايت مي‌كند تا آنجا كه همه نهادهاي موجود را تحليل مي‌برد و اين پندار در مردم تقويت مي‌شود كه مقامات دولتي و نخبگان اقتصادي منابع مالي را يغما برده و حيف و ميل مي‌كنند. اين ديدگاه منفي نسبت به دولت مي‌تواند به بحرانهاي سياسي با پيامدهاي جدي امنيتي در سطح ملي و حتي در سطوح بالاتر منطقه‌اي و بين‌المللي منتهي شود. بدون برنامه‌ريزي براي مبارزه جدي و مستمر با فساد نبايد اميدي به موفقيت توسعه داشت. درجه بالاي فساد مالي مي‌تواند به ناكارآمدي سياست‌هاي دولت منجر شود. پژوهشها نشان مي‌دهد فساد به كاهش سرمايه‌گذاري و در نتيجه كاهش رشد اقتصادي مي‌انجامد. فساد مالي مي‌تواند فعاليت‌هاي اقتصادي را از مولد بودن به سوي رانت‌ها و فعاليت‌هاي زير زميني سوق دهد و موجب پيدايش سازمانهاي هراس انگيز همچون مافيا شود.

فساد اقتصادي و سياسي فزاينده در بسياري از كشورها با شرايط اقتصادي، اجتماعي و ايدوئولوژيكي متفاوت مشاهده مي‌شود در نتيجه جلوگيري از اين پديده به يكي از اصلي‌ترين نگراني‌هاي جامعه بين‌المللي تبديل شده است. امروزه تقريباً متخصصان اقتصاد توسعه، اجماع دارند كه كشورهايي كه به توليد مواد خام وابسته‌اند نه به توليد، كشورهاي رانتي هستند كه درآمد مواد خام را گزينشي در جامعه تقسيم مي‌كنند و از طرفي وضعيت اقتصادي- اجتماعي اين كشورها روز به روز به دليل فساد رو به گسترش بدتر مي‌شود. منظور از كشورهاي رانتي كشورهايي هستند كه قسمت عمده درآمد خود را از منابع خارجي و به شكل رانت دريافت مي‌كنند.

به عبارت ديگر دولتي رانتي است كه به دلايل خاصي ا ز فروش كالاها و خدمات با قيمت‌هاي بسيار بالاتر از هزينه‌ توليد آنها درآمد مستقيم داشته باشد. ويژگي متمايز كننده دولت رانتي اين است كه درآمدهاي نفتي كه حكومت كشور توليد كننده و صادر كننده نفت دريافت مي‌كند ارتباط بسيار ناچيزي با فرايند‌هاي توليد در اقتصاد‌هاي داخلي آنها دارد. برخي انديشمندان ملاك و معيار كمي، براي تميز دولت رانتي از ساير دولت قائل شده و هر دولتي كه 42 درصد يا بيشتر از كل درآمدش از رانت خارجي باشد، دولت رانتير ناميده مي‌شود.

رانت باعث مي‌شود تا در كشور يك نوع روحيه رانتي حاكم شود. ويژگي عمده روحيه رانتي اين است كه در پذيرش اين اصل كه «كار و كوشش علت ثروتمند شدن است» خدشه بوجود آيد. به عبارت ديگر در اقتصاد رانتي، كار و فعاليت شديد اقتصادي علت ثروتمند شدن نيست بلكه شانس و تصادف است كه ثروت مي‌آفريند. اين روحيه رانتي به طور خودكار به پديده‌اي منجر مي‌شود كه به جاي اقتصاد توليدي، اقتصاد چرخشي به وجود مي‌آيد و دستيابي به چرخه رانت خيلي مهم تر از دستيابي به كاريابي توليدي است. رفتار اقتصادي افراد و شركت‌ها در راستاي رقابت براي كسب هر چه بيشتر رانت در حال چرخش شكل مي‌گيرد بدين علت فعاليت‌هاي توليدي از كارآيي لازم برخوردار نمي‌باشد.

تأثير رانت بر روي دولت اين است كه بواسطه وجود رانت، توانايي و كار ويژه استخراجي و دوباره توزيعي دولت تضعيف مي‌شود. برخلاف اكثر دولت‌ها كه مجبور به اخذ ماليات از جامعه و صنايع خود مي‌باشند تا بتوانند به حيات خود ادامه دهند، دولت رانتي نياز واقعي به اخذ ماليات ندارد زيرا كه قسمت اعظم درآمد آن را رانت‌هاي خارجي تشكيل مي‌دهد. دولت رانتي در مقابل عدم دريافت ماليات از جامعه به يك توافق ضمني با مردم دست مي‌يابد كه مردم انتظار نداشته باشند دولت از نظر اقتصادي منتخب و نماينده جامعه باشد زيرا دولت هيچ‌گونه مالياتي از جامعه دريافت نمي‌كند و در مقابل خود را در برابر مردم پاسخگو نمي‌يابد. به عبارتي شعار «عدم دريافت ماليات در مقابل عدم وجود نمايندگي» جزء اساسي رانتيريسم مي‌شود. بدين ترتيب اين چنين توافقي باعث تحكيم پايه‌هاي قدرت و سلطه هر چه بيشتر دولت رانتي مي‌شود. به واسطه استقلال مالي دولت از جامعه، دو پايه مهم توسعه اجتماعي يعني «نظارت عمومي» و «عدالت اجتماعي» قرباني مي‌شوند. بدين صورت كه دولت با برخورداري از درآمدهاي نفتي كه بطور مستقيم به خزانه دولت واريز مي‌شود نسبت به مقوله عدالت بي‌توجه مي‌شود و در مقابل چون جامعه حقي بر حكومت ندارد، در قبال آن احساس تكليف هم نمي‌كند (نظارت اجتماعي).

دولت رانتي براي كسب و حفظ مشروعيت مي‌تواند با مصرف رانت در راستاي رفاه مردم و جلب همكاري نخبگان و گروههاي حاكم اغلب شكل پاتريمو نياليستي(موروثي) به خود بگيرد. به عبارت ديگر ارتباطات خانوادگي و فاميلي به طور آشكار مورد استفاده قرار مي‌گيرند تا افراد مورد نظر دولت رانتي مورد حمايت واقع شوند. اين حمايت مي‌تواند به شكل اعطاي مشاغل عالي‌رتبه، قراردادهاي نان و آب‌دار، وام‌هاي بدون بهره و ديگر مواهب و مزايا باشد يعني همان پديده‌اي كه امروزه به رانت خواري معروف است. تجربه نشان داده است كه وجود فرصت‌هاي رانت خواري در يك جامعه موجب كاهش خلاقيت و ابتكار، پايين آمدن كارآيي و بهره‌وري و تنزل اخلاقي شده و با ايجاد نابرابري، روابط اجتماعي را مخدوش مي‌سازد و به گسترش ستيزه‌هاي اجتماعي مي‌انجامد. اينكه افرادي با شرايط و استعدادهاي يكسان و يا حتي كمتر بتوانند فايده‌هاي غير معمول ببرند زمينه‌اي براي نابودي و تنزل خيل استعدادهايي است كه خود را از آن محروم ديده‌اند. رانت خواري با تخريب استعدادهاي اقتصادي مانند سرمايه‌گذاري، تخريب استعدادهاي علمي مانند بي‌انگيزگي در تحصيل و فرار مغزها و تخريب استعدادهاي سياسي مانند مشاركت مردم و حمايت از دولت و نيز با وارد كردن افراد فاقد صلاحيت و تخصص در عرصه مديريتي كشور (كه به تخريب كار و كوشش در همه موقعيت‌ها مي‌انجامد) از هر جهت مي‌تواند آسيب‌رسان باشد.

برخي مصاديق رانت خواري در كشور

يكي از مهمترين راههاي رانت خواري در كشور ما استفاده از اهرم دولت است. يعني كساني كه در تصميمات پر منفعت نفوذ دارند يا به نحوي از آن بهره‌مند مي‌شوند و يا حتي تنها از آن مطلع هستند. به عنوان مثال سهميه‌بندي و امتيازات واردات كالاهاي خارجي و صادرات كالايي مخصوص كه متأسفانه در برخي موارد به تشكيل بنگاههاي اختصاصي صادرات و واردات براي افراد و گروههاي خاص شده‌اند.

از ديگر مصاديق رانت خواري در كشور ما، وجود سهميه‌هاي ارزي و اختلاف قيمت ارز در بازار رسمي و غير رسمي است. اين امر به گونه‌اي است كه امروز در مهمترين مراكز توليدي نيز فعاليت بر اساس توجيه اقتصادي صورت نمي‌پذيرد بلكه سود حاصل از رانت هاي ناشي از اختلافات قيمت ارز، دريافت وام بانكي و ساير امتيازات جانبي منظور و مراد توليد كنندگان است و حاصل آن كيفيت پايين توليد كارخانه‌ها و ايجاد راههايي براي فرار از ايفاي تعهداتي كه در قبال دريافت امتيازات به عهده داشته‌اند و تشكيل بازار سياه مواد اوليه مي‌باشد.

يكي ديگر از مصاديق رانت خواري در كشور، تأسيس «شركتهاي اقماري» و «خصوصي سازي» مي‌باشد. به اعتقاد حجت الاسلام رئيسي، رئيس سابق سازمان بازرسي كل كشور، پس از طرح توسعه اقتصادي در وزارتخانه‌ها و دستگاههاي دولتي، موضوع شركتهاي اقماري پيش آمد. شركتهايي كه در ظاهر خصوصي تلقي مي‌شد اما در واقع يك شركت دولتي بودند؛ يعني اموال اين شركتها از وزارتخانه‌ها و سازمانهاي دولتي تهيه شده بود ولي در ظاهر قانوني، به عنوان يك شركت خصوصي معرفي مي‌شدند كه سودش را صاحبان آن مي‌بردند ولي مشكلات و معضلاتش بر عهده دولت بود.

ازديگر مصاديق رانت خواري تصدي پست‌ها از سوي افراد فاقد صلاحيت يا كم صلاحيت مي‌باشد. اگر احراز موقعيتهاي حساس بر اساس شايسته سالاري مي‌باشد، آنگاه رسيدن به اين جايگاه نه دليلي براي تعظيم كردن و نه فرصتي براي تعظيم خواستن باقي مي‌گذارد. امادرحال حاضر خيل افرادي كه به شيوه كرنش خو كرده‌اند نشان مي‌دهدكه موقعيتها و فرصتها، عادلانه و بر اساس شايستگي‌ها تقسيم نشده است. مصداق بارز آن اعتصاب كارگران، شركتها و كارخانجات دولتي و اعتراض آنان به عدم پرداخت حقوق ماهانه‌شان است. علت اين امر را بايد در همان رانت جويي افراد فرصت طلب جستجو كرد كه فاقد صلاحيت تحصصي براي اداره اين شركتها هستند.

پژوهشگر: آيت باقري ، تاريخ تهيه:  7/7/1387

توجه!

درج مقالات دروبلاگ لزوما به معنای  پذیرفتن محتوای آنها  نمیباشد .