Ranska pukeutuneena, mutta ilman paikkaa, jonne mennä
Napoleonin sodan häpeällisen tappion jälkeen Ranska on joutunut suurvaltojen väliin jäävien maiden vaikeaan tilanteeseen. Toisen maailmansodan jälkeen Ranska puuttui tähän ahdinkoon muodostamalla akselin Saksan kanssa Euroopassa.
Samankaltaiseen ahdinkoon joutunut Britannia sopeutui alisteiseen rooliin, jossa se hyödynsi Yhdysvaltojen maailmanlaajuista valtaa, mutta Ranska ei koskaan luopunut pyrkimyksestään saavuttaa takaisin maailmanlaajuisen suurvallan maine. Se on edelleen kesken.
Ranskalaisten ahdistus on ymmärrettävää, sillä viisi vuosisataa kestänyt länsimaiden ylivalta maailmanjärjestyksessä on päättymässä. Tämä ahdinko tuomitsee Ranskan diplomatiaan, joka on jatkuvasti pysähdyksissä, joiden väliin mahtuu äkillisiä aktivismipyrähdyksiä.
Jotta aktivismi olisi tuloshakuista, tarvitaan kuitenkin edellytyksiä, kuten samanhenkisten aktivistiryhmien, johtajien, kumppaneiden, kannattajien ja sympatisoijien profilointi - ja mikä tärkeintä, ylläpito ja logistiikka. Muuten aktivismi muistuttaa epileptisiä kohtauksia, parantumatonta hermoston sairautta.
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin valoisat päivät kansainvälisessä diplomatiassa päättyivät, kun Rooman sopimuksiin vuonna 1957 perustunut ranskalais-saksalainen akseli Euroopassa hajosi hiljattain. Kun Berliini kääntyi jyrkästi transatlanttisuuteen ulkopoliittisena dogmana, Ranskan vaikutusvalta Euroopan asioissa väheni.
Perjantaina järjestettävän sovittelukokouksen panokset ovat korkeat, sillä Macron matkustaa Berliiniin tapaamaan liittokansleri Olaf Scholzia, joka ei ainoastaan sivuuttanut häntä sulkemalla pois Euroopan maiden maajoukkojen käytön Ukrainan sodassa, vaan myös kaivautui Taurus-ohjuskysymykseen väittäen, että se merkitsisi saksalaisen henkilökunnan lähettämistä Ukrainan tueksi, mikä, kuten Macron ilmoitti keskiviikkona liittopäivillä, ei yksinkertaisesti tule kysymykseen, kun hän pysyy liittokanslerina.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että halutaan vähätellä Macronin mahtavaa älyä - kuten esimerkiksi silloin, kun hän julisti vuoden 2019 lopulla Economist-lehden suorasukaisessa haastattelussa, että Eurooppa seisoi "kuilun reunalla" ja että sen oli alettava ajatella itseään strategisesti geopoliittisena suurvaltana, jottei se "enää hallitsisi kohtaloamme". Macronin ennakoiva huomautus edelsi Ukrainan sotaa kolmella vuodella.
Useita ranskalaisia sotilaita haastatelleen Marianne-sanomalehden (1) mukaan armeija arvioi, että Ukrainan sota on jo menetetty peruuttamattomasti. Marianne siteerasi erästä korkea-arvoista ranskalaisupseeria, joka sanoi pilkallisesti: "Emme saa erehtyä venäläisiä vastaan; olemme huutolaisten armeija", ja ranskalaisten joukkojen lähettäminen Ukrainan rintamalle olisi yksinkertaisesti "järjetöntä". Élyséessä eräs nimeltä mainitsematon neuvonantaja väitti, että Macron "halusi lähettää vahvan viestin... (millimetreillä ja kalibroiduilla sanoilla".
Mariannen toimittaja Natacha Polony kirjoitti: "Kyse ei ole enää Emmanuel Macronista tai hänen asenteistaan viriilinä pikku johtajana. Kyse ei ole enää edes Ranskasta tai sen heikentämisestä sokean ja vastuuttoman eliitin toimesta. Kyse on siitä, suostummeko kollektiivisesti kävelemään unissamme sotaan. Sotaan, jota kukaan ei voi väittää hallittavaksi tai hillittäväksi. Kyse on siitä, suostummeko lähettämään lapsemme kuolemaan, koska Yhdysvallat vaati perustaa tukikohtia Venäjän rajoille."
Suuri kysymys on, miksi Macron kuitenkin tekee näin - menee niin pitkälle, että hän kokoaa "halukkaiden koalition" Euroopassa. Selityksiä voi olla monenlaisia alkaen siitä, että Macron poseeraa ja yrittää hankkia poliittisia pisteitä mahdollisimman pienin kustannuksin henkilökohtaisten kunnianhimojen ja Euroopan sisäisen kitkan Berliinin kanssa motivoimana.
Macron oli kuitenkin melko viime aikoihin asti Moskovan kanssa käytävän vuoropuhelun kannattaja. Useimmissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa, myös Moskovassa, vallitsee käsitys, että Macron yrittää nostaa Ukrainan kriisin uudelle tasolle ilmoittamalla julkisesti länsimaiden taistelujoukkojen sijoittamisesta Venäjää vastaan ilmeisenä poliittisena manipulointina.
Geopoliittista merkitystä on sillä, että Macron, joka kerran vähän aikaa sitten vaati vuoropuhelua Moskovan kanssa ja tarjoutui siinä välittäjäksi, joka antoi kuuluisan julistuksen "Suuremmasta Euroopasta" vuonna 2019 ja piti yllä yhteyksiä Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin siitä; joka viime vuoden helmikuussa puhuessaan Venäjän "varmasta tappiosta" Ukrainassa kehotti välttämään Moskovan "nöyryytyksen"; joka toistuvasti korosti sitoutumistaan Charles de Gaullen johtamaan diplomatian matriisiin, jossa Ranskalle annettiin "idän ja lännen välisen sillan" rooli - on nyt kääntynyt ankaran euroatlanttisen retoriikan toiseen ääripäähän.
Tämän kauhistuttavan epäjohdonmukaisuuden voidaan katsoa johtuvan vain tapahtumien epäsuotuisasta kehityksestä Ukrainan kriisin skenaariossa, jossa Venäjän tappio sodassa ei ole enää edes etäisesti näköpiirissä ja jonka tilalle on kasvanut mahdollisuus, että rauha voidaan lopulta saavuttaa vain Venäjän ehdoilla. Toisin sanottuna vallan dynamiikka Euroopassa on muuttumassa dramaattisesti, mikä luonnollisesti vaikuttaa Macronin omiin ambitioihin (kunnianhimo) "johtaa Eurooppaa".
Ranskan ulkoministeri Stephane Sejournet sanoi tammikuussa Le Parisien -lehden haastattelussa, että Venäjän voitto Ukrainassa johtaisi siihen, että 30 prosenttia maailman vehnänviennistä olisi Moskovan valvonnassa. Pariisin kannalta kyse on yhden Ranskan kansantalouden keskeisen sektorin kestävyydestä.
Ranskan maataloudelle on ominaista sen historia, joka sai alkunsa gallialaisista vuonna 2000 eaa. Nykyhistoriassa on ymmärrettävä, että Ranskan vuoden 1789 vallankumous, joka muutti Ranskan yhteiskuntajärjestyksen jokaista osaa ja johti yläluokkien etuoikeuksien poistamiseen, oli myös maatalousvallankumous, joka mahdollisti laajan maan uudelleenjaon. Riittää sanoa, että ranskalaisten side maatalouteensa on hyvin vahva.
Afrikan valtiot ovat muuttamassa viljan tuonnin rakennetta Euroopan unionin vihreän ohjelman osana käyttöön ottamien teknisten määräysten vuoksi, ja ranskalaiset maanviljelijät joutuvat sen vuoksi kohtaamaan kasvavia kustannuksia, ja lisäksi uhkaa nyt myös alueellisen markkinaosuuden menettäminen Venäjälle.
Tämän lisäksi Venäjä on viime aikoina lisännyt asevientiä Afrikan mantereelle. Myös poliittis-sotilaallisessa mielessä Ranska on menettänyt asemiaan Venäjälle luonnonvaroiltaan rikkaalla Sahelin alueella, joka on perinteisesti sen entinen siirtomaa ja leikkikenttä. Tosiasia on, että Ranskan uuskolonialistiset strategiat Afrikassa ovat tulossa julki, mutta Pariisi haluaa mieluummin syyttää Venäjän Wagner-ryhmää, joka on siirtynyt täyttämään Sahelin alueen turvallisuustyhjiötä, kun Ranskan vastaiset joukot ovat nousseet valtaan useissa maissa samanaikaisesti - Malissa, Nigerissä, Burkina Fasossa, Tšadissa ja Keski-Afrikassa.
Geopolitiikan parhaiden perinteiden mukaisesti Ranska on ryhtynyt vastatoimiin Venäjän etujen kannalta herkillä alueilla - Armeniassa, Moldovassa ja Ukrainassa, joissa Venäjän sotilaallinen läsnäolo on Ranskan tähtäimessä. Ei ole yllättävää, että Ukraina on strategisesti tärkein alue, jossa Macron toivoo saavuttavansa suuremman ranskalaisen läsnäolon.
Sitä kautta Macron toivoo voivansa edistää johtoasemaan tähtääviä pyrkimyksiään Euroopassa EU:n ulkopoliittisen strategian suunnistajana laajalla kaarella Afrikan mantereelta Välimeren yli Transkaukasiaan - ja mahdollisesti aina Afganistaniin asti.
Kaikki tämä tapahtuu historiallisessa tilanteessa, jossa Yhdysvallat väistämättä vetäytyy Euroopasta, kun Indo-Tyynenmeren alue kuumenee ja Kiinan kanssa kytevästä kilpailusta tulee Washingtonille kaiken kuluttava intohimo. Samalla Venäjän valtava läsnäolo Euroopassa alkaa tuntua voimakkaasti, kun se nousee sotilaallisena ja taloudellisena ykkösvaltana Vancouverin ja Vladivostokin välisellä strategisella alueella.
Nykyään paradoksaalista on, että Venäjän silloinen presidentti Dmitri Medvedev ehdotti jo vuonna 2008 oikeudellisesti sitovaa yleiseurooppalaista turvallisuussopimusta, jolla kehitettäisiin Eurooppaan uusi turvallisuusarkkitehtuuri, johon sisältyisi nykyisten instituutioiden uudelleenmuotoilu ja uusien instituutioiden ja normien luominen Euroopan turvallisuussuhteiden sääntelemiseksi laajemmalla geopoliittisella alueella, joka ulottuu itään "Vancouverista Vladivostokiin". Mutta valitettavasti Yhdysvallat rohkaisi eurooppalaisia näkemään niin sanotun "Medvedevin aloitteen " (2) ansana Naton, Etyjin, EU:n ja muiden eurooppalaisten elinten heikentämiseksi ja hylkäämään tämän hienon ajatuksen, joka olisi ankkuroinut kylmän sodan jälkeisen aikakauden lujasti sitovaan turvallisuusarkkitehtuuriin.
(1)
Ukrainan sota: varovaisuudesta paniikkiin... Mitä Macronin muutos kätkee sisäänsä?
Mitä tapahtui presidentille, kun hän harkitsi joukkojen lähettämistä Ukrainaan? Useat luottamukselliset puolustusraportit selittävät "paniikkia" Élyséessä, jonne puoluejohtajat on kutsuttu tänä torstaina 7. maaliskuuta keskustelemaan asiasta. Rintamalla venäläiset ovat vahvassa asemassa. Oliko kuitenkin tarpeen Putinin edessä leimata kestämätöntä uhkaa?
Kun Emmanuel Macron ei sulkenut pois joukkojen lähettämistä Ukrainaan, hän aiheutti Euroopassa kohun ja sai amerikkalaiset paheksumaan. Useat Mariannen haastattelemat ranskalaiset sotilaat sanovat "pudonneensa kaapista". "Meidän ei pidä tehdä mitään virhettä, venäläisten edessä, olemme hurraaarmeija! ", pilkkaa eräs vanhempi upseeri, joka on vakuuttunut siitä, että " ranskalaisten joukkojen lähettäminen " Ukrainan rintamalle olisi yksinkertaisesti "järjetöntä". Élyséessä otamme kantaa: "Presidentti halusi lähettää vahvan viestin", lipsahtaa eräs neuvonantaja käyttäen kaavaa "millimetriset ja kalibroidut huomautukset".
Asevoimaministeriössä, Sébastien Lecornun lähipiirissä, puolustamme presidentin sanoja: "Ukrainan joukkojen tila on hyvin huolestuttava. Presidentin sanat vaativat alkua ja osoittavat, että olemme käännekohdassa. " Miten pääsimme tähän? Useissa luottamuksellisissa puolustusraporteissa, joihin Marianne pääsi tutustumaan, puhutaan "kriittisestä tilanteesta". Selitys kolmessa havainnossa, kaukana virallisista puheista.
(2)
Medvedevin aloite: Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin tavoite: Euroopan ansa?
Etyjin ulkoministerien epävirallinen kokous (Korfu 27.-28. kesäkuuta 2009) käynnisti niin sanotun "Korfun prosessin". Kreikan ulkoministeri Theodora Bakoyannis totesi kokouksen keskustelujen yhteenvedossaan, että prosessin olisi oltava avoin, kestävä, laaja-alainen ja osallistava vuoropuhelu turvallisuudesta [Euroopan kohtaamien turvallisuushaasteiden ratkaisemiseksi] kattavan, yhteistoiminnallisen ja jakamattoman turvallisuuden hengessä.
Korfun prosessi sai alkunsa ainakin osittain Venäjän määrätietoisista pyrkimyksistä kehittää oikeudellisesti sitova yleiseurooppalainen turvallisuussopimus, jolla kehitetään "uusi turvallisuusarkkitehtuuri Eurooppaan". Tämä merkitsee nykyisten instituutioiden ja normien uudelleenmuotoilua ja uusien instituutioiden ja normien luomista, joilla säännellään turvallisuussuhteita Euroopassa ja laajemmalla geopoliittisella alueella, joka ulottuu itään "Vancouverista Vladivostokiin". Aloite tunnetaan myös nimellä "Medvedevin aloite", koska alkuperäisen ehdotuksen esitti Venäjän presidentti Dmitri Medvedev (kesäkuussa 2008). Muut Korfun kokouksen osanottajat eivät yleisesti ottaen kannattaneet Moskovan ajatusta "Euroopan uuden turvallisuusarkkitehtuurin" kehittämisestä. Useimmat eurooppalaiset suhtautuvat epäilevästi uusien turvallisuusinstituutioiden kehittämiseen ja nykyisten muuttamiseen, sillä he pitävät tällaisia lähestymistapoja yrityksinä heikentää Natoa, Etyjiä, EU:ta ja muita eurooppalaisia elimiä. Venäjän suhteen useimmat pitävät parempana vuoropuhelua useista konkreettisista turvallisuuskysymyksistä, jotka vaihtelevat Euroopan tavanomaisten aseiden sopimuksen (CFE) tulevaisuudesta energiavarmuuteen, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin (jne.).
Ei kuitenkaan pidä odottaa, että Korfun seurauksena Moskova perääntyy lähestymistavastaan, jonka mukaan se pyrkii muuttamaan joitakin Euroopan turvallisuuteen liittyviä yleisiä poliittisia kaavoja oikeudellisesti sitoviksi puitteiksi. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov totesi Nato-Venäjä-neuvoston kokouksen jälkeen (joka pidettiin myös Korfussa 27. kesäkuuta 2009), että Venäjä on kuullut Venäjän presidentin Medvedevin aloitteesta laatia uusi Euroopan turvallisuussopimus. Useat valtuuskunnat toistivat olevansa kiinnostuneita osallistumaan niiden sisällölliseen pohdintaan myös RNC-muodossa (Venäjä-Nato-neuvosto) niiden keskustelujen ohella, jotka on jo aloitettu Etyjissä, suhteissamme EU:hun ja poliittisen tiedeyhteisön piirissä.
Tämä merkitsee sitä, että Moskova jatkaa ja todennäköisesti tehostaa ponnistelujaan "uuden turvallisuusarkkitehtuurin" luomiseksi Eurooppaan sen sijaan, että se pyrkisi säilyttämään nykyisen Natoon ja laajemmin transatlanttiseen yhteistyöhön perustuvan järjestelmän. Useat EU:n johtohahmot puolestaan toivoivat, että Euroopan turvallisuutta koskevat keskustelut syventäisivät luottamusta Venäjän ja lännen välillä ja siten kannustaisivat Moskovaa yhteistyöhaluisempaan suhteeseen. Atlantin länsipuolella useat Yhdysvaltojen nykyistä hallintoa lähellä olevat vaikutusvaltaiset poliittiset analyytikot tukevat Venäjän ajatusta ja pitävät sitä osana laajempaa Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteiden uudelleenjärjestelyä, vaikka se tapahtuukin "Naton sisällyttämisen kustannuksella laajempaan rakenteeseen".
