Kalifornialaisella Esthelalla, 10, on salaisuus, jota ei tiedä yksikään luokkakaveri: hänen kotinsa on autossa

Los Angelesissa elää asunnottomana noin 60 000 ihmistä. Vuokrat ovat kovia, eikä asuntoloita ole tarpeeksi.

Paula Vilén

Yle:n Yhdysvaltain- kirjeenvaihtaja

Los AngelesBrownin perheen auto näyttää siltä kuin lapsiperhe olisi lomamatkalla. Takakontti tursuaa tavaraa, ja dvd-soittimessa pyörii Disneyn piirretty.

Mutta perhe ei ole menossa mihinkään.

Brownien parikymmentä vuotta vanha katumaasturi on pysäköity Los Angelesin keskustaan, vartioidulle parkkialueelle. Edessä on jälleen yksi yö kodittomana. Sellaiselle matkalle ei halua kukaan.

Nelihenkinen perhe sai huhtikuussa häädön vuokrahuoneistostaan syistä, joista perheenäiti Helen Brown on niukkasanainen.

– Meille tuli erimielisyyksiä naapureiden kanssa. Mieheni tupakointi aiheutti ongelmia, hän sanoo.

Helen Brownin mukaan häätö oli epäoikeudenmukainen, koska vuokrarästejä ei ollut.

Häädön jälkeen Brown on asunut miehensä Josephin sekä kahden kouluikäisen tyttärensä, 12-vuotiaan Angelican ja 10-vuotiaan Esthelan kanssa jo seitsemän kuukautta autossa.

Los Angelesin piirikunnassa elää asunnottomana noin 60 000 ihmistä. Asunnottomuus on vajaan vuosikymmenen aikana lisääntynyt roimasti: vuodesta 2011 kodittomien määrä on kasvanut yli 50 prosenttia (siirryt toiseen palveluun). Tilanne kuuluu Yhdysvaltain vaikempiin, ja sitä luonnehditaan kriisiksi.

Los Angelesin kodittomuus on erityisen raakaa siksi, että kolme neljästä asunnottomasta viettää yönsä kadulla tai autossa, koska yömajoja ja asuntoloita ei ole tarpeeksi (siirryt toiseen palveluun).

Kalifornian auringosta ja lämmöstä tunnetussa kaupungissa paleltui viime vuonna kuoliaaksi enemmän kodittomia (siirryt toiseen palveluun) kuin New Yorkissa. New Yorkissa kodittomia suojaa laki, joka takaa jokaiselle oikeuden yömajaan (siirryt toiseen palveluun). Jos asuntolassa ei ole tilaa, kaupunki vuokraa vaikka huoneen hotellista.

Kaliforniassa tutkitaan parhaillaan mahdollisuutta (siirryt toiseen palveluun) alkaa toteuttaa samankaltaista politiikkaa.

Kello on iltakymmenen, ja 12-vuotias Angelica nukkuu jo. Hänestä ei näy täyteen pakatun auton takaosan uumenista hiustupsuakaan. Tyttö on ahtautunut makaamaan takapenkin ja peräkontin väliin, tavarakuormien ja takapenkin selkänojan puristukseen.

Isäpuoli Joseph lepää punaisen viltin alla takapenkillä astetta väljemmissä oloissa. Tosin perheen kissanpennun, Mr. Brownin hiekkalaatikko jalkatilassa asettaa hänellekin omat akrobaattiset haasteensa.

– Mieheni ja tyttäreni vaihtelevat nukkumispaikkoja. Minä olen aina kuskin paikalla, ellen sitten ole aivan kuolemanväsynyt, Helen Brown kertoo.

Esthela pääsee nukkumaan äitinsä viereen kartanlukijan paikalle.

Pysäköintialueella on toistakymmentä autoa, joista monissa ikkunat on peitetty sisältäpäin. Myös Brownit ovat virittäneet sivuikkunan eteen pyyhkeen verhoksi.

Yksityisyyden toive on ilmeinen. Kukaan ei pysäköi suoraan kenenkään viereen.

Yöpysäköintipaikka on Brownin perheelle tärkeä turvasatama. Alue on vartioitu ja aidattu. Palvelun tarjoaa yksi Los Angelesin monista järjestöistä, jotka järjestävät kodittomille turvallisia yöparkkeja.

Tähän yöparkkiin pääsy edellyttää, että auto on rekisterissä ja joko kodittoman oma tai hänelle todistettavasti käyttöön annettu. Auton on myös oltava ajokunnossa, sillä pysäköintialueelta on lähdettävä aamuseitsemältä pois. Päivisin pysäköintialue on muidenkin käytössä.

Browneille se sopii, sillä Esthela menee kouluun seitsemäksi, Angelica puoli kahdeksaksi.

Esthela painaa päänsä äitinsä kainaloon. Kujeilevan ja iloisen 10-vuotiaan mieli näyttää nukkumaanmenon hetkellä menevän toviksi matalaksi.

– Olen surullinen, että meidän pitää asua autossa, Esthela sanoo hiljaa.

Äiti halaa tytärtään, ja Esthela lähtee kapuamaan auton etupenkille kissa kainalossaan.

Esthelan ja Angelican kaltaisia alle 18-vuotiaita on Los Angelesin kodittomista alle kymmenesosa (siirryt toiseen palveluun). Los Angelesissakin viranomaisten kiireellisyysasteikossa lapsiperheiden majoittaminen on kärkipäässä, mutta järjestelmä ei ole aukoton.

Brownin perhe on pienituloisuutensa vuoksi oikeutettu julkiseen asumistukeen. Perheellä on silti ollut vaikeuksia löytää sopivaa asuntoa ja saada elämänsä järjestykseen.

Asumistuen jälkeen vuokrasta jää itse maksettavaksi 30 prosenttia. Sekin on paljon, sillä Brownin perheessä kumpikaan aikuisista ei tällä hetkellä ole säännöllisessä päivätyössä. Joseph tekee satunnaisia keikkatöitä sähköasentajan opintojen ohella.

Asuntoministeriön myöntämän asumistuen ehtona on (siirryt toiseen palveluun), että tukea saava kotitalous ei saa käyttää tuloistaan enempää kuin 40 prosenttia asumiseen.

Kodittomia auttavan The Shower of Hope -järjestön johtaja Mel Tillekeratne tietää, että Los Angelesin vuokratasolla se on paljon vaadittu.

– Los Angelesissa 600 000 ihmistä käyttää vuokraan vähintään 90 prosenttia tuloistaan. Suurin pelkomme on, että nämä ihmiset joutuvat kadulle, jos heidän asumisensa tukemiseksi ei tehdä mitään, Tillekeratne sanoo.

Rekka-auton kuljettaja Keith Jonesille kävi juuri niin. Palkka ei riittänyt vuokraan, ja hän joutui kodittomaksi nelisen kuukautta sitten.

Vastamäki alkoi, kun lääkäri totesi Jonesilla liian korkean verenpaineen eikä antanut enää lupaa ajaa isoa rekkaa. Kokopäiväinen työ vaihtui pienempiin, osa-aikaisiin kuljetushommiin. Takaisin rekan rattiin ei Jonesilla ole asiaa ennen kuin verenpaine laskee, ja sairauden hoito on vielä kesken.

64-vuotias Jones asuu 1990-luvulla valmistetussa Honda-henkilöautossaan. Auto on Jonesin silmäterä, koska se on paitsi hänen kotinsa, myös hänen pääsylippunsa turvallisempaan yöpymispaikkaan ja töihin.

– Pidän tätä autoa kuin kukkaa kämmenellä. Jos jotain menee rikki, kiirehdin äkkiä pennosistani korjausrahat kasaan, jotta saan pidettyä tämän liikenteessä, Jones sanoo.

Ajokin mittariin on kertynyt jo yli 400 000 kilometriä, joten huoli auton kestämisestä lienee aiheellinen.

Jones ei ole paljastanut tilannettaan työtovereilleen. Hän pakkaa yön jälkeen vilttinsä ja muut vähäiset tavaransa takakonttiin. Ulospäin autosta ei voi päätellä, että se on myös Jonesin koti.

Los Angelesin onneton asuntotilanne kismittää Jonesia valtavasti.

– Kaikki on ihan poskellaan. Vuokrat nousevat, mutta palkat eivät. Vuokrataso on karannut hulluksi, ja nykyään tarvittaisiin kaksi, jopa kolme ihmistä maksamaan yhtä vuokraa, hän sanoo.

Jones laskee, että pikkuyksiön vuokraan hän tarvitsisi 1 100–1 200 dollaria kuussa. Se on osa-aikatyötä tekevälle perheettömälle Jonesille paljon rahaa. Hän toivoo saavansa vuokranmaksuun asumistukea.

Jones haluaa uskoa pääsevänsä ensi kesään mennessä kylmästä autosta oikeaan kotiin.

– Minulle riittäisi pienikin huone. Haluaisin katon pääni päälle, paikan jossa käydä suihkussa ja tehdä ruokaa silloin, kun itse haluan.

Päättäjät ovat havahtuneet liian myöhään asunnottomuusongelman vakavuuteen, sanoo The Shower of Hope -järjestön johtaja Mel Tillekeratne.

Kaliforniassa tarvittaisiin viranomaislaskelmien mukaan noin 180 000 uutta kotia vuodessa (siirryt toiseen palveluun), jotta asunnontarve saataisiin täytettyä.

Huutavasta asuntopulasta huolimatta rakentamisen tahti on Kaliforniassa hidastunut. Uusien rakennuslupien määrä on laskenut viime vuodesta 16 prosenttia 93 000:een. Useiden perheiden asuintaloihin haettujen rakennuslupien määrä väheni (siirryt toiseen palveluun)eniten.

Eikä rakentamisen määrä itsessään vielä takaa helpotusta kodittomuuteen, jos uudisrakennukset ovat kalliita loistohuoneistoja. Mel Tillekeratnen mukaan Los Angelesissa rakennuttajat ovat keskittyneet lähinnä niihin ja purkaneet luksushuoneistojen tieltä matalamman vuokran asuntoja.

Rakennuttamista jarruttaa Kaliforniassa myös työvoimapula. Los Angeles Times -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan se on pahentunut paperittomien maahantulijoiden tiukentuneen valvonnan vuoksi. Lisäksi materiaalikustannukset ovat nousseet, ja taantuman pelko hillitsee rakennuttajien päätöksentekoa.

Samaan aikaan Kalifornian uudet, kerrostalojen rakentamiseen ohjaavat määräykset ovat törmänneet asukkaiden vastustukseen. Mel Tillekeratne on tilanteesta pahoillaan.

– Los Angelesissa asuu valtavasti superrikkaita, pari sataa tuhatta miljonääriä. Meidän on ymmärrettävä, että autossa ja teltoissa nukkuvat voisivat olla ihan jossain muualla, jos kaikki olisimme valmiita luopumaan jostain.

Tillekeratne toivoisi rakentamisen lisäksi nopeampia keinoja tilanteen helpottamiseen: työsuhdeasuntoja, vuokrakattoja ja jopa vuokrien jäädyttämistä.

Jotain sen suuntaista onkin jo tulossa. Kaliforniassa hyväksyttiin tänä syksynä laki, joka tammikuusta alkaen rajoittaa vuokrankorotukset osassa asunnoista (siirryt toiseen palveluun)enintään viiteen prosenttiin vuodessa.

Uudistus rajoittaa myös vuokranantajan häätöoikeutta silloin, kun vuokralainen on asunut asunnossa yli vuoden eikä hän ole rikkonut vuokrasopimusta tai jättänyt vuokria maksamatta.

– Viimein päättäjät näyttävät tajunneen, että tästä kriisistä ei päästä rakentamalla. He odottivat kuitenkin liian pitkään, Tillekeratne sanoo.

Kodittomuutta vuosia seurannut Tillekeratne arvioi, että ongelma pahenee lähivuosina entisestään.

Koko Kalifornian osavaltion alueella elää asunnottomana 130 000 ihmistä. Heistä yli kaksi kolmannesta on vailla yösuojaa.

– Moni tulee Los Angelesiin suurin toivein, että menestyisi näyttelijänä tai muusikkona. Mutta tosiasiassa vain äärimmäisen harva onnistuu, Tillekeratne sanoo.

Toisessa metropolissa San Franciscossa kodittomuutta ovat välillisesti ruokkineet Piilaakson teknologiayhtiöt. Korkeasti palkattujen it-osaajien myötä vuokrahinnat ovat nousseet monen palveluammatissa työskentelevän ulottumattomiin.

San Franciscossa meni viime vuoden vaaleissa läpi lakialoite, jolla yli 50 miljoonan liikevaihtoa tekeviltä yrityksiltä aletaan periä niin sanottua kodittomuusveroa (siirryt toiseen palveluun). Sen tavoitteena on kerätä vuosittain 300 miljoonaa kaupungin kodittomien auttamiseen ja asuttamiseen.

Lain puolustajien mukaan menestyneiden teknologiayhtiöiden moraalinen velvollisuus on auttaa ratkaisemaan ongelma, jonka pahenemista ne ovat itse edesauttaneet.

Mel Tillekeratne tapaa työssään myös ihmisiä, jotka niin sanottu alustatalous on pakottanut yrittäjyyteen ilman vakituisia tuloja ja työsuhde-etuja. Hän mainitsee esimerkkinä kyytipalvelu Uberin.

Kodittomia Uber-kuljettajia Tillekeratne näkee säännöllisesti järjestönsä yöparkeissa ja liikuteltavilla suihkupaikoilla.

Järjestön konttisuihkuissa peseytyy viikoittain useita satoja ihmistä. Neljän suihkupaikan kontteja kierrätetään eri puolilla Los Angelesia.

Brownin perheen yöparkkialueelta ei suihkua löydy. Autossa nukutun yön jälkeen unihiekat pyyhitään kosteuspyyhkeillä.

Äiti Helen pitää huolen, että tytöistä ei huomaa kodittomuutta. Heillä on puhtaat vaatteet ja muodikkaat silmälasit. Esthelan luokkakavereista yksikään ei tiedä, että perhe asuu autossa.

Helen Brown sanoo haluavansa katsoa eteenpäin sen sijaan, että jäisi katkeruuteen vellomaan. Hän ajattelee, että tyttäret kestävät kodittomuuden paremmin, kun saavat sitkeyden mallin äidiltään.

Tänä aamuna ilmassa on toiveikkuutta. Brown on sopinut seuraavaksi päiväksi asuntonäytön. Talossa olisi omaa pihaa lasten leikkiä ja kissan kirmata.

– Ensimmäistä kertaa vuosikausiin pääsisimme taloon kerrostalohuoneiston sijaan. Selitin vuokranantajalle rehellisesti tilanteemme, ja hän kuulosti siltä, että voisi antaa meille mahdollisuuden, Brown iloitsee.

Päiväksi Brown ajaa auton puiston parkkialueelle. Lampea ympäröivä puisto on valikoitunut perheen päiväpysäköintipaikaksi paristakin syystä.

Puistossa on hyvä tehdä pienellä kaasukeittimellä ruokaa, ja syödä saa puiston pöytien ääressä. Tärkeää on myös, että puistossa on ilmainen langaton nettiyhteys. Sillä äiti voi etsiä asuntoa ja tytöt katsella eteläkorealaisia poikabändejä.

Muutamaa päivää myöhemmin Helen Brown kertoo puhelimessa, miten asuntonäytössä oli mennyt. Asuntoa havitteli useita muitakin perheitä, eikä vuokranantaja valinnut vuokralaisikseen Browneja.

Tyttöjen kerrossänky jää vielä varastoon odottamaan pääsyä uuteen kotiin.

– Etsintä jatkuu, Helen Brown sanoo.