(Sairas järjestelmä, sairaat päättäjät!)

Rahakokeet jatkuvat, mutta talous ei tottele

Analyysi
Suomen talous taantuu ja muukin euroalue polkee paikoillaan, vaikka EKP syöttää talouteen tuoretta tuohta minkä kerkiää. Keskuspankki yrittää erityisesti saada kuluttajahintoja nousuun, mutta talous ei tottele. Inflaatio tästä vielä puuttuukin.

6.9.2015 05:01

Jan Hurri

Euroalueen talousmittarit tarjoavat parhaillaan kaksikin vaihtoehtoista tapaa tulkita, että alueella vallitsee hintavakaus. Yksi mittaustapa kertoo aidosta ja sananmukaisesta hintavakaudesta, toinen alueen keskuspankin EKP:n tavoittelemasta "hintavakaudesta".
Kumpikaan tapa ei näytä kelpaavan EKP:lle, joka haluaa saada alueen inflaation kiihtymään vaikka väkisin. Se ei piittaa aidosta tai edes itse määrittelemästään hintavakaudesta, vaan jatkaa sen sijaan riskipitoisia ja kokeellisia yrityksiään ohjailla taloutta raharuiskujen voimalla.
Aito ja sananmukainen hintavakaus ilmenee vaikeuksitta Euroopan unionin EU:n tilastolaitoksen Eurostatin laskemista tilastoista. Niiden mukaan kuluttajahinnat ovat pysyneet nyt poikkeuksellisen pitkään poikkeuksellisen vakaina.
Koko euroalueen niin kuin Suomenkin kuluttajahintojen ja elinkustannusten kehitystä mittaavat hintaindeksit ovat nyt suurin piirtein samoissa lukemissa kuin ne olivat vuoden 2013 syksyllä. Eikä yleinen hintataso ole tällä välinkään sanottavammin noussut tai laskenut, vaan se on pysynyt suurin piirtein aloillaan.
Tämä on harvinainen talouden ilmiö, sillä meneillään on ensimmäinen edes parin vuoden mittainen aidon hintavakauden rupeama EKP:n ja yhteisvaluutta euron historiassa.
Luulisi Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen ja muiden alueen rahapolitiikasta päättävien keskuspankkiirien olevan tyytyväisiä, kun EKP näyttää ensi kertaa saavuttaneen tärkeimmän tavoitteensa, euroalueen hintavakauden.
Mutta ei, keskuspankkiirit eivät ole alkuunkaan tyytyväisiä vaan perin tyytymättömiä.
Pääjohtaja Liikanen ja muut euroalueen keskuspankkiirit puhuvat hintavakaudesta niin usein ja niin paljon kuin kukaan jaksaa kuunnella, mutta he eivät halua hintojen vakautta. He haluavat inflaatiota – ja siksi he ovat nyt tyytymättömiä.

Hintojen vakaata nousua

EKP:n toimintaa ohjaavan perussopimuksen mukaan euroalueen rahapolitiikan tärkein tehtävä on vaalia ja varmistaa alueen hintavakaus. Tämän määräyksen tarkoitus on varmistaa, että yhteisvaluutta euro on luotettava valuutta ja ostovoimansa vakaasti säilyttävää rahaa.
Mutta sitä samainen perussopimus ei kerro, mitä tarkalleen ottaen hintavakaus tarkoittaa. Sen määrittelee EKP itse niin kuin parhaaksi katsoo.
EKP:n rahapolitiikan linjauksista ja toteutuksesta päättävä neuvosto on määritellyt, että sen sanavarastossa "hintavakaus" tarkoittaa alueen kuluttajahintojen kohoamista keskimäärin vajaan kahden prosentin vuosivauhtia.
EKP:n oman määritelmän mukaan hintavakaus ei toisin sanoen tarkoita hintojen vakautta, vaan niiden alituista kohoamista eli inflaatiota. Vakautta tavoitteessa on sen verran, että EKP haluaa kuluttajahintojen nousevan ja euron ostovoiman heikkenevän vakaasti vajaan kahden prosentin vuosivauhtia.
Tällainen alituinen inflaation havitteleminen perustuu parin viime vuosikymmenen aikana voimistuneeseen tulkintaan, jonka mukaan lievä mutta kaiken aikaa jatkuva tasainen inflaatio pitää talouden rattaat rasvattuina ja edistää talouskasvua.
Tämän tulkinnan mukaan euroalueen viimeaikainen aito hintavakaus ei kerro rahapolitiikan onnistumisesta, vaan se on merkki talouden anemiasta ja talouden eri osissa vellovista deflatorisista paineista.
Siksi sananmukainen hintavakaus ei ole Liikaselle ja alueen muille keskuspankkiireille tyytyväisyyden aihe vaan kiusallinen uhka uskottavuuden murenemisesta ja epäonnistumisesta.
Keskuspankkiirit ovat tyytymättömiä ja heikentävät samalla itsekin omaa uskottavuuttaan, vaikka ei olisi pakko.
Sattumoisin euroalueen hintatilastoista löytyy tukea sellaisellekin tulkinnalle, että myös EKP:n tapaan määrittelemä "hintavakaus" on kuin onkin toteutunut.

Edes "hintavakaus" ei riitä

EKP ei ole milloinkaan ilmoittanut, mitkä kaikki kahta pienemmät luvut sen mielestä täyttävät sen "alle kahden prosentin mutta lähelle sitä" asettaman inflaatiotavoitteen. Joka tapauksessa kaksi prosenttia on liikaa ja ilmeisesti puolitoista liian vähän, joten tavoite lienee sillä välillä.
Sen sijaan EKP on kertonut tavoittelevansa vajaan kahden prosentin vuosi-inflaatiota "keskipitkän ajan kuluessa" eikä siis suinkaan joka ikinen kuukausi eikä edes joka vuosi. Se ei ole täsmällisesti määritellyt "keskipitkää aikaa", mutta tarjoaa vihjeen pitämällä tarkoin silmällä finanssimarkkinoiden 5–10 vuoden inflaatio-odotuksia.
Euro on nyt ollut olemassa suunnilleen 15 vuotta, mitä voinee pitää ikuiseksi perustetun rahan taipaleella ennemmin keskipitkänä kuin pitkänä aikana.
Eurostatin mukaan alueen kuluttajahinnat ovat nyt noin 30 prosenttia korkeammat kuin euron ja EKP:n perustamisen aikoihin. Tasaisen vuosimuutoksen kaavalla 30-prosenttinen hintojen nousu 15 vuodessa tarkoittaa suurin piirtein 1,75 prosentin keskimääräistä vuosi-inflaatiota.
Olipa euroalueen tähänastinen inflaatiokehitys sitten EKP:n ansiota tai sen rahapoliittisista ponnisteluista riippumaton ilmiö, näyttävät alueen kuluttajahinnat nousseen "keskipitkän ajan kuluessa keskimäärin alle kahden prosentin mutta lähelle sitä" olevaa vuosivauhtia.
Eivät enempää eivätkä vähempää.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että euron ostovoiman 30-prosenttinen heikkeneminen ja yleisen hintatason yhtä suuri kohoaminen ovat kaukana aidosta hintavakaudesta, mutta ei sitäkään voi kiistää, että EKP:n oma "hintavakaus" näyttää toteutuneen.
Jostakin syystä EKP ei ole kuitenkaan halunnut tarttua tarjolla olevaan huojentavaan tulkintaan.
Sen sijaan EKP on mennyt täyttä höyryä mukaan maailman keskuspankkien väliseen varustelukilpaan ja kokeisiin, kenen värkeistä irtoaa suurimmat rahapoliittiset kevennyspaukut.

EKP haluaa lisää inflaatiota

Viimeksi viime torstaina EKP:n neuvosto alensi arvioitaan niin euroalueen talouskasvusta kuin inflaatiostakin. Neuvoston kokouksen jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa myös pääjohtaja Mario Draghi kertoi, että EKP on tarvittaessa valmis lisäämään rahapolitiikan poikkeuksellisia kevennystoimia, elleivät alueen kuluttajahinnat muuten ota noustakseen.
Talous ei ole toipunut eivätkä kuluttajahinnat ole nousseet, vaikka EKP on käyttänyt kaikki rahapolitiikan tavanomaiset keinot loppuun ja niiden jälkeen yrittänyt yhtä kokeellisempia epätavanomaisia keinoja.
EKP:n ohjauskorot ovat olleet pian kaksi vuotta alle 0,5 prosenttia ja viime syyskuusta asti 0,05 prosenttia. Siitä lähtien lainarahaa on ollut tarjolla halvimmillaan negatiivisella korolla eli sananmukaisesti halvemmalla kuin ilmaiseksi.
Talous ei ole kuitenkaan totellut keskuspankin tahtoa, sillä euroalueen talouspolitiikka on osin EKP:n vaatimuksesta ollut ennemmin kiristymään kuin kevenemään päin, ja yhä jatkuva velkakriisi on hillinnyt ennestään velkaisen yksityisen talouden investointi- ja kulutushaluja.
Viime syksystä asti EKP on yrittänyt panna talouteen ja inflaatioon vauhtia velkakirjamarkkinoiden mittavien tukiostojen voimalla. Pankkien velkapapereista alkaneet tukiostot laajenivat keväällä valtionlainoihin, ja nyt EKP syöttää finanssimarkkinoiden kitaan tuoretta tuohta 60 miljardin euron kuukausitahtia.
Ensi alkuun tukiostot näyttivät tepsivän, mutta eivät näytä enää. Korot ovat nyt korkeammalla ja osakekurssit alempana kuin ostojen alkaessa, ja EKP on itsekin laskenut kasvu- ja inflaatio-odotuksiaan heikommiksi kuin ne olivat tukiostojen alkaessa.
Muille kuin keskuspankkiireille voi olla ennemmin helpotus kuin kauhistus, että suurtyöttömyyden ja talousanemian oloissa ei tarvitse sietää vielä inflaatiotakin.
Mutta keskuspankkiirit ovat toista maata, he eivät hellitä ennen kuin inflaatio kiihtyy. Siksi EKP:kin jatkaa rahakokeitaan, maksoi mitä maksoi.

Mielipiteitä (Blogi):

• Valtioiden velkataakka sulaa erityisesti niiden osalta (Kreikka, Italia, Espanja, Portugal...),  joilla on paljon velkaa.
• Sijoittajavastuu toteutuu ja maksumiehiksi joutuvat ne, joilla on paljon huonosti tuottavia talletuksia ja rahamarkkinasijoituksia, joiden arvoa inflaatio kalvaa.
• Työttömyys on Euroalueella korkea (10,1 %) ja kasvaa yhä. Palkkainflaation ryöstäytyminen ei näissä oloissa näytä todennäköiseltä. Sen sijaan riskinä on kiinteistöjen ja osakkeiden arvojen inflatoituminen (arvojen nousu) kun keskuspankkien ympäriinsä kylvämä löysä ja halpa raha etsii kohtuullista tuottoa. Tämä kehitys on kiusallista, mutta välttämätöntä. Inflaation aiheuttamat ongelmat realisoituvat vasta vuosien kuluttua ja nyt on tärkempääkin mietittävää. Euroalueen valtiontaloudet pitää saada parempaan tasapainoon ja inflaatio on onnistuessaan yksi työkalu tuon asian hoitamiseksi kuntoon.
• Rahan omistaminen perustuu pitkälle luottamukseen sen arvon melko hyvästä säilymisestä. On lukemattomia maita joissa ei luoteta omaan valuuttaan ja niissä maissa käytännössä käytetään muita valuuttoja kuten dollareita. Tällainen maa on esimerkiksi taloutensa melko hyvin hoitava Vietnam. Tällaiset maat jotka ovat ongelmissa koska ne eivät voi devalvoida tai tehdä mitään muitakaan rahanarvoon vaikuttavia liikkeitä, koska ne menevät suoraan hintoihin. Ne ovat kuin Kreikka, paitsi ne eivät saa mitään etua valuuttaliitosta. Zimbabwen dolarin arvo on 1:100 000 000 000 000.  
• Euroopan keskuspankki on lainannut kuralla oleville pankeille satoja miljardia vaikkapa yhden (1) prosentin korolla. Jos inflaation on 2 % niin jo inflaation aiheuttaman menetys rahanarvosta nousee miljareihin 7,5. Suomen osuus tuosta voisi olla satoja miljoonia. Ja Suomessa pankkimiehet ja muut rahan vallan kätyripölitiikot vievät työttömiltä, pieneläkeläisiltä jne. pienetkin elinmahdollisuudet.