Eurooppa ei tarvitse IMF:ää enää mihinkään

Analyysi:

Kreikka ei halua IMF:n rahoja, eikä IMF halua antaa rahaa Kreikalle. Euromaiden johtajat ovat kuitenkin päättäneet, että tuli se kuinka kalliiksi tahansa, valuuttarahasto on saatava mukaan leikkiin. Syy tähän järjettömyyteen on puhtaasti poliittinen.

22.8.2015

Teemu Muhonen

Vanha sisustusvinkki kuuluu, että jos haluat piilottaa jonkin esineen, aseta se tarpeeksi pitkäksi aikaa huoneen näkyvimmälle paikalle.
Vinkki voi kuulostaa typerältä, mutta Kansainvälinen valuuttarahaston IMF:n kohdalla se näyttää toimineen. IMF on ollut keskeisessä asemassa sekä Kreikan että Ukrainan viime vuosien suurissa käännekohdissa, eikä kukaan enää tunnu kyseenalaistavan, mitä ihmettä se täällä ylipäätään puuhaa.

Euromaiden johtajille valuuttarahaston mukanaolosta Kreikan kolmannessa lainaohjelmassa on tullut pakkomielle, jota ei edes vaivauduta perustelemaan.
Alkuun syyksi sanottiin se, että Kreikka tarvitsee IMF:n rahoja. Kreikka tosin itse oli eri mieltä, ja se ilmoitti neuvotteluissa, ettei se halua valuuttarahastolta enää mitään.
Se ei sopinut euromaille, jotka listasivat Euroopan vakausmekanismin (EVM) uuden lainapaketin myöntämisen ensimmäiseksi ehdoksi sen, että "minkä tahansa EVM:ltä lainaa hakevan maan on jätettävä lainahakemus myös IMF:lle".
Tämän jälkeen oli IMF:n vuoro ilmoittaa, että se aio antaa Kreikalle enää mitään, jos maan velkoja ei ensin leikata reippaasti. Ei tosin maan velkoja IMF:lle, vaan kaikille muille.
Näiden käänteiden kautta ollaan päädytty täysin järjenvastaiseen tilanteeseen, jossa euromaat vakavasti harkitsevat omien saataviensa leikkaamista kymmenillä miljardeilla euroilla, jotta IMF puolestaan voisi kasvattaa Kreikan velkataakkaa kymmenellä miljardilla eurolla.
On käynyt selväksi, että rahaa Eurooppa ei IMF:ltä tarvitse. Mitä ihmettä siltä siis niin kipeästi vielä kaivataan?

EU ja IMF, kuin paita ja peppu

Esimerkiksi suomalaisten ministerien viljelemä perustelu on ollut se, että IMF tuo lainaohjelmaan mukaan "uskottavuutta ja kokemusta".
Lainaohjelman uskottavuutta tuskin pelastaa enää mikään, mutta jälkimmäisessä perustelussa voi olla perää – onhan IMF ollut mukana tekemässä käytännössä identtistä lainaohjelmaa kahdesti aiemmin ja epäonnistunut molemmilla kerroilla jopa omasta mielestään.
Todellisia syitä valuuttarahaston hihassa roikkumiseen on kuitenkin etsittävä muualta kuin Kreikasta. Vähälle huomiolle ovat jääneet IMF:n edesottamukset Ukrainassa ja etenkin sen rooli kriisin kärjistymisessä loppusyksystä 2013.
Vaikka Maidanin mielenosoitusten muistetaan leimahtaneen, kun presidentti Viktor Janukovytshin johtama Ukraina kieltäytyi allekirjoittamasta EU:n tarjoamaa assosiaatiosopimusta, kyse ei ollut vain siitä.
Ukrainan silloisen pääministerin Mykola Azarovin mukaan hallitus ei voinut allekirjoittaa assosiaatiosopimusta, koska sen olisi pitänyt sitä ennen hyväksyä IMF:n "liian ankara" tarjous uudesta lainaohjelmasta.
Tilanne oli hyvin samankaltainen kuin tänä kesänä Kreikassa: EU ei pystynyt tekemään mitään ilman valuuttarahastoa, koska köyhällä Euroopalla ei ollut rahaa lainata Ukrainalle.

IMF ja EU tulevat samassa paketissa, mutta syy siihen ei todellisuudessa ole taloudellinen vaan poliittinen.

Nousevilla talouksilla ei ole sanansijaa

IMF on instituutio, johon tiivistyy Yhdysvaltojen ja Euroopan johtama maailmanjärjestys. Vaikka sen jäseniä ovatkin lähes kaikki maailman maat, äänivalta painottuu hyvin vahvasti länteen.
Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän yhteenlaskettu äänimäärä ylittää vain niukasti Saksan, jonka osuus on 5,8 prosenttia. Ylivoimaisesti suurin vallankäyttäjä IMF:ssä on lähes 17 prosentin ääniosuudellaan USA.
Valuuttarahasto tunnetaan erityisesti rajuista yksityistämisohjelmistaan, joita se hätälainojen yhteydessä ajoi etenkin Etelä-Amerikan maihin ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Itä-Euroopan maihin.
IMF:n taistelu vapaan markkinatalouden puolesta jatkuu edelleen: tällä hetkellä se hoitaa sotaa käyvän Ukrainan puolesta velkoja, joiden maksamiseen maalla ei muuten olisi rahaa. Lainoituksen ehtona on luonnollisesti tiukka talouskuri ja yksityistämisohjelma.

Olisiko jo aika päästää irti?

Toisen maailmansodan jälkeen luotu talousjärjestelmä kaatui yli neljä vuosikymmentä sitten, mutta jotkut Bretton Woodsissa kyhätyt rakenteet, kuten IMF, elävät sitkeästi vielä tänäkin päivänä.
Niitä pitää pystyssä ajatus siitä, että muuttui maailma kuinka paljon tahansa, Yhdysvaltojen ja Euroopan on yhä päästävä Alexander Stubbin sanoin yhdessä päättämään "maailmantalouden normit".
Suomalaisen ay-liikkeen mukaan Yhdysvaltojen puolelle asettuminen idän ja lännen välisessä "geopoliittisessa kamppailussa" on tärkeää länsimaisten arvojen, kuten demokratian, suojelemiseksi. Juuri tämän liiton vaalimiseksi IMF:n on edelleen oltava mukana Euroopan tärkeimmissä päätöksissä.
On kuitenkin vaikea nähdä, mitä tekemistä IMF:n sohlauksella Kreikassa ja Ukrainassa on demokratian kanssa. Jos Euroopan maat todella haluaisivat vaalia demokratiaa, ne antaisivat vastentahtoisen valuuttarahaston mennä menojaan ja ratkaisisivat Kreikan kriisin keskenään.
Eurooppa ei tarvitse Yhdysvaltoja pitämään kädestä kiinni jokaisen suojatien kohdalla – ei enää.

IMF on instituutio, johon tiivistyy Yhdysvaltojen ja Euroopan johtama maailmanjärjestys.