Markkinatalous - vasemmiston väärinkäsitys?
Tuomo Liias
Onko olemassa markkinatalous-niminen talousjärjestelmä? Vastaus tähän
kysymykseen on aika keskeinen, jos haluamme ymmärtää paremmin tämän
hetken poliittista kenttää länsimaissa ja erityisesti
vasemmistopuolueiden – jotka aiemmin jopa kunnioittivat omaa
historiaansa työväenpuolueina – irtautumista juuristaan ja siirtymistä
poliittisesti oikealle.
Suomessahan on menty jopa niin pitkälle, että kokoomuksen ja sosialidemokraattien välillä on ajoittain toteutunut epäpyhä liitto, jota on lujitettu oikein jämerällä suomalaisella kädenpuristuksella. Valitettavasti vasemmistoliittokin on ainakin kerran tähän liittoutumaan lähtenyt.
Olen hiukan huolissani vaalien jälkeisestä uudesta hallituksesta, sillä nykyisten kannatuslukujen valossa tämän luonteeltaan oikeastaan fasistisen liiton uusiutuminen vaikuttaa mahdolliselta. Fasistinen se on luonteeltaan siksi, että se on kapitalistien ja työväenpuolueiden johdon liittoutuma, joka kieltää työn ja pääoman ristiriidan, siis niiden väliset objektiiviset eturistiriidat, joissa työväenpuolueiden tulisi puolustaa nimenomaan työväestöä.
Natsi-Saksassahan tällainen liittoutuma toteutettiin pakolla lakkauttamalla poliittiset puolueet ja ammattiliitot ja perustamalla natsien johtamat ”harmoniset” ammattiliitot, jotka kiistivät nämä keskeiset eturistiriidat. Myös Francon Espanjassa falangistien keskeisenä ideana oli tämä yhteiskunnan ristiriidaton harmonia, joka heidän teksteissään kuulostaa oikein positiiviselta ja mukavalta asialta, mutta merkitsi käytännössä oikeuksien viemistä kansalta ja työväestöltä.
Suomessa tämän kehityksen pani alulle presidentti Mauno Koivisto, joka kasasi liittoutuman ensimmäisen hallituksen, Holkerin hallituksen. Vastaavanlaista liittoutumaa ei tietääkseni ole muualla kuin Saksassa. Siellä kuitenkin viime vaalien yhteydessä Saksan demarien nuorisojärjestö alkoi epäillä liittoutuman mielekkyyttä, mutta ei onnistunut asiaa muuttamaan. Suomen demarinuorilta ei vastaavaa ole ainakaan julkisuuteen kuulunut.
Tämä oikeistolaistuminen on johtanut vasemmiston kannatuksen laskuun, koska ihmiset eivät enää koe vasemmistopuolueiden ymmärtävän heidän todellisia ongelmiaan ja nostavan niitä poliittiselle tasolle ratkaistaviksi. Esim. Ranskan keltaliivit, jotka yrittävät taistella toimeentulonsa ja elämänsä puolesta, eivät ole saaneet tukijoikseen ammattiliittoja tai poliittisia puolueita, joten heidän protestinsa jää aika turhaksi. Näin onkin syntynyt tilaa oikeistopopulisteille, jotka kyllä jollain tasolla ymmärtävät ihmisten vaikeuksia, mutta tarjoavat niiden ratkaisuiksi aivan vääriä keinoja.
1960-luvun lopulla, jolloin edellisen kerran Ranskassa ja muuallakin länsimaissa oli voimakkaita mielenosoituksia, ammattiliitot ja vasemmistopuolueet asettuivat mielenosoittajien tueksi ja nostivat heidän vaatimuksiaan poliittiselle tasolle. Tämä johti pitkään positiiviseen yhteiskuntakehitykseen, jonka saavutuksia on nyt jo vuosia purettu. Nykyinen vasemmisto on vieraantunut todella pahasti kansasta.
Vasemmiston yhteiskuntanäkemyksessä ja ideologisessa ajattelussa on täytynyt tapahtua todella perusteellinen muutos, jotta tällainen kehitys on ollut mahdollinen. Tämän ajattelun muutoksen ytimessä taitaa olla käsite ”markkinatalous”. Monissa yhteyksissä esimerkiksi monet Suomen demarien johtohenkilöt ovat todenneet markkinatalouden osoittautuneen paremmaksi järjestelmäksi, siis ilmeisesti paremmaksi kuin entisen Neuvostoliiton suunnitelmatalous. Kysymys ei kuitenkaan taida olla ollenkaan siitä.
Onko sellaista talousjärjestelmää kuin markkinatalous olemassakaan ja osuvatko nämä demareiden ja ilmeisesti muidenkin vasemmistopuolueiden uudet aatteelliset linjanvedot täysin harhaan?
Sisämaahan oli päätynyt vain merestä saatavia tarvikkeita ja meren rannalle joitain vain sisämaasta saatavia tarvikkeita. Siis näiden eri ympäristöissä asuvien heimojen välillä oli jonkinlaiset markkinat. Noin vanhoista ihmisyhteisöistä ei tietysti voi tarkemmin selvittää niiden taloudellista rakennetta, siis talousjärjestelmää, mutta tuskin kenenkään mieleen tulisi kutsua sitä jonkinlaisten markkinoiden olemassaolon vuoksi markkinataloudeksi.
Esimerkki kuitenkin kuvaa aika osuvasti markkinoiden perusluonnetta. Markkinoita luonnehtii aina se perusajatus, että niillä vaihdetaan tavaroita toisiin tavaroihin, tosin rahan ilmaantumisen jälkeen tämä vaihto tapahtuu rahan välityksellä. Perussyinä markkinoille, siis tavaran vaihdolle, ovat eri olosuhteissa asuvien ihmisyhteisöjen erilaiset resurssit tuottaa erilaisia tuotteita ja saman yhteisön sisällä syntyvä työnjako, jolloin eri tuottajat erikoistuvat eri tuotteisiin.
Siirryttäessä lähemmäs nykyaikaa voidaan ajatella vaikkapa n. 3000–4000 v. eaa. eläneitä sumerilaisia, jotka kehittivät ensimmäisinä esimerkiksi kirjoitustaidon. Heidän markkina-alueensa ulottui aina Intiasta Välimeren alueelle. Antiikin Kreikka taas kävi kauppaa koko Välimeren alueella ja Aleksanteri Suuri laajensi aluetta aina Intiaan saakka. Molemmat yhteiskunnat olivat taloudelliselta perusrakenteeltaan orjayhteiskuntia, vaikkakin hieman erilaisia, mutta molemmilla oli markkinansa.
Pienenä kiinnostavana yksityiskohtana voisi mainita Ruotsin varhaishistoriaan liittyvät pronssikautiset esineet, joita voi ihailla Tukholman museoissa. Pohjolassa ei kuitenkaan ole missään tinaa, pronssin toista ainesosaa, joten silloisten maailmanmarkkinoiden kautta joko tinaa tai valmista pronssia on Ruotsiin päätynyt runsaasti. Sitten vastaan tulevatkin keskiajan feodaaliset maaorjayhteiskunnat, joilla niilläkin oli omat vaihdantajärjestelmänsä.
Nythän elämme sitten kapitalismissa, jossa markkinat tunkevat jo yli sietorajan jokaisen ihmisen kotiin telkkarin ruudun, lehtien ja mainoslehtisten kautta, kännyköistä puhumattakaan.
Eri ihmisyhteisöjen erilaiset resurssit ja yhteisöjen sisäinen työnjako ovat siis luoneet markkinat oikeastaan kaikkiin tunnettuihin ihmisyhteisöihin.
Talousjärjestelmien ydin onkin tuotannon organisointitapa, jonka seurauksena muodostuvat yhteiskuntaluokat, joilla on erilainen asema tuotantoprosesseissa. Antiikin Kreikassa ja Sumerissa orjat tekivät työt ja orjanomistajat saivat tästä kaiken hyödyn. Orjanomistajat myös omistivat orjansa ja kohtelivat heitä kuten muitakin omistamiaan esineitä.
Keskiajan feodaalisissa yhteiskunnissa vallitseva tuotantomuoto oli maaorjuus, jossa feodaaliaateli ei enää suoraan omistanut maaorjiaan, mutta maaorjat olivat sidottuja maahan eivätkä voineet vapaasti muuttaa.
Näissä molemmissa talousjärjestelmissä kuka tahansa voi välittömän aistihavainnon kautta nähdä, miten orja puursi omistajansa hyväksi tai kuinka maaorja työskenteli isäntänsä hyväksi. Suomenkin torpparijärjestelmässä kuka tahansa voi nähdä suoraan, kuinka vaikkapa Koskelan Jussi joutui tekemään yhä enemmän päivätöitä pappilan mailla pastorin rouvan tarpeiden kasvaessa ja entistä vähemmän torpan mailla, joiden pinta-alaakin supistettiin.
Nuokaan talousjärjestelmät eivät tietysti olleet aivan noin monotonisia, vaan niissäkin esiintyi jonkinlaista sosiaalista kerrostuneisuutta, esim. kaupungeissa oli käsityöläisyyttä tai markkinat loivat kauppiasluokan. Antiikin Kreikassa taas syntyi loistava henkinen kulttuuri, jolla oli suuri merkitys ihmiskunnan myöhemmälle kehitykselle. Kuitenkin myös Aristoteles totesi kaikkien ihmisten päätyvän oikealle paikalleen, orjan orjaksi ja vapaan kreikkalaisen vapaaksi kreikkalaiseksi.
Nykyinen kapitalismi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hallitseva luokka, kapitalistit, omistaa tuotantovälineet ja voi sillä perusteella työnantajina tarjota työtä työntekijöille, proletaareille. Kapitalistit eivät kuitenkaan omista työläisiään tai työläiset eivät ole sidottuja maahan kuten feodalismissa. Kapitalismi loikin ns. vapaan proletaarin, joka voi vapaasti myydä työvoimaansa eri työnantajille. EU:n työvoiman vapaa liikkuvuus -periaate ilmentää juuri tätä.
Elämme siis edelleen luokkayhteiskunnassa, vaikka kapitalismissa työntekijöiden hyödyntämistä ei voikaan välittömällä aistihavainnolla havaita, kuten vaikkapa Koskelan Jussin työntekoa torpan pellolla itselleen tai pappilan pellolla pappilalle. Kapitalismissa asia kätkeytyykin siihen, että osa työntekijän tekemästä työajasta ja sen tuotosta menee kokonaan työnantajan pussiin osingon muodossa. Tästä syystä esim. Juha Sipilä halusi pidentää työaikaa, jotta enemmän rahaa menisi työnantajan pussiin. Hän myös onnistui siinä.
Olen edellä yrittänyt kuvata, että sellaista talousjärjestelmää kuin vapaa markkinatalous ei ole olemassakaan, vaan markkinat ovat ilmiö, joka on ollut olemassa kaikissa vähänkin kehittyneemmissä talousjärjestelmissä, joita kaikkia voitaisiin tällä virheellisellä perusteella kutsua ”markkinatalouksiksi”. Talousjärjestelmät voi siis erottaa toisistaan vain taloudellisen rakenteen eikä markkinoiden olemassaolon perusteella.
Puhe vapaasta markkinataloudesta on kuitenkin niin syvään juurtunut ihmisten ajatteluun, että aivan tyhjästä se ei ole voinut syntyä. Se onkin kehittynyt jo 1800-luvulta lähtien uusklassisena talousteoriana, joka tällä hetkellä on se oikeaoppinen koulukunta taloustieteessä.
Tieteen maailmassahan poikkeaminen vallassa olevan ns. oikeaoppisen koulukunnan opeista johtaa useinkin aika hankaliin koulukuntakiistoihin. Tämä selittää sitä, että uusklassinen teoria on pystynyt säilyttämään valta-asemansa ja vaikuttamaan niin voimakkaasti yleiseen talousajatteluun. Sen asemaa on vahvistanut lisäksi se, että taloustieteen kysymyksiin liittyy voimakkaita intressiristiriitoja, joissa uusklassinen koulukunta on asettunut valtaapitävän luokan puolelle.
Lyhyesti ja erittäin pelkistetysti voisi sanoa, että uusklassinen talousteoria syntyi vastavoimaksi klassiselle taloustieteelle (Adam Smith ja David Ricardo) ja sen perinteitä jatkaville Marxin talousteorioille, joilla on muuten aika vähän tekemistä entisen Neuvostoliiton reaalisosialismin kanssa.
Esimerkiksi omana opiskeluaikanani taloustieteen laitoksen kirjastosta ei löytynyt yhtään ainutta Adam Smithin tai David Ricardon teosta, Marxista tietysti puhumattakaan. Taloustiede alkoi siellä yksinkertaisesti Marshallista ja muista uusklassikoista. Edelleen pelkistetysti uusklassinen teoria näkee talouden erilaisina markkinoina, joilla keskenään tasa-arvoiset markkinoiden osapuolet kohtaavat ja joiden toimia sääntelee kysynnän ja tarjonnan laki.
Jo Adam Smithin työnarvoteoria on selvästi ristiriidassa tämän kanssa, ja nykyajan konkreettiset tiedot vaikkapa siirtotyöläisten häikäilemättömästä kohtelusta kautta kapitalistisen maailman kertovat nekin muuta. Myös yritykset romuttaa ammattiyhdistysten – työntekijöiden ainoan itsepuolustuskeinon – asemaa osoittavat jotain muuta kuin tasa-arvoista asemaa työmarkkinoilla.
Vasemmiston väärinkäsitykseksi kutsun sitä, että monissa kannanotoissa ja linjauksissa hyväksytään ajatus ”vapaan markkinatalouden” hyvyydestä. Vasemmistossa näytettäisiin silloin kuviteltavan, että elämme jossain neutraalissa vapaan markkinatalouden talousjärjestelmässä, jollaista ei kuitenkaan ole olemassakaan.
Vasemmiston paluu työväenpuolueiden juurille voisi hyvinkin palauttaa vasemmiston ainakin osittain menetetyn yhteyden kansaan, erityisesti työväenluokkaan, ja auttaa voittamaan oikeistopopulistien esiinmarssi. Jossain vaiheessa voitaisiin päätyä tilanteeseen, jossa kenenkään ei tarvitsisi kantaa vaikkapa Ranskan keltaliivien mielenosoituksessa kylttiä, jossa lukee ”L’etat me tue” eli ”valtio tappaa minut”.
Suomessahan on menty jopa niin pitkälle, että kokoomuksen ja sosialidemokraattien välillä on ajoittain toteutunut epäpyhä liitto, jota on lujitettu oikein jämerällä suomalaisella kädenpuristuksella. Valitettavasti vasemmistoliittokin on ainakin kerran tähän liittoutumaan lähtenyt.
Olen hiukan huolissani vaalien jälkeisestä uudesta hallituksesta, sillä nykyisten kannatuslukujen valossa tämän luonteeltaan oikeastaan fasistisen liiton uusiutuminen vaikuttaa mahdolliselta. Fasistinen se on luonteeltaan siksi, että se on kapitalistien ja työväenpuolueiden johdon liittoutuma, joka kieltää työn ja pääoman ristiriidan, siis niiden väliset objektiiviset eturistiriidat, joissa työväenpuolueiden tulisi puolustaa nimenomaan työväestöä.
Natsi-Saksassahan tällainen liittoutuma toteutettiin pakolla lakkauttamalla poliittiset puolueet ja ammattiliitot ja perustamalla natsien johtamat ”harmoniset” ammattiliitot, jotka kiistivät nämä keskeiset eturistiriidat. Myös Francon Espanjassa falangistien keskeisenä ideana oli tämä yhteiskunnan ristiriidaton harmonia, joka heidän teksteissään kuulostaa oikein positiiviselta ja mukavalta asialta, mutta merkitsi käytännössä oikeuksien viemistä kansalta ja työväestöltä.
Suomessa tämän kehityksen pani alulle presidentti Mauno Koivisto, joka kasasi liittoutuman ensimmäisen hallituksen, Holkerin hallituksen. Vastaavanlaista liittoutumaa ei tietääkseni ole muualla kuin Saksassa. Siellä kuitenkin viime vaalien yhteydessä Saksan demarien nuorisojärjestö alkoi epäillä liittoutuman mielekkyyttä, mutta ei onnistunut asiaa muuttamaan. Suomen demarinuorilta ei vastaavaa ole ainakaan julkisuuteen kuulunut.
Tämä oikeistolaistuminen on johtanut vasemmiston kannatuksen laskuun, koska ihmiset eivät enää koe vasemmistopuolueiden ymmärtävän heidän todellisia ongelmiaan ja nostavan niitä poliittiselle tasolle ratkaistaviksi. Esim. Ranskan keltaliivit, jotka yrittävät taistella toimeentulonsa ja elämänsä puolesta, eivät ole saaneet tukijoikseen ammattiliittoja tai poliittisia puolueita, joten heidän protestinsa jää aika turhaksi. Näin onkin syntynyt tilaa oikeistopopulisteille, jotka kyllä jollain tasolla ymmärtävät ihmisten vaikeuksia, mutta tarjoavat niiden ratkaisuiksi aivan vääriä keinoja.
1960-luvun lopulla, jolloin edellisen kerran Ranskassa ja muuallakin länsimaissa oli voimakkaita mielenosoituksia, ammattiliitot ja vasemmistopuolueet asettuivat mielenosoittajien tueksi ja nostivat heidän vaatimuksiaan poliittiselle tasolle. Tämä johti pitkään positiiviseen yhteiskuntakehitykseen, jonka saavutuksia on nyt jo vuosia purettu. Nykyinen vasemmisto on vieraantunut todella pahasti kansasta.
Vasemmiston yhteiskuntanäkemyksessä ja ideologisessa ajattelussa on täytynyt tapahtua todella perusteellinen muutos, jotta tällainen kehitys on ollut mahdollinen. Tämän ajattelun muutoksen ytimessä taitaa olla käsite ”markkinatalous”. Monissa yhteyksissä esimerkiksi monet Suomen demarien johtohenkilöt ovat todenneet markkinatalouden osoittautuneen paremmaksi järjestelmäksi, siis ilmeisesti paremmaksi kuin entisen Neuvostoliiton suunnitelmatalous. Kysymys ei kuitenkaan taida olla ollenkaan siitä.
Onko sellaista talousjärjestelmää kuin markkinatalous olemassakaan ja osuvatko nämä demareiden ja ilmeisesti muidenkin vasemmistopuolueiden uudet aatteelliset linjanvedot täysin harhaan?
Markkinat
Ensinnä täytyy selvittää, millä tavoin markkinat ovat syntyneet ja mitä ne pohjimmiltaan ovat. Varhaisin tietämäni asiaa valottava tieto on peräisin antropologeilta, jotka ovat tutkineet varhaisia ihmisyhteisöjä Afrikassa, siis ihmislajin alkukodissa. He ovat tehneet eteläisessä Afrikassa jotain n. 100 000 vuotta vanhoja löydöksiä, joiden perusteella meren rannalla asuvien ja sisämaassa asuvien heimojen välillä olisi tapahtunut vaihtoa.Sisämaahan oli päätynyt vain merestä saatavia tarvikkeita ja meren rannalle joitain vain sisämaasta saatavia tarvikkeita. Siis näiden eri ympäristöissä asuvien heimojen välillä oli jonkinlaiset markkinat. Noin vanhoista ihmisyhteisöistä ei tietysti voi tarkemmin selvittää niiden taloudellista rakennetta, siis talousjärjestelmää, mutta tuskin kenenkään mieleen tulisi kutsua sitä jonkinlaisten markkinoiden olemassaolon vuoksi markkinataloudeksi.
Esimerkki kuitenkin kuvaa aika osuvasti markkinoiden perusluonnetta. Markkinoita luonnehtii aina se perusajatus, että niillä vaihdetaan tavaroita toisiin tavaroihin, tosin rahan ilmaantumisen jälkeen tämä vaihto tapahtuu rahan välityksellä. Perussyinä markkinoille, siis tavaran vaihdolle, ovat eri olosuhteissa asuvien ihmisyhteisöjen erilaiset resurssit tuottaa erilaisia tuotteita ja saman yhteisön sisällä syntyvä työnjako, jolloin eri tuottajat erikoistuvat eri tuotteisiin.
Siirryttäessä lähemmäs nykyaikaa voidaan ajatella vaikkapa n. 3000–4000 v. eaa. eläneitä sumerilaisia, jotka kehittivät ensimmäisinä esimerkiksi kirjoitustaidon. Heidän markkina-alueensa ulottui aina Intiasta Välimeren alueelle. Antiikin Kreikka taas kävi kauppaa koko Välimeren alueella ja Aleksanteri Suuri laajensi aluetta aina Intiaan saakka. Molemmat yhteiskunnat olivat taloudelliselta perusrakenteeltaan orjayhteiskuntia, vaikkakin hieman erilaisia, mutta molemmilla oli markkinansa.
Pienenä kiinnostavana yksityiskohtana voisi mainita Ruotsin varhaishistoriaan liittyvät pronssikautiset esineet, joita voi ihailla Tukholman museoissa. Pohjolassa ei kuitenkaan ole missään tinaa, pronssin toista ainesosaa, joten silloisten maailmanmarkkinoiden kautta joko tinaa tai valmista pronssia on Ruotsiin päätynyt runsaasti. Sitten vastaan tulevatkin keskiajan feodaaliset maaorjayhteiskunnat, joilla niilläkin oli omat vaihdantajärjestelmänsä.
Nythän elämme sitten kapitalismissa, jossa markkinat tunkevat jo yli sietorajan jokaisen ihmisen kotiin telkkarin ruudun, lehtien ja mainoslehtisten kautta, kännyköistä puhumattakaan.
Eri ihmisyhteisöjen erilaiset resurssit ja yhteisöjen sisäinen työnjako ovat siis luoneet markkinat oikeastaan kaikkiin tunnettuihin ihmisyhteisöihin.
Talousjärjestelmät
Kuten edellisestä luvusta kävi ilmi, markkinoita esiintyy hyvin erilaisissa yhteiskunnissa. Ne siis syntyvät erilaisista tuotantoresursseista ja työnjaosta, eivätkä siten ole vain johonkin tiettyyn talousjärjestelmään kuuluva ilmiö.Talousjärjestelmien ydin onkin tuotannon organisointitapa, jonka seurauksena muodostuvat yhteiskuntaluokat, joilla on erilainen asema tuotantoprosesseissa. Antiikin Kreikassa ja Sumerissa orjat tekivät työt ja orjanomistajat saivat tästä kaiken hyödyn. Orjanomistajat myös omistivat orjansa ja kohtelivat heitä kuten muitakin omistamiaan esineitä.
Keskiajan feodaalisissa yhteiskunnissa vallitseva tuotantomuoto oli maaorjuus, jossa feodaaliaateli ei enää suoraan omistanut maaorjiaan, mutta maaorjat olivat sidottuja maahan eivätkä voineet vapaasti muuttaa.
Näissä molemmissa talousjärjestelmissä kuka tahansa voi välittömän aistihavainnon kautta nähdä, miten orja puursi omistajansa hyväksi tai kuinka maaorja työskenteli isäntänsä hyväksi. Suomenkin torpparijärjestelmässä kuka tahansa voi nähdä suoraan, kuinka vaikkapa Koskelan Jussi joutui tekemään yhä enemmän päivätöitä pappilan mailla pastorin rouvan tarpeiden kasvaessa ja entistä vähemmän torpan mailla, joiden pinta-alaakin supistettiin.
Nuokaan talousjärjestelmät eivät tietysti olleet aivan noin monotonisia, vaan niissäkin esiintyi jonkinlaista sosiaalista kerrostuneisuutta, esim. kaupungeissa oli käsityöläisyyttä tai markkinat loivat kauppiasluokan. Antiikin Kreikassa taas syntyi loistava henkinen kulttuuri, jolla oli suuri merkitys ihmiskunnan myöhemmälle kehitykselle. Kuitenkin myös Aristoteles totesi kaikkien ihmisten päätyvän oikealle paikalleen, orjan orjaksi ja vapaan kreikkalaisen vapaaksi kreikkalaiseksi.
Nykyinen kapitalismi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hallitseva luokka, kapitalistit, omistaa tuotantovälineet ja voi sillä perusteella työnantajina tarjota työtä työntekijöille, proletaareille. Kapitalistit eivät kuitenkaan omista työläisiään tai työläiset eivät ole sidottuja maahan kuten feodalismissa. Kapitalismi loikin ns. vapaan proletaarin, joka voi vapaasti myydä työvoimaansa eri työnantajille. EU:n työvoiman vapaa liikkuvuus -periaate ilmentää juuri tätä.
Elämme siis edelleen luokkayhteiskunnassa, vaikka kapitalismissa työntekijöiden hyödyntämistä ei voikaan välittömällä aistihavainnolla havaita, kuten vaikkapa Koskelan Jussin työntekoa torpan pellolla itselleen tai pappilan pellolla pappilalle. Kapitalismissa asia kätkeytyykin siihen, että osa työntekijän tekemästä työajasta ja sen tuotosta menee kokonaan työnantajan pussiin osingon muodossa. Tästä syystä esim. Juha Sipilä halusi pidentää työaikaa, jotta enemmän rahaa menisi työnantajan pussiin. Hän myös onnistui siinä.
Vasemmiston väärinkäsitys
Työtätekevän ihmisen asemaan tämä oli parannus verrattuna edeltäviin talousjärjestelmiin. Suomessa populaarikulttuuri tunnisti ilmiön. Kyse on tietysti ”repusta ja reissumiehestä” tai tukinuittoon ilmestyvästä tukkijätkästä, joka vanhassa suomalaisessa elokuvassa jostain merkillisestä syystä osoittautui usein oikein insinööriksi tai maisteriksi. Tarvittaisiinkin edesmennyt Peter von Bagh ilmiön analysoimiseen. En tiedä, esiintyykö muissa kulttuureissa vastaavaa ilmiötä.Olen edellä yrittänyt kuvata, että sellaista talousjärjestelmää kuin vapaa markkinatalous ei ole olemassakaan, vaan markkinat ovat ilmiö, joka on ollut olemassa kaikissa vähänkin kehittyneemmissä talousjärjestelmissä, joita kaikkia voitaisiin tällä virheellisellä perusteella kutsua ”markkinatalouksiksi”. Talousjärjestelmät voi siis erottaa toisistaan vain taloudellisen rakenteen eikä markkinoiden olemassaolon perusteella.
Puhe vapaasta markkinataloudesta on kuitenkin niin syvään juurtunut ihmisten ajatteluun, että aivan tyhjästä se ei ole voinut syntyä. Se onkin kehittynyt jo 1800-luvulta lähtien uusklassisena talousteoriana, joka tällä hetkellä on se oikeaoppinen koulukunta taloustieteessä.
Tieteen maailmassahan poikkeaminen vallassa olevan ns. oikeaoppisen koulukunnan opeista johtaa useinkin aika hankaliin koulukuntakiistoihin. Tämä selittää sitä, että uusklassinen teoria on pystynyt säilyttämään valta-asemansa ja vaikuttamaan niin voimakkaasti yleiseen talousajatteluun. Sen asemaa on vahvistanut lisäksi se, että taloustieteen kysymyksiin liittyy voimakkaita intressiristiriitoja, joissa uusklassinen koulukunta on asettunut valtaapitävän luokan puolelle.
Lyhyesti ja erittäin pelkistetysti voisi sanoa, että uusklassinen talousteoria syntyi vastavoimaksi klassiselle taloustieteelle (Adam Smith ja David Ricardo) ja sen perinteitä jatkaville Marxin talousteorioille, joilla on muuten aika vähän tekemistä entisen Neuvostoliiton reaalisosialismin kanssa.
Esimerkiksi omana opiskeluaikanani taloustieteen laitoksen kirjastosta ei löytynyt yhtään ainutta Adam Smithin tai David Ricardon teosta, Marxista tietysti puhumattakaan. Taloustiede alkoi siellä yksinkertaisesti Marshallista ja muista uusklassikoista. Edelleen pelkistetysti uusklassinen teoria näkee talouden erilaisina markkinoina, joilla keskenään tasa-arvoiset markkinoiden osapuolet kohtaavat ja joiden toimia sääntelee kysynnän ja tarjonnan laki.
Jo Adam Smithin työnarvoteoria on selvästi ristiriidassa tämän kanssa, ja nykyajan konkreettiset tiedot vaikkapa siirtotyöläisten häikäilemättömästä kohtelusta kautta kapitalistisen maailman kertovat nekin muuta. Myös yritykset romuttaa ammattiyhdistysten – työntekijöiden ainoan itsepuolustuskeinon – asemaa osoittavat jotain muuta kuin tasa-arvoista asemaa työmarkkinoilla.
Vasemmiston väärinkäsitykseksi kutsun sitä, että monissa kannanotoissa ja linjauksissa hyväksytään ajatus ”vapaan markkinatalouden” hyvyydestä. Vasemmistossa näytettäisiin silloin kuviteltavan, että elämme jossain neutraalissa vapaan markkinatalouden talousjärjestelmässä, jollaista ei kuitenkaan ole olemassakaan.
Vasemmiston palattava juurilleen
Toivoisinkin vasemmiston palaavan edes hitusen omille juurilleen ja ymmärtävän, että me elämme edelleen kapitalismissa, jonka keskeisin ristiriita on työn ja pääoman välinen ristiriita, eikä suinkaan miesten ja naisten ristiriita tai työssä olevien ja työttömien ristiriita tai jokin muu vastaava. Jälkimmäiset eivät oikeastaan ole ristiriitoja ollenkaan, vaan asioita, jotka pohjimmiltaan juontuvat työn ja pääoman ristiriidasta. Kapitalistit kyllä hieroskelevat tyytyväisinä käsiään, jos he saavat vaikkapa miehet ja naiset tuhlaamaan energiansa keskinäiseen tappeluun.Vasemmiston paluu työväenpuolueiden juurille voisi hyvinkin palauttaa vasemmiston ainakin osittain menetetyn yhteyden kansaan, erityisesti työväenluokkaan, ja auttaa voittamaan oikeistopopulistien esiinmarssi. Jossain vaiheessa voitaisiin päätyä tilanteeseen, jossa kenenkään ei tarvitsisi kantaa vaikkapa Ranskan keltaliivien mielenosoituksessa kylttiä, jossa lukee ”L’etat me tue” eli ”valtio tappaa minut”.
Tuomo Liias on eläkkeellä oleva taloustieteilijä, joka on tehnyt työuransa pääosin Tilastokeskuksessa.
