Kolme syytä, miksi myös USA piittaa Ukrainasta

Julkisten linjausten mukaan Yhdysvallat ottaa osaa Ukrainan selkkaukseen samoista syistä kuin EU: tukeakseen maan demokraattista, oikeudenmukaista ja taloudellista kehitystä. Näiden linjausten taustalla lienee vielä tärkeämpiä tavoitteita. Niitä lienee ainakin kolme – eikä niitä sovi lausua ääneen. 

20.8.2014

Jan Hurri
Demokratia, oikeudenmukaisuus ja taloudellinen hyvinvointi ovat samalla tavalla helposti yleviksi markkinoitavia arvoja kuin vaikka oman maan kansalaisten suojeleminen.

Analyysi

Yhdysvaltain ja Euroopan unionin (EU) johtajat ovat perustelleet osallisuuttaan Ukrainan tapahtumiin ennen kriisiä ja sen aikana halulla tukea maan demokraattista, oikeudenmukaista ja taloudellista kehitystä.
Samaan tapaan Venäjän johto on virallisissa linjauksissaan korostanut haluaan puolustaa venäläisväestön asemaa ja turvallisuutta Krimillä ja muualla Ukrainassa.
Länsijohtajien ja Venäjän johtajien virallisissa linjauksissa voi toki olla perääkin, mutta tuskin ne ovat koko totuus.
Suurvaltojen toimet maailman selkkauksissa ovat "aina" perustuneet pääosin muihin tavoitteisiin kuin selkkauksen jalkoihin jäävien kansojen etuun.
Tällainen lienee asian laita myös Ukrainassa.
Suurvalta-asema
kaiken taustalla
Siinä kuin Venäjän toimet Ukrainan kriisissä perustunevat suurelta osin maan asemaan ja taustaan alueellisena suurvaltana ja pyrkimykseen tuon aseman vahvistamiseen, voinee Yhdysvaltain toimien olettaa perustuvan maan maailmanlaajuiseen suurvalta-asemaan.
Yhdysvaltain kansantalous ja sotavoimat ovat toisesta maailmansodasta lähtien olleet kiistatta maapallon suurimmat ja voimakkaimmat.
Neuvostoliitto yritti aikansa haastaa Yhdysvaltain mahtiasemaa, mutta kaatui yritykseensä. Seuraavaksi kenties Kiina yrittää haastaa Yhdysvaltoja niin talouden kuin sotavoimien maailmanvaltiaan paikalta.
Mutta tällä haavaa Yhdysvaltain valta-asemaa on jokseenkin vaikea kiistää, olipa asiaintilasta mitä mieltä tahansa.
Todennäköisesti Yhdysvaltain suurvalta-asema sopii maan johtajille oikein hyvin. Ja todennäköisesti he tekevät kaikkensa aseman säilyttämiseksi.
Siitä hyvästä jokin alueellinen kriisi jossakin toisarvoisessa Itä-Euroopan kolkassa lienee pieni hinta.
Kolme epävirallista
syytä sekaantumiseen
Yhdysvaltain suurvalta-aseman ja edun varmistaminen ja vahvistaminen lienevät tärkeimmät taustavaikuttimet, joiden takia liittovaltion johto on ylipäätään kiinnostunut muun maailman menosta, ja halukas sekaantumaan siihen.
Ukrainassakin Yhdysvaltain johto lienee ensisijaisesti kiinnostunut kriisin mahdollisista vaikutuksista maansa omiin etuihin ja tavoitteisiin.
Näitä epävirallisia tavoitteita ei ole tapana kuuluttaa julkisissa linjauksissa, mutta esimerkiksi maailmanpolitiikan ja kansainvälisten riskien arviointiin erikoistunut analyysiyhtiö Stratfor on kirjoittanut niistä runsaasti viimeaikaisissa raporteissaan.
Ukrainan kriisissä Yhdysvalloilla on todennäköisesti ainakin kolme epävirallista tavoitetta.
Kaksi niistä on geopoliittisia eli suomeksi sanottuna kansainvälistä valtapeliä. Kolmas todennäköinen syy on kauppapoliittista kotiin päin vetämistä.
Ehkä Washingtonkin
vain puolustautuu
Ukraina ei ole lähelläkään Yhdysvaltain maaperää eikä Ukrainan kriisi uhkaa mitenkään ainakaan suoraan Yhdysvaltain turvallisuutta.
Silti Ukrainan kriisiin sekaantuminen voi Washingtonista katsoen olla "välttämätön" osa suurvallan puolustuksellista strategiaa. Samaan tapaan kuin Venäjän toimet voivat Moskovasta katsoen olla "välttämättömiä" maan aseman ja etujen turvaamiseksi.
Yhdysvaltain johto katsonee velvollisuudekseen varmistaa maan maailmanlaajuinen suurvalta-asema kaikin tarvittavin keinoin.
Yksi noista keinoista – tai strategioista – on kaikkien mahdollisten tai kuviteltavissa olevien haastajien – rumemmin sanottuna vihollisten – pitäminen riittävän heikkoina vakavan uhan synnyttämiseen.
Tuohon tarkoitukseen Ukrainan kriisi tarjonnee Yhdysvalloille kaksikin syytä sekaantua jupakkaan – ja tarvittaessa jopa kärjistää sitä esimerkiksi talouspakotteiden ja uhkavaatimusten voimalla.
Tämä kriisi kuluttaa
eniten muiden voimia
Ukrainan kriisi sitoo ja syö Venäjän voimia sitä enemmän mitä pidemmäksi kriisi venyy ja mitä kärkevämmäksi se kärjistyy. Sama koskee EU:ta ja EU-maita, joskin ainakin ensi alkuun eri tavoin.
Vanhan vihollisen (Venäjä) ja kilpailijan (EU) voimien sitoutuminen ja kuluminen – tai sitominen ja kuluttaminen – vahvistaa Yhdysvaltain suhteellista asemaa kuin itsestään. Näin käy siitä riippumatta, onko tämä Yhdysvaltain tavoite vai sattumaa.
Venäjältä kuluu kaiken aikaa Ukrainan kriisissä suuri määrä sotilaallista, diplomaattista, poliittista ja taloudellista voimaa.

EU:lta ja useilta erillisiltä EU-mailta Ukrainaan sitoutuu ja kuluu toistaiseksi lähinnä diplomaattista, poliittista ja taloudellista voimaa. Myöhemmin alkaa kulua myös sotilaallista voimaa, kun kriisi osaltaan yllyttää EU-maita kasvattamaan sotilasmenojaan.
Nämä ovat Yhdysvaltain kaksi todennäköistä syytä piitata Ukrainasta.
Yhdysvallatkaan tuskin haluaa sotaa yhdenkään EU-maan, Naton ja Venäjän välille, mutta sotaa lievempi alueellinen kriisi "kilpailevalla" mantereella koituu ainakin epäsuorasti sen eduksi.
Kriisi vaikuttaa
talouskilpailuun
Kolmas todennäköinen syy Yhdysvaltain Ukrainan-mielenkiinnolle kumpuaa sekin maailmanvallan suhteellisen kilpailuaseman varmistamisesta ja vahvistamisesta.
Se on luonteeltaan kauppapoliittinen.
EU- ja varsinkin euromaiden talouskehitys on ollut kansainvälisen finanssi- ja talouskriisin jäljiltä aneemista. Euroalueella on suuri riski ajautua uuteen taantumaan. Samoin Venäjän talous polkee parhaillaan paikoillaan tai taantuu.
Yhdysvaltainkin kansantalous on toipunut finanssikriisin jälkeen epätavallisen hitaasti ja heikosti. Mutta se on silti toipunut verrattomasti vahvemmin ja ripeämmin kuin eurotalous.
Nyt Ukrainan kriisi ja siitä koituvat talousvaikutukset parantavat Yhdysvaltain suhteellista kilpailuasemaa kansainvälisessä talousmaaottelussa Atlantin vastarantojen välillä.
Yhdysvallat ja EU ovat määränneet Venäjän vastaisia talouspakotteita, jotka rasittavat koko vaikutuksellaan Venäjän ja EU-maiden taloutta mutta eivät suoraan juuri lainkaan Yhdysvaltain taloutta.
Samoin Venäjän vastapakotteet iskevät EU- ja euromaiden talouksiin, mutta eivät likimainkaan samalla rasitteella Yhdysvaltain talouteen.
Näin Yhdysvaltain talouden suhteellinen asema vahvistuu ja EU:n heikkenee.
Energiateollisuus
hyötyy kriisistä
Venäjän vastaiset talouspakotteet ja kriisin epäsuorat vaikutukset osuvat kahteen yhdysvaltalaisittain keskeisen tärkeään teollisuuden toimialaan, energiaan ja aseteollisuuteen.
Yhdysvallat ja EU pyrkivät estämään esimerkiksi niin sanotun liuskeöljyn ja -kaasun poraamiseen liittyvän tekniikan viemisen Venäjälle.
Kyse on tuotantotekniikasta, jolla Yhdysvallat pyrkii parhaillaan öljyomavaraisuuteen ja kaasun viejäksi.
Sattumoisin Venäjä on ennestään yksi maailman suurimmista öljyn ja maakaasun tuottajista, ja suurtuottajan sekaantuminen kansainväliseen kriisiin on omiaan nostamaan tai ainakin ylläpitämään öljyn ja kaasun maailmanmarkkinahintoja.
Hintojen nousu tai laskun estyminen koituu suoraan maailman öljy- ja kaasuyhtiöiden eduksi. Suuri osa maailman suurimmista energiayhtiöistä on yhdysvaltalaisia.
Sotateollisuus
hyötyy seurauksista
Samoin Yhdysvalloille tärkeä sotateollisuus hyötyy sitä enemmän, mitä innokkaammin esimerkiksi kriisin säikäyttämät EU-maat ryhtyvät paisuttamaan varustelumenojaan.
Tällaiset kauppapoliittiset ja kaupalliset tavoitteet voivat olla Washingtonin kolmas syy sekaantua Ukrainan kriisiin.
Olipa demokratian edistämisen halu kuinka vilpitön tahansa, se tuskin on koko totuus.