Mä &

Wallerstein &

kapitalismin perikato

Teivo Teivainen

 

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kertoo, mistä maailmanlaajuisen kapitalismin analyysi on peräisin.

Helsingin hippikesä 1988 katkesi heinäkuisena aamuyönä, kun Mika ehdotti äkkilähtöä New Yorkiin. Mikäpä siinä, voisimme samalla liftata muutaman tunnin päässä Manhattanilta sijaitsevaan Bingham- tonin yliopistoon. Sen Fernand Braudel -keskuksesta oli edellisen vuosikymmenen aikana tullut yksi akateemisen radikalismin vetovoimaisimmista vierailukohteista.

Opiskelin Helsingin yliopistossa kansainvälistä politiikkaa ja filosofiaa, koska arvelin niiden tarjoavan kattavia tulkintoja maailmasta. Olin teini-ikäisenä kiertänyt useilla mantereilla yrittämässä ymmärtää ihmiskuntaa. Opintojeni alkuvaiheessa törmäsin toistuvasti kyynisiin kertomuksiin siitä, kuinka maailmaa ei ollut soveliasta pyrkiä selittämään tai muuttamaan kokonaisvaltaisesti.
Lopulta löysin Braudel-keskuksen johtajan Immanuel Wallersteinin kirjoitukset. Elettiin aikaa ennen globalisaatiokeskustelua, ja Wallersteinin tapa analysoida kapitalismia maailmanjärjestelmänä kiehtoi minua.

Wallersteinin sosiologisen lähestymistavan perusyksikkönä ei ollut kapeasti ymmärretty ”yhteiskunta”. Uransa keskivaiheilla Wallerstein oli turhautunut yhteiskuntatieteiden tapaan keskittyä yksittäisten valtioiden sisäisiin asioihin. Hänen tutkimuksensa perusyksiköksi tuli historiallinen järjestelmä. Valtioiden välisten, usein mielivaltaisten rajojen sijaan Wallersteinin huomio kiinnittyi siihen, minkälaisten tuotantoketjujen kautta ihmiset olivat yhteydessä keskenään.

Turhautumistaan purkaakseen hän alkoi kirjoittaa massiivista kirjasarjaa aikamme merkittävimmän historiallisen järjestelmän, kapitalistisen maailmantalouden, kehityksestä. Sarjasta tuli valtava menestys, ja Wallerstein nousi 1970-luvun lopulla yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista yhteiskuntatieteilijöistä.
Kun sekä marxilaisilla että muilla kapitalismin teoreetikoilla oli tapana paikantaa kapitalistisen yhteiskunnan synty parin sadan vuoden takaiseen Englantiin, Wallerstein ajoitti kapitalismin syntyhistorian selvästi aiemmaksi. Amerikan valloitus viime vuosituhannen puolivälissä oli hänen mukaansa merkittävä lähtölaukaus laajenevalle kapitalistiselle maailmantaloudelle.
Oma Amerikan-matkamme oli esimerkki kapitalismin laajenemisen mukanaan tuomista mahdolli-suuksista tuhota ilmakehää lentämällä. Järjestelmä olikin Wallersteinin mukaan vähitellen lähestymässä laajenemisensa rajoja. Osa rajoista oli ekologisia, mutta muitakin oli: kun ei enää löydy uusia halvan työvoiman alueita ja kun melkein kaikki on jo muutettu kauppatavaran kaltaiseksi, maailmantalouden laajenemisen edellytykset hupenevat.

Kamppailu tulevaisuuden vaihtoehdoista oli jo käynnistynyt, vaikkakin eri tavalla kuin suuri osa maailman vasemmistosta arveli 1980-luvulla. Kun useimpien katse oli kylmän sodan rintamalinjoissa, Wallerstein tarkasteli pohjois–etelä-suhteiden rakenteita ja sivilisaatioiden välisiä jännitteitä esimerkke- inä globaaleista kysymyksistä, joihin vasemmiston tulisi pureutua.

Lentokoneessa manasimme pienessä viinihiprakassa suomalaista kapitalismikeskustelua, jolla oli tapana kytkeytyä Neuvostoliiton ihailuun ja dogmaattiseen marxismi-leninismiin. Suomen geopoliittinen sijainti vaikutti siihen, että kriittinen kapitalismianalyysi näyttäytyi osalle sukupolveamme jotakuinkin yhtä houkuttelevana kuin Berliinin muuriin maalattu kuva Neuvostoliiton ja Itä-Saksan johtajien Leonid Brežnevin ja Eric Honeckerin suudelmasta.

Wallersteinille Marx oli taistelutoveri, joka tiesi aika paljon asioita. Neuvostoliittoa hän ei pitänyt juurikaan arvossa.

Liftattuamme perille aioimme nukkua yön yliopiston nurmikolla, vierailla seuraavana päivänä Braudel-keskuksessa ja todennäköisesti palata sen jälkeen New Yorkiin. Olimme jo levittäneet makuupussi- mme, kun Mika vakuutti minunkin janoavan iltakaljaa. Ainoa kampukselta löytämämme pariskunta antoi epämääräisiä ohjeita mäen takana olevasta baarista.
Baariin neuvonut nuorukainen kysyi ennen erkaantumistamme, mitä ihmettä olimme tekemässä. Mutisin jotain epämääräistä Braudel-keskuksesta ja Wallersteinista, johon hän totesi: ”Olen juuri tulossa korjaa- masta Wallersteinin stereoita, ja isäni on hänen kollegansa sosiologian laitoksella.”
”Olemme juuri menossa juhliin, tulkaa mukaan”, täydensi hänen seuralaisensa.
Railakkaiden juhlien jälkeisenä aamuna pääsin vihdoin astumaan tarunomaiseen Braudel-keskukseen. Sen ovien takaa löysin eri puolilta maailmaa saapuneita väitöskirjantekijöitä ja varttuneempia tutkijoita, joilla oli mitä ihmeellisimpiä taustoja. Yksi oli ollut vallankumoushallituksen ministeri Fidžillä, toinen balettitanssija Sveitsissä. Osa oli kuulunut johonkin Intian kommunistipuolueen lukuisista haaroista. Wallerstein oli houkutellut luokseen värikkään joukon lahjakkaita radikaaleja.

Olin tutustunut Wallersteiniin pari kuukautta aiemmin, mutten ollut ilmoittanut aikeistani vierailla hänen keskuksessaan. Vastaanotto oli kuitenkin lämmin, ja pian huomasin saaneeni nimityksen yliopiston vierailevaksi tutkijaksi. Useiden muidenkin onnellisten tapahtumien seurauksena päätin jäädä Binghamtoniin, kun Mika palasi Suomeen.

Sain parin viikon äkkivierailun venähtämiselle taustatukea Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta, jossa toimin ennen matkaani jonkinlaisena väliaikaisena tutkimusavustajana. Laitoksen johtaja Ilkka Heiskanen kannusti minua ottamaan saamani tarjous vastaan.
”Jos joku kysyy, mihin olet kadonnut, sanon, että olet käymässä kirjastossa,” Ilkka totesi avuliaasti.

Seuraavien kuukausien aikana istuin ahkerasti Wallersteinin vetämissä seminaareissa. Yksi kiehtovim- mista käsitteli uusien luonnontieteellisten oivallusten merkitystä yhteiskuntateorialle.

Wallersteinin kiistellyimpiin näkemyksiin kuuluu väite, että kapitali- stinen maailmantalous on seuraavien vuosikymmenten kuluessa kulkemassa tiensä päähän. Väitteeseen kuuluu oletus, että samalla vuosisatojen ajan kohtalaisen säännönmukaisesti toistuneet maailman-talouden nousu- ja laskukaudet muuttuvat epäsäännöllisemmiksi. Maailma muuttuu kaoottisemmaksi.

Bifurkaatiopisteiden ja muiden luonnontieteellisestä kaaosteoriasta lainattujen käsitteiden avulla Wallerstein johdatteli meitä pohtimaan vapaan tahdon poliittisen merkityksen lisääntymistä. Vaikka Wallersteinin visio kuulostaa monin tavoin pessimistiseltä, siihen tuo optimistisen vivahteen oletus siitä, että kaaoksen keskellä yksittäisten tekojemme merkitys voi olla yllättävän suuri.
Kokoonnuimme keskiviikkoaamuisin pohtimaan kaaosteorian merkitystä niin aikaisin, että paikalla oli yleensä Wallersteinin ja itseni lisäksi vain intialainen Ravi. Joissakin toisissa seminaareissa sen sijaan keskustelu aaltoili kiihkeän moniäänisenä. Binghamtonissa oli maailmanjärjestelmäihmisten lisäksi myös aitoina marxilaisina vallankumouksellisina itseään pitäviä tutkijoita, joiden mielestä Wallersteinin teoria oli täynnä ongelmia. Yksi suurimmista oli se, että Wallerstein suhtautui epäilevästi ajatukseen valtiovallan kaappaamisesta. Kriitikoiden mielestä epäily johti maailman-järjestelmäpessimismiin, jonka mukaan oikeastaan mitään ei voinut muuttaa ennen kuin koko maailma muuttuisi. Samankaltaisia syytöksiä on usein esitetty radikaalivasemmiston yhden ikonin, Lev Trotskin, seuraajia kohtaan. Maailmanjärjestelmäteorian harrastajia onkin usein pidetty jonkin sortin trotskilaisina. Niin tai näin, monien Neuvostoliiton ihailijoiden näkökulmasta Wallersteinin teoriat olivat joko haihattelua tai haitallisia. Kun Neuvostoliitto sitten romahti, aivan kuten hän oli uumoillut, me maailmanjärjestelmäteoreetikot emme kokeneet olevamme osallisia vasemmiston ideologisesta krapulasta. Jos valtiososialismin merkitys oli Wallersteinille vähäinen, vuoden 1968 protestit eri puolilla maailmaa sen sijaan saivat hänen ajattelussaan poikkeuk-sellisen painoarvon. Kaksikymmentä vuotta sitten tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta keväästä 1968. Brooklyn College juhlisti asiaa seminaarilla, jonne sain ystävänkyydin Binghamtonista. Wallersteinin ohella seminaariin oli kutsuttu monia 1960-luvun kamppailujen veteraaneja.Useimmat muistelivat kaiholla vapauttavaa vastakulttuuria, mutta totesivat vuoden 1968 poliittisten tavoitteiden ajautuneen ajan myötä täydelliseen umpikujaan. Ulkomuodoltaan sovinnaiselta vaikuttava Wallerstein kertoi seminaarissa suhtautuvansa varsin välinpitämättömästi muiden sex, drugs & rock’n’ roll -kokemuksiin. Sen sijaan poliittisten tavoitteiden toteutumisesta hän oli jyrkästi eri mieltä.Vuosi 1968 oli hänelle yksi maailmanjärjestelmän tärkeimmistä vallankumouksista. Ja vallankumous jatkui yhä. Hän korosti tuolloin esiin marssineiden järjestelmänvastaisten liikkeiden vastustaneen sekä Yhdys-valtain imperialismia että vanhan vasemmiston luutuneita ajatuksia. Nyt, kaksikymmentä vuotta Brooklynin seminaarin jälkeen, Wallersteinin arvio vuoden 1968 maailmanhistoriallisesta merkityksestä vaikuttaa liioittelustaan huolimatta osuvalta. Oma näkemykseni saattaa toki johtua sitoutumisestani Maailman sosiaalifoorumin toimintaan.Vuodesta 2001 kokoontunut sosiaalifoorumi on esimerkki globaalisti toimivien yhteiskunnallisten liikkeiden moniäänisyydestä. Wallerstein on toistuvasti kutsunut sosiaalifoorumia maailman merkittävimmäksi järjestelmänvastaisten liikkeiden hankkeeksi. Sosiaalifoorumin voikin nähdä vuoden 1968 vallankumouksellisen hengen tärkeimpänä ilmentymänä nykymaailmassa.Wallersteinin luoma järjestelmänvastaisten liikkeiden laaja käsite auttaa meitä ymmär-tämään vastarinnan eri ulottuvuuksia. Nimensä mukaisesti se ei kuitenkaan näytä olevan suureksi iloksi, kun kysytään, mitä on tehtävä. Vastustaminen on helpompaa kuin vaihtoehtojen rakentaminen. Viime elokuussa olin Wallersteinin kanssa beat-runojen tahdittaman vaihtoehtoteatterin esityksessä New Yorkissa. Osallistuimme Yhdysvaltain sosiologiyhdistyksen vuosikonferenssiin, jossa olin juuri väitellyt Venezuelan tilanteesta kahden ponnekkaasti Hugo Chávezia tukevan tutkija-aktivistin kanssa. Teatteriesityksen jälkeen puhe kääntyikin Latinalaisen Amerikan vasemmistohallituksiin. Olisiko valtiovallan valtaaminen vaaleilla sittenkin osoittautunut järkeväksi tavaksi muuttaa maailmaa?Vaikka Wallerstein ei pidä liikkeiden pääasiallisena tavoitteena haalia vaikutusvaltaa valtion kautta, hän ei missään nimessä ole valtion toimintaan osallistumista vastaan.
Esimerkiksi Boliviassa on meneillään äärimmäisen mielenkiintoinen prosessi, joka alkoi Evo Moralesin vaalivoitosta vuoden 2005 lopussa. Wallerstein vaikuttikin tyytyväiseltä, kun kerroin, että maan karism-aattinen varapresidentti Alvaro García Linera kuuluu hänen ihailijoihinsa. Itse asiassa García Linera oli muutamaa kuukautta aiemmin pyytänyt minua houkuttelemaan Wallerstein vierailulle Boliviaan.

Samalla on muistettava, että valtiovallan valtaaminen on Wallersteinin mukaan ensisijaisesti puolustustoimintaa. Yksittäinen hallitus, joka voi ideologisilta lähtökohdiltaan olla hyvinkin radikaali, toimii maailmantalouden kurinalaistamismekanismien muokkaamassa ympäristössä. Sen vuoksi moni vasemmistohallitus on vaalivoiton tuoman alkuhuuman jälkeen joutunut kansalais-liikkeiden kritiikin kohteeksi. Lula da Silvan hallitus Brasiliassa on yksi ilmeinen esimerkki tästä. Valtiokoneistot saattavat siis olla hyödyllisiä vaikkakaan eivät riittäviä apuvälineitä kamppai- lussa tulevaisuuden vaihtoehdoista. Joka tapauksessa liikkeiden on syytä säilyttää valmius ottaa kriittistä etäisyyttä mihin tahansa hallitukseen. Wallerstein on myös korostanut rasisminvastaisuuden tärkeyttä mille tahansa vasemmistolaiselle projektille.

Wallersteinin näkökulmasta kenties kaikkein olennaisinta on muistaa, että olemme astumassa siirtymäkaudelle, kun kapitalismi kulkee kohti kaoottista loppuvaihettaan.

Toisin kuin valtaosa viime vuosisadan marxilaisista Wallerstein ei kuitenkaan usko, että seurauksena olisi väistämättä nykyistä parempi järjestelmä. Vaikka Wallerstein on nykykapital- ismin armoton kriitikko, hän pitää aivan mahdollisena, että sen romahduksesta seuraa jotain vieläkin huonompaa.

Nykyistä merkittävästi demokraattisempi ja tasa-arvoisempi tulevaisuus ei siis ole väistämätöntä vaan pelkästään mahdollista. Juuri siksi sen puolesta on mielekästä toimia.

_______________
Immanuel Wallerstein
• Syntyi vuonna 1930 New Yorkissa.
• Julkaisi 1960-luvulla merkittäviä Afrikkaa käsitteleviä kirjoja.
• Erosi Columbian yliopiston professorin virastaan pian vuoden 1968 opiskelijamellakoiden jälkeen.
• Julkaisi ensimmäisen osan yhteiskuntatieteiden perusteita järisyttäneestä The Modern World-System -kirjasarjastaan 1974.
• Johti Fernand Braudel -keskusta Binghamtonin yliopistossa vuosina 1976–2005.
• Toimi Kansainvälisen sosiologiyhdistyksen puheenjohtajana 1994–1998.
• Osallistunut aktiivisesti Maailman sosiaalifoorumeihin.
• Vierailee maaliskuussa 2008 Helsingissä.
• On Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen kansainvälisen asiantuntijaneuvoston ensimmäinen jäsen
Maailmanpoliittiset rock-iltamat 5.3. kello 20-02 ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Immanuel Wallerstein ja muita palopuhujia, Länsimaiden perikato -orkesteri, Pelle Miljoona Unabomber. Liput 5/7 euroa. Iltamat ovat jatkoa Kapitalismi ´08. Vapaamman tulevaisuuden mahdollisuudet -seminaarille, joka järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla samana päivänä kello 10-17. Seminaari sisältää Wallersteinin luennon, paneelikeskustelun ja työryhmätyöskentelyä.

Tekstin lähde: voima.fi
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2008/numero-2/ma-wallerstein-kapitalismin-perikato

-----------------------------------------********** ----------------------------------------
Alla muita tähän teemaan liittyviä kirjoituksia sieltä ja täältä!
  

Immanuel Wallerstein 

Wikipedia

Immanuel Maurice Wallerstein (s. 28. syyskuuta 1930) on yhdysvaltalainen sosiologi. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on The Modern World-System, joka ilmestyi kolmena osana vuosina 1974, 1980 ja 1989. Hän toimi State University of New York at Binghamtonin professorina vuoteen 1999 ja Binghamtonin Fernand Braudel Centerin johtajana vuoteen 2005. Wallerstein tunnetaan ennen kaikkea maailmanjärjestelmän teoriastaan, joka on ollut yksi viime vuosikymmenien suurista teorioista kansainvälisen politiikan tutkimuksen ja poliittisen taloustieteen piirissä. Lisäksi Wallerstein tunnetaan kansainvälistä politiikkaa käsittelevistä kantaa ottavista kirjoituksistaan.

Wallersteinin teoria maailmanjärjestelmästä

Metodologisia seikkoja

Immanuel Wallerstein nousi historiallisen sosiologian merkittävimpien hahmojen joukkoon 1970-luvulla maailmanjärjestelmäteoriallaan. Hänen teoksillaan on paljon sanottavaa sekä empiirisellä että teoreettisella tasolla. Keskeinen metodologinen ansio, jonka Wallerstein itse näki teoriallaan, oli yleistyksiin sekä vertailuun pyrkivän tutkimuksen ja vain yksittäisiä tapauksia tutkivan tutkimuksen välisen vastakkainasettelun ylittäminen. Kun tutkitaan yhtä suurta maailmanjärjestelmää, ei kysymys yleistettävyydestä tai vertailemisesta herää samalla tavalla kuin, jos tutkittaisiin monia pienempiä yksiköitä erikseen. Wallerstein näki kansainvälisen kapitalismin yhtenä entiteettinä eikä kansallisten talouksien yhteenliittymänä kuten aiemmat tutkijat. Wallerstein kuitenkin käyttää vertailevaa tutkimusta hyvin tavanomaiseen tapaan pienempiä yksiköitä tutkiessaan. Erona perinteiseen vertailevaan tutkimukseen tässä on, että tutkimuksen päämääränä on tuolloinkin kuvata koko maailmanjärjestelmän yleisiä piirteitä ilman, että erot yksiköiden välillä olisivat sinänsä kiinnostavia. Perinteisemmässä sosiologisessa teoriassa (funktionalistisessa sekä marxilaisessa sosiologiassa) yhteiskunnalliset muutokset ovat endogeenisia ja niiden selitetään johtuvan keskenään samalla analyysin tasolla olevista kausaalisista ilmiöistä. Wallersteinin teorian ideana on puolestaan selittää yhden valtion tasolta nähtynä eksogeeniselta vaikuttava muutos nojautumalla maailmanjärjestelmään, jonka osia yksittäiset valtiot ovat.^[1]

Maailmanjärjestelmä

Koska maailmanjärjestelmiä on vain yksi, ei sitä voida verrata mihinkään. Siihen voidaan siis tutustua vain sen oman historian kautta. Keskeinen Wallersteinin historiallinen väittämä on, että kapitalistinen maailmanjärjestelmä syntyi 1500-luvulla ja sen ydinalueiden nousu perustui periferia-alueiden riistoon, jotka puolestaan taantuivat taloudessaan. Wallersteinin maailmanjärjestelmässä kapitalistin varallisuus juontuu siis periferian riistosta eikä vain kansallisen proletariaatin riistosta. Tästä seuraa että myös systeemin muuttaminen vaatii muutoksen koko järjestelmän tasolla eivätkä yksittäiset kansalliset mullistukset riitä. Kansainvälisen kapitalismin luonteen Wallerstein näkee marxilaisten tavoin syklisenä. Kriisit koskettavat koko systeemiä, mutta haittaavat eniten periferiaa. Kriisit voivat liittyä esimerkiksi tärkeimpien kauppatuotteiden vaihtosuhteiden heikkenemiseen.^[1]
Yksi tärkeä seikka maailmanjärjestelmässä on, että se ei ole imperiumi. Imperiumit ovat poliittisesti yhtenäisiä ja vahvan keskustan dominoimia, kun taas maailmanjärjestelmä on vain taloudellisesti yhtenäinen. Poliittisen keskushallinnon puute antaa kapitalistien toisaalta vapaammin akkumuloida varallisuutta ja samalla pahentaa varallisuuden epätasaista jakautumista globaalilla tasolla (kun taas imperiumissa on poliittisia paineita jakaa varallisuutta tasaisemmin). Kapitalistit käyttävät eri alueiden välisiä varallisuuseroja hyväkseen ilman pelkoa paineista redistribuution. Kapitalistien toiminta periferiassa perustuu yleensä luonteeltaan pakonomaiseen työvoiman käyttöön, jossa työläiset saavat suhteellisen pienen korvauksen työstään, mikä lisää globaalia epätasa-arvoa. Epätasa-arvo koko järjestelmän tasolla säilyy, koska eri alueilla on tehtävänään tuottaa eri hyödykkeitä. Järjestelmän keskusalueet pitävät omasta etuoikeutetusta asemastaan kiinni historiasta juontuvan taloudellisen ja poliittisen ylivoimansa turvin.^[

Vaikutteet Leniniltä ja semi-periferia

Wallersteinin teoria on paljosta velkaa Leninin imperialismiteorialle, josta siihen on otettu ainakin keskuksen valtioiden kilpailu periferiamaista, riittämättömän kysynnän ongelma keskuksessa ja keskusmaiden uusien halpojen raaka-aineiden tarve ekspansioon yllyttävinä tekijöinä, sekä keskusalueiden työvoiman järjestäytymisen osuus kansainvälisen kapitalismin dynamiikassa. Viimeksi mainittu seikka liittyy siihen, että keskusmaiden korkeammat (neuvotellut) palkat ajavat kapitalistit alueille, joissa työvoima on vähemmän järjestäytynyttä eli periferiamaihin. Ja kapitalistit myös pyrkivät tukemaan matalien palkkojen politiikkaa periferiassa. Semiperiferian käsite on Wallersteinin omaperäisimpiä ideoita. Keskuksen ja periferian välissä on semiperiferiaan kuuluvia maita, jotka pyrkivät nousemaan keskustaan. Kansainvälisen politiikan kuvioista tutun voimatasapainon logiikan mukaisesti keskusmaat toisaalta tarvitsevat ja tukevat semiperiferiaa järjestelmän tasapainon vuoksi, ja toisaalta ne pelkäävät semiperiferiamaita ja pyrkivät estämään niiden nousun keskustaan.^[1]

Selityksiä suuriin kysymyksiin

Wallersteinin teokset sisältävät teorian lisäksi hyvin paljon (ranskalaisen annales-koulukunnan kirjoista noukittua) empiiristä tietoa historiasta. Wallerstein pyrkii teksteissään antamaan vastaukset moniin suuriin kysymyksiin, kuten kysymykseen siitä, miksi juuri tietyt länsimaiset maat kehittyivät muuta maailmaa nopeammin, ja mikä puolestaan on taloudellisen takapajuisuuden syy muilla alueilla. Euroopan kasvuun Wallerstein pitää tärkeänä syynä mantereen poliittista epäyhtenäisyyttä. Tästä seurasi vapaammat kädet kauppiaille ja työpajojen omistajille toimintansa kehittämiseen. Keskitetyssä valtajärjestelmässä hallitsijat olisivat tuhlanneet rahat ylellisyyteen. Samoin keskitetyissä valtioissa, kuten Kiinassa, reuna-alueiden seikkailut kaukomaille estetään, koska halutaan keskittyä maan sisäisiin ongelmiin. Ne Euroopan maat menestyivät, jotka kehittivät talouttaan ja hyödynsivät periferian ja keskuksen muodostamaa työnjakoa, eivätkä tuhlanneet varallisuuttaan pelkkiin sotiin. Selittäessään joidenkin alueiden taloudellista taantumaa, Wallerstein keskittyi maiden ulkoisiin syihin. Hänen mukaansa kapitalistisen talousjärjestelmän kanssa liian läheiseen kosketukseen joutuva periferiamaa joutuu kansainvälisessä työnjaossa primäärituotteiden tuottajan asemaan, eikä sen talous kehity vaan ennemminkin taantuu.^[1]

Esitettyä kritiikkiä

Wallerstein on maailmanjärjestelmäteoriallaan vaikuttanut paljon makrososiologiaan, historialliseen sosiologiaan ja yhteiskunnallisen muutoksen tutkimiseen. Hänen teoriaansa voidaan kuitenkin kritisoida tietyistä puutteista. Siinä esimerkiksi annetaan hyvin vähän painoarvoa valtioiden sisäisille syille niiden talouskehityksen selittämisessä, minkä takia Wallerstein joutuu historiankuvauksessaan vetämään monia mutkia suoraksi. Monet tutkijat väittävät kulttuurisen vaikutuksen olevan merkittävä siinä, miksi USA, Australia ja Uusi-Seelanti teollistuivat. Myöskään teknologisen kehityksen vaikutusta ei ole teoriassa juuri huomioitu. Wallersteinin teoriaa voi kuitenkin tulkita myös heurestisemmin, tietynlaisena viitekehyksenä tutkimuksessa, jolloin ei tarvitse väittää, että se antaisi tarkan kuvauksen todellisuudesta.

^[1]Wallerstein, Immanuel: Historiallinen kapitalismi. (Historical capitalism, 1983.) Käännös: Tapani HietaniemiSivilisaatiohistoria-sarja 1. Tampere: Vastapaino, 1987

---------------------------------------------------********------------------------------------------------

Wallerstein: Maailmanjärjestelmä syöksyy poliittiseen ja taloudelliseen kriisiin

07.03.2008, maailma.net

Perttu Iso-Markku 

Immanuel Wallersteinin kapitalismikriittiset maailmanjärjestelmäteoriat kuuluvat edelleen yhteiskuntatieteiden perusoppimateriaaliin. 77-vuotias akateemikko jaksaa edelleen olla aktiivinen, osallistuen esimerkiksi Maailman sosiaalifoorumeihin. Helsinkiin Wallerstein saapui Kapitalismi'08 -seminaarin pääpuhujaksi.
Wallerstein kuuluu vuoden 1968 sukupolveen ja neljänkymmenen vuoden takaiset protestit eri puolilla maailmaa ovat saaneet hänen ajattelussaan suuren painoarvon. Kapitalismi'08 järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla, Suomen vuoden 1968 tapahtumien merkkipaikalla. Tällä kertaa tilaa ei kuitenkaan vallattu, vaan kuten järjestäjät huokailivat, sen vuokrauksesta maksettiin kallis hinta.
Rahoille saatiin varmasti vastinetta, sillä Vanhan ylioppilastalon juhlasali oli Wallersteinin aloittaessa luentonsa seiniä myöten täynnä. Yleisössä istuivat sulassa sovussa professorit, 60-luvun partaiset radikaaliveteraanit sekä nuoret aktivistit.
Maailma kulkee kohti kaaosta Luennossaan Wallerstein hahmotteli niitä kehityskulkuja, jotka ovat kiidättäneet maailmaa kohti syventyvää kaaosta.
Yhdysvallat ei ole enää hegemoninen maailmanvaltias, niin kuin se oli hetken aikaa kylmän sodan päättymisen jälkeen. Yhdysvallat on heikentynyt sekä taloudellisesti että poliittisesti.
”Yhdysvallat on tilanteessa, jossa Irak, Afganistan, Pakistan ja Palestiina luisuvat syvemmälle kaaokseen eikä se pysty tekemään asialle mitään. Irak osoitti, ettei maailman voimakkain armeija pysty pommittamaan itseään sotilaalliseen voittoon”, Wallerstein pohti.
Yhdysvaltain synkkenevät talousnäkymät, heikko dollari ja valtava ulkomaanvelka taas ovat vetämässä mukanaan koko maailmantaloutta kaoottisempaan tilaan. Wallerstein ennusti dollarin arvon vapaa pudotuksen jatkuvan ja heikentävän Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa maailmantaloudessa.
Kylmän sodan aikana maailma oli suhteellisen tasapainoinen, koska suurvallat saattoivat pitää konflikteja kurissa omalla vaikutusvallallaan ja maailman tuhoavan ydinsodan uhkalla. Nyt kahden suurvaltablokin sijasta maailmassa on 8-10 pienempää valtakeskusta, jotka kilpailevat keskenään mahtiasemista ja resursseista.
Kapitalismin rakenteellinen kriisi
Wallersteinin luonnontieteistä ja erityisesti kaaosteoriasta ammentava analyysi on, että kuten kaikki kompleksiset järjestelmät, maailmanjärjestelmä on tulossa rakenteelliseen kriisiin, kaoottiseen tilanteeseen joka avaa useita mahdollisia vaihtoehtoisia kehityssuuntia.
Miten tähän tilanteeseen on sitten ajauduttu? Taloudellisen kriisin taustalla on Wallersteinin analyysissa tuotantokustannusten jatkuva kasvu pitkällä aikavälillä. Palkat, raaka-aineet ja verot ovat nousseet ja ovat nykyisin merkittävästi suurempia kuin vaikkapa viisikymmentä tai sata vuotta sitten. Uusliberalistinen globalisaatio oli yritys taistella näitä nousevia kustannuksia vastaan. Uusliberalismin menestys oli rajallinen: kustannukset ovat nyt kyllä alemmalla tasolla kuin 1970-luvulla, mutta suunta on taas ylöspäin.
Työvoimakustannukset eli palkat ovat maailmanlaajuisessa noususuhdanteessa, koska niin kutsuttu Kiina-ilmiö on tulossa tiensä päähän. Halvempien työvoimakustannusten perässä siirtyvät tehtaat ovat jo jättämässä Kiinankin siirtyäkseen vielä halvempiin maihin.
”Halvemmat työvoimakustannukset ovat riippuvaisia siitä, että löytyy suuri määrä maaseutuväestöä, joka muuttaa kaupunkiin palkkatyön perään. Tämä maaseutuväestö on nyt loppumassa”, Wallerstein sanoo. Jo puolet maailman ihmisistä asuu kaupungeissa, ja kaupungistuminen kiihtyy.
Verotkaan eivät ole maailmasta loppumassa, vaan Wallersteinin mukaan jatkuvasti nousemassa.
”Maailma on demokratisoitunut, ja ihmiset ympäri maailman huutavat kolmen asian perään. He haluavat koulutusta, terveydenhoitoa ja sosiaaliturvaa eli jonkinlaisia takuita toimeentulosta läpi elämän. Näitä kaikkea rahoitetaan veroilla, joten maailmanlaajuisesti verotus tulee lisääntymään”, Wallerstein ennustaa.
Wallersteinin näkemys onkin, että halpojen työvoimakustannusten ja matalien verojen metsästämisen muuttuessa tuloksettomaksi kapitalismi järjestelmänä saavuttaa rajansa eikä voi jatkua.
”Kyse ei ole enää siitä, säilyykö kapitalismi hengissä, vaan mitä tulee kapitalismin jälkeen”, hän korostaa.
Davos vai Porto Alegre?
Kapitalismin kriisin jälkeinen maailma järjestäytyy Wallersteinin mukaan joko Davosissa kokoontuvan Maailman talousfoorumin tai Porto Alegrestä lähteneen Maailman sosiaalifoorumin hengen mukaisesti.
Molemmissa yhteisöissä käydään intensiivistä keskustelua maailman suunnasta. Talousfoorumissa kamppailevat lyhytnäköiset voitontavoittelijat ja tulevaisuuteen katsovat ”valistuneet kapitalistit”, sosiaalifoorumiliikeen piirissä taas erilaiset näkemykset siitä, millainen olisi demokraattinen ja oikeudenmukainen maailmanjärjestys.
Kun yhteiskunta on murrosvaiheessa, pienillä teoilla voi olla suuria vaikutuksia. Kuten sillä kaaosteorian perhosella, jonka siiveniskut aiheuttavat myrskyn toisella puolella maapalloa. Siksi nyt tulee toimia.
”Vuonna 2050 meillä on jo uusi maailmanjärjestys”, Wallerstein ennustaa. ”Se voi olla parempi kuin nykyinen, tai se voi olla dramaattisestikin huonompi. Siksi nyt tuleekin toimia suunnitelmallisesti sen suunnan puolesta, jonka koemme paremmaksi.”

------------------------------------------------*************------------------------------------------

Jyväskylän yliopisto

Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos: Yhteiskuntapolitiikka

Globalisaation eri muodot ja historia -luentosarjan materiaalia

(Tapani Hietaniemi)

Sisältö:

1/5 Mitä globalisaatio on?

2/5 Mitä merkitsee taloudellinen globalisaatio?

3/5 Politiikan globalisaatio

4/5 Globalisaatio ja kulttuuri

5/5 Ympäristöongelmien globalisaatio

1/5 MITÄ GLOBALISAATIO ON?

Poliittisesti kaikkein tärkein kysymys on kyse  globalisaatiosta, mistä kaikki riippuu. Mutta mitä se on? Mitä itse sana tarkoittaa? Suomen Kuvalehti järjesti 1998 nimikilpailun, jossa globalisaatiolle annettiin suomenkielinen nimi: 'maapalloistuminen'. Tämä onkin käytössä, mutta se on erittäin huono sana, sillä silloin "globaali" oli suomeksi 'maapalloinen'. Näinhän ei voi olla, ja globaali tarkoittaa 'maailmanlaajuista' ja globalisaatio vastaavasti 'maailmanlaajuistumista'. Globalisaatiota on vaikea määritellä täsmällisesti, mutta minikurssin tarpeisiin riittää, että useat yhteiskuntateorian määritelmät ovat hyvin lähellä toisiaan.
Globalisaatio eli maailmanlaajuistuminen on: - mantereet ja alueet ylittävää keskinäisriippuvuuden lisääntymistä. London School of Economicsin rehtori Anthony Giddens kutsuu sitä nimellä "action at distance", mikä voidaan suomentaa "etätoiminnaksi" tai "kaukovaikutukseksi". Kyse on siitä, että kaukana olevilla toisien toiminnalla on vaikutus meidän toimiimme. - syntyy virtauksia, verkostoja, prosesseja ja rakenteita, jotka ylittävät alueet ja mantereet. Näiden vaikutusten kattavuutta, nopeutta ja vaikutusalttiutta voidaan sitten kokemusperäisesti tutkia.
Näinkin yksinkertaisesti määritellystä globalisaation käsitteestä seuraa kaksi merkittävää seikkaa. 1. Globalisaatio ei missään tapauksessa rajoitu talouteen, vaan globalisaatiota tapahtuu mm. talouden, politiikan, oikeuden, militarismin, kulttuurin, väestöliikkeiden ja ekologian alueella. Globalisaatio on siis TEMAATTISESTI LAAJA käsite. 2. Globalisaatio ei missään tapauksessa rajoitu välittömään nykyaikaan, vaan sitä ilmenee eri muodoissa ihmiskunnan historian kaikkina aikoina. Globalisaatio on siis HISTORIALLISESTI SYVÄ käsite. Esimerkkejä: kulttuurin alueella globaaleita rakenteita alkaa ensi kertaa muodostua MAAILMANUSKONTOJEN myötä, jotka ylittävät alueiden rajat. Ensimmäinen todella monimantereinen uskonto lienee islam. Politiikan alueella ensimmäiset globaalit rakenteet liittyvät IMPERIUMEIHIN, joiden ensimmäistä paikkaa tavoittelee Aleksanteri Suuren lyhytaikainen mutta suurivaikutuksinen maailmanvalta. Talouden alueella globalisaation ensimmäinen vaihe on kapitalistisen maailmanjärjestelmän syntyminen, jonka syntyajasta oppineet kovasti kiistelevät. Samoin voidaan puhua globalisaation historiallisista vaiheista, joita ovat
- esimoderni globalisaatio (ennen 1500?)
- varhainen moderni globalisaatio (n. 1500 - 1850)
- moderni globalisaatio (n. 1850 - 1945)
- nykyaikainen globalisaatio (1945- jonka alatapauksena on
- AKUUTTI GLOBALISAATIO 1991-2001.
Vaikka globalisaatiolla on syvät historialliset juurensa, joita tuntematta ei voi ymmärtää globalisoituvaa maailmaa ja sen mahdollisuuksia, niin silti uusliberalistit ovat oikeassa yhdessä asiassa: MAAILMA ON KYMMENEN VUOTTA VANHA - akuutti globalisaatio synnyttää uusia rakenteita, joita emme vielä kokonaan ole edes nähneet. (Tästä esitin luennolla vastakkaisenkannan).Niiden hahmottaminen on kuitenkin olennaisesti helpompaa, kunhan olemme tarkastelleet jo tapahtuneen globalisaation vaiheita. Samoin realistisen, historiallis-materialistisen, globalisaation vaikuttamisen voi perustaa ainoastaan globalisaation toteutuneiden ja muotojen ja toteutumassa olevien mahdollisuuksien tuntemiseen. On vaikutettava eräiden globalisaation muotojen avulla eräiden toisien globalisaation muotojen muuttamiseksi ja kehittämiseksi.

2/5: MITÄ MERKITSEE TALOUDELLINEN GLOBALISAATIO?

Tässä miniluennossa täytyy tyytyä muutamiin aforismin- kaltaisiin näkemyksiin, sillä aihe on kaikkein kolutuin. Maanantaista muistamme kuitenkin, että globalisaatio on temaattisesti laaja, taloudellinen globalisaatio on vain yksi osa sitä ja AKUUTTI taloudellinen globalisaatio vain osa taloudellistakin globalisaatiota. Globalisaatioteoreetikot kiistelevätkin siitä, onko viimeaikaisessa globalisaatiossa (jolla tarkoitetaan joko 1980-luvun alusta tai 1990-luvun alusta alkanutta deregulaation eli sääntelyjen purkamisen vaihetta) mitään uutta.
GLOBALISTIT (joihin eivät kuulu ainoastaan uusliberalistit vaan jotkut globaalin reformipolitiikankin kannattajat) väittävät, että olemme siirtyneet täysin uuteen aikakauteen, jossa globaali talous korvaa tendenssinomaisesti politiikan. GLOBALISAATOSKEPTIKOT taas ovat sitä mieltä, ettei nykyisessä tilanteessa ole mitään olennaisesti uutta, vaan esimerkiksi vuosien 1870-1914 välissä vallitsi vapaa maailmankauppa Britannian ylivallan ("Pax Britannica") suojissa. Tässä mielessä ei 1945 jälkeisessä "Pax American" (ensin kylmän sodan oloissa sitten sen jälkeen) olosuhteissa ole mitään olennaisesti uutta.
Mielestäni globalisaatioskeptikot ovatkin oikeassa siinä, että teoriaa globalisaatiosta ei voida rakentaa, ellei siinä käsitellä aikaisempia taloudellisen globalisaation vaiheita. Kuitenkin he ovat väärässä siinä, ettei nykyisessä (1980-luvun alun jälkeisessä) globalisaatiossa ole mitään uutta. Onpa toki: informationaalinen kehityksen tapa, josta Manuel Castells puhuu eli uuden informatiotekniikan aiheuttama reaaliaikainen kommunikaatio, yhteistyö ja spekulaatio. Tällaista kantaa kutsutaan globalisaatiokeskustelussa TRANSFORMATIONALISTISEKSI: taloudellisella globalisaatiolla on siis pitkät juurensa, mutta nykyisellä ja akuutilla globalisaatiolla on silti omat erityispiirteensä, joita meillä on mahdollista eritellä.
Taloudellinen globalisaatio on vielä vanhempi kuin globalisaatio- skeptikotkaan uskaltavat ajatella. Vähintäänkin on oikeutettua puhua, niin kuin maailmanjärjestelmäteoriassa (Immanuel Wallerstein) puhutaan n. 1500 syntyneestä kapitalistisesta maailmanjärjestelmästä. Uusin tutkimus viittaa siihen, että sitäkin edeltää viimeistään 1250 syntynyt euraasialainen, Kiina ja Intia keskiössään oleva maailmanjärjestelmä, jossa välittäjinä toimivat mm. islamilaiset, armenialaiset ja jainalaiset kauppiaat (Andre Gunder Frank). Tämä kappale koskee nykyistä omaa tutkimusaihettani, mutten syvenny siihen tässä yhteydessä yhtään enempää.
Kaikki ovat kuitenkin syystäkin kiinnostuneita AKUUTISTA taloudellisesta globalisaatiosta. Sanoinkin viime miniluennossa, että "maailma on kymmenen vuotta vanha". Ennen reaalisosialismin murentumista maailma oli täynnä piikkilankoja, muureja ja vallihautoja, joilla mm. pääomien (ja ihmisten) liikkeitä estettiin. Nykyinen todellisuus muistuttaa paremminkin laajaa tasankoa, jossa suurten pääomien tuulet puhaltavat vapaasti. Tätä uutta maailmaa kuvailee nokkelasti, mutta ei varsinaisen käsitteellisesti New York Timesin ulkomaankolumnisti Thomas L. Friedman. Hänen vertauskuvansa ovat säkenöiviä. Hänen mukaansa viime vuosien aikana on syntynyt kansainvälisten sijoittajien "SÄHKÖINEN LAUMA", joka verkkojen avulla säntää kuin villi karjalauma maasta toiseen, tuo ja vie vaurautta (tämän todistavat mm. Meksikon, Venäjän, Brasilian ja Kaakkois-Aasian kriisit). Kaikkien valtioiden on pakko sähköistä laumaa eli sijoittajia miellyttääkseen pukea päälleen "KULTAINEN PAKKOPAITA" eli harjoittaa sääntelyjen purkamisen ja pääomamarkkinoiden "liberalisoimisen" politiikkaa. Tämä on se reaalinen perusta, miksi eri hallitusten politiikka näyttää niin samanlaiselta. Mutta kaikki hallitukset ovat samassa tilanteessa kuin USA:n kuvernöörit, jotka voivat tehdä vain parhaansa houkutellaakseen pääomasijoittajia maahan. Eikä paremmassa tilanteessa ole kaikkien kuvernöörien kuvernöörikään, USA:n presidentti, jonka käsiä sitoo aivan sama tilanne. Kuvaan "kultaista pakkopaitaa" tarkemmin keskustelussa, mikäli joku on siitä kiinnostunut.
On tietysti mahdollista jättäytyä kokonaan akuutin taloudellisen globalisaation ulkopuolelle. Näin ovat tehneet jotkut maat omasta tahdostaan (Pohjois-Korea, Afganistan..) ja osa vasten tahtoaan (Libya, Jugoslavia, Irak). Tämä ei ole kuitenkaan juuri muita kuin fundamentalisteja, kommunisteja ja ekofasisteja houkutteleva vaihtoehto.
Osallistuminen akuuttiin taloudelliseen globalisaatioon (deregulaatio- politiikkaan) houkuttelee ihmisiä. Uusliberalistit ja maltillinen vasemmisto ovat oikeassa siinä, että on tapahtumassa (ainakin osittainen) globaalin taloudellisen tasa-arvoistumisen prosessi, jossa kolmas maailma sellaisena kuin minä sen opiskeluaikanani vielä näin, on hävinnyt. Tämä johtuu eräiden maailmantalouden osien (erityisesti Itä-Aasia) valtavasta noususta. Vaikka kaikkiin tällaisiin laskelmiin pitää suhtautua varauksella, on kyse prosessista, jossa noin neljännes maailmasta kaksinkertaistaa varallisuutensa yhden sukupolven aikana. Tästä johtuu prosessille tullut kannatus.
On selvää, että akuutti taloudellinen globalisoituminen aiheuttaa polarisoitumista yhteiskuntien sisällä. Sekä "kehitysmaissa" että "kehittyneissä maissa" syntyy eroja globalisoituneen ammattitaitoisen eliitin ja lokalisoituvan ammattitaidottoman väestön välillä. Tämä tulee muuttamaan luokkataistelut tällä vuosisadalla, sillä rikkaat ja köyhät eivät enää "istu samassa veneessä" kuin vielä 1970- ja 1980-luvulla joilloin mm. Suomessa harjoitettiin ns. konsensuspolitiikkaa. Kaikkein kurjinta on kuitenkin niillä mailla, jotka eivät pääse osallistumaan taloudelliseen globalisaatioon vaikka haluaisivat. Niitä löytyy esimerkiksi Saharan eteläpuolisesta Afrikasta (Etelä-Afrikkaa lukuunottamatta). Niiden ennuste on aika heikko, sillä niiden tulisi ainakin hankkia ennustettava oikeussympäristö, korkeasti koulutettu väestö, rakentaa infrastruktuuri ja siirtyä tuottamaan muita asioita kuin elintarvikkeita ja raaka-aineita.

3/5 POLITIIKAN GLOBALISAATIO

Olisi erityisen synkkää, mikäli globalisaatio olisi pelkästään maailmantalouden deregulaatiota eli sääntelyjen poistamista. Onneksi kuitenkin olemme päätyneet siihen, että globalisaatiota tapahtuu eri inhimillisen elämän alueilla, myös politiikassa. Ensimmäinen poliittisen globalisaation muoto on ylimantereellisten imperiumien rakentaminen, mutta en pysähty tähän minulle tärkeään alueeseen ja absolutismiin kuin tämän virkkeen verran. Rajoitan tarkasteluni lisäksi minulla olevan 20 minuutin takia koskemaan vain Euroopan maita.
Euroopan politiikan ja valtioiden kehittymisessä keskeinen käännekohta on 1648 Westfalenin rauha ja sen synnyttämä Westfalenin järjestelmä. Hyväksytään periaate cuius regio, eius religio, 'kenen maa, sen uskonto', mikä tarkoittaa laajassa mielessä valtioiden SISÄISIIN ASIOIHIN PUUTTUMATTOMUUTTA. Näin muodostuu moderni suvereenien kansallisvaltioiden muodostama valtiojärjestelmä.
Hyppään suoraan 1900-lukuun, jolla tämä järjestelmä on muuttumassa. Valtiot olivat vuosisadan lopussakin edelleen merkittäviä tekijöitä eivätkä ne olleet HÄVINNEET minnekään. Kuitenkin 1900-luvulla kypsyi YLIKANSALLINEN POLITIIKKA, jonka edustajia ovat valtioiden väliset organisaatiot (IGOs) ja kansainväliset kansalaisjärjestöt (INGOs). Lisäksi ylikansallisten suuryhtiöiden voidaan katsoa luoneen ylikansallisen talouden alueen, jossa ne tekevät ylikansallisia poliittisesti merkittäviä ratkaisuja. Tähän voidaan reagoida ainoastaan ylikansallisen politiikan toimin. Ylikansallista poliittista tilaa edustavat myös terroristi- ja rikollisorganisaatiot. Näiden ongelmien ratkaisuksi 1900-luvun lopulla vähitellen vahvistui GLOBAL GOVERNANCE eli globaali hallinta, hallinnointi ilman maailmanhallitusta, joka tarjoaa yhden mahdollisuuden yrittää ratkaista globaaleja ongelmia (Tästä enemmän myöhemmissä luennoissa).
Myös YK:n peruskirja rikkoo periaatteessa Westfalenin mallin suvereeneista kansallisvaltioista, joiden sisäisiin asioihin ei puututa. Ihmisoikeuksien julistus sisältää jo periaatteet, joita hyväksikäyttäen valtioiden sisäisiin asioihin ei ainoastaan VOI, vaan TULEEKIN sekaantua. YK:n peruskirja kieltää samalla hyökkäyssodan ja oikeuttaa puolustussodan. YK:n kansanmurhakonventio taas antaa jopamahdollisuuden HUMANITAARISEEN INTERVENTIOON eli sotavoiman käyttöön maailmanyhteisön nimissä, mikäli jossain ollaan tekemässä tai valmistelemassa kansanmurhaa. Kylmän sodan kahtia jakautuneen maailman aikana USA:n ja Neuvostoliiton liittolaisten ihmisoikeuskysymyksiin ei voitu puuttua, mutta akuutin poliittisen globalisaation aikana kansainvälinen oikeus on tunkeutumassa juuri tälle alueelle.
Ylikansallisen oikeuden synty onkin juuri yksi keskeisistä politiikan globalisaation alueista, joita vihreiden tulee edistää. On sivilisatorinen saavutus, että diktaattorit voidaan nyt - periaatteessa - vetää oikeuden eteen teoistaan. Eurooppa näyttää tällä alueella tietä. Euroopassa on jopa mahdollista, että yksittäinen kansalainen vetää oman valtionsa oikeuteen ihmisoikeuskysymyksissä. Tämä ei ole - vielä - mahdollista esimerkiksi Aasiassa tai Amerikassa. mutta voimme kuvitella, miten siunauksellista se olisi ja meidän tulee kaikin voimin yrittää edistää tilannetta, jossa näin kävisi. Tietysti voisin sanoa vielä jotain EU:sta, joka on itumuoto ylikansalliselle valtiolle ja ylikansallisesta kansalaisyhteiskunnasta, joka edellyttää nyt ylikansallisia puolueita ja ammattiliittoja, kuten Ranskan johtava sosiologi Pierre Bourdieu on viime aikoina todennut.

4/5 GLOBALISAATIO JA KULTUURI

Ensimmäiset globaalit kulttuuriset muodostumat syntyvät maailmanuskonnoista, jotka ulottavat samat käyttäytymisodotukset ja maailmantulkinnat mantereiden yli. Ensimmäisen todella globaalin kulttuurin muodostanee islam noin tuhat vuotta sitten. Mitä on kulttuuri? Ymmärrän sillä laajasti kaikkia tapoja, joilla ihmiset tekevät elämänsä mielekkääksi. Globalisaation vaikutuksista kulttuuriin keskusteltaessa törmää usein väitteeseen, että olisi syntymässä jonkinlainen homogeeninen globaali kulttuuri, jota edustaisivat esimerkiksi Coca-Cola. McDonalds ja Madonna. Tässä onkin puolitotuus: erityisesti maailman nuoriso- kulttuureissa tapahtuu homogenisoitumista. Kuitenkin muissa suhteissa kulttuuritutkijat torjuvat teesin yksiselitteisestä maailmankulttuurin homogenisoitumisesta. Enemmänkin kulttuuritutkijat puhuvat GLOKALISAATIOSTA, jolla tarkoitetaan globaalien yhteyksien ja lokaalien kulttuurien avulla syntyviä uudismuodosteita. Tämä ei ole niin vaikeaa, kuin miltä se kuulostaa. Esimerkkejä kotoisista glokalisaation tuotteista on riisiä sisältävä karjalanpiirakka, jota kutsutaan jo "perinneruoaksi" ja mikä olisikaan "suomalaisempaa" kuin tango, joka omaksuttiin uuteen muotoon tänne Argentiinasta! Väitän, että tämä on yleisemminkin uuden globaalin kulttuurin päämuoto: entisen yksityisyyden sijaan erityisyys yleisyydessä, glokaalisuus. Esimerkki: MTV lähettää erilaiset lähetykset USA:an Eurooppaan ja Afrikkaan (joissa esiintyy lähinnä mustia artisteja).
Suuri ongelma on kulttuurin alalla syntyneiden suurien ylikansallisten yhteenliittymien rooli, varsinkin jos kyseessä on mediamoguli, joka omii itselleen lehdet ja sähköiset viestimet (Murdoch, Berlusconi). Kuitenkin tilanne esimerkiksi viihdemarkkinoilla on parempi. Vaikka 20-30 ylikansallista yritystä hallitseekin maailman taltioidun musiikin markkinoita, silti voidaan sanoa, ettei maailman kuluttajilla ole koskaan ollut parempaa mahdollisuutta hankkia itselleen niin monenlaista musiikkia kuin tällä hetkellä. Ylikansalliset yrityksetkään eivät kykene määräämään ihmisten makua vaan heidän on pakko reagoida siihen. Tämä antaa suuren mahdollisuuden radikaalille kuluttajapolitiikalle!
1900-luvun lopulla globaali kommunikaatio muuttui täysin erilaiseksi kuin 1900-luvun alussa. Alussa globaalia kommunikaatiota hallitsi korkeakulttuuri: tiede, sotilaallinen ja uskonnollinen informaatio. Nyt keskiössä on businesskommunikaatio ja populaarikulttuuri. En kuulu niihin, jotka pitävät tätä yksiselitteisenä vulgarisoitumisena, vaan näen siinä myös demokratisoitumisen asteen. Lisäksi 1900-luvun alussa kulttuurivaikutukset kulkivat yksiselitteisesti lännestä itään, nyt suunta on kääntynyt jo idästä länteen (ruoat, urheilu, uskomukset, elokuva ja kirjallisuus).
Ei ole syytä kulttuuriseen globalisaatiopaniikkiin. Itse en kuulu niihin, jotka pitävät Yhdysvaltoja pelkkänä vulgaarisuuden maailmana, vaan sen johtavaan asemaan liittyy myös sivilisoivia elementtejä. Ehkäpä onkin todella olemassa suuri globaali salaliitto planeetan amerikanisoimiseksi, Coca-colan työntämiseksi sen kaikkiin kolkkiin asti, mutta on syytä myös tunnustaa, että se hyvin usein otetaan lämpimästi tervetulleeksi: ihmiset katsovat näiden tuotteiden palvelevan tarpeitaan. Läntisen kulttuurin leviämiseen liittyy myös ihmisoikeus- käsitysten leviäminen, samoin liberaalin sukupuolimoraalin. Diktatuurit vastustavat kynsin hampain ihmisoikeusajattelun leviämistä ja uskonnolliset fundamentalistit liberaalia sukupuolimoraalia. Itse kuitenkin katson näiden merkitsevän mahdollista siirtymää suuremman globaalin oikeudenmukaisuuden ja mahdollisen patriarkaalisen kulttuurin häviämisen suuntaan.
Globaalin kulttuurin moninaisuus mahdollistaa myös uudenlaisen eri kulttuurien ("sivilisaatioiden") kohtaamisen ja keskustelun siitä, miten eri tavalla esimerkiksi konfutselais-buddhalainen, islamilainen ja kristillinen kulttuuri kohtaavat modernisoitumisen. Suuret mahdollisuudet odottavat meitä monikulttuurisen yhteiskunnan kannattajia - ja suurin vaaramme on fundamentalismin nousu!

5/5 YMPÄRISTÖONGELMIEN GLOBALISAATIO

Toisin kuin monet ajattelevat, ihmisen aiheuttamien ympäristökatastrofien historia ei missään mielessä rajoitu moderniin maailmaan tai teollisuusyhteiskuntaan. Ihmisen aiheuttamia ympäristökatastrofeja olivat jo aikaisemmin mammuttien ja monien muiden lajien hävittäminen sukupuuttoon, eroosio Välimeren kukkuloilla ja Kiinassa, Islannien metsien hakkaaminen, Pääsiäissaaren kohtalo... Listaa voidaan jatkaa pitkään. Ei ole myöskään selvää, onko esimerkiksi urbaani ekologinen ympäristö ollut missään suhteessa parempi teollisessa yhteiskunnassa kuin aikaisemmassa: ainakin voidaan puolustaa teesiä, että hiilisavu keskiajan Lontoossa oli jopa pahempaa kuin koskaan hurjimmankaan teollistumisen aikana. Kuitenkin, mitä kaameampia ekologisia katastrofeja ennen viime vuosisadan alkua tapahtuikin, suurin osa niistä oli luonteeltaan paikallisia eli LOKAALISIA, ehkä globalia väestönkasvua lukuun ottamatta (sulkeistan tilasyistä väestönkasvuongelman tämän miniluennon ulkopuolelle, vaikka se onkin KAIKKEIN TÄRKEIN ongelma).
Suuri käänne ekologisten ongelmien globalisaatiossa tapahtuu ns. kultturien kohtaamisessa (joka oikeastaan oli suuri kohtaamattomuus) 1400-1500 -lukujen taitteessa. Eurooppalaiset toivat omat mikrobinsa (ja kasvinsa ja eläimensä) Amerikkaan. Haavoittuva ja suoja-aineita kehittämätön alkuperäisväestö joutui paitsi tahallisen tappamisen myös tahattoman tappamisen uhriksi, ja Amerikkojen mantereella tapahtui väestöromahdus, joka vaikutti koko sitä seuraavaan maailmanhistoriaan. Tämä on osa prosessia, jota sivilisaatiohistorioitsija A. Crosby on kutsunut "ekologiseksi imperialismiksi" (ks. myös McNeill).
Tällaista ekologista globalisaatiota tapahtuu koko ajan, lajien joutumista väärään biotooppiin esimerkiksi laivojen pilssiveden mukana. Teollistuminen toi mukanaan hiilen louhinnan, laajan metalliteollisuuden ja öljynporauksen, jotka tuhosivat suuria ympäriostöjä. Kuitenkin silti suurin osa näistä ongelmista oli edelleen luonteeltaan lokaalisia, vielä kemian- ja sähköteollisuudenkin laajentumisen jälkeen, jolloin syntyi ympäristöongelmia, jollaisia esi-isät eivät olleet kuvitelleetkaan!
Radikaali muutos ekologisten ongelmien globalisoitumisessa tapahtui viime vuosisadalla, jolloin on alkanut ilmetä kasvihuoneilmiön kiihtymistä ja otsonikerroksen ohentumista. NÄILLE ASIOILLE EI OLE RINNAKKAISTAPAUSTA MAAILMANHISTORIASSA, vaan ne ovat viime vuosisadan synnyttämä NOVUM, uudismuodoste! Samoin TIETOISUUS globaaleista ympäristöongelmista, mikä sekin on osa ympäristöongelmien ja kulttuurin globalisaatiota, on olennaisesti viime vuosisadan tuote. Teoria globaalisesta lämpiämisestä on noin sata vuotta vanha, mutta sen teoriaa on kehitelty ja alettu testaamaan vasta viimeisen sukupolven aikana.
Globaalit ympäristöngelmat ovat synnyttäneet myös globaalin YMPÄRISTÖPOLITIIKAN ja tietoisuuden. Aatehistoriallisesti merkittäviä virstanpylväitä olivat Rachel Carsonin (yksi harvoja merkittäviä naisia maailman aatehistoriassa) "Äänetön kevät" (1963), joka keskittyi ravintoketjuissa kasautuviin myrkkyihin. Maailmanhistoriallisesti uutta tietoisuuden vaihetta edusti myös Meadows et al. "Kasvun rajat" (1972), jonka jälkeen voidaan puhua ekologisen POLITIIKAN synnystä (1972 UNEP:in Tukholman konferenssi).
Ihmiskunta oppii karvaiden kokemusten kautta. Intian Bhopalin katastrofi oli yksi taustatekijä sille, että 1989 saatettiin solmia yksi tärkeimmistä ympäristöasioiden GLOBAALIN HALLINNAN sopimuksista, Baselin sopimus vaarallisten aineiden kuljetuksen säätelystä. Itse asiassa suurin ympäristöongelmien globalisaation alalla tapahtunut muutos 1980-luvun lopulta 1990- luvun loppuun oli YMPÄRISTÖASIOIDEN GLOBAALIN HALLINNAN LÄPIMURTO. Tuona aikana moninkertaistuivat sekä ympäristöasioita ajavat kansainväliset kansalaisjärjestöt (INGOs), hallitusten väliset organisaatiot (IGOs) sekä konferenssit ja sopimukset. Rio 1992 ja Kioto 1997 jäävät maailmanhistoriaan merkittävinä vuosilukuina.
Kuitenkin me kaikki tiedämme, että tämä läpimurto on merkinnyt enemmän puheen kuin todellisten tekojen muutosta. Silti se on DISKURSSINMUUTOS, ympäristöongelmia ei saada enää kirveelläkään pois politiikan keskiöstä. Minä uskon, että ympäristöasioiden globaali hallinta antaa MAHDOLLISUUDEN ympäristöongelmien ellei ratkaisuun niin toimivaan sääntelyyn. Itse asiassa TIEDÄN sen. Kun kaikki ympäristökuormituksen käyrät näyttävät nousua, AINAKIN YKSI KÄYRÄ on kääntynyt jyrkkään laskuun. Se on luonnollisesti CFC eli klorofluorikarbonien eli freonien päästökäyrä, joka kääntyi jyrkkään laskuun Montrealin pöytäkirjan 1987 jälkeen. Toisenlainen maailma on siis mahdollinen.

------------------------------------------------******------------------------------------------------