Suomen talouden kuntokuuri tuskin jää tähän

Analyysi Hallituksen havittelema kilpailukyky- ja tuottavuusloikka näyttää kertaluontoiselta talouden korjausliikkeeltä, mutta tuskin jää sellaiseksi. Ennemmin se on malli uudesta vakiosta. Näinkö alkaa sisäisten devalvaatioiden kierre? Se olisi poliittinen painajainen.

30.9.2015

Jan Hurri

Hallitus esittää keskiviikkona eduskunnalle tiedoksiantonsa lomarahaleikkauksista ja muista toimista, joilla se haluaa pienentää suomalaisen työn hintaa. Lisää vastaavia toimia se toivoo vielä kuulevansa työmarkkinajärjestöiltä.
Tavoitteena on Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kohennus suuren kilpailukyky- ja tuottavuusloikan avulla. Poliittisesti vaikea talouden kuntokuuri näyttää kertaluontoiselta repäisyltä ja talouden korjausliikkeeltä, mutta se tuskin jää sellaiseksi.

Ennemmin tämä hallituksen loikka on esimakua, mitä tuleman pitää. Tämä voi olla alkusoittoa sisäisten devalvaatioiden kierteelle.
Kilpailukyvyn heikkenemisessä ja lopulta sen menettämisessä ei ole talouden ilmiönä mitään uutta ja outoa. Se on päinvastoin Suomelle niin pitkältä ajalta niin tuttu ilmiö, että se on ennemmin meikäläisen talouden ominaisuus kuin tilapäinen häiriö.
Uutta sen sijaan on, että nyt kilpailukykyyn on pakko punnertaa korjausliike muilla keinoin kuin valuuttakurssin heikentämisellä.
Suomen kilpailukyky hupeni tämän tästä kilpailijamaita nopeamman inflaation vaikutuksiin ennen euroakin. Mutta markka-aikojen hallitukset ja keskuspankki kykenivät korjailemaan kilpailukykyä valuutan ulkoista arvoa aika ajoin heikentämällä.
Suomi devalvoi valuuttaansa niin usein, että syntyi devalvaatiokierteen käsite. Se viittaa ilmiöön, jossa valuutta heikkeni ja kotimaiset hinnat kohosivat vuoron perään. Devalvaatiot kohensivat kilpailukykyä vain tilapäisesti, sillä niitä seuranneet nopean inflaation kaudet taas rapauttivat sen.
Aiemmin talouspäättäjät taipuivat devalvointeihin vastentahtoisesti, ja vakuuttivat jokaisen devalvoinnin jäävän vuorollaan vihoviimeiseksi. Kunnes koitti seuraavan aika, ja toistoja kertyi kierteeksi asti.
Viime vuosien talousvaikeudet ja hallituksen ajankohtaisetkin haasteet vihjaavat, että Suomen taloudella on edelleen taipumusta kilpailukyvyn heikkenemiseen. Siitä on vähemmän kokemusta, miten sujuu sisäinen devalvaatio.

Saksa vahvistuu ja muut heikentyvät

Taipumus kilpailukyvyn heikkenemiseen ei ole vain Suomen talouden taipumus eikä se johdu pelkästään Suomesta. Sama taipumus on tuttu useimmille muillekin Euroopan maille, ja samoin se toinen "syypää" ilmiöön on Suomelle ja useimmille muillekin Euroopan maille yhteinen: Saksa.
Kansainvälinen kilpailukyky on suhteellinen käsite, johon vaikuttavat hintojen ja muiden kilpailukeinojen muutokset kummassa tahansa kilpailijamaassa. Suomen hintakilpailukyky vahvistuu tai heikkenee sen mukaan, miten meikäläiset kustannukset kehittyvät suhteessa kilpailijamaiden vastaaviin kustannuksiin.
Saksa on Euroopan suurin ja vahvin talous, ja sattumoisin Saksan kilpailukyky on vuosikymmenten ajan ollut vanhan manteren vahvin.
Ennen euroa Saksan suhteellinen vahvuus näkyi valuuttakursseissa. Melkein kaikkien muiden eurooppalaisten valuuttojen arvo laski niin usein ja niin paljon suhteessa Saksan markkaan, että devalvaatioiden kierre oli yleiseurooppalainen ilmiö eikä vain Suomen markan häpeällinen heikkouden merkki.
Vain Itävallan shillinki ja Hollannin guldeni säilyttivät arvonsa tai heikkenivät vähemmän kuin kymmenen prosenttia suhteessa Saksan markkaan euroa edeltäneiden kolmen vuosikymmenen aikana. Belgian frangi heikkeni noin 30 prosenttia ja Kreikan drakma yli 90 prosenttia, ja muut siltä väliltä.
Suomen markka heikkeni 1970-luvun alun ja 1990-luvun lopun välisenä aikana melkein 60 prosenttia suhteessa Saksan D-markkaan. Eikä tämä ollut vain Saksan ja muiden tulevien euromaiden välinen ilmiö, vaan samaan aikaan esimerkiksi Yhdysvaltain dollari heikkeni yli 50 prosenttia ja Britannian punta lähemmäs 70 prosenttia suhteessa D-markkaan.
Muiden valuuttojen taipumus heikkenemiseen ja Saksan markan taipumus vahvistumiseen kertovat saman tarinan kahdesta eri puolesta: Saksalla on muita vähemmän ja muilla taas Saksaa enemmän taipumusta päästää inflaatio karkailemaan.

Saksan, Suomen ja muidenkin euromaiden siirtyminen yhteiseen euroon ei näytä muuttaneen noita kansallisia taipumuksia. Sen sijaan euro näyttää voimistaneen kilpailukyvyn suhteellisia muutoksia Saksan hyväksi ja muiden tappioksi.

Euro kärjistänyt eroja

Valuuttaolojen muuttumisesta huolimatta kansallinen kilpailukyky ja sen muutokset ovat edelleen yhtä suhteellisia ilmiöitä kuin ennenkin. Ennallaan on sekin, että yhden heikkeneminen tarkoittaa jonkun muun vahvistumista ja päinvastoin.
Kuten sitä, että Saksan kilpailukyvyn vahvuus on ollut omiaan vahvistamaan sitä entisestään, ja vastaavasti Saksaa heikompien maiden heikkous on heikentänyt niitä lisää. Tätä Saksalle myönteistä ja useimmille muille kielteistä talouden dynamiikkaa on voimistanut se, että yhteinen euro estää valuuttakurssimuutoksia tasaamasta kilpakenttää.
Saksan vaihtotaseen ylijäämä ei ole viime vuosina kasvanut maailman suurimmaksi pelkästään maan teollisuuden ylivoimaisen laadun ansiosta. Tuskin vientimenestys on sen enempää syntynyt pelkästään autoteollisuuden päästölukemia kaunistelemalla.
Sen sijaan Saksan vaihtotase on vahvistunut euron ansiosta vahvemmaksi kuin olisi käynyt ilman euroa. Saksan kilpailukyky ja vientimenestys olisivat ajan oloon vahvistaneet maan omaa valuuttaa niin vahvaksi, että vientimenestys olisi vähitellen alkanut heiketä ja tuonti kasvaa. Edes saksalainen laatu ei käy kaupaksi hinnalla millä hyvänsä.
Saksan suhteellinen heikkeneminen olisi kohentanut Saksan kanssa kauppaa käyvien muiden euromaiden ja muidenkin kauppakumppaneiden suhteellista kilpailuasemaa vahvemmaksi kuin euron takia on ollut mahdollista. Nyt näin ei ole käynyt, sillä useimpien muiden kansallisiin oloihin euro on ollut liian vahva ja ainakin vahvempi kuin se olisi ilman Saksaa ollut.

Lomarahat voi leikata vain kerran

Saksan vahvuudesta ja muiden suhteellisesta heikkoudesta on jo saattanut syntyä itseään vahvistava ilmiö, jonka taltuttaminen pelkästään Suomen ja muiden Saksaa heikompien maiden keinoin voi olla äärimmäisen raskasta tai toivotonta. Etenkin niin kauan kuin Saksa pitää tinkimättä kiinni vientivetoisesta talousmallistaan.
Ehkä saksalaisen autoteollisuuden päästöskandaalit hieman heikentävät maan suhteellista asemaa ja samalla hieman kohentavat muiden suhteellista asemaa. Mutta jos Saksan hallitus keksii ryhtyä avittamaan päästöjen tahrimaa vientiä, siirtää se muiden maalia taas entistä kauemmas.
Näin käy joka tapauksessa, jos kilpailijamaat vuorollaan yrittävät kiriä etumatkaa omilla devalvaatioillaan. Olivatpa keskenään kilpailevat devalvaatiot ulkoisia tai sisäisiä, syövät ne toistensa tehoa.
Suomella ja muilla sisäisen devalvaation varassa kilpailevilla mailla on tässä kisassa tosin yksi paha pulma: lomarahoja tai mitään muitakaan kulueriä ei voi leikata kuin kerran. Seuraavalla kierroksella on keksittävä muuta leikattavaa.
Kertakäyttökeinot ja Suomen talouden toistuva taipumus kilpailukyvyn heikkenemiseen ovat vaikea yhdistelmä. Palkkojen leikkaukset alkavat helpoimmasta päästä mutta käyvät kierros kierrokselta vaikeammiksi – ja törmäävät lopulta poliittiseen umpikujaan.