Investointikammo pitää täystyöllisyyden loitolla
Metallityöväen liiton lehdestä. sivulta Ahjo
Poliittiset päättäjät pitävät yllä itseään
ruokkivaa huonoa kehää, kun valtio kammoaa investointeja ja luopuu
omasta vastuustaan luoda uusia työpaikkoja, sanoo tutkija Jussi Ahokas.
Elämme kovia aikoja. Näinhän meille kansalaisille
hoetaan mantran tavoin. Kansantaloustieteilijä Jussi Ahokas sanoo, että
mitkään rahatalouden lainalaisuudet eivät pakota elämään kovia aikoja,
mutta talousvallan käyttäjät ovat valinneet nykyisen kivikkoisen polun.
– Valtio voisi itse omilla toimillaan katkaista
kurjistumisen kierteen investoimalla nyt kestävään ja välttämättömään
infrastruktuuriin. Osaavia työntekijöitä olisi tarjolla ja rahaakin, jos
sitä vaan halutaan käyttää, Ahokas sanoo.
Hänen mielestään valtion tulisi nyt reippaasti
investoida, parantaa pienten yritysten rahoitusolosuhteita ja ottaa
käyttöön suoria investointiavustuksia.
– Jos julkista valtaa ja demokratiaa laajennetaan
ja otetaan vaihtoehdot kriittiseen tarkasteluun, Suomella on
odotettavissa ihan hyvät oltavat. Miksi odottaa, että joku ulkopuolinen
tulisi ja investoisi Suomeen, jos valtio ei tee itse mitään.
Koulutettuun väestöön ja työvoimaresursseihin luotetaan aivan liikaa.
– Sitä paitsi nykyoloissa valtio voisi myös ottaa
osansa yrittäjäriskistä ja tyytyä markkinoita pienempiin tuottoihin
omistamalla itse jonkin osan täkäläistä tuotantoa.
Omilla päätöksillään Suomen valtio on ulkoistanut
itsensä investoinneista ja täystyöllisyyden tavoitteesta. Viimeinen
niitti oli päätös jättää Turun telakka ilman lainaa. Ranskassa tahtoa
löytyi.
Raha ei lopu
Nyt seuraa kapitalismin erittäin lyhyt oppimäärä.
– Yksityisiä yrityksiä kiinnostavat sijoitukset,
jotka tuottavat mahdollisimman paljon rahamääräisiä voittoja. Yrityksiä
ei kiinnosta täystyöllisyys, eikä se puhdasoppisessa kapitalismissa
yrityksille kuulukaan. Valtion sen sijaan pitäisi olla siitä
kiinnostunut.
– Jokainen valtion yrityksille lainaama lantti
tulee takaisin lainan takaisinmaksuna ja kasvavina verotuloina. Valtion
omat investointirahatkin jäävät kiertoon talouteen, joten edes
velkarahalla investointeja ei pitäisi pelätä. Yritykset sen kummemmin
kuin valtiotkaan eivät voi investoida ilman velkarahaa, mutta raha ei
häviä taloudesta mihinkään, Jussi Ahokas sanoo. Hänestä rahaa ei pitäisi
kapitalismissa nähdä vaihdon välineenä, vaan raha on velkasuhde,
kirjanpidollinen identiteetti.
Tutkijan mukaan Suomen valtio ei suinkaan ole
velkaantunut niin järisyttävällä tavalla kuin uskotellaan. Bruttovelka
on hieman yli 40 prosenttia kansantuotteesta, mutta se ei ole maailmalla
eikä edes EMU:ssa mikään järisyttävä suhde.
Sen sijaan investointiaste on huolestuttavan
alhaisella tasolla. Julkinen investointiaste on kahden prosentin
tuntumassa, mitä voi pitää jo katastrofaalisena lukuna.
Kokonaisinvestointiaste on noin 20 prosenttia, kun liki täystyöllisyyden
oloissa 1980-luvulla oltiin 30 prosentissa. Aktiivisella
investointipolitiikalla voitaisiin päästä hyvinkin 25 prosenttiin ja se
tuntuisi ja näkyisi työllisyydessä.
Mikä sitten olisi nykytilanteessa täystyöllisyys?
– Riippuu paljonkin työmarkkinoiden rakenteesta,
mutta 3–4 prosentin työttömyysasteen tietämissä jokainen työhalukas ja
-kykyinen olisi töissä ja kantaisi kortensa yhteiskunnan kehittämiseen,
tutkija pohtii.
Joustoilla ei rikastu
1990-luvun lamasta lähtien Suomessa on keskitytty
työvoiman määrän lisäämiseen, palkkajoustoihin ja työvoiman laadun
parantamiseen. Työvoiman tarjonta korostuu, mutta mistä kysyntää, kun
ostovoima on alhainen, työpaikkoja liian vähän eikä uusia ole
näköpiirissä?
Presidentiltä lähtöisin oleva sinällään jalo ajatus
alentaa verottomia palkkioitaan on tutkijan mielestä kyseenalainen.
Ministerit, työmarkkinapomot ja jopa jotkut yritysjohtajat seurasivat
kunnianmiehinä presidentin esimerkkiä. ”Ele” tuottaa syksyn
työmarkkinapöytään ongelman: alennetaanko kaikkien palkkoja vai
tyydytäänkö nollaan?
– Jos nyt sanotaan elettävän kovia aikoja, syksyllä
eletään vielä kovempia. Kierre on rakennettu valmiiksi. Nostetaan
veroja, leikataan etuuksia ja heikennetään kulutuskysyntää. Tämän
jälkeen on turha kuvitella, että joku yksityinen yritys näkisi Suomen
hedelmällisenä ja tuottavana investointikohteena, koska kukaan ei kykene
ostamaan tarjottuja tuotteita ja palveluja. Jos vuoden loppupuolella
työttömyysaste ei lähentele yhdeksää, ihmettelisin, Jussi Ahokas sanoo.
– Kohtalokasta voi olla, että kotitalouksien
velkaantumisaste entisestään kasvaa, jos palkkoja jäädytetään ja
leikataan. Kun samanlainen oppi pyyhkäisee koko Euroopan, eurotalous
hyytyy. Raha ei liiku eikä lisäänny, kuten kapitalismin tyylipuhtaiden
oppien mukaan pitäisi tapahtua.
Kansantaloustieteilijä Jussi Ahokas tekee väitöskirjaa
poliittisesta talousmaantieteestä. Hän on kirjoittanut tutkija Lauri
Holapan kanssa Kalevi Sorsa -säätiölle tutkimuksen ”Luonnollisesta
työttömyydestä täystyöllisyyteen”.
Riku Aalto: Ahneuden rajat ylitetty
Työnantajat laulavat itsensä suohon vouhkaamalla
erilaisista leikkauksista. Aikaa seuraaviin neuvotteluihin on kuitenkin
kosolti. Meistä saa tappelukavereita, jos työnantajat niin haluavat,
mutta mieluummin etenemme neuvotteluteitse, sanoo puheenjohtaja Riku
Aalto.
Syksyn mittaan työnantajalinnakkeesta Eteläranta
10:stä alkoi kuulua kovaäänistä huutoa. Työnantajaleirin uudet pomot
komppasivat kokoomuslaista pääministeriä ja sielunsa silmin saattoi
nähdä kabinettiporvareiden röyhistelevän rinta rottingilla uutta
otettaan. Työmiehen asialla, niinhän Kokoomus oli vaalien alla
julistanut. Ja kun vielä on oma työmies linnan herrana, mikäpä on
esitellessä ay-liikkeessä niskakarvoja nostattavia teesejä.
– Aivan suotta ja aivan liian aikaisin melskaavat.
Raamisopimus on voimassa; meillä työehtosopimus päättyy lokakuun
lopussa. Sopimuksia ei aukaista ja vaikka aukaistaisiin, nykyinen tes on
voimassa lokakuun loppuun ja sen jälkeenkin, kunhan uudesta on sovittu,
Riku Aalto sanoo tyynen rauhallisesti.
Aaltoa onkin pidetty malttimiehenä ay-pomojen
porukoissa. Metallissa ei ole pruukattu liiemmin rähistä. Tosin viime
sopimuskierroksen alla liitto kävi 40 vuoteen ensimmäisen lakkonsa.
Neljän päivän työtaistelulla metallin pääsopimusala saavutti hakemansa
tavoitteet.
Röyhkeyden liturgiaa
Leppeä sekä vähäpuheinen ja -eleinen Riku Aalto on
kuitenkin työmies, josta tarvittaessa irtoaa koviakin ilmaisuja. Ja
raudanlujia tekoja joukkojensa edessä, jos niitä oikein kerjäämällä
kerjätään.
Luulisi kuitenkin hyvähermoisenkin ay-johtajan
raivon nousevan työnantajien viimeaikaisista puheista ja mielessä
liikkuvan sapelien kalistelu.
– Tässä vaiheessa ei totisesti kannata lähteä
kilpalaulantaan EK:n kanssa. Mitä hyötyä siitä olisi, koska sopimukset
ovat voimassa vielä miltei vuoden, Riku Aalto kysyy.
Hänelle ei kuitenkaan tuota vaikeuksia ampua alas
EK:n helvetillisiä teesejä, jotka toteutuessaan merkitsisivät
vuosikymmenten neuvottelutulosten poispyyhkimistä.
Mitä mieltä siis:
Palkanalennus?
– Ei toteudu.
Työajan pidennys ja pekkasvapaiden purku?
– Ei taatusti onnistu. Eihän työn määrä lisäänny
sillä, että tehdään enemmän töitä. Pikemminkin pitäisi keskittyä
pohtimaan, miten irtisanomisilta vältytään ja suurelle työttömien
joukolle saadaan työtä.
– Maan hallitus ja työnantajat näyttävät kyvyttömyytensä hoitaa omaa tonttiaan ja sälyttävät vastuun ay-liikkeelle.
Hajautettu kierros?
– Voi toteutuakin. Ei siitä mitään haittaa välttämättä olisi. Oleellista on sopimuksen sisältö.
Kolmen päivän koulutusoikeus jäihin?
– Uusia neuvotteluja ei aloiteta ennen kuin sovitut
asiat toteutuvat. Nyt ay-liikkeessä luottamus työnantajia kohtaan on
pohjalukemissa.
Palkkasopimukset paikallistasolle?
– Niin metallissa tapahtuu jo. Valtakunnallinen
työehtosopimus on kuitenkin minimi, jonka alle ei mennä missään
olosuhteissa. Kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä: jos ette sovi
kuten työnantaja tahtoo, yt-rauha on mennyt. Eli uhkailu ja pelottelu
ovat työnantajan käsitys paikallisesta sopimisesta. Toki
menestyksekkäitäkin esimerkkejä on. Ikävä kyllä on myös hyvin pärjääviä
yrityksiä, joissa tessin taso on minimi ja maksimi, eli todellista halua
paikalliseen palkkasopimiseen ei ole.
– Rahan määrä palkankorotuksissa ei lisäänny,
sovitaanko valtakunnallisesti vai paikallisesti. Osa yrityksistäkin
tahtoo, että kustannusvaikutus sovitaan liittojen kesken, rahan jaosta
voidaan sopia paikallisesti.
Vientiteollisuus määrää palkkatahdin?
– Ajattelu on oikeansuuntainen. Ongelmana on, että
teollisuudelle työntyy koko ajan yhteiskunnasta kustannuksia, jotka
vievät pohjaa kilpailukyvyltä. Esimerkiksi vuonna 2015 voimaan tuleva
rikkidirektiivi merkitsee teollisuudelle vuosittain samansuuruista
menetystä kuin sovittaisiin joka vuosi viiden prosentin
palkankorotuksista.
Eläkeiän pidentämisestä on sovittava maaliskuun loppuun mennessä?
– Ei ratkaise nykytilanteessa yhtään mitään.
Työnantajan käsissä on, saavatko ikääntyneet jatkaa työssään.
Työnantajat ovat nyt pitkälti vastuussa myös kestävyysvajeesta.
Ideologinen sota
Riku Aalto on sitä mieltä, että nyt on käynnissä ideologinen sota.
– Työnantajat ja porvarit hallituksessa arvioivat
voimansa yläkanttiin ja lyhytnäköisesti. Työläiset kyykkyyn
-ajattelulla, pelottelulla ja ahneudella on ikävä loppu. Kyllä meistä
saa tappelukaverin, jos sitä halutaan. Omaa ajatteluamme ohjaavat
kuitenkin rauhanomaiset neuvottelut eikä ratkaisuja mielellään haeta
konfliktien kautta. Siihen kyllä on voimaa, jos tämä tie on valittava.
Entä ay-liikkeen oma agenda? Miksi työnantajien hyökkäyksiin ei vastata omilla ehdotuksilla?
– Koska sopimuksen päättymiseen on vielä kuukausia
aikaa, on turha lähteä kilpalaulantaan tavoitteista ja
palkankorotuksista. Metallin liittokokouksessa koottiin salkullinen
tavoitteita, mutta turha niitä nyt on lähteä riepottelemaan
julkisuudessa.
– Koko syksy on ollut kuin tuuleen huutamista;
herrasmiesmäinen neuvottelukulttuuri ja osapuolten keskinäinen
kunnioitus ovat tipotiessään. Yksi syy kehityskulkuun on varmasti se,
että EK:lla on paha krapula raamisopimuksesta. Neuvottelijat menivät
tekemään keskitetyn, vaikka etujärjestö oli vannonut liittokohtaisuuden
ja paikallisuuden nimiin.
Monet arvelevat, että ay-liike on rähmällään. Kyykytetään, nöyryytetään ja pelotellaan: jos ette suostu, työpaikka menee!
– Ay-liike ei ole rähmällään. Ihmiset työpaikoilla
ovat vihaisia, mikä on ymmärrettävää. Työnantajille ei tunnu nyt
riittävän mikään. Esimerkki ahneimmasta päästä on Metson tapaus: samalla
viikolla yhtiö ilmoitti irtisanomisista ja päätti ylimääräisestä
yhtiökokouksesta voidakseen jakaa ylimääräisiä osinkoja. Tosin firma
joutui perumaan ylimääräisen yhtiökokouksensa ja ylimääräiset osinkonsa
julkisuuden paineen vuoksi.
– Tähän saakka työnantajat ovat vannoneet vakauden
ja ennustettavuuden nimiin. Nyt vakaudesta on näköjään luovuttu. Siitä
seuraa levottomuuksia ja lakkoja. Tätä tietäkö työnantajaliike nyt
haluaa kulkea?
– Ihmettelen EK:n kärjekkäitä puheenvuoroja
siitäkin näkökulmasta, että 95 prosenttia palkansaajista on
raamisopimuksessa mukana ja työnantajaliitot ovat ihan vapaaehtoisesti
hyväksyneet sen mukaiset työehtosopimukset, Riku Aalto sanoo.
Riku Aalto on Metalliliiton puheenjohtaja. Metalliliitto on Suomen suurin teollisuuden palkansaajien ammattiliitto.
Rotschildeille pala Rockefellereiden imperiumista