Ovatko rahakopterit valmiina – vai jo ilmassa?

Analyysi Keskuspankkien epätavalliset elvytyskeinot ovat alkaneet näyttää myös epätoivoisilta. Suuret odotukset ovat pettäneet yksi toisensa jälkeen. Seuraava kokeilu alkaa, kun rahakopterit nousevat ilmaan ja alkaa ilmaisen rahan isojako. Ellei se ole jo alkanut.

23.3.2016

Jan Hurri

Keskuspankkien tavanomaiset ja iso joukko epätavanomaisiakin elvytyskeinoja näyttää menettäneen tehonsa yksi toisensa jälkeen. Perinteisten koronlaskujen jälkeen keskuspankit ovat kokeilleet nollakorkoja, entistä suorasukaisempia "verbaali-interventioita", yhä mittavampia arvopaperiostoja ja viimeksi jopa miinuskorkoja.
Näiden piti kaikkien vuorollaan ja varsinkin yhdessä puhaltaa talouskasvuun uutta vauhtia, mutta silti etenkin euroalue potee yhä vuoden 2008 finanssikriisistä alkanutta talousanemiaa. Talous ei ole toipunut niin kuin keskuspankkiirit ovat luvanneet.

Siksi talouskeskusteluun on viime aikoina noussut kaksi uutta teemaa.
Ensimmäinen kysyy, ovatko keskuspankit käyttäneet kaikki rahapoliittiset elvytyskeinonsa loppuun. Ja toinen vastaa, että eivät ole, ja tarjoaa entisten keinojen jatkoksi vielä yhtä entistäkin rajumpaa rahaelvytyksen keinoa.
Tuo entistä rajumpi rahaelvytyksen keino on ilmaisen "helikopterirahan" jakaminen keskuspankilta joko suoraan kansalaisten tileille tai epäsuoraan valtiontalouden kautta vaikka keskuspankin rahoittamina investointeina tai veronkevennyksinä.
Nuo keskusteluun nousseet keskuspankkien helikopterit ja niistä pudotettavat setelitukot ovat toki vertauskuvia ja voivat siksi kuulostaa epäuskottavan lennokkailta ja epätodennäköisiltä.
Mutta samalla mielikuvat keskuspankeista valtioiden alijäämiä rahoittamassa ja kansalaistenkin vero- ja velkataakkaa keventämässä voivat tuntua yllättävän tutuilta. Aivan kuin tällaista olisi joskus jossakin kokeiltu.
Esimerkiksi euroalueen keskuspankilla EKP:llä ei ainakaan virallisesti ole vielä rahakoptereita käytössään saati valmiustilassa. Epävirallisesti ne saattavat olla jo ilmassa.

Friedmanin ja Bernanken helikopterit

Ilmaisen rahan pudottaminen keskuspankin helikopterista suoraan kansalaisten käyttöön on vanha vertauskuva, jota tiettävästi ensimmäisen kerran käytti viime vuosisadan suuriin rahateoreetikkoihin kuuluva yhdysvaltalainen taloustieteilijä Milton Friedman.
Vuonna 1969 julkaistussa tutkimuspaperissaan "The Optimum Quantity of Money" (Ihanteellinen rahamäärä) Friedman kuvasi keskuspankin ja rahapolitiikan käytännössä rajattomia mahdollisuuksia vaikuttaa taloudessa liikkeessä olevan rahan määrään ja sitä myöten myös inflaatioon.
Helikopterivertaus on peräisin Friedmanin paperin seuraavasta vapaasti suomennetusta kappaleesta:
"Olettakaamme, että eräänä päivänä tämän tienoon yli lentää helikopteri ja kasvattaa tienoon rahamäärää pudottamalla tuhat taalaa seteleinä, jotka tienoon asukkaat luonnollisesti korjaavat tuota pikaa haltuunsa. Olettakaamme seuraavaksi, että väki on vakuuttunut tapahtuman ainutlaatuisesta luonteesta ja ettei moinen enää milloinkaan toistu."
Ilmeisesti Friedman halusi kuvata esimerkillään, miten rahamäärän yllättävä kasvattaminen todennäköisesti kannustaa yleisöä kasvattamaan kulutustaan eikä säästämistään, ja että näin keskuspankki kykenee halutessaan elvyttämään taloudellista toimeliaisuutta rahan tarjontaa lisäämällä.
Samaan Friedmanin helikopterivertaukseen viittasi myöhemmin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin edellinen pääjohtaja Ben Bernanke, joka piti vuonna 2002 deflaation uhkaa torjuvan kuuluisan puheensa "Deflation: Making Sure "It" Doen't Happen Here" (Deflaatio: Miten varmistus, että "se" ei toteudu täällä").
Bernanke kuvaili keskuspankin keinoja torjua deflaation uhkaa. Hän sai kutsumanimen "Helikopteri-Ben" seuraavasta vapaasti suomennetusta kappaleesta:
"Esimerkiksi laaja-alainen veronalennus, jota keskuspankki tukisi korkojen nousua estävin valtionlainaostoin, olisi melkoisen varmasti tehokasta kulutuksen ja hintakehityksen elvytystä. ... Se olisi käytännössä yhtä kuin Milton Friedmanin kuuluisa "helikopterirahan" pudotus."

Uutta rahaa talouden kiertoon

Sen lisäksi, että keskuspankkien rahakopterit ja käteisen rahan pudottaminen kansan keskuuteen ovat vertauskuvia, ne ovat yleensä myös epämääräisiä vertauskuvia. Ja joka tapauksessa ne ovat epävirallisia vertauskuvia eivätkä suinkaan keskuspankkien virallisia rahapolitiikan keinoja.
Vertauksille ja niiden kuvaamille rahapolitiikan mahdollisuuksille on silti vaikea viitata kintaalla, sillä samalla olisi viitattava kintaalla sekä talousnobelisti Friedmanin, että ex-pääjohtaja Bernanken puheenvuoroille ja niiden opetuksille.
Analyysiyhtiö Oxford Economics ei viittaa helikopterikeskustelulle kintaalla, vaan se paneutuu laajahkossa katsauksessaan keskustelun taustoihin. Se tarkastelee helikopterirahoituksen mahdollisia muunnelmia sekä niiden hyviä ja huonoja vaikutuksia.
Raportin laatinut johtaja Gabriel Stein varoittaa, että "helikopteriraha" on epämääräinen käsite, jonka sisältö ja toteutustavat vaihtelevat eri ehdotuksissa ja tulkinnoissa suuresti. Hän kiteyttää vaihtoehtoisista tulkinnoista kaksi yhteistä piirrettä:
1) Helikopterirahoituksen välitön tavoite on tavalla tai toisella kasvattaa rahoitusalan ulkopuolisen yksityisen talouden, kotitalouksien ja yritysten, hallussa olevan rahan määrää.
2) Helikopterirahoituksen lopullinen päämäärä on elvyttää taloudellista toimeliaisuutta ja samalla kiihdyttää inflaatiotakin.

Steinin mukaan olennainen piirre miten tahansa toteen pannussa helikopterirahoituksessa on, että uutta rahaa päätyy kotitalouksien ja ei-rahoitusalan yritysten liikepankeissa pitämille talletustileille. Näin uusi raha kasvattaa suoraan taloudessa liikkeessä olevan rahan määrää, ja se taas on omiaan elvyttämään talouden toimeliaisuutta ja virkistämään inflaatiota.

Ilmaista rahaa kuin taivaan lahjana

Oxfordin Stein kuvaa neljä keskeistä tapaa, joilla keskuspankit voivat käytännössä pudottaa talouteen Friedmanin ja Bernanken vertauskuvallista helikopterirahaa. Näiden keinojen kuvaus on "vain" kuvausta eikä minkään toimen kannattamista tai vastustamista. Sama koskee tätä kirjoitusta.
Ensimmäinen on Bernanken puheessaan kuvaama keino, jossa keskuspankki ostaa suoraan tai velkakirjamarkkinoiden välityksellä valtion velkakirjoja ja valtio puolestaan välittää nämä rahat veronalennuksina edelleen kansalaisille. Rahaa päätyisi kaikelle kansalle, joten osa päätyisi talouden kiertoon mutta osa voisi jäädä käyttämättä säästöön.
Toisessa helikopterirahoituksen mahdollisessa muodossa keskuspankki rahoittaa valtiota suoraan tai velkakirjamarkkinoiden välityksellä epäsuoraan, ja valtio käyttää saamansa rahan finanssi- ja reaaliomaisuuden ostamiseen yksityisen talouden toimijoilta, kuten kotitalouksilta ja yrityksiltä.
Tälläkin keinolla uutta rahaa päätyisi kotitalouksille ja yksityisyrityksille ja niiden kautta finanssitalouden asemesta reaalitalouden kiertoon. Taas talouden toimeliaisuus saisi uutta sykettä ja inflaatiokin kenties kiihtyisi.
Samalla kenties ongelmallista varallisuutta päätyisi kotitalouksilta ja yrityksiltä valtion eikä keskuspankin haltuun, mikä kohentaisi yksityisen talouden taseita ja samalla estäisi keskuspankkia muuttumasta roskapankiksi.
Kolmannella Steinin kuvaamalla keinolla keskuspankki yksinkertaisesti tallettaisi vastikkeetta eli lahjoittaisi uutta rahaa kotitalouksien ja yritysten keskuspankkiin avattaville tileille. Yleisölle jaettavat rahalahjat olisi muotoiltavissa vaikka keskuspankin korottomiksi ikuislainoiksi, jolloin yleisö saisi haltuunsa peruuttamatonta uutta rahaa vapaasti käytettäväksi mihin tahansa tarkoitukseen.
Tämän lajin helikopteriraha olisi Steinin mukaan varmemmin pysyvää laatua kuin esimerkiksi keskuspankin rahoittamat veronalennukset, joita valtiot voivat milloin tahansa perua vastaavilla veronkorotuksilla. Haittaa koituisi ainakin keskuspankin taseen heikkenemisestä.

Euroalueen rahakopterit jo ilmassa?

Helikopterirahoituksen neljäs perusmuoto Oxford Economicsin Steinin mukaan on julkisen talouden alijäämien rahoittaminen keskuspankin myöntämän suoran tai epäsuoran rahoituksen avulla.
Steinin mukaan julkisen talouden alijäämien keskuspankkirahoitus voi olla hyödyllistä, jos uutta rahaa päätyy tuottavuutta ja talouskasvua kohentaviin investointeihin. Riski on rahan tuhlaaminen hukkainvestointeihin ja turhaan kulutukseen.
Esimerkiksi Britannian finanssivalvonnan entinen pääjohtaja Adair Turner on viime aikoina varsin näkyvästi suositellut tätä keinoa talouden elvyttämiseen ja inflaation piristämiseen.
Sattumoisin tämä keino muistuttaa taloudellisilta vaikutuksiltaan niiden historiallisen mittavien valtionlainaostojen vaikutuksia, joita euroalueen EKP, Suomen Pankki ja muut euroalueen keskuspankit paraikaa panevat toteen eurovaltioiden velkakirjamarkkinoilla.
Toki esimerkiksi Suomen Pankki ostaa Suomen valtion velkakirjoja pankkien välityksellä velkakirjojen jälkimarkkinoilta eikä suoraan Suomen valtiolta. Ja toki EKP ja Suomen Pankki väsymättä muistuttavat, että nämä valtionlainaostot edustavat rahapolitiikkaa eivätkä suinkaan keskuspankkirahoitusta. Määritelmä onkin tärkeä, sillä Euroopan unioni (EU) on kieltänyt julkisen talouden alijäämien keskuspankkirahoituksen.
Mutta epäsuorasta toteutustavasta ja virallisista määritelmistä huolimatta Suomen valtiolla niin kuin useimmilla muillakin eurovaltioilla on näiden tukiostojen vaikutuksesta luvassa vuoren varmaa ja käytännössä ilmaista rahoitusta ainakin yli kahden vuoden alijäämää vastaavalle rahoitustarpeelle.
Tämä epäsuora rahoitustuki on näillä näkymin lisäksi pysyvää EKP:n päätettyä kierrättää osto-ohjelman velkakirjoista erääntyvät pääomat takaisin vastaaviin valtioiden velkakirjoihin. Kun vielä korot palautuvat voitonjakona valtioille, on tämä rahoitustuki ilman ainuttakaan uutta päätöstä yhtä ikuista kuin euro ja EKP.
Tällaisella tulkinnalla Suomen Pankin ja euroalueen muiden keskuspankkien valtionlainaostot näyttävät enää nimeä vaille helikopterirahoitukselta. Euroalueen rahakopterit voivatkin olla jo ilmassa ja tositoimissa – vaikka niiden onkin pakko lentää näkymättömissä.