David Harvey – Äänestys kapitalismin lopettamisesta

22.7.2011

Suomennos: Pontus Purokuru
Miten kapitalismi uusinnetaan ajan myötä? Kysymys on hämmentänyt poliittisia taloustieteilijöitä 1600-luvulta alkaen. Tähän monimutkaiseen kysymykseen on laadittu vastaukseksi useita yksinkertaisia malleja. Vaikka yksikään niistä ei ole täysin tyydyttävä, niiden tutkimisesta voi oppia paljon, ja näinä syvien ja turhauttavien ongelmien aikoina on tärkeää, että tutkimme niitä.
Eräs malli voidaan uuttaa Karl Marxin teoksista. Hänen poliittiset näkemyksensä saattavat kammottaa joitakin, mutta jos hylkäämme hänen oivalluksensa, teemme sen omalla vastuullamme. Joten tässä seuraa Marxin vertauskuva, joka liittyy mielenkiintoisella tavalla nykyisiin olosuhteisiin.
Kapitalisteilla on aamulla tietty määrä rahaa. He ostavat tuotantovälineitä ja työvoimaa ja laittavat molemmat tekemään töitä annetulla teknologialla luodakseen uuden tavaran, jonka he illalla myyvät markkinoilla hinnasta, joka muodostuu alkuperäisestä rahamäärästä sekä lisäarvosta (jota kutsutaan voitoksi).
Kuviossa on monta mahdollista häiriökohtaa (ei ole riittävästi työvoimaa tai tuotantovälineitä, teknologiat ovat vääriä ja niin poispäin). Yksi kiinnostavimmista arvoituksista on tämä: mistä voiton realisoinnin mahdollistava ylimääräinen kokonaiskysyntä (halu plus raha maksaa) lopulta tulee illalla?
Marxin aikana oli paljon kysyntää jäännöksenä vanhoista feodaalisista luokista, ja jos se ei riittänyt, ulkomaankauppa (tai ryöstöretki) ei-kapitalististisiin maihin – kuten Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan (joilla oli paljon kultaa ja hopeaa) – saattoi ratkaista ongelman. Marx jopa leikki ajatuksella, että kullan tuottajat (nykyisin: Yhdysvaltain keskuspankki) voisivat ratkaista kokonaiskysynnän ongelman, mutta hylkäsi idean. Jos nämä vaihtoehdot vedetään pois, arvoitus syvenee.
Vastatakseen kysymykseen Marx rakensi kahdesta luokasta koostuvan yksinkertaisen mallin, joka kuvaa vain kapitalisteista ja työläisistä koostuvaa kapitalististista yhteiskuntaa. Tietenkään työläisillä ei ole ylimääräistä rahaa, joten Marxin mukaan ainoa mahdollisuus on, että kapitalistit sekä kuluttavat rahaa käynnistääkseen prosessin aamulla että tarjoavat välttämättämän kysynnän, jotta prosessi sulkeutuisi illalla. Tämä tuottaa hyvin omituiselta vaikuttavan talousjärjestelmän.
Argumentista on muutamia muunnelmia. Thomas Malthus esimerkiksi jakoi porvariston kapitalisteihin, jotka tuottavat, sekä maataomistaviin aristokraatteihin, papistoon (johon Malthus itse kuului) ja korruptoituneisiin valtion virkamiehiin (mukaanlukien kuningasperhe), jonka suuri ja hyveellinen palvelus yhteiskunnalle oli kuluttaa viimeiseen asti tuottamatta mitään. Malthusin ihailija Keynes ehdotti myöhemmin, että työläiset voisivat auttaa, kunhan heille maksettaisiin enemmän (ehdotus, jonka oikeisto tulkitsee niin, että ahnaat järjestäytyneet työläiset eivät ainaostaan “neliöi ympyrää” vaan myös puskevat sen inflatoriseen spiraaliin).
Mutta pysytään Marxin yksinkertaisessa versiossa: miten kapitalistit sekä kuluttavat että maksavat lisäarvosta, jota he ovat saaneet työvoiman tuottamaan? Lisäarvo voidaan kuluttaa kahdella tavalla: kapitalistit voivat kuluttaa sen henkilökohtaisesti tai sijoittaa sen tuotannon laajentamiseen palkkaamalla lisää työvoimaa ja ostamalla lisää tuotantovälineitä. Jälkimmäinen tapa kuluttaa edellyttää ikuista kasvua ja pääoman jatkuvaa kasautumista. Se tarkoittaa kätevästi myös sitä, että huomisen kasvun kysyntä voi imeä eilen tuotetun lisäarvon.
Tässä on kuitenkin ajoituksellinen ongelma: seuraavan päivän kasvu ei realisoi voittojaan ennen kuin seuraavan päivän lopussa, vaikka rahaa tarvittiin jo edellisenä päivänä eilen tuotetun lisäarvon ostamiseen. Ainoa ratkaisu on luottoraha, jonka vakuutena on lupaus lisäarvon tuotannon laajentumisesta tulevaisuudessa tulevasta kasvusta. Tämä mahdollistaa “ympyrän neliöimisen”, edellyttäen tietysti, että tuotanto todella kasvaa tulevaisuudessa. Jos kasvua ei tapahdu, syntyy kriisi, jonka aikana velkaa ei voida maksaa. Marx päätyi siihen lopputulokseen, että kapitalismi on valtava spekulatiivinen järjestelmä.
Pääoman ja vaurauden ikuinen kasautuminen riippuu siis ratkaisevasti velan jatkuvasta kasautumisesta ja paisumisesta. Nämä kaksi muuttujaa – pääoman kasautuminen ja velan kasautuminen – ovat itse asiassa kehittyneet rinnakkain kapitalismin historiassa (mene ja katso tilastoja) ruokkien ja tukien toisiaan. Välillä näiden välinen rytmi sekoaa ja luo kriisin, jollaista olemme äskettäin todistaneet. Se, mikä näyttää Kreikan valtionvelan kriisiltä, onkin tosiasiassa rahoitusjärjestelmän kriisi, joka syntyy epäonnistumisesta etsittäessä uusia tapoja kasvattaa lisäarvoa uusien investointien kautta!
Seuraa hämmentävä johtopäätös. Äänestys lisävelan luomista vastaan on äänestys kapitalismin lopettamisen puolesta! Onneksi tai epäonneksi (riippuen tarkastelijan poliittisesta näkökannasta) Kochin veljekset ja republikaani-puolue eivät ymmärrä tätä. Marx toivoi aina, että kapinoivat työläiset lopettaisivat kapitalismin. Toistaiseksi he eivät ole onnistuneet, joten ehkä Kochin veljekset ja republikaani-puolue voivat onnistua siinä, missä työläiset ovat tähän mennessä epäonnistuneet. Marx ei välttämättä olisi tästä kovinkaan yllättynyt. Kuten hän vahingoniloisena huomautti, omaa etuaan ajavat yksittäiset kapitalistit tekevät usein asioita, jotka uhkaavat kollektiivisesti koko kapitalismin jatkumista.
On tietysti epätodennäköistä, että republikaanit jatkavat tätä ristiretkeä kovinkaan pitkään. Kun he ovat vallassa, he toimivat jyrkästi eri tavalla. Reaganin ja nuoremman Bushin hallinnot loivat velkaa holtittomasti. (Kuten varapresidentti Cheneyn kuuluisat sanat kuuluvat: “Reagan opetti meille, että alijäämillä ei ole väliä.”) Tästä huolimatta republikaanien ristiretki saattaa lyhyellä aikavälillä aiheuttaa hyvinkin paljon vahinkoa järjestelmälle, jota republikaanit näennäisesti tukevat. Kuten Marx niin ikään huomautti: kapitalismin ristiriidat liikkuvat arvoituksellisia reittejä.
Alun perin julkaistu David Harveyn blogissa.