Maailmankapitalismin konkurssista vallankumoukseen

Kapitalistinen järjestelmä on täynnä jättiläismäisiä kuplia. Yhden kuplan puhkeaminen kesällä 2007 aiheutti ennennäkemättömän pankkikriisin. Omasta puolesta Lehman Brothers –pankin konkurssin jälkeen pankkikriisi oli vetämässä koko yhteiskunnallisen järjestelmän vararikon mustaan aukkoon. Tuhansien miljardien rahanpumppaukset saivat valtion taloudet samaan tilanteeseen pankkien kanssa. On tärkeää ymmärtää, että pankkikriisi sai valtiot konkurssin partaalle eikä päinvastoin. Valtioiden velkaongelmat omalla vuorollaan kärjistivät entisestään pankki- ja finanssikriisiä. Rahan tarjonta, l. luotto on suhteessa julkisen rahan injektointiin vähentynyt huomattavasti. Viime kuukausina pankit lakkasivat taas lainaamasta toinen toiselle ja nyt olemme syksyä 2008 muistuttavassa tilanteessa joskin kärjistyneemmällä tasolla. Kaikki merkit kielivät klassisesta deflaatiosta, trendistä, jossa kaikkien valuuttojen arvo laskee. Siitä kertoo myös kullan hinnan raju nousu. Kaksi vuosikymmentä kestänyt kriisi Japanissa todisti sen, että runsas seteleiden painaminen ei onnistunut toimimaan vastapainoksi deflaation tendensseihin. Deflaatio pahentaa kriisiä, koska se uudelleen arvioi velan ja luoton arvon. Toisin sanoen kyvytt- ömyys maksaa tai edes lyhentää lainoja kasvaa. Japanin kohdalla velka on jo 250 prosenttia bkt:sta. LB:n konkurssin jälkeen, vuoden 2008 joulukuussa Kreikassa puhkesi kapina. Melkein kaksi kuukautta nuoriso jaksoi olla barrikadeilla. Suurten kaupunkien keskustat kirjaimellisesti paloi ja niiden seiniin kirjoitettiin: MERRY CRISIS AND HAPPY NEW FEAR”. IMF:n pääjohtaja Stauss Kahn määritteli tilannetta näin: ”tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu globaalin pankkikriisin seurauksena. Samaan aikaan me määrittelimme: ”Tämä kapina tulee tulevaisuudesta”. Porvariston torvet jaksoivat toistuvasti jauhaa kriisistä, joka ei koske Suomea ja vasemmisto puhui keinotekoisesta kriisistä, jota porvaristo käyttää hyväksi ajakseen hyvinvointivaltiota alas. Nyt eletään aikaa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita, tai joutuu IMF:n protektoraatiksi. IMF laatii muistioita, direktiivejä, joita sen syliin joutuneet maat joutuvat noudattamaan. Muistiot ovat suoranainen hyökkäys työväenluokan elintasoa vastaan, turvamekanismien purku, ja julkisten yritysten halvalla myyminen yksityisille. Tässä vaiheessa on tärkeä keskittyä kolmeen todeksi näytettävään kohtaan: a) Kreikan valtion konkurssi on osa kapitalismin maailman konkurssia. b) Vuonna 2010 elämme uutta vaihetta, joka on järjestelmän kannalta paljon synkempi kuin mitä se oli LB:n konkurssin jälkeen, c) kaikki suunnitel- mat tilanteen pelastamiseksi valtioiden välityksellä ovat epäonnistuneet. Valtioiden puuttuminen peliin on kärjistänyt kriisiä entisestään ja laukaissut luokkataistelun dynamiikkaa kaikkialla.Yksinomaan Kreikka, Espanja ja Portugali ovat velkaa 3 000 miljardia euroa pelkästään saksalaisille pankeille. Sen lisäksi Ranskan ja Saksan pankit omistavat 80 prosenttia arvottomista Kreikan velkakirjoista. Kreikan bkt edustaa vain 2,7 prosenttia koko Euroopan bkt:sta. Jos kapitalismi suurissa maissa olisi terveellä pohjalla, niin kuin pikku Suomen porvarit väittävät, Kreikan olisi mahdotonta vetää koko maailmaa mukaansa kuiluun. Vaikka Eurooppa on jo kuilun partaalla, ja vaikka USA yrittää panna kriisin seuraamuksia EU:n niskaan, silti kapitalismin globaalikriisin keskus on Yhdysvalloissa. Se ilmenee eri osavaltioiden konkurssisarjojen uhalla ja sillä, että rahojen jättiläismäärän markkinoille pumppaamisesta, setelimäärien painamisesta ja nollakorko-tilanteesta huolimatta, lama jatkuu, työttömyys on 35 miljoonan tasoa ja edelleen kasvava, ja monet kymmenet miljoonat ihmiset ruokkivat itsensä ruokajakelujonoista. Nykyinen tilanne oli valmis purkautumaan aikaisemminkin 2000-luvun alussa Argentiinan konkurssin jälkeen. Romahdus onnistuttiin estämään kasvattamalla ulkomaanvelkaa, jolla rahoitettiin budjettivajeita. Lainat saatiin etupäässä Kiinasta ja Japanista ja osittain Saksasta. USA myi valtionsa velkakirjoja ja kattoi vajeita. Toisaalta Kiina osti niitä ylijäämällään, joka oli saatu siitä, että maan halvat tuotteet olivat vallanneet maailman. Tämä ns. Kiina-ilmiö laukaisi velkaantumisen trendit kaikilla tasoilla. Kriisin alkuvaiheesta lähtien (2007) tässä kaksinapaisessa tasapainotilassa esiintyy säröjä. Kiinassa keskipalkka on tähän asti ollut noin 100 € kuussa. Nykyään suurten taistelujen ja veristen kapinoiden jälkeen palkkataso on miltei kaksinkertaistunut. Yuanin heikkona pitäminen on edellytys Kiinan viennille. Dollarin heikkeneminen taasen ”haihduttaa” Kiinan dollarivarantoja. Kiinalaisissa pankeissa on länsimaisia valtioiden velkakirjoja 3 000 miljardin dollarin edestä. Kapitalismin finanssipelaamiseen ovat sekaantuneet kaikki. Kun kapitalismin armoton Nemesis (Nemesis (muinaiskreikaksi Νέμεσις) on kreikkalaisessa mytologiassa jumalaisen koston henki niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen. Hän on koston ruumiillistuma säälimättömän jumalattaren hahmossa), voiton suhdeluvun laskutendenssi estää pääoman sijoituksia tuottaviin aloihin, ts. reaalitalouteen, se kääntyy loismaisiin investointeihin, kasinotalouteen. Teollisuusaloja ajetaan alas (de-industarisaatio), mikä supistaa edelleen pohjaa, josta lisäarvo ammennetaan, ja josta osansa vaatii pankki-, finanssipääoma ja muu fiktiivinen pääoma. Kun kapitalismi finansioituu, prosessi koskee teollisuutta, pankkeja ja vieläpä työläisiäkin, sikäli kun niitä nähdään kuluttajina.                 

Fiskaalinen kriisi ja valtioiden itse luhistuminen 

Keskusvaltion kriisin intensiteetti moninkertaistuu kun siirrytään keskustasta periferiaan. Kaliforniaa on sanottu USA:n Kreikaksi ja Illinoisia Portugaliksi. Vastuu osavaltioiden konkursseista on keskusvaltioiden hartioilla. Vuoden 2007 jälkeen Yhdysvaltain ulkomaanvelka yli kaksinkertaistui. Kun Fanny ja Fay näyttivät punaista valoa, kiinalaiset uhkailivat myydä pois USA:n velkakirjoja, jollei pankit kansallistettaisi. Näin tehtiin ja sitten ei ollut rahaa kun LB vilkutti samaan suuntaan. Näin siis 150 –vuotias pankki annettiin mennä vararikkoon. Siitä lähtien markkinoille on yhteensä pumpattu 20 000 miljardia dollaria, mikä on kolmas koko maailman bkt:sta. Tällä tavoin käynnistyi kapitalismin itse luhistuminen (implosion). Yrityksessään pelastaa pankit valtiot sosialisoivat tappiot, ja kriisi muuttuu fiskaaliseksi (valtion tuloja koskeva). Tämä pahentaa pankkikriisiä, luotto ei kulje ja pankeista tulee zombeja. Ensin menee tukkoon järjestelmän verisuonet ja sitten on pumpun (panit) vuoro pysähtyä. Valtioiden interventio pankkien pelastamiseksi pahensi pankkikriisiä. Sinällään tämä ilmaisin kertoo siitä, että kriisi on järjestelmän rakennekriisi, eikä yksinomaan kapitalismin jonkun osa-alueen kriisi. Fiktiivinen pääoma ei tuota lisäarvoa. Sen kasvava pyramidi kuitenkin vaatii omansa supistuvasta tuottavasta pääomasta. Huutava epäkohta nykykapitalismissa on ”naked short shelling –arvot”, joita onnettomasti suomennettiin alastomaksi sorttaus-arvoksi. Siinä kaupataan arvoja, joita ei edes omisteta. Myyjä panee kaiken panoksensa siihen, että pian myymisen jälkeen näiden arvojen hinta romahtaa, jolloin hän saa ostaa ne halvemmalla takaisin, ja näin vetää voittoja välistä. Rappiovaiheessaan oleva kapitalismi raatelee omia nahkoja investoimalla omaan tappioonsa. Karkein esimerkki tästä on viime viikolla paljastunut uutinen siitä, että Kreikan Pankki on naked short shelling -menetelmällä kaupannut maan velkakirjoja vapailla markkinoilla. Jopa keskuspankit ovat ristiriidassa valtioiden kanssa. Tämä yhdessä Kreikan pääministerin avoimen konkurssitunnus-tamisen kanssa sinkosivat spread-ineksit, vakuutusmaksut ja koron, millä maa lainaa, pilviin. Niin porvarit kuin vasemmistokin silloin nousivat takajaloilleen kun moraalittomat sorokset ja muut spekulantit ajavat maan konkurssiin. Tämä pitää paikkansa, mutta jos joku luulee, että kriisin olemus piilee kapitalistien ahneudessa, niin silloin hän ymmärtää hyvin vähän kriisin luonteesta. Tämä ei tarkoita, että spekulantit eivät ole ahneita. Spekulantit toimivat niin, koska pystyvät niin toimimaan. Epäilemättä spekulantit ovat erittäin moraalittomia, mutta kyse tässä ei ole moraalittomuudesta. Kapitalistien mielestä kaikki se, mikä on laillista, se on myös moraalista. Spekulantit ovat tiettyjen yhteiskunnallisten suhteiden kantavia voimia. 

Vielä kerran exit strategies –näköaloista  

Viimeisessä G-20 kokouksessa amerikkalaiset ilmoittivat jatkavansa elvytystä suurten vajeiden ja matalien korkojen tiellä. Atlantin tällä puolella Merkel vannoo deflaatiopolun puolesta. Menoja, palkkoja ja palveluita pitää leikata. Kreikassa raaka peli on alkanut. Suurin osa vasemmistosta siellä vaatii velanmaksunehdoista uudelleen neuvottelemista, siis ratkaisua kapitalismin raameissa. Sellainen on mahdoton ilman, että kansa tuomittaisiin elämään kurjuudessa. Toiset vaativat tulonsiirtoa, enemmän liksaa työläisille ja kovempaa verotusta rikkaille. Vasemmistosta jotkut haluavat pois euroalueesta, mutta ei EU:sta, ja paluuta drakhmaan ja sen devalvaatiopolitiikkaan. Realistisimmat skenaariot kriisistä poispääsemiseksi kapitalismin viitekehyksen sisällä on esitetty vielä kerran taantumuksen leiriltä.   Stratfort – instituutti on yksityinen think-tank, jonka henkilökunta koostuu entisistä CIA:n asiantuntijoista. Stratfort, joka laatii maksusta raportteja, analysoi 18.5. Kreikan näköalat seuraavasti: Umpikujasta päästään kahdella tavalla. Joko Saksa jättää euron, mikä ei olisi sen etujen mukaista. Euro on luotu Saksaa varten ja monet puhuivat aikanaan eurosta naamioituna Saksan markkana. Toinen vaihtoehto olisi se, että Kreikka jättää euron taakseen. Tämäkään ratkaisu ei olisi helppo, koska drakhman pitäisi devalvoitua 50-60 prosenttia. Kansa tulisi siis saman verran köyhemmäksi, mutta kuitenkin vain teoriassa. Käytännössä kurjistuminen on suurempaa luokkaa, koska kreikkalaiset joutuisivat maksamaan velkaansa euroissa, joita ei omista, koska maa ei juuri tuota paljon, ja sen vienti on muutenkin tyrehtynyt. Arvojen mittana (store of value) drakhmaa ei hyväksyttäisi kaikkialla, ei välttämättä edes Kreikan sisällä. Drakhman saaminen kiertokulkuun olisi kallis prosessi. Ja CIA:n ex-agentit jatkavat: Ainoa tapa saada devalvoidun drakhman liikkeelle on väkipakko (The only way to quarantee the currency circulation is BY FORCE). Sellainen by force-ratkaisu olisi pankkien sulku muutamaksi päiväksi ennen devalvaatiota. Tähtäimessä ei silloin olisi ainoastaan talletusten hallussa pitäminen muutamaksi päiväksi, vaan myös niiden osittainen anastaminen. Takavarikoiduilla talletuksilla rahoitettaisiin drakhman kiertokulkua. Stratfort kertoo myös, että pitää ottaa huomioon kahta seikkaa: a) takavarikoituja talletuksia on pyrittävä minimoimaan ja b) tukahdutusvoimia pitää vahvistaa, koska kadut tulevat vääjäämättä levottomiksi. Tällainen on drakhman devalvoinnin kauhuskenaario.                    

Stressitestit     

Kahtena perjantaina eurokapitalistit kokoontuivat puimaan polttopisteessä olevia asioita. Ensin pohdittiin (23.7.) pankkien stressitestiä. Tällä menetelmällä on vain psykologinen merkitys markkinoiden suuntaan. Kaikki luottokelpoisuutta mittaavat luokituslaitokset ovat amerikkalaisia. Ennen konkurssiaan LB:lle oli annettu parhaat suositukset. Nyt eurooppalaiset haluavat muka luokitella itse pankkiensa sairautta. Ensinnäkin pankeista valittiin pieni ote, vain 91 pankkia. Niistä sairaiksi todettiin vain viisi pankkia Espanjassa, yksi pankki Kreikassa ja yksi pankki Saksassa. Ennen sitä pankeilla oli mahdollisuus ryhtyä uuteen temppuun. Ne jakoivat omistamiansa velkakirjoja kahteen kategoriaan. Niihin, jotka ovat kaupattavaksi ja niihin, jotka varastoidaan. Näin ollen ”sairaat” arvot suljettiin eri kassakaappiin kuin ”terveemmät”. Sairaisiin ei sallittu stressitestiä. Vaikka ote oli niin pieni (91 pankkia), ja vaikka niitä tutkittiin vain terveiden arvojensa osalta, silti niistä seitsemän todettiin sairaiksi. Mielenkiintoinen on myös kuvio Kreikka – Espanja – Saksa, jota on sanottu Bermudan kolmioksi. 

Toisena perjantaina (30.7.) neuvoteltiin siitä, miten voitaisiin harjoittaa eri valtioiden kontrolloitua konkurssia. Tämä on uutta, ja se luo viitekehystä valtioiden konkurssien legitiimiksi saamiseksi. Osana sitä suunnitelmaa on vakaussopimuksen uusiminen. Eletään Maastrichtin jälkeistä aikaa. Europiiriin jäisi vain maat, jotka noudattavat uuden vakaussopimuksen ehtoja. Muut maat lentäisivät ulos tai ne voisivat muodostaa toisen luokan euromaita niin, että niille maille valuutaksi otettaisiin käyttöön euro nro 2. Uusia instituutioita on myös rakenteilla. Pariisi-klubin tapainen kuvio olisi kuvio, jolla olisi oikeus tarvittaessa viedä yksipuolisesti osaa jäsenmaiden tuloista.

4.8.2010

Dimitris Mizaras

 LOPPULAMA – TERRORIN TALOUSPOLITIIKKA

Tänä päivänä kriisistä puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Maailma täyttyy ”asiantuntijoista”, ja profetiat täyttävät lehtien palstoja. Jotkut puhuvat pankkikriisistä, jotkut luotto- ja/tai finanssikriisistä, ja loput Kreikan tai valtiotalouksien kriisistä. Kaikki tällaiset arviot ovat yksipuolisia ja sen vuoksi virheellisiä. Tosiaan kansantalouden yllämainitut osa-alueet ovat todella syvässä kriisissä, mutta kapitalismin kriisi ei johdu yksinomaan yhdestäkään niistä.

Mistä kriisi ei johdu
Ensinnäkin kriisi ei johdu kapitalistien, markkinoiden tai kuluttajien ahneudesta. Kapitalistit ja markkinat olivat aina ahneita, se ei ole kriisiaikaan liittyvä ominaisuus. Kuluttajat taas kuluttavat sitä, mitä markkinat tyrkyttävät, mikäli on tarpeellinen ostokyky tai mikäli pystyy pankkien tyrkyttäväksi velaksi kuluttamaan.
Kriisi ei myöskään johdu korkeasta palkkatasosta, hyvistä eläke-eduista, pitkistä lomista yms. Jos tarkkailisi tuottavuus- ja palkkakäyrien kehitystä, voisi selvästi nähdä, että tuottavuus kasvoi samansuuntaisesti palkkojen kanssa 70-luvulle asti. Sen jälkeen palkkakehitys pysähtyy, ja käyrä jatkaa eteenpäin suhteellisessa vaakasuorassa. Kasvava tuottavuus tarkoittaa parempia koneita, enemmän koneita, tehokkaampaa työskentelyä, enemmän tuotteita samassa ajassa kuin aikaisemmin. Kuilua kasvavan tuottavuuden ja paikallaan polkevan palkkatason välillä kapitalistit kattoivat tyrkyttämällä työtä tekeville lainoja. Työläisestä tuli länsimaailmassa kuluttaja ja vieläpä velkaantunut sellainen.
Kriisi ei johdu yksinomaan finanssisektoristakaan, jonka paisuttaminen alkaa varhain jo 70-luvulla, jolloin keynesismin kausi loppui ja dollarin vaihdettavuus peruttiin. Kapitalistinen järjestelmä sodan jälkeen perustui juuri tuohon dollarin valheelliseen vaihdettavuuden pohjaan. Kriisille lääkkeeksi tarjottiin uusliberalismia. Jokaisen valuutan annettiin kellua vapaasti, valtion sääntelyä purettiin, valtion yrityksiä yksityistettiin ja markkinat vapautettiin. Markkina-sanasta tuli sitten abstraktisempi käsite, joka alkoi vähitellen dominoida kaikkia prosesseja kansantaloudessa. Pääoma siirtyi reaalitaloudesta finanssipelien sfääreihin, kartutti valtaa itselleen ja loi uusia ennestään tuntemattomia ilmenemismuotoja. Rahalla tehtiin lisää rahaa ilman todellisten arvojen, so. tuotannon välitystä. Näin kapitalismi voitti vähän aikaa. Kriisi ei siis johdu yksinomaan lääkkeistä, vaan pääasiallisesti taudista.
Samoista syistä kriisi ei johdu vain asuntoalan roskalainoista, eikä Kreikasta, joka on vain vähän yli kaksi prosenttia euroalueen taloudesta. Kriisi ei myöskään johdu ”vastuuttomasta” pankkien toiminnasta, jotka tyrkyttivät avokätisesti lainoja mm. keinottelijoille. Vieläpä kriisi ei johdu keinottelijoistakaan, näitä luotiin samassa yhteydessä kun markkinat vapautettiin. Kriisi ei johdu tiettyjen valtioiden velkaantumisesta, koska koko sodanjälkeinen kansantalous maailmanlaajuisesti perustuu velkaantumiseen. Budjettivajeet eivät samoista syistä ole syypäitä kriisiin. Kuitenkin kaikki edellä mainitut kapitalistisen järjestelmän osa-alueet ovat yhtäaikaisesti syvässä kriisissä.

Mistä kriisi sitten johtuu
Kriisi koskee kaikkia järjestelmän osa-alueita. Eri vaiheissa kriisiytyivät teollisuus-, palvelu-, luotto-, rahoitus- ja finanssialat. Näin ollen, kriisi ei alkanut edellä mainituista sektoreista, eikä se lopu siihen. Varsinkin vuosien 1997-98 jälkeen jokainen kriisi on siirretty eteenpäin lisäämällä samaa tautia kiihdyttävää lääkettä. Rahan funktio kapitalismissa ei ole vain toimia tavaroiden yleisvastikkeena. Raha on pääoman yleisimmän tason ilmenemismuoto. Aina ennen kun kriisiytyy rahasektori, vielä syvempään kriisiin on joutunut reaalitalous. Näin ollen, kysymys siitä, että siirtyykö kriisi reaalitalouteen vai ei, on valekysymys. Kriisi voi puhjeta eri vaiheessa eri sektoreihin, mutta kriisin olemus on kapitalismin ytimessä, järjestelmän perusristiriitojen sovittamattomuudessa.
Tällä hetkellä olemme taas uudessa vaiheessa järjestelmän kriisissä. Viimeisen periodin raameissa vaiheita on ollut useampia. Kesällä 2007 puhkesi ns. subprime-, l. asuntolainakriisi. Edellisellä kaudella keskiluokille oli kaupattu lainoja, jotta markkinoille syntyisi kulutuskykyä. Sen jälkeen kun tämä asiakaskohde oli kyllästetty, alettiin tyrkyttää velka-asuntoja köyhälistölle, työttömille ja asunnottomille. Korko ensimmäiseltä vuodelta oli olematon, mutta myöhemmin se kasvoi. Riskit yritettiin jakaa. Velkakirjat paloiteltiin siivuihin riskiasteensa mukaan, ja niiden eri osia yhdistettiin luomalla uusia ”arvoja”. Viimeisillä oli kolme ominaisuutta: a) niillä oli hienoja nimiä, mutta kukaan ei tiennyt mitä ne pitävät sisällään, b) niitä käytettiin takeeksi saadakseen lisää lainoja tai kaupattiin eteenpäin ammentaen voittoa, ja c) kukaan ei osaa sanoa, paljonko roska-arvopapereita on missäkin pankissa tai muussa rahoituslaitoksessa. Tiedetään vain se, että arvottomia arvoja, ts. yli 90 prosenttia liikkeellä olevasta kokopääomasta on fiktiivisen pääoman osuus. Sillä on rautaisella lainalaisuudella taipumus kutistua ja jopa mitätöityä, siis tuhoutua. Siitä on kysymys tässä kriisissä, joka on kapitalismin historian suurin. Porvarilliset analyytikot nimittävät fiktiivistä pääomaa joukkotuhoaseeksi.
Kriisi asuntolainamarkkinoilla aiheutti valtavan rahoituskriisin. Liikapääomaa pantattiin niin, että syntyi pankkikriisi, jonka seurauksena maailman pankkijätti Lehman Brothers kaatui syksyllä 2008. Sen jälkeen kriisi kulkee omaa vuoristorataansa. Se siirtyy sektorilta toiseen koskien aikaisemmin terveitäkin kansantalouden alueita. Lehman Brothersin kuoleman jälkeen järjestelmä meinasi tukehtua. Ilman rahan kulkua kapitalismi saa infarktin, ja silloin se tarvitsee verensiirtoa. Valtiot siirsivät tuhansia miljardeja dollareita ja euroja toivossa palauttaa luottamuksen ja lepyttää markkinat. Samanaikaisesti kun riskit sosialisoitiin, kriisi valtiollistettiin. Enää kriisi ei ollut vain talouden tasolla, vaan siitä oli tullut poliittinen. Kun saman vuoden joulukuussa Kreikan nuoriso kapinoi yli kuukauden ajan, IMF:n johtaja Strauss-Kahn sanoi: ”Tämä on ensimmäinen poliittinen kansannousu kriisin puhkeamisen jälkeen”. Olemme siis vaiheessa, jolloin romahtaa kokonaisia valtioita; ensin vararikossa oli Islanti, Latvia, Unkari ja Dubai ja nyt Kreikka, eli euroalue. Perässä tulee iso jono muitakin maita PIGS-maiden (Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja) lisäksi. Romahdukset eivät tapahdu lineaarisesti, mikä tarkoittaa, että maat ja pankit eivät tule luhistumaan vuorotellen yksi toistensa jälkeen, vaan dominoilmiön tavoin.
Nyt on alkanut kriisin kolmas aalto. Edellisen rahapumppauksen lasku on jo lähetetty työväenluokalle ensin niissä maissa, jotka joutuvat IMF:n protektoraatiksi. Tähtitieteelliset summat eivät elvyttäneet taloutta riittävissä määrin. Sen sijaan että ryhdyttäisiin keräämään ylimääräinen raha pois (exit strategies) nyt joudutaan pumppaamaan lisää. Kreikan 110 miljardin lisäksi EU ”uhkailee” laskea liikkeelle noin tuhannen miljardin euron konkurssijonossa olevien maiden pelastamiseksi. Lasku tästäkin tulee pian työväenluokan maksettavaksi. Kyseiset maat tarvitsevat pelastusta koska ns. markkinat ovat valikoineet niitä keinottelunsa kohteeksi. Markkinat tienaavat miljardeja taloudellisesti heikossa tilassa olevien maiden vararikosta. Mutta miten on mahdollista, että kapitalismi raatelee oman raatonsa nahkoja.

Mitä ja missä nämä kuuluisat markkinat ovat?
Markkinoiden vapautumisen prosessissa nämä saivat yhä enemmän valtaa sillä tavoin, että politiikan teko suunnisti koko tarmonsa sen jälkeen niiden tyydyttämiseen. Kaikenlainen politiikka palvoi kilpailukyky-nimistä jumalaa. Ennen, kun äänestettiin uusista laeista, poliitikkoja askarrutti aina se, että ”mitä tästä markkinat ajattelisi”. Valta on näennäisesti valituilla poliitikoilla, mutta sen harjoittaminen riippuu markkinoiden mielialoista. Erityisesti nyt, kriisin aikana markkinat keinottelevat kokonaisvaltioiden vakaudella ja sillä tinkivät valtioilta markkinoiden kannalta edullista politiikkaa. Markkinoilla tarkoitetaan pääoman osaa, joka toimii osapuolena arvopapereiden, valuuttojen ja raaka-aineiden kaupassa.
Tässä mielikuvituksellisessa globaalissa taloudessa vain markkinat saavat päättää siitä, mitä ja missä investoidaan, milloin siirretään pääomia paikasta toiseen, mikä on minkin maan luottoluokitus. Markkinat saavat vielä ostaa eri maiden velkakirjoja, päättää niiden lainojen korkotasosta, hyökätä armottomasti niiden valuuttoihin, ja lyödä vetoa kokonaisten valtioiden vararikon puolesta. Sellaiset arvot ovat CDS –johdannaiset. Credit Default Swaps:t on tietynlaisia vakuutuksia siitä, että joku maa tekee konkurssin. Tämä ansa kamppasi Kreikan. Maan julkisen talouden tila on tietysti surkea, mutta Kreikkaa ei kaatanut valtionvelka eikä budjettinsa vajeet. Nämä olivat vain merkki siitä, että Kreikka on euroketjun heikoin lenkki, so. sopiva uhri markkinoille. Kreikan tragedia alkoi siitä, kun ensin luottoluokituslaitokset laskivat maan luottoluokituksen, jonka jälkeen markkinat eivät suostuneet lainaamaan Kreikalle alle sietämättömän 10 prosentin korolla. Yhdellä kädellä Goldman Sachs auttoi Kreikka peukaloimaan tilastojaan, ja toisella neuvoi pankin riveissä toimivia sijoittajia (lue markkinavoimia) pakottamaan maan vararikkoon ja tienaamaan siitä miljardeja vakuutusjohdannaisista.
Nyt Kreikka on IMF:n valvonnan alla. Julkisen sektorin palkat leikataan kovalla kädellä, ja jäädytetään moneksi vuodeksi. Työehtosopimukset katsotaan alusta, monet kovilla taisteluilla saadut saavutukset kumotaan. Eläkeikää nostetaan merkittävästi ja eläketasoa leikataan. Lomarahoista jää vain muisto. Toimenpiteiden vaikutukset näkyvät pian yksityisellä sektorillakin. Vyönkiristys verottaa ostokykyä ja syventää lamaa entisestään. Työttömyys nousee edelleen, se on jo kaksinumeroinen luku. Tämä on markkinoiden ensimmäinen paketti Kreikalle. Kolmen kuukauden välein valvontatroikka vierailee maassa ja päättelee, pitääkö asettaa lisää ”lääkekuuria”. Kreikka on täydellisesti markkinoiden armoilla. Nyt ne voivat mennä sinne ostamaan halvalla esim. lentokenttiä, satamia, rautateitä tai jopa kokonaisia saaria.
Markkinavoimat eivät kuitenkaan niin näkymättömiä ole. Kreikan tilastojen väärentäminen Goldman Sachs:n toimesta ei ollut yksittäistapaus. Temppua käytettiin laajasti kokonaisen periodin aikana. Uusi talouskulttuuri nimettiin ”luovaksi kirjanpidoksi”. Suomikin on harrastanut sitä. Kapitalismi on täynnä luovan kirjapidon aiheuttamia kuplia. Luottoluokitustalot (Moodys, Fitch ja muut), kokonaiset muuhun tarkoitukseen perustetut instituutiot (IMF, OECD) ja jopa Financial Times ja Wall Street Journal ovat markkinoiden työkaluja. Vaikka Kreikka on saatu polvilleen, silti markkinat eivät vielä lepy. Niiden tähtäimessä on isompia kaloja, euron arvo sinällään. Valta piilee tämän muka näkymättömän diktaattorin käsissä, poliitikot vain palvelevat systeemiä.

Kriisin pääpaino tänään
Viime vuonna pankkien massiivisen tason vararikosta vältyttiin väliaikaisesti, mutta nyt kriisin keskipiste on epätasapainossa olevissa julkisissa talouksissa. Siksi markkinat ovat nyt kiinnostuneimpia enemmän valtioiden romuttamisesta kuin pankeista. Pankit ovat joka tapauksessa täynnä myrkyllisiä arvopapereita, joiden arvo voi koska tahansa laskea nollaan. Sen vuoksi pankkikriisi palaa päiväjärjestykseen heti kun julkisten talouksien kriisi yleistyy. EU on valmis laskemaan liikkeelle tuhat miljardia ja Keskuspankki ostaa valtioiden velkakirjoja, mikä on Maastricht sopimuksessakin ”kiellettyä”. Markkinat eivät silti lepy, vaan niiden nälkä se kun vain kasvaa. EU olisi tyytyväinen jos markkinat uskoisi paremmin sitten kun euro näyttää päättäväiseltä ja määrätietoiselta. Jos EU joutuu laskemaan 1000 miljardin pakettinsa liikkeelle, seuraamukset voivat olla kohtalokkaita. Olemme silloin hyvin lähellä totaali luhistumista. Siksi pakettia on verrattu ydinaseeseen, ja mikäli joutuu sitä käyttämään, niin laskeuma voi asettua kaikkien päälle
Pääoma joutuu pelaamaan rahan tasolla kun se ei voi uusiutua reaalitaloudessa. Tämä on kapitalismissa sisään rakennettu mekanismi. Kun esiintyy pääoman liikatuotantoa, kapitalismi on kriisissä. Pääoma sitten joko tuhoutuu tai etsii uusia kohteita mielikuvituksen tasolta. Viimeiset 30 vuotta ja erityisesti 2000-luvulla pääoman pallo on paisunut vain pelaamalla lottoa. Sorttaus-tuotteissa kapitalismi kauppaa arvoja, joita ei edes omista. Sijoittajat lainaavat jostain arvopapereita, ja myyvät niitä pois, toivossa, että seuraavana päivänä niiden arvo laskee. Silloin voivat ostaa ne takaisin ja tehdä voittoa. Jos niiden arvo nousee, niin sijoittaja häviää. Tämä kuvailee aika hyvin nykyisen kapitalismin mätänemisen astetta.
Lontoon yliopiston professori Lapavitsas määrittelee nykykapitalismia finansioituneeksi yhteiskunnaksi (finansialisaatio). Finansioitumisen prosessi koskee kolmea tasoa: a) suuret teollisuuspääomat ovat kääntyneet finanssisfääreihin. Samanaikaisesti nämä tulevat autonomisiksi pankkipääomasta, b) pankit kääntyvät kuluttajan suuntaan ja kauppaavat uusia tuotteitaan sekä c) myös työväenluokka on muuttunut. Vaikka sen asema tuotantoprosessissa on sama kuin ennen, se on niin ikään finansioitunut a) lainan ottajana (palkat ovat jäässä yli 30 vuotta) tai b) omistamalla itsekin osakesalkkuja, talletuksia, vakuutuksia yms.
Kiinan rooli kapitalismin vakauttamisessa 2000-luvulla on suuri. Ilman Kiinaa menneillä olevat prosessit olisivat vaikuttaneet kymmenkunta vuotta aikaisemmin. Itse asiassa kriisi olikin alkanut Japanista ja Kaukoidästä 90-luvulla. Nopeasti sen jälkeen kriisi levisi maailmalle Venäjän ja Brasilian vararikon kautta Argentiinaan, jossa puhkesi merkittävä kansannousu. It-teollisuuden romahtamisen yhteydessä ja sen jälkeen alkoi syntyä Kiina-ilmiö. Yhdysvaltain talous tietoisesti kasvatti vajeitaan, joita kattoi Kiinassa investoitu länsimaisen pääoman ylijäämä. USA:n talous vuosina 2002-2007 oli kuin pölynimuri, joka veti Aasiasta ja Euroopasta pääomia. Bretton Woodsin, keynesismin ja Marshall-suunnitelmien suurimmasta velkojasta oli tullut maailman suurin velallinen. Vuonna 2007 USA rajoitti ylijäämien tuontia Euroopasta (lue Saksasta) ja Japanista. Sen seurauksena Saksa alkoi kohdistaa ylijäämiään EU-sisäisesti. Kun joku vie ylijäämäpääomia, joku toinen tuo niitä. Kun toisella on ylijäämää, jollain toisella on vääjäämättä alijäämiä. Ei voi etsiä sijoituskohteita omalle pääomalle ja samalla vaatia, että tuontimaa noudattaisi Maastrichtin sopimuksia. Viimeksi mainittu on muuten tullut poliittisestikin tiensä päähän. Euro oli Helmut Kohlin hyvän tahdon tarjous ja vastalahja Saksojen yhdistämisestä. Maastricht oli vastaavasti muiden eurooppalaisten vastatarjous Saksalle, joka vaati rahaunionin tapahtuvan Saksan ehdoin. Nyt eletään aikaa, jolloin ns. reaalisosialismin romahtamisen jälkeen ei alkanut historian loppu ja kapitalismin ehdoton voitto. Nyt 20 vuotta Itä-Euroopan mullistavien muutosten jälkeen romahtamassa on reaalikapitalismi. Nyt on orastamassa ihmiskunnalle historiallisesti uusi aikakausi.

Meneillä olevat toimenpiteet eivät edistä integraatiota Euroopassa. Päinvastoin, koska niitä toteutetaan ylhäältäpäin käskyillä, sen vuoksi keskipakovoimat alkavat taas dominoida taloudellista ja poliittista kehitystä. Euroalue on kaatumassa omiin mahdottomuuksiin. Yksi niistä on ollut se, että euro on valuutta vailla valtiota; ei ole yhteistä raha- eikä talouspolitiikkaa, saati yleiseurooppalaista pääomaa. Pyrkimys tarkistaa eri valtioiden budjetit EKP:n toimesta on pohdintaa, joka osoittaa, miten syvä paniikki vallitsee EU:n eliitin sisällä. Pakollinen Maastricht:n noudattaminen tässä vaiheessa tarvitsisi kovaa diktatuuria, koska kuten sanottu, pakkointegraatio voimistaa hajaannusvoimia. Etelä-Euroopassa on mahdotonta noudattaa sitä, että vaje on oltava kolmessa ja julkinen velka 60 prosentissa bkt:sta. Italiassa puhutaan jo pakkopaidasta. Le Monde diplomatique kirjoitti: ”Sanktiot vakaussopimuksen rikkomisesta tänä päivänä on kuin jos antaisi ylinopeussakot sairasautoon, joka kiirehtii pelastaakseen potilaan hengen.
Alkuvuosien Maastrichtin uusliberalistisen dogmatismin mukaan, EKP ei saanut lainata rahaa valioille. Näin ollen, käyttäen valtion velkakirjoja takeeksi esim. Kreikan pankit lainasivat EKP:lta rahaa yhden prosentin korolla ja lainasivat sitä eteenpäin Kreikan valtiolle kuuden ja seitsemän prosentin korolla. Nyt EU panee itse osittain Maastrichtin syrjään ja ryhtyy turvautumaan tuhannen miljardin euron ydinaseeseen. EU noudattaa vain osittain Maastrichtin sopimusta. Sen avulla pakkointegraatio ”toteutuu” EKP:n ja IMF:n autoritaaristen dominanttidiktatuurin kautta.

Lopulta
Kapitalismi ei voi selviytyä tästä kriisistä. Mikään ”luonnon voima” ei voi pelastaa toista kertaa pankkeja nyt, kun valtioiden pelastusrenkaat ovat pois pelistä. Myös puheet finanssialan sääntelystä kuulostavat pahalta vitsiltä. Professori Roubini sanoi sen olevan pelkkää kosmetiikkaa. Suurten pankkien riskien hallinta on professorin mukaan ”mahdoton tehtävä”. Roubinin mukaan Goldman Sachsin tapaisten pankkien kanssa on kolme ongelmaa: ”Ne ovat liian suuria kaatumaan, liian suuria pelastettaviksi ja liian suuria riskienhallinnan näkökulmasta”. Kriisin kärjistymistä räjähtämispisteeseen voi nopeuttaa vielä monta muutakin seikkaa. Kiinan ennustettu avioero USA:sta käynnistäisi melkoisen hyökyaallon niin Eurooppaan kuin Japaniin ja koko maailmaan. Sellainen pelkästäänkin riittäisi lopun alun käynnistäjäksi. Toinen seikka on tulevan hyperinflaation mörkö, mikä on OECD pelko. Siinä tapauksessa korkojen säilyttäminen alhaisina kiihdyttäisi sitä ja kasvattaisi markkinoiden keinottelumahdollisuuksia. Jos taasen korot nostettaisiin, se syventäisi lamaa ja nostaisi työttömyyden. Bruttokansantuotteet laskisivat, jonka seurauksena velka ja vajeet nousisivat pilviin. Kolmas kapitalismin tuomiopäivästä ilmoittava seikka voi olla protektionismi, joka jo häämöttää.
Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, että mikä ylämainituista vaaroista panisi loppuluhistumisen alulle. Tämä voi alkaa useammasta syystä yhtäaikaisesti, tai niin, että yksi laittaa tulen toisten sytytyslangalle. Kriisit on verrattu maajäristyksiin. Niillä kahdella on yhteisiä piirteitä. Kumpikaan ei varoita tulostaan. Vaikka tiedetään elävän herkällä alueella ja hälytysaikoina, silti ei voida tarkasti sanoa, missä ne iskevät, ja mikä niiden iskun laajuus ja intensiteetti ovat. Toinen yhteinen piirre on siinä, että molempien seuraamukset voivat olla vähäisiä tai kohtalokkaita. Viimeksi Chilessä iskenyt maanjäristys siirsi maapallon akselin, ja muutti hieman ajankin. Meneillä oleva kapitalistinen kriisikin voi muuttaa kaikki geopoliittiset tasapainot ja jopa ajanlaskun historian kellossa.
2.6.2010
Dimitris Mizaras

Kreikka on euroalueen ensimmäinen protektoraatti

Dimitris Mizaras

Kirjoitettu: Apr 17, 2010

Nykyään on yleisestikin tunnustettu, että tukemalla pankkisektoria tuhansilla miljardeilla valtiot sosialisoivat romahduksen riskit. Lehman Brothersin vararikon jälkeen miltei kaikki valtiot lisäsivät keskuspankkiensa likviditeettiä painamalla uskomattomia määriä rahaa. Pankit pelastettiin väliaikaisesti, mutta rahaa ei sijoitettu tuottavaan talouteen. Ensimmäisten joukossa Kreikka aluksi pumppasi pankeille 28 miljardia euroa. Siirtymällä taloudellinen kriisi valtion tasolle, se vääjäämättä muuttui poliittiseksi kriisiksi. Tuesta huolimatta kansantalous ei piristynyt. Tuotanto laski, vienti romahti ja markkinat toimivat ainoastaan fiktiivisen pääoman, eri johdannaisten kauppana. Nyt tuli aika vetää ylimääräinen likviditeetti pois markkinoilta. Se tietää hyökkäystä elintasoon, työttömyyttä, palkanleikkauksia yms.

Kreikan kriisissä kyse on kapitalismin globaali kriisin yhteisvaikutuksesta paikallisten kehnojen talousrealiteettien kanssa. Julkisen sektorin velka on huikeat 300 miljardia euroa ja budjettivaje 12,7 prosenttia bkt:sta. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että kyseessä ei ole kreikkalainen kriisi, vaan yleismaailmaisen kapitalismin kriisi maapallon ko. kolkassa. Tilastojen väärentäminen on tavalla tai toisella yleisesti käytetty menettely 2000 –luvulla. Se tapahtuu Goldman Sachs –pankin avustuksella. Goldman Sachs on amerikkalainen kaikkien ns. luovan kirjanpidon äiti ja keksijä. Tilastokikkoja talouslukujen kaunistamiseksi on harrastettu laajasti ja jopa Suomen valtion toimesta (HS 4.3.2010).
Kreikan suurin ongelma ei ole velkataakka eikä budjettivaje. Kreikka hoitaa vajeensa lisälainalla. Epävakaan tilanteen vuoksi maan luottoluokitusta on jatkuvasti laskettu. Kreikan lainapapereita kohti vallitsee suuri epäluottamus. Kymmenen vuoden lainat enää irtoavat 7,5 prosentin korolla. Mikään maa ei kestä tällaisia lainaehtoja, ja Kreikka kaikista vähiten. Keinottelijat lyövät vetoa Kreikan konkurssiriskillä ja voittavat miljardeja aina silloin kun maa on mitä lähimpänä vararikkoa. Kreikan hallitus on turvautunut uuvuttavaan vyökiristykseen; palkat, eläkkeet ja lomarahaa on saksittu ja veroja on nostettu.

ASE ON LADATTU, MUTTA LIIPAISIN PUUTTUU

Kreikan kansantalous on vain 2,7 prosenttia EU:n bkt:sta. Silti Kreikan kyvyttömyydellä hoitaa velkavelvollisuuksiaan on oma merkityksensä. Samassa tilanteessa aikaisemmin oli ollut Islanti, mutta myös EU:n jäsenmaat Latvia ja Unkari. Kaikki elävät nyt IMF:n armolla. Kreikka on ensimmäinen euroalueen maa, joka on menossa konkurssiin. Kreikan jälkeen vuorossa on Portugali, Espanja ja Italia. Vararikon partaalla siis ei ole yksi maa, 2,7 prosenttia EU:sta. Vararikon partaalla on koko europrojekti. IMF:n kautta Kreikka joutuu sen protektoraatiksi ja EU päästää Wall Street:n eurotaskuunsa. Siksi EU tarvitsee Kreikkaa enemmän kuin päinvastoin. Ihanteellinen olisi tilanne jos EU voisi antaa Kreikalle sellaiset takeet, jotka saavat markkinat tajuamaan, että keinottelu on lopetattava ja pakottaisi Fitch’n ja Mondys’n palauttamaan Kreikan luottoluokituksen entiselle tasolle.
Kreikka saisi silloin lainata markkinoilta ehkä hieman korkeammalla korkotasolla kuin Saksa, ja EU:n ei tarvitsisi avata kassakaappiaan. Samalla markkinat olisivat sen jälkeen varovaisia siinä, millä tavalla ne kohtelevat muita euromaita. Pääministeri Papandreoun suunnitelma oli nerokas, mutta liian teoreettinen. Markkinat piti saada uskomaan, että jos ne eivät suostu lainaamaan pienemmällä korolla, niin EU tekee niin. Tämä taas tapahtuisi sillä tavalla, että muut EU-maat hankkisivat lainaa kolmen prosentin korolla, ja lainaisivat sen sitten Kreikalle eteenpäin viidellä prosentilla. Papandreou käytti kummisedän retoriikkaa. ”Me emme käyttäisi takeita. Tarvitsemme niitä ikään kuin ladattuna pistoolina pöydällä neuvotellessamme markkinoiden kanssa”. EU päätti tukilainasta yleisellä tasolla 25.3.2010 Kreikan itsenäisyyspäivänä.
Markkinat nuuskivat rahantekoa niin luontevasti, ettei ruostunut ase pöydällä niitä säikytä, ei vaikka se olisikin ladattu. Korkotaso, millä Kreikka ottaa lainaa pysyi ennätyksellisen ylhäällä ja luottoluokitus ennätyksellisen alhaalla. EU kokoontui videoistuntoon sunnuntaina 11.3. ja tarkensi tukilainansa sisällön. Tarvittaessa Kreikka voisi saada tälle vuodelle 30 miljardia euroa viiden prosentin korolla. Sen lisäksi IMF tulisi vastaan 15 miljardin euron lainalla. IMF:n korkotaso on EU:n tasoa matalampi, mutta piiska pysyy IMF:n käsissä. Kreikan ja EYU:n uhma tepsi yhden päivän ajaksi, ja maanantaina korkotaso laski hieman. Tiistaista lähtien korkotaso kääntyi taas ylämäkeen ja Kreikka kohti Golgatan huippua. Markkinat ovat voimakkaampia kuin EU:n byrokraattijohtajat. Markkinat tietävät, että Kreikan tukilainasopimus on ongelmallinen. Ensinnäkin se vaatii yksimielistä päätöstä. Päätös on siis tehty, mutta se pitää vahvistaa jäsenmaiden parlamenteissa. Maksajiksi joutuivat kaikki muut EU-maat tietyllä osuudella bkt:staan. Kreikalle siis joutuu myöntämään lainaa mm. samassa tilassa olevat Portugali ja Espanja. Sopimus koskee kaikkia maita, eli sitten kun Portugali pyytää lainaa Kreikan on löydettävä markkinoilta rahaa lainatakseen eteenpäin Portugalille; mutta millä korolla? Voiko Kreikka lainata 7,5 prosentin korolla rahaa, lainatakseen niitä sen jälkeen eteenpäin Portugalille viidellä prosentilla?
Papandreou tarkoitti siis tukilainasopimusta vain tulevaisuutta varten ja vain kaikkien varalta. Seuraavan kerran Kreikka tarvitsee rahaa toukokuun puolivälissä. Keskiviikkona 14.4. Fitch –talo kuitenkin vakuutti, että Papandreoun on pakko kääntyä EU:n ja IMF:n puoleen ja pyytää sopimuksen käyttöönottoa jo huhtikuun loppuun mennessä. Seuraavana päivänä (15.4.) Ateena teki ensimmäisen askeleen tukimekanismin aktivoimiseksi. Kreikan talousministeri Papakonstantinou pyytää EU:lle ja IMF:lle lähettämässä kirjeessään neuvotteluja tukisopimuksen ehtojen ja yksityiskohtien määrittelemiseksi. Nyt EU:ssa on uusi tilanne. EU:n viiden prosentin korko on edelleen liian korkea. Sillä ei velkaa lyhennetä eikä vajeita supisteta. Sen lisäksi Kansainvälinen valuuttarahasto ottaa Kreikan talouden ohjakset. Se tarkoittaa entistä kuristavampaa vyönkiristystä, mihin vain IMF pystyy pakottamaan. Sitä varten pian EU:n ja IMF:n kurittajia lähtevät käymään Ateenassa kontrolloidakseen uuden protektoraattinsa talouden tilan.
Espanjan talousministeri ilmoitti heti tuoreeltaan, että hänen maansa budjettia on mahdotonta tasapainottaa. Elena Salgadon mukaan, 27 –jäsenen EU:sta 20 maassa on ylitsepääsemättömiä budjettivajeongelmia. Talousministeri väittää, että luku voi kasvaa tänä vuonna. Kreikka voi ajautua maksukyvyttömyyteen huolimatta hätäapulainasta ja IMF:n määräämästä kuurista. Suursijoittaja Soroksen mukaan, viiden prosentin korko on Kreikalle varsin kallis, ja maata ”uhkaa kuolemanspiraali”.
Kreikan tilanne muistuttaa Argentiinan tilannetta joulukuussa 2001. Molempien maiden kriisin taustalla on saman globaali kapitalismin romahtaminen ja finanssiglobalisaation loppu. Silti Argentiinassa kansannousu seurasi talouden romahtamista ja pankkien sulkemista. Kreikassa talous ajautuu umpikujaan suuren toista kuukautta kestäneen kapinan jälkeen. Vuonna 2001 kriisi onnistuttiin pysäyttämään Argentiinan sisällä, peso devalvoitiin ja kansan elintasoon hyökättiin. IMF tuli maahan määräämään ehdot, millä lainaa ottavat kapitalistit saisivat rahansa takaisin. Silloin muut maat tulivat IMF:n kautta kurjistamaan Argentiinaa pelastaakseen Argentiinan kapitalismin. Nyt Kreikan rappeutunut kapitalismi asettaa hirttosilmukkansa myös euron ja koko EU:n kaulaan.
Yksi ratkaisu kriisiin olisi se, että heikoimmassa asemassa olevat maat ensin liittoutuisivat ja sitten kyseenalaistaisivat jättiläisvelkojen takaisinmaksuja. Tällaista ei voi tapahtua niin kauan kun porvaristo on yhteiskunnan hegemoninen voima. Sellainen vaatisi työväenvaltioita ja sitä synnyttävää vallankumousta. Se osoittautuu vielä luokkataistelulle suurimmaksi haasteeksi orastavana aikana.