Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

torstai 24. tammikuuta 2013

Espanjaa uhkaa lamasyöveri kuin 30-luvulta

Espanjaa uhkaa lamasyöveri kuin 30-luvulta
Sairaalatyöntekijä protestoi Madridissa terveyspalveluiden leikkaamista vastaan marraskuussa.
Handelsbanken arvioi, että eteläisen Euroopan taantuma syvenee ensi vuonna. Pankki varoittaa, että Espanja on vajoamassa yhtä syvään lamaan kuin USA 1930-luvulla.

Taloussanomat
19.12.2012
Handelsbankenin mukaan vertailukohtaa voi etsiä 1930-luvun laman työttömyysasteista.
Espanjan työttömyysaste oli lokakuussa 26,2 prosenttia. Yhdysvaltain työttömyysaste saavutti lamanaikaisen huippunsa 25,6 prosenttia toukokuussa 1933. Tämä oli samoihin aikoihin, kun Yhdysvallat irtautui kultakannasta ja dollari devalvoitiin.
Handelsbanken arvioi, että Espanjan työttömyys kasvaa edelleen 3–4 prosenttiyksikön vuosivauhtia. 
Pankin mukaan Etelä-Euroopan maat eivät ole riittävän kilpailukykyisiä kompensoidakseen kotimaisen kysynnän heikkenemistä vientiä lisäämällä.
– Siksi eteläisen euroalueen taantuma syvenee, ja näkymät ovat synkät pitkälle
vuoteen 2014.
Ero eurosta
toisi kilpailukykyä

Handelsbankenin mukaan Euroopalla onkin opittavaa 1930-luvun kokemuksista. Pankki pitää eurosta irtautumista ja devalvointia realistisena vaihtoehtona kriisimaille, mikäli ne haluavat nostaa kilpailukykyään.
– Monet maat tekivät 1930-luvulla kalliin virheen tarrautuessaan kiinteään valuuttakurssiin ja odottaessaan, että palkkojen laskeminen palauttaisi kilpailukyvyn. Hintojen ja palkkojen laskiessa tuloihin suhteutettu velka kasvoi ja velkataakka keveni usein vasta konkurssissa, ei niinkään lyhentämällä, suhdanneraportissa kerrotaan.
Handelsbankenin mukaan muutakin opittavaa jäi.
– Palkkojen, työllisyyden ja tuotannon lasku nakersi valtion tulopohjaa. Kun budjettia alettiin paikata korottamalla veroja ja leikkaamalla kulutusta, taloudellinen aktiviteetti laski entistäkin jyrkemmin, listaa pankki ja sanoo tämän kuulostavan tutulta.