Kansantalouden tilanne euroalueen rintamalla kesälomien jälkeen
näyttää erittäin synkältä. Euroalue on painumassa toiseen peräkkäiseen
bkt:n laskuun. Laman arvioidaan kärjistyvän vuoden loppua kohden.
Euroopan tilanne heijastuu Yhdysvaltoihin sekä Kaukoitään ja Kiinaan,
jonka kohtalohetket riippuvat kriisin kehityksestä Euroopassa.
Työttömyys euroalueella saavuttaa uusia ennätyslukuja, mikä tekee
velkakriisistä vaikeamman.
Euroopan keskuspankki ei ryhdy rahan
painantaan eikä eurobondien perustamiseen. Uusien apupakettien
pumppaaminen suoraan valtioille tai pankeille on niin ikään poissuljettu
vaihtoehto ja maanosan liittoutumiseen ylikansallisen ohjauksen
mukaisesti ei ole kenelläkään pienintäkään valmiutta. Mikäli toteutuvat
kaikki ne säästötoimet, joihin miltei maassa kuin maassa hallitukset
ovat joutuneet turvautumaan, Eurooppa painuisi entistä syvempään lamaan.
Nykyisen kapitalismin kriisin erikoispiirre on, että yhtä aikaa se
ilmenee historiallisesti rakenteellisena ja koordinoidusti
maailmanlaajuisena kriisinä. Toinen tunnusmerkki on se, että
vaihtoehtoja kriisin ratkaisemiseksi ei ole, ja keinot pelaamalla aikaa
pidentää systeemin elinikää ovat vähissä. Järjestelmässä vallitsee
yleinen epäluottamus jopa pankkipääomien kesken. Viimeinen tyrehdyttää
rahahanat entisestään ja vaikuttaa lamaan syventävästi. Edellisten
lisäksi Eurooppaa riivaa omaan valuuttaan liittyvät epäkohdat.
Kapitalismi ei pysty ratkaisemaan ristiriitaa yhteisen valuutan ja
kansallisen talouspolitiikan välillä, ei ainakaan ilman edustuksellisen
demokratian lopullista tukahduttamista, mikä tarkoittaa totalitarismia.
Alkukesästä lähtien Euroopassa on keskusteltu instituutioiden
uudistamisesta, uusista vakausmekanismeista ja yhteisestä
pankkijärjestelmästä ja valvonnasta.
Sekään ei olisi mikään tae, nimittäin tähän asti talletusten
takaaminen on ollut kansallisvaltioiden vastuulla. Siirtyminen
ylikansallisten instituutioiden valvontaan siirtäisi sen vastuun niille,
mikä olisi mahdoton tehtävä toteuttavaksi. Se tarkoittaa että jokainen
kansallisvaltio yrittää lastata kriisin oman työväenluokan hartioille.
.
Fiktiivinen pääoma ja sen loismainen luonne
Kapitalismia
piinaavat myös uusliberalistisen ajan kansainväliset vitsaukset, eli
fiktiivisen pääoman hillitön ja räjähdysmäinen kasvu. Viisi vuotta
kriisin alkamisesta ja neljä Lehman Brothers–pankin konkurssista uusi
jättiläiskupla on muodostunut ja uhkaa koska tahansa romuttaa
järjestelmän raunioidensa alle. Uusi 500 biljoonan dollarin kupla
jakautuu seuraavasti: 184 biljoonaa sijaitsee Euroopassa, 161 USA:ssa ja
loput ympäri maailmaa. Ne ovat pankkijärjestelmän toimesta myytyjä
johdannaisia. Kyse on uudesta fiktiivisen pääoman ”sukupolvesta”. Niiden
summien takeeksi pankeissa on tallennettu vain 3,2 biljoonaa euroa
todellista rahaa. Mikään yhteinen pankkijärjestelmä tai muu järjestely
ei voi tätä aikapommia purkaa.
Uusi kupla koskee johdannaistuotteita, siis sopimuksia, jotka
markkinoitiin pankkien toimesta. Sopimukset olivat vakuutuksia rahan tai
valuutan viitekoron muutoksista johtuvista riskeistä. Viitekorko on
pankkien tai pankkien ja investointirahastojen välillä sovittu rahan
kustannushinta. Keskuspankkien pankki (BIS), Kansainvälinen
Järjestelypankki on huolissaan fiktiivisen pääoman suunnattomista
määristä. Pankkiiripiirit puhuvat johdannaisten painajaisen paluusta.
Fiktiivisen pääoman ”vuoret” ovat kasautuneet pankkien taseiden
harmaaseen vyöhykkeeseen. Mikäli jotkut kyseisiä sopimuksia markkinoivat
pankit menisivät vararikkoon, tai eivät kykenisi korvaamaan
asiakkaidensa menetyksiä, epäkohta uhkaisi romahtamisella
kokonaisuudessaan pankkijärjestelmää.
BIS–pankin raportin varoituksesta huolimatta suurpankit jatkavat
johdannaiskauppaa, sillä tämä on ainoa investointimuoto nykyisessä
kapitalismissa. Pieni esimerkki näiden pankkien suuresta riskinotosta on
sopimukset raaka-aineiden tai jalometallien johdannaisten
markkinoinnissa. Vuosittain myydään kullan johdannaissopimuksia
satakertaisesti suuremmasta arvosta kuin kullan koko maailman
reaalituotanto on. Pankkien voitot tästä kaupasta ovat yhtä suuret kuin
vuodessa tuotetun kullan arvo. Tämä tapahtuu ilman että pankit olisivat
sijoittaneet penniäkään omaa rahaa, ja ilman että ne omistaisi
unssiakaan kultaa. Saksan seutupankit ovat olleet erittäin aktiivisia
tällaisessa taloustoiminnassa.
.
Libor–skandaalin takana kapitalismin mätäneminen
Sitä
olisi voitu nimittää historian mittavimmaksi pankin ryöstöksi.
Äskettäin paljastuneen skandaalin mukaan Barclays–pankki oli
manipuloinut Libor korkoa ainakin vuodesta 2007 saakka. Libor on
pankkien välisten markkinoiden viitekorko. Barclays–pankki on jäävuoren
huippu. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan kymmenen maan
rahoitusvalvojat tutkivat 20 pankin toimintaa viitekorkojen
manipuloinnissa.
Tapahtumat eivät olleet sattuma, vaan osoittavat miten tiiviisti
hallitukset ja poliittinen valta ylimalkaan ovat kytköksissä
finanssisfääreihin. Kuten Karl Marx analysoi, loismaisuus on
sisäänrakennettu mekanismi kapitalismissa. Se korostuu kriisissä ja
omalla vuorollaan ruokkii itsekin sitä.
Nyt likviditeetti on tämän skandaalin jälkeen entistä ontuvampi.
BBC:n mukaan yli puoli miljoonaa tallentajaa on jo vetänyt varansa ulos
pankeista. Arvioidaan että määrä kasvaa entisestään kun paljastukset
manipulaatiosta kasaantuvat. Meneillään on toistaiseksi hitaasti
käynnissä oleva talletuspako. Tilanne voi kehittyä akuutiksi ”bank run”
–ilmiöksi, jossa säästäjät vetävät pääomansa paniikinomaisesti pois
tileiltään, niin että pankit joutuisivat sulkemaan ovensa.
Skandaalin puhkeamisen jälkeen USA:n keskuspankin (Fed) pääjohtaja,
Ben Bernanke sanoi, että ”libor on rakenteellisesti viallinen ja suuri
ongelma koko rahoitusjärjestelmälle”. Kuten euribor, niin myös libor
käytetään suuressa määrin viitekorkona rahoitusjohdannaisten ja muiden
sopimusten markkinoinnissa. Reutersin mukaan, Libor vaikuttaa
sopimuksiin, joiden bruttoarvo on 550 000 miljardia dollaria.
Skandaalin tutkinta paljasti muutakin: Barclays ei ollut yksin
Liborin manipuloimisessa. Likaisessa työssään Barclays sai apua Euroopan
suurimmista ranskalaisista ja saksalaisista pankeista kuten esim.
Deutsche Bank, HSBC, Credit Agricole yms. Samanaikaisesti kun kaikkien
huomio oli keskittynyt Barclays’n suuntaan, yhtäkkiä puhkesi toinen
skandaali. Tällä kerta skandaalin keskiössä on globaalitasolla
viidenneksi suurimman HSBC–pankin tytäryhtiöt. Viimeiset olivat
pystyttäneet jättiläiskokoisen huume- ja asekaupasta saatujen varojen
rahanpesumekanismin. HSBC:n suurimpia syntejä on tämän yhteistyö
sellaisten pankkien kanssa, joita Washington on luokitellut terrorismin
rahoittajiksi Lähi-idässä.
Skandaalien määrä olisi tätäkin suurempi jos poliittinen valta
vaatisi puolueetonta tutkintaa, eikä niin kuin nyt, jolloin pankit
tutkivat itse omaa likaista pesäänsä. Objektiivisesta tutkinnasta voi
puhua ainoastaan silloin kun työväenluokka avaa kapitalistien tilit ja
kirjanpidot ja tutkii kaikkia pankkien likapesiä.
.
-Dimitrris Mizaras
-Työväen Mielipide n:o 35
Kirjoitettu: Sep 1, 2012
