Nyt sen sanoo ministeriö: EKP ja euro ovat kriisin syypäitä

Analyysi: Eurokriisi ei ole Kreikan tai muiden kriisimaiden syytä, vaan syypäitä ovat euro, EKP ja komissio. Tällainen tulkinta ei ole yhtä yllättävä kuin sen esittäjä: ei radikaali Syriza-puolue Kreikasta vaan valtiovarainministeriön ylin virkamies Suomesta.

6.5.2015

Jan Hurri

Suomen taloustieteilijöiden ja ekonomistien Taloustieteellinen yhdistys on julkaissut Kansantaloudellisen aikakauskirjan tuoreimmassa numerossa perusteellisen ja omalla tavallaan yllättävän artikkelin eurokriisin syistä.
Kirjoituksen sisältö ei ole kuitenkaan yhtä yllättävä kuin sen kirjoittaja.

Virallista "eurototuutta" haastavien tulkintojensa ja keskeisten johtopäätöstensä puolesta kirjoitus voisi melkein olla Kreikan radikaalin valtiovarainministerin Gianis Varoufakisin kynästä, mutta ei ole.
Sen sijaan teksti on Suomen valtiovarainministeriön ylimmän virkamiehen Martti Hetemäen kynästä. Hän on ministeriön kansliapäällikkönä työskentelevä valtiosihteeri ja valtiotieteiden tohtori.
Kirjoituksessaan Eurokriisin syyt ja euroalueen tulevaisuus Hetemäki "tunnustaa" varsin suorasanaisesti sellaisia eurokriisiin johtaneita ja sitä kärjistäneitä perimmäisiä syitä, joista europäättäjät ovat mieluiten vaienneet.
Tekstin viestiä pelkistäen Hetemäki antaa Kreikalle ja muille kriisimaille "synninpäästön" ja kääntää syyttävän katseen vastakkaiseen suuntaan: kriisimaat ovat onnettomien olosuhteiden uhreja ja kriisille otolliset olot ovat euron ja euroa paimentavan euroalueen keskuspankin EKP:n syytä.
Kriisin kärjistyminenkään ei ollut kriisimaiden syytä, vaan se johtui Hetemäen mukaan keskeisiltä osin Euroopan unionin (EU) komission onnettoman talousohjauksen kohtalokkaista virheistä. Samat virheet ovat sittemmin pitkittäneet kriisiä.
Hetemäen "kapinakirjoitus" on selvä irtiotto europäättäjien virallisista tulkinnoista, joiden mukaan Kreikka ja muut kriisimaat ajautuivat kriisiin oman talouspoliittisen vastuuttomuutensa takia.
Kirjoitus on johdonmukaista jatkoa ja samaa maata kuin VM:n aiemmin julkaisema laaja EMU-raportti Vakaampi talous- ja rahaliitto. Yhdessä ne ovat kuin käsikirjoitus Suomen europolitiikan U-käännökseen.

Kriisien piti kehittää EU:ta

EU:n talous- ja rahaliiton (EMUn) ja yhteisvaluutta euron niin sanotut valuviat olivat kriittisten taloustieteilijöiden tiedossa siitä lähtien, kun europäättäjät ryhtyivät 20 vuotta sitten perustamaan rahaliittoa ja euroa.
Euroalueen likimain vääjäämätön ajautuminen pahenevien tasapainohäiriöiden kautta vakavaan talous- ja rahoituskriisiin oli "ulkopuolisten" kriitikoiden lisäksi varsin tarkoin myös EU:n sisäpiirin ja rahaliiton rakentajien tiedossa.
Rahaliiton varhaiset valmisteluasiakirjat löytyvät edelleen komission verkkosivujen arkistoista, ja niiden sanoma on varsin selkeä.
Yhteinen raha näytti sinänsä tehokkaalta keinolta edistää EU:n yhdentymistä, mutta sitä ennen pitäisi keskittää talouspolitiikan päätösvaltaa ja luoda maiden välisiä tasapainohäiriöitä tasoittavia tulonjakokeinoja. Raportit varoittivat, että pelkän rahan ja rahapolitiikan yhdistäminen ilman talouspolitiikan keskittämistä olisi vaarallinen uhkayritys.
Varoituksista huolimatta rahaliiton rakentajat ummistivat silmänsä euron riskeiltä. He luottivat EU:n isäksi kutsutun Jean Monnet'n neuvoon, jonka mukaan Euroopan eripuraisten kansojen yhdistäminen on mahdollista vain kriisien ja kulloinkin "välttämättömien" kriisitoimien avulla.
VM:n Hetemäki ei sentään väitä eurokriisiä varta vasten tahallaan aiheutetuksi. Mutta kyllä hänkin vahvistaa kirjoituksensa keskeisillä johtopäätöksillä, että euron valuviat ovat totta ja eurokriisin synnyttäneet olosuhteet ovat keskeisiltä osin euron valuvikojen, eurojärjestelmän ja EKP:n syytä.

EKP voimisti euron vikoja

Hetemäki haastaa yleisen ja europäättäjienkin suosiman tulkinnan, jonka mukaan eurokriisi olisi yksin tai edes suurimmaksi osaksi kriisiin ajautuneiden maiden ja niiden kansalaisten omaa syytä.
Tämän tulkinnan mukaan oli kunkin kansakunnan oma asia joko velkaantua tai jättää velkaantumatta liikaa, kun euro ja korkojen voimakas lasku toivat kaikkien eurokansojen ulottuville yhtäläiset houkutukset ja keinot velkajuhliin.
Hetemäki ei mene tällaiseen halpaan, sillä hän tietää, ettei moinen päättely perustu talouden tosiasioihin. Hän tietää esimerkiksi sen, että ylivelkaantumiseen ei syntynyt yhtä vahvoja houkuttimia ja suoranaista painetta missään muualla kuin juuri kriisiin ajautuneissa euroalueen reunamaissa.
Euroajan alussa juuri reunamaiden korot laskivat eniten, ja niiden talous ampaisi kovimpaan kasvuun. Kansalliseen talouskasvuun ja inflaatiovauhtiin suhteutettu korkotaso laski monin paikoin voimakkaasti negatiiviseksi, ja pääoman virta hitaamman kasvun ydinmaista, kuten Saksasta, paisutti helpon lainarahan tarjonnan vastustamattoman suureksi.
Hetemäki kertoo, miksi juuri reunamaiden korot laskivat eniten, ja miksi raju ylivelkaantuminen vei juuri reunamaat kriisiin – ja mitkä olivat eurokriisin keskeiset syyt:
1) Euro poisti euromaiden väliltä valuuttakurssiriskin, mikä poisti yhden luontaisen pidäkkeen maasta toiseen virtaavien pääomien liikkeiltä.
2) EKP alkoi euroajan alusta asti tarjota keskuspankkirahoitusta kaikille euroalueen pankeille hyvin laajaa vakuusmateriaalia vastaan samoilla ehdoilla, pankin luottokelpoisuudesta riippumatta.
3) Kaikkien eurovaltioiden velkakirjat kelpasivat euroajan alusta asti EKP:n keskuspankkirahoituksen vakuudeksi täydestä arvostaan kunkin valtion todellisesta talouskunnosta ja luottokelpoisuudesta riippumatta. Valtioiden velkakirjoista tuli virallisesti riskittömiä.
Tällaisten valintojen vaikutus oli Hetemäen mukaan selvä: niiden jälkeen pankkien varainhankinta halpeni kunkin pankin kunnosta riippumatta, ja seuraavaksi laskivat valtioiden, yritysten ja kotitalouksien lainakorot luottoriskeistä riippumatta. Tämä taas kiihdytti reunamaiden pääoman tuontia, velkaantumista ja varallisuusarvojen nousua.
Uusien velkaeurojen mahdollisimman laaja leviäminen euroalueen joka kolkkaan oli EKP:lle tärkeämpi tavoite kuin luottoriskien vahtiminen. Näin euroalueen sisälle ja erityisesti sen heikoimpiin osiin syntyi velkakupla vailla vertaa. Ja näin syntyi eurokriisi.

Ilman euroa ei olisi eurokriisiä

Korkojen jyrkästä laskusta ja rajusta velkaantumisesta olisi kenties selvitty nyt koettua eurokriisiä pienemmin vaurioin, jos kriisimaat olisivat ajoissa ryhtyneet hillitsemään velkajuhlia talouspolitiikan keinoin.
Hetemäellä on selitys siihenkin, miksi näin ei käynyt ja miksi tämäkään ei ollut kriisimaiden syytä. Hänen mukaansa talouspolitiikan vauhtisokeus oli komission syytä.
Komission talousohjauksen olisi pitänyt olla niin sanotusti vastasyklistä ja osaltaan hillitä talouden kiihtymistä ylikierroksille, mutta Hetemäen mukaan se on päinvastoin osoittautunut myötäsykliseksi ja jyrkentänyt suhdannevaihtelua.
Komission talouspolitiikan ohjausvirheet toisin sanoen ensin kiihdyttivät nousukauden ylikierroksia ja velkakuplan paisumista. Kriisin aikana samanlaiset mutta vastakkaiset ohjausvirheet ovat voimistaneet talouden äkkijarrutusta ja jyrkentäneet vaikeuksia.
Mutta sen Hetemäki jättää avoimeksi, miksi ylivelkaantuminen ja talouspolitiikan virheet aiheuttivat juuri eurokriisin, vaikka samanlaisia virheitä on tehty muuallakin kuin euroalueella.
Vastaus löytyy VM:n EMU-raportista, joka vääntää selityksen rautalangasta:
"Valtio, jonka oma keskuspankki valvoo kansallista rahaa, voi periaatteessa aina kattaa kansallisen valuutan määräiset velkansa ja turvata pankkiensa maksuvalmiuden. Yksittäinen euromaa ei sen sijaan kontrolloi euron liikkeeseen laskua, eikä sen kyky hoitaa kaikissa olosuhteissa euromääräinen velkansa ole siten turvattu."
Suomeksi sanottuna euromaat ovat euron ja EKP:n – ja niiden virheiden – armoilla.
Jos ja kun talouspolitiikan päättäjät päätyvät samoihin johtopäätöksiin kuin VM:n virkakunta ylintä virkamiestä myöten, voi kriisin kustannuksillekin tarkentua uusi osoite: euroalueella se on EKP ja Suomessa se on Suomen Pankki.