torstai 28. helmikuuta 2019

Kiky-sopimuksen vaikutukset ja tarkoitus

Tuomo Liias

Nyt kun on jo saatavissa tarkistettuja tietoja vuoden 2017 tapahtumista Suomen taloudessa, on sopiva hetki arvioida empiirisen aineiston pohjalta, mitä todellisia vaikutuksia vuoden 2017 alussa voimaan astuneella kilpailukyky- eli kiky-sopimuksella on ollut maan talouteen.
Kiky-sopimuksen läpirunnominen oli Juha Sipilän hallituksen talouspolitiikan suuri riemuvoitto, jota käytetään selittämään maan talouden kääntymistä kasvuun. Toki vastaavanlaista sisäistä devalvaatiota vahvistavaa sopimusta on aiemminkin maassa yritetty. Esko Ahon ja Iiro Viinasen monetaristinen hallitus yritti samaa 1990-luvun alussa, mutta hanke kaatui silloin ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston vastustukseen. Nyt ay-liikkeen ja vasemmiston puhti tai halu ei riittänyt sopimuksen estämiseen.
Toinen puoli sisäistä devalvaatiota oli tietenkin hallituksen voimakas leikkaus- ja yksityistämislinja, jonka seurauksista vanhukset, vammaiset, opiskelijat ja ammattikoululaiset kärsivät aika dramaattisestikin. Tässä artikkelissa keskitytään kuitenkin kiky-sopimukseen, jonka uhrina oli maan työväenluokka. Sen reaaliansiot laskivat ja työolot heikentyivät pidentyneen työajan vuoksi.
Uskomattominta tapahtumien kulussa oli se, että ne tahot, jotka poliittisella tasolla runnoivat sopimuksen läpi – siis maan hallitus ja tasavallan presidentti – kiistävät kokonaan osallisuutensa sopimuksen tekoon. Eikö kukaan muista, kuinka Juha Sipilä Petteri Orpon myötäillessä uhkaili eduskunnan edessä nyrkki pystyssä hallituksen säätävän pakkolait, jos sopimusta ei synny?
Kaikki myös tietävät, että presidentti Sauli Niinistö piti työmarkkinajohtajille puhuttelun asiasta virka-asunnossaan. Siinä ei ollut kysymys vain mielipiteen vapauden piiriin kuuluvasta mielipiteen julkisesta ilmaisusta, vaan suorasta puhuttelusta ja painostuksesta, siis sisäpolitiikkaan puuttumisesta.
Tämä internet-aika on positiivinen siinä mielessä, että kuka tahansa kansalainen voi toimia ikään kuin pienenä tutkimuslaitoksena, kunhan vain tietää, mistä tietoja on löydettävissä ja osaa niitä hiukan käsitellä. Jatkossa esittämieni kuvioiden tiedot ovat peräisin kolmesta lähteestä: Tilastokeskus, Euroopan keskuspankki ja Suomen tullilaitos.

Bruttokansantuotteen kasvu

Kuvio 1: Bruttokansantuotteen vuosikasvu

Kuviossa on Tilastokeskuksen kokonaistuotannon kuukausikuvaajasta laskettu bruttokansantuotteen muutos verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen, siis vuosikasvu. Vaakasuora katkoviiva edustaa kasvun nollatasoa, ja lopussa olevat 2 pystysuoraa pisteviivaa rajoittavat väliinsä vuoden 2017.
Kuviosta näkyy selvästi, kuinka syvälle finanssikriisi upotti maan talouden vuonna 2009, mutta kuvio osoittaa selvästi myös sen, kuinka nopeasti talous toipui finanssikriisistä. Sen jälkeen astuikin voimaan eurokriisi ja taas mentiin negatiiviselle puolelle, kunnes vuoden 2015 tienoilla kasvu rupesi taas kääntymään positiiviselle puolelle johtuen euron voimakkaasta heikentymisestä, siis devalvoitumisesta, mikä piristi Suomen vientiä ja taloutta.
Mutta sitten vuoden 2017 alusta astuu voimaan kiky-sopimus ja kasvu rupeaa taas heikkenemään. Mikä tähän vaikutti? Ensinnä kiky-sopimus laski reaaliansioita, mikä heikensi kokonaiskysyntää Suomen sisällä. Kokonaiskysyntää heikensivät myös muut hallituksen julkisten menojen leikkaukset.
Toki kasvun heikkenemiseen vaikutti myös euron hienoinen vahvistuminen vuoden 2017 aikana, vaikka se olikin heikkoa verrattuna euron rajuun vahvistumiseen vuoden 2007 tienoilla (ks. kuvio 3 alempana), joka painoi maan talouden pohjamutiin noin 10 vuodeksi ja tuhosi melkein puolet puunjalostusteollisuudesta. Maan pelasti vasta euron voimakas devalvoituminen syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana.
Yrittäjä Sipilällä, joka kuvittelee maan taloutta voitavan johtaa kuin yrityksen taloutta tai yksittäistä kotitaloutta, ei ole harmainta aavistustakaan kansantalouden lainalaisuuksista, valuuttakurssijärjestelmän todellisesta merkityksestä tai valtion menojen positiivisesta roolista kansantalouden toiminnassa. Noin epäpäteviin ja osaamattomiin käsiin suomalaiset ovat vaaleissa antaneet maan asioiden hoidon, joten siinä mielessä he saavat kyllä syyttää myös itseään.

Kikyn vaikutus kilpailukykyyn

Kuvio 2: vientihintaindeksin vuosimuutos

Kiky-sopimusta perusteltiin maan kilpailukyvyn parantamisella. Siis esitettiin, että kun tällä sopimuksella alennetaan tuotantokustannuksia, niin vientihintoja voidaan laskea ja siten parantaa maan kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Kuviossa on vientihintaindeksin vuosimuutos, ja lopun 2 pystysuoraa pisteviivaa rajaavat vuoden 2017.
Päinvastoin kuin esitettiin, vientihinnat nousivat vuoden 2017 aikana, joten kikyllä ei ollutkaan kilpailukykyä parantavaa vaikutusta. Koska vientihinnat ovat nousseet ja reaaliansiot laskeneet, jonnekin on virrannut aika paljon rahaa. Mutta minne?
Jos ymmärtää hiukankaan kapitalistisen talouden logiikkaa, niin vastaus on tietysti itsestään selvä. Pörssiyhtiöt jakoivat vuonna 2016 osinkoja 11,91 miljardia euroa ja vuonna 2017 osinkoja jaettiin jo 12,66 miljardia euroa. Kasvua oli lähes 7 %. Tietääkseni maassa on lisäksi noin 150 000 listaamatonta, jossain määrin merkittävää toimintaa harjoittavaa osakeyhtiötä. Jos niiden keskimääräinen osinkojen jako olisi noussut vaikkapa vaatimattomalla 25 000 eurolla, niin niiden jakamat osingot olisivat kasvaneet lähes 4 miljardilla eurolla.
Vuonna 2018 pörssiyhtiöiden jakamat osingot nousivat 13,81 miljardiin euroon. Kasvua oli jo 9 %. Kikyssä kysymys oli siis pohjimmiltaan maan sisäisestä tulonjakotaistelusta työn ja pääoman välillä, eikä asialla ole oikeastaan mitään tekemistä kilpailukyvyn kanssa, koska se paranee teknisen kehityksen avulla, ei palkkoja polkemalla.
Palkkaneuvotteluissahan on aina ensisijaisesti kysymys vain tulonjaosta pääoman ja työn välillä. Kikyssä työväestö hävisi ja pääomanomistajat voittivat.

Jos ei kiky, niin mikä?

Jos hallituksen talouspolitiikalla ja erityisesti kikyllä ei ole ollut mitään positiivista vaikutusta maan talouden kehitykseen, niin mitkä taustatekijät ovat olleet merkittäviä? Yllä olevassa kuviossa on euron dollarikurssi siitä lähtien, kun euro otettiin käyttöön aluksi tilivaluuttana vuonna 1999. Vaakasuora katkoviiva edustaa kurssitasoa, jolla 1 euro = 1 dollari. Vuosi 2017 on rajattu kahdella pystysuoralla pisteviivalla.
Tässä yhteydessä täytyisi nyt selvittää perin juurin yksi todella keskeinen asia arvioitaessa maan talouden lähimenneisyyden kehitystä. Puhuttaessa maan talouden noin 10 vuoden rämpimisestä pohjamudissa suomalaiset taloustieteilijät ääntelevät jotenkin epämääräisesti, että ”tässä nyt on ollut pitkään huonot suhdanteet”, ”maata ovat nyt kohdanneet huonot suhdanteet”, ”maailmalla on ollut huonot suhdanteet” tai muuta vastaavaa. Mikään noista äännähdyksistä ei pidä paikkaansa, eikä ”taloustieteilijöiltä” kuulu pienintäkään yritystä selittää tapahtunut kehitys.
Ainakaan julkisuudessa näkyneiltä ”taloustieteilijöiltä” ei ole muuta kuulunut. Minua todella hävettää tunnustaa olevani koulutukseltani taloustieteilijä. Jokaisen taloustieteilijän ”punakantiseen aapiskirjaan” pitäisi kirjoittaa vahvistettuna teksti, että kapitalistisessa taloudessa ei ole olemassakaan 10 vuoden pituisia suhdanteita, vaan suhdannekierto on jo pitkään lyhentynyt ja nykyään suhdannekierto kestää vain n. 3–4 vuotta. Siis tuohon Suomen 10 vuoden rämpimiseen pohjamudissa mahtuu maailmalla useampiakin suhdannekiertoja, mikä on näkynyt esim. USA:ssa kasvun vaihteluina. Syy Suomen tilanteeseen on siis ollut jossain muualla kuin suhdannevaihteluissa.
Jos tätä asiaa ei ymmärretä, pitäisi kaikki taloustieteilijät passittaa lukkarin kouluun, jossa lukkari ei päästäisi näitä ”jukuripäisiä sonneja” edes syömään eväitään ennen kuin asia on ymmärretty.
Suomen talouden kehityksen taustalla onkin ollut lähinnä kaksi tekijää. Ensinnäkin keskeisin vaikuttaja on tämän luvun alun kuviossa oleva euron kurssikehitys. Kuviosta näkyy, kuinka 2000-luvun alussa euro oli niin heikko, että 1 eurolla sai vain alle 1 dollarin. Tällöin euroon liittyminen ei heti aiheuttanut taloudelle ongelmia, koska vientihinnat pysyivät kurssin heikkouden vuoksi kilpailukykyisinä.
Tämän jälkeen euro rupesi vahvistumaan ja ratkaiseva ajankohta oli vuosi 2007, jonka tienoilla kurssi hyppäsi voimakkaasti ylöspäin, joten vientihinnat muiden maiden valuutoissa nousivat voimakkaasti ja hintakilpailukyky meni. Tämä ajoi viennin vaikeuksiin ja maassa hävitettiinkin seuraavien vuosien aikana joillain aloilla melkein puolet teollisuudesta. Näin tuhoisaa Suomelle oli euroalueeseen liittyminen. Tässä suhteessa Suomi oikeastaan kuuluu samaan leiriin kuin vaikkapa Italia, joka myös kärsi euroalueeseen liittymisestä. Esim. Fiat joutui lähtemään Torinosta ja pakeni osittain Yhdysvaltoihin.
Suuri vastuu euron kurssikehityksestä kuuluu tietysti Euroopan keskuspankille (EKP), joka inflaation vastaisessa taistelussaan piti korkotasoa jatkuvasti korkeampana kuin Yhdysvaltain keskuspankki FED, mikä vahvisti euroa. Suomen Pankki on tietysti myös osavastuussa. Olen nimittäin kuullut, että Suomi ei vain noudata EU:n päätöksiä, vaan on ollut niitä itse tekemässä, kuten Suomen pankki EKP:n neuvostossa. Tosin on muitakin tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet euron kurssiin, mutta niiden erittely ei tähän esitykseen mahdu.
Suomen pelasti sitten vuosien 2014 ja 2015 vaihteen tienoilla euron voimakas heikkeneminen eli devalvoituminen, mikä palautti maan hintakilpailukyvyn. Nythän jopa suunnitellaan uusiakin investointeja ja myös puunjalostusteollisuuteen, jonka väitettiin jo olevan mennyttä kalua. Toinen vahingollinen tekijä rämpimisen aikana on ollut monetaristinen talouspolitiikka. Oikeastaan kaikki kyseisen ajanjakson hallitukset ovat leikanneet ja supistaneet, mikä on heikentänyt kotimaista kokonaiskysyntää. Sillä politiikalla saadaan aikaan vain jatkuva leikkausten kierre, kun kotimarkkinateollisuuskin ja palvelut kärsivät, jolloin valtion tulojen pienentyessä syntyy vain tarvetta uusiin leikkauksiin.
Toivottavasti suomalaiset ymmärtävät, että jos he jatkossa aikovat elää siedettävissä oloissa tässä maassa, niin maassa tarvitaan todella perusteellinen poliittisen linjan muutos. Oikeastaan koko poliittinen, hallinnollinen ja taloudellinen eliitti pitäisi vaihtaa, sillä kaikki siihen kuuluvat ovat vastuussa maan ongelmista. Vastuussa eivät todellakaan ole maahanmuuttajat, erirotuiset tai mitkään erityisryhmät.

Tuomo Liias on eläkkeellä oleva taloustieteilijä, joka on tehnyt työuransa pääosin Tilastokeskuksessa.