Arvostelu kiihtyy: Saksa painaa heikkoja kyykkyyn
Analyysi
Saksa ei ole talousveturi vaan kasvurohmu, jonka kauppaylijäämä
on muilta pois ja keskeinen syy talousanemiaan muualla. Tämä euron
valuvikoja korostava tasapainohäiriö on ollut eurokriitikoiden tiedossa
euron perustamisesta lähtien. Nyt Saksan arvosteluun yhtyvät yllättäen
Yhdysvallat ja IMF.
Kansainvälinen vakoilu ja siihen liittyvät
paljastukset eivät ole enää ainoa Saksan ja Yhdysvaltain välejä hiertävä
kiistan aihe. Nyt kinastelun aiheeksi käyvät myös talouspolitiikan
erimielisyydet.
Talouskeskustelun yllättävä käänne ja uusi kinastelun
aihe löytyy Yhdysvaltain valtiovarainministeriön viime viikolla
julkaisemasta tärkeästä
raportista, jossa ministeriö harvinaisen suorasukaisesti arvostelee Saksan talouspolitiikkaa.
Kyse on raportista, jonka sivuilla rahaministeriö
tilittää kongressille kahdesti vuodessa käsityksensä muiden maiden
harjoittaman talous- ja valuuttapolitiikan tilasta ja laadusta.
Juuri tätä raporttia Yhdysvaltain johto on useita
kertoja käyttänyt varoittaakseen Kiinaa käyttämästä maan valuutan juanin
keinotekoisen edullista kurssia epäreilun kilpailuedun kahmimiseksi
maan teollisuudelle muiden maiden ja erityisesti Yhdysvaltain
yrityksiltä.
Kiina saa tuoreessakin raportissa muistutuksen
valuuttapolitiikkansa tarkkailusta, mutta Kiinan valuuttapolitiikan
asemesta ensimmäisenä sapiskaa saakin tällä kertaa Saksan
talouspolitiikka.
Sattumaa tai ei, mutta päivää myöhemmin aivan samaa
sapiskaa Saksalle antoi myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Atlantin vastarannalta katsoen Saksa ei näytä talousveturilta vaan kasvurohmulta.
Talouden tosiseikat
tukevat arvostelua
Yhdysvaltain rahaministeriön ja IMF:n sormen
heristely Saksalle on kuin samasta käsikirjoituksesta.
Kumpikin
arvostelee Saksaa liian yksipuolisesta talousmallista, jossa koko
kansantalouden kasvu perustuu liiaksi vientiin ja liian ylijäämäiseen
ulkomaankauppaan.
Arvostelulla on vankat perusteet. Se tukeutuu
kansantalouksien keskinäiseen vuorovaikutukseen ja siihen kiistattomaan
tosiseikkaan, että
yhden maan ylijäämä on aina ja kaikissa oloissa yhtä
suuri kuin sen kauppakumppanien vastaavat alijäämät.
Eri maiden vaihtotaseet ovat aina kokonaisuudessaan
tasapainossa, sillä ali- ja ylijäämät ovat toistensa vastakappaleita,
jotka yhdessä tasapainottavat toisensa. Yksi maa ei voi kasvattaa
vaihtotaseensa ylijäämää ilman, että joidenkin muiden maiden alijäämät
kasvavat yhteensä yhtä paljon.
Taloustilastot antavat Yhdysvaltain ja IMF:n
arvostelulle taustatukea, sillä Saksa on kasvattanut ulkomaankauppansa
ja koko vaihtotaseensa ylijäämää vuosien ajan. Sen vaihtotaseen ylijäämä
on kasvanut koko talouskriisin ajan ja on nyt Kiinaakin suurempi.
Arvostelijoiden mukaan Saksan menestys ei ole
kokonaan sen omaa ansiota ja reilun kilpailun tulosta. Arvostelun mukaan
Saksa on hyötynyt ja yhä hyötyy muiden kustannuksella.
Näin on niin kauan kuin Saksa sulkee silmänsä ja
korvansa muiden maiden taloustarpeilta, pitää kiinni yksipuolisesti
vientiin perustuvasta kasvumallistaan – ja nauttii keinotekoisen heikon
euron tuomasta kilpailuedusta.
Euro samaan aikaan
liian heikko ja vahva
Saksa näyttää saaneen kansainvälisessä
talouskilpailussa ansiotonta hyötyä ja etumatkaa samasta apukeinosta,
josta Yhdysvallat on aiemmin arvostellut Kiinaa: keinotekoisen heikosta
valuutasta.
Erojakin toki maiden välillä on, sillä Kiinalla on
ikioma juaninsa mutta Saksalla on lukuisten muiden euromaiden kanssa
yhteinen euro. Lisäksi euron vahvuus tai heikkous on suhteellista ja
vaihtelee suuresti maittain sen mukaan, onko kyse heikosta vai vahvasta
euromaasta.
Euron ulkoinen arvo suhteessa muihin valuuttoihin on
kaikille euromaille keskimäärin niin sopiva kuin sen
valuuttamarkkinoiden mielestä on syytäkin olla.
Mutta keskimäärin "oikean" arvoinen euro ei ole
välttämättä yhdellekään yksittäiselle euromaalle sopiva.
Yhteinen euro
on heikoimmille euromaille ja varsinkin kriisimaille aivan liian vahva
ja vahvimmille euromaille ja erityisesti Saksalle aivan liian heikko.
Jos euro olisi vain Saksan ja muutaman muun vahvimman
jäsenmaan valuutta, olisi se todennäköisesti verrattomasti vahvempi
kuin se nyt on. Ja jos euro olisi vain kriisimaiden ja muiden
heikoimpien jäsenmaiden valuutta, olisi se todennäköisesti huomattavasti
heikompi kuin se nyt on.
Saksa on hyötynyt kriisimaiden euroa heikentävästä
vaikutuksesta, sillä se on voinut valloittaa markkinaosuuksia maailman
tavaramarkkinoilta heikomman valuutan avulla kuin ilman nykyisenlaista
rahaliittoa ja euroa olisi ollut mahdollista.
Vastaavasti kriisimaat ja muut heikoimmat euromaat
ovat Saksan vahvuuden takia kärsineet omaan talousjamaansa kohtuuttoman
vahvasta eurosta, mikä on heikentänyt niiden mahdollisuuksia kilpailla
maailmanmarkkinoilla.
Euron valuvika
voimistaa eroja
Eurotalouden kansainvälisesti arvostetuimpiin tuntijoihin kuuluva taloustutkija ja talouspäättäjien neuvonantaja
David Marsh tarkastelee tällä viikolla laatimassaan
kirjoituksessa Saksan saamaa arvostelua ja maan asemaa eurotaloudessa.
Marshin mukaan Yhdysvaltain ja IMF:n esittämä
arvostelu on perusteltua ja osuu euroalueen yhä ratkaisemattomien
talous- ja rakenneongelmien ytimeen. Kritiikki muistuttaa hänen mukaansa
aiheellisesti, että kriisi ei ole suinkaan ohi.
Marshin arvion mukaan pelkästään Saksan ja muutaman
muun vahvan "ydinmaan" euro maksaisi valuuttamarkkinoilla tällä haavaa
1,80 Yhdysvaltain dollaria eikä 1,38 niin kuin viime viikolla maksoi.
Saksan euron pitäisi toisin sanoen olla noin
kolmanneksen nykyistä euroa vahvempi, jotta valuuttakurssi heijastaisi
Saksan omaa kansainvälistä kilpailukykyä ja talouden vahvuutta. Näin ei
kuitenkaan ole eikä voi olla, sillä kriisimaiden mukanaolo pitää euroa
Saksalle keinotekoisen edullisena.
Marshin mukaan euron rakennepiirteistä ja
koostumuksesta on syntynyt pitkän päälle kestämätön itseään voimistava
kehitys, joka vahvistaa ennestään vahvimpia ja heikentää ennestään
heikoimpia. Saksa vahvistuu ja kriisimaat heikkenevät.
Tasapainopulmat
voivat pahentua
Valuuttarahasto IMF arvioi viime kuussa julkaisemassaan kansainvälisen talouden
World Economic Outlook -katsauksessaan euroalueen tasapainohäiriöiden jatkuvan ja jopa pahenevan uudestaan.
Sen mukaan kriisimaiden ulkoisen tasapainon
viimeaikainen koheneminen on suhdanneluontoisena todennäköisesti
tilapäistä eikä kestävää. Saksan ulkoinen ylijäämä sen sijaan on
ennemmin rakenteellista kuin suhdanneluontoista.
Marsh ja IMF arvioivatkin, että Saksan vaihtotaseen
ylijäämä pysyy vahvana ja ulkomainen rahoitusasema railakkaasti
ylijäämäisenä vielä vuosia. Kriisitalouksien ulkomainen velkaantuminen
sitä vastoin jatkuu ja niiden rahoitusasema pysyy erittäin raskaasti
alijäämäisenä.
Yhdysvallat ei ole euromaa eikä varsinkaan euroalueen
kriisimaa, mutta se kärsii aivan samalla tavalla kriisimaiden kanssa
Saksan keinotekoisen vahvasta kilpailukyvystä.
Jos Saksan vientiasema voimistuu lisää niin kuin IMF
näyttää olettavan, jäänee Yhdysvaltain valtiovarainministeriön
viimeviikkoisen raportin esittämä Saksa-kritiikki vaimeaksi
alkusoitoksi.
Talouspolitiikan
painoa siirrettävä
Yhdysvaltain arvostelu kohdistuu Saksan harjoittamaan
talouspolitiikkaan eikä euron ominaispiirteisiin tai rahaliiton
rakennevikoihin. Euron ominaisuudet kuitenkin voimistavat juuri niitä
Saksan talouspolitiikan seurauksia, joita Yhdysvallat arvostelee.
Yhdysvaltain ja IMF:n mukaan Saksa tai muutkaan maat
eivät ole irrallaan muusta maailmasta. Kansantalouksien kytkökset
toisiinsa ovat niin moninaisia ja laajoja, että kunkin maan toimet
vaikuttavat muihin.
Arvostelua vapaasti tulkiten Saksan pitäisi tinkiä
lyhytnäköisestä oman edun tavoittelusta siirtämällä talouspolitiikan
painoa vientiteollisuutta suosivasta kotimaista kulutuskysyntää
suosivaan suuntaan.
Näin Saksan vaihtotaseen ylijäämä todennäköisesti
supistuisi ja maan oma ulkoinen rahoitusasema heikkenisi, mutta samalla
se antaisi tilaa muiden kasvulle ja kriisiä ylläpitävien
tasapainohäiriöiden oikenemiselle. Lopulta Saksakin hyötyisi.
Saksa ei ole
irrallaan muista
Lokakuussa jopa EU:n komissiosta kuului varovaisen kriittisiä arvioita. Komissio julkaisi
tutkimusraportin, jossa ekonomisti
Jan in't Veld tarkastelee kriisitoimia ja kyseenalaistaa kriisitoimia leimanneen talouskurin ja vyönkiristysten viisautta.
Hänen mukaansa kriisi olisi todennäköisesti jäänyt
lievemmäksi ja talous toipuisi nopeammin uuteen kasvuun, jos vahvimmat
jäsenmaat olisivat keventäneet heikoimpien taloustaakkaa elvyttämällä
rohkeammin kuin nyt on käynyt.
Käytännössä tämä olisi merkinnyt etenkin Saksan
talouspolitiikan tuntuvaa keventämistä. Sen sijaan Saksa on kiristänyt
omaa talouspolitiikkaansa ja vaatinut kaikkia muitakin euromaita
toimimaan samoin.
Kritiikin mukaan Saksa hoitaa talouttaan ja vetää
kotiinpäin kuin se olisi edelleen tyystin yksinäinen kansantalous ja
irrallaan muiden euromaiden ja muun maailman menosta. Kriitikot
muistuttavat, että näin ei kuitenkaan ole.
Nyt on EU-komission vuoro läksyttää Saksan talouspolitiikkaa
Euroopan komission puheenjohtaja
Jose Manuel Barroso vaatii Saksaa tekemään enemmän euroalueen taloudellisen epätasapainon korjaamiseksi,
kertoo uutistoimisto Reuters. Barroso haluaa Saksan avaavan palvelumarkkinoitaan ja korottavan palkkoja aiempaa nopeammin.
Tiistaina
Frankfurtissa pitämässään puheessa Barroso sanoi, että Saksalla on
kotiläksyjä tehtävänään, jotta se voi varmistaa euroalueen tasapainon.
"Vahvojen talouksien maksaminen heikommille talouksille ei ole vastaus", Barroso sanoi Reutersin mukaan.
Sen
sijaan hänen mielestään tarvitaan makrotalouden epätasapainon
korjauksia, varsinkin niissä Euroopan maissa, jotka käyttävät
yhteisvaluuttaa.
Barroso ei käyttänyt yhtä kovia sanoja kuin
Saksan talouspolitiikkaa viime viikolla arvostellut Yhdysvallat, mutta
viesti oli sama.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö moitti raportissaan Saksaa
siitä, että sen
viennin ylijäämä ja alhainen kotimaan kysyntä ovat
pitkittäneet muiden euromaiden ongelmia ja johtaneet deflaatiouhkaan
euroalueella.
Saksan vienti on vuodesta 1952 saakka ollut tuontia suurempaa. Liittokansleri
Angela Merkelin hallitus on torjunut voimakkaasti Yhdysvaltain antaman kritiikin.
Talouselämä
Saksa putsaa pöydän
EU:n komissio on tämän viikon alussa
jälleen kerran ilmoittanut
pahimman olevan ohi eurokriisissä. Perusteena on komission oma ennuste,
jonka mukaan ensi vuonna euroalueen talous alkaa kasvaa
vaatimattomasti. Komission ennuste vaikuttaa kuitenkin optimistiselta,
sillä tänä vuonna jokaisen kriisimaan bruttokansantuote jatkaa
supistumistaan.
Muutama päivä ennen komission ennustetta julkistettiin myös
Eurostatin tuore inflaatiokatsaus,
joka antaa hyvin toisenlaisen kuvan euroalueen tilanteesta. Eurostatin
lukemat osoittavat euroalueen inflaatioasteen laskeneen vaivaiseen 0,7
prosenttiin. Euroalue on toisin sanoen erittäin lähellä ajautua
deflaatioon. Toteutuessaan laskeva hintataso saattaisi johtaa
kokonaiskysynnän selvään heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen,
kun yritykset yrittäisivät välttää velanottoa ja kuluttajat
kuluttamista.
Kriisin pitkittymisen pääasiallisena syynä on ollut euroalueen
kriisimaiden onneton talouskehitys. Yksikään kriisimaa ei ole onnistunut
nousemaan vakaalle kasvu-uralle, vaan pieniä kasvupyrähdyksiä on aina
seurannut talouden painuminen takaisin taantumaan ja lamaan. Jotkut
ehtivät jo juhlia Irlannin toipuneen talouskriisistä, mutta viime vuoden
lopusta lähtien sekin on päätynyt uuteen taantumaan. Myöskään
paljon hehkutetusta Espanjan
0,1 prosentin kasvusta vuoden kolmannella neljänneksellä ei kannata
innostua liikaa, sillä kokonaisuudessaan tänä vuonna Espanjan talouden
odotetaan supistuvan selvästi. Kriisimaiden surkea tilanne on jo pitkään
välittynyt myös rahoituskriisiltä välttyneisiin euromaihin:
kokonaiskysynnän romahtaminen kriisimaissa on näkynyt euroalueen
ydinmaiden viennin hidastumisena, eli ulkoisen kysynnän selvänä
vähentymisenä.
Eurokriisin ratkaisemisen pääasiallisena esteenä on Saksan
talouspoliittinen linja, joka estää minkäänlaisen rakentavan ratkaisun
löytymisen. Perimmäisenä ongelmana on Saksan oma vientivetoinen
kasvumalli, jonka vuoksi se keskittyy talouspolitiikassaan lähinnä
hintakilpailukyvyn ylläpitoon. Saksan kasvumalli on toisesta
maailmansodasta lähtien nojannut ulkomaiseen kysyntään, eikä maalla ole
haluja hylätä historiallisesti hyvin toiminutta malliaan. Eurokriisin
kannalta tämä on onnetonta, koska kriisimaat eivät voi muuttaa
talouspolitiikkaansa elvyttävämmäksi. Näin ollen kysyntälamasta nousun
pitäisi lähteä euroalueen ydinmaista, joista Saksa on kokonsa vuoksi
ratkaisevassa asemassa.
Saksa ei kuitenkaan näe tarpeelliseksi muuttaa talouspoliittista
linjaansa, koska se on toistaiseksi pystynyt välttymään eurokriisin
vaikutuksilta yllättävän hyvin. Olisi ollut oletettavaa, että
kokonaiskysynnän romahtaminen euroalueen kriisimaissa olisi vaikuttanut
selvemmin Saksan kokonaistuotantoon, koska nykyiset kriisimaat olivat
sille tärkeitä vientimaita. Saksan vientiteollisuus onnistui kuitenkin
nopeasti löytämään korvaavia vientimaita, minkä vuoksi eurokriisin
vaikutukset ovat jääneet Saksassa ennakoitua vähäisemmiksi. Näin ollen
Saksa on pystynyt pitämään taloutensa ainakin välttävällä kasvu-uralla
ja estämään työttömyyden kasvun.
Saksan kopeaa asennetta kuvaa myös sen vastaus Kansainväliselle
valuuttarahastolle IMF:lle sekä Yhdysvaltain valtiovarainministeriölle,
jotka
kritisoivat sen eksessiivisiä vaihtotaseen ylijäämiä.
IMF:n ja Yhdysvaltojen mukaan Saksan 6,3 prosentin vaihtotaseen
ylijäämät tuottavat deflatorista painetta euroalueelle sekä koko
maailmantalouteen. Saksan valtiovarainministeriö vastasi IMF:lle ja
Yhdysvalloille tiedotteessaan, jossa se katsoi massiivisten vaihtotaseen
ylijäämien kertovan ainoastaan Saksan kilpailukyvystä ja saksalaisten
tuotteiden vahvasta globaalista kysynnästä. Myöhemmin Saksan
välinpitämättömän asenteen toisti vielä valtiovarainministeriön
tiedottaja Martin Kotthaus todetessaan, että ”Saksassa ei ole
epätasapainoja, jotka vaatisivat kasvuystävällisen talous- ja
finanssipolitiikkamme muuttamista”.
Saksalle nykyinen tilanne sopii mainiosti, sillä eurojäsenyys
palvelee sen kasvumallia erinomaisesti. Historiallisesti Saksan
kasvumalliin on sisältynyt ristiriitoja, jotka ovat toisinaan johtaneet
maan talouskasvun heikentymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen. Saksan
vientivetoinen kasvumalli on nojannut ennen kaikkea hyvin alhaiseen
inflaatioasteeseen, joka on ollut myös poikkikansallisten
portfoliosijoittajien mieleen. Kansainväliset sijoitusvirrat taas ovat
olleet omiaan vahvistamaan D-markkaa, mikä taas ei ole ollut Saksan
vientiteollisuuden mieleen. Toisen maailmansodan jälkeisinä
vuosikymmeninä Saksassa ajauduttiinkin toistuvasti tilanteeseen, jossa
D-markka vahvistui liikaa, minkä seurauksena Saksan vienti rupesi
hidastumaan.
Tämän vuoksi Saksa suhtautui myönteisesti 1970-luvulla ja
1980-luvulla yrityksiin vahvistaa eurooppalaista valuuttaintegraatiota.
Näissä pyrkimyksissä tausta-ajatuksena oli yleensä aina sitoa muiden
EY-maiden valuutat Saksan D-markkaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä,
että Saksan D-markan vahvistuessa muiden valuuttajärjestelyyn
osallistuvien maiden olisi pyrittävä pitämään oman valuuttansa
mahdollisimman lähellä D-markan kurssia. Näin ollen Saksan
kilpailijamaiden vientiteollisuudet eivät pääsisi nauttimaan heikentyvän
valuutan tuottamasta kilpailuedusta. Juuri näin kävi vuonna 1979
alkunsa saaneessa EMS-järjestelmässä (European Monetary Sytem), joka
edelsi varsinaista talous- ja rahaliittoa. Näennäisesti EMS-valuutat oli
sidottu valuuttakori ECUun, mutta ECUssa taas D-markalla oli
ylivoimainen rooli. EMS takasi sen, että kilpailijamaat eivät saaneet
valuuttajoustosta merkittävää hyötyä.
Tämän vuoksi Saksa oli halukas lähtemään mukaan myös talous- ja
rahaliitto EMUun. Saksa tiesi, että EMUun tulisi mukaan maita, joiden
kasvumallit nojasivat enemmän kotimaiseen kysyntään ja joiden
vientisektorit olivat paljon heikompia. Näin ollen se ymmärsi, että
eurosta tulisi D-markkaa heikompi valuutta, mikä sopisi sen
vientivetoiselle kasvumallille erinomaisesti. Ongelmana oli kuitenkin
siinä, että Saksa pelkäsi EMUn perustamisen voivan johtaa joko
ylikansallisiin tulonsiirtoihin tai Bundesbankin linjaa kevyempään
rahapolitiikkaan. Saksa suostuikin mukaan EMUun vain, jos siitä
puuttuisivat kaikki valtioiden väliset tulonsiirtomekanismit ja jos
EKP:n mandaatti, asema ja säännöstö kopioitaisiin suoraan
Bundesbankilta. Saksa sai lopulta tahtonsa läpi Maastrichtin
sopimuksessa: tulonsiirtoja ei tullut, EKP:lle annettiin täysin
itsenäinen asema, valtioiden suora keskuspankkirahoitus kiellettiin eikä
EKP:lle annettu edes työllisyystavoitetta.
Saksa voikin olla kohtalaisen tyytyväinen nykytilanteeseen. Pysyviä
tulonsiirtomekanismeja ei ole luotu ja EKP:n rahoitustuki on pidetty
minimaalisena. Samaan aikaan EMU-jäsenyys auttaa jatkuvasti Saksan
vientiteollisuutta. Suuren saksalaisen Leoni AG -kaapeliyhtiön
pääjohtaja
Klaus Probst tiivistää lokakuun (englanninkielisessä)
Le Monde Diplomatique -lehdessä saksalaisen eliitin käsityksen euroalueen nykytilanteesta erinomaisesti:
Obviously, the depreciation of the euro against the
dollar, following the poor economic performance of our European
neighbours, has stimulated our exports and enhanced our competitiveness
on the global market. If Germany returned to the deutschmark, it would
trigger an appreciation of our currency that would be disastrous for
German industry. We must recognise that the financial pressure on the EU
at the moment is keeping the euro at an artificially low level, which
is advantageous to us.
Saksalle EMU on järjestelmä, joka takaa kilpailukykyisen
valuuttakurssin ilman merkittäviä kustannuksia. Sillä ei ole
aikomustakaan tehdä kriisin ratkaisemiseksi vaadittavia muutoksia
talouspolitiikassaan tai tukea
institutionaalisia muutoksia, jotka estäisivät velkakriisit tulevaisuudessa.
Vaikuttaakin yhä enemmän siltä, että eurokriisi ratkeaa vasta, kun
osa nykyisistä kriisimaista jättää EMUn. Tämä aiheuttaa todennäköisesti
Saksassakin paniikin, koska sen yksityisellä sektorilla on huomattavia
sijoituksia kriisimaissa. Esimerkiksi jälkikeynesiläinen ekonomisti Jörg
Bibow
on arvioinut tuoreessa tutkimuksessaan,
että kriisimaiden euroero johtaisi näiden sijoitusten reaaliarvon
romahtamiseen sekä kriisimaiden vientikilpailukyvyn huomattavaan
parantumiseen. Nämä tekijät taas saattaisivat laukaista Saksassa
täysimittaisen talouskriisin. Toistaiseksi EKP:n
OMT-ohjelma
on onnistunut estämään EMUn hajoamisen, mutta jossain vaiheessa mitta
tulee täyteen Etelä-Euroopan kriisimaissa. Luvassa on vielä pitkä ja
surullinen näytelmä.
Lauri Holappa