torstai, 19. tammikuuta 2012
Talousdemokratian järjestämä ”Mistä finanssikriisissä on vaiettu” -seminaari Tampereella kirjastotalo Metsossa 19.1. 2012.
Taloudessa osaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta rangaistaan. Kun Suomi liitettiin puoliväkisin ja ilman kansanäänestystä EU:n rahaunioniin Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla, kummallakaan nykyisellä presidenttiehdokkaalla ei ollut pienintäkään käsitystä tulevista ongelmista.
Heillä oli vain fundamentaalinen usko ns. ”vapauden” kaikenkattavaan positiiviseen voimaan. Jo EU:ta perustettaessa sen toiminta-ajatus perustui neljään perusvapauteen, joista pääomien vapaa liikkuvuus oli ylivoimaisesti tärkein.
Poliittiselle eliitille ei tullut mieleen, että vapaiden ja säätelemättömien pääomamarkkinoiden vallitessa ahneet pankinjohtajat voivat rakentaa heiltä salassa nykyisen pyramidihuijauksen, jonka laskuja päättäjät ovat laittaneet ja laittamassa veronmaksajien maksettavaksi.
Pankkimaailma on häikäilemättömästi lobannut sekä poliittisia päättäjiä että taloustieteilijöitä luopumaan rahoitusmarkkinoiden sääntelystä niin meillä kuin muualla. Yle esitti (23.10. 2011) ansiokkaan ja paljastavan Oscar-palkitun Charles Fergusonin dokumentin: ”Sisäpiirin homma”.
Se vie lopullisesti uskon, että markkinavoimien ”näkymätön käsi” on väistämättömiin lainalaisuuksiin perustuva mekanismi, jota rahoitusalan huippuammattilaiset pyörittävät kaikkien kansalaisten hyödyksi.
Yhdysvalloissa sääntelyä ovat ajaneet alas mm. valtiovarainministeriksi valitut ns. ”pyöröovien” kautta tulleet entiset rahoitusalojen huippujohtajat. Kauhistuttavinta ohjelmassa oli, että pahimmat pankkien konkursseja ja finanssikriisin aiheuttaneet ”optiohuijarit” ovat nyt onnistuneet miehittämään Barack Obaman neuvonantajien ja valtionhallinnon huippupaikat.
Amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin konkurssin (syksyllä 2008) jälkeen poliitikot ovat yrittäneet turhaan pelastaa maailmaa (siis pankkeja) totaaliselta konkurssilta ja lamalta - tuloksetta.
Amerikkalainen tutkimuslaitos Grail Research laski syyskuussa 2009, että finanssisektorin pääomittamiseen on käytetty veronmaksajien rahaa maailmanlaajuisesti jo n. 10 600 miljardia dollaria ja valtioiden elvytyspaketteihin n. 9 500 miljardia dollaria. Siis vuodessa oli heitetty 20 biljoonaa dollaria (amerikan triljoonaa) kankkulan kaivoon ja vähintään toinen mokoma (kukaan ei tiedä tarkkaan) on törsätty turhaan seuraavan kolmen vuoden aikana – siis lähes lähes koko maailman BKT:n verran (v.2009 58 biljoonaa).
Kalvo Nro 1
Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Pääministeri Jyrki Katainen on osoittanut ns. “vastuullista johtajuutta” kun hän on ollut rakentamassa tukipaketteja toisensa perään. Helsingin sanomat laski, että Suomi on pannut nimensä 51 miljardin euron sitoumuksiin, joka on kutakuinkin sama summa kuin valtion tulevan vuoden budjetti.
Nykyisestä finanssikriisistä julkisuudessa käytettävät velka-, laina- ja pelastusrahastojen rahasummat ovat niin järkyttävän suuria, että eivät edes poliittiset päättäjät saati tavallinen kansalainen kykene ymmärtämään niiden suuruusluokkia.
Der Spiegel-lehden mukaan (50/2011) vuonna 2010 maailman kaikkien osakepörssien liikevaihto oli 63 biljoonaa, mutta pörssien ohi kaupattavien ja kaiken julkisen valvonnan ulottumattomissa olevien johdannaisten arvo oli sinä vuonna 601 biljoonaa ja luottolamavuoden 2011 puolivälissä jo 708 biljoonaa dollaria.
Siis pankkien taikoman virtuaalimaailman pyramidihuijauksessa liikkuu yli kymmenkertainen määrä arvonsa menettänyttä virtuaalirahaa kuin oikeassa reaalimaailmassa.
Finanssitaloudessa (siis pankkien taseissa arvonsa menettäneitä velkapaperipaketteja) kiertää esimerkiksi 20 kertaa enemmän rahaa kuin reaalimaailman palkoissa!
Maailman valuuttakaupan määrä ylitti vuonna 2010 ensimmäisen kerran 1 000 Amerikan biljoonan rajan ja oli 1 007 000 000 000 dollaria. Se on syntynyt pankkienvälisestä rahan ”kirnuamisesta” eli velkojen myymisestä toinen toisilleen ja yritysten sisäisestä ja veroparatiisien kautta tapahtuvasta siirtohinnoittelusta, jonka tarkoituksena on kiertää veroja. Peräti 60 prosenttia maailmankaupasta on yritysten sisäistä (OECD).
Kun EU:hun liityttiin, vallassa olevien poliitikkojen olisi pitänyt ymmärtää laittaa edes jonkinlaiset suitset ja säännöt, jotta pyramidihuijaukselta ja kuvitteellisen rahan velkavuorilta olisi vältytty. Ei Harri Holkerilla, Erkki Liikasella, Esko Aholla, eikä Iiro Viinasella ollut aikoinaan ymmärrystä eikä ammattitaitoa. Sama osaamattomuus tiivistyi Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön hallituskaudella.
Nyt poliitikot juoksevat pääoman liekanarussa pelastamassa EU:n kriisivaltioita (siis pankkeja) veronmaksajien rahoilla pankkien itse itselleen aiheuttamista ongelmista. Tässä yhteydessä on suorastaan irvokasta puhua enää ns. ”demokratiasta”. Valta on luisunut täydellisesti poliittisilta päättäjiltä pankkien ja pääoman harmaille eminensseille.
New Scientist -lehti julkaisi juuri Sveitsin teknologiainstituutissa Zürichissä tehdyn tutkimuksen, kuinka pankit ja suuryhtiöt hallitsevat maailmaa. Aineistona oli maailmanlaajuisesta Orbis 2007 -tietokannasta poimitut 43 060 monikansallista yhtiötä ja niiden ristiinomistukset.
Tutkijoiden mukaan maailmantalouden ytimen muodostaa 1 318 yhtiötä, joilla on keskimäärin 20 kytkentää muihin tutkimuksen yhtiöihin. Nämä yhtiöt muodostavat ”vain” 20 prosenttia maailman kaikkien yhtiöiden liikevaihdosta. Ne hallitsevat kuitenkin osakeomistustensa kautta enemmistöä maailman reaalitaloudesta, joten niiden kontrollissa on 60 prosenttia globaalista liikevaihdosta.
Analyysia jatkettaessa havaittiin, että 1 318 yhtiön sisällä on vielä ytimen ydin, 147 ”superyhtiötä”. Ne ovat kokonaan toistensa omistamia. Superyhtiöt hallitsevat 40 prosenttia laajemman ytimen liikevaihdosta. Ne toimivat yhdessä yhteisten intressien puolesta. Suurin osa terävimmästä kärjestä on rahoitusalan yhtiöitä.
Listan ykkönen on Barclays, kakkonen Capital Group Companies ja kolmonen FMR Corporation. Talouskriisin uutisoinneissa esiintyneitä yhtiöitä ovat esimerkiksi JP Morgan Chase (Listan 6.), UBS (Listan 9.), Merrill Lynch (Listan 10.), Deutsche Bank (Listan 12.), Credit Suisse (Listan 14.), Goldman Sachs (Listan 18.), Morgan Stanley (Listan 21.) jne.
Tutkijaryhmään kuuluva James Glattfelder totesi, että ristikkäissidokset ovat uhka talouden vakaudelle ja ehdotti liiallisia kytkentöjä rajoittamaan maailmanlaajuisia trustien vastaisia sääntöjä. Scientistiin haastateltu tutkija George Sugihara ehdotti puolestaan liiallisten ristiin kytkentöjen verottamista.
Vallassa olevien poliitikkojen osaamattomuutta ja vastuuttomuutta osoittaa, että myös Euroopassa talouden tärkeimmille paikoille päästetään pankkimaailmassa meritoituneita lobbareita.
Euroopan keskuspankkiin (EKP) valittiin juuri pääjohtajaksi Mario Draghi, joka on entinen Goldman Sachs International -pankin varapääjohtaja.
Juuri Goldman Sachs junaili monimutkaisen järjestelyn, jolla Kreikka pystyi kätkemään miljardeja veloistaan piiloon. Näin Kreikka pääsi livahtamaan eurovaluuttaan. Kreikka maksoi tästä järjestelystä pankille 300 miljoonaa euroa.
Eurooppalaisten rahoja vartioi nyt mies, jolla on vanhat intressit ajaa horjuvan yksityispankkisektorin etuja. Corporate Europe Observatory –tutkimuslaitoksen (CEO) mukaan hän on paitsi entinen pankinjohtaja, myös suurimpien yksityispankkien johtajista koostuvan lobbariryhmän jäsen. Niin oli myös hänen edeltäjänsä Jean-Claude Trichet.
Draghi on pankkimaailman eliittijärjestön ”Group of Thirty” (Kolmenkymmenen ryhmä) jäsen. Tämän vuonna 1978 perustetun tutkimus- ja lobbariorganisaation jäseninä ovat maailman suurimpien pankkien ja keskuspankkien pääjohtajat.
Ryhmää johtaa JP Morganin pääjohtaja Jacob Frenkel. Pankilla oli sormensa pelissä, kun Italian budjettia laitettiin kuntoon lumelääkkeillä vuonna 1996. EKP:n pitäisi olla (ainakin teoriassa) itsenäinen toimija suhteessa muihin pankkeihin ja poliittisiin päättäjiin.
Vuonna 2008 Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi on tullut poliitikoille ja taloustieteilijöille täytenä yllätyksenä. Vapaiden pääomamarkkinoiden hurmaannuttamat uusliberalistiset taloustieteilijät lietsoivat ns. ”vapaus” –ideologiaa. Sen seurauksena pankeille on annettu oikeus ”taikoa tyhjästä” rahaa ja tyrkyttää sitä puoliväkisin kaikille – jopa täysin luottokyvyttömille kuten subprime -lainojen yhteydessä tapahtui.
Kalvo Nro 2
USA:n kokonaisvelka
Nyt valtiot, kunnat, osavaltiot, yritykset ja yksityiset kansalaiset on lastattu velalla suorituskykynsä äärirajoille asti. Suomalaisilla velkaa 108% vuosiansioista mutta vuonna 2007 USA:n kotitalouksien velka oli yli 28 Amerikan biljoonaa dollaria eli 248 prosenttia maan BKT:sta. Yhdysvaltojen, Japanin ja EU-maiden kokonaisvelka pankeille on jo yli kolme kertaa niiden BKT:n suuruinen. Yhdysvaltojen kokonaisvelka on suurempi kuin 1930-luvun lama-aikana.
Nykyisillä pysähtyneillä markkinoilla kolminkertaisen velan korkojen maksaminen reaalitalouden tuotoilla tuottaa jo tuskaa. Velan lyhentäminen on jo useimmille täysin mahdotonta. Varsinkin kun kriisimaiden BKT:n ”kasvu” on nykyisin miinusmerkkistä.
Tilanne alkaa muistuttaa ensimmäisen maailmansodan Saksan kohtaloa, josta talousnobelisti Keynes aikoinaan varoitti. Voittajamaat laittoivat sodan kaikki vahingot ja omat sotakulunsa Versaillesin rauhanehdoissa häviäjän maksettavaksi. Aivan kuten nykyisin pankkiirit laittavat omat uhkapelinsä ylivelkaisten veronmaksajien maksettavaksi.
Keynes kuvasi hyytävän tarkasti, kuinka sotakorvausten taakka tuhoaisi Saksan talouden, aiheuttaisi suurtyöttömyyden ja myöhemmin järkyttäisi yhteiskuntarauhaa tekemällä tilaa ääriliikkeiden kannatukselle eli Hitlerin valtaannousulle.
Nyt on jo saatu pientä esimakua ”Vallataan Wall Street -liikkeen protesteista eri puolella Amerikkaa ja mellakoista Göteborgissa, Madridissa, Ateenassa ja muissa Euroopan metropoleissa.
Valtamediat ovat olleet hallituksen tukitoimien puolella ja kritisoineet kriisivaltioiden ylivelkaantumista. Ne ovat kuitenkin unohtaneet, että eurovaltioiden velka-aste ei ole tänään merkittävästi korkeampi kuin 20 vuotta sitten Saksaa, Ranskaa ja Kreikkaa lukuun ottamatta. Saksa ja Ranska ovat ylittäneet itse asettamansa valtion budjettivajeen ja velkamäärän rajat – Saksassa kauppataseen ylijäämää (+5%) ja Ranskassa valtionvelka BKT:sta yli 80 prosenttia.
Euroopassa pankkien keinotekoinen ”luottolaajennus” eli velka kasvatti kulutusta eteläisissä kriisimaissa, mutta kulutus lisäsi tuontia ja vientialijäämää – ja kasvatti Saksan ylijäämää. Saksa lisäsi kilpailukykyään ja ylijäämäänsä tiukalla matalapalkkapolitiikalla eli palkansaajien ostovoiman kurjistamisella. Alkoi Euroopan palkkojen kurjistumiskierre ”pohjalle” veroeroosion lisäksi.
Saksan talousihme piiputti 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Se aloitti palkansaajien kurjistumisen parantamalla kilpailukykyään ns. työmarkkinauudistuksella. Se tehtiin leikkaamalla työttömyysturvaa, jolloin työttömyysaste pieneni. Lisäksi helpotettiin potkujen antamista – ilman kattavaa minimipalkkalakia.
Näillä toimilla syntyivät Saksan pienipalkka-alat. Samalla kilpailukyky parani ja Saksassa työttömien määrä supistui viidestä miljoonasta alle kolmeen kuuden vuoden aikana. Samaa lääkettä EU:n ja IMF:n päättäjät ovat tarjoamassa kaikille EU -maille kunnes ollaan kiinalaisella palkkatasolla.
Pysähtyneillä markkinoilla Saksa ja Suomi olivat voittajia markkinaosuustaistossa ja siten osasyyllisiä kaupan epätasapainoon ja kriisimaiden alamäkeen.
Saksa on näillä operaatioilla saanut niin suuren luottamuksen, että sijoittajat ovat kiikuttamassa rahojaan tulevalta kriisiltä turvaan Saksan joukkovelkakirjoihin negatiivisella korolla (-0,01%). Sijoittajien pelko euromaiden ja europankkien maksukyvyttömyydestä on niin kova, että he maksoivat Saksalle 24 miljoonaa euroa vastineeksi mahdollisuudesta lainata Saksalle 3,9 miljardia euroa puoleksi vuodeksi!
Ongelmat Euroopassa alkoivat Islannin pankkikriisillä, jonka johdannaisvelkakirjojen arvosta hävisi ”taivaan tuuliin” peräti 94 prosenttia.
Kalvo Nro 3
Euroopan pankkien riskit kriisimaissa.
Sitten oli Kreikan vuoro, jonka pelastamiseksi kerättiin EU-maiden veronmaksajien varoja 110 miljardia. Päättäjien mukaan piti olla solidaarisia kreikkalaisille, vaikka Kreikan omien rikkaiden rahoja oli kiikutettu salaa turvaan Sveitsin pankkeihin yli 200 miljardin euron edestä.
Kriisiä ei saatu padotuksi, vaikka meidän ”talousosaajamme” Jyrki Katainen ehti mainostaa, että ”markkinavoimat on saatu selätettyä”. Kriisi levisi Irlantiin, kun sikäläiset poliitikot lupasivat konkurssikypsille pankeille ”piikin auki”. Pankkien pelastaminen kävi ylivoimaiseksi Irlannin valtiolle. Sinne kerättiin EU:lta 85 miljardin lainapaketti.
Koska poliittiset päättäjät eivät vieläkään hahmottaneet pankkien pyramidihuijausta, tsunami levisi seuraavaksi Portugaliin. Sinne kerättiin 78 miljardin euron lainapaketti. Näiden pienten maiden pelastamiseen EU:n rahat ovat juuri ja juuri riittäneet. Sitten huomattiin, että Kreikan apupaketti ei riitä, joten parhaillaan mietitään Kreikan uutta apupakettia jonka suuruudesta ei ole vieläkään tarkkaa tietoa.
Kaikissa näissä maissa EU joutui tulemaan apuun, kun valtioiden 10 vuoden velkakirjojen korko oli noussut kuuteen prosenttiin. Nyt sekä Italian että Espanjan samojen velkapapereiden korko huitelee jo seitsemän prosentin tuntumassa. Niiden pelastamiseen eivät EU:n rahat enää riitä.
EU-maiden konkursseja patoamaan perustettiin Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV). Se kykenee antamaan 440 miljardia euroa lainoja. Suomen takausvastuu tässä väliaikaisessa järjestelmässä on 28,7 miljardia.
Kun EU:n päättäjiltä on rahat loppumassa, ovat he innovoimassa samanlaisia arveluttavia keinoja, jotka heidän pitäisi kieltää investointipankkien johdannaiskaupassa. Vivuttamalla ”taiotaan” 440 miljardia 1 000 miljardiksi euroksi. Poliitikot haluavat vivuttaa ERVV:tä monimutkaisten takauksien avulla, mikä johtaisi suurimmillaan sijoittajariskien sälyttämiseen takauksia antavien maiden veronmaksajien harteille.
Kun kriisimaat vain lisääntyivät Angela Merkel ja Nicolas Zarkosy päättivät perustaa uuden kriisin patoamiseen tarkoitetun pysyvämmän tukijärjestelmän eli Euroopan vakausmekanismin (EVM). Sen päämaja on veroparatiisi Luxemburgissa ja sen on tarkoitus aloittaa toimintansa kesällä 2012. Se on kuitenkin epävarmaa, koska kaikki maat eivät taivu yksimielisyysperiaatteesta liittovaltiomaiseen 85 prosentin määräenemmistövaltaan.
Jos Suomi hyväksyy EVM:n (pysyvä vakausrahasto), sen lainanantokyky on 500 miljardia ja Suomen vastuut ovat nousemassa 12,6 miljardiin.
EVM on tulonsiirtojärjestelmä, jota ei valvota eikä rahojen käytöstä saa tietoja. Euroopan tilintarkastustuomioistuin ei pääse valvomaan julkisten varojen käyttöä EU:n nykyisissä eikä tulevissa kriisirahastoissa, vaikka summat ovat suurempia kuin koko EU:n vuosibudjetti.
Vallan keskittymistä Merkelille ja Zarkosylle ja muille kolmen A:n valtioille piti hyvänä Eurooppa-ministeri Alexander Stubb. Hän näki euroalueen darvinistisena järjestelmänä. ”Euroopan ydin on markkinavetoinen, ei poliittinen”, Stubb tunnusti varsin avoimesti hiljattain Belgian Brüggessa pitämässään puheessa.
Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) on huudettu apuun EU:n kriisissä. Se on 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on loiventaa finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Sen tukipanos ERVM:ssa on 250 miljardia euroa. Sekä Yhdysvallat että Britannia ovat kieltäytyneet lisämaksuista IMF:n tukipaketista mahdollisesti syntyvälle EVM:lle.
Euroopan vakausrahaston ja IMF:n ajamat lääkkeet eivät kuitenkaan ole aina samoja. EU:n ja vakausrahaston lainapolitiikka ankkuroituu tiukkaan budjettikuriin, yksityistämisiin, hyvinvointipalvelujen alasajoon ja parlamentaarisen päätäntävallan mitätöintiin jopa yli 200 ehtoa sisältävillä lainapaketeilla.
Myös IMF on perinteisesti tunnettu tiukasta budjettikuripolitiikasta, velkaehtojen sanelusta ja sijoittajien etujen puolustamisesta kehitysmaiden kriiseissä, mitä se on aiemmin tehnyt vastustamalla pääomakontrolleja. Päättäjinä IMF:ssä on ns. ”Chicagon poikia” eli kyseisessä yliopistossa koulutettuja ns. friedmanilaista oppisuuntaa edustavia uusliberalistisia taloustohtoreita.
Erityistä huomiota on herättänyt IMF:n varatoimitusjohtajan Nemat Shafikin varsin poikkeava lausunto 3.1. 2011 Survey -lehdessä. Shafikin mukaan Islannin päätös päästää pankit konkurssiin ja kieltäytyä tappioiden sosialisoimisesta oli oikein. Lisäksi IMF kehui Islannin pääomakontrolleja ja elvyttävää talouspolitiikkaa laman aikana.
IMF:n ohella Euroopan keskuspankkia (EKP) on perätty EU:n viimekätiseksi pelastajaksi. Sen pitäisi olla itsenäinen kaikista intressiryhmistä, mutta kuten tuli aikaisemmin selvitettyä nykyisen pääjohtaja Mario Draghi:n taustat – toisin on. EKP:n neuvosto on keskuspankin ylin päättävä elin. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on yksi sen 23 jäsenestä ja hänellä on yksi ääni.
Keskuspankin päätehtävä on vaalia hintavakautta eli inflaatiota, mutta kriisin yhteydessä siltä on alettu vaatia muitakin toimia. EKP:lla on yksi oikeus ylitse muiden; se voi painaa rahaa. Se ei saa ostaa suoraan valtion liikkeelle laskemia velkakirjoja, mutta se saa ostaa niitä jälkimarkkinoilla pankeilta.
Kalvo Nro 4
Valtionlainojen ostot FED / EKP
Koska konkurssikypsien valtioiden velkakirjat eivät tahdo mennä kaupaksi, pankit myyvät arvonsa menettäneitä velkakirjoja EKP:lle ja pääsevät kelvottomista papereista kätevästi eroon. EKP on ostanut 207 miljardin euron arvosta joukkolainoja toukokuusta 2010 lähtien –roskapapereita veronmaksajien piikkiin.
Rahamarkkinoille on syntynyt aivan järjetön tilanne. Valtioita edustava EKP painaa rahaa ja laskee valuutan markkinoille. Liikepankit lainaavat rahaa keskuspankilta pienellä diskonttokorolla (1%). Sitten ne lainaavat velkakirjamarkkinoilla eteenpäin pikavippeinä valtioille samaa valuuttaa suuremmalla prosentilla (esimerkiksi Kreikan velkakirjoissa markkinakorko on 35%).
Sama järjetön pankkien tukiaisralli jatkuu EKP:n toimesta toistakin kautta. Markkinoiden luottamus EU-maiden pankkeihin on heikko, Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) mukaan Eurooppalaisten pankkien riskit Italiassa, Irlannissa, Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa ovat yhteensä 551 miljardia (sen lisäksi vielä Kreikan omat pankit).
Rauhoittaakseen markkinoita EKP avasi piikin kaikille pankeille 500 miljardiin euroon asti kolmen vuoden ajaksi. Vakuudeksi riitti taas arvonsa menettäneet kriisimaiden velkakirjat. Voisiko pankkien osakkeenomistajien tuki veronmaksajien rahoilla tästä vielä parantua? Sijoittajavastuusta ei puhu enää kukaan.
Pankit käyttivät ahnaasti anteliaisuuden hyväkseen ja saivat putsatuksi taseistaan kelvottomia papereita. Silti ”rahaa poistuu Euroopan pankkisysteemistä huikeaa vauhtia, minkä takia keskuspankit ovat turvautuneet rahan painamiseen”. Näin on todennut GoldMoney:n perustaja James Turk King World News’in -lehden haastattelussa. ”Amerikkalaiset sijoitusrahastot ja korporaatiot vetävät nekin varojaan ulos Euroopasta”, hän totesi. Turk’in toimiala on vilkastunut sillä arvometalleihin sijoittaminen on voimakkaasti kasvanut näinä epävarmoina aikoina.
EU-maat ovat kriisissä. Luokituslaitos Standard & Poor´s alensi jo Italian luottoluokitusta kahdella pykälällä ja Ranskan yhdellä. Kaikkiaan yhdeksän euromaan luottoluokitusta alennettiin. Kriisimaiden luottoluokitus on jo ”banaanivaltioiden” luokkaa. Lisäksi myös ERVV:n (EU:n tilapäisen velkajärjestelyn) luottoluokitusta alennettiin pykälällä. Yhdysvaltojen luottoluokitusta alennettiin jo aiemmin.
Se tietää lisää kustannuksia euromaiden veronmaksajille korkokulujen nousuna. Esimerkiksi Suomelle yhden prosenttiyksikön koronnousu tietäisi 250 miljoonan euron lisämenoja vuodessa.
Kalvo Nro 5
Hyperinflaatio
Kummallista, vaikka talousoppikirjojen mukaan EKP:n ja Amerikan keskuspakki FED:in hillittömästä rahanpainamisesta lähes Weimarin Saksan ja Zimbabwen malliin pitäisi seurata hyperinflaatio. Inflaation kehitys Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut kuitenkin varsin maltillista.
EKP ottaa veronmaksajien piikkiin järjettömän suuria riskejä. Onhan sen oma pääoma vain yksittäisten euromaiden keskuspankkien lainanannon varassa. EKP on yhdessä euromaiden kansallisten keskuspankkien kanssa laittanut erilaisiin kriisitoimiin analyysitoimittaja Jan Hurrin mukaan jopa 1 500 miljardia euroa.
EKP:n ostamien ja vakuuksiksi saamien kriisimaiden velkakirjojen kirjaaminen alenevaan markkina-arvoon vie hetkessä sen omat pääomat nollaan ja EKP on jo nyt käytännössä roskapankki.
Kalvo Nro 6
Julkinen pääoma paikkaa yksityistä pakoa.
Suomen Pankki ei enää ole itsenäinen toimija vaan alisteinen EKP:n rahapolitiikalle. Se on myös vastuussa EKP:n ottamista riskeistä operoidessaan EU:n nimissä.
Suomen Pankilla on EKP:n jäsenenä 3,6 miljardin euron riskit EKP:n ostamista ja arvottomiksi käyvistä kriisimaiden velkakirjoista. Suomen Pankin osuus kasvaa vielä runsaasti, kun EKP:n johtajat antoivat 200 miljardin takuut IMF:lle sen nostaessa kriisirahastoaan. Suomen takuupotti kasvoi 3,8 miljardia lisää.
Suomen Pankin riskit ovat melkoiset ja tase paisuu jättimäiseksi myös EKP:n rahoittamisessa. Pankin Target-järjestelmään liittyvät saatavat ovat syksyn (2011) aikana kaksinkertaistuneet peräti 66 miljardiin euroon ja tase puolessa vuodessa kolminkertaistunut (eli 98mrd€).
Suomen laskennallinen osuus Target-järjestelmän yhteenlasketuista n. 600 miljardin euron saatavista on n. 10 miljardia. Siinä raha kiertää kehää ja siirtää riskejä yksityiseltä puolelta yhteiskunnalle.
Target-järjestelmä syöttää rahaa vahvimpien euromaiden keskuspankeilta etenkin kriisimaiden keskuspankeille. Nämä lainaavat rahan kriisimaiden pankeille ties kuinka kehnoja vakuuksia vastaan.
Pankit taas lainaavat hätärahat esimerkiksi kriisivaltiolle, jotta nämä voivat maksaa erääntyviä velkojaan. Raha päätyy pankeille ja kriisimaiden muille rahoittajille. Sitä mukaa kuin julkinen hätäraha näin muuttuu yksityiseksi, kipaisee se karkuun esimerkiksi saksalaisiin tai jopa suomalaisiin pankkeihin – ja päätyy näiden uusiksi keskuspankkitalletuksiksi taas kierrätettäväksi EKP:n kautta takaisin kriisimaihin.
Samalla yksityistä riskiä siirtyy kierros kierrokselta kasvava määrä veronmaksajien piikkiin. Jos hullusti käy, myös Suomen Pankki on pian valtion ja veronmaksajien kukkarolla.
Kalvo Nro 7
Suomen pankkiriski on kaksikertaistunut 10 vuodessa.
Suomen Pankin suulla on meille vakuutettu, että suomalaiset pankit ovat loistokunnossa ja meillä ei ole mitään pelättävää. Kuitenkin myös suomalaisten pankkien velat eli saatavat ovat kasvaneet kansantulon kasvuun nähden yli kaksinkertaiseksi.
Lisäksi melkein koko pankkisektori on ulkomaisessa omistuksessa, joten emopankkien heiluessa myös sivukonttorit heiluvat.
Suomen Pankkia ja sen johtajia on julkisuudessa totuttu pitämään rahoitusalan huippuasiantuntijoina. Todellisuudessa ne ovat olleet vanhojen poliitikkojen suojatyöpaikkoja.
Esimerkiksi nykyinen pääjohtaja Erkki Liikanen toimiessaan Harri Holkerin hallituksen valtionvarainministerinä tuli kuuluisaksi 80-luvun lopussa kirjasesta: ”Verotus kevenee”. Toteuttaessaan kokoomuslaista veropolitiikkaa hän kuumensi veronalennuksilla jo valmiiksi ylikuumenneita markkinoita ja pahensi 90-luvun lamaa.
Sama hallitus vapautti pääomamarkkinat ja päästi jo tuolloin suomalaisetkin pankinjohtajat riehumaan katastrofaalisin seurauksin. Sinä aikana (1987-1991) julkisen talouden kulut repesivät 77 miljardista markasta 158 miljardiin Liikasen ammattitaidolla. Tapahtui valtiontalouden historian pahin budjettirepeämä.
Kaikista EU:n tukiaisista huolimatta eurooppalaisten pankkien konkurssit ovat jo alkaneet. Ensin ranskalais-hollantilainen Dexia -pankki ajautui veronmaksajien pelastettavaksi. Sitten Saksan toiseksi suurin pankki Commerzbank on ajautunut valtion syliin.
Näin ei pitänyt käydä, koska ne olivat läpäisseet jo toistamiseen ns. pankkien ”stressitestit”. Myös pankkien luottoluokituksia on alennettu viime aikoina EU-maissa.
Viimeisiä stressitestejä ei tehty edes Basel II vaatimusten mukaan joka on kaiken kukkuraksi pankkien oma itse itseään valvova järjestelmä. Se edellyttää, että pankilla pitää olla omaa pääomaa ainakin 8 prosenttia taseesta. Stressitestit tehtiin 5% oman pääoman oletuksella. Nyt on vasta ehdotettu, että pankkien oman pääoman nostotavoite olisi 9 prosenttia.
Nyt jännätään, onko seuraavana konkurssivuorossa oleva maa Italia. Sen valtionlainat ovat jo. 1 900 miljardia (121% BKT:sta) ja sen pankit ovat vieläkin kehnommassa kunnossa. Italian valtionvelasta on vain kymmenesosa lyhyen laina-ajan velkaa. Valtionvelka ei siis sinänsä altista paniikille.
Paniikki syntyy sitä vastoin rahoitussektorin tilanteesta. Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastojen mukaan Italian pankkien velasta lyhyttä velkaa on noin 44 prosenttia, josta jopa neljä viidesosaa on ulkomaan valuutoissa. Italialaiset pankit ovat harrastaneet riskialtista Carry trade -strategiaa: ne ovat lainanneet rahaa maista, joiden korkotaso lähentelee nollaa, kuten Yhdysvalloista ja Japanista. Sitten ne ovat luotottaneet asiakkaitaan korkeammalla euromääräisellä korolla.
Italian suurin pankki Unicredit järjesti juuri hädissään 7,5 miljardin osakeannin, jossa se myi osakkeitaan 69 prosentin ale-hintaan. se tarvitsi kipeästi rahaa oman pääomansa nostamiseen kun muualta ei enää sitä saanut.
Italian pankkien hädästä kertoo se, että kun niiden lainahanat ovat tyrehtyneet, mafian koronkiskonta on tullut tilalle. Siitä on tullut ”Italian johtava pankki”. Italialaisen Confesercentti -järjestön julkaisema tuore raportti arvioi, että jopa 200 000 italialaista pienyrittäjää on joutunut lainaamaan rikollista ja rikollisen kallista rahaa. Mafian ”perintätoimet” ovat tunnetusti tehokkaita.
Jos tai kun Italia romahtaa, Espanja seuraa perässä. Italian ja Espanjan yhteinen rahoitustarve on vuoden 2013 loppuun mennessä n. 1 300 miljardia. Ei väliaikaisen eikä mahdollisen pysyvän kriisirahaston rahat enää riitä, kun samaan aikaan joudutaan vielä pääomittamaan muidenkin maiden pankkeja.
Espanjassa muhii pankkien taseissa melkoinen pommi. BBVA -pankki arvioi pankkien tappioiden määräksi n. 60 miljardia euroa. Ylikuumenneisiin asuntomarkkinoihin liittyy myös kotitalouksien valtava velka. Kun julkisen talouden ja yksityisen velan laskee yhteen, Espanjassa on analyytikkojen mukaan velkaa 355 prosenttia BKT:sta. Lisäksi Espanjaa rasittaa 23 prosentin työttömyys ja peräti 45 prosentin nuorisotyöttömyys.
Mediat ovat viimein siirtäneet painopistettä valtionveloista pankkien ongelmiin. Yhdestä aiheesta he ovat olleet kuitenkin kollektiivisesti hiiren hiljaa.
Pääongelmanahan eivät ole ylivelkaantuneet valtiot, vaan niitä väkisin ja vastuuttomasti lainoittaneet pankit. Ne ovat tuputtaneet lainojaan puoliväkisin ylivelkaisille valtioille kuten Afrikassa on tapahtunut vuosikymmenien ajan.
Pankkien johdannaisten pyramidihuijauksilla paisutetut taseet pakottavat pankit myymään jatkuvasti uusia lainoja yhä maksukyvyttömämmille asiakkaille, jotta velkapapereiden ketjukirjepeli voisi jatkua. Pankkisektorista on kasvanut ylisuuri käenpoika muuhun talouteen verrattuna. Kyseessä on paha järjestelmävika.
Kalvo Nro 8
Velkapyramidi
Pankkien taseissa muhii paljon suurempi ”pommi” kuin valtionveloissa. Virtuaalirahan suuruus on järkyttävän suuri. Der Spiegelin ja järjestelypankki BIS:n tilastojen mukaan se on lähes 700 biljoonan suuruusluokkaa. Jos sitä verrataan reaalimaailmaan eli koko maailman BKT:hen, joka on 58 biljoonaa (v.2009), kuvitteellisen rahan määrä on yli kymmenen kertaa suurempi.
Tämä on sen suuruusluokan ongelma ja niin vakava, että kaikki valtamediat ovat kollektiivisesti vaienneet siitä. Yksikään talousprofessori, taloudellinen tutkimuslaitos, Suomen Pankin ekonomisti eikä taloustoimittaja ole uskaltanut ottaa julkisuudessa ongelmaa esille.
Mistään ei löydy ns. ”hyvää haltijaa” joka taikasauvallaan hävittäisi ongelmajohdannaiset pankkien taseista. Jos niiden 700 biljoonasta eurosta pitäisi hävittää arvonalennuksina 60-90 prosenttia, eivät EU:n ja IMF muutaman sadan miljardin apupaketit riitä alkuunkaan kun tarvittaisiin satoja biljoonia euroja. Tämän johdosta pankkimaailmalla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä ilman jonkinlaista ”rysähdystä” jossa myös sijoittajat joutuvat ”ottamaan omistajavastuuta”.
Kalvo Nro 9
Pankkien alaskirjaukset ja pääomitukset
Pankkien taseiden korjaus markkina-arvoonsa eli arvottomien johdannaistuotteiden alaskirjaus on aivan olematonta eli maailmanlaajuisesti 1,5 biljoonaa euroa ja se on kaiken kukkuraksi tehty pääasiassa veronmaksajien rahoilla. Tarve olisi useita satoja biljoonia.
Ongelmasta ei selvitä vaikenemalla ja vastuullisuutta ei osoita se, että pannaan ”pää pensaaseen”. Näinhän Katainen ja EU-päättäjät ovat tehneet jo 3-4 vuotta (jo 20 kriisikokousta) ja ongelma on vain pahentunut. Sinä aikana on heitetty oikeaa rahaa ”kankkulan kaivoon” lähes koko maailman BKT:n verran. Se on kurjistanut entisestään jo muutenkin ylivelkaisia veronmaksajia.
Noin 50-60 biljoonalla on heikennetty markkinoiden ostovoimaa, talouden kasvua, työllisyyttä ja yhteiskunnan hyvinvointipalveluja. Kun nyt kaikki säästävät samanaikaisesti Euroopan suhteellisen suljetuilla sisämarkkinoilla, väistämätön seuraus on kokonaiskysynnän romahdus ja massatyöttömyys, jotka taas entisestään kasvattavat valtioiden alijäämiä.
Säästöjen sijaan poliitikkojen tulisi kiinnittää huomiota tuotannon kasvusta saatavan jakovaran hiipumiseen. Esimerkiksi Suomen valtion budjetin pitäisi olla 70 miljardia nykyisen 50 miljardin sijasta, jos valtionvarainministerit olisivat ulosmitanneet jaettavaa kansalaisille ostovoimaksi TUOTANNON KASVUN SUHTEESSA.
Kalvo Nro 10
Velan vähentäminen on jo alkanut USA:ssa
Lähes kaikki teollistuneet valtiot ovat veloissa yli kolme kertaa oman BKT:n verran kun mukaan lasketaan valtioiden, yritysten, osavaltioiden ja kotitalouksien velat. Kaikkien pitää nyt säästää. Tällä säästämisellä on kuitenkin ikävä seuraus. Tulevan romahduksen ja jättimäisen laman jälkeen toipuminen tulee olemaan entistä vaikeampaa. Pankinjohtajat ovat puristaneet kansalaiset jo valmiiksi kuiviin eikä heidän velkojaan tulla nollaamaan.
Pelkästään Euroopassa on pelastuspaketeissa EU:n tilintarkastusviraston mukaan haettu valtiontukilupia yli 4 500 miljardille eurolle. Jos Kreikka olisi heti laitettu velkasaneeraukseen ja riskipankit olisi päästetty konkurssiin, olisi sekin summa säästetty ja päästy paremmin uuteen alkuun.
Nyt pankit piilottelevat johdannaismarkkinoiden velkapapereita todennäköisesti veroparatiiseissa, jonne millään tarkastusviranomaisilla ei ole pääsyä, eikä niiden arvonalennuksia ole edes aloitettu.
Pankit ovat turvautuneet samaan järjestelyyn kuin konkurssiin mennyt energiayhtiö Enron. Investointipankit ja Hedge -rahastot ovat ns. ”varjopankkeja” ja ne ovat piilottaneet epäkurantit johdannaispaperit tytäryhtiöidensä veroparatiiseissa oleviin postilaatikkoyhtiöiden taseisiin nimellisarvostaan.
Koska kukaan ei niitä enää osta (ehkä EKP:tä lukuun ottamatta), ei niiden arvonalennus tule edes näkyviin. Siellä se ”pommi” kuitenkin muhii ja veronmaksajat joutuvat jatkuviin talkoisiin, jollei kuplaa puhkaista ja velkapapereista ei tehdä arvonalennusta.
Suurimpia johdannaistuotteitten kauppaajia ja riskikeskittymiä ovat maailman 12 suurpankkia, noin 8 000 hedge -rahastoa ja erilaiset investointipankit.
Nyt pankkien välillä on luottolama eivätkä ne lainaa toisilleen. Luottamus on hävinnyt. Ne ovat halvaantuneet, eikä niillä ei ole enää kykyä lainoittaa normaalisti asiakkaitaan. Kaikki raha menee taseitten korjaamiseen ja liian alhaisten omien pääomien nostamiseen. Pankit olisivat jo Ilman EKP:n ja veronmaksajien tukiaisia konkurssissa.
Investointipankit on kuitenkin laitettava konkurssiin ja osa niistä voidaan kansallistamisen jälkeen jättää henkiin. Pankkien taseet on korjattava markkina-arvoonsa jotta ne voivat jatkaa toimintaansa ilman veronmaksajille kohdistuvaa jatkuvaa riskiä. Alalla on roimaa ylikapasiteettia. Tarvitaan täydellinen pankkimaailman saneeraus ja uudet säännöt suitsemaan niiden ahneutta ja valtaa.
Valta on saatava takaisin poliitikoille. He eivät ole kuitenkaan saaneet mitään aikaiseksi pankkien suitsemisessa. Jo 3-4 vuotta on kulunut finanssikriisin alusta, mutta investointipankkiireiden optiot ja bonukset sekä pankkien riskit jatkoivat vain kasvuaan.
Ei ole saatu aikaiseksi pankkiveroa, transaktioveroa, ei lopetetuksi ”shorttausta” eli lyhyeksi myyntiä. Ei erotetuksi investointipankkeja tavallisesta pankkitoiminnasta. Ei kielletyksi tai rajoitetuksi riskipitoisia johdannaistuotteita kuten CDO, CDS, vivuttaminen jne. Veroparatiiseja ei ole saatu poistetuksi. Yhdysvaltojen sisällä toimii edelleen Delawaren osavaltio veronkiertoparatiisina kuten myös Lontoon City Britanniassa.
Kalvo Nro 11
Rikkain prosentti omistaa 44% maailman varallisuudesta.
Paljon on puhuttu, mutta mitään ei ole saatu aikaan. Pankkimaailmalla on ilmeisen vahva ote poliitikoista. Ei ihme, että rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet Suomessa kuin muuallakin. Maailman rikkain prosentti omistaa melkein puolet (44%) koko maailman varallisuudesta ja miljardöörit hymyilevät vinosti sisäänpäin.
Nyt meillä on sunnuntaina valittavana presidentiksi kaksi politiikassa meritoitunutta ”talousosaajaa”. Niinistö, tämä entinen puolivallatonleskimies, josta nyt voittaessaan vaalit, tulisi täysin vallaton presidentti. Hänenkin ammattitaitonsa pankkiasioissa on kyseenalainen. Hän toimi monta vuotta pankkimaailman ytimessä ollessaan Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtaja ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD:n) hallintoneuvoston jäsenenä. Siitä huolimatta hänen ammattitaitonsa ei riittänyt varoittamaan etukäteen pankkimaailman kuplasta ja finanssikriisistä.
Lipponen taas jäisi mahdollisena presidenttinä lopullisesti päätöksenteon ytimen ulkopuolelle, vaikka hän EU:n ytimeen pyrkiessään kävi Amerikassa nuolemassa Bushin saappaita ja ylistämässä hänen ”johtajuuttaan”. EU:n kokouksissa ei ole enää tilaa ”kahdelle lautaselle”.
Tästä Nord-Stream kaasuputken lobbarista on tullut täysiverinen oikeistolainen. Lipposen vaalimainoksessa hän sanoi: ”Pöh, ei ole mitään pelättävää”. Se kertoo selvimmin, että hän ei enää elä tässä maailmassa.
Kokoomusta viime vaaleissa äänestäneiden keskuudessa Helsingin Sanomien vaalikone suosittelee äänestämään Lipposta ennemmin kuin Niinistöä. SDP:tä äänestäneiden keskuudessa kone suosittelee ennemmin Paavo Arhinmäkeä kuin Lipposta.
Molemmat presidenttiehdokkaat perustelivat Emuun menoa talouden ja kansalaisten hyvinvoinnin kasvulla. Kymmenen vuoden jälkeen kaksi tuoretta tutkimusta antaa lähes murska-arvion yhteisvaluutta eurolle.
Kalvo Nro 12
Maailman BKT:n kehitys
Euro ja vapaaksi päästetty pääoma ei lisännytkään talouskasvua vaan on heikentänyt palkansaajien tuloja pääoman hyväksi. Rahaliiton vaikutuksia tutkinut David Cook Hongkongin yliopistosta totesi, ettei Emu ole toiminut kaksisesti: ”Tutkimus osoittaa palkkatulojen osuuden kansantuotteesta laskeneen euroalueella, erityisesti Irlannissa, Italiassa ja Suomessa”.
Pitemmälläkin aikajaksolla tarkastettuna Maailman BKT:n ”kasvu” on ollut laskusuuntainen. Erityisesti 80-luvulla tapahtuneen pääomien vapauttamisen jälkeen.
Samanlaiseen tulokseen kuin Cook, on tullut myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen Jukka Pirttilä. ”Kun henkeä kohti lasketun BKT:n kasvu euromaissa vuosien 1995-1997 keskiarvosta vuosien 2008-2010 keskiarvoon oli 48 prosenttia, oli se samaan aikaan verrokkimaissa 55 prosenttia, eli kasvua oli euromaissa 7 prosenttiyksikköä vähemmän”.
Pääomien liikkuvuus on alentanut työntekijöiden neuvotteluvoimaa koska yrityksillä on markkinavoimaa suhteessa työntekijöihin. Aivan kuten poliitikoilla ei ole enää neuvotteluvoimaa suhteessa pankkiireihin.
Sitä eivät Lipponen sosiaalidemokraattien edustajana eikä Niinistö työkansan edustajana vieläkään valitettavasti ymmärrä. He ovat pääoman eivätkä työkansan edusmiehiä – siis käytännössä pääoman juoksupoikia.
- Kiitoksia tarkkaavaisuudesta ja äänestäkää ensi sunnuntaina, jotta kehityksen suunta edes hitusen muuttuisi.
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
Ari.ojapelto@taloverkot.fi
http://ariojapelto.blogspot.com/
Taloudessa osaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta rangaistaan. Kun Suomi liitettiin puoliväkisin ja ilman kansanäänestystä EU:n rahaunioniin Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla, kummallakaan nykyisellä presidenttiehdokkaalla ei ollut pienintäkään käsitystä tulevista ongelmista.
Heillä oli vain fundamentaalinen usko ns. ”vapauden” kaikenkattavaan positiiviseen voimaan. Jo EU:ta perustettaessa sen toiminta-ajatus perustui neljään perusvapauteen, joista pääomien vapaa liikkuvuus oli ylivoimaisesti tärkein.
Poliittiselle eliitille ei tullut mieleen, että vapaiden ja säätelemättömien pääomamarkkinoiden vallitessa ahneet pankinjohtajat voivat rakentaa heiltä salassa nykyisen pyramidihuijauksen, jonka laskuja päättäjät ovat laittaneet ja laittamassa veronmaksajien maksettavaksi.
Pankkimaailma on häikäilemättömästi lobannut sekä poliittisia päättäjiä että taloustieteilijöitä luopumaan rahoitusmarkkinoiden sääntelystä niin meillä kuin muualla. Yle esitti (23.10. 2011) ansiokkaan ja paljastavan Oscar-palkitun Charles Fergusonin dokumentin: ”Sisäpiirin homma”.
Se vie lopullisesti uskon, että markkinavoimien ”näkymätön käsi” on väistämättömiin lainalaisuuksiin perustuva mekanismi, jota rahoitusalan huippuammattilaiset pyörittävät kaikkien kansalaisten hyödyksi.
Yhdysvalloissa sääntelyä ovat ajaneet alas mm. valtiovarainministeriksi valitut ns. ”pyöröovien” kautta tulleet entiset rahoitusalojen huippujohtajat. Kauhistuttavinta ohjelmassa oli, että pahimmat pankkien konkursseja ja finanssikriisin aiheuttaneet ”optiohuijarit” ovat nyt onnistuneet miehittämään Barack Obaman neuvonantajien ja valtionhallinnon huippupaikat.
Amerikkalaisen Lehman Brothers -pankin konkurssin (syksyllä 2008) jälkeen poliitikot ovat yrittäneet turhaan pelastaa maailmaa (siis pankkeja) totaaliselta konkurssilta ja lamalta - tuloksetta.
Amerikkalainen tutkimuslaitos Grail Research laski syyskuussa 2009, että finanssisektorin pääomittamiseen on käytetty veronmaksajien rahaa maailmanlaajuisesti jo n. 10 600 miljardia dollaria ja valtioiden elvytyspaketteihin n. 9 500 miljardia dollaria. Siis vuodessa oli heitetty 20 biljoonaa dollaria (amerikan triljoonaa) kankkulan kaivoon ja vähintään toinen mokoma (kukaan ei tiedä tarkkaan) on törsätty turhaan seuraavan kolmen vuoden aikana – siis lähes lähes koko maailman BKT:n verran (v.2009 58 biljoonaa).
Kalvo Nro 1
Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Pääministeri Jyrki Katainen on osoittanut ns. “vastuullista johtajuutta” kun hän on ollut rakentamassa tukipaketteja toisensa perään. Helsingin sanomat laski, että Suomi on pannut nimensä 51 miljardin euron sitoumuksiin, joka on kutakuinkin sama summa kuin valtion tulevan vuoden budjetti.
Nykyisestä finanssikriisistä julkisuudessa käytettävät velka-, laina- ja pelastusrahastojen rahasummat ovat niin järkyttävän suuria, että eivät edes poliittiset päättäjät saati tavallinen kansalainen kykene ymmärtämään niiden suuruusluokkia.
Der Spiegel-lehden mukaan (50/2011) vuonna 2010 maailman kaikkien osakepörssien liikevaihto oli 63 biljoonaa, mutta pörssien ohi kaupattavien ja kaiken julkisen valvonnan ulottumattomissa olevien johdannaisten arvo oli sinä vuonna 601 biljoonaa ja luottolamavuoden 2011 puolivälissä jo 708 biljoonaa dollaria.
Siis pankkien taikoman virtuaalimaailman pyramidihuijauksessa liikkuu yli kymmenkertainen määrä arvonsa menettänyttä virtuaalirahaa kuin oikeassa reaalimaailmassa.
Finanssitaloudessa (siis pankkien taseissa arvonsa menettäneitä velkapaperipaketteja) kiertää esimerkiksi 20 kertaa enemmän rahaa kuin reaalimaailman palkoissa!
Maailman valuuttakaupan määrä ylitti vuonna 2010 ensimmäisen kerran 1 000 Amerikan biljoonan rajan ja oli 1 007 000 000 000 dollaria. Se on syntynyt pankkienvälisestä rahan ”kirnuamisesta” eli velkojen myymisestä toinen toisilleen ja yritysten sisäisestä ja veroparatiisien kautta tapahtuvasta siirtohinnoittelusta, jonka tarkoituksena on kiertää veroja. Peräti 60 prosenttia maailmankaupasta on yritysten sisäistä (OECD).
Kun EU:hun liityttiin, vallassa olevien poliitikkojen olisi pitänyt ymmärtää laittaa edes jonkinlaiset suitset ja säännöt, jotta pyramidihuijaukselta ja kuvitteellisen rahan velkavuorilta olisi vältytty. Ei Harri Holkerilla, Erkki Liikasella, Esko Aholla, eikä Iiro Viinasella ollut aikoinaan ymmärrystä eikä ammattitaitoa. Sama osaamattomuus tiivistyi Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön hallituskaudella.
Nyt poliitikot juoksevat pääoman liekanarussa pelastamassa EU:n kriisivaltioita (siis pankkeja) veronmaksajien rahoilla pankkien itse itselleen aiheuttamista ongelmista. Tässä yhteydessä on suorastaan irvokasta puhua enää ns. ”demokratiasta”. Valta on luisunut täydellisesti poliittisilta päättäjiltä pankkien ja pääoman harmaille eminensseille.
New Scientist -lehti julkaisi juuri Sveitsin teknologiainstituutissa Zürichissä tehdyn tutkimuksen, kuinka pankit ja suuryhtiöt hallitsevat maailmaa. Aineistona oli maailmanlaajuisesta Orbis 2007 -tietokannasta poimitut 43 060 monikansallista yhtiötä ja niiden ristiinomistukset.
Tutkijoiden mukaan maailmantalouden ytimen muodostaa 1 318 yhtiötä, joilla on keskimäärin 20 kytkentää muihin tutkimuksen yhtiöihin. Nämä yhtiöt muodostavat ”vain” 20 prosenttia maailman kaikkien yhtiöiden liikevaihdosta. Ne hallitsevat kuitenkin osakeomistustensa kautta enemmistöä maailman reaalitaloudesta, joten niiden kontrollissa on 60 prosenttia globaalista liikevaihdosta.
Analyysia jatkettaessa havaittiin, että 1 318 yhtiön sisällä on vielä ytimen ydin, 147 ”superyhtiötä”. Ne ovat kokonaan toistensa omistamia. Superyhtiöt hallitsevat 40 prosenttia laajemman ytimen liikevaihdosta. Ne toimivat yhdessä yhteisten intressien puolesta. Suurin osa terävimmästä kärjestä on rahoitusalan yhtiöitä.
Listan ykkönen on Barclays, kakkonen Capital Group Companies ja kolmonen FMR Corporation. Talouskriisin uutisoinneissa esiintyneitä yhtiöitä ovat esimerkiksi JP Morgan Chase (Listan 6.), UBS (Listan 9.), Merrill Lynch (Listan 10.), Deutsche Bank (Listan 12.), Credit Suisse (Listan 14.), Goldman Sachs (Listan 18.), Morgan Stanley (Listan 21.) jne.
Tutkijaryhmään kuuluva James Glattfelder totesi, että ristikkäissidokset ovat uhka talouden vakaudelle ja ehdotti liiallisia kytkentöjä rajoittamaan maailmanlaajuisia trustien vastaisia sääntöjä. Scientistiin haastateltu tutkija George Sugihara ehdotti puolestaan liiallisten ristiin kytkentöjen verottamista.
Vallassa olevien poliitikkojen osaamattomuutta ja vastuuttomuutta osoittaa, että myös Euroopassa talouden tärkeimmille paikoille päästetään pankkimaailmassa meritoituneita lobbareita.
Euroopan keskuspankkiin (EKP) valittiin juuri pääjohtajaksi Mario Draghi, joka on entinen Goldman Sachs International -pankin varapääjohtaja.
Juuri Goldman Sachs junaili monimutkaisen järjestelyn, jolla Kreikka pystyi kätkemään miljardeja veloistaan piiloon. Näin Kreikka pääsi livahtamaan eurovaluuttaan. Kreikka maksoi tästä järjestelystä pankille 300 miljoonaa euroa.
Eurooppalaisten rahoja vartioi nyt mies, jolla on vanhat intressit ajaa horjuvan yksityispankkisektorin etuja. Corporate Europe Observatory –tutkimuslaitoksen (CEO) mukaan hän on paitsi entinen pankinjohtaja, myös suurimpien yksityispankkien johtajista koostuvan lobbariryhmän jäsen. Niin oli myös hänen edeltäjänsä Jean-Claude Trichet.
Draghi on pankkimaailman eliittijärjestön ”Group of Thirty” (Kolmenkymmenen ryhmä) jäsen. Tämän vuonna 1978 perustetun tutkimus- ja lobbariorganisaation jäseninä ovat maailman suurimpien pankkien ja keskuspankkien pääjohtajat.
Ryhmää johtaa JP Morganin pääjohtaja Jacob Frenkel. Pankilla oli sormensa pelissä, kun Italian budjettia laitettiin kuntoon lumelääkkeillä vuonna 1996. EKP:n pitäisi olla (ainakin teoriassa) itsenäinen toimija suhteessa muihin pankkeihin ja poliittisiin päättäjiin.
Vuonna 2008 Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi on tullut poliitikoille ja taloustieteilijöille täytenä yllätyksenä. Vapaiden pääomamarkkinoiden hurmaannuttamat uusliberalistiset taloustieteilijät lietsoivat ns. ”vapaus” –ideologiaa. Sen seurauksena pankeille on annettu oikeus ”taikoa tyhjästä” rahaa ja tyrkyttää sitä puoliväkisin kaikille – jopa täysin luottokyvyttömille kuten subprime -lainojen yhteydessä tapahtui.
Kalvo Nro 2
USA:n kokonaisvelka
Nyt valtiot, kunnat, osavaltiot, yritykset ja yksityiset kansalaiset on lastattu velalla suorituskykynsä äärirajoille asti. Suomalaisilla velkaa 108% vuosiansioista mutta vuonna 2007 USA:n kotitalouksien velka oli yli 28 Amerikan biljoonaa dollaria eli 248 prosenttia maan BKT:sta. Yhdysvaltojen, Japanin ja EU-maiden kokonaisvelka pankeille on jo yli kolme kertaa niiden BKT:n suuruinen. Yhdysvaltojen kokonaisvelka on suurempi kuin 1930-luvun lama-aikana.
Nykyisillä pysähtyneillä markkinoilla kolminkertaisen velan korkojen maksaminen reaalitalouden tuotoilla tuottaa jo tuskaa. Velan lyhentäminen on jo useimmille täysin mahdotonta. Varsinkin kun kriisimaiden BKT:n ”kasvu” on nykyisin miinusmerkkistä.
Tilanne alkaa muistuttaa ensimmäisen maailmansodan Saksan kohtaloa, josta talousnobelisti Keynes aikoinaan varoitti. Voittajamaat laittoivat sodan kaikki vahingot ja omat sotakulunsa Versaillesin rauhanehdoissa häviäjän maksettavaksi. Aivan kuten nykyisin pankkiirit laittavat omat uhkapelinsä ylivelkaisten veronmaksajien maksettavaksi.
Keynes kuvasi hyytävän tarkasti, kuinka sotakorvausten taakka tuhoaisi Saksan talouden, aiheuttaisi suurtyöttömyyden ja myöhemmin järkyttäisi yhteiskuntarauhaa tekemällä tilaa ääriliikkeiden kannatukselle eli Hitlerin valtaannousulle.
Nyt on jo saatu pientä esimakua ”Vallataan Wall Street -liikkeen protesteista eri puolella Amerikkaa ja mellakoista Göteborgissa, Madridissa, Ateenassa ja muissa Euroopan metropoleissa.
Valtamediat ovat olleet hallituksen tukitoimien puolella ja kritisoineet kriisivaltioiden ylivelkaantumista. Ne ovat kuitenkin unohtaneet, että eurovaltioiden velka-aste ei ole tänään merkittävästi korkeampi kuin 20 vuotta sitten Saksaa, Ranskaa ja Kreikkaa lukuun ottamatta. Saksa ja Ranska ovat ylittäneet itse asettamansa valtion budjettivajeen ja velkamäärän rajat – Saksassa kauppataseen ylijäämää (+5%) ja Ranskassa valtionvelka BKT:sta yli 80 prosenttia.
Euroopassa pankkien keinotekoinen ”luottolaajennus” eli velka kasvatti kulutusta eteläisissä kriisimaissa, mutta kulutus lisäsi tuontia ja vientialijäämää – ja kasvatti Saksan ylijäämää. Saksa lisäsi kilpailukykyään ja ylijäämäänsä tiukalla matalapalkkapolitiikalla eli palkansaajien ostovoiman kurjistamisella. Alkoi Euroopan palkkojen kurjistumiskierre ”pohjalle” veroeroosion lisäksi.
Saksan talousihme piiputti 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Se aloitti palkansaajien kurjistumisen parantamalla kilpailukykyään ns. työmarkkinauudistuksella. Se tehtiin leikkaamalla työttömyysturvaa, jolloin työttömyysaste pieneni. Lisäksi helpotettiin potkujen antamista – ilman kattavaa minimipalkkalakia.
Näillä toimilla syntyivät Saksan pienipalkka-alat. Samalla kilpailukyky parani ja Saksassa työttömien määrä supistui viidestä miljoonasta alle kolmeen kuuden vuoden aikana. Samaa lääkettä EU:n ja IMF:n päättäjät ovat tarjoamassa kaikille EU -maille kunnes ollaan kiinalaisella palkkatasolla.
Pysähtyneillä markkinoilla Saksa ja Suomi olivat voittajia markkinaosuustaistossa ja siten osasyyllisiä kaupan epätasapainoon ja kriisimaiden alamäkeen.
Saksa on näillä operaatioilla saanut niin suuren luottamuksen, että sijoittajat ovat kiikuttamassa rahojaan tulevalta kriisiltä turvaan Saksan joukkovelkakirjoihin negatiivisella korolla (-0,01%). Sijoittajien pelko euromaiden ja europankkien maksukyvyttömyydestä on niin kova, että he maksoivat Saksalle 24 miljoonaa euroa vastineeksi mahdollisuudesta lainata Saksalle 3,9 miljardia euroa puoleksi vuodeksi!
Ongelmat Euroopassa alkoivat Islannin pankkikriisillä, jonka johdannaisvelkakirjojen arvosta hävisi ”taivaan tuuliin” peräti 94 prosenttia.
Kalvo Nro 3
Euroopan pankkien riskit kriisimaissa.
Sitten oli Kreikan vuoro, jonka pelastamiseksi kerättiin EU-maiden veronmaksajien varoja 110 miljardia. Päättäjien mukaan piti olla solidaarisia kreikkalaisille, vaikka Kreikan omien rikkaiden rahoja oli kiikutettu salaa turvaan Sveitsin pankkeihin yli 200 miljardin euron edestä.
Kriisiä ei saatu padotuksi, vaikka meidän ”talousosaajamme” Jyrki Katainen ehti mainostaa, että ”markkinavoimat on saatu selätettyä”. Kriisi levisi Irlantiin, kun sikäläiset poliitikot lupasivat konkurssikypsille pankeille ”piikin auki”. Pankkien pelastaminen kävi ylivoimaiseksi Irlannin valtiolle. Sinne kerättiin EU:lta 85 miljardin lainapaketti.
Koska poliittiset päättäjät eivät vieläkään hahmottaneet pankkien pyramidihuijausta, tsunami levisi seuraavaksi Portugaliin. Sinne kerättiin 78 miljardin euron lainapaketti. Näiden pienten maiden pelastamiseen EU:n rahat ovat juuri ja juuri riittäneet. Sitten huomattiin, että Kreikan apupaketti ei riitä, joten parhaillaan mietitään Kreikan uutta apupakettia jonka suuruudesta ei ole vieläkään tarkkaa tietoa.
Kaikissa näissä maissa EU joutui tulemaan apuun, kun valtioiden 10 vuoden velkakirjojen korko oli noussut kuuteen prosenttiin. Nyt sekä Italian että Espanjan samojen velkapapereiden korko huitelee jo seitsemän prosentin tuntumassa. Niiden pelastamiseen eivät EU:n rahat enää riitä.
EU-maiden konkursseja patoamaan perustettiin Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV). Se kykenee antamaan 440 miljardia euroa lainoja. Suomen takausvastuu tässä väliaikaisessa järjestelmässä on 28,7 miljardia.
Kun EU:n päättäjiltä on rahat loppumassa, ovat he innovoimassa samanlaisia arveluttavia keinoja, jotka heidän pitäisi kieltää investointipankkien johdannaiskaupassa. Vivuttamalla ”taiotaan” 440 miljardia 1 000 miljardiksi euroksi. Poliitikot haluavat vivuttaa ERVV:tä monimutkaisten takauksien avulla, mikä johtaisi suurimmillaan sijoittajariskien sälyttämiseen takauksia antavien maiden veronmaksajien harteille.
Kun kriisimaat vain lisääntyivät Angela Merkel ja Nicolas Zarkosy päättivät perustaa uuden kriisin patoamiseen tarkoitetun pysyvämmän tukijärjestelmän eli Euroopan vakausmekanismin (EVM). Sen päämaja on veroparatiisi Luxemburgissa ja sen on tarkoitus aloittaa toimintansa kesällä 2012. Se on kuitenkin epävarmaa, koska kaikki maat eivät taivu yksimielisyysperiaatteesta liittovaltiomaiseen 85 prosentin määräenemmistövaltaan.
Jos Suomi hyväksyy EVM:n (pysyvä vakausrahasto), sen lainanantokyky on 500 miljardia ja Suomen vastuut ovat nousemassa 12,6 miljardiin.
EVM on tulonsiirtojärjestelmä, jota ei valvota eikä rahojen käytöstä saa tietoja. Euroopan tilintarkastustuomioistuin ei pääse valvomaan julkisten varojen käyttöä EU:n nykyisissä eikä tulevissa kriisirahastoissa, vaikka summat ovat suurempia kuin koko EU:n vuosibudjetti.
Vallan keskittymistä Merkelille ja Zarkosylle ja muille kolmen A:n valtioille piti hyvänä Eurooppa-ministeri Alexander Stubb. Hän näki euroalueen darvinistisena järjestelmänä. ”Euroopan ydin on markkinavetoinen, ei poliittinen”, Stubb tunnusti varsin avoimesti hiljattain Belgian Brüggessa pitämässään puheessa.
Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) on huudettu apuun EU:n kriisissä. Se on 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, jonka tarkoituksena on loiventaa finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Sen tukipanos ERVM:ssa on 250 miljardia euroa. Sekä Yhdysvallat että Britannia ovat kieltäytyneet lisämaksuista IMF:n tukipaketista mahdollisesti syntyvälle EVM:lle.
Euroopan vakausrahaston ja IMF:n ajamat lääkkeet eivät kuitenkaan ole aina samoja. EU:n ja vakausrahaston lainapolitiikka ankkuroituu tiukkaan budjettikuriin, yksityistämisiin, hyvinvointipalvelujen alasajoon ja parlamentaarisen päätäntävallan mitätöintiin jopa yli 200 ehtoa sisältävillä lainapaketeilla.
Myös IMF on perinteisesti tunnettu tiukasta budjettikuripolitiikasta, velkaehtojen sanelusta ja sijoittajien etujen puolustamisesta kehitysmaiden kriiseissä, mitä se on aiemmin tehnyt vastustamalla pääomakontrolleja. Päättäjinä IMF:ssä on ns. ”Chicagon poikia” eli kyseisessä yliopistossa koulutettuja ns. friedmanilaista oppisuuntaa edustavia uusliberalistisia taloustohtoreita.
Erityistä huomiota on herättänyt IMF:n varatoimitusjohtajan Nemat Shafikin varsin poikkeava lausunto 3.1. 2011 Survey -lehdessä. Shafikin mukaan Islannin päätös päästää pankit konkurssiin ja kieltäytyä tappioiden sosialisoimisesta oli oikein. Lisäksi IMF kehui Islannin pääomakontrolleja ja elvyttävää talouspolitiikkaa laman aikana.
IMF:n ohella Euroopan keskuspankkia (EKP) on perätty EU:n viimekätiseksi pelastajaksi. Sen pitäisi olla itsenäinen kaikista intressiryhmistä, mutta kuten tuli aikaisemmin selvitettyä nykyisen pääjohtaja Mario Draghi:n taustat – toisin on. EKP:n neuvosto on keskuspankin ylin päättävä elin. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on yksi sen 23 jäsenestä ja hänellä on yksi ääni.
Keskuspankin päätehtävä on vaalia hintavakautta eli inflaatiota, mutta kriisin yhteydessä siltä on alettu vaatia muitakin toimia. EKP:lla on yksi oikeus ylitse muiden; se voi painaa rahaa. Se ei saa ostaa suoraan valtion liikkeelle laskemia velkakirjoja, mutta se saa ostaa niitä jälkimarkkinoilla pankeilta.
Kalvo Nro 4
Valtionlainojen ostot FED / EKP
Koska konkurssikypsien valtioiden velkakirjat eivät tahdo mennä kaupaksi, pankit myyvät arvonsa menettäneitä velkakirjoja EKP:lle ja pääsevät kelvottomista papereista kätevästi eroon. EKP on ostanut 207 miljardin euron arvosta joukkolainoja toukokuusta 2010 lähtien –roskapapereita veronmaksajien piikkiin.
Rahamarkkinoille on syntynyt aivan järjetön tilanne. Valtioita edustava EKP painaa rahaa ja laskee valuutan markkinoille. Liikepankit lainaavat rahaa keskuspankilta pienellä diskonttokorolla (1%). Sitten ne lainaavat velkakirjamarkkinoilla eteenpäin pikavippeinä valtioille samaa valuuttaa suuremmalla prosentilla (esimerkiksi Kreikan velkakirjoissa markkinakorko on 35%).
Sama järjetön pankkien tukiaisralli jatkuu EKP:n toimesta toistakin kautta. Markkinoiden luottamus EU-maiden pankkeihin on heikko, Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) mukaan Eurooppalaisten pankkien riskit Italiassa, Irlannissa, Kreikassa, Portugalissa ja Espanjassa ovat yhteensä 551 miljardia (sen lisäksi vielä Kreikan omat pankit).
Rauhoittaakseen markkinoita EKP avasi piikin kaikille pankeille 500 miljardiin euroon asti kolmen vuoden ajaksi. Vakuudeksi riitti taas arvonsa menettäneet kriisimaiden velkakirjat. Voisiko pankkien osakkeenomistajien tuki veronmaksajien rahoilla tästä vielä parantua? Sijoittajavastuusta ei puhu enää kukaan.
Pankit käyttivät ahnaasti anteliaisuuden hyväkseen ja saivat putsatuksi taseistaan kelvottomia papereita. Silti ”rahaa poistuu Euroopan pankkisysteemistä huikeaa vauhtia, minkä takia keskuspankit ovat turvautuneet rahan painamiseen”. Näin on todennut GoldMoney:n perustaja James Turk King World News’in -lehden haastattelussa. ”Amerikkalaiset sijoitusrahastot ja korporaatiot vetävät nekin varojaan ulos Euroopasta”, hän totesi. Turk’in toimiala on vilkastunut sillä arvometalleihin sijoittaminen on voimakkaasti kasvanut näinä epävarmoina aikoina.
EU-maat ovat kriisissä. Luokituslaitos Standard & Poor´s alensi jo Italian luottoluokitusta kahdella pykälällä ja Ranskan yhdellä. Kaikkiaan yhdeksän euromaan luottoluokitusta alennettiin. Kriisimaiden luottoluokitus on jo ”banaanivaltioiden” luokkaa. Lisäksi myös ERVV:n (EU:n tilapäisen velkajärjestelyn) luottoluokitusta alennettiin pykälällä. Yhdysvaltojen luottoluokitusta alennettiin jo aiemmin.
Se tietää lisää kustannuksia euromaiden veronmaksajille korkokulujen nousuna. Esimerkiksi Suomelle yhden prosenttiyksikön koronnousu tietäisi 250 miljoonan euron lisämenoja vuodessa.
Kalvo Nro 5
Hyperinflaatio
Kummallista, vaikka talousoppikirjojen mukaan EKP:n ja Amerikan keskuspakki FED:in hillittömästä rahanpainamisesta lähes Weimarin Saksan ja Zimbabwen malliin pitäisi seurata hyperinflaatio. Inflaation kehitys Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut kuitenkin varsin maltillista.
EKP ottaa veronmaksajien piikkiin järjettömän suuria riskejä. Onhan sen oma pääoma vain yksittäisten euromaiden keskuspankkien lainanannon varassa. EKP on yhdessä euromaiden kansallisten keskuspankkien kanssa laittanut erilaisiin kriisitoimiin analyysitoimittaja Jan Hurrin mukaan jopa 1 500 miljardia euroa.
EKP:n ostamien ja vakuuksiksi saamien kriisimaiden velkakirjojen kirjaaminen alenevaan markkina-arvoon vie hetkessä sen omat pääomat nollaan ja EKP on jo nyt käytännössä roskapankki.
Kalvo Nro 6
Julkinen pääoma paikkaa yksityistä pakoa.
Suomen Pankki ei enää ole itsenäinen toimija vaan alisteinen EKP:n rahapolitiikalle. Se on myös vastuussa EKP:n ottamista riskeistä operoidessaan EU:n nimissä.
Suomen Pankilla on EKP:n jäsenenä 3,6 miljardin euron riskit EKP:n ostamista ja arvottomiksi käyvistä kriisimaiden velkakirjoista. Suomen Pankin osuus kasvaa vielä runsaasti, kun EKP:n johtajat antoivat 200 miljardin takuut IMF:lle sen nostaessa kriisirahastoaan. Suomen takuupotti kasvoi 3,8 miljardia lisää.
Suomen Pankin riskit ovat melkoiset ja tase paisuu jättimäiseksi myös EKP:n rahoittamisessa. Pankin Target-järjestelmään liittyvät saatavat ovat syksyn (2011) aikana kaksinkertaistuneet peräti 66 miljardiin euroon ja tase puolessa vuodessa kolminkertaistunut (eli 98mrd€).
Suomen laskennallinen osuus Target-järjestelmän yhteenlasketuista n. 600 miljardin euron saatavista on n. 10 miljardia. Siinä raha kiertää kehää ja siirtää riskejä yksityiseltä puolelta yhteiskunnalle.
Target-järjestelmä syöttää rahaa vahvimpien euromaiden keskuspankeilta etenkin kriisimaiden keskuspankeille. Nämä lainaavat rahan kriisimaiden pankeille ties kuinka kehnoja vakuuksia vastaan.
Pankit taas lainaavat hätärahat esimerkiksi kriisivaltiolle, jotta nämä voivat maksaa erääntyviä velkojaan. Raha päätyy pankeille ja kriisimaiden muille rahoittajille. Sitä mukaa kuin julkinen hätäraha näin muuttuu yksityiseksi, kipaisee se karkuun esimerkiksi saksalaisiin tai jopa suomalaisiin pankkeihin – ja päätyy näiden uusiksi keskuspankkitalletuksiksi taas kierrätettäväksi EKP:n kautta takaisin kriisimaihin.
Samalla yksityistä riskiä siirtyy kierros kierrokselta kasvava määrä veronmaksajien piikkiin. Jos hullusti käy, myös Suomen Pankki on pian valtion ja veronmaksajien kukkarolla.
Kalvo Nro 7
Suomen pankkiriski on kaksikertaistunut 10 vuodessa.
Suomen Pankin suulla on meille vakuutettu, että suomalaiset pankit ovat loistokunnossa ja meillä ei ole mitään pelättävää. Kuitenkin myös suomalaisten pankkien velat eli saatavat ovat kasvaneet kansantulon kasvuun nähden yli kaksinkertaiseksi.
Lisäksi melkein koko pankkisektori on ulkomaisessa omistuksessa, joten emopankkien heiluessa myös sivukonttorit heiluvat.
Suomen Pankkia ja sen johtajia on julkisuudessa totuttu pitämään rahoitusalan huippuasiantuntijoina. Todellisuudessa ne ovat olleet vanhojen poliitikkojen suojatyöpaikkoja.
Esimerkiksi nykyinen pääjohtaja Erkki Liikanen toimiessaan Harri Holkerin hallituksen valtionvarainministerinä tuli kuuluisaksi 80-luvun lopussa kirjasesta: ”Verotus kevenee”. Toteuttaessaan kokoomuslaista veropolitiikkaa hän kuumensi veronalennuksilla jo valmiiksi ylikuumenneita markkinoita ja pahensi 90-luvun lamaa.
Sama hallitus vapautti pääomamarkkinat ja päästi jo tuolloin suomalaisetkin pankinjohtajat riehumaan katastrofaalisin seurauksin. Sinä aikana (1987-1991) julkisen talouden kulut repesivät 77 miljardista markasta 158 miljardiin Liikasen ammattitaidolla. Tapahtui valtiontalouden historian pahin budjettirepeämä.
Kaikista EU:n tukiaisista huolimatta eurooppalaisten pankkien konkurssit ovat jo alkaneet. Ensin ranskalais-hollantilainen Dexia -pankki ajautui veronmaksajien pelastettavaksi. Sitten Saksan toiseksi suurin pankki Commerzbank on ajautunut valtion syliin.
Näin ei pitänyt käydä, koska ne olivat läpäisseet jo toistamiseen ns. pankkien ”stressitestit”. Myös pankkien luottoluokituksia on alennettu viime aikoina EU-maissa.
Viimeisiä stressitestejä ei tehty edes Basel II vaatimusten mukaan joka on kaiken kukkuraksi pankkien oma itse itseään valvova järjestelmä. Se edellyttää, että pankilla pitää olla omaa pääomaa ainakin 8 prosenttia taseesta. Stressitestit tehtiin 5% oman pääoman oletuksella. Nyt on vasta ehdotettu, että pankkien oman pääoman nostotavoite olisi 9 prosenttia.
Nyt jännätään, onko seuraavana konkurssivuorossa oleva maa Italia. Sen valtionlainat ovat jo. 1 900 miljardia (121% BKT:sta) ja sen pankit ovat vieläkin kehnommassa kunnossa. Italian valtionvelasta on vain kymmenesosa lyhyen laina-ajan velkaa. Valtionvelka ei siis sinänsä altista paniikille.
Paniikki syntyy sitä vastoin rahoitussektorin tilanteesta. Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n tilastojen mukaan Italian pankkien velasta lyhyttä velkaa on noin 44 prosenttia, josta jopa neljä viidesosaa on ulkomaan valuutoissa. Italialaiset pankit ovat harrastaneet riskialtista Carry trade -strategiaa: ne ovat lainanneet rahaa maista, joiden korkotaso lähentelee nollaa, kuten Yhdysvalloista ja Japanista. Sitten ne ovat luotottaneet asiakkaitaan korkeammalla euromääräisellä korolla.
Italian suurin pankki Unicredit järjesti juuri hädissään 7,5 miljardin osakeannin, jossa se myi osakkeitaan 69 prosentin ale-hintaan. se tarvitsi kipeästi rahaa oman pääomansa nostamiseen kun muualta ei enää sitä saanut.
Italian pankkien hädästä kertoo se, että kun niiden lainahanat ovat tyrehtyneet, mafian koronkiskonta on tullut tilalle. Siitä on tullut ”Italian johtava pankki”. Italialaisen Confesercentti -järjestön julkaisema tuore raportti arvioi, että jopa 200 000 italialaista pienyrittäjää on joutunut lainaamaan rikollista ja rikollisen kallista rahaa. Mafian ”perintätoimet” ovat tunnetusti tehokkaita.
Jos tai kun Italia romahtaa, Espanja seuraa perässä. Italian ja Espanjan yhteinen rahoitustarve on vuoden 2013 loppuun mennessä n. 1 300 miljardia. Ei väliaikaisen eikä mahdollisen pysyvän kriisirahaston rahat enää riitä, kun samaan aikaan joudutaan vielä pääomittamaan muidenkin maiden pankkeja.
Espanjassa muhii pankkien taseissa melkoinen pommi. BBVA -pankki arvioi pankkien tappioiden määräksi n. 60 miljardia euroa. Ylikuumenneisiin asuntomarkkinoihin liittyy myös kotitalouksien valtava velka. Kun julkisen talouden ja yksityisen velan laskee yhteen, Espanjassa on analyytikkojen mukaan velkaa 355 prosenttia BKT:sta. Lisäksi Espanjaa rasittaa 23 prosentin työttömyys ja peräti 45 prosentin nuorisotyöttömyys.
Mediat ovat viimein siirtäneet painopistettä valtionveloista pankkien ongelmiin. Yhdestä aiheesta he ovat olleet kuitenkin kollektiivisesti hiiren hiljaa.
Pääongelmanahan eivät ole ylivelkaantuneet valtiot, vaan niitä väkisin ja vastuuttomasti lainoittaneet pankit. Ne ovat tuputtaneet lainojaan puoliväkisin ylivelkaisille valtioille kuten Afrikassa on tapahtunut vuosikymmenien ajan.
Pankkien johdannaisten pyramidihuijauksilla paisutetut taseet pakottavat pankit myymään jatkuvasti uusia lainoja yhä maksukyvyttömämmille asiakkaille, jotta velkapapereiden ketjukirjepeli voisi jatkua. Pankkisektorista on kasvanut ylisuuri käenpoika muuhun talouteen verrattuna. Kyseessä on paha järjestelmävika.
Kalvo Nro 8
Velkapyramidi
Pankkien taseissa muhii paljon suurempi ”pommi” kuin valtionveloissa. Virtuaalirahan suuruus on järkyttävän suuri. Der Spiegelin ja järjestelypankki BIS:n tilastojen mukaan se on lähes 700 biljoonan suuruusluokkaa. Jos sitä verrataan reaalimaailmaan eli koko maailman BKT:hen, joka on 58 biljoonaa (v.2009), kuvitteellisen rahan määrä on yli kymmenen kertaa suurempi.
Tämä on sen suuruusluokan ongelma ja niin vakava, että kaikki valtamediat ovat kollektiivisesti vaienneet siitä. Yksikään talousprofessori, taloudellinen tutkimuslaitos, Suomen Pankin ekonomisti eikä taloustoimittaja ole uskaltanut ottaa julkisuudessa ongelmaa esille.
Mistään ei löydy ns. ”hyvää haltijaa” joka taikasauvallaan hävittäisi ongelmajohdannaiset pankkien taseista. Jos niiden 700 biljoonasta eurosta pitäisi hävittää arvonalennuksina 60-90 prosenttia, eivät EU:n ja IMF muutaman sadan miljardin apupaketit riitä alkuunkaan kun tarvittaisiin satoja biljoonia euroja. Tämän johdosta pankkimaailmalla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä ilman jonkinlaista ”rysähdystä” jossa myös sijoittajat joutuvat ”ottamaan omistajavastuuta”.
Kalvo Nro 9
Pankkien alaskirjaukset ja pääomitukset
Pankkien taseiden korjaus markkina-arvoonsa eli arvottomien johdannaistuotteiden alaskirjaus on aivan olematonta eli maailmanlaajuisesti 1,5 biljoonaa euroa ja se on kaiken kukkuraksi tehty pääasiassa veronmaksajien rahoilla. Tarve olisi useita satoja biljoonia.
Ongelmasta ei selvitä vaikenemalla ja vastuullisuutta ei osoita se, että pannaan ”pää pensaaseen”. Näinhän Katainen ja EU-päättäjät ovat tehneet jo 3-4 vuotta (jo 20 kriisikokousta) ja ongelma on vain pahentunut. Sinä aikana on heitetty oikeaa rahaa ”kankkulan kaivoon” lähes koko maailman BKT:n verran. Se on kurjistanut entisestään jo muutenkin ylivelkaisia veronmaksajia.
Noin 50-60 biljoonalla on heikennetty markkinoiden ostovoimaa, talouden kasvua, työllisyyttä ja yhteiskunnan hyvinvointipalveluja. Kun nyt kaikki säästävät samanaikaisesti Euroopan suhteellisen suljetuilla sisämarkkinoilla, väistämätön seuraus on kokonaiskysynnän romahdus ja massatyöttömyys, jotka taas entisestään kasvattavat valtioiden alijäämiä.
Säästöjen sijaan poliitikkojen tulisi kiinnittää huomiota tuotannon kasvusta saatavan jakovaran hiipumiseen. Esimerkiksi Suomen valtion budjetin pitäisi olla 70 miljardia nykyisen 50 miljardin sijasta, jos valtionvarainministerit olisivat ulosmitanneet jaettavaa kansalaisille ostovoimaksi TUOTANNON KASVUN SUHTEESSA.
Kalvo Nro 10
Velan vähentäminen on jo alkanut USA:ssa
Lähes kaikki teollistuneet valtiot ovat veloissa yli kolme kertaa oman BKT:n verran kun mukaan lasketaan valtioiden, yritysten, osavaltioiden ja kotitalouksien velat. Kaikkien pitää nyt säästää. Tällä säästämisellä on kuitenkin ikävä seuraus. Tulevan romahduksen ja jättimäisen laman jälkeen toipuminen tulee olemaan entistä vaikeampaa. Pankinjohtajat ovat puristaneet kansalaiset jo valmiiksi kuiviin eikä heidän velkojaan tulla nollaamaan.
Pelkästään Euroopassa on pelastuspaketeissa EU:n tilintarkastusviraston mukaan haettu valtiontukilupia yli 4 500 miljardille eurolle. Jos Kreikka olisi heti laitettu velkasaneeraukseen ja riskipankit olisi päästetty konkurssiin, olisi sekin summa säästetty ja päästy paremmin uuteen alkuun.
Nyt pankit piilottelevat johdannaismarkkinoiden velkapapereita todennäköisesti veroparatiiseissa, jonne millään tarkastusviranomaisilla ei ole pääsyä, eikä niiden arvonalennuksia ole edes aloitettu.
Pankit ovat turvautuneet samaan järjestelyyn kuin konkurssiin mennyt energiayhtiö Enron. Investointipankit ja Hedge -rahastot ovat ns. ”varjopankkeja” ja ne ovat piilottaneet epäkurantit johdannaispaperit tytäryhtiöidensä veroparatiiseissa oleviin postilaatikkoyhtiöiden taseisiin nimellisarvostaan.
Koska kukaan ei niitä enää osta (ehkä EKP:tä lukuun ottamatta), ei niiden arvonalennus tule edes näkyviin. Siellä se ”pommi” kuitenkin muhii ja veronmaksajat joutuvat jatkuviin talkoisiin, jollei kuplaa puhkaista ja velkapapereista ei tehdä arvonalennusta.
Suurimpia johdannaistuotteitten kauppaajia ja riskikeskittymiä ovat maailman 12 suurpankkia, noin 8 000 hedge -rahastoa ja erilaiset investointipankit.
Nyt pankkien välillä on luottolama eivätkä ne lainaa toisilleen. Luottamus on hävinnyt. Ne ovat halvaantuneet, eikä niillä ei ole enää kykyä lainoittaa normaalisti asiakkaitaan. Kaikki raha menee taseitten korjaamiseen ja liian alhaisten omien pääomien nostamiseen. Pankit olisivat jo Ilman EKP:n ja veronmaksajien tukiaisia konkurssissa.
Investointipankit on kuitenkin laitettava konkurssiin ja osa niistä voidaan kansallistamisen jälkeen jättää henkiin. Pankkien taseet on korjattava markkina-arvoonsa jotta ne voivat jatkaa toimintaansa ilman veronmaksajille kohdistuvaa jatkuvaa riskiä. Alalla on roimaa ylikapasiteettia. Tarvitaan täydellinen pankkimaailman saneeraus ja uudet säännöt suitsemaan niiden ahneutta ja valtaa.
Valta on saatava takaisin poliitikoille. He eivät ole kuitenkaan saaneet mitään aikaiseksi pankkien suitsemisessa. Jo 3-4 vuotta on kulunut finanssikriisin alusta, mutta investointipankkiireiden optiot ja bonukset sekä pankkien riskit jatkoivat vain kasvuaan.
Ei ole saatu aikaiseksi pankkiveroa, transaktioveroa, ei lopetetuksi ”shorttausta” eli lyhyeksi myyntiä. Ei erotetuksi investointipankkeja tavallisesta pankkitoiminnasta. Ei kielletyksi tai rajoitetuksi riskipitoisia johdannaistuotteita kuten CDO, CDS, vivuttaminen jne. Veroparatiiseja ei ole saatu poistetuksi. Yhdysvaltojen sisällä toimii edelleen Delawaren osavaltio veronkiertoparatiisina kuten myös Lontoon City Britanniassa.
Kalvo Nro 11
Rikkain prosentti omistaa 44% maailman varallisuudesta.
Paljon on puhuttu, mutta mitään ei ole saatu aikaan. Pankkimaailmalla on ilmeisen vahva ote poliitikoista. Ei ihme, että rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet Suomessa kuin muuallakin. Maailman rikkain prosentti omistaa melkein puolet (44%) koko maailman varallisuudesta ja miljardöörit hymyilevät vinosti sisäänpäin.
Nyt meillä on sunnuntaina valittavana presidentiksi kaksi politiikassa meritoitunutta ”talousosaajaa”. Niinistö, tämä entinen puolivallatonleskimies, josta nyt voittaessaan vaalit, tulisi täysin vallaton presidentti. Hänenkin ammattitaitonsa pankkiasioissa on kyseenalainen. Hän toimi monta vuotta pankkimaailman ytimessä ollessaan Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtaja ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD:n) hallintoneuvoston jäsenenä. Siitä huolimatta hänen ammattitaitonsa ei riittänyt varoittamaan etukäteen pankkimaailman kuplasta ja finanssikriisistä.
Lipponen taas jäisi mahdollisena presidenttinä lopullisesti päätöksenteon ytimen ulkopuolelle, vaikka hän EU:n ytimeen pyrkiessään kävi Amerikassa nuolemassa Bushin saappaita ja ylistämässä hänen ”johtajuuttaan”. EU:n kokouksissa ei ole enää tilaa ”kahdelle lautaselle”.
Tästä Nord-Stream kaasuputken lobbarista on tullut täysiverinen oikeistolainen. Lipposen vaalimainoksessa hän sanoi: ”Pöh, ei ole mitään pelättävää”. Se kertoo selvimmin, että hän ei enää elä tässä maailmassa.
Kokoomusta viime vaaleissa äänestäneiden keskuudessa Helsingin Sanomien vaalikone suosittelee äänestämään Lipposta ennemmin kuin Niinistöä. SDP:tä äänestäneiden keskuudessa kone suosittelee ennemmin Paavo Arhinmäkeä kuin Lipposta.
Molemmat presidenttiehdokkaat perustelivat Emuun menoa talouden ja kansalaisten hyvinvoinnin kasvulla. Kymmenen vuoden jälkeen kaksi tuoretta tutkimusta antaa lähes murska-arvion yhteisvaluutta eurolle.
Kalvo Nro 12
Maailman BKT:n kehitys
Euro ja vapaaksi päästetty pääoma ei lisännytkään talouskasvua vaan on heikentänyt palkansaajien tuloja pääoman hyväksi. Rahaliiton vaikutuksia tutkinut David Cook Hongkongin yliopistosta totesi, ettei Emu ole toiminut kaksisesti: ”Tutkimus osoittaa palkkatulojen osuuden kansantuotteesta laskeneen euroalueella, erityisesti Irlannissa, Italiassa ja Suomessa”.
Pitemmälläkin aikajaksolla tarkastettuna Maailman BKT:n ”kasvu” on ollut laskusuuntainen. Erityisesti 80-luvulla tapahtuneen pääomien vapauttamisen jälkeen.
Samanlaiseen tulokseen kuin Cook, on tullut myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen Jukka Pirttilä. ”Kun henkeä kohti lasketun BKT:n kasvu euromaissa vuosien 1995-1997 keskiarvosta vuosien 2008-2010 keskiarvoon oli 48 prosenttia, oli se samaan aikaan verrokkimaissa 55 prosenttia, eli kasvua oli euromaissa 7 prosenttiyksikköä vähemmän”.
Pääomien liikkuvuus on alentanut työntekijöiden neuvotteluvoimaa koska yrityksillä on markkinavoimaa suhteessa työntekijöihin. Aivan kuten poliitikoilla ei ole enää neuvotteluvoimaa suhteessa pankkiireihin.
Sitä eivät Lipponen sosiaalidemokraattien edustajana eikä Niinistö työkansan edustajana vieläkään valitettavasti ymmärrä. He ovat pääoman eivätkä työkansan edusmiehiä – siis käytännössä pääoman juoksupoikia.
- Kiitoksia tarkkaavaisuudesta ja äänestäkää ensi sunnuntaina, jotta kehityksen suunta edes hitusen muuttuisi.
Ari Ojapelto
Tietokirjailija
Ari.ojapelto@taloverkot.fi
http://ariojapelto.blogspot.com/
