Israelin ja Iranin välinen sota: Miksi ja missä määrin

31. kesäkuuta 1404 Toimintakomitea

خرداد ۳۱, ۱۴۰۴ کمیته عمل

Israelin sota

Johdanto:

Kulunut vuosi toi mukanaan runsaasti kehityskulkuja: ennennäkemättömän rialin arvon alenemisen, Lähi-idän poliittisen kartan muuttumisen, aiemmin Iranin ja Israelin välisen sijaiskonfliktin eskaloitumisen suoraksi sotilaalliseksi yhteenotoksi, tekoälyn odottamattomat ja laaja-alaiset seuraukset talouteen ja sotaan, kaikenlaisen oikeistolaisen populismin elpymisen, aiemmin pyhänä pidetyn "neoliberalismin" pyhäkön korvaamisen iskulauseella "globalismin saasta" ja joukon muita muutoksia, jotka kaikki herättävät kysymyksen: Missä seisomme tässä hämmentävässä sekasorrossa ja mitkä ovat tulevaisuudennäkymämme? Nyt, viikko Israelin sodan alkamisen jälkeen Iranin maaperällä, tapahtumien tiheys ja nopeus ovat pakottaneet meidät tarkastelemaan alkuperäistä kysymystä hyvin lyhyesti ja ohittamaan sen päästäksemme tämän päivän sodan kysymykseen.

Tätä tarkoitusta varten artikkeli on jaettu kahteen osaan; ensimmäisessä osassa esitämme taustaksi yleiskatsauksen nykyiseen globaalihistorialliseen tilanteeseen ja hetkeen, ja toisessa osassa käsittelemme Israelin sodan Iranissa erityiskysymystä.

 Maailmanhistoriallinen hetki: Yleiskatsaus

Globaali taantuma

 Maailmantalous on pitkään ollut kasvua hidastavassa trendissä, ja Kiinasta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin kaikki kamppailevat sen seurausten kanssa tavalla tai toisella. Tärkeä huomio viime vuosien hitaan talouskasvun trendissä on se, että tämä tilanne on syntynyt huolimatta biljoonien dollarien avokätisestä elvytyspakettien ja elvytysbudjettien hyväksymisestä (sekä talouden että sotilaallisen alan osalta) ja uusien teknologioiden, kuten sähköautojen, uuden sukupolven sirujen, 5G-teknologian, kvanttilaskennan, bioteknologian innovaatioiden ja tekoälyn, ilmaantumisesta, joista jälkimmäinen yksinään on noussut uuden teollisen vallankumouksen asemaan ja on jo tuonut tähtitieteellistä vaurautta ja kannattavuutta korkean teknologian jättiläisille. Mutta kaikista näistä muutoksista ja kannustimista huolimatta hidas talouskasvu ei ole muuttunut, ja korkean teknologian sektorin ja muiden talouden sektoreiden vaurauden välillä on edelleen valtava kuilu.

Kaavio maailmanlaajuisesta BKT:n kasvusta vuosina 1980–2024 sekä IMF:n kasvuennusteet vuoteen 2030 asti 

· Osakemarkkinat ja johdannaiset

Samalla kun maailmantalous on matkalla kohti taantumaa, pörssit ja muut rahoitusjohdannaiset ovat tehneet historiallisia kasvuennätyksiä. Tällainen paradoksi johtuu rahoitusmarkkinoiden luonteesta: irtautumalla reaalitalouden sektorista ne voivat jatkaa itsenäistä olemassaoloaan, luoda omat sisäiset sääntönsä ja mekanisminsa sekä kukoistaa tulevaisuuden odotuksiin liittyvän spekulaation ja spekulatiivisten liiketoimien kuumenemisen varassa. Tämä on yhteenveto viime vuosien taloudesta; reaalitalouden taantuma ja rahoitusalan kupla. Lisäksi saman osakemarkkinoiden nousukauden päätaakka on tällä hetkellä suurten teknologiayritysten osakkeiden harteilla. Jos esimerkiksi otamme Yhdysvaltain pörssin globaalien pääomamarkkinoiden keskukseksi (jossa yli puolet maailman pääomasta on keskittynyt), näemme, että Nasdaqin (100 suurinta teknologiayritystä) markkina-arvon suhde Yhdysvaltain bruttokansantuotteeseen on noussut 40 prosentista 103 prosenttiin vuosikymmenessä.

Myös Yhdysvaltojen talouden 500 suurimman yrityksen joukossa kymmenen suurimman yrityksen pääomapaino on kolminkertaistunut vain muutamassa vuodessa, mikä on uusi ennätys viimeisen puolen vuosisadan aikana. Pääoman keskittymisen ja monopolin voimistumisen lisäksi tämä osoittaa, kuinka osakemarkkinoiden nousun päätaakka on langennut muutamien näiden superyritysten harteille.

 

 Kymmenen suurimman yhdysvaltalaisen yrityksen osakkeet maan 500 suurimmassa osakeindeksissä

Lisäksi tekoälyn mahdolliset tulevat vaikutukset työmarkkinoiden kiristämiseen entisestään [1] ovat herättäneet hälytyskellot syvenevästä taantumasta lähitulevaisuudessa.

· Näkymät finanssikriisille

Mutta kyse ei ole vain taantuman pitkittymisestä; näyttää siltä, että globaali kapitalismi on myös uuden finanssikriisin jakson alussa . Finanssipääoman liiallinen kupliminen suhteessa reaalitalouteen viimeisten viiden vuoden aikana on tehnyt tästä rakenteesta niin hauraan hiekkalinnan, että pieninkin jännite siinä soittaa romahduksen kelloa, joka muistutti vuotta 2008. Eri aikoina, kuten maaliskuussa 2020, maaliskuussa 2023, elokuussa 2024 ja huhtikuussa 2025, tämän romahduksen kello soi tämän hiekkarakenteen nurkasta, mutta hallitus pystyi murtamaan sen turvautumalla "pelastuspakettiin" ja muihin ratkaisuihin. Kaikki nämä paikkaukset ovat kuitenkin vain lykänneet kriisin puhkeamista tähän päivään asti ja jättäneet sen hedelmällisen maaperän koskemattomaksi. Olipa kriisin sysäys sitten Yhdysvaltain valtionlainamarkkinoilta [2] , Japanin nousevista koroista [3] , osakemarkkinakuplan puhkeamisesta (huipputeknologiayritykset) tai mistä tahansa muualta, tämän romahduksen kustannukset lankeavat maailman ihmisten maksettaviksi, kun se tapahtuu.

Paluu taloudelliseen eristäytymiseen

Tämän historiallisen hetken erityisluonnetta eivät kuitenkaan määrittele ainoastaan taantuman ja kriisin kaudet. Kilpailun kiristyminen , taloudellinen eristäytyminen [4] ja militarismi ovat kaikki kolme taantuman edellytystä. Kapitalismin historia on aina osoittanut taipumusta sisäänpäin kääntymiseen taantuman aikana. Esimerkiksi kolme tariffismin jaksoa Mellinin kaudella Ranskassa (1892), McKinleyn kaudella Amerikassa (1890) ja Bismarckin kaudella Saksassa (1879) tapahtuivat kaikki 1800-luvun lopun pitkäaikaisen taantuman aikana tai vastauksena siihen. Samoin 1930-luvun taantuma toi mukanaan aallon taloudellisen eristäytymisen politiikkaa Amerikassa ja Euroopassa (Smoot-Hawleyn tariffilaki Amerikassa, Mussolinin Italian, Ranskan, Saksan, Itävallan, Espanjan ja Englannin tullit tällä vuosikymmenellä olivat kaikki tämän historiallisen ajanjakson taantuman vaikutusten alaisia).

Kapitalististen voimien välinen taloudellinen kilpailu on nyt saavuttanut niin korkean tason, että esimerkiksi tekoälyn tai sähköauton käyttöönoton jälkijäristykset Kiinasta [5] voivat välittömästi johtaa sen amerikkalaisten teknologiayritysten osakkeiden laskuun, aivan kuten kiinalaisia teknologiajättejä, Huaweista ja TikTokista CATL:ään, vastaan ​​nostetut pakotteet tai oikeusjutut ovat kaikki osoitus tämän teknologisen kilpailun aggressiivisesta luonteesta.

 Tällä tavoin Trumpin tullikeskeinen lähestymistapa ei ole yksilöllinen, puolueellinen tai poikkeuspolitiikka, vaan pikemminkin jatkoa Yhdysvaltojen kahden puolueen politiikalle, joka on ollut voimassa ainakin vuosikymmenen ajan; kuten Kiinan teknologiateollisuudelle asetetut pakotteet ja samanaikainen 280 miljardin dollarin valtion tukien myöntäminen Yhdysvaltain siruteollisuuden tukemiseksi [6] Bidenin aikakaudella, Kiinan tuonnin 20 prosentin väheneminen vain yhdessä vuodessa (2023), sirujen vientikielto Kiinaan ja jopa painostus Eurooppaan ja Aasiaan vastaavien kieltojen asettamiseksi [7] , sekä kiinalaisten elektronisten ajoneuvojen tuontikiellon valmistelu [ 8] (olivatpa ne sitten Kiinasta tai niiden koottuja versioita Meksikosta ja Kanadasta) tapahtuivat kaikki Bidenin aikakaudella. Kiinalaiselle uuden energian teknologialle asetettujen pakotteiden lisäksi noin biljoonan dollarin valtion kannustimien ja tukien myöntäminen näiden teknologioiden kehittämiseen Yhdysvalloissa [9] toteutettiin uudelleen demokraattien valtakauden aikana (mikä jatkui Trumpin aikakaudella aurinkoakkujen ja kiinalaisten elektronisten ajoneuvojen erityistullien käyttöönotolla).

Euroopan puolella, vaikka liberalismi on edelleen vallitsevaa keskustelussa, 42 miljardin dollarin tukien osoittaminen eurooppalaisen siruteollisuuden tukemiseksi [10] sekä Euroopan komission amerikkalaisille teknologiayrityksille nostamat sarjaoikeudenkäynnit ja maksamat kymmenien miljardien dollarien korvaukset viittaavat samankaltaiseen lähestymistapaan kansallisten teollisuudenalojen vahvistamiseksi. Trumpin tariffipolitiikka on siis vain tehostettua ja poliittista selkeytystä lähestymistavassa, jota on viime vuosina yhä enemmän esiintynyt useimmissa suurissa kapitalistisissa maissa. Lyhyesti sanottuna tärkeimmät kapitalistiset voimat kilpailevat yhä enemmän keskenään, ja pakotteet, korvaukset, tullit, tietovarkaudet ja kilpailijoiden verotus ovat tulleet tämän kilpailuyhtälön uusiksi säännöiksi.

· Irtautuminen yksinapaisesta järjestyksestä

Mutta mikä tekee tästä historiallisesta hetkestä entistäkin erityisemmän, ei ole pelkästään taloudelliset olosuhteet ja kilpailun kiristyminen; vuonna 2008, vaikka Yhdysvaltojen talouskriisi levisi kapitalistisen maailman kaikkiin kolkkiin, yksinapainen järjestys ei ollut vielä murtunut tällä tavalla. Nyt sotilaallisen ja poliittisen taantuman lisäksi Yhdysvaltojen velkakriisi ja dollarin hegemonian heikkeneminen maailmankaupassa (joka paradoksaalisesti syvenee Yhdysvaltojen tullipolitiikan voimistumisen myötä) ovat saaneet aiemman yksinapaisen järjestyksen järkkymään, erityisesti talouden alalla. Tämä siirtyminen moninapaiseen järjestykseen on johtanut pitkäaikaisten liittoutumien epävakauteen, sijaiskonfliktien mahdollisuuden kasvuun, aggressiiviseen taloudelliseen kilpailuun, asevarustelukilpaan, kansainvälisten instituutioiden heikkenemiseen Yhdysvaltojen vaikutuksen alaisena, toimitusketjujen globalisaatioprosessin kääntymiseen, yhteenottojen ja kiistojen lisääntymiseen hallitusten sisäisten ryhmittymien sisällä (ja siten strategisen päätöksenteon johdonmukaisuuden puutteeseen) ja niin edelleen. Jälkimmäisessä tapauksessa Yhdysvaltain valtionvelkakriisistä on tullut niin syvä ja vaarallinen, että sen poliittinen heijastus on näkynyt viime aikoihin asti paljaimmassa muodossa Trumpin ja Muskin viimeaikaisissa kiistoissa, joissa he ovat olleet kaksi yhdistynyttä edustajaa samasta ryhmittymästä . [11] Joka tapauksessa tässä moninapaiseen järjestykseen siirtymisessä kaikki kapitalistiset voimat taistelevat kynsin hampain säilyttääkseen ja laajentaakseen vaikutuspiirejään.

Liuskeöljyteknologia ja paikkamme uudelleenmäärittely energiataloudessa

 

 Liuskekiven vaikutus Yhdysvaltojen öljyomavaraisuuteen 6 vuosikymmenen jälkeen (punainen käyrä: öljyn tuonti - sininen käyrä: öljyn vienti)

Yli vuosisadan ajan Lähi-idän kohtalo on ollut sidoksissa maailman energiatalouteen, ja sotilasmiehitys, sota, vallankaappaukset ja erilaiset hallinnonvaihtohankkeet ovat muokanneet alueen historiaa tavoitteenaan hallita sen öljyvaroja. Vaikka 2000-luvulla erilaiset vihreät teknologiat voisivat mahdollisesti muuttaa maailman energiatalouden dynamiikkaa, öljyn ensisijainen asema helposti saatavilla olevana ja halpana energialähteenä on edelleen keskeinen. Vuodesta 2010 lähtien liuskeöljyn uuttamisteknologia on kuitenkin vähitellen muuttanut Yhdysvaltojen asemaa maailman energiamarkkinoilla, paitsi tuoden Yhdysvallat öljyomavaraisuuden tasolle, myös tullen maailman suurimmaksi öljynviejäksi. Juuri tämä etu on mahdollistanut Yhdysvaltojen asettaa vapaasti öljysaartoja kahdelle maailman suurimmalle öljynviejälle (Iran ja Venäjä) ilman, että...

Maailman energiatalouteen ei kohdistuisi pienintäkään häiriötä, vaan myös Amerikan asema uutena ja ylivoimaisena toimijana öljynviennin alalla vakiintuisi.

Näillä selityksillä tilanteessa, jossa "Kiinan eristämistä" myydään sen kansalle tärkeimpänä talousstrategiana ja jopa "Yhdysvaltojen kansallisena turvallisuudena", ei ole yllättävää eikä kaukaa haettua, että uuden sotarintaman avaamista Iraniin (vaikka se tapahtuisikin sijais- tai epäsuorassa muodossa) pidetään osana Kiinan eristämisen pidemmän aikavälin palapeliä. Koska liuskeöljyteknologia antaa Yhdysvalloille suhteellisen immuniteetin energiamarkkinoiden häiriöille, se asettaa Kiinan (Lähi-idän öljyn, erityisesti pakotteiden alaisen ja alennetun Iranin öljyn, suurimpana ostajana) haavoittuvaan asemaan tällaisen sodan seurauksille.

Tämä on erityisen tärkeää, koska Irakin islamilaisen tasavallan aseistukseen, erityisesti ydinaseiden ja sijaisaseiden menettämisen jälkeen, kuuluu mahdollisuus kohdistaa iskut Persianlahden maiden öljyntuotantolaitoksiin ja häiritä Hormuzinsalmen tankkeriliikennettä merkittävänä puolustusvalttina. Toisin sanoen, jos tällainen skenaario toteutuu, Yhdysvallat, ilman liipaisintakaan ja pelkästään sijaisena toimien, horjuttaisi Kiinan energian toimituslähteitä ja toisaalta taantumaolosuhteiden ja OPEC-maiden liuskeöljyn tarjonnan kasvun vuoksi vähentäisi omaa ja Euroopan talouden haavoittuvuutta tälle häiriölle. Tämä taktiikka on ollut käytössä jo Venäjän öljypakotteiden jälkeen.

 

 Yhdysvaltain öljyn tarjonnan kasvava trendi verrattuna OPECiin

On tietysti lisättävä, että Amerikan öljyomavaraisuus ei tarkoita, että sen talous olisi äärettömän kestävä öljyn hinnannousuille. Eri arvioiden mukaan öljyn hinnan nousu, jopa yli 100 dollarin, olisi silti taloudellisesti hyödyllistä Yhdysvalloille, joka on maan suurin öljynviejä. Mutta jos tällainen nousu olisi äkillinen, hallitsematon ja ilman ennakkotoimenpiteitä, sen myöhemmät vaikutukset kotimaisiin bensiinin hintoihin ja inflaatioindekseihin voisivat olla haaste Yhdysvaltain taloudelle . [12] Lisäksi on pidettävä mielessä, että hallitsemattomalla öljyn hinnan nousulla olisi muita kansainvälisiä vaikutuksia ja se voisi entisestään erottaa Yhdysvaltojen liittolaisten, kuten Intian ja Euroopan, edut maasta.

Johtopäätös:

Olemme esittäneet kaikki nämä seikat päästäksemme kysymykseen siitä,  miten nykyinen historiallinen ja globaali hetki vaikuttaa Iranin yhtälöön ja kohtaloon? Vastaus on, että Iran on asetettu imperialististen interventioiden keskipisteeseen paitsi erityisen geopoliittisen sijaintinsa, maailman suurimman energiakeskuksen pullonkaulana olevan roolinsa ja useimpien alueen maiden vaikutusvaltansa vuoksi, myös Yhdysvaltojen epäonnistuneiden sotilaallisten ja sijaispyrkimysten vuoksi alueella ja sen ulkopuolella (Syyriasta, Irakista, Jemenistä, Libanonista Sudaniin ja Ukrainaan). Globaalit olosuhteet, suurvaltakilpailun kiristyminen ja Länsi-Aasian keskeinen rooli Kiinan energiantoimittamisessa sekä liuskekaasuteknologian edut voisivat mahdollisesti muuttaa Iranin maan (samanlaisen kuin Ukrainan) pitkäaikaiseksi ja monitahoiseksi imperialistiseksi sijaissodaksi. Riippumatta siitä, onko Israelin nykyinen sota salamannopea ja lyhyt vai pitkäaikainen ja syövyttävä, ja riippumatta sen tuloksista, yksi asia on selvä: tästä lähtien olosuhteet ovat valmiit ja avoimet imperialistisen puuttumisen jatkumiselle ja syventämiselle Iraniin; olipa se sitten poliittista tai sotilaallista, pehmeää tai kovaa.

Toinen osa

Bandar Rajain räjähdys: Alkusoitto Israelin sotilaalliselle hyökkäykselle Iranin alueelle

Yllättävin reaktio Israelin hyökkäykseen Iranin maaperällä on ollut sanan "yllätys" käyttö. Jos Israelin operaation tavassa ja ajoituksessa oli yllätyksen elementtejä, hyökkäys ei periaatteessa ollut yllättävä. Näiden kahden hallituksen välinen "varjo"sota oli viimeisen vuoden aikana saanut niin avoimen, julkisen ja suoran muodon ja oli poistunut hallitsemasta valtiosta ("tämä isku tuosta iskusta" tai niin sanotut voimankäyttösäännöt), että heti kun voimatasapaino siirtyi Iranin islamilaisen tasavallan vahingoksi ja se menetti tukikohtansa Libanonissa ja Syyriassa, kuva tällaisista päivistä Iranin maaperällä ei ollut kaukana odotettavissa olevasta. Konfliktin riistäytymisen taustalla ei ole pitkälti teatraaliset operaatiot, kuten "rehelliset lupaukset", jotka jarruttivat osapuolten välisiä vihamielisyyksiä, vaan pikemminkin sarja kahdenvälisiä häirintäoperaatioita, jotka olivat muuttaneet päivittäisen metsien, tehtaiden, vajan, siilojen polttamisen ja kybersabotaasin rutiiniksi kahden maan alueella ja jotka etenivät tasan vuosi sitten hallituksen korkeimman toimeenpanevan virkamiehen (Raisin ja useiden hänen kabinettinsa jäsenten) onnistuneeseen salamurhaan. Raisin salamurha jarrutti osapuolten välisten kasvavien konfliktien kärjistymistä, ja Mossadin tiedustelupalvelun ja toimeenpanovallan tason vaarantunne hallitsevassa koneistossa pakotti Islamilaisen tasavallan järjestämään sisäiset voimansa uudelleen (ns. "ryhmittymäsovinnon") ja lisäksi myymään tuloksen kansalle "kansallisen sovinnon" projektina. Joka tapauksessa Nasrallahin salamurha ja Assadin syrjäyttäminen olivat viimeinen pisara Israelin ja Islamilaisen tasavallan välisen voimatasapainon lopullisessa muutoksessa. Tästä eteenpäin J.A.:n tärkeimmät osat... alueella menetettiin: muistakaa JA:n sopimukset Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen kanssa Jinnah-liikkeen jälkeen, jotka johtivat amerikkalaisten sotilaiden koskemattomuuteen Irakin maaperällä ja myös Persianlahden maiden koskemattomuuteen hyökkäysoperaatioita vastaan. Nasrallahin ja Assadin syrjäyttämisen jälkeen Jemen oli nyt ainoa palanen JA:n alueellisessa pussissa, josta jälkimmäinen suurelta osin neutraloitiin Yhdysvaltojen ja Ansarullahin välisessä Ordibehesht 1404 -sopimuksessa (joka takasi koskemattomuuden muille kuin israelilaisille aluksille).

Kysymys kuului: Jos Iranin islamilaisen tasavallan valttikortti neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa oli aikoinaan sijaisvaikutus alueella, niin nyt kun "alueellinen JCPOA" on pakotettu sille voimalla ja ilman kustannuksia ja sen ohjuskapasiteetti on vahingoittunut, mikä kannustin sillä olisi jatkaa neuvotteluja, kun sen käyttämätön ydinasekapasiteetti voitaisiin neutraloida samalla tavalla?

Jos jätämme huomiotta realistisen käsityksen voimatasapainosta ja vaikka täysin sivuuttaisimme laajemman kuvan lännen ja idän välisten imperialististen kilpailujen voimistumisesta Iranin maaperällä, Bandar Rajaissa tapahtunut suuri räjähdys keskellä Iranin hallituksen ja Yhdysvaltojen välisiä neuvotteluja ei jättänyt epäilystäkään siitä, että tämä tapahtumasarja päättyisi sotaan Iranissa. On katastrofaalista, että tämän räjähdyksen jälkeen, joka johti satojen siviilien menetykseen Iranissa, häpeään joutunut Iranin hallinto selitti tämän rikoksen "ympäristöturvallisuuden laiminlyönnillä" verukkeena turvallisuusvallan puutteen ylläpitämisellä jatkaakseen häpeällisesti vallanhimoisia neuvottelujaan Yhdysvaltojen kanssa. Puhumattakaan valehtelevasta hallinnosta, joka on kuluttanut palestiinalaisten kärsimystä koko elämänsä ajan ja jonka olemassaolo on suurin propaganda Israelin kaunisteluun, vaikka se sanoisikin "päivä", ihmiset tulkitsivat sen kokemuksensa perusteella "yöksi" eivätkä silti uskoisi, että Israelin sormenjäljet olivat tässä rikoksessa.

Jotkut saattavat kysyä, millä perusteella väität, että Raisin koneen alasampuminen tai Bandar Rajain räjähdys olivat Israelin tekosia? Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet täällä , peiteoperaatioiden luonne on sellainen, että kansainvälisten oikeudellisten ja poliittisten seurausten vuoksi ei ole pienintäkään näyttöä siitä, että tämä operaatiosarja johtuisi molempien osapuolten hallituksista. Mossadin poliittisten salamurhien historian ja tyylin tuntemus sekä molempien osapuolten piireissä, virkamiehissä ja turvallisuusalan ajatushautomoissa vallitsevien keskustelujen ja yleisempien tietojen analysointi voivat kuitenkin tarjota lähes todellista tietoa molempien osapuolten keskinäisistä peiteoperaatioista. Vaikka Mossadin vastuun ottaminen näin laajasta poliittisesta salamurhasta kestäisikin vuosikymmeniä, Bandar Rajain tapauksessa tiedot eivät kuitenkaan olleet niin piilossa. Kaksi tai kolme kuukautta ennen tätä tapausta Financial Times [13] julkaisi kahden länsimaan tiedustelupalveluihin viitaten turvallisuusraportin, jossa todettiin, että natriumperkloraattia kuljettaneet alukset olivat matkalla Kiinasta Iraniin, ja arvioitiin, että nämä alukset telakoituisivat Bandar Rajaissa kolmen viikon kuluttua (maaliskuun alussa). Tämän turvallisuusraportin julkaiseminen oli kuin varoitus näiden alusten sotilasrahdin valvonnasta ja kohdentamisesta; niin paljon, että raportin verkkosivuston arkistossa jopa lukijat puhuvat artikkelin alla olevissa kommenteissa Mossadin tekemän lastiräjähdyksen kohteeksi asettamisesta ja sijainnista, merisabotaasin toteuttamisen esteistä (Kiinan osallistumisen vuoksi viejänä) ja spekuloivat räjähdyksen mahdollisesta sijainnista. Muutamaa viikkoa myöhemmin, ja vain päivää satamaräjähdyksen jälkeen, meriturvallisuusyritys vahvisti analysoimalla meritietoja, että Financial Timesin raportissa mainittu alus oli telakoitunut Bandar Rajaissa muutamaa viikkoa aiemmin, ja Associated Press vahvisti nämä tiedot itsenäisesti. On siis naiivia kuvitella, että kun sekoittimet ja rakettipolttoaine olivat pääasiallisten tuhottavien kohteiden joukossa vastauksena osapuolten viimeisimpiin avoimiin operaatioihin (Odeh Sadeq 2), niin tiedustelupalvelujen julkaisema turvallisuusvaroitus (merkittävässä virallisessa mediassa), jossa ilmoitettiin lastin ankkurointipaikan päivämäärä ja sijainti sekä sen arkaluontoisuus, ja sitten sen räjähdys, olivat kaikki täysin sattumaa. Tietenkin tämän vaarallisen lastin sijoittaminen ja tieto siitä, että se oli kohteen alla tavallisissa varastoissa (mahdollisesti turvallisuussuojelun verukkeella), ei tee G.A.:n roolista tässä rikoksessa yhtään sen vähäisempää kuin Israelin roolista. Mutta tämän räjähdyksen yksityiskohtien julkistaminen olisi voinut toimia varoituksena sodasta ja avata ihmisten silmät Israelin raakuudelle siviileihin kohdistamisessa. Mutta Iranin hallinto, joka on yhtä lailla Israelin lailla valehtelemisessa ja ihmishenkien käyttämisessä työkaluna, peitteli tämän rikoksen ja selitti sen varasto-onnettomuudella, jotta sen tyhjentyneen tiedustelu- ja turvallisuusjärjestelmän paljastuminen ei paljastuisi. Joka tapauksessa tämän suuren räjähdyksen sattuminen Yhdysvaltojen kanssa käytyjen neuvottelujen keskellä ei jättänyt epäilystäkään siitä, että Yhdysvaltain hallituksen ja Israelin välillä oli täydellinen koordinointi sotilaallisten keinojen käytössä Iranin maaperällä Iranin hallinnon polvilleen saamiseksi.

Onko edessämme täysimittainen sota vai kontrolloitu sotilasoperaatio?

Kuten totesimme, " kontrolloitu sota " (voimankäyttösäännöt) oli rikottu Raisin salamurhan jälkeen, ja tähän asti Iranin hallinnon epätasapainoiset reaktiot saamiinsa iskuihin ovat johtuneet sen heikkoudesta eivätkä (kuten "Obeh Sadeq" -operaatiosarjassa) sen pyrkimyksestä hallita sotatilannetta. Tämän seurauksena kohtaamme täysimittaisen sodan, joka on aloitettu Naton tahdolla ja tuella, tulipa Amerikka esiin kulissien takaa tai ei, ja on selvää, että sitä ei hylätä sodan keskellä ennen kuin se on päättynyt.

Mitkä ovat Israelin sodan tavoitteet ja tulevaisuudennäkymät Iranissa?

Netanjahun ja Trumpin tähän mennessä ilmoittamat ”vähimmäistavoitteet” ovat olleet Iranin ydinase- ja ohjuskyvyn täydellinen tuhoaminen. Kuitenkin ”hallinnonvaihdos”, ”täydellinen antautuminen” ja ”Lähi-idän ilmeen muuttaminen” on ajoittain esitetty tämän sodan laajempana visiona. Annamme tulkintamme ja analyysimme siitä, mitä kutsutaan Iranin ”hallinnonvaihdoshankkeeksi”. Ensinnäkin vaikuttaa ilmeiseltä, että Iranin ydinase- ja ohjuskyvyn tuhoaminen ilman poliittista takuuta siitä, ettei niitä palauteta, olisi epätäydellinen strategia Israelin näkökulmasta. Siksi, jos Netanjahu ei olisi nimenomaisesti sisällyttänyt Khamenein salamurhaa tavoitteidensa luetteloon, tällaisen toiminnan ajatus olisi vaikuttanut erittäin todennäköiseltä ja läheiseltä. Tästä eteenpäin tärkein kysymys on, millainen on tämän ”hallinnonvaihdoksen” määritelmä ja ulkonäkö Khamenein salamurhan jälkeisinä päivinä? Tähän kysymykseen vastattaessa on muistettava, ettei NATOlla, Israelilla eikä millään tämän järjestelmän ulkopuolisella hallituksella ole kykyä tai halua sijoittaa riittävästi maajoukkoja Iranin maaperälle nykytilanteessa; Tällä näkökohdalla on keskeinen rooli tämän sodan poliittisessa maisemassa.

Tulevat skenaariot

 "Hallintomuutos":

Tässä skenaariossa, joka on pantava sanan tiukassa merkityksessä "lainausmerkkeihin", ei ole merkitystä sillä, yrittääkö Israel itse salamurhata Khamenein vai syöttääkö jokin hallituksen ryhmittymä Khameneille "myrkkypikaria". Ei ole merkitystä sillä, onko tämä antautuminen vapaaehtoinen ja poliittinen vai fyysisen poistamisen kautta. Joka tapauksessa tärkein vallanperimysehdokas, joka seisoo varjoissa luovuttamassa valtaa, vastoin vallitsevaa propagandaa, ei ole Marylandissa (Pahlavi) eikä Tiranassa (Rajavi), vaan on tänään vallassa Teheranin sydämessä. Kahden vuosikymmenen ajan reformistisen ryhmittymän kunnianhimoinen suunnittelu ja poliittinen strategia ovat olleet sidoksissa Khamenein kuoleman jälkeiseen päivään. Tämä on organisoitunut voima. Hallituksen monikerroksinen talous-poliittis-sotilaallinen rakenne, johon kuuluvat poliisi, armeija, Iranin vallankumouskaarti, ulkoministeriö, seminaari, parlamentti sekä ulkomaiset ja alueelliset lobbausryhmät, on alhaalta ylös riittävän vaikutusvaltainen ja, mikä tärkeintä, ei vain vuosikymmenten ajan, vaan erityisesti viimeisen vuoden aikana ja Iranin ja Israelin välisten sotilaallisten vihollisuuksien huipulla, se on avoimesti edistänyt ja teorioinut kompromisseja ja sovintoa tämän hallituksen kanssa mediassa, ajatushautomoissa ja yliopistojen professuureissa. Jos aikoinaan "paine alhaalta, neuvottelu ylhäältä" oli strategia vallan tavoitteluun tässä ryhmittymässä, niin nykyään, kansan reformististen illuusioiden romahtamisen myötä, tämä strategia on muuttunut "paineeksi ylhäältä" ja nyt "poistamiseksi ylhäältä"; kuten Faezeh Hashemi aikoinaan käytti samaa ajatusta pitääkseen Trumpin ylhäältä tulevaa painostusta (Iranin sisäisen voimatasapainon tekijänä) hyödyllisenä [14] . Juuri kun tätä tekstiä kirjoitettiin, ja alle viikko sodan virallisen alkamisen jälkeen, IRGC:hen sidoksissa oleva Tasnim-uutistoimisto raportoi 19. kesäkuuta, että joukko entisiä hallituksen virkamiehiä, jotka luottivat joihinkin Qomin viranomaisiin, yritti päästä kompromissiin Israelin kanssa ja antoi heille asiasta turvallisuusvaroituksen. On selvää, että tällaisen skenaarion todennäköisyys ja ajoitus riippuvat täysin nykyisen sodan voimatasapainosta. Milloin ja millä ehdoilla tämä yritys siirtää pehmeää valtaa (ja muuttaa tämä niin kutsuttu "vähemmistö"-ryhmittymä absoluuttiseksi vallaksi) tapahtuu ja missä määrin Iranin hallinnon superstruktuuria laajennetaan, on toissijainen kysymys; se voi olla lyhytaikainen ja nopea tai pitkäaikainen ja suhteellisen kuluttavan sodan jälkeen; mutta joka tapauksessa näyttää siltä, että tällainen skenaario on tällä hetkellä halvin ja halutuin vaihtoehto Yhdysvalloille ja Euroopalle.

Kulutussota – Keskitetyn hallinnon pitäminen hajanaisena:

Tämä vaihtoehto näyttää olevan strategisista ja poliittisista syistä suotuisampi skenaario Israelille ja Netanyahulle [15] (ei välttämättä Yhdysvalloille ja Euroopalle). Maan pitäminen valtatyhjiössä ei ainoastaan käytännössä takaaisi sotilaallisen voiman palautumista (mille tahansa valtaan pyrkivälle ryhmittymälle), vaan se myös antaisi Israelille mahdollisuuden pidempään ja pitkäaikaisempaan väliintuloon Iranin sisällissotaan. Ei ole mikään salaisuus, että Israel on ollut konfliktissa Iranin poliittisten toimijoiden kanssa vuosia, reformisteista Pahlavisiin ja Mujahedineihin sekä Iranin nationalististen ryhmien ryhmittymiin, ja sillä on liikkumavaraa pitää sisäiset konfliktivoimat sodassa keskenään vuosia, kunnes kumpikaan ei ole tarpeeksi vahva vastustamaan toista.

Pelastusarmeijan ja passiivisen pasifismin kangastus

Kaikkina näinä vuosina, jolloin Lähi-itä oli tulessa, oli kuin Iranin kansa olisi erotettu muusta näkymättömällä muurilla. Iranin islamilainen tasavalta oli rakentanut aidan maan ympärille ja muuttanut rajan toisen puolen takapihaksi tai geopoliittisen kilpailun kentäksi. Näin ollen ihmisten ymmärrys Lähi-idän tapahtumista ja sitä hallitsevien taantumuksellisten voimien monimuotoisuudesta ei tullut heidän suorasta kokemuksestaan, ja he olivat vain koskettaneet heitä hallitsevan taantumuksellisen voiman saastaisuuden syvyyttä omalla lihallaan ja verellään. Heille "Palestiina" oli yhtä abstrakti kysymys kuin "Israel" ja "Saudi-Arabia". Tämä kysymys, samoin kuin Yleiskokouksen käyttämät keinot hyödyntää Palestiinan vuosikymmenten kärsimystä sisäisissä kysymyksissä, olivat muokanneet kansan yleistä ymmärrystä "Lähi-idän kysymyksistä" vain viittaamalla heidän kotimaiseen ja jokapäiväiseen viholliseensa, "Islamilaiseen tasavaltaan". Siinä määrin kuin se valitettavasti oli normalisoinut osan kansasta illuusion vapautumisesta ulkomaisesta sodasta; Mutta nyt kun sota on astunut porteista sisään ja sitä on raahattu eteenpäin, sodan luonne tulee tavallaan tuntumaan läheltä tälle ihmisryhmälle ja he kohtaavat sen todellisuuden. Sodan alkamisesta ei ole kulunut edes viikkoa, kun jatkuva stressi, räjähdysten, puolustusten ja ohjusten äänet, pelko infrastruktuurin osumisesta ja ruoan niukkuus yhdistettynä jo olemassa oleviin taloudellisiin ongelmiin romahduttivat illuusion vapauttavasta ulkomaisesta sodasta monille ihmisryhmille. Se, että ihmiset näkevät Israelin rumat kasvot ensimmäistä kertaa, eivätkä suoraan ja suoraan Yleisen eduskunnan puhdistavien kaiuttimien kautta, on saavutus itsessään; mutta edes Israelia koskevien illuusioiden ja ulkomaisten sotien vihan romahtaminen ei välttämättä käänny edistykselliseksi tietoisuudeksi ja toiminnaksi. Osa ihmisistä, jotka IRGC:n jatkuvan sorron vuoksi eivät ole kyenneet eivätkä oppineet harjoittamaan "toimijuuttaan" ja ovat väistämättä aina etsineet ulkopuolista pelastajaa vapauttamaan heidät suosta, huomaavat helposti, kärjistyvän sodan ilmapiirin vallitessa, palaavan "pahan ja vielä pahemman" kaksijakoisuuteen ja tällä kertaa puolustavan IRGC:tä ja Islamilaista tasavaltaa.

Reaktionääriset voimat, kuten monarkistit ja mujahedinit, jotka tänä päivänä tukevat ja jopa osallistuvat Israelin sotaan Iranissa, ovat unohtaneet, että Saddamin sodan aikana mujahedinit levittivät samanlaisia illuusioita, että "sota johtaa hallinnon heikkenemiseen, ja tämä on joka tapauksessa kansan edun mukaista"! Vaikka lopulta juuri tämä Saddamin sota näytteli korvaamatonta roolia Khomeinin vakauttamisessa vallankumouksen jälkeisissä olosuhteissa.

Sodan ja ulkomaisten hyökkäysten seuraukset ovat katastrofaaliset maan hajanaiselle ja organisoitumattomalle edistykselliselle liikkeelle, ja jos sota rapautuu ja pitkittyy, se voi hidastaa jopa tätä nuorta liikettä vuosikymmeniksi. Israelin hyökkäyksestä ei ole kulunut edes viikkoa, ja sotatilalaki on tosiasiallisesti voimassa suurimmissa kaupungeissa, ikään kuin kaduille olisi siroteltu kuolemanpölyä, kaikki ihmisten sosiaalinen toiminta on lopetettu, tarkastuspisteet ja Kalash-kivääreillä varustetut Basij-miliisin miehet on eristetty kaduilla, ja jokaista liikkuvaa seurataan ja häiritään millä tahansa verukkeella. Kuvat hyökkäyksistä ja afganistanilaisten häirinnästä kaduilla epäiltynä yhteistyöstä Israelin kanssa ovat yleistymässä, oikeudenkäynnit ja pikateloitukset ilman oikeudenkäyntiä ovat palanneet oikeusprosessiin, kaikki islamilaisen tasavallan vastaiset protestit tai vastustukset leimataan yhteistyöksi vihamielisen hallituksen kanssa, ja tänä aikana islamilaisen tasavallan virallisissa tiedotusvälineissä on julkaistu kymmeniä raportteja "Mossadin agenttien" pidätyksistä, joita yllättäen syytetään "negatiivisten uutisten levittämisestä" tai "kansallisen solidaarisuuden tuhoamisesta". Vaikka toisaalta ulkomailla taantumuksellisesta oppositiosta ja persiankielisestä mediasta kuuluu hurraa pommeille ja infrastruktuurin tuhoamiselle, toisaalta sisältä nousee rasismin ja lahkolaisuuden sävyttämä nationalismin löyhkä; ystävien, perheen ja naapureiden vakoilun viha ja rumuus murtuu kuten 1960-luvulla, ja sotaa pelkääviä ihmisiä kannustetaan etsimään vihollista vallan ja aseiden monopolin sijaan, vaan omistajiensa keskuudesta. Vallankumouksellisten voimien puuttuessa tällaisen tilanteen mahdollisuus on varmasti haitallista edistyksellisen liikkeen juurtumiselle Iraniin ja saa ihmiset tuntemaan itsensä tämän sodan kahden pahan puolen, Israelin ja Israelin tasavallan, armeijaksi.

Johtopäätös:

Maailmanlaajuinen pysähtyneisyys ja kapitalististen napojen välinen muuttuva voimatasapaino ovat ajaneet ne taloudellisen ja sotilaallisen kilpailun uralle, mikä on tehnyt entisistä blokeista epävakaita ja horjuvia. Yhdysvaltojen ja Euroopan väliset erimielisyydet viime vuosina, sekä Ukrainan sodan että tariffi- ja teknologiasodan alalla, ovat ilmentymä tästä imperialististen kilpailujen monipolarisaatiotilanteesta jopa aiemmin yhtenäisissä blokeissa.

 Jos puoli vuosisataa sitten Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisen kylmän sodan lopputulos ratkesi asevarustelu- ja avaruuskilpailun voitolla, nykyään kilpailun painopiste on siirtynyt strategiselle siruteollisuuden ja tekoälyn alueelle, ja kilpailun voittaja on se, joka saa yliotteen näillä uusilla teollisuudenaloilla. Siksi ainakin siihen asti, kunnes Yhdysvallat saavuttaa omavaraisuuden ja täydellisen eristäytymisen idästä tällä strategisella alalla, täysimittainen imperialistinen sota näyttää kaukaiselta (tällä hetkellä Yhdysvaltojen riippuvuus Taiwanista uusimman sukupolven sirujen valmistuksessa ja tuotannossa on edelleen ennallaan). Siihen asti epäsuorat, sijais- ja kulutuksella käytävät konfliktit sen vaikutusvallan alaisuudessa olevilla alueilla ovat kuitenkin uuden aikakauden sääntö. Valitettavasti Iranin kaksi vuosikymmentä kestäneet tavoitteet tulla alueelliseksi supervallaksi ovat asettaneet Iranin, tahtomattaan, näiden imperialististen konfliktien keskelle, ja liuskeöljyn Yhdysvalloille tarjoama etu on suurelta osin poistanut täysimittaisen sodan pelotevaikutuksen Persianlahdella. Tämä ei tietenkään tarkoita, että tällaisen sodan puhkeaminen olisi sitä, mitä Amerikka tai NATO haluaa tänään ja tällä hetkellä; mutta sen esiintymisen makrokehys pitkällä aikavälillä ei ole kaukaa haettu.

Meillä ei ole epäilystäkään siitä, että vaikka sota onkin haaste Yleiselle hallitukselle lyhyellä aikavälillä, se on "siunaus" pitkällä aikavälillä. Tällainen pitkäaikainen sota on paras tilaisuus selvittää sisäiset tilit ja antaa uutta energiaa ja värvätä sotilaita Israelin raakuuden koettelemien ihmisten keskuudesta. Toisaalta pitkäaikainen sisäinen sota voisi olla myös yksi Israelin suositelluimmista vaihtoehdoista edellä selitetyistä syistä. Valitettavasti, jos jostain syystä – olipa kyseessä sitten tänään tai tulevaisuudessa – Naton halu aloittaa pitkäaikainen ja kuluttava sota Iranin maaperällä (vaikka se olisikin sijaissota), tulemme näkemään, kuinka Iranista (kuten Ukrainasta) tulee sotilaslaboratorio kaikille lännen ja idän suurvalloille, ja niiden sotilasyritykset tuovat maahan uusimman sukupolven sotilas- ja kybertuotteitaan kaikkialta maailmasta testatakseen niitä näiden ihmisten kehoilla; aivan kuten kaikenlaista drone-teknologiaa testattiin Ukrainan kansan kehoilla, jotta siitä tulisi standardisotaan perustuva taktiikka.

 Riippumatta siitä, kuinka kauan tämä sota kestää ja mihin tuloksiin se johtaa, näemme sen järjestäytyneen vallankumouksellisen voiman puuttuessa täydellisenä tappiona kaikille edistyksellisille ja demokraattisille liikkeille Iranissa. Tässä tilanteessa pidämme vallankumouksellisten voimien vähitenä velvollisuutena murtaa tämän sodan imperialistiset ulottuvuudet ja samalla säilyttää riippumattomuutensa kaikista siihen osallistuvista taantumuksellisista rintamista ja niiden haluamista vaihtoehdoista.

On monia muita tärkeitä kohtia ja ulottuvuuksia, mukaan lukien sotatilanne ja edessämme olevat tehtävät, joita olemme jättäneet käsittelemättä pakon sanelemana ja internetin epävakauden ja sen mahdollisen keskeytyksen vuoksi, mutta palaamme niihin myöhemmin.

[1] Tämä heijastuu jopa teknologia-alalla (teknologiayrityksissä), jotka ovat kokeneet vaurautensa ja kasvunsa huippunsa viime vuosina; niin paljon, että Yhdysvaltojen seitsemän suurimman teknologiayrityksen työvoiman rekrytoinnin keskimääräinen kasvu on laskenut edellisen vuosikymmenen keskimäärin 25 prosentista viime vuosina 2 prosenttiin.

[2] Nousevat tuotot joukkovelkakirjojen myynnin paineen alla, mikä voi jatkuessaan johtaa luottotappioihin ja konkurssiaaltoon.

[3]  Johtuen sen tsunamimaisesta vaikutuksesta ylivelkaantuneiden dollari-jenilainojen maksukyvyttömyyteen Yhdysvaltain finanssitaloudessa.

[4] Tämä viittaa hallituksen protektionistiseen politiikkaan, jota se harjoittaa keskuskapitalististen maiden kansallista teollisuutta kohtaan.

[5]  Deepsea eli uuden sukupolven BYD

[6] CHIPS- ja tiedelaki (2022)

[7] https://www.ft.com/content/a437c103-9544-4cfe-86f5-25c65f7f347c

[8] https://www.nytimes.com/2024/02/29/us/politics/biden-chinese-electric-vehicles.html

[9]  Näiden menojen kohdentaminen tehtiin inflaation vähentämistä koskevan lain (IRA), infrastruktuuri-investointeja ja työpaikkoja koskevan lain (IIJA) sekä CHIPS- ja tiedelain muodossa.

[10] Eurooppalainen sirulaki (2023)

[11] https://fi.wikipedia.org/wiki/Trump%E2%80%93Musk_feud

[12] Erään arvion mukaan skenaariossa, jossa öljyn hinta nousee 100 dollariin tynnyriltä, tavallisen bensiinin hinta nousisi 15 % 3,73 dollariin gallonalta ja kuluttajahintaindeksi (inflaatio) nousisi 2,7 %.

[13]  Financial Timesin raportti, päivätty (22. tammikuuta 2025 – 3. helmikuuta 1403) –

https://www.ft.com/content/f0bc9fcc-11b3-4615-bd24-163f8938f2a5

[14] Faezeh Rafsanjanin videohaastattelu Ensaf Newsille – Talvi 2020

[15]  Netanjahun korruptiotapauksen tutkinta ja monet häntä koskevat tutkimukset ja tutkinnat, jotka ovat olleet käynnissä 7. lokakuuta lähtien, on keskeytetty sotatilan vuoksi, kunnes hänet on syrjäytetty vallasta. Aina kun Netanjahu oli vallasta syrjäyttämisen partaalla (kuten viime kesänä ja tämän vuoden kesäkuussa), hän käynnisti sotilasoperaatioita uudella rintamalla suojellakseen itseään. Siksi makrotaloudellisten trendien lisäksi hänen henkilökohtaisia ja puolueellisia etujaan ei voida täysin sulkea pois yhtälöstä.