Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

tiistai 22. lokakuuta 2013

Inflaatio ja velkaantuminen: Peräkkäiset nuljahdukset

Talousblogi: Tauno Auer
22.10.2013, Verkkomedia.org

Inflaatio ja velkaantuminen 
Ennen tätä tutkielmaa minä en ymmärtänyt mitä esimerkiksi inflaatio todella merkitsee. Minusta tuntuu, että taloutta ei edes voi ymmärtää, jos sitä ei katsota poliittisessa ja historiallisessa viitekehyksessä. Ilman näitä viitekehyksiä liike-elämän käsitteet jäävät enemmän tai vähemmän hämäriksi.
Henkilö, joka omistaa jotakin, sanotaan vaikka tehtaan tai kaivoksen, vaistomaisesti ymmärtää oman etunsa. Hän on automaattisesti tasa-arvoa vastaan. Hänen ei tarvitse ymmärtää asioita teorioiden kautta. Meille muille pieni opiskelu ja pohdinta ei koskaan ole pahasta.


Peräkkäiset nuljahdukset
Sodan jälkeistä keskeytymätöntä talouskasvua jatkui 1970-luvulle saakka. Seuranneiden 40 vuoden aikana demokraattisen kapitalismin sisäiset jännitteet ovat siirtyneet yhdeltä talouselämän alueelta toiselle. Nämä siirtymät ovat aiheuttaneet sarjan yhteiskunnallisia ja taloudellisia häiriöitä.
Vielä 70-luvulla kamppailu kansalaisten sosiaalisten vaatimusten ja yritysmaailman tarpeiden välillä käytiin kansallisilla työmarkkinoilla. Poliittista syistä vallinnut täystyöllisyys ja ay-liikeen toiminnasta seuranneet palkankorotukset johtivat korkeaan inflaatioon. Miksi näin tapahtui?
Kapitalismin tunnusmerkkihän on se, että tuotanto- ja ansiovälineet ovat pääoma- ja yrittäjäluokan omaisuutta työntekijöiden saadessa sopimuksilla määrätyn palkan. Siispä koska liikeyritykset eivät halunneet tinkiä voitoistaan, niin päätettiin lisätä maksuvälineitä. Toisin sanoen poliittinen ongelma ratkaistiin inflaation avulla. Rahan arvo laski.
Sitten, kun tätä oli mahdotonta jatkaa, koska se olisi johtanut romahdukseen, niin hallitukset joutuivat turvautumaan, Reagan ja Thatcher etunenässä, uusliberaaliin talouspolitiikkaan. Tämä johti siihen, että poliittinen kamppailu siirtyi työmarkkinoilta vaaliuurnille. Tosin sanoen koska kansalaisten vaatimuksia ei voitu enää ilmaista ay-liikkeen kautta ne tulivat esille äänestyskäyttäytymisessä.
Tämä vuorostaan johti yhä kasvavaan epäsuhtaan julkisen kulutuksen ja verokertymän välillä, mikä sitten johti julkisen sektorin velkaantumiseen
Eli kun yritetään välttää sekä liian korkea verotusaste että tasa-arvoisen talousjärjestelmän syntyminen ja samalla halutaan estää luokkaristiriitojen kärjistyminen, niin ajaudutaan maksuvaikeuksiin.

Ensimmäinen tapa selvitä ikävästä nuljahduksesta oli siis inflaatio. Toisessa vaiheessa ajauduttiin julkishallinnon raskaaseen velkaantumiseen.
 
Sitten kun julkiseen velkaantumiseen oli pakko puuttua jäi ainoaksi keinoksi rahamarkkinoiden vapauttaminen.
Yhteiskunnallinen rauha ostettiin löysäämällä luotonantoa. Näin pystyttiin ylläpitämään kansalaisten uskoa vaurastumisesta perusoikeutena. Hallitukset sallivat löysän luotonantopolitiikan, jotta pakolliset säästötoimet eivät olisi tulleet liian tuskallisiksi ja sitä mukaa polittisesti mahdottomiksi.
Tämäkään vaihe ei jatkunut kymmentä vuotta pitempään, koska koko maailmantalous uhkasi kaatua löysän rahapolitiikan aiheuttamiin seurauksiin.
Tämän vaiheen jälkeen ikiaikainen ristiriita kansalaisten sosiaalisten vaatimusten ja markkinaoikeuksien välillä vaihtoi jälleen paikkaa tullen näkyville kansainvälisillä rahamarkkinoilla, jossa on käynnissä monivivahteinen tanssi rahalaitosten, hallitusten, äänestäjien ja kansainvälisten kauppajärjestöjen kesken.
Nyt on kyse siitä kuinka pitkälle hallitukset voivat mennä yrityksissään pakottaa kansalaiset markkivoimien armoille. Samalla valtiot joutuvat sekä suojelemaan demokraattista uskottavuuttaan että pyrkimään välttämään vararikko.
Kukin näistä yrityksistä välttää luokkaristiriitojen kärjistyminen toimi vain lyhyen aikaa, mutta synnytti joka kerta enemmän ongelmia kuin ratkaisi. Tämä tuntuu viittaavaan siihen, että taloudellisesti vakaa kapitalistinen järjestelmä on utopistinen hanke.


Kuntien palkkatiedot

Kokonaiskeskiansiot olivat kunta-alalla vuoden 2012 lokakuussa 3 015 euroa kuukaudessa, kertoo Kuntatyönantajat.
Lääkäreiden keskiansio oli 7 183 euroa, opetusalalla 3 732 euroa, teknisillä 3 076 euroa ja kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä olevilla 2 657 euroa. Tuntipalkkaisten kokonaiskeskituntiansio oli kunta-alalla 14,16 euroa lokakuussa 2012.
Kuntien menoista puolet on henkilöstömenoja. Kuluvana vuonna kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat Kuntaliiton arvion mukaan noin 22 miljardia euroa, josta palkkakustannuksia oli 17 miljardia ja työnantajan maksamia eläke- ja muita välillisiä sosiaalivakuutusmaksuja 5 miljardia euroa.
Kunta-alalla työskenteli vuoden 2012 lokakuussa 437 000 henkilöä eli viidennes palkansaajista. Heistä oli kuukausipalkkaisia 426 000, joista kokoaikaisia oli 364 000 ja osa-aikaisia 61 000. Tuntipalkkaisia työntekijöitä oli 11 000.

Julkinen velka ja alijäämä 

Suomen julkisyhteis�jen alij��m� (-) ja velka, suhteessa BKT:hen  

Tarkistetut julkisyhteisöjen alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 2012 ilmestyneet

Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä vuonna 2012 oli 3,4 miljardia euroa eli 1,8 prosenttia suhteessa BKT:hen. Vuotta aiemmin alijäämä oli 1,3 miljardia euroa. Vuonna 2012 valtiosektorin alijäämä kasvoi 0,8 miljardia euroa 6,6 miljardiin euroon. Kuntasektorin alijäämä puolestaan kasvoi 1,0 miljardista eurosta 2,1 miljardiin euroon. Sosiaaliturvarahastot, lähinnä työeläkelaitokset, keräsivät 5,2 miljardin euron ylijäämän.
Julkisyhteisöjen sulautetun EDP-velan määrä kasvoi 10,3 miljardilla eurolla 103,1 miljardiin euroon vuoden 2012 aikana. Valtion velka kasvoi 8,8 miljardia ja kuntien velka kasvoi 1,5 miljardia euroa. Velan suhde BKT:hen kasvoi samalla 53,6 prosenttiin edellisvuoden 49,2 prosentista. Julkisyhteisöjen sisäiset velat pienenivät 0,7 miljardin euron verran. EDP-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa talouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja sen kehitykseen vaikuttavat sekä sulauttamattoman bruttovelan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset.
Verrattuna maaliskuussa 2013 julkaistuihin vuoden 2012 ennakkotietoihin julkisyhteisöjen yhteenlaskettu alijäämä pieneni 0,2 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen vuoden 2012 velka pysyi lähes ennallaan ennakkotietoihin nähden, mutta BKT:n päivittymisen johdosta velan suhde BKT:hen nousi 0,6 prosenttiyksiköllä.
Tilastojulkistus
Lähde:
Tilastokeskus/ Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka