David Harvey- The Crises of Capitalism
The
Crises of Capitalism -videolla Harvey
kiteyttää käsityksensä siitä, mitkä ovat tyypilliset tavat analysoida finanssikriisiä. Ensimmäisen
mukaan kriisi johtuu psykologisista tekijöistä.
Ihmiset ovat ahneita ja vallanhimoisia. Toisen
mukaan kyse on instituutioiden epäonnistumisesta.
Tarvitaan parempaa sääntelyä. Kolmas katsoo, että taloustieteellinen teoria
on ollut virheellistä ja tarvitaan
tiedettä, joka antaa paremmat välineet hallita markkinoita.
Neljäs katsoo kriisin viittaavan kulttuuriseen
tautiin. Anglo-amerikkalainen maailman arvot ja elämäntapa ovat kestämättömän maailmantalouden
takana. Viidennen selitysmallin mukaan
sääntelyä on ollut liikaa ja se on ollut vääränlaista.
Harveyn oma vastaus on, että kriisit ovat
kapitalistisen talousjärjestelmän väistämätön ominaisuus. Ne johtuvat kapitalismin sisäisistä
ristiriidoista, joita ei voida ylittää kapitalismin puitteissa.
Yksinään
tämän toteaminen olisi kuitenkin
laiskaa ja merkityksetöntä. On tarkasteltava, mitä erityistä
kriisit ilmaisevat kustakin
kapitalismin historiallisesta vaiheesta. Tätä työtä Harvey mainostaa
tehneensä uudessa kirjassaan
The Enigma of Capital.
Nykykriisejä täytyy Harveyn mukaan analysoida
ennen kaikkea velkatalouden näkökulmasta.
Uusliberalistinen kapitalismin vaihe alkoi
Harveyn mukaan 1970-luvulla sen seurauksena, että työvoima oli saavuttanut kansallisissa
puitteissa voimakkaan aseman ja tehnyt itsestään pääomalle kallista. Pääomapiirit vapauttivat
kansainväliset pääomamarkkinat ja antoivat näin pääomalle suoran pääsyn työvoimaan kaikkialla
maailmassa.
Pääoman vapauttamista on Harveyn mukaan
seurannut palkkatason matala ja suorastaan negatiivinen kehitys, joka on puolestaan luonut
vajetta kysynnässä. Ostovoimaa paikkaamaan on sen sijaan syntynyt monitasoinen ja
monimutkainen luototusjärjestelmä luottokorteista asuntolainamarkkinoihin ja erilaiset rahoittajat
ovat alkaneet näytellä ratkaisevaa roolia taloudessa.
Talouskasvun painopiste on siirtynyt
reaalitaloudesta finanssitalouteen, joka räjähdysherkkänä järjestelmänä on sittemmin kriisiytynyt vähän väliä
–
ja monesti nimenomaan asunto- ja kiinteistömarkkinoiden
osalta.
Kriisit
ovat kapitalistisen talouden ”systeeminen
riski”, joka ei ratkea kapitalismin puitteissa, vaan ainoastaan siirtyy markkinoilta tai
maanosasta toiselle. Kriisi uhkaa aina, mikäli poliitikot ja
investoijat eivät kykene pitämään yllä
keskimääräistä kolmen prosentin vuotuista talouskasvua.
Tällainen imperatiivi tarkoittaa, että vuosi
vuodelta pääomapiirien on löydettävä tuottavia sijoituskohteita yhä suuremmalle määrälle rahaa.
Tämä ei lisäksi voi globaalistuneessa tilanteessa
tapahtua enää avaamalla uusia markkinoita kapitalismin ulkopuolelle. Uutta
kysyntää on löydettävä järjestelmän sisältä
jo olemassa olevien kuluttajien piiristä.
1970-luvulta lähtien pääomalla on ollut
vaikeuksia tehdä tuottoisia sijoituksia reaalitalouden piirissä. Yhä suurempi osa voitoista on sen
sijaan kerätty finanssimarkkinoilta. Harvey kysyy, onko kolmen prosentin vuotuinen kasvu
mahdollista loputtomiin.
Yksinkertainen kysymys, johon on yhtä
yksinkertaista vastata. Ei tietenkään. Loputon kapitalistinen kasvu ei yksinkertaisesti ole
mahdollista.
Harveyn
hypoteesi on, että olemme kapitalistisen
kehityksen käännepisteessä.
Pääomapiireillä on yhä vaikeampaa pitää yllä
kolmen prosentin vuotuista kasvua eikä se joka tapauksessa ole mahdollista ekologisesta
tilanteesta johtuen. Kapitalistisen järjestelmän uusintaminen on yleisessä kriisissä.
Tämä ei tosin tarkoita, etteikö uusia
superrikkaita eliittejä syntyisi jatkuvasti eri puolille maailmaa.
Mitä tämä tarkoittaa poliittisesti? Katso
valkopartaisen ukkelin video ja huolehdi lanneliikkkeistä itse!