Inflaatio piiloutui arvopapereihin

Kolumni Kun keskuspankki painaa rahaa, maan pitäisi kärsiä inflaatiosta. Mutta miksi niin ei ole nyt käynyt?

25.9.2015

Anna Mård, Lontoo

Entisajan kuninkaat rahoittivat sotiaan painamalla lisää rahaa – joko seteleinä tai sitten sekoittamalla kolikoihin aikaisempaa arvottomampia metalleja. Seurauksena oli inflaatio. Rahan arvo heikkeni, kun markkinoilla olleen tavaran määrä ei kasvanut yhtä nopeasti kuin rahan määrä.
Sama kansantalouden peruslogiikka pätee yhä. Britannian keskuspankki on painanut rahaa jo vuosikausia, mutta setelipainossa on yhtä hiljaista kuin ennenkin, sillä nykyaikainen rahanpainanta tapahtuu keskuspankin arvopaperiostoin (quantitative easing). Arvopaperin myyjä saa tililleen rahaa, jota keskuspankki luo napin painalluksella.
Britannian keskuspankki on viime vuosina luonut uutta rahaa yli 500 miljardin euron verran. Tämä on viidesosa Britannian bruttokansantuotteesta. Näin suurta määrää ei voi piilottaa patjan alle, mutta tavaroiden ja palveluiden hinnat ja palkat polkevat paikallaan. Niiden perusteella inflaatiota ei ole.
Uusi raha on siirtynyt paikkaan, jossa inflaatiota ei mitata. Arvopapereiden hinnat ovat nousseet, pörssiosakkeilla menee taas hyvin ja myös muut omaisuuserät kukoistavat. Niiden imu kohottaa asuntojen hintoja, joissa on nousupaineita jo pelkän asuntopulankin vuoksi.

Omistajien ja eläkeläisten onni

Arvopaperi-inflaatio on siitä kiva inflaatio, että mikään välttämätön ei oikeasti kallistu, ainakaan ensi silmäyksellä. Kukaan ei syö osakkeita, ei asu niissä eikä kenenkään tarvitse omistaa niitä elääkseen mukavasti. Arvopaperi-inflaatio ei näytä olevan keneltäkään pois.
Tietenkin arvopaperi-inflaatio hyödyttää niitä, joilla arvopapereita on, mutta keitä he ovat? Rikkaiden lisäksi joukossa on miljoonia tavallisia kansalaisia. Käytännössä Britanniassa hyötyjiin kuuluvat ne, jotka ovat jo ehtineet kartuttaa eläkesäästöjään.
Täällä yksityisen sektorin eläkerahat ovat paljon Suomea tarkemmin kohdistettuja kullekin työntekijälle ja niiden tuotosta riippuu, minkälaisen eläkkeen kukin saa. Täällä ihmisillä on myös oikeus vuosittaisiin verottomiin säästöihin, joita yleensä puretaan eläkeiässä.
Kun lama alkoi ja korot painuivat nollan tuntumaan, Britanniassa nousi iso poru köyhtyvistä eläkeläisistä, koska säästöjen tuottojen pelättiin hupenevan. Itku vaimeni nopeasti, kun arvopaperi-inflaatio suosiikin säästäjiä velallisten sijasta – jos rahat vain eivät makaa pankkitileillä.
Britannian kotitalouksien varallisuus on kasvanut 42 prosenttia sen jälkeen, kun rahanpainanta alkoi vuonna 2009. Britannian asuntojen ja arvopaperien omistajat ovat vaurastuneet. Yleistäen voi sanoa, että yli 45-vuotiaat ovat keränneet tästä taantumasta selvän hyödyn ja yli 60-vuotiaat ovat saaneet jopa pikkuriikkisen lottovoiton.

Tavallinen tavara- ja palkkainflaatio olisi hyödyttänyt eniten nuoria, joilla on opintovelkoja ja kaikkein suurimpia asuntolainoja ja joiden palkkakehitys on usein inflaatiota nopeampaa.

Valtionvelan ikiliikuttaja?

Britannian ja Suomen tilanteessa vertailukelpoista on vain se, että inflaatio on piiloutunut arvopapereihin ja että tilanne suosii arvopaperien omistajia – ainakin jos he myyvät paperinsa ja ostavat jotain konkreettista.
Britannian keskuspankki on ostanut arvopapereita jo vuosikausia, mutta Euroopan keskuspankki liittyi joukkoon vajaa vuosi sitten. Myös Britannian eläkejärjestelmä poikkeaa niin paljon suomalaisesta, ettei eläkeläisten ja eläkekassojen jäsenten tilannetta voi verrata.
Britannia on nousemassa taantumasta ja jos yllätyksiä ei tule, lähivuosina on luvassa kelvollista kasvua. Työllisyys on hyvä. Keskuspankki ostaa kuitenkin yhä uusia arvopapereita erääntyvien tilalle. Useimmat niistä ovat valtion velkakirjoja, joten valtion maksaessa velkojaan keskuspankki antaa sille aina saman verran uutta lainaa.
Tällaisesta nykyajan rahanpainannasta on kovin vähän kokemusta ja ekonomistit arvailevatkin nyt, että mitenköhän meidän käy. Joidenkin mielestä osakkeissa ja arvopapereissa muhii jo kupla.
Salaliittoteorioitsijoiden mukaan ostojen tarkoitus on pitää valtion velanhoitokustannukset alhaisina, kun suuren osan valtionvelasta omistaa maan oma keskuspankki. Tempun bonuksena myös Britannian aktiivisesti äänestävät eläkeläiset pysyvät tyytyväisinä.