Saksa rohmuaa muilta kasvua yhä ahnaammin
Saksa ei ole senkään vertaa talousveturi kuin se on joskus
ollut. Se on kasvurohmu, jonka vaihtotaseen hurja ylijäämä pakottaa
muita maita yhä raskaampiin alijäämiin. Euro ja EKP tukevat tätä
rohmupolitiikkaa. Maailmantaloudelle tämä tietää tasapainohäiriöitä.
12.10.2014
Monilta osin tulkinnallisessa taloudessa on ani
harvoja yhtä varmoja "luonnonlakeja" kuin se, että taseet menevät aina
tasan. Niiden on pakko. Niin kuin yhden ylijäämä on toisen alijäämä ja
yhden saatava on toisen velka.
Tähän taseiden välttämättömään tasapainoon perustuu tulkinta, jonka mukaan Saksa on euroalueen talousrohmu eikä suinkaan veturi.
Tulkintaa puoltaa kaksi talouden tosiasiaa:
1) Saksan yksityinen talous tienaa paljon enemmän kuin kuluttaa tai investoi ja maan julkinen talous kuluttaa "vain" suurin piirtein sen minkä tienaa. Erotus on kansantalouden "ylimääräistä" säästöä eli vaihtotaseen ylijäämää – joka on pakko viedä maasta.
2) Eri maiden vaihtotaseiden toisiaan täydentävä luonne edellyttää välttämättä, että joidenkin muiden maiden vaihtotaseet ovat yhteensä yhtä paljon alijäämäisiä kuin Saksan vaihtotase on ylijäämäinen.
Viime vuosina Saksan vaihtotaseen ylijäämä on kasvanut kohisten, ja se on nyt maailman ylivoimaisesti suurin.
Saksa toisin sanoen kuluttaa paljon vähemmän rahaa kuin sillä olisi varaa. Se antaa mieluummin muiden ylläpitää kokonaiskysyntää senkin edestä.
Saksalla ylijäämää
enemmän kuin Kiinalla
Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n tilastojen mukaan Saksalle kertyi viime vuonna vaihtotaseen ylijäämää vajaat 300 miljardia dollaria. Ylijäämä oli melkein sata miljardia dollaria suurempi kuin ennen finanssikriisiä, ja tänä vuonna se on jatkanut kasvuaan.
Senkin vaihtotasetilastot kertovat, että Saksa on syrjäyttänyt Kiinan maailman suurimman ylijäämän maana. Nyt Saksan vaihtotaseen ylijäämä on suurempi kuin kahden entisen jätin, Kiinan ja Japanin, kutistuneet ylijäämät yhteensä.
Saksan vaihtotaseen hurja kasvu on hilannut koko euroalueen vaihtotaseen ennätysmäisen ylijäämäiseksi suhteessa muuhun maailmaan. Yhteen laskien euromaat vievät maailman muille markkinoille enemmän tavaraa ja palveluita kuin tuovat.
Osaltaan euroalueen yhteenlaskettua vaihtotasetta suhteessa muuhun maailmaan ovat vahvistaneet myös euroalueen kriisimaat.
Kriisimaiden vaihtotaseet olivat kriisin alussa rutkasti alijäämäisiä, mutta kriisi romahdutti niiden tuonnin – ja kutisti ulkoisia alijäämiä. Viennin elpymisellä on ollut pienempi merkitys.
Pääosin Saksan varassa kasvanut euroalueen ulkoinen ylijäämä on keskeisiä syitä euron suhteelliseen vahvuuteen. Ja se taas on keskeisiä syitä eurotalouden anemiaan.
Euron heikkeneminen
auttaisi eniten Saksaa
Euro on ollut alusta asti Saksalle edullisempi kuin useimmille muille euromaille tai varsinkaan alueen heikoimmille kriisimaille. Siksi euron suhteellinen vahvuus on viime vuosina rasittanut enemmän muita euromaita kuin Saksaa.
Samasta syystä euroalueen keskuspankin EKP:n yritykset euron heikentämiseksi koituisivat onnistuessaan ensin ja eniten Saksan eduksi.
Nykyistä heikompi euro ei vaikuttaisi mitenkään euromaiden keskinäiseen kaupankäyntiin, mutta se kohentaisi niiden kilpailuasemaa suhteessa muuhun maailmaan.
Jos euro nykyisellään on Saksan oloihin aliarvostettu mutta muiden euromaiden oloihin enemmän tai vähemmän yliarvostettu, koituisi euron heikkenemisestä epäsymmetristä hyötyä.
Saksan ennestään aliarvostettu euro heikkenisi nykyistäkin selvemmin aliarvostetuksi – ja maan nykyiselläänkin ylivoimainen kilpailukyky vahvistuisi lisää.
Muille euromaille euron tuntuvakin heikkeneminen tarkoittaisi ehkä vain vähän nykyistä lievempää yliarvostusta ja heikon kilpailuaseman vahvistumista vain vähän vähemmän heikoksi.
Jos EKP onnistuu tavoitteessaan ja saa euron ulkoisen arvon heikkenemään, on sillä ainakin yksi todennäköinen seuraus: Saksan vaihtotaseen ylijäämä kasvaa nykyistäkin suuremmaksi.
Ja samalla jonkun muun tai joidenkin muiden maiden on annettava periksi – niiden on hyväksyttävä oman ulkoisen asemansa yhtä suuri heikkeneminen.
Tätä kutsutaan kansainvälisen talouden tasapainohäiriöksi. Tai valuuttasodaksi.
Saksa säästää ja
muut maksavat
Saksan vaihtotaseen hirmuinen ylijäämä on herättänyt ihailua mutta myös ärtynyttä arvostelua. Se on herättänyt perustellun kysymyksen, miksei Saksa kasvata omaa kotimaista kulutuskysyntäänsä ja investointejaan, kun sillä kerran olisi varaa.
Saksan yksityisen talouden railakas ylijäämä keskittyy suurimmaksi osaksi yrityksiin ja niistäkin enimmäkseen vientiteollisuuden yrityksiin. Niiden voitot ovat kasvaneet enemmän kuin palkansaajakotitalouksien ansiot. Kotitalouksista tästä on hyötynyt lähinnä se pienehkö vähemmistö, joka omistaa yrityksiä.
Yrityksiä ei voi pakottaa kuluttamaan vientitulojaan palkankorotuksiin tai kotimaisiin investointeihin. Eivätkä Saksan hallitukset ole ainakaan toistaiseksi halunneet puuttua vientitulojen käyttöön saati jakoon. Ne ovat jääneet Saksassa käyttämättä.
Julkinen talous olisi voinut käyttää yksityisen talouden "ylimääräiset" säästöt kotimaassa joko verottamalla tai lainaamalla ne käyttöönsä.
Saksan päättäjät eivät ole halunneet tehdä kumpaakaan. Heidän mielestään on ollut parempi viedä "ylimääräiset" säästöt muualle – ja antaa muiden maksaa.
Tähän taseiden välttämättömään tasapainoon perustuu tulkinta, jonka mukaan Saksa on euroalueen talousrohmu eikä suinkaan veturi.
Tulkintaa puoltaa kaksi talouden tosiasiaa:
1) Saksan yksityinen talous tienaa paljon enemmän kuin kuluttaa tai investoi ja maan julkinen talous kuluttaa "vain" suurin piirtein sen minkä tienaa. Erotus on kansantalouden "ylimääräistä" säästöä eli vaihtotaseen ylijäämää – joka on pakko viedä maasta.
2) Eri maiden vaihtotaseiden toisiaan täydentävä luonne edellyttää välttämättä, että joidenkin muiden maiden vaihtotaseet ovat yhteensä yhtä paljon alijäämäisiä kuin Saksan vaihtotase on ylijäämäinen.
Viime vuosina Saksan vaihtotaseen ylijäämä on kasvanut kohisten, ja se on nyt maailman ylivoimaisesti suurin.
Saksa toisin sanoen kuluttaa paljon vähemmän rahaa kuin sillä olisi varaa. Se antaa mieluummin muiden ylläpitää kokonaiskysyntää senkin edestä.
Saksalla ylijäämää
enemmän kuin Kiinalla
Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n tilastojen mukaan Saksalle kertyi viime vuonna vaihtotaseen ylijäämää vajaat 300 miljardia dollaria. Ylijäämä oli melkein sata miljardia dollaria suurempi kuin ennen finanssikriisiä, ja tänä vuonna se on jatkanut kasvuaan.
Senkin vaihtotasetilastot kertovat, että Saksa on syrjäyttänyt Kiinan maailman suurimman ylijäämän maana. Nyt Saksan vaihtotaseen ylijäämä on suurempi kuin kahden entisen jätin, Kiinan ja Japanin, kutistuneet ylijäämät yhteensä.
Saksan vaihtotaseen hurja kasvu on hilannut koko euroalueen vaihtotaseen ennätysmäisen ylijäämäiseksi suhteessa muuhun maailmaan. Yhteen laskien euromaat vievät maailman muille markkinoille enemmän tavaraa ja palveluita kuin tuovat.
Osaltaan euroalueen yhteenlaskettua vaihtotasetta suhteessa muuhun maailmaan ovat vahvistaneet myös euroalueen kriisimaat.
Kriisimaiden vaihtotaseet olivat kriisin alussa rutkasti alijäämäisiä, mutta kriisi romahdutti niiden tuonnin – ja kutisti ulkoisia alijäämiä. Viennin elpymisellä on ollut pienempi merkitys.
Pääosin Saksan varassa kasvanut euroalueen ulkoinen ylijäämä on keskeisiä syitä euron suhteelliseen vahvuuteen. Ja se taas on keskeisiä syitä eurotalouden anemiaan.
Euron heikkeneminen
auttaisi eniten Saksaa
Euro on ollut alusta asti Saksalle edullisempi kuin useimmille muille euromaille tai varsinkaan alueen heikoimmille kriisimaille. Siksi euron suhteellinen vahvuus on viime vuosina rasittanut enemmän muita euromaita kuin Saksaa.
Samasta syystä euroalueen keskuspankin EKP:n yritykset euron heikentämiseksi koituisivat onnistuessaan ensin ja eniten Saksan eduksi.
Nykyistä heikompi euro ei vaikuttaisi mitenkään euromaiden keskinäiseen kaupankäyntiin, mutta se kohentaisi niiden kilpailuasemaa suhteessa muuhun maailmaan.
Jos euro nykyisellään on Saksan oloihin aliarvostettu mutta muiden euromaiden oloihin enemmän tai vähemmän yliarvostettu, koituisi euron heikkenemisestä epäsymmetristä hyötyä.
Saksan ennestään aliarvostettu euro heikkenisi nykyistäkin selvemmin aliarvostetuksi – ja maan nykyiselläänkin ylivoimainen kilpailukyky vahvistuisi lisää.
Muille euromaille euron tuntuvakin heikkeneminen tarkoittaisi ehkä vain vähän nykyistä lievempää yliarvostusta ja heikon kilpailuaseman vahvistumista vain vähän vähemmän heikoksi.
Jos EKP onnistuu tavoitteessaan ja saa euron ulkoisen arvon heikkenemään, on sillä ainakin yksi todennäköinen seuraus: Saksan vaihtotaseen ylijäämä kasvaa nykyistäkin suuremmaksi.
Ja samalla jonkun muun tai joidenkin muiden maiden on annettava periksi – niiden on hyväksyttävä oman ulkoisen asemansa yhtä suuri heikkeneminen.
Tätä kutsutaan kansainvälisen talouden tasapainohäiriöksi. Tai valuuttasodaksi.
Saksa säästää ja
muut maksavat
Saksan vaihtotaseen hirmuinen ylijäämä on herättänyt ihailua mutta myös ärtynyttä arvostelua. Se on herättänyt perustellun kysymyksen, miksei Saksa kasvata omaa kotimaista kulutuskysyntäänsä ja investointejaan, kun sillä kerran olisi varaa.
Saksan yksityisen talouden railakas ylijäämä keskittyy suurimmaksi osaksi yrityksiin ja niistäkin enimmäkseen vientiteollisuuden yrityksiin. Niiden voitot ovat kasvaneet enemmän kuin palkansaajakotitalouksien ansiot. Kotitalouksista tästä on hyötynyt lähinnä se pienehkö vähemmistö, joka omistaa yrityksiä.
Yrityksiä ei voi pakottaa kuluttamaan vientitulojaan palkankorotuksiin tai kotimaisiin investointeihin. Eivätkä Saksan hallitukset ole ainakaan toistaiseksi halunneet puuttua vientitulojen käyttöön saati jakoon. Ne ovat jääneet Saksassa käyttämättä.
Julkinen talous olisi voinut käyttää yksityisen talouden "ylimääräiset" säästöt kotimaassa joko verottamalla tai lainaamalla ne käyttöönsä.
Saksan päättäjät eivät ole halunneet tehdä kumpaakaan. Heidän mielestään on ollut parempi viedä "ylimääräiset" säästöt muualle – ja antaa muiden maksaa.
