Korkman: Rahoitusjärjestelmä muistuttaa merihirviötä

(Blogin huoltomies: Herra proffa! Tervetuloa tavallisten ihmisten maailmalle!! Minun äitinikin olisi varmasti jälkiviisaampi kuin "Te")

Sixten Korkmanin mukaan rahoitusjärjestelmä on paisunut niin valtaisaksi ja arvaamattomaksi, että ihmiset menettävät yöunensa sen vuoksi. 

 

Toivo Martikainen

18.10.2012

 

Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Sixten Korkmanin mukaan kansainvälinen rahoitusjärjestelmä muistuttaa Raamatun Vanhan testamentin merihirviötä Leviathania. Mytologian mukaan Leviathan syö auringon maailman loppuessa.
Korkman esitteli vertauskuvan uuden Talous ja utopia -kirjansa julkistustilaisuudessa tänään Helsingissä.
– Moderni rahoitusjärjestelmä on paisunut liian suureksi ja hallitsemattomaksi ja siinä on Leviathanin piirteitä. Järjestelmä on valtava, monimutkainen, sofistikoitunut ja samalla haavoittuva ja vaarallinen, Korkman sanoi.
Kun taloustieteellisessä keskustelussa on viitattu Leviathaniin, sillä on aiemmin tarkoitettu ylisuureksi paisunutta julkista sektoria. Nykyään Leviathan-vertaus on Korkmanin mukaan osuvampi finanssijärjestelmästä puhuttaessa.
– Rahoitusjärjestelmä pitäisi saada jotenkin aisoihin, jotta voisimme nukkua yömme rauhassa. Keinoja siihen ei tunnu kuitenkaan olevan, Korkman sanoi.

Hänen mukaansa erityisen vaikea ongelma on eräiden rahoituslaitosten paisuminen niin valtaviksi, että niitä ei yksinkertaisesti voida päästää kaatumaan aiheuttamatta vakavaa vaaraa koko rahoitusjärjestelmälle.
Näiden systeemisesti liian tärkeiden rahoituslaitosten joukkoon Korkman nimesi muun muassa Saksan Landesbankenit ja Deutsche Bankin, ja myös pohjoismaisen Nordean. Pankkien lainananto on ollut hänen mukaansa liian holtitonta ja aiheuttanut osaltaan kriisin pahenemisen.
– Esimerkiksi Kreikkaa on usein syytetty siitä, että sen velkataso on aivan liian suuri. Se on tietysti totta, mutta kuka oli niin tyhmä, että lainasi ne rahat Kreikalle, Korkman kärjisti.

Fiktiivitalouden painajainen iskee taas

Author: MTL

1 Sep

Kansantalouden tilanne euroalueen rintamalla kesälomien jälkeen näyttää erittäin synkältä. Euroalue on painumassa toiseen peräkkäiseen bkt:n laskuun. Laman arvioidaan kärjistyvän vuoden loppua kohden. Euroopan tilanne heijastuu Yhdysvaltoihin sekä Kaukoitään ja Kiinaan, jonka kohtalohetket riippuvat kriisin kehityksestä Euroopassa. Työttömyys euroalueella saavuttaa uusia ennätyslukuja, mikä tekee velkakriisistä vaikeamman.
Euroopan keskuspankki ei ryhdy rahan painantaan eikä eurobondien perustamiseen. Uusien apupakettien pumppaaminen suoraan valtioille tai pankeille on niin ikään poissuljettu vaihtoehto ja maanosan liittoutumiseen ylikansallisen ohjauksen mukaisesti ei ole kenelläkään pienintäkään valmiutta. Mikäli toteutuvat kaikki ne säästötoimet, joihin miltei maassa kuin maassa hallitukset ovat joutuneet turvautumaan, Eurooppa painuisi entistä syvempään lamaan.
Nykyisen kapitalismin kriisin erikoispiirre on, että yhtä aikaa se ilmenee historiallisesti rakenteellisena ja koordinoidusti maailmanlaajuisena kriisinä. Toinen tunnusmerkki on se, että vaihtoehtoja kriisin ratkaisemiseksi ei ole, ja keinot pelaamalla aikaa pidentää systeemin elinikää ovat vähissä. Järjestelmässä vallitsee yleinen epäluottamus jopa pankkipääomien kesken. Viimeinen tyrehdyttää rahahanat entisestään ja vaikuttaa lamaan syventävästi. Edellisten lisäksi Eurooppaa riivaa omaan valuuttaan liittyvät epäkohdat.
Kapitalismi ei pysty ratkaisemaan ristiriitaa yhteisen valuutan ja kansallisen talouspolitiikan välillä, ei ainakaan ilman edustuksellisen demokratian lopullista tukahduttamista, mikä tarkoittaa totalitarismia. Alkukesästä lähtien Euroopassa on keskusteltu instituutioiden uudistamisesta, uusista vakausmekanismeista ja yhteisestä pankkijärjestelmästä ja valvonnasta.

Sekään ei olisi mikään tae, nimittäin tähän asti talletusten takaaminen on ollut kansallisvaltioiden vastuulla. Siirtyminen ylikansallisten instituutioiden valvontaan siirtäisi sen vastuun niille, mikä olisi mahdoton tehtävä toteuttavaksi. Se tarkoittaa että jokainen kansallisvaltio yrittää lastata kriisin oman työväenluokan hartioille. 

Fiktiivinen pääoma ja sen loismainen luonne

Kapitalismia piinaavat myös uusliberalistisen ajan kansainväliset vitsaukset, eli fiktiivisen pääoman hillitön ja räjähdysmäinen kasvu. Viisi vuotta kriisin alkamisesta ja neljä Lehman Brothers–pankin konkurssista uusi jättiläiskupla on muodostunut ja uhkaa koska tahansa romuttaa järjestelmän raunioidensa alle. Uusi 500 biljoonan dollarin kupla jakautuu seuraavasti: 184 biljoonaa sijaitsee Euroopassa, 161 USA:ssa ja loput ympäri maailmaa. Ne ovat pankkijärjestelmän toimesta myytyjä johdannaisia. Kyse on uudesta fiktiivisen pääoman ”sukupolvesta”. Niiden summien takeeksi pankeissa on tallennettu vain 3,2 biljoonaa euroa todellista rahaa. Mikään yhteinen pankkijärjestelmä tai muu järjestely ei voi tätä aikapommia purkaa.
Uusi kupla koskee johdannaistuotteita, siis sopimuksia, jotka markkinoitiin pankkien toimesta. Sopimukset olivat vakuutuksia rahan tai valuutan viitekoron muutoksista johtuvista riskeistä. Viitekorko on pankkien tai pankkien ja investointirahastojen välillä sovittu rahan kustannushinta. Keskuspankkien pankki (BIS), Kansainvälinen Järjestelypankki on huolissaan fiktiivisen pääoman suunnattomista määristä. Pankkiiripiirit puhuvat johdannaisten painajaisen paluusta. Fiktiivisen pääoman ”vuoret” ovat kasautuneet pankkien taseiden harmaaseen vyöhykkeeseen. Mikäli jotkut kyseisiä sopimuksia markkinoivat pankit menisivät vararikkoon, tai eivät kykenisi korvaamaan asiakkaidensa menetyksiä, epäkohta uhkaisi romahtamisella kokonaisuudessaan pankkijärjestelmää.
BIS–pankin raportin varoituksesta huolimatta suurpankit jatkavat johdannaiskauppaa, sillä tämä on ainoa investointimuoto nykyisessä kapitalismissa. Pieni esimerkki näiden pankkien suuresta riskinotosta on sopimukset raaka-aineiden tai jalometallien johdannaisten markkinoinnissa. Vuosittain myydään kullan johdannaissopimuksia satakertaisesti suuremmasta arvosta kuin kullan koko maailman reaalituotanto on. Pankkien voitot tästä kaupasta ovat yhtä suuret kuin vuodessa tuotetun kullan arvo. Tämä tapahtuu ilman että pankit olisivat sijoittaneet penniäkään omaa rahaa, ja ilman että ne omistaisi unssiakaan kultaa. Saksan seutupankit ovat olleet erittäin aktiivisia tällaisessa taloustoiminnassa.