Kiistaa, valhetta ja vilppiä – tästä ei Kreikka selviä

Heini Karjanmaa

Analyysi Europäättäjät ja IMF ovat yhtä mieltä siitä, että Kreikan "pelastaminen" ei ole sujunut niin kuin piti. Hoitovirhettä ne eivät myönnä mutta kinastelevat, pitäisikö Kreikan väärää lääkehoitoa seuraavaksi pitkittää vai vahvistaa. Kumpikaan tuskin pelastaa potilasta – jolle käy tätä menoa lopulta joka tapauksessa kalpaten.

Jan Hurri

14.11.2012

Euromaiden talousministerit ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kinastelevat, pitäisikö Kreikalle antaa lisää aikaa talouden tasapainottamiseen vai pitäisikö talouden "hoitokuuri" toteuttaa alkuperäisessä ajassa vaikka väkisin.

Analyysi

Kina putkahti julki maanantaina, kun talousministerit päättivät antaa Kreikan tukiohjelmaan jatkoaikaa vuoteen 2022 mutta IMF ilmoitti pitävänsä kiinni vuoden 2020 alkuperäisestä takarajasta.
Siitä europäättäjät ja IMF ovat yhtä mieltä, että tähänastiset kriisitoimet eivät ole tepsineet niin kuin oli tarkoitus.
Kinastelu vaikuttaa turhalta teatterilta, sillä Kreikka tuskin selviää omin voimin veloistaan, vaikka saisi kymmenen vuotta lisää aikaa. Kinastelu lieneekin ajan pelaamista ja totuuden hetken lykkäämistä.
Toivoton tavoite
jää toteutumatta
Europäättäjien mielestä Kreikalle viime keväänä määrätyt tukiehdot ovat osoittautuneet mahdottomiksi saavuttaa.
Maan talous on heikentynyt heikentymistään ja on nyt olennaisesti heikompi kuin päättäjät tukiehtoja asettaessaan kuvittelivat.
Kreikan piti alun perin "tasapainottaa" taloutensa painamalla julkisen talouden velkaisuusaste 120 prosenttiin vuotuisen kokonaistuotannon arvosta vuoteen 2020 mennessä. Tämän piti onnistua viimekeväisen velkasaneerauksen ja talouskasvun avulla.
Nyt jopa europäättäjät myöntävät, että toivoton tavoite jää toteutumatta. Siksi he lupasivat Kreikalle kaksi vuotta lisää aikaa.
IMF on oletettua heikommasta talouskehityksestä ja alkuperäisten tukiehtojen karkaamisesta samaa mieltä. Mutta se ei antaisi Kreikalle lisäaikaa vaan pakottaisi velkaisuusasteen laskuun muilla keinoin.
Europäättäjät ja IMF ovat napit vastakkain, sillä niitä IMF:n vaatimia muita keinoja velkaisuuden laskemiseen ei ole kuin yksi: euromaiden tukiluottojen leikkaukset.
IMF:n tulkinta on todennäköisesti oikea – mutta europäättäjille vastenmielinen tai jopa mahdoton. Vastakkainasettelua jyrkentää, että IMF:lle on omien sääntöjensä takia mahdotonta jatkaa toivotonta tukirahoitusta.
Vyönkiristykset
pahentaneet kriisiä
Viime kevään tukineuvottelujen ja alkuperäisten ehtojen asettamisen jälkeen Kreikan kansantalous ja valtion rahoitusasema ovat heikentyneet olennaisesti päättäjien keväisiä oletuksia heikommiksi.
Lama on syönyt taloutta ja heikentänyt julkisen talouden tasapainoa voimakkaammin kuin "pelastajat" luulivat.
Tavoitteiden karkaaminen on osin "pelastajien" omaa syytä, sillä Kreikalle kesken ankaran laman ja rahoituskriisin määrätyt talouden vyönkiristykset ovat supistaneet enemmän taloutta kuin julkisen talouden alijäämää.
Kreikan valtiovarainministeriö ennustaa, että maan kansantuote jää ensi vuonna yli 20 prosenttia niukemmaksi kuin vuonna 2010, jolloin maan nimikkokriisi ja kriisitoimet toden teolla alkoivat.
Valtionvelkaa on ensi vuoden lopussa runsaat 340 miljardia euroa eli suunnilleen saman verran kuin vuoden 2010 lopussa, mutta suhteellinen velkaisuusaste paisuu 150 prosentista peräti 190 prosenttiin.
Jos velkataakkaa on tarkoitus keventää mutta talous supistuu, on ainoa keino velkamäärän pienentäminen. Ja jos velkamäärää on tarkoitus supistaa mutta maksaminen ei onnistu, on ainoa keino uusi velkasaneeraus.
Jos velkavastuita on tarkoitus leikata mutta yksityisiä velkojia ei ole jäljellä kuin kourallinen, on ainoa keino julkisten velkasaatavien saneeraus.
Yksityisiä velkojia ei
riitä saneeraukseen
Uutistoimisto Bloombergin tietojen mukaan Kreikan valtion veloista enää korkeintaan 30 prosenttia on yksityisten velkojien saatavia.
Yksityiset sijoittajat ovat kriisin alusta asti myyneet Kreikan valtion velkakirjoja, ja viime keväänä Kreikka toteutti yksityisiä velkojia koskeneen mammuttisaneerauksen. Yksityisten velkojien saatavista hävisi puolet.
Peräti noin 70 prosenttia Kreikan valtion veloista on näin ollen erilaisten julkisten rahoittajien, kuten eurovaltioiden, niiden keskuspankin EKP:n, niiden vakausvälineen ERVV:n tai IMF:n saatavia.
Kreikan velkataakan olennainen keventäminen uuden saneerauksen avulla merkitseekin lähes vääjäämättä julkisten saatavien, kuten euromaiden hätäluottojen, leikkauksia.

IMF ei osallistu velkasaneerauksiin niin kauan kuin mitä tahansa muita velkojia on vielä olemassa. Tämän IMF:n kaikkiin muihin velkojiin nähden vahvemman velkojan aseman ovat muun muassa euromaat tunnustaneet.
Euromaille asetelma on mahdollisimman tukala. Ne voivat joutua vastaanottamaan luottotappioita vaikka eivät saisi. Velkasaneerauksen väittäminen muuksi tarkoittaisi puolestaan valehtelemista.
Velkasaneeraus
kiellettyä vilppiä
Muille euromaille Kreikan hätäluottojen leikkaukset tarkoittaisivat käytännössä vilppiä tai valhetta. Velkojen anteeksi antaminen olisi jokseenkin kiistaton rikkomus EU:n perussopimuksen toisen valtion rahoitustuen kieltoa vastaan.
Niin sanottu no-bailout-sopimus kieltää EU-maita ottamasta vastuulleen toisen jäsenvaltion velkavastuita.
Jäsenvaltioiden rahoittaminen on jyrkästi kiellettyä myös EKP:lta. EKP:n johto onkin moneen kertaan tähdentänyt juuri tällä perusteella, miksi se ei missään olosuhteissa voi vastaanottaa eurovaltiolta euronkaan vertaa luottotappiota.
Eurovaltion velasta koituva luottotappio tarkoittaisi EKP:n mukaan, että se olisi ottanut osaa jäsenvaltion kiellettyyn rahoittamiseen.
Aivan samalla perusteella lainasaatavan anteeksi antaminen olisi eurovaltiolle yhtä kuin luottotappion vastaanottamista ja toisen valtion kiellettyä rahoitustukea.
Edes perussopimuksen kiistaton kielto tuskin tiukan paikan tullen estää päättäjiä, jotka ovat kriisitoimien alusta asti kiertäneet ja venyttäneet voimassa olevia sopimuksia ja lisäksi vannoneet tekevänsä "kaiken tarvittavan" kriisin voittamiseksi.
Kiellon kiertäminen
olisi valhetta
Kreikan velkataakan huojentaminen hätäluottojen suoranaisin leikkauksin tarkoittaisi sopimusrikkomusta ja olisi näin ollen vilppiä. Suorasukainen ja avoin vilppi olisi kaiken kansan nähtävillä, joten sellaista tuskin tapahtuu.
Siksi hätäluottojen taakkaa keventää todennäköisemmin valhe kuin vilppi.
Näin käy, jos euromaat keventävät Kreikan velkataakkaa hätäluottojen korkoja alentamalla ja laina-aikoja pidentämällä – mutta päättäjät väittävät järjestelyä muuksi kuin velkasaneeraukseksi ja velkojen anteeksi antamiseksi.
Tällaiseen järjestelyyn voi olla kiusausta juuri siksi, että päättäjät välttyisivät myöntämästä Kreikalle annettavaa velka-armahdusta ja vahvistamasta rahoittajamaille koituvaa tosiasiallista luottotappiota.
Lainapääoma on vain yksi rahoitussopimuksen todelliseen arvoon vaikuttava seikka. Korko ja laina-aika ovat kaksi muuta. Ne ovat yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä kuin lainapääoma.
Hätäluottojen korkoja leikkaamalla tai laina-aikoja pidentämällä on mahdollista tarjota Kreikalle yhtä tuntuvaa huojennusta kuin lainapääomia leikkaamalla.
Äärimmillään velkavastuiden nykyarvo ja tosiasiallinen rasitus on mahdollista jopa mitätöidä nollan arvoiseksi ilman velkojen nimellispääoman alentamista. Riittää, että korko alennetaan nollaan ja laina-aika pidennetään ikuiseksi.
Korkohuojennuksen määrä tai laina-ajan pidennyksen määrä eivät vaikuta siihen, että kyse on joka tapauksessa velkasaneerauksesta ja velkavastuiden anteeksi antamisesta.
Muun väittäminen on valetta.