Kommentti: Raharuuvien kiristäminen ei tepsi kauppasodassa Yhdysvaltoja vastaan 

Jan Hurri

28.03.2018

---

Yhdysvaltain vaihtotaseen alijäämä on rahamääräisesti maailman suurin, ja sattumoisin myös Yhdysvaltain liittovaltion ja muun julkisen talouden velka on maailman suurin. Nämä tuplavajeet on helppo tulkita heikkouden merkeiksi, mutta kauppasodassa ne ovat vahvuuksia.

Kansainvälisen tavarakaupan nokittelussa Yhdysvallat on niskan päällä, ja todennäköisesti se häviää kauppasodan melskeissä vähemmän kuin sen kanssa voimakkaasti ylijäämäistä kauppaa käyvät muut suuret taloudet, kuten Kiina, Saksa ja Japani.

Lievästi pelkistäen Yhdysvaltain vahvuus kauppasodassa perustuu siihen, että maan talous kuluttaa enemmän tavaraa kuin tuottaa, ja että juuri tuosta ”ylikulutuksesta” syntyvä kauppa- ja vaihtotaseen vaje on Kiinan, Saksan ja Japanin vientivetoisille talouksille tärkein kysynnän lähde oman maan ulkopuolella. Siksi Yhdysvaltain talous on myös näiden vientijättien tärkein vaihtotaseiden ylijäämien lähde.

Jos kauppasota pakottaa Yhdysvaltain vaihtotaseen kohti tasapainoa tai leikkaa alijäämän kokonaan pois, tietää se takapakkia koko maailmankaupalle ja kansainvälisen talouden kasvulle. Mutta riitapukareista se aiheuttaa vähiten ja helpoimpia ongelmia alijäämäiselle Yhdysvalloille ja eniten ja vaikeimpia ongelmia ylijäämäisille Kiinalle, Saksalle ja Japanille.

Jos kauppasota pakottaa Yhdysvaltain vaihtotaseen kohti tasapainoa tai leikkaa alijäämän kokonaan pois, tietää se takapakkia koko maailmankaupalle ja kansainvälisen talouden kasvulle.

Ylijäämäistä ulkomaankauppaa käyvät maat ja niiden vientiteollisuus tarvitsevat paljon kipeämmin Yhdysvaltain kysyntää kuin tämä tarvitsee ulkomailla valmistettua tavaraa. Kaupan tyrehtyminen synnyttäisi Kiinaan, Saksaan ja Japaniin ensin tappioita ja heti perään työttömyyttä mutta Yhdysvaltoihin ennen pitkää jopa uusia työpaikkoja.

Ehkä hieman yllättäen näiden kauppamahtien nokitusjärjestys on Yhdysvaltain eduksi myös maiden kansainvälisen rahoitusaseman perusteella.

Erittäin suuri osa Yhdysvaltain liittovaltion velkarahoituksesta on peräisin ulkomaisilta rahoittajilta. Tämä käy ilmi maan keskuspankin Fedin ja maan talousministeriön julkaisemista tilastoista, joiden perusteella huomattavan suuri osa liittovaltion liikkeeseen laskemista velkakirjoista on ulkomaisten rahoittajien hallussa.

Velkatilastojen perusteella Kiinan keskuspankki ja maan muut valtiolliset sijoituslaitokset ovat yhdessä Yhdysvaltain liittovaltion suurin ulkomainen rahoittaja. Kiinalla on maailman suurin, yli kolmen tuhannen miljardin dollarin veroinen, valuuttavaranto, josta suurin osa on kiinni juuri Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjoissa.

Vaistonvaraisen ja hyvin yleisen tulkinnan mukaan maiden välinen varsin toispuolinen rahoitussuhde nostaa Kiinan ainakin rahavirtojen ohjailijana niskan päälle ja jättää velkaisen Yhdysvallat altavastaajaksi.

Yhdysvaltain liittovaltio ei tarvitse Kiinan rahoitusta

Yleinen päättely kulkee suunnilleen sitä rataa, että Kiina voi helposti painostaa tai jopa vahingoittaa Yhdysvaltoja kiristämällä rahahanojaan. Tällaisen päättelyn mukaan Yhdysvaltain velkainen liittovaltio ajautuu rahoitusvaikeuksiin tai jopa -kriisiin, jos Kiina lakkaa ostamasta sen velkakirjoja tai ryhtyy jopa myymään ennestään hallussaan pitämiään velkakirjoja.

Kauhukuvissa Kiinan velkakirjaboikotti tempaisi Yhdysvaltain korot nousuun ja aiheuttaisi häiriöitä liittovaltion rahoitushuoltoon sekä sysäisi dollarin laskuun valuuttamarkkinoilla. Noin alkajaisiksi.

Tällainen vaistonvarainen tulkinta on kuitenkin pääosin pielessä, ja todellisuudessa myös rahavirrat kävisivät kauppasodassa Yhdysvaltain eduksi.

Yhdysvaltain liittovaltion velkaisuus ja yhä uusista julkisen talouden alijäämistä syntyvä alituinen rahoitustarve ovat toki tosiasioita, mutta kauppasodan voimasuhteisiin vaikuttavat enemmän muut asiat.

Yhdysvaltain julkisen talouden rahoitus perustuu kokonaisuudessaan dollareihin, joita maan oma keskuspankki Fed tuottaa yksinoikeudella. Ellei Kiina tai kukaan muukaan ulkopuolinen halua ostaa liittovaltion velkakirjoja, Fed voi milloin tahansa tuottaa kylliksi uusia dollareita ostaakseen ne vaikka kaikki parempaan talteen.

Todellisuudessa myös rahavirrat kävisivät kauppasodassa Yhdysvaltain eduksi.

Toki Yhdysvaltainkin julkinen talous voi ajautua monenlaisiin vaikeuksiin ja kommelluksiin, mutta se ei voi ajautua vararikkoon rahan loppumisen takia.

Kiinalla niin kuin myös Saksalla ja Japanilla sen sijaan on alituinen ja kaiken lisäksi pakottava tarve sijoittaa vaihtotaseidensa ylijäämistä kertyviä vientitulojaan oman maan rajojen ulkopuolelle. Ja sattumoisin noita rahavirtoja vetää magneetin tavoin aivan sama määränpää kuin tavaravirtoja: Yhdysvallat.

Ylimääräiset säästöt hakeutuvat Yhdysvaltoihin

Kiinasta, Saksasta ja Japanista maailmalle virtaavat rahavirrat hakeutuvat eri reittejä Yhdysvaltain finanssimarkkinoille monesta eri syystä. Osa syistä on talouspolitiikan ja osa taas yksityisten taloustoimijoiden valintoja.

Kiinan talousviranomaiset ostavat dollareita ja sijoittavat niitä Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjoihin esimerkiksi siksi, että näin ne estävät maan omaa valuuttaa juania liiaksi vahvistumasta suhteessa dollariin. Tällä ne pitävät maiden välisiä hintasuhteita Kiinalle edullisina. Saksa saa vastaavaa etua käyttämällä esimerkiksi Kreikan kanssa yhteistä euroa.

Ylijäämämaista virtaa yksityistäkin pääomaa maailmalle esimerkiksi kotimaisten investointikohteiden puutteen ja huomattavan suurten korkoerojen takia. Saksan ja Japanin korot ovat nollan tuntumassa mutta Yhdysvaltain korot ovat parin prosentin tuntumassa, joten pääomaa virtaa lisätuottojen perässä Yhdysvaltoihin.

Vaihtotaseen ylijäämä kertoo, että Kiina, Saksa ja Japani tuottavat enemmän tavaraa ja palveluita kuin niillä on omia tarpeita. Saman ilmiön toinen puoli on vientituloina maahan kertyvien säästöjen ylijäämä, niitäkin kertyy enemmän kuin omasta maasta löytyy tarpeita.

Nämä ”ylisäästöt” on pakko viedä maasta. Mikä noiden rahavirtojen ensisijainen kohde onkaan, päätyy niistä suurin osa lopulta maailman suurimman vaihtotaseen alijäämän tilkkeeksi. Yhdysvaltoihin.

Aivan samoin kuin tavaravirroissa, ylijäämien sijoittaminen on ylijäämämaille tärkeämpää kuin niiden vastaanottaminen on Yhdysvalloille.

Kiinan, Saksan ja Japanin on pakko viedä ”liiat” säästöt ulkomaille, mutta Yhdysvalloilla ei ole samanlaista välttämätöntä pakkoa vastaanottaa ulkomaista pääomaa kuin vaihtotaseensa alijäämän rahoittamiseksi. Jos vaihtotaseen alijäämä supistuu tai katoaa kauppasodan tai jonkin muun tapahtumasarjan vaikutuksista, supistuu tai katoaa samaa tahtia Yhdysvaltain tarve saada ulkomaista rahoitusta.

Sen sijaan Yhdysvallat ei tarvitse nyt eikä kauppasodan kenties kärjistyttyä yhtäkään killinkiä ulkomaista pääomaa liittovaltion alijäämän rahoittamiseksi. Siksi raharuuvien kiristäminen on tässä kauppasodassa tehoton ase Yhdysvaltoja vastaan.