Näkökulma:
Kohtalokas cocktail – velkaa on hirvittävästi ja korot valmiina nousuun
Julkaistu:
Edellisen finanssikriisin ensioireista on nyt kulunut jokseenkin
kymmenen vuotta. Aikaa on jo kulunut pitempään kuin edellisten kriisien
välillä, ja rauhallista jaksoa voi toki kestää vielä hyvänkin aikaa.
Mutta seuraavan finanssikriisin keskeiset ainekset ovat jo koossa.
Velkaa ja luottoriskejä velloo nyt maailman talous- ja rahoitusjärjestelmän eri osissa radikaalisti runsaammin kuin juuri ennen edellisen finanssikriisin alkamista. Samalla koko maailman korkoriski on paisunut suuremmaksi kuin kenties milloinkaan ennen.
Korot ovat ainakin toistaiseksi lakanneet laskemasta ja alkaneet pitkästä aikaa nousta.
Juuri tällaisista aineksista ovat syntyneet niin edellinen finanssikriisi kuin kaikki aiemmatkin velka- ja pankkikriisit.
Toki jokaisesta kriisistä löytyy paljon juuri siihen kriisiin liittyviä yksityiskohtaisia selityksiä, syitä ja syyllisiä, mutta kaikkia finanssikriisejä yhdistää sama kolmen keskeisen muuttujan kohtalokas yhdistelmä:
1) Velkaa on liikaa ja kasvava osa siitä on mahdollista maksaa vain yhä uudella ja yhä runsaammalla velalla. Tätä jatkuu niin kauan kuin korot laskevat ja halpaa ja helppoa velkarahaa on tarjolla yltäkylläisesti.
2) Ylivelkaisten velallisten lisäksi kasvava osa velkojista on itsekin yhä raskaammin ylivelkaisia. Tämäkin lisääntyy niin kauan kuin korot laskevat ja rahoitusolot kevenevät tai ainakin pysyvät höyhenen keveinä.
3) Velkaantuminen jatkuu, kunnes rahoitus- ja talousoloissa tapahtuu jokin ratkaiseva muutos, kuten korkojen nousu, joka järkyttää kiikkerän velkapyramidin pois tolaltaan. Kasvava määrä velkoja jää rästiin ja muuttuu luottotappioiksi, ja siitä alkaa uusi kriisi.
Suurin piirtein tätä klassista kaavaa ovat noudattaneet viime vuosikymmentenkin kriisit.
Sekin on toistunut nyt jo vuosikymmenten ajan melkoisen kaavamaisesti, että velkakuplat ovat ensin paisuneet liian suuriksi ja sittemmin poksahdelleet edes vähän pienemmiksi sen mukaan, ovatko maailman keskeiset keskuspankit painaneet rahapolitiikan kaasua vai jarrua.
Keskuspankit ovat pitäneet rahahanojaan apposen avoimina nyt jo kahdeksan vuotta yhtä soittoa. Seuraava suuri käänne lähestyy kuitenkin jo, sillä korkojen nousu näyttää jo alkaneen.
140 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaava määrä.
Velkataakkaa oli saman verran kuin koko maailman kokonaistuotannolle kertyy arvoa kahden ja puolen vuoden puurtamisella. Näin ollen maailman velkaisuuden suhdeluku oli 250 prosenttia (velan määrä suhteessa yhden vuoden bruttokansantuotteen arvoon).
Vuosien 2007 ja 2008 vastoinkäymisissä kävi ilmi, että velkaa oli liikaa. Siitä syttyi 1930-luvun lamavuosien jälkeen rajuin finanssikriisi. Se oli silti vasta lämmittelyä.
Viime vuoden lopussa (2016) maailman velkamäärä oli mittaustavasta ja mittaajasta riippuen arviolta 220 000 miljardia tai jopa 300 000 miljardia dollaria. Tällaisilla luvuilla velkaisuuden suhdeluku oli ainakin 325 prosenttia mutta se saattoi yhtä hyvin jo lähennellä 400:aa prosenttia koko maailman yhden vuoden bkt:n arvosta.
Velkaluvut ja arviot velkataakan kasvusta perustuvat Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n, Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, talousjärjestö OECD:n kokoamiin tilastoihin sekä McKinsey Global Instituten ja Institute of International Finance IIF:n laatimiin tutkimusraportteihin.
Velkaa näyttää kertyneen yli puolitoista kertaa tai jopa yli kaksi kertaa runsaammin kuin viime kriisissä.
Tämä on todennäköisesti kehno enne varsinkin siksi, että velkataakka ei ole kasvanut vain absoluuttisesti vaan myös suhteellisesti. Suhdelukujen paisuminen kertoo, että velkamäärä on kasvanut enemmän kuin velkojen maksamiseen ja muuhun hoitamiseen käytettävissä olevat tulot. Näin velanhoitokyky heikkenee, kun hoidettava velkataakka kasvaa nopeammin kuin talous.
Tuskin tarvitsee olla erityisen synkkä tuomiopäivän profeetta aavistellakseen, että seuraava finanssikriisi saattaa olla taas edeltäjäänsä räyhäkämpi. Se selvinnee, kunhan velkaantuminen vielä jatkuu, ja kunhan korot aikansa kohoavat.
Ne ovat painaneet korkonsa läntisessä maailmassa nollaan prosenttiin ja sitäkin alemmas. Kiinakin on laskenut omat korkonsa poikkeuksellisen mataliksi.
Lisäksi ne ovat ruiskuttaneet uunituoretta rahaa tuhansien miljardien dollareiden, eurojen, jenien ja juanien arvosta suoraan finanssijärjestelmän raharattaisiin esimerkiksi velkakirjaostojen ja ilmaisen keskuspankkirahoituksen keinoin.
Velkarahaa onkin ollut yltäkylläisesti tarjolla ja se on lisäksi ollut ilmaista tai miinuskoroilla sananmukaisesti halvempaa kuin ilmaista.
Tätä tilaisuutta ovat käyttäneet hyväkseen erityisesti rikkaan maailman ja Kiinan valtiot ja muu julkinen talous. Ne ovat voineet huoleti ylläpitää ja kasvattaakin budjettiensa alijäämiä, kun tarjolla on ollut käytännössä rajattomasti uutta velkarahaa ilmaiseksi.
Samaan aikaan yksityisen talouden velkaantuminen näyttää pysähtyneen tai jopa keventyneen, kun varsinkin finanssitoimialan oma velkataakka on supistunut. Kotitaloudetkin ovat hieman vähentäneet velkaisuuttaan ja yritykset ovat malttaneet pitää velkarahoituksensa suunnilleen ennallaan.
Maailman viime vuosien railakas velkaantuminen onkin seurausta siitä, että julkinen talous on kautta maailman velkaantunut sitä raskaammin mitä enemmän yksityinen talous on keventänyt omaa velkataakkaansa.
Näin on käynyt, kun valtiot ovat eri tavoin ottaneet vastatakseen yksityisiä velkoja ja lisäksi vastanneet talouskriisiin sallimalla budjettiensa painua alijäämäisiksi.
Keskuspankit ja valtiot onnistuivat rauhoittamaan finanssikriisin talousvaikutukset pelkäksi ”suureksi taantumaksi”. Niiden onnistui estää taantuman repeäminen maailmanlamaksi.
Samalla ne estivät siihen mennessä suurinta velkakuplaa tyhjenemästä, ja saivat kriisitoimiensa sivutuotteena aikaan entistäkin suuremman kuplan.
Sama velkataakan massiivisuus, rahoitusjärjestelmän haavoittuvuus ja finanssiriskien käsittämätön mittakaava pakottavat keskuspankkeja käymään tuttua kauhun tasapainoiluaan tavallistakin varovaisemmin.
Keskuspankkiireilla on edessään aivan samat vanhat peruspulmat kuin niin monta kertaa aiemmin:
Pitääkö korot ja rahapolitiikan muut säätöruuvit löysällä, vaikka samalla kasvaa riski, että ne ovat liian kauan liian löysällä – ja paisuttavat massiivista velkakuplaa aina vain suuremmaksi ja vaarallisemmaksi?
Vai olisiko sittenkin jo aika nostaa korkoja ja kiristää raharuuveja, vaikka samalla kasvaa riski, että kupla onkin jo liian suuri ja poksahtaa pienimmästäkin kiristyksestä uudeksi kriisiksi?
Yhdysvaltain Fed on jo aloittanut omien rahahanojensa kiristykset, mutta etenkin euroalueen EKP ja Japanin BoJ jatkavat vielä hanat apposen auki kevennysohjelmiaan.
Fed on maailmanlaajuisesti tärkein ja vaikutusvaltaisin keskuspankki, joten sen toimilla on suurin vaikutus finanssimarkkinoiden herkkään mielialaan. Siksi ei ole suuren suuri yllätys, että korot ovat viime kuukausina lakanneet laskemasta ja ennemmin tapailleet uutta suuntaa, joka on ylös.
EKP:n rahapolitiikasta päättävä neuvosto pitää seuraavan kokouksensa tämän viikon torstaina. Se tuskin tohtii vielä nostaa korkoja tai muutoin kiristää rahapolitiikkaa.
Sen sijaan Fed todennäköisesti nostaa omia korkojaan, kun sen kuvernöörit ovat seuraavan kerran koolla ensi viikolla. Se on pieni askel kohti seuraavaa finanssikriisiä.
Mutta seuraavan finanssikriisin keskeiset ainekset ovat jo koossa.
Velkaa ja luottoriskejä velloo nyt maailman talous- ja rahoitusjärjestelmän eri osissa radikaalisti runsaammin kuin juuri ennen edellisen finanssikriisin alkamista. Samalla koko maailman korkoriski on paisunut suuremmaksi kuin kenties milloinkaan ennen.
Korot ovat ainakin toistaiseksi lakanneet laskemasta ja alkaneet pitkästä aikaa nousta.
Juuri tällaisista aineksista ovat syntyneet niin edellinen finanssikriisi kuin kaikki aiemmatkin velka- ja pankkikriisit.
Toki jokaisesta kriisistä löytyy paljon juuri siihen kriisiin liittyviä yksityiskohtaisia selityksiä, syitä ja syyllisiä, mutta kaikkia finanssikriisejä yhdistää sama kolmen keskeisen muuttujan kohtalokas yhdistelmä:
1) Velkaa on liikaa ja kasvava osa siitä on mahdollista maksaa vain yhä uudella ja yhä runsaammalla velalla. Tätä jatkuu niin kauan kuin korot laskevat ja halpaa ja helppoa velkarahaa on tarjolla yltäkylläisesti.
2) Ylivelkaisten velallisten lisäksi kasvava osa velkojista on itsekin yhä raskaammin ylivelkaisia. Tämäkin lisääntyy niin kauan kuin korot laskevat ja rahoitusolot kevenevät tai ainakin pysyvät höyhenen keveinä.
3) Velkaantuminen jatkuu, kunnes rahoitus- ja talousoloissa tapahtuu jokin ratkaiseva muutos, kuten korkojen nousu, joka järkyttää kiikkerän velkapyramidin pois tolaltaan. Kasvava määrä velkoja jää rästiin ja muuttuu luottotappioiksi, ja siitä alkaa uusi kriisi.
Suurin piirtein tätä klassista kaavaa ovat noudattaneet viime vuosikymmentenkin kriisit.
Sekin on toistunut nyt jo vuosikymmenten ajan melkoisen kaavamaisesti, että velkakuplat ovat ensin paisuneet liian suuriksi ja sittemmin poksahdelleet edes vähän pienemmiksi sen mukaan, ovatko maailman keskeiset keskuspankit painaneet rahapolitiikan kaasua vai jarrua.
Keskuspankit ovat pitäneet rahahanojaan apposen avoimina nyt jo kahdeksan vuotta yhtä soittoa. Seuraava suuri käänne lähestyy kuitenkin jo, sillä korkojen nousu näyttää jo alkaneen.
Velkamäärä kasvaa mutta hoitokyky heikkenee
Kymmenen vuotta sitten maailman valtioilla, rahoituslaitoksilla, yrityksillä ja kotitalouksilla oli yhteensä kontollaan erimuotoisia velkavastuita pyörein luvuin 140 meikäläistä biljoonaa eli140 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria vastaava määrä.
Velkataakkaa oli saman verran kuin koko maailman kokonaistuotannolle kertyy arvoa kahden ja puolen vuoden puurtamisella. Näin ollen maailman velkaisuuden suhdeluku oli 250 prosenttia (velan määrä suhteessa yhden vuoden bruttokansantuotteen arvoon).
Vuosien 2007 ja 2008 vastoinkäymisissä kävi ilmi, että velkaa oli liikaa. Siitä syttyi 1930-luvun lamavuosien jälkeen rajuin finanssikriisi. Se oli silti vasta lämmittelyä.
Viime vuoden lopussa (2016) maailman velkamäärä oli mittaustavasta ja mittaajasta riippuen arviolta 220 000 miljardia tai jopa 300 000 miljardia dollaria. Tällaisilla luvuilla velkaisuuden suhdeluku oli ainakin 325 prosenttia mutta se saattoi yhtä hyvin jo lähennellä 400:aa prosenttia koko maailman yhden vuoden bkt:n arvosta.
Velkaluvut ja arviot velkataakan kasvusta perustuvat Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n, Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, talousjärjestö OECD:n kokoamiin tilastoihin sekä McKinsey Global Instituten ja Institute of International Finance IIF:n laatimiin tutkimusraportteihin.
Velkaa näyttää kertyneen yli puolitoista kertaa tai jopa yli kaksi kertaa runsaammin kuin viime kriisissä.
Tämä on todennäköisesti kehno enne varsinkin siksi, että velkataakka ei ole kasvanut vain absoluuttisesti vaan myös suhteellisesti. Suhdelukujen paisuminen kertoo, että velkamäärä on kasvanut enemmän kuin velkojen maksamiseen ja muuhun hoitamiseen käytettävissä olevat tulot. Näin velanhoitokyky heikkenee, kun hoidettava velkataakka kasvaa nopeammin kuin talous.
Tuskin tarvitsee olla erityisen synkkä tuomiopäivän profeetta aavistellakseen, että seuraava finanssikriisi saattaa olla taas edeltäjäänsä räyhäkämpi. Se selvinnee, kunhan velkaantuminen vielä jatkuu, ja kunhan korot aikansa kohoavat.
Julkinen velka kasvaa ja yksityinen kutistuu
Maailman suurimmat keskuspankit, kuten Yhdysvaltain Fed, euroalueen EKP, Japanin BoJ ja Kiinan PBoC ovat kahdeksan viime vuoden ajan vuoron perään keksineet uusia kokeellisiakin keinoja ja rahapoliittisia voimatoimia, joilla saada velkavetoinen kasvu viime kriisin jäljiltä taas kunnolla vauhtiin.Ne ovat painaneet korkonsa läntisessä maailmassa nollaan prosenttiin ja sitäkin alemmas. Kiinakin on laskenut omat korkonsa poikkeuksellisen mataliksi.
Lisäksi ne ovat ruiskuttaneet uunituoretta rahaa tuhansien miljardien dollareiden, eurojen, jenien ja juanien arvosta suoraan finanssijärjestelmän raharattaisiin esimerkiksi velkakirjaostojen ja ilmaisen keskuspankkirahoituksen keinoin.
Velkarahaa onkin ollut yltäkylläisesti tarjolla ja se on lisäksi ollut ilmaista tai miinuskoroilla sananmukaisesti halvempaa kuin ilmaista.
Tätä tilaisuutta ovat käyttäneet hyväkseen erityisesti rikkaan maailman ja Kiinan valtiot ja muu julkinen talous. Ne ovat voineet huoleti ylläpitää ja kasvattaakin budjettiensa alijäämiä, kun tarjolla on ollut käytännössä rajattomasti uutta velkarahaa ilmaiseksi.
Samaan aikaan yksityisen talouden velkaantuminen näyttää pysähtyneen tai jopa keventyneen, kun varsinkin finanssitoimialan oma velkataakka on supistunut. Kotitaloudetkin ovat hieman vähentäneet velkaisuuttaan ja yritykset ovat malttaneet pitää velkarahoituksensa suunnilleen ennallaan.
Maailman viime vuosien railakas velkaantuminen onkin seurausta siitä, että julkinen talous on kautta maailman velkaantunut sitä raskaammin mitä enemmän yksityinen talous on keventänyt omaa velkataakkaansa.
Näin on käynyt, kun valtiot ovat eri tavoin ottaneet vastatakseen yksityisiä velkoja ja lisäksi vastanneet talouskriisiin sallimalla budjettiensa painua alijäämäisiksi.
Keskuspankit ja valtiot onnistuivat rauhoittamaan finanssikriisin talousvaikutukset pelkäksi ”suureksi taantumaksi”. Niiden onnistui estää taantuman repeäminen maailmanlamaksi.
Samalla ne estivät siihen mennessä suurinta velkakuplaa tyhjenemästä, ja saivat kriisitoimiensa sivutuotteena aikaan entistäkin suuremman kuplan.
Keskuspankkien kauhun tasapainoilua
Velkataakan käytännössä mahdottomat mittasuhteet lienevät keskeinen syy, miksi EKP ja muut maailman keskuspankit näkevät paljon vaivaa inflaation kiihdyttämiseksi. Jos ne saisivat inflaation hivutettua pitkäksi aikaa korkotasoa korkeammalle, saisivat kaikki maailman ylivelkaiset valtion ja muutkin velkaiset helpotusta velkojensa hoitamiseen.Sama velkataakan massiivisuus, rahoitusjärjestelmän haavoittuvuus ja finanssiriskien käsittämätön mittakaava pakottavat keskuspankkeja käymään tuttua kauhun tasapainoiluaan tavallistakin varovaisemmin.
Keskuspankkiireilla on edessään aivan samat vanhat peruspulmat kuin niin monta kertaa aiemmin:
Pitääkö korot ja rahapolitiikan muut säätöruuvit löysällä, vaikka samalla kasvaa riski, että ne ovat liian kauan liian löysällä – ja paisuttavat massiivista velkakuplaa aina vain suuremmaksi ja vaarallisemmaksi?
Vai olisiko sittenkin jo aika nostaa korkoja ja kiristää raharuuveja, vaikka samalla kasvaa riski, että kupla onkin jo liian suuri ja poksahtaa pienimmästäkin kiristyksestä uudeksi kriisiksi?
Yhdysvaltain Fed on jo aloittanut omien rahahanojensa kiristykset, mutta etenkin euroalueen EKP ja Japanin BoJ jatkavat vielä hanat apposen auki kevennysohjelmiaan.
Fed on maailmanlaajuisesti tärkein ja vaikutusvaltaisin keskuspankki, joten sen toimilla on suurin vaikutus finanssimarkkinoiden herkkään mielialaan. Siksi ei ole suuren suuri yllätys, että korot ovat viime kuukausina lakanneet laskemasta ja ennemmin tapailleet uutta suuntaa, joka on ylös.
EKP:n rahapolitiikasta päättävä neuvosto pitää seuraavan kokouksensa tämän viikon torstaina. Se tuskin tohtii vielä nostaa korkoja tai muutoin kiristää rahapolitiikkaa.
Sen sijaan Fed todennäköisesti nostaa omia korkojaan, kun sen kuvernöörit ovat seuraavan kerran koolla ensi viikolla. Se on pieni askel kohti seuraavaa finanssikriisiä.
