Terveisiä Darwinilta, pääministeri Stubb
Pääministeri Alexander Stubb on verrannut euroa talouden
darwinismiksi, jossa vahvat vievät ja heikot vikisevät. Stubb esitti
vertauksensa, kun Suomi oli euromaiden "kolmen A:n kovasta ytimessä".
Nyt ensimmäinen suuri luottoluokittaja on antanut Suomelle potkut tuosta
ytimestä. Se oli tervehdys Darwinilta.
Stubb esitti Darwin-vertauksensa vuoden 2011 lopulla Belgian Bryggen Eurooppa-yliopistossa pitämässään puheessa. Vaikka Darwin-vertaus oli sivuhuomautus, se särähti kriisin herkistämissä korvissa ja nousi otsikoihin.
Stubbin Darwin-vertaukselle antoi omanlaistaan sävyä se, että Suomella oli tuolloin yhtenä harvoista eurovaltioista paras mahdollinen "kolmen A:n" luottoluokitus kaikilta maailman kolmelta suurimmalta luottoluokitusyhtiöltä. Ei ole enää.
Viime perjantaina ensimmäinen kolmesta suuresta luokittajasta, yhdysvaltalainen Standard & Poor's, pudotti Suomen valtion AAA-luokasta yhtä pykälää heikompaan AA+-luokkaan. Luokituksilla yhtiöt arvioivat valtioiden ja muiden velallisten kykyä vastata veloistaan.
Ero AAA:n ja AA+:n välillä ei ole suuren suuri eikä yhden luokituksen lasku ole tuoreeltaan vaikuttanut vähääkään Suomen valtion rahoitusasemaan.
Mutta pääministeri Stubb tuskin kovin mielellään toistaa Darwin-vertaustaan. Hänelle luokituksen lasku on yhtä kuin terveisiä Darwinilta.
Vahvat vahvistuvat
ja heikot häviävät
Brittiläinen luonnontieteilijä Charles Darwin kehitti 1800-luvulla niin sanotun evoluutioteorian, jonka mukaan eliölajit ovat kehittyneet ja kehittyvät luonnonvalinnan avulla.
Teorian mukaan luonnonvalinta suosii kunkin lajin elinoloihin hyödyllisimpiä ja parhaiten soveltuvia ominaisuuksia, olipa kyse voimasta, värityksestä tai vaikka nokkeluudesta.
Stubbin karkea tulkinta Darwinin teoriasta oli, että vahvimmat selviytyvät. Niinpä hänestä oli luontevaa, että euroalueella vahvimmat euromaat saisivat määrätä ja heikommat saisivat luvan totella – tai erota eurosta.
Tuolloin vuoden 2011 lopussa eurokriisi riehui miltei rajuimmillaan, ja eurovaltioiden velkakirjamarkkinoilla korkoerot repesivät viikko viikolta suuremmiksi. Saksan ja muiden "ydinmaiden" markkinakorot laskivat, kun taas Kreikan ja muiden kriisivaltioiden korot kipusivat kohti kattoa.
Kreikka, Irlanti ja Portugali olivat jo tukirahoituksen varassa, ja markkinapaniikki levisi kovaa vauhtia myös Espanjan ja Italian rahoitusmarkkinoilla. Pääomaa karkasi näistä Saksaan ja muihin "ydinmaihin" Suomea myöten.
Ilmeisesti Stubbin Darwin-tulkinnan mukaan kriisi oli vain merkki markkinavetoisesta luonnonvalinnasta, jossa vahvimmat selviävät ja muut karsiutuvat kyydistä.
Tulkinta oli vain tulkinta, eivätkä kaikki olleet Stubbin kanssa samaa mieltä luonnonvalinnan eduista. Esimerkiksi euroalueen keskuspankki EKP oli tyystin toista mieltä talousdarwinismista.
Stubbin Darwin-vertauksesta ei kulunut vuottakaan, kun EKP pani pisteen rahoitusmarkkinoiden europaniikille – ja markkinavetoiselle luonnonvalinnalle.
Korkoerot
edestakaisin
On makuasia, katsooko euron ennemmin vahvistaneen vai heikentäneen talouden darwinismia eli jonkinlaista markkinavetoista luonnonvalintaa. Ministeri Stubbin tulkinta oli ehkä perusteltavissa kriisin kiperimpinä hetkinä, mutta muulloin siitä on voinut helposti olla toistakin mieltä.
Ennen euron käyttöön ottamista euromailla oli omat kansalliset valuuttansa, ja kunkin maan korot määräytyivät pääosin rahoitusmarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Markkinat luottivat eniten Saksan valtioon ja vähiten Välimeren rantavaltioihin, joten Italian, Espanjan, Portugalin ja Kreikan korot olivat rutkasti korkeammat kuin Saksan korot.
Korot ja korkoerot pitivät velkaisimpien ja alijäämäisimpien maiden taloudenpitoa edes jonkinlaisessa kuosissa – ja omalla tavallaan markkinoiden darwinismi ohjasi taloudenpitoa.
Euro muutti pelisäännöt täysin.
Ensi alkuun euro muistutti enemmän taikauskoista tulkintaa lajien jumalallisesta synnystä ja jonkinlaisesta korkeammasta ohjauksesta kuin darwinilaista tulkintaa luonnonvalinnasta.
EKP keskeytti
luonnonvalinnan
Rahaliitossa kaikki euromaat olivat virallisesti yhtä luotettavia keskenään – eli käytännössä yhtä vahvoja kuin Saksa. Lisäksi kaikki eurovaltiot olivat rahoittajille virallisesti riskittömiä.
Korkoerot kutistuivat olemattomiksi. Euromaiden taloudenpitoa pitivät "kurissa" erilaiset sopimukset ja lupaukset – eli käytännössä ei mikään. Lupaukset eivät pitäneet eivätkä taloussäännöt tepsineet.
Euroalueen velkakirjoista koottu korttitalo ei kestänyt finanssikriisiä, ja niin alkoi eurokriisi. Markkinoiden luonnonvalinta repäisi korkoerot entiselleen ja vieläkin suuremmiksi.
Ministeri Stubb tulkitsi kriisin jalostavan euromaiden lajia entistä vahvemmaksi. EKP näki kriisin kehittävän euromaiden lajia kohti sukupuuttoa.
Niinpä EKP lupasi vuonna 2012 tehdä "kaiken tarvittavan" pitääkseen euron koossa, ja sen jälkeen korkoerot ovat taas miltei kadonneet.
Se on vielä näkemättä, pitääkö EKP:n lupaus – vai palaako euroalue talouden darwinismiin. Jos palaa, voi se käydä toisin kuin ministeri Stubb pari vuotta sitten hahmotteli.
Kumpi on ohjaimissa,
Darwin vai Draghi?
Suomen valtion markkinakorot eivät olleet moksiskaan siitä, että S&P pudotti Suomen AAA-valioluokasta. Sen sijaan Suomen keskeisten viitelainojen korkoerot pysyivät parin prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella ennallaan suhteessa Saksan vastaaviin lainoihin.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kumpi vaikutti ja yhä vaikuttaa euroalueen korkoihin ja korkoeroihin enemmän, "markkinoiden Darwin" vai EKP:n pääjohtaja Mario Draghi.
Todennäköisesti markkinoita ohjaa edelleen likimain rajaton luottamus EKP:n lupaukseen tehdä "kaikki tarvittava" euroalueen koossa pitämiseksi. Ja luultavasti sama luottamus ulottuu nyt myös EKP:n kykyyn ja haluun pitää euroalueen korot historiallisen matalina kaikin tarvittavin keinoin.
Tällä haavaa markkinoiden luottavaista tunnelmaa – ja vastaavasti historiallisen matalia korkoja – ylläpitää EKP:n tuorein lupaus ryhtyä tuota pikaa ostamaan suuret määrät euroalueella liikkeeseen laskettuja omaisuusvakuudellisia ja katettuja joukkolainoja.
Kun nämä tukiostot osoittautuvat riittämättömiksi eurotalouden elvyttämiseen, odottavat rahoitusmarkkinat EKP:n lopulta ryhtyvät laajamittaisiin tukiostoihin myös eurovaltioiden velkakirjamarkkinoilla.
Pelkkä markkinoiden luottavainen odotus EKP:n tukiostoista ylläpitää valtionlainojen markkinoilla suurempaa kysyntää kuin niillä muuten esiintyisi, joten myös valtionlainojen korot ovat matalampia kuin ilman tuota odotusta olisi.
On mahdollista, että Suomenkin valtion markkinakorot ovat enemmän EKP:n lupausten ja niiden epäsuorien vaikutusten varassa kuin Suomen nauttiman luottamuksen varassa.
Kukaan ei tiedä, kuinka matalia tai korkeita Suomenkin valtion korot olisivat, jos markkinat seuraisivat Darwinin eivätkä Draghin periaatteita.
