Alamaailman laki

Serge Halimi

Michael Curtizin elokuvassa Casablanca (1942) on kohtaus, jossa paikallisen poliisin kapteeni Renault miehineen tulee sulkemaan Rick Blainen (Humphrey Bogart) kapakkaa. Kapteeni julistaa: ”Täällä pelataan rahasta, olen järkyttynyt, todella järkyttynyt!” Hetkeä myöhemmin pelipankin hoitaja sujauttaa hänelle setelinipun: ”Tässä voittonne”. Kapteeni kuiskaa kiitoksen, sujauttaa rahat taskuunsa ja komentaa: ”Kaikki ulos ja vauhdilla!”
Pankkienvälisestä Libor-koron peukaloinnista nousseessa skandaalissa on vaikeuksia nimetä poliisin hämärämiestä, koska ehdokkaista on runsaudenpula.
Päivittäin parisenkymmentä suurta finanssilaitosta (Barclays, Deutsche Bank, HSBC, Bank of America) määrittää Libor-viitekoron, jonka pohjalta käydään 800 000 miljardin (tässä ei ole painovirhettä) dollarin arvoista rahoitusalan kauppaa lähinnä johdannaistuotteiden markkinoilla.1
Summat ovat niin tähtitieteellisiä, että ne saavat yleismedian keskittymään pikkusynteihin, joiden mittakaava on inhimillinen: vanhempiin, jotka nostavat lapsilisiä vaikka lapset lintsaavat koulusta, tai kreikkalaisiin palkansaajiin, jotka joutuvat kartuttamaan mitättömiä tulojaan pimeällä työllä. Vaviskaa synnintekijät, Euroopan keskuspankki ja valtaapitävät teille vielä kostavat.
Vaikka Libor-koron määrittyminen saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, se on yhtä valaiseva kuin mainittu Casablancan kohtaus. Määräävässä asemassa olevat pankit kaunistelivat kiiltokuvaansa ja korottaakseen voittojaan vääristelemällä usean vuoden ajan ottolainauksensa korkoa, joka sitten määritti Liborin ja siten myös pankkien tulevan ottolainauksen koron tason. Barclays-pankin johtaja ”voi pahoin”, kun hänen pankkinsa petos tuli ilmi, ja erosi heinäkuun kolmantena. Englannin pankin pääjohtaja väitti tienneensä petoksesta vasta muutamia viikkoja ennen skandaalin julkituloa.2
”Järkyttynyt, olen todella järkyttynyt”, kuultiin kun totuus paljastui. Ehkä Barclaysisssa ja Englannin pankissa ei lueta talouslehtiä, sillä jo vuonna 2008, huhtikuun 16. päivänä, Wall Street Journal oli julkaissut artikkelin ”Pankkiirit kyseenalaistavat ohjauskoron”. Heti artikkelin ensimmäisessä kappaleessa todetaan, että ”eräs finanssimaailman terveyden tärkeimmistä mittareista saattaa lähettää vääriä signaaleja”.
Maailmaamme vaivaavat näin ollen mielivaltaiset tai tekaistut lähtökohdat (Libor, finanssikurin ”kultainen sääntö”…), joiden nimissä syöstään kärsimystielle kokonaisia kansoja, kuten Espanjassa on käynyt. Ne, jotka rangaistuksia julmimmin jakelevat, paistattelevat itse kaiken kunnioituksen sädekehässä – olivatpa he sitten kaiken kontrollin ulkopuolella keskuspankin tai luottoluokitusyhtiön johdossa.
Näiden instituutioiden yhteiskunnallinen hyödyllisyys on kuitenkin valjennut meille lopullisesti nyt, kun mahdollisesti historian suurimman finanssikriisin puhkeamisesta on kulunut neljä vuotta.
Suomennos Heikki Jäntti. Serge Halimi on Le Monde diplomatiquen johtaja Pariisissa.

1. Katso Ibrahim Warde, ”La Dérive des nouveaux produits financiers”, Le Monde Diplomatique, 2/1994.
2. ”Missteps on Libor doomed top executives at Barclays”, The Wall Street Journal, New York, 15.8. 2012.