17.06.2012
Kreikan kansa on palamassa äänestysuurnille toistamiseen tänä keväänä.
Tälläkin kertaa kreikkalaiset äänestävät käytännössä maan
tulevaisuudesta euroalueessa.
Kreikan valtapuolueet kärsivät rökäletappion 6. toukokuuta pidetyissä parlamenttivaaleissa. Vaalien voittajiin lukeutuivat poliittista keskustaa jyrkemmät vasemmisto- ja oikeistopuolueet. Tuolloin vaalien jälkeiset hallitusneuvottelut epäonnistuivat, eikä Kreikkaan saatu muodostetuksi uutta hallitusta.
Itse olen yhä ymmällä, kirjoittaessani tätä tekstiä (kello 1.21)! Syrisa- liittouman voitto, edes parhaan mahdollisen voittoluvuin ei tulee onnistumaan edes radikaalimuutosten aikaansaamisella helpottamaan Kreikan työkanssan oloja TÄMÄNKALTAISESSA HELVETILLISESSÄ TILANTEESSA, saati sitten viedä kanssa kovin pitkälle, taistelussa suurpääomaa vastaan. Ja näin ollen, tuottamalla uuden todennäköisen pettymyksen tulee vaikuttamaan negatiivisesti kehitteillä olevan, työväenliikkeen maailmanlaajuisen ja antikapitalistisen esiinmarsimiseen.
Juma....! Tämäköhän on se demokratian, vapauden ja vaurauden vartijoivan taloudellis-sosiaalisen järjestelmän kehityksen huipputulos ja "uuden maailmanjärjestyksen" synnyttämä kansojen onnellisuus!? kyllä kai se on! Muttei ihmisten enemmistön onnellisuus vain pienen riistäjäeliitin, rosvokapitalismin joukkion onni.