Korosta

34 kommenttia Kirjoittanut rahajatalous : helmikuu 15, 2011

Rahatalousjärjestelmän paljastuttua velkajärjestelmäksi, jossa jokaista varallisuuserää vastaa samansuuruinen velkaerä, on hämmennystä alkanut monien ajatuksissa herättää velasta perittävä korko. Jos kotitalouden tai yrityksen on maksettava ottamastaan lainasta korkoa pankille, eikö ole väistämätöntä, että velkojen maksu pankin luomasta rahavarallisuudesta tulee mahdottomaksi ja maksaakseen velkansa korkoineen taloudellisten toimijoiden on otettava lisää velkaa? Asiaa on syytä tarkastella kaksinkertaisen kirjanpidon ja yksinkertaisen esimerkin avulla (taulukko 1).
Esimerkissämme on kolme taloudellista toimijaa, joista pankki toimii sekä velkasuhteiden rahallistajana että voittoa tavoittelevana yrityksenä. Taloudellinen toiminta käynnistyy hyödykkeitä tuottavan yrityksen tekemällä tuotantopäätöksellä. Tuotannon toteuttaakseen yritys kääntyy sekä pankin että kotitalouden puoleen Pankista yritys lainaa 2000 rahayksikköä, jolla se maksaa koti- taloudelle tämän myymästä työpanoksesta (A). Kotitalous tallettaa palkkatulonsa pankkiin, jolloin pankin tase on tasapainossa (A).

Kotitalous haluaa kasvattaa ostovoimaansa ja kääntyy pankin puoleen lainaten kulutukseensa 1000 rahayksikköä saatujen palkkatulojen päälle (B). Nyt kotitalouden varallisuus on kasvanut 3000 rahayksikköön ja sen velat 1000 rahayksikköön (B). Pankin tase kasvaa lainauksen myötä 3000 rahayksikköön (B).
Kotitalous siirtyy markkinoille hankkien tarvitsemansa määrän yrityksen tuottamaa hyödykettä. Kotitalouden kulutukseksi muodostuu 1500 rahayksikköä, joten se säästää varoistaan puolet (C). Yrityksen varat kasvavat saman verran eli 1500 rahayksiköllä (C). Yrityksellä on kuitenkin edelleen enemmän velkaa kuin varallisuutta.
Seuraa koronmaksun aika. Pankki perii korkoa lainoista 10 prosenttia eikä maksa talletuksille korkoa, joten kotitalouden maksettavaksi tulee 100 rahayksikköä ja yrityksen 200 rahayksikköä (D). Kotitalouden varat supistuvat 1400 rahayksikköön ja yrityksen 1300 rahayksikköön (D). Pankin taseessa korkotulot muodostavat 300 rahayksikön suuruisen pankin oman pääoman, mikä tarkoittaa käytännössä pankin velkaa itselleen. Pankki yrityksenä siis lisää varojaan 300 rahayksiköllä (D). Rahoittajaroolissa pankilla on vastattavaa eli velkaa kotitaloudelle ja yritykselle yhteensä 2700 rahayksikköä ja itselleen 300 rahayksikköä (D).
Kotitalous haluaa nyt suorittaa velkansa pois (E). Kuoletettuaan lainansa kotitalouden tilille jää edelleen 400 rahayksikköä säästöön (E). Pankin tase supistuu lainanmaksun myötä 2000 rahayksikköön (E). Taloudessa on pankin taseen vastaavana eränä edelleen yrityksen velka ja vastattavina kotitalouden talletus, yrityksen talletus sekä pankin oma pääoma (E).
Seuraavaksi lainaansa pyrkii lyhentämään yritys. Koska kotitaloudelle suoritetun hyödykkeen myynnin ja koron maksun jälkeen yrityksen varat ovat pienemmät kuin sen velat, se onnistuu lyhentämään lainastaan vain osan eli 1300 rahayksikköä (F). Pankin tase supistuu lyhennyksen verran ja talouteen jää kokonaisvelkaa 700 rahayksikköä (F). Yrityksen velkaa vastaa nyt pankin ja kotitalouden säästäminen (F).
Kotitalous kuitenkin omistaa pankin osakekannasta 100 prosenttia ja päättää yhtiökokouksen jälkeen nostaa pankin voitot itselleen. Pankki yrityksenä menettää 300 rahayksikön voittonsa, jotka siirtyvät kotitalouden tilille (G). Pankin oma pääoma katoaa ja taseen velkapuoli on nyt vastattavaa kotitaloudelle (G).
Kotitalous on kuluttanut aiemmin ostaneensa hyödykkeet ja palaa markkinoille. Yritys on varastoinut tuottaneensa hyödykkeet, jotka eivät aiemmin menneet kaupaksi. Nyt kotitalous ostaa hyödykkeet 700 rahayksiköllä ja yrityksen varat sekä velat tasapainottuvat (H).
Yritys päättää lopettaa toimintansa talouden epävarmuuden kasvaessa ja maksaa lainansa pankkiin (I). Pankin tase ja taloudellisten toimijoiden varat ja velat nollaantuvat (I). Tyhjästä luotu raha sai aikaan toistakymmentä transaktiota ja loi runsaasti taloudellista aktiviteettia kadotakseen kokonaan velkojen maksun yhteydessä.

Taulukko 1.

Esimerkkimme osoittaa, ettei koron perintä aiheuta välttämättä tarvetta velan määrän kasvattamiselle taloudessa. Kun yrityksen ja kotitalouden pankille maksamat suoritukset lasketaan yhteen, huomataan pankin perineen näiltä toimijoilta 3300 rahayksikköä, vaikka velkarahaa taloudessa olikin enimmillään vain 3000 rahayksikköä.
Yleinen virhe ajattelussa lieneekin se, että pankille maksettavien korkojen nähdään katoavan taloudellisen kierron piiristä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, sillä toimiessaan yrityksenä pankki vertautuu kotitalouteen tai hyödykkeiden tuotantoon osallistuvaan yritykseen, joiden säästämismahdollisuudet ja kulutuspäätökset määrittelevät rahatalousjärjestelmän toimintaa.
Siksi korossa, kuten yritysten voitoissa tai kotitalouksien säästämisessä onkin kyse ainoastaan tulonjaosta eli siitä miten luotu rahavarallisuus eri toimijoiden välillä tiettynä ajanhetkenä jakaantuu. Ongelmia voi syntyä silloin, kun tietyn toimijan saamat rahavirrat jäätyvät pitkäksi aikaa. Tällöin korkojen tai erääntyvien velkojen maksu voi tulla mahdottomaksi, jolloin esimerkiksi yrityksen on lainattava lisää rahaa vanhojen velvoitteidensa hoitoon.
Rahatalousjärjestelmän sulavan toiminnan kannalta velan määrän jatkuva kasvu onkin hyödyllistä, sillä silloin taloudellisten toimijoiden välttämättä tarvitsemat rahavirrat syntyvät todennäköisemmin ja kitkattomasti. Kun velkarahan määrän kasvu pysähtyy tai kääntyy negatiiviseksi, ajautuu rahatalous- järjestelmä syvään kriisiin. Näin juuri tapahtui vuoden 2009 aikana, kun finanssikriisi pysäytti luotonannon lähes kaikkialla maailmassa.

Jussi Ahokas