Keskuspankeissa kaikkien aikojen aikapommi
Kyse on rahakokeista – joita voi yhtä hyvin kutsua rahapolitiikan aikapommiksi.
Näitä rahapolitiikan kokeita ovat kilvan toteuttaneet maailman mahtavimmat keskuspankit vuoron perään Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa ja Aasiassa. Ne ovat lyhyen ajan kuluessa ilmoittaneet yhä uusista ja yhä kokeellisemmista toimista.
Kokeiden tehosta on etenkin keskuspankeilla itsellään suuria odotuksia mutta toistaiseksi niiden onnistumisesta on vain heikkoa näyttöä. Riskit ovat vielä pinnan alla – mutta ne kasvavat hurjaa vauhtia.
Kokeiden ohessa ja niiden sivuvaikutuksena keskuspankit ovat virittäneet – ja yhä päättäväisemmin virittävät – kaikkien aikojen rahapoliittista aikapommia.
Rahapommi tikittää keskuspankkien taseiden uumenissa, ja se on jo vireessä. Mutta laukaisumekanismin saati ajastimen herkkyydestä tai toiminnoista ei ole tietoa.
Onko tämä rahan
painamista vai ei?
Maailman mahtavimpien keskuspankkien taseet ovat kriisin aikana ja niiden omien kriisitoimien takia paisuneet pullataikinan tavoin. Taseissa ei kuitenkaan paisu pullataikina eikä luvassa ole rusinapullaa.
Taseissa paisuu rahatalouden aikapommi ja luvassa on tuntemattomia riskejä ja ennalta arvaamattomia vaikeuksia.
Rahapommi paisuu sitä suuremmaksi mitä enemmän keskuspankit "painavat rahaa" velkaisten kotivaltioidensa ja pankkien tukemiseksi tai talouskasvun ja työllisyyden elvyttämiseksi.
Näin ne ovat tehneet ja yhä tekevät esimerkiksi ostamalla ylivelkaisten valtioiden velkakirjoja satojen miljardien dollareiden ja eurojen raharuiskein tai lainaamalla samanmoisia summia pankeille.
Keskuspankit ovat "painaneet" uunituoretta rahaa tuhansien miljardien dollareiden ja eurojen verran.
Tämä uusi raha ei ole kuitenkaan suostunut lähtemään liikkeelle, mutta se on kuin huteran tulvavallin takana painetta kasvattava vesimassa. Jos pato murtuu, voi liikkeelle karata hetkessä hervoton hyöky painotuoretta rahaa.
Uunituore raha
jää lähtökuoppiin
Keskuspankkien "rahan painamista" arvosteleville löytyy vastaväite raha- ja luottotilastoista, joiden mukaan taloudessa liikkeessä olevan rahan tai pankkien luotonannon määrä ei ole keskuspankkien kriisitoimista huolimatta juurikaan kasvanut.
Juuri tämä on keskuspankkien suuri huoli ja syy riuskoihin raharuiskeisiin: pankkien luotonanto yksityiseen talouteen ei suju, kun kotitaloudet ja yritykset maksavat vanhoja velkojaan pois ja säästävät ennemmin kuin ottavat pankeista uutta lainaa.
Tämän takia velkavetoinen talous painuu paraikaa uuteen taantumaan. Näin keskuspankit uskovat ja yrittävät saada talouden raharattaisiin vauhtia syöttämällä pankeille lisää luotonannon raaka-aineeksi soveltuvaa keskuspankkirahaa.
Keskuspankit eivät kuitenkaan voi pakottaa pankkeja myöntämään tai pankkien asiakkaita ottamaan uutta luottoa. Eivätkä keskuspankit mahda mitään sille, että luotonannon uutta raaka-ainetta pakkautuu parhaillaan miljardimäärin niiden omiin taseisiin.
Liikepankit eivät lainaa uunituoretta keskuspankkirahaa asiakkailleen uusina luottoina vaan tallettavat sen keskuspankkeihin ylimääräisinä varantotalletuksina. Näin syntyy rahajärjestelmän rutikuivaa ruutia ja rahatalouden aikapommi.
Kaksi kyynistä
rahakriitikkoa
Japanilaispankki Nomuran tutkimusyksikön maineikas pääekonomisti Richard Koo käsittelee kokeellisen rahapolitiikan ongelmallisia piirteitä ja arvaamattomia riskejä tuoreessa katsauksessaan.
Hän kuvaa keskuspankkien taseisiin pakkautuvia pankkien ylimääräisiä varantotalletuksia pahaenteisellä sanalla "aikapommi".
Toinen ansioitunut ja Koota armottomampi keskuspankkien kriitikko, Grant's Interest Rate Observer -analyysijulkaisun päätoimittaja James Grant, on kuvannut samoja hillittömästi kasvaneita reservitalletuksia termillä "latentti energia".
Kumpikin kuvaa keskuspankkien taseisiin kertyneitä ja yhä kertyviä pankkien ylimääräisiä varantotalletuksia arvaamattomaksi ja epävakaaksi räjähdysaineeksi, joka vain näyttää vakaalta ja vaarattomalta.
Nomuran Koon viimeksi marraskuussa laatimien laskelmien mukaan Yhdysvaltain pankeilla on maan keskuspankin Fedin tileillä noin kymmenkertaisesti se määrä varantotalletuksia kuin niitä olisi määräysten mukaan pakko olla.
Euroopan ja Japanin pankeilla on vastaavia varantotalletuksia noin viisi kertaa runsaammin kuin olisi voimassa olevien määräysten mukaan pakko olla.
Jos tämä rahajärjestelmän "latentti energia" vapautuu äkisti, tuskin edes keskuspankkiirit ehtivät tajuta, mikä heihin iski.
Ainekset rajuun
rahahyökyyn
Varantotalletukset ovat sellainen osa talletusvaroista, joka pankkien on pakko panna syrjään ja jättää esimerkiksi lainaamatta uusina luottoina laina-asiakkaille. Varantotalletusten tarkoitus on, että pankit kykenevät maksamaan talletuksia nostaville asiakkaille näiden haluamat rahat.
Esimerkiksi euroalueen pankkien on pidettävä tällaisina varantotalletuksina vähintään yksi prosentti kaikista vastaanottamistaan talletuksista. Loput 99 prosenttia talletuksista on mahdollista lainata edelleen vaikka asunto- tai kulutusluottoina.
Normaalisti pankit pyrkivät pitämään varantotalletuksensa niin pieninä kuin suinkin ja lainaamaan vastaanottamansa varat paremmin tuottaviin kohteisiin, kuten asuntokauppojen rahoitukseen.
Kriisin oloissa uusien pankkiluottojen kysyntä on kuitenkin ollut heikkoa, ja niinpä pankeille on kertynyt keskuspankkien kriisitoimista valtaisat määrät ylimääräistä keskuspankkirahaa – säilöttäväksi paremman puutteessa keskuspankkien tileille.
Näissä ylimääräisissä varantotalletuksissa on tällä haavaa ainekset luotonannon ja talouden rahamäärän räjähdysmäiseen kasvuun. Se olisi yhtä kuin rahapommin laukeaminen ja tulvavallin pettäminen.
Inflaatio 500 tai
1 000 prosenttia
Nomuran Koon laskelmien mukaan yhdysvaltalaispankit voivat teoriassa paisuttaa luotonantonsa milloin tahansa kymmenkertaiseksi. Euroalueen ja Japanin pankeilla on ylimääräisten reservien puolesta vastaavaa kasvuvaraa luottokannan viisinkertaistamiseksi.
Koo pitää suuntaa antavan laskuharjoituksensa pelkistettynä ja muuttaa rahamäärän kasvun suoraviivaisesti inflaatioksi olettaen, että kaikki muut talouden muuttujat pysyisivät rahapaisumuksen aikana ennallaan.
Yhdysvaltoihin tämän rahapommin räjähdys tietäisi kertarysäyksenä tuhannen prosentin inflaatiorysäystä. Euroalueen ja Japanin vastaava hintashokki olisi "vain" 500 prosenttia.
Jos tavaroiden ja palveluiden kysyntä ja tarjonta pysyisivät ennallaan mutta niiden ostamiseen käytettävissä oleva rahamäärä paisuisi viisinkertaiseksi, olisi myös hintojen kohottava viisinkertaisiksi uuden tasapainon löytymiseksi.
Nämä laskelmat eivät ole Nomuran Koon tai Taloussanomien ennusteita tai varsinkaan toiveita, vaan ainoastaan yksinkertainen tapa kuvata keskuspankkien rahapoliittisten kokeiden riskejä.
Inflaatio- tai
korkoshokki
Nomuran Richard Koo ja Grant'sin James Grant ovat useissa raporteissaan tulkinneet keskuspankkien kriisitoimet hillittömistä mitoistaan huolimatta perin tehottomiksi.
Talous ei ole piristynyt sen vertaa kuin keskuspankit ovat syöttäneet uutta rahaa pankeille. Sen sijaan rahakokeiden sivuvaikutukset ovat sitäkin mittavampia.
Koo on lempeämpi kuin Grant, ja luonnehtii keskuspankkien toimia kriisin oloissa parhaimmillaan harmittomiksi. Grant tuomitsee keskuspankkien kokeet haitallisiksi tai suorastaan vaarallisiksi.
Kumpikin on samaa mieltä siitä, että keskuspankeilla on tuskin minkäänlaisia käytännön keinoja purkaa nyt virittämäänsä rahatalouden aikapommia ja varantotalletuksiin kertyvää "latenttia energiaa" sitten, kun purkamisen aika lopulta koittaa.
Koon mukaan keskuspankeilla – ja toki siinä sivussa meillä kaikilla muillakin – on tiedossa painajainen, kun yksityinen talous alkaa taas kysyä lisää luottoja.
Silloin keskuspankkien on hyvin nopeasti valittava, ottavatko ne riskin jopa satojen prosenttien inflaatiošokista vai rykäisevätkö ne korot kattoon ja taloudelta jalat alta.
Lopulta kaaos
vaikea välttää
Keskuspankeilla on toki tekniset keinot kriisitoimiensa purkamiseen ja teoriassa ne pystyvät hyvin nopeasti imuroimaan pois pankkien ylimääräiset varantotalletukset. Nomuran Koo pitää epävarmana, onnistuuko moinen myös käytännössä.
Grant'sin Grant ei epäröi eikä ole vähääkään epävarma keskuspankkien kyvyttömyydestä. Hänen mielestään on jokseenkin varmaa, että rahakokeiden peruminen epäonnistuu.
Koon mukaan mittavien raharuiskeiden vetäminen pois pankkijärjestelmästä edellyttäisi vähimmäisvarantovelvoitteiden nopeaa ja tuntuvaa nostoa, varantotalletuksille maksettavan koron nostoa ja kriisitoimin ostettujen velkakirjojen laajamittaisia myyntejä.
Seuraus kaikista näistä toimista olisi markkinakorkojen jyrkkä kohoaminen ja todennäköisesti velkakirjamarkkinoiden romahdus.
Pankeille koituisi mittavia tappioita ja velkaisimmat valtiot joutuisivat rahoituskriisiin. Japanin kaltaiselle erittäin velkaiselle valtiolle rahoitusolojen äkkikäänne olisi katastrofi.
Moisissa oloissa keskuspankkien olisi enää erittäin vaikea tehdä mitään rahakaaoksen estämiseksi.
Vain vaikutelma
on vaaraton
Inflaation torjuminen valtioiden velkakirjoja myymällä nostaisi korkoja ja pahentaisi velkakriisiä. Velkakriisin torjuminen valtioiden velkakirjoja ostamalla taas kiihdyttäisi inflaatiopaineita entisestään.
Jos rahapommi laukeaa, pato repeää ja "latentti energia" herää henkiin, on keskuspankeilla hyvin vähän ja pelkästään keljuja vaihtoehtoja. Koon mukaan vaihtoehdot ovat tuossa vaiheessa katastrofi tai perikato.
Siksi hän suositteleekin, että keskuspankit eivät enää kasvattaisi tehottomia toimiaan ja niihin liittyviä riskejä vaan alkaisivat päinvastoin purkaa niitä. Saman tien eikä vasta sitten, kun on liian myöhäistä.
Koon mukaan keskuspankkien kokeellisen rahapolitiikan ja mittavien kriisitoimien suurin riski piilee siinä, että ne vaikuttavat tällä haavaa päällisin puolin vaarattomilta.
Vaarattomuuden vaikutelma on hänen mukaansa petollinen harha, joka paljastuu yhtäkkiä ja yllättäen mutta vasta, kun yksityisen talouden taseet ovat kunnossa ja luottomarkkinat heräävät henkiin.
