Investointikammo pitää täystyöllisyyden loitolla

Metallityöväen liiton lehdestä. sivulta Ahjo

Poliittiset päättäjät pitävät yllä itseään ruokkivaa huonoa kehää, kun valtio kammoaa investointeja ja luopuu omasta vastuustaan luoda uusia työpaikkoja, sanoo tutkija Jussi Ahokas.

Elämme kovia aikoja. Näinhän meille kansalaisille hoetaan mantran tavoin. Kansantaloustieteilijä Jussi Ahokas sanoo, että mitkään rahatalouden lainalaisuudet eivät pakota elämään kovia aikoja, mutta talousvallan käyttäjät ovat valinneet nykyisen kivikkoisen polun.

– Valtio voisi itse omilla toimillaan katkaista kurjistumisen kierteen investoimalla nyt kestävään ja välttämättömään infrastruktuuriin. Osaavia työntekijöitä olisi tarjolla ja rahaakin, jos sitä vaan halutaan käyttää, Ahokas sanoo.

Hänen mielestään valtion tulisi nyt reippaasti investoida, parantaa pienten yritysten rahoitusolosuhteita ja ottaa käyttöön suoria investointiavustuksia.

– Jos julkista valtaa ja demokratiaa laajennetaan ja otetaan vaihtoehdot kriittiseen tarkasteluun, Suomella on odotettavissa ihan hyvät oltavat. Miksi odottaa, että joku ulkopuolinen tulisi ja investoisi Suomeen, jos valtio ei tee itse mitään. Koulutettuun väestöön ja työvoimaresursseihin luotetaan aivan liikaa.

– Sitä paitsi nykyoloissa valtio voisi myös ottaa osansa yrittäjäriskistä ja tyytyä markkinoita pienempiin tuottoihin omistamalla itse jonkin osan täkäläistä tuotantoa.

Omilla päätöksillään Suomen valtio on ulkoistanut itsensä investoinneista ja täystyöllisyyden tavoitteesta. Viimeinen niitti oli päätös jättää Turun telakka ilman lainaa. Ranskassa tahtoa löytyi.

Raha ei lopu

Nyt seuraa kapitalismin erittäin lyhyt oppimäärä.

– Yksityisiä yrityksiä kiinnostavat sijoitukset, jotka tuottavat mahdollisimman paljon rahamääräisiä voittoja. Yrityksiä ei kiinnosta täystyöllisyys, eikä se puhdasoppisessa kapitalismissa yrityksille kuulukaan. Valtion sen sijaan pitäisi olla siitä kiinnostunut.

– Jokainen valtion yrityksille lainaama lantti tulee takaisin lainan takaisinmaksuna ja kasvavina verotuloina. Valtion omat investointirahatkin jäävät kiertoon talouteen, joten edes velkarahalla investointeja ei pitäisi pelätä. Yritykset sen kummemmin kuin valtiotkaan eivät voi investoida ilman velkarahaa, mutta raha ei häviä taloudesta mihinkään, Jussi Ahokas sanoo. Hänestä rahaa ei pitäisi kapitalismissa nähdä vaihdon välineenä, vaan raha on velkasuhde, kirjanpidollinen identiteetti.

Tutkijan mukaan Suomen valtio ei suinkaan ole velkaantunut niin järisyttävällä tavalla kuin uskotellaan. Bruttovelka on hieman yli 40 prosenttia kansantuotteesta, mutta se ei ole maailmalla eikä edes EMU:ssa mikään järisyttävä suhde.

Sen sijaan investointiaste on huolestuttavan alhaisella tasolla. Julkinen investointiaste on kahden prosentin tuntumassa, mitä voi pitää jo katastrofaalisena lukuna. Kokonaisinvestointiaste on noin 20 prosenttia, kun liki täystyöllisyyden oloissa 1980-luvulla oltiin 30 prosentissa. Aktiivisella investointipolitiikalla voitaisiin päästä hyvinkin 25 prosenttiin ja se tuntuisi ja näkyisi työllisyydessä.

Mikä sitten olisi nykytilanteessa täystyöllisyys?

– Riippuu paljonkin työmarkkinoiden rakenteesta, mutta 3–4 prosentin työttömyysasteen tietämissä jokainen työhalukas ja -kykyinen olisi töissä ja kantaisi kortensa yhteiskunnan kehittämiseen, tutkija pohtii.

Joustoilla ei rikastu

1990-luvun lamasta lähtien Suomessa on keskitytty työvoiman määrän lisäämiseen, palkkajoustoihin ja työvoiman laadun parantamiseen. Työvoiman tarjonta korostuu, mutta mistä kysyntää, kun ostovoima on alhainen, työpaikkoja liian vähän eikä uusia ole näköpiirissä?

Presidentiltä lähtöisin oleva sinällään jalo ajatus alentaa verottomia palkkioitaan on tutkijan mielestä kyseenalainen. Ministerit, työmarkkinapomot ja jopa jotkut yritysjohtajat seurasivat kunnianmiehinä presidentin esimerkkiä. ”Ele” tuottaa syksyn työmarkkinapöytään ongelman: alennetaanko kaikkien palkkoja vai tyydytäänkö nollaan?

– Jos nyt sanotaan elettävän kovia aikoja, syksyllä eletään vielä kovempia. Kierre on rakennettu valmiiksi. Nostetaan veroja, leikataan etuuksia ja heikennetään kulutuskysyntää. Tämän jälkeen on turha kuvitella, että joku yksityinen yritys näkisi Suomen hedelmällisenä ja tuottavana investointikohteena, koska kukaan ei kykene ostamaan tarjottuja tuotteita ja palveluja. Jos vuoden loppupuolella työttömyysaste ei lähentele yhdeksää, ihmettelisin, Jussi Ahokas sanoo.

– Kohtalokasta voi olla, että kotitalouksien velkaantumisaste entisestään kasvaa, jos palkkoja jäädytetään ja leikataan. Kun samanlainen oppi pyyhkäisee koko Euroopan, eurotalous hyytyy. Raha ei liiku eikä lisäänny, kuten kapitalismin tyylipuhtaiden oppien mukaan pitäisi tapahtua.

Kansantaloustieteilijä Jussi Ahokas tekee väitöskirjaa poliittisesta talousmaantieteestä. Hän on kirjoittanut tutkija Lauri Holapan kanssa Kalevi Sorsa -säätiölle tutkimuksen ”Luonnollisesta työttömyydestä täystyöllisyyteen”.

Riku Aalto: Ahneuden rajat ylitetty

Työnantajat laulavat itsensä suohon vouhkaamalla erilaisista leikkauksista. Aikaa seuraaviin neuvotteluihin on kuitenkin kosolti. Meistä saa tappelukavereita, jos työnantajat niin haluavat, mutta mieluummin etenemme neuvotteluteitse, sanoo puheenjohtaja Riku Aalto.

Syksyn mittaan työnantajalinnakkeesta Eteläranta 10:stä alkoi kuulua kovaäänistä huutoa. Työnantajaleirin uudet pomot komppasivat kokoomuslaista pääministeriä ja sielunsa silmin saattoi nähdä kabinettiporvareiden röyhistelevän rinta rottingilla uutta otettaan. Työmiehen asialla, niinhän Kokoomus oli vaalien alla julistanut. Ja kun vielä on oma työmies linnan herrana, mikäpä on esitellessä ay-liikkeessä niskakarvoja nostattavia teesejä.

– Aivan suotta ja aivan liian aikaisin melskaavat. Raamisopimus on voimassa; meillä työehtosopimus päättyy lokakuun lopussa. Sopimuksia ei aukaista ja vaikka aukaistaisiin, nykyinen tes on voimassa lokakuun loppuun ja sen jälkeenkin, kunhan uudesta on sovittu, Riku Aalto sanoo tyynen rauhallisesti.

Aaltoa onkin pidetty malttimiehenä ay-pomojen porukoissa. Metallissa ei ole pruukattu liiemmin rähistä. Tosin viime sopimuskierroksen alla liitto kävi 40 vuoteen ensimmäisen lakkonsa. Neljän päivän työtaistelulla metallin pääsopimusala saavutti hakemansa tavoitteet.

Röyhkeyden liturgiaa

Leppeä sekä vähäpuheinen ja -eleinen Riku Aalto on kuitenkin työmies, josta tarvittaessa irtoaa koviakin ilmaisuja. Ja raudanlujia tekoja joukkojensa edessä, jos niitä oikein kerjäämällä kerjätään.

Luulisi kuitenkin hyvähermoisenkin ay-johtajan raivon nousevan työnantajien viimeaikaisista puheista ja mielessä liikkuvan sapelien kalistelu.

– Tässä vaiheessa ei totisesti kannata lähteä kilpalaulantaan EK:n kanssa. Mitä hyötyä siitä olisi, koska sopimukset ovat voimassa vielä miltei vuoden, Riku Aalto kysyy.

Hänelle ei kuitenkaan tuota vaikeuksia ampua alas EK:n helvetillisiä teesejä, jotka toteutuessaan merkitsisivät vuosikymmenten neuvottelutulosten poispyyhkimistä.

Mitä mieltä siis: Palkanalennus?

– Ei toteudu.

Työajan pidennys ja pekkasvapaiden purku?

– Ei taatusti onnistu. Eihän työn määrä lisäänny sillä, että tehdään enemmän töitä. Pikemminkin pitäisi keskittyä pohtimaan, miten irtisanomisilta vältytään ja suurelle työttömien joukolle saadaan työtä.

– Maan hallitus ja työnantajat näyttävät kyvyttömyytensä hoitaa omaa tonttiaan ja sälyttävät vastuun ay-liikkeelle.

Hajautettu kierros?

– Voi toteutuakin. Ei siitä mitään haittaa välttämättä olisi. Oleellista on sopimuksen sisältö.

Kolmen päivän koulutusoikeus jäihin?

– Uusia neuvotteluja ei aloiteta ennen kuin sovitut asiat toteutuvat. Nyt ay-liikkeessä luottamus työnantajia kohtaan on pohjalukemissa.

Palkkasopimukset paikallistasolle?

– Niin metallissa tapahtuu jo. Valtakunnallinen työehtosopimus on kuitenkin minimi, jonka alle ei mennä missään olosuhteissa. Kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä: jos ette sovi kuten työnantaja tahtoo, yt-rauha on mennyt. Eli uhkailu ja pelottelu ovat työnantajan käsitys paikallisesta sopimisesta. Toki menestyksekkäitäkin esimerkkejä on. Ikävä kyllä on myös hyvin pärjääviä yrityksiä, joissa tessin taso on minimi ja maksimi, eli todellista halua paikalliseen palkkasopimiseen ei ole.

– Rahan määrä palkankorotuksissa ei lisäänny, sovitaanko valtakunnallisesti vai paikallisesti. Osa yrityksistäkin tahtoo, että kustannusvaikutus sovitaan liittojen kesken, rahan jaosta voidaan sopia paikallisesti.

Vientiteollisuus määrää palkkatahdin?

– Ajattelu on oikeansuuntainen. Ongelmana on, että teollisuudelle työntyy koko ajan yhteiskunnasta kustannuksia, jotka vievät pohjaa kilpailukyvyltä. Esimerkiksi vuonna 2015 voimaan tuleva rikkidirektiivi merkitsee teollisuudelle vuosittain samansuuruista menetystä kuin sovittaisiin joka vuosi viiden prosentin palkankorotuksista.

Eläkeiän pidentämisestä on sovittava maaliskuun loppuun mennessä?

– Ei ratkaise nykytilanteessa yhtään mitään. Työnantajan käsissä on, saavatko ikääntyneet jatkaa työssään. Työnantajat ovat nyt pitkälti vastuussa myös kestävyysvajeesta.

Ideologinen sota

Riku Aalto on sitä mieltä, että nyt on käynnissä ideologinen sota.

– Työnantajat ja porvarit hallituksessa arvioivat voimansa yläkanttiin ja lyhytnäköisesti. Työläiset kyykkyyn -ajattelulla, pelottelulla ja ahneudella on ikävä loppu. Kyllä meistä saa tappelukaverin, jos sitä halutaan. Omaa ajatteluamme ohjaavat kuitenkin rauhanomaiset neuvottelut eikä ratkaisuja mielellään haeta konfliktien kautta. Siihen kyllä on voimaa, jos tämä tie on valittava.

Entä ay-liikkeen oma agenda? Miksi työnantajien hyökkäyksiin ei vastata omilla ehdotuksilla?

– Koska sopimuksen päättymiseen on vielä kuukausia aikaa, on turha lähteä kilpalaulantaan tavoitteista ja palkankorotuksista. Metallin liittokokouksessa koottiin salkullinen tavoitteita, mutta turha niitä nyt on lähteä riepottelemaan julkisuudessa.

– Koko syksy on ollut kuin tuuleen huutamista; herrasmiesmäinen neuvottelukulttuuri ja osapuolten keskinäinen kunnioitus ovat tipotiessään. Yksi syy kehityskulkuun on varmasti se, että EK:lla on paha krapula raamisopimuksesta. Neuvottelijat menivät tekemään keskitetyn, vaikka etujärjestö oli vannonut liittokohtaisuuden ja paikallisuuden nimiin.

Monet arvelevat, että ay-liike on rähmällään. Kyykytetään, nöyryytetään ja pelotellaan: jos ette suostu, työpaikka menee!

– Ay-liike ei ole rähmällään. Ihmiset työpaikoilla ovat vihaisia, mikä on ymmärrettävää. Työnantajille ei tunnu nyt riittävän mikään. Esimerkki ahneimmasta päästä on Metson tapaus: samalla viikolla yhtiö ilmoitti irtisanomisista ja päätti ylimääräisestä yhtiökokouksesta voidakseen jakaa ylimääräisiä osinkoja. Tosin firma joutui perumaan ylimääräisen yhtiökokouksensa ja ylimääräiset osinkonsa julkisuuden paineen vuoksi.

– Tähän saakka työnantajat ovat vannoneet vakauden ja ennustettavuuden nimiin. Nyt vakaudesta on näköjään luovuttu. Siitä seuraa levottomuuksia ja lakkoja. Tätä tietäkö työnantajaliike nyt haluaa kulkea?

– Ihmettelen EK:n kärjekkäitä puheenvuoroja siitäkin näkökulmasta, että 95 prosenttia palkansaajista on raamisopimuksessa mukana ja työnantajaliitot ovat ihan vapaaehtoisesti hyväksyneet sen mukaiset työehtosopimukset, Riku Aalto sanoo.

Riku Aalto on Metalliliiton puheenjohtaja. Metalliliitto on Suomen suurin teollisuuden palkansaajien ammattiliitto.