Saksako muka talousveturi? Ennemmin kasvurohmu
Euromaat saavat yhteensä aikaan saman verran
teollisuustuotantoa kuin euroajan alussa pian 15 vuotta sitten.
Tilastojen takaa paljastuu talouden raju jako euroajan voittajiin ja
häviäjiin. Saksan ja parin muun vahvan maan teollisuus kasvoi sen minkä
Ranska ja muut heikot menettivät. Euro ei auttanutkaan taloutta
yhdentymään niin kuin piti. Kävi päinvastoin.
Euroalueen neljästä suurimmasta kansantaloudesta ainoastaan Saksa on kyennyt velkakriisistä huolimatta kasvattamaan teollisuustuotantoaan.
Saksan teollisuus jauhaa nyt suurin piirtein yhtä kovilla kierroksilla kuin ennätysvuosina 2007–2008 juuri ennen kuin kansainvälinen finanssi- ja talouskriisi iski toden teolla. Maan työttömyys on matalimmillaan vuosikausiin.
Toista on muissa suurissa euromaissa.
Niiden teollisuustuotanto ei ole toipunut vaan päinvastoin jämähtänyt muutaman vuoden takaisen romahduksen pohjalukemiin tai jatkanut pudotustaan sitäkin syvemmälle.
Saksa on taloustilastojen perusteella euroalueen kiistaton talousmoottori. Näin on ainakin, jos teollisuustuotannon määrä ja kasvu asiasta mitään kertovat.
Saksa ei kuitenkaan ole koko euroalueen talousveturi, vaan ennemmin se on euroalueen kasvurohmu.
Alijäämämaat
talousvetureita
Taloustilastojen perusteella Saksa voi näyttää euroalueen talousveturilta siinä kuin Kiina voi näyttää koko maailman talousveturilta. Kyse on kummassakin tapauksessa kuitenkin tilastoharhasta eikä suinkaan todenmukaisesta tulkinnasta.
Suurina maina Saksa ja Kiina vaikuttavat väistämättä useiden maiden keskiarvoja tai summalukuja koostaviin taloustilastoihin.
Niinpä Saksan talouskasvu tai teollisuustuotannon kasvu automaattisesti kasvattaa koko euroalueen vastaavia tilastolukuja siinä kuin Kiinan kasvu paisuttaa maailman taloustilastoja.
Saksa ja Kiina ovat kumpikin vientimaita, joiden ulkomaankauppa on vuosien ajan ollut voimakkaasti ylijäämäistä. Niiden vientivetoinen talouskasvu tarkoittaa, että ne myyvät muihin maihin enemmän tavaraa kuin ostavat muiden maiden tuotantoa.
Tämä tarkoittaa, että ne rohmuavat kasvua muilta eivätkä suinkaan ole maineensa veroisia talousvetureita.
Alituisesti alijäämäistä ulkomaankauppaa käyvä Yhdysvallat on maailmantalouden suurin talousveturi, eivät suinkaan Kiina tai Saksa.
Euroalueen talousvetureita ovat olleet alijäämäisellä ulkomaankaupallaan Saksankin vientiteollisuuden kysyntää ylläpitäneet eteläiset jäsenmaat, ei suinkaan Saksa.
Saksa vie eniten
muihin euromaihin
Taloustilastojen ulkopuolisessa arkitodellisuudessa Saksa näyttää rohmunneen muilta euromailta enemmän teollista tuotantoa kamaralleen kuin se on vetänyt muidenkin tuotantoa kasvuun.
Tästä toispuolisesta taloussuhteesta kertoo, että Saksa on suurimman osan euroaikaa kyennyt voimakkaasti ylijäämäiseen ulkomaankauppaan. Näin ei ollut asian laita ennen euroaikaa.
Saksan suurin kauppakumppani on muu euroalue.
Saksan rinnalla ainoastaan muutaman muun vahvan euromaan teollisuustuotanto on nyt merkittävästi laajempaa kuin euroajan alussa. Suomi on yksi näistä, joskin Suomenkin asema on viime vuosina hieman heikentynyt.
Muiden euromaiden teollisuustuotanto on kutistunut sen mitä Saksan ja muutaman muun vahvan maan teollisuus on kasvanut.
Tämä ei todista saksalaisten ahkeruudesta tai etelämaalaisten laiskuudesta. Ei ainakaan yhtä paljon kuin euron vaikutuksista.
Teollisuus polkenut
paikoillaan 15 vuotta
Koko euroalueen teollisuustuotanto on nyt jokseenkin samoissa mitoissa kuin se oli euroajan alkajaisiksi. Tämä käy ilmi EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin kokoamista ja ylläpitämistä taloustilastoista.
Euroalueen teollisuus saa toisin sanoen aikaiseksi nyt saman verran tavaraa ja muuta tuotantoa kuin suunnilleen 15 vuotta sitten.
Koko euroaluetta koskevat taloustilastot ovat tätä nykyä 17 euromaan luvuista syntyviä keskiarvoja ja kokoomalukuja, joiden taakse kätkeytyy erittäin suurta maakohtaista vaihtelua.
Yksittäisten euromaiden teollisuustuotanto on vaihdellut paljon rajummin kuin koko euroalueen keskivertoluvut kertovat. Teollisuustuotanto on vaihdellut myös paljon rajummin kuin bkt-luvuin (bruttokansantuote) yleensä mitattava kokonaistuotanto.
Teollisuustuotanto kuvaa perinteisen tulkinnan mukaan talouden kovaa ydintä, jonka varaan koko muu talous rakentuu. Bkt pitää sisällään teollisuustuotannon lisäksi esimerkiksi julkisen talouden toimintoja, jotka edustavat ennemmin tulojen jakamista kuin niiden tienaamista.
Jos vanhanaikainen tulkinta on mistään kotoisin, on eurotalouden kova ydin entistä selkeämmin pakkautunut Saksaan ja muutamaan pienempään vahvaan maahan. Muissa maissa talouden ydin pehmenee kovaa vauhtia.
Italia ja Espanja
taas 1980-luvulla
Ranska on euroalueen toiseksi suurin kansantalous, joka ei kuitenkaan ole saanut teollista moottoriaan kunnolla käyntiin talouskriisin jäljiltä.
Ranskan teollisuustuotanto on yhä lähellä vuoden 2009 syöksyn pohjalukemia, ja se on suurin piirtein yhtä laajaa kuin 1990-luvun puolivälissä. Euroajan alusta laskien maan teollisuustuotanto on toisin sanoen supistunut.
Silti Ranskankin teollisuus on teräkunnossa, jos sitä verrataan Italiaan tai varsinkin Espanjaan.
Italia on euroalueen kolmanneksi suurin ja Espanja neljänneksi suurin kansantalous, mutta niiden teollisuustuotanto on taantunut 1980-luvun lukemiin tai vielä niukemmaksi.
Klikkaa graafi suuremmaksi
Kun Italian ja Espanjan teollisuus on taantunut 1980-luvun tuotantomääriin ja Saksan teollisuus samaan aikaan porskuttaa, on tämä kaikkea muuta kuin eurotalouden yhdentymistä.
Nollasummapeli
vailla vertaa
Rahoitusmarkkinoilla eurotalouden yhdentymistä kutsuttiin konvergenssiksi, joka merkitsi sijoittajille tuottoisia aikoja ja ilmeni esimerkiksi euromaiden korkoerojen katoamisena.
Yhdentymisen piti tasoittaa elintasoeroja euromaiden kesken. Talouskasvun piti kuin itsestään kiihtyä matalimman elintason euromaissa. Näin näyttikin aluksi käyvän.
Rikkaiden maiden säästöt pakkautuivat pankkien kautta lupaavien kasvunäkymien perässä Espanjaan, Portugaliin, Irlantiin, Italiaan ja toki myös Kreikkaan. Tahtoo sanoa nykyisiin kriisimaihin.
Yhteinen euro poisti valuuttariskin ja yhteinen keskuspankki EKP käytännössä pakotti taantumasta ja kalliista yhdistymisestä hitaasti toipuvalle Saksalle sopivan korkotason kaikkiin euromaihin.
Reunamaiden reaalikorot painuivat negatiivisiksi, mikä on kautta aikain varmimpia keinoja talouden ylivelkaantumiseen ja muihin rahavirheisiin.
Nyt takavuosien iskusana konvergenssi on kadonnut markkinakatsauksista ja tilalle on tullut yhdentymisen vastakohtaa eriytymistä kuvaava termi divergenssi. Se tarkoittaa eurotaloudessa maariskien paluuta ja ilmenee kriisinä.
Tämä yhdentymisen vaihtuminen eriytymiseksi tarkoittaa, että nyt Saksa ja muut vahvat maat vahvistuvat lisää ja Ranska ja muut heikot maat heikkenevät entisestään.
Euroalueen taloudesta on tullut nollasummapeli vailla vertaa, niin kuin analyysiyhtiö GaveKal Research napakasti kiteyttää.
Pääomahyöky
meni hukkaan
Euron ja rahaliiton keskeiset peruspiirteet, kuten valuuttariskin poistuminen ja yhteinen korkotaso, olivat omiaan voimistamaan pääoman pakkautumista ensi alkuun hitaan kasvun "ydinmaista" nopeamman kasvun "reunamaihin".
Mutta pelkkä pääoman pakkautuminen nykyisiin kriisimaihin ei tukahduttanut niiden teollisuustuotantoa saati pakottanut Saksan teollisuustuotantoa kasvuun. Ne seurasivat myöhemmin.
Kriisimaiden lukuisista virheistä pahimpia oli ulkomaisen pääomavyöryn hukkaaminen kulutukseen ja turhanpäiväiseen rakentamiseen, kuten nyttemmin tyhjillään rapistuviin lomakyliin.
Puoli-ilmaisen rahan paine pakotti hintoja ja palkkoja ylös, mikä ei ollut EKP:n mielestä ongelma niin kauan kuin koko euroalueen inflaatiolukemat pysyivät aisoissa.
Nyttemmin tuota velaksi ostettua keinotekoista elintasoa kutsutaan kilpailukyvyn rapautumiseksi. Se on keskeinen syy teollisuustuotannon supistumiseen ja tuotannon karkaamiseen esimerkiksi Saksaan.
Saksan teollisuus vastasi rakentamalla lisää tuotantoa. Ja miksei olisi rakentanut, kun tavaraa virtasi kriisimaiden kulutusjuhliin kuin siimaa.
Ylilyönneiltä puuttuu
luontainen vastavoima
Euro tuskin yksin synnytti kriisimaiden velkakuplaa ja Saksan "säästökuplaa", mutta ilmeisesti euro oli yksi keskeisistä vaikuttimista epäsuhtaisen talousilmiön taustalla.
Vapaissa pääoma- ja valuuttaoloissa Saksa tai sen puoleen muutkaan euroalueen vahvat vientimaat tuskin olisivat kyenneet ylläpitämään vuosikausien ajan yhtämittaisesti ylijäämäistä ulkomaankauppaa niin kuin euroaikana.
Samoin Espanja ja Italia tai pienemmätkään kriisimaat tuskin olisivat kyenneet paisuttamaan alijäämiään niin suuriksi niin pitkää aikaa kuin euroaikana on käynyt.
Vapaissa pääoma- ja valuuttaoloissa moisia vaihtotaseiden pitkäaikaisia tai varsinkaan pysyviä vinksahduksia ei pitäisi esiintyä, sillä niitä vastassa olisi joukko talouden luontaisia vastavoimia, kuten korkojen ja valuuttakurssien muutokset.
Vapaissa pääoma- ja valuuttaoloissa kriisimaiden korot eivät olisi milloinkaan laskeneet niin alas kuin euro, EKP ja konvergenssi ne pakottivat. Vastaavasti niiden valuutta ei olisi mitenkään pysynyt yhtä vahvana kuin euro on ollut.
Saksan ja muiden vahvimpien euromaiden ulkomaankauppa ei olisi pysynyt niin kauan niin ylijäämäisenä ja valuutat niin heikkoina niin pitkään kuin nyt on käynyt.
Ilman euron tarjoamaa mittavaa tukea Saksan teollisuus ja talous olisivat nykyistä heikompia. Ilman euron mittavaa rasitetta Italia, Espanja ja pienemmät kriisimaat olisivat nykyistä vahvempia.
Ehkä kriisimaat eivät olisi ollenkaan kriisimaita.
