Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

           Detroitiin julistettiin poikkeustila            SUURKAUPUNKI  KONKURSSIN PARTAALLA

Kerran USA:n ylpeys, nykyään maan häpeäpilkku, Detroit, on ajautunut vuosi vuodelta pahempaan taloudelliseen ahdinkoon. Perjantaina autioituvaan suurkaupunkiin julistettiin taloudellinen poikkeustila - kaupungin kerrotaan olevan konkurssin partaalla.

Lähde: The Guardian
Toimittaja: Janus Putkonen
3.3.2013, Verkkomedia.org

Poikkeustilan Detroitiin julisti perjantaina Michiganin kuvernööri Rick Snyder. Kaupungille tullaan määräämään kaupungin ja liittovaltion johdon ulkopuolinen "uskottu mies", jonka tehtäväksi tullaan asettamaan kaupungin täydellisen romahduksen estäminen laajennettujen toimivaltuuksien avulla.
Osavaltion viime viikolla julkistama raportti Detroitin tilanteesta osoittaa, että suurkaupunki on vararikon partaalla, joka aiheuttaisi konkurssin toteutuessa USA:n historian suurimaan julkisen sektorin vararikon. Kuvernöörin mukaan raportti on aiheuttanut käynistetyt poikkeustoimet.
"Ei ollut vaikeaa tulla tähän johtopäätökseen," hän sanoi.

Globalisaatio siirsi teollisuuden USA:sta kolmansiin maihin - jäljelle jäivät kummituskaupungit.

Ulkopuolisen hallinnan alla Detroit voidaan lakien mukaan ajaa kohti virallista konkurssia. Nimitys poikkeustilajohtajalle kestää 1,5 vuotta. Uusi asetus Detroitin johdossa astuu voimaan 28. maaliskuuta. Poikkeustilassa johtoon asetetulla henkilöllä on oikeus irtisanoa mitä tahansa työsuhteita. Odotettavissa olevien kovien toimien odotetaan käynnistävän kiihkeää poliittista taistelua.
Poikkeustilajohtajan nimeä ei ole toistaiseksi julkistettu. Kuvernöörin mukaan nyt tarvitaan kaupungin johtoon poikkeuksellisen kykenevä henkilö, jonka taidot ja kyvyt riittävät myös päätösten tekemiseen. Kaikki aiemmat suunnitelmat ovat kaupungissa menneet pieleen, eikä Detroit ole löytänyt lääkkeitä talouden kurjistumiselle.
Detroit on ollut USA:n autoteollisuuden johtotähti ja kaupungin luisu nykyiseen surkeaan tilaan alkoi varhain 90-luvun alussa. Kaupungin kutistuneesta väestöstä 36,2% elää köyhyysrajan alapuolella. Kaupungin talouksien keskitulo on lähes puolet pienempi kuin muualla Yhdysvalloissa.
Kaupungissa on jo tehty valtavia leikkauksia ja miljardien dollarien säästöohjelmia. Kokonaisia kaupunginosia on suljettu ja omakotitalojen hinnat ovat tippuneet turvattomassa, autioituneessa kaupungissa sadan euron tietämille. Poliisit eivät ole vuosiin kyenneet pitämään rikollisuutta kurissa ja suurista osista kaupunkia katuvalot on jo sammutettu pysyvästi.

N ä k y m i ä D e t r o i t i s t a: