Euro tuhoaa Euroopan
Talouselämä
Saksalaisprofessori Bernd Lucken
mukaan euro tuhoaa Euroopan repimällä sen kahtia. Lucke johtaa
kapinallista liikettä Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle).
Lucken näkemyksen mukaan euro jakaa Euroopan tällä hetkellä kahteen unioniin, taloudellisesti epäonnistuneeseen etelään ja paremmin onnistuneeseen Keski- ja Pohjois-Eurooppaan.
Lucken mukaan pohjoisosa hyötyy eteläosan ahdingosta, koska raha virtaa eteläisestä Euroopasta ylemmäs Saksaan, Alankomaihin ja muihin taloudellisesti vakaampiin valtioihin. Seurauksena on pohjoisten maiden talouden kohentuminen etelän maiden kustannuksella, mikä herättää vihaa ja kateutta eteläeurooppalaisissa ja synnyttää EU:n poliittiset jännitteet.
Business Insider huomauttaa, että jotkin tilastot puhuvat Lucken näkemysten puolesta. Kun esimerkiksi vertaa Etelä-Euroopan maiden ja Saksan työttömyyslukujen kehitystä, Saksan työttömyysaste on laskenut suunnilleen samaa tahtia kuin esimerkiksi Ranskan ja euroalueen yleinen työttömysaste.