Tohtori Marx kuvaili yksien harjoittamaa toisten jotensakin kuppaamista siihen tapaan,että ”pääoma on kuollutta työtä, joka vampyyrien lailla elää vain imemällä elävää työtä, ja se elää sitä paremmin, mitä enemmän se sitä imee.”

sunnuntai 10. elokuuta 2014


Seuraava talouskriisi sattuu entistä kipeämmin

Seuraava talouskriisi sattuu entistä kipeämmin
EU:n ja Venäjän välillä kytevä kauppasota voi olla Suomellekin uskottua suurempi riski, sillä Suomen ja koko euroalueen talous on nyt rutkasti heikompi kestämään uusia iskuja kuin ennen finanssi- ja eurokriisiä. Siksi seuraava talouskriisi iskee rajummin ja tekee kipeämpää kuin edellinen. 
10.8.2014 
Uusi talouskriisi ei suinkaan ole ennalta varma tapahtuma, mutta riski lienee olennaisesti suurempi kuin pääministeri Alexander Stubb ja valtiovarainministeri Antti Rinne ovat viime viikkojen lausunnoissaan esittäneet.
Ministerit tuntuvat ennemmin vähätelleen kuin korostaneen talouden riskejä. Ainakaan he eivät ole varoittaneet kansalaisia siitä, että seuraava talouskriisi iskee Suomeen ja muihin euromaihin vielä kipeämmin kuin edellinen.
Kelju varoitus on kuitenkin paikallaan ja perusteltavissa helposti: Suomen ja euroalueen talous on nyt rutkasti heikommassa kunnossa vastaanottamaan uusia iskuja kuin ennen finanssi- ja eurokriisiä.
Kriisi koetellut
eniten Eurooppaa

Siitä on pian kuusi vuotta, kun kansainvälinen finanssikriisi leimahti Yhdysvalloissa. Sieltä se levisi hetkessä Eurooppaan, jota se on toistaiseksi koetellut raskaimmin.
Euroalueella on riehunut oma eurokriisinsä jo viitisen vuotta. Eurokriisi on väistynyt otsikoista, mutta se ei ole ohi.
Kriisivuodet ovat tehneet rujoa jälkeä niin euroalueen julkiseen kuin yksityiseenkin talouteen, ja nyt kriisiin johtaneet ongelmat ovat pahempia kuin ennen kriisiä.
Siksi eurotalous kestää seuraavan kriisin iskuja vielä huonommin kuin edellisen kriisin iskuja.
Eurotalouden heikkous ja haavoittuvuus ilmenee helposti esimerkiksi euroalueen keskuspankin EKP:n julkaisemista taloustilastoista.
Kolme surkeaa
taloustilastoa

EKP:n tilastoista (esimerkiksi tästä ja tästä) ilmenee, että:
1) Euroalueen talous on viiden viime vuoden aikana hädin tuskin kasvanut, ja reaalisesti kokonaistuotannon arvo on nyt selvästi niukempi kuin ennen kriisiä.
2) Euroalueelta on kriisin kuluessa kadonnut miljoona työpaikkaa, ja työttömiä työnhakijoita on nyt kuusi miljoonaa enemmän kuin ennen kriisiä. Työtä vailla on melkein 20 miljoonaa työnhakijaa.
3) Eurotalouden velkataakka on nyt melkein 30 000 miljardia euroa ja lähemmäs 40 prosenttia raskaampi kuin finanssikriisin alkuhetkillä, ja tällä velkaantumisen vauhdilla eurotalous on pian yhtä velkainen kuin Islanti oli ennen omaa kriisiään.
Kuusi vuotta sitten euroalueen talous oli toisin sanoen verrattomasti vahvempi ja vähemmän velkainen kuin nyt – ja silti juuri ylivelkaantuminen kampitti euroalueen edelliseenkin kriisiin.
Ja juuri siksi seuraava kriisi iskee kipeämmin kuin edellinen.
Ei vain julkisen
talouden velka

Euroalueen valtioilla ja muilla keskushallinnon yksiköillä on velkaa enemmän kuin alueen vuotuisen kokonaistuotannon verran. Velkaisuuden suhdeluku on yli sata prosenttia bruttokansantuotteen vuotuisesta arvosta, vaikka euromaiden sopima enimmäismäärä on 60 prosenttia.
Alueen koko velkataakka on kuitenkin rujosti raskaampi kuin pelkän julkisen talouden velkamäärä kertoo.
Euromaiden kotitalouksilla, teollisuus- ja palveluyrityksillä, finanssialan yrityksillä ja julkisen talouden yksiköillä oli viime vuoden lopussa velkaa yhteensä 103 000 miljardia euroa.

Alueen kokonaisvelkamäärä on toisin sanoen kymmenen kertaa suurempi kuin pelkän julkisen talouden velkamäärä, ja kokonaisvelkamäärällä laskettu velkaisuuden bkt-suhdeluku on yli tuhat prosenttia.
Islannin velkaisuusaste kävi 1 700 prosentissa ennen kuin hillitön hurjastelu päättyi kyyneliin finanssikriisin alkupuolella. Euroalue ei ainakaan vielä ole kuin Islanti, mutta euroalueella kriisi on kiihdyttänyt velkaantumista eikä supistanut niin kuin Islannissa.
Ennen finanssi- ja eurokriisin alkamista euroalueen kokonaisvelkataakka oli 74 000 miljardia euroa. Velkaa oli "vain" kahdeksan kertaa vuotuisen kokonaistuotannon verran, ja velkaisuuden suhdeluku oli "vain" 800 prosenttia.
Islannin velkaantumishuippuun on toki vielä matkaa eikä sekään välttämättä upota euroaluetta sillä tavoin kuin pienen Islannin. Mutta entistä raskaampi velkataakka on silti liian suuri entistä heikomman talouden hoidettavaksi, kun seuraava kriisi leimahtaa. 
Sataako lopulta
taivaalta euroja?

Entistä raskaammasta velkamäärästä ja entistä heikommasta taloudesta syntyy seuraavaa kriisiä pahentava yhteisvaikutus. Julkisella taloudella tai muillakaan talouden toimijoilla ei ole ensi kriisin leimahtaessa senkään vertaa voimia kuin viimeksi.
Julkisen talouden päättäjät ovat viidettä vuotta julistaneet, että elvytysvaraa ei ole ja alijäämät ja velkaantuminen on pakko taltuttaa ensi tilassa. Julistukset eivät ole estäneet alijäämiä ja velkaa karttumasta, mutta europäättäjien voi silti olla hyvin vaikea nopeasti kääntyä vyönkiristäjistä elvyttäjiksi.
Niinpä seuraava kriisi päätynee entistäkin nopeammin ja suoraviivaisemmin alueen keskuspankin EKP:n syliin. Tosin senkin perinteiset keinot ovat vähissä, kun korot ovat jo valmiiksi nollan tuntumassa ja rahoituksen tarjonta rajoituksetonta.
Euroalueen seuraava talouskriisi ei olekaan vain ankarampi kuin edellinen, vaan se on mitä todennäköisimmin myös "rahapoliittisesti jännittävämpi". Ehkä jo ensi kriisin päätteeksi taivaalta sataa euroja.